Kaunokirjallisen työn esitys
Istun pienessä 60-luvun tyyliin sisustetussa kampaamossa
kemikaalien piirittämänä ja saksien syömänä
Tuijotan itseäni suoraan silmiin
Olen vastakkain väsyneiden ja valvoneiden kasvojen kanssa
Mieleni tekisi nykäistä kampaajaa hihasta ja kysyä:
"Anteeksi, neiti, mutta kuka hän on?" tai
"Neiti, miksi hän tuijottaa minua noin?"
mutta katson parhaaksi pysyä vaiti
Tarkkailen poistuvia asiakkaita ja heidän
uutta kiiltävää hienoa kallista muovista vaaleaa onneaan
Kirpeä tuoksu leijuu tunkkaisessa huoneilmassa
ja imeytyy päänahkaani vaatien hiuksiltani värin
maksuksi platinaisesta kauneusihanteesta
muuttaakseen minutkin joksikin muuksi
"Kirveleekö?"
"Ei suinkaan."
Olenhan minä tottunut
Radioaallot pyörteilevät ilmassa
kai yrittäen keventää tunnelmaa kohinallaan
Ne piikittävät särkyneet c-mollinsa pintaan
muistoista suoraa tietä kyynelkanaviin
ja aivan yhtä armottomina kuin ennenkin
Oloni on kaikkea muuta kuin kevyt
Tärisen tuolissani huomaamattomasti
sormieni puristaessa käsinojaa
Kampaajaneiti näyttää huolestuneelta
mutta hymyilee sitten empaattisesti
Uskoo vakaasti kaiken johtuvan puhtaasti kemiasta
"Se on ihan luonnollista."
Nyökkään,
annan silmieni kirvelyn selittyä vetyperoksidin armottomuudella
silmistäni valuu muutama kyynel
eikä kukaan huomaa
sillä sehän on ihan luonnollista
"Sattuuko vielä?"
"Ei nimellisesti."
Olenhan minä tottunut
Vilkaisen punertavien silmieni heijastuksiin
mutta käännän katseeni saman tien pois lohduttomuudesta
Näkemäni ei miellytä minua, vaikka minulla onkin
kiiltävät hienot kalliit muoviset vaaleat hiukset
Niistä huolimatta tiedän olevani tuomittu
katsomaan noita samoja sekasortoisia sielunpeilejä
aina elämäni loppuun saakka
Mieleni tekisi nykäistä kampaajaa hihasta ja kysyä:
"Kuka hän on?" tai
"Miksi hän itkee?"
Katson parhaaksi pysyä vaiti
Työn tiedot
Vetyperoksidipohjainen identiteetti
ruostekasvo
» Kategoria: Kirjallisuus » Runot» Työn pituus: 170 sanaa» Työ lisätty: 11.07 - 2008» Kommentoitu: 3 kerta(a)» Lisätty suosikkeihin: 1 kerta(a)
Tietoa työstä:
Kävinpä tässä kampaajalla.
Jätin taakseni kasan hiuksia ja pilkkusäännöt.
Sain uudet kiiltävät hienot kalliit muoviset vaaleat hiukset ja itkin radion nostalgisen listahitin herättämässä tunnekuohussa.
Kiitos valkaisuaineille.
Teidän ansiostanne kampaajani ei pidä minua hulluna.
Kokonaisuus jäi jollain tavalla rikkonaiseksi, mutta kerrankin työ, jossa en puhu sinusta.
Olen ylpeä.
Kommentit
Nanna
20:20 // 11.07 - 2008
Idea loistava, olit löytänyt iskeviä ilmaisuja ja sen oikean sävyn, jolla tämä nappaa.
Tilanne toimi, hahmon reaktiot toimivat, kuvauksessa keskityit hienosti oleelliseen ja käytit hyvin merkityksellisiä sanavalintoja.
Kysymykset toimivat, ne ilmaisevat hahmon identiteetin kaksijakoisuutta hienosti. Hyvä tehokeino.
Sitten ne ikävät.
Mielestäni viesti tuli perille, ennen kuin suurin osa runosta oli jaksanut ryöpytä lukijan silmille ja sillä lopulla ei sitten enää ollutkaan paljoa sanottavaa; itseasiassa se vain toisti jo sanottua.
Karsiminen voisi tehdä tervettä.
Mielestäni haahuilet ja selittelet liikaa, mässäily ei ole hyvästä.
Muuten voi vaikkapa joutua hankkimaan rasvaimupohjaisen identiteetin.
dbgirl
15:00 // 12.07 - 2008
Ehkä tässä oli toistoa, mutta mielestäni ei millään huonolla tavalla, pidän tästä juuri tälläisenaan :) Mukavan proosallinen runo, mukava lukea. Koskettava, aito.
Ketturuukku
23:43 // 14.07 - 2008
Minustakin ihan toimiva kokonaisuus. Pisti harmittelemaan maailman menoa ja ajattelemaan niitä pirun kampaamoita, joissa ihmiset luulevat tekevänsä itsestään kauniin ja mielenkiintoisen ihmisen. Hohhoijaa.
Mutta pidin kovinkin paljon.
Lähetä kommentti
Sinun pitää kirjautua sisään lähettääksesi kommentteja!