Kaunokirjallisen työn esitys
Tarinoita väkivallasta. Osa IV
Danny sulki tietokoneensa ja huokaisi. Ulkona oli hämärän usvaista, sinistä. Hän katseli kuinka tuuli puhalsi hentoja lumihiutaleita, jotka kieppuivat ylös alas osaamatta päättää mihin laskeutua. Pöytälamppu valaisi hänen pöydälle laskemiaan kämmeniä ja hän tutkiskeli niiden juonteita peukaloillaan.
Minuutit vierivät eteenpäin rattaanpyörien lailla ja lumipyry ulkona voimistui. Pienet kiteet törmäsivät neljännen kerroksen ikkunalasiin ja jos hän oli aivan hiljaa hengittämättä, hän saattoi kuulla niiden pienen kopsahtelevan rapinan.
Danny ajatteli jälleen koulunsa kauneinta tyttöä. Tätä hän ajatteli useinkin, muttei koskaan uskaltanut puhua tälle. Tytön kastanjanruskeat hiukset ja kirkkaansiniset silmät olivat puhtainta ja kauneinta mitä hän tiesi. Danny muisteli kuinka hän iltapäivällä istui vain kahden pöydän päässä tytöstä kirjastossa tehdessään rästiin jääneitä matematiikan tehtäviään. Tytön silmät olivat lukeneet paksua romaania, ne olivat ahmineet sen rivejä, kunnes ne yhtäkkiä täyttyivät kauhunkyynelistä. Kesken lukemisen tytön ystävä oli tullut juoksujalkaa kirjastoon muiden paheksuvien silmien seuratessa häntä ja kertonut hädissään jotain tytölle. Silloin jotain oli tapahtunut. Danny näki kaiken sen kauneuden ja puhtauden valuvan pois. Joku oli saastuttanut tytön raikkaan olemuksen ja sumentanut tämän kirkkaat silmät. Danny oli voimattomana katsonut tytön purskahtavan raivoisaan itkuun ja kompuroivan ulos kirjastosta ystävänsä tukemana.
Pian lähes koko koulu tiesi. Kastanjakaunottaren paras ystävä oli vain hetki sitten ampunut itsensä kerrostaloasuntonsa huoneessa. Danny muisti tytön, hän oli vuotta ylemmillä kursseilla ja yleisvaikutelma hänestä oli hiljainen ja synkkä. Danny ei voinut kuvitella kuinka tyttö, jota hän rakasti ja palvoi voisi enää milloinkaan olla samanlainen kaunis ja puhdas, huoleton. Katkerat kyynelet putosivat raskaina hänen valaistuille kämmenilleen.
Sängyllä Dannyn vieressä oli sen aamuinen sanomalehti. Lehti oli auki ja päällimäisellä kolmannella sivulla komeili etova kuva kahdesta nuoresta, kasvottomasta ruumiista. Tapaus oli vetänyt kaikki New Hampshiren asukkaat hiljaisiksi ja jokainen koululainen, vanhempi ja virkamies oli varpaillaan. ”Rakastavaiset surmaavat puoli koulua ja toisensa” ilmoitti yksi väliotsikko valheellisesti. Todellisuudessa jutun luettuaan Danny tiesi, että surmansa olivat saaneet 19 oppilasta, ampuja ja tämän tyttöystävä. Saatanan media, joka mässäilee jokaisella tragedialla kuin viimeisellä ehtoollisella.
Danny kurkisti ulos, missä tumma katu oli jo kerännyt suojakseen tyydyttävän kerroksen valkeaa lunta. Edelleen pyrytti ja hiutaleet kimaltelivat juuri syttyneiden katulamppujen läheisyydessä. Kaksi hahmoa lähestyi oikealta ja jatkoi talolle johtavaa katua eteenpäin. Katuvalon loisteessa Danny tunnisti molemmat, he olivat kakkoskerroksen nuoripari. Tyttö asui tätinsä kanssa pienessä kaksiossa ja poika kävi usein vierailemassa rakastettunsa luona.
Nämä kaksi olivat kuin satumaassa hiutaleiden leijaillessa heidän askeltensa vierellä. Danny kurkotti kaulaansa nähdäkseen pojan antavan tytölle suukon alaovella ja ja kääntyvän sitten takaisin kadulle. Siinä oli jotain kaunista. Jotain, mitä tämä maailma ei vielä ollut kyennyt pilaamaan, siltä se ainakin näytti.
Danny sammutti pöytälamppunsa ja painoi kasvonsa kiinni ikkunaan. Lasin takaa hyinen ilma hohkasi kylmyyttä hänen kasvoillensa. Nyt hän saattoi kuvitella itsekin olevansa ulkona lumipyryn keskellä nauttimassa autioista kaduista ja siitä, ettei kukaan saattanut nähdä häntä. Seuraava voimakas tuulenpuuska ryöpsäytti joukon lumihiutaleita ikkunaan juuri hänen kasvojensa kohdalle.
Kenties valkea lumi peitti painajaismaiset kuvat väkivallasta hänen päässään yhtä sileästi kuin se peitti mustan asfaltin alhaalla kadulla.
Danny sulki tietokoneensa ja huokaisi. Ulkona oli hämärän usvaista, sinistä. Hän katseli kuinka tuuli puhalsi hentoja lumihiutaleita, jotka kieppuivat ylös alas osaamatta päättää mihin laskeutua. Pöytälamppu valaisi hänen pöydälle laskemiaan kämmeniä ja hän tutkiskeli niiden juonteita peukaloillaan.
