Kaunokirjallisen työn esitys
“Uskomatonta! Uskomatonta! Kyllä nyt on niin, että Suomen Petteri Manninen johtaa ylivoimaisesti tämän vuoden Olympialaisten maratonia. Hän on edellistä maailmanennätyksen haltijaa Haile Gebrselassieta uskomattomat kymmenen minuuttia etuajassa. Voiko tämä olla edes mahdollista? Petteri Manninen on enää kilometrin päässä maalista ja hänen aikansa yksi viisikymmentä yksi ja kaksitoista. Voi pojat, nyt tehdään kyllä suomalaista historiaa! Ja kyllä, Petteri Manninen itse asiassa hymyilee tällä hetkellä.”
Petteri Manninen, 26-vuotias maratoonari. Hänen on helppo hymyillä kahdesta syystä: vähäpätöisempi syy on uusi maailmanennätysaika maratonissa, jota hän parantaa noin kymmenellä minuutilla. Toiseksi hän sai juuri ennen juoksuun lähtöä kuulla, että hänen vaimonsa olisi alkanut synnyttämään. Kun hän on juossut maratoninsa, hän juoksisi suoraan suihkun kautta lentokentälle ja lentäisi takaisin Suomeen. Hän saattaisi juuri ja juuri nähdä vielä lapsensa syntyvän.
Petteri ei osannut lopettaa hymyilemistään. Välillä hän sulki silmänsä hetkeksi ja mietti, miltä hänen poikansa näyttäisi. Askeleet olivat kevyempiä kuin koskaan ennen, hän tunsi vain leijailevansa. Kuin olisi unessa, jossa jokaisen askelen väliin jäisi useita metrejä. Hän oli huippukunnossa ja kaikki vain loksahti täydellisesti paikoilleen. Hän oli sillä hetkellä maailman onnellisin mies.
Puoli kilometriä ennen maalia hän heräsi haaveistaan tilanteeseen, jossa ihmiset huusivat hänen ympärillään. He huusivat hänen nimeään ja kannustushuutoja. Suomen liput liehuivat aitojen toisella puolella ja meteli oli korvia huumaava. Petterin suu avautui itsekseen hymyyn ja hän paljasti kirkkaana loistavat hampaansa. Hän alkoi nauramaan, sillä maailma tuntui sillä hetkellä hyvältä paikalta elää. Jos hän nyt kuolisi, hän kuolisi onnellisena.
Manninen leijaili ilman halki maaliviivan luo. Viimeisen mutkan jälkeen hän jo näki maalin. Hänen takaansa ilmestyi raskas moottoripyörä, jonka takaistuimella heilui holtiton ja utelias videokuvaaja. Hän kuvasi juoksua ja yritti haastatella Petteriä, mutta turhaan. Poliisipyörä ilmestyi kuin tyhjästä kuvaajan viereen ja hän käski tätä häipymään. Kilparadalla ei saanut olla mitään muuta, kuin itse kilpailijat. Mannista tilanne vain huvitti ja hän puisti hymyssä suin päätään.
Sitten tapahtui jotain odottamatonta. Poliisipyörä saattoi kuvaajaryhmää portille, jossa heidän oli määrä poistua radalta, kun jostakin juoksi kaupunkilaisjänis ylittämään tietä. Virhearvion takia, jos eläin nyt edes näki häntä saapuvia pyöriä, jänis jäi edellä ajaneen kuvausryhmän moottoripyörän takarenkaan alle ja liiskaantui. Ruho vieri suoraan takana tulevan poliisipyörän renkaisiin ja jänikseen repeytyneistä rei’istä valui asvalttia vasten tumman punaista verta ja jännittävän värisiä suolenkappaleita. Käytännössä jäljelle jäi vain lihamössöä ja punaisia valkoisia karvoja. Portit suljettiin ja jäniksen raato jäi keskelle tietä.
Maailmanennätyksen uusi haltija saapui kahdenkymmenen metrin päähän jäniksestä ja pysähtyi. Kuin yleisön ääni olisi toiminut Petterin juoksulla, se jätti jäljelleen vain kaiun, joka katosi pian tyhjään. Petteri tuijotti jänistä silmät pyöreinä, hymyn vaihtuessa nopeasti kauhistukseksi. Hän pudisteli pelokkaana päätään ja katsoi kaikkia häntä tuijottavia ihmisiä. Pian he alkoivat taas huutaa: “Mene, mene jo!”
Jäniksen raato vuosi hiljalleen nesteitä tielle. Sisuskalut olivat repeilleen kappaleiksi ja ne lojuivat epämääräisinä myttyinä ympäri jänistä. Jäniksen pää vielä erottui jotenkuten, joskin se oli saanut uuden ilmeen hieman kapeampana versiona entisestä. Pääosa jäniksestä vain makasi keskellä Mannisen kulkureittiä elottomana. Aurinko porotti suoraan siihen, valaisten sen pienimmätkin yksityiskohdat. Ihmiset huusivat Mannisen ympärillä.
