Kaunokirjallisen työn esitys
Pian
Outo vaisto määrää tahdin,
kummat soinnut valtaa tilan.
ikuisuuden yli loikkaa,
ihminen toisaalle
paikkaan jossa ei tarvitse hengittää,
himoita, haluta.
Toiveet kivusta jäykkinä,
tunteet piesty verille,
vielä on usko koossa,
mutta rakkaus pois lähtenyt.
Se kone luulee toimivansa
olemalla sinut auringonkierrolle.
kohta kuitenkin ymmärtää,
tajuaa heittää turhuutensa pois.
Metsässä laukkaa hämärä,
usva tukahduttaa puut kivullaan.
Outo vaisto määrää tahdin,
kummat soinnut valtaa tilan.
ikuisuuden yli loikkaa,
ihminen toisaalle
paikkaan jossa ei tarvitse hengittää,
himoita, haluta.
Toiveet kivusta jäykkinä,
tunteet piesty verille,
vielä on usko koossa,
mutta rakkaus pois lähtenyt.
Se kone luulee toimivansa
olemalla sinut auringonkierrolle.
kohta kuitenkin ymmärtää,
tajuaa heittää turhuutensa pois.
Metsässä laukkaa hämärä,
usva tukahduttaa puut kivullaan.
Työn tiedot
Pian
epmikael83
» Kategoria: Kirjallisuus » Runot» Työn pituus: 40 sanaa» Työ lisätty: 16.07 - 2008» Kommentoitu: 2 kerta(a)» Lisätty suosikkeihin: 1 kerta(a)
Tietoa työstä:
välillä vähän vaikeaselkoisempaa tekstiä, kommentteja kaivaten
Kommentit
reijo
22:35 // 16.07 - 2008
Loppujen lopuksi tästä tuli mieleen ilmastonmuutos. Toivottavasti minun ei koskaan tarvitse olla paikassa, jossa ei hengitetä, haluta tai himoita. Pidin tuosta "se kone luulee toimivansa olemalla sinut auringonkierrolle". Toisaalta voisin nähdä runon myös käsittelevän rakkauden loppumista ja sen jälkeistä tyhjää oloa, jolloin tuntee vain menevänsä koneen lailla eteenpäin, kun tunteet ovat palamatonta bensaa.
Ketturuukku
19:53 // 22.07 - 2008
Pidän tästä, mukavan ihmetyttävää ja aivorattaita raksuttavaa tekstiä. Taidan laittaa jopa suosikiksi
Lähetä kommentti
Sinun pitää kirjautua sisään lähettääksesi kommentteja!