Minuutit vierivät eteenpäin rattaanpyörien lailla ja lumipyry ulkona voimistui. Pienet kiteet törmäsivät neljännen kerroksen ikkunalasiin ja jos hän oli aivan hiljaa hengittämättä, hän saattoi kuulla niiden pienen kopsahtelevan rapinan.
Danny ajatteli jälleen koulunsa kauneinta tyttöä. Tätä hän ajatteli useinkin, muttei koskaan uskaltanut puhua tälle. Tytön kastanjanruskeat hiukset ja kirkkaansiniset silmät olivat puhtainta ja kauneinta mitä hän tiesi. Danny muisteli kuinka hän iltapäivällä istui vain kahden pöydän päässä tytöstä kirjastossa tehdessään rästiin jääneitä matematiikan tehtäviään. Tytön silmät olivat lukeneet paksua romaania, ne olivat ahmineet sen rivejä, kunnes ne yhtäkkiä täyttyivät kauhunkyynelistä. Kesken lukemisen tytön ystävä oli tullut juoksujalkaa kirjastoon muiden paheksuvien silmien seuratessa häntä ja kertonut hädissään jotain tytölle. Silloin jotain oli tapahtunut. Danny näki kaiken sen kauneuden ja puhtauden valuvan pois. Joku oli saastuttanut tytön raikkaan olemuksen ja sumentanut tämän kirkkaat silmät. Danny oli voimattomana katsonut tytön purskahtavan raivoisaan itkuun ja kompuroivan ulos kirjastosta ystävänsä tukemana.
Pian lähes koko koulu tiesi. Kastanjakaunottaren paras ystävä oli vain hetki sitten ampunut itsensä kerrostaloasuntonsa huoneessa. Danny muisti tytön, hän oli vuotta ylemmillä kursseilla ja yleisvaikutelma hänestä oli hiljainen ja synkkä. Danny ei voinut kuvitella kuinka tyttö, jota hän rakasti ja palvoi voisi enää milloinkaan olla samanlainen kaunis ja puhdas, huoleton. Katkerat kyynelet putosivat raskaina hänen valaistuille kämmenilleen.
Sängyllä Dannyn vieressä oli sen aamuinen sanomalehti. Lehti oli auki ja päällimäisellä kolmannella sivulla komeili etova kuva kahdesta nuoresta, kasvottomasta ruumiista. Tapaus oli vetänyt kaikki New Hampshiren asukkaat hiljaisiksi ja jokainen koululainen, vanhempi ja virkamies oli varpaillaan. ”Rakastavaiset surmaavat puoli koulua ja toisensa” ilmoitti yksi väliotsikko valheellisesti. Todellisuudessa jutun luettuaan Danny tiesi, että surmansa olivat saaneet 19 oppilasta, ampuja ja tämän tyttöystävä. Saatanan media, joka mässäilee jokaisella tragedialla kuin viimeisellä ehtoollisella.
Danny kurkisti ulos, missä tumma katu oli jo kerännyt suojakseen tyydyttävän kerroksen valkeaa lunta. Edelleen pyrytti ja hiutaleet kimaltelivat juuri syttyneiden katulamppujen läheisyydessä. Kaksi hahmoa lähestyi oikealta ja jatkoi talolle johtavaa katua eteenpäin. Katuvalon loisteessa Danny tunnisti molemmat, he olivat kakkoskerroksen nuoripari. Tyttö asui tätinsä kanssa pienessä kaksiossa ja poika kävi usein vierailemassa rakastettunsa luona.
Nämä kaksi olivat kuin satumaassa hiutaleiden leijaillessa heidän askeltensa vierellä. Danny kurkotti kaulaansa nähdäkseen pojan antavan tytölle suukon alaovella ja ja kääntyvän sitten takaisin kadulle. Siinä oli jotain kaunista. Jotain, mitä tämä maailma ei vielä ollut kyennyt pilaamaan, siltä se ainakin näytti.
Danny sammutti pöytälamppunsa ja painoi kasvonsa kiinni ikkunaan. Lasin takaa hyinen ilma hohkasi kylmyyttä hänen kasvoillensa. Nyt hän saattoi kuvitella itsekin olevansa ulkona lumipyryn keskellä nauttimassa autioista kaduista ja siitä, ettei kukaan saattanut nähdä häntä. Seuraava voimakas tuulenpuuska ryöpsäytti joukon lumihiutaleita ikkunaan juuri hänen kasvojensa kohdalle.
Kenties valkea lumi peitti painajaismaiset kuvat väkivallasta hänen päässään yhtä sileästi kuin se peitti mustan asfaltin alhaalla kadulla.
Työn tiedot
Tarinoita väkivallasta. Osa IV
AntoineDeSaint-Exupery
» Kategoria: Kirjallisuus » Novellit» Työn pituus: 469 sanaa» Työ lisätty: 14.04 - 2008» Kommentoitu: 0 kerta(a)» Lisätty suosikkeihin: 1 kerta(a)
Tietoa työstä:
Viimeinen osanen :)
Kommentit
Työlle ei ole kirjoitettu kommentteja!
Lähetä kommentti
Sinun pitää kirjautua sisään lähettääksesi kommentteja!