“Mitä ihmettä nyt tapahtuu? Mitä ihmettä nyt oikein tapahtuu? Ei voi olla! Petteri, juokse nyt sinne maaliin, sinulla on enää sata metriä jäljellä. Nyt näyttää minun mielestä siltä, että Petteri Manninen ilmeisesti kammoksuu tiellä makaavaa jänistä, joka jäi kahden edellä kulkeneen moottoripyörän alle.”
Petterin suurin kauhu on nähdä verta, edes pieniä määriä. Jos hän saa haavan, hän muuttuu yleensä vitivalkoiseksi ja pahoinvoivaksi. Jäniksestä lähtöisin oleva lammikko saisi hänet pyörtymään. Hänelle opetettiin jo pienenä, että hänen sairautensa nimi on hematofobia - veren näkemisen pelko. Sitä se ei kuitenkaan todellisuudessa ollut, vaan syvemmällä piili paljon universaalimpi syy. Petteri on maailman kultaisin ja oikeudenmukaisin ihminen. Hän oli niin hyväntahtoinen ihminen, että oli huomaamattaan sulkeutunut utopiaansa. Pieni verimäärä sai hänet muistamaan, että jotakin muutakin kuin hyvyyttä oli läsnä. Sellaista sattuu, hän muisti isänsä välinpitämättömyydeltä kuulostaneen lohdutuksen. Sellaista sattuu, hän sanoi. Mutta nähdessään jälleen jäniksen ja lihanriekaleet hän tajusi, että sellaista ei pitäisi sattua!
Petteri piti suosiolla etäisyyttä jänikseen. Veri kuitenkin pakeni hänen suonistaan, jättäen jälkeen haamunvalkean ihon. Hän sulki silmänsä ja pohti strategiaansa. Hän yrittäisi hiljalleen kävellä jäniksen ohi - sulkea koko tilanne mielestään. Petteri pidätteli oksennusta ja otti hatara askel kerrallaan eteenpäin kohti jänistä ja ohi siitä. Ja sen pienen heikon hetken, vaikka tilanne oli kuinka kaamea, hän antautui uteliaisuudelle ja vilkaisi.
Salamanopea käännös ympäri ja hän oksensi. Oksensi kunnolla. Petterin juoppo isoisä olisi ollut ylpeä pojanpojastaan, joka pyyhki limaa ja silmistä vuotavaa vettä paitansa helmaan. Hänen korvansa yritti sulkea aitojen takana mylvivien ihmisten äänet kokonaan pois. Petterin korvissa humisi ja hänestä tuntui kuin hän olisi ollut veden alla. Vaimeita huutoja huminan takaa.
Petteri kokosi itsensä ja käveli muutamia askelia poispäin raadosta. Hän kääntyi ympäri ja hypähteli vähän, kuten verryteltäessä. Ajatukset koottuaan, tai pikemminkin valikoidusti järjesteltyään, hän katsoi jäniksen ohi, keskittyi hetken aikaa tulevaan suoritukseensa ja ponnahti sitten vauhtiin. Hän juoksi kuin gepardi antiloopin perässä aukealla savannilla, mutta kuten arvata saattoi, näkymätön inhon valli pysäytti miehen. Petteri todella pysähtyi, kuin olisi törmännyt läpinäkyvään pleksilasiin. Hän kimposi siitä ja horjui muutaman askeleen taaksepäin pysytellen juuri ja juuri pystyssä. Hän pidätteli oksennustaan.
Yleisö mylvi hänen ympärillään. Kukaan ei pystynyt käsittämään Petterin kyvyttömyyttä ohittaa kuollutta eläintä. Petteri katsoi huolestuneena kannustavia vihamiehiään ja tiesi tilanteen. Kukaan ei ymmärtänyt. Otus tien pinnalla oli kuvottava! Jänikseen liittyvät tapahtumat olivat selittämättömissä. Niin paljon kipua ja verta ja muut olivat kuin eivät olisi huomanneet tapahtunutta. Hänen kasvonsa alkoivat hieman jännittyä kohti surullisuutta ja suolainen tippa pusertui ulos hänen kyynelkanavastaan. Hän puristi silmänsä kiinni ja vaipui polvilleen maahan. Hän tulisi saamaan lapsen.
Ja hän tulisi helvetti vie vielä saaman lapsen.
Nyrkit iskeytyivät asfalttiin ja tuskaisesta itkusta aiheutuva karjunta kajahti ilmoille. Hän katsoi kannustajiaan ja kiljaisi heille: “Take it away!” Hän purskahti taas itkuun. Hän ei kyennyt ohittamaan kuollutta eläintä. Se oli kuin kuolema, joka vain odottaisi, että hän astuisi sen luo. Se oli kuin kaupustelija, jolta hän ei halunnut ostaa pahaa. Hän vääntäytyi istumaan ja laskeutui selälleen maahan makaamaan. Hän nosti kädet otsallensa ja katsoi taivasta, jossa ui muutama valkoinen pilvi. Hän katsoi niitä ja yritti hymyillä, sillä olihan hän sentään isä. Hän sulki silmänsä.
Samaan aikaan sadat tuhannet suomalaiset katsojat ihmettelivät, mikä telkkariin tuli. He olivat seuranneet tilannetta useita minuutteja, mutta nyt vaikutti kuin ääni olisi kadonnut. Ei se sitä ollut, jotain muuta oli nyt pielessä, sillä yleisön huuto kuului edelleen. Se oli selostajan ääni! Olympialaisten suomalainen selostaja oli lähtenyt studiosta. Kuva tapitti maassa makaavaa Petteri Mannista. Helikopteri kiersi taivaalla ympyrää.
Sitten näkyi ensimmäinen elonmerkki seisahtuneeseen tilannekuvaan. Kuvaaja otti uuden kohteen. Maaliviivan suunnalta juoksi silmälasipäinen mies, jonka lyhyet ruskeat hiukset hulmusivat tuulessa. Hänen perässään juoksi neljä turvamiestä. Salaperäisellä juoksijalla oli mukanaan lapio. Hän juoksi kohti Mannista. Ne jotka eivät vielä kotistudioissaan hoksanneet, kuka mies oli, luulivat miehen olevan Mannisen katkera fani, joka yritti pahoinpidellä tai tappaa Mannisen. Mutta muutama metri ennen jänistä, hän iski lapion maahan ja kauhaisi sen mukanaan.
Asvalttiin iskeytynyt lapio päästi kovan äänen, johon Petteri havahtui nousi salamana istumaan. Hän katsoi, kuinka Suomen virallinen olympialaisten pääselostaja kauhaisi raadon lapiolla ja heitti sen aidan yli yleisöön, joka ehti väistää. Hän odotti vielä hetken, kunnes neljä turvamiestä ryntäsi hänen päälleen. Kasa peitti verilammikon ja Manninen ymmärsi tilanteen täysin. Hän ponkaisi pystyyn ja juoksi ihmiskasan ohi niin kovaa, kuin suinkin pystyi. Hän juoksi viimeiset sata metriä hieman hymyillen ja pudistaen päätään. Kuinka hölmö hän oli ollutkaan. Häntä nolotti, mutta ei tarpeeksi, jottei olisi tuulettanut maraton-voittoaan. Uusi maailmanennätys jäi tekemättä, mutta se ei haitannut tippaakaan.
Yleisö juoksi hänen ympärilleen ja halasi miestä. Kaikki kyselivät, mikä häneen tuli, mutta hän ei vastannut. Pitkänä miehenä hän vain katsoi muiden yli suuren talon tornissa pyöriviä kellon viisareita. Hän ehtisi hyvin suunnittelemaansa lentokoneeseen. Petteri Mannisen huulille nousi taas hymy, jota hän oli kantanut pitkin maratonia. Hän veti nopeasti henkeä, halasi kaikkia hänen lähettyvillään ja ampaisi juoksuun kohti pukuhuonetta.
Työn tiedot
Nenikamen!
Ikhtus
» Kategoria: Kirjallisuus » Novellit» Työn pituus: 1244 sanaa» Työ lisätty: 16.07 - 2008» Kommentoitu: 3 kerta(a)» Lisätty suosikkeihin: 1 kerta(a)
Tietoa työstä:
Tätä novellia olen puinut hyvin pitkään ja tässä viimeisen kolmen päivän aikana olen muokkaillut sitä aika reippaasti. Huomasin myös aika ovelan virheen siellä, että yhtäkkiä jänis olikin muuttunut oravaksi, mutta kyllä minä sen kaiketi nyt korjasin sieltä.
Tämänkin piti olla ns. välipala, eli nopeasti hutaistu novelli, mutta näköjään jäinkin tätä parantelemaan ja paljon. Monta tuntia kolmen päivän aikana. Se aika kului lähinnä monien kohtien muuttamiseen, poistamiseen ja lisäilyyn. Yritin kaiketi saada myös jotain hieman syvällisempää mukaan. Noh, toivottavasti pidätte :) Tuomitkaa!
e: korjattu ovela kielioppivirhe.
Kommentit
Siir474
23:59 // 16.07 - 2008
Eihän tätä kuulu tuomita ollenkaan! Täähän on hieno! Heti tossa alussa veti kivasti mukaan, kun jotenkin
ihmeen kaupalla suomalainen juoksija on 10 minuuttia maailman ennätystä edellä :D Teki oikein mieli lukee
loppuun asti. Teksti veti mukaansa koko ajan, ja hassusti alussa kuvitteli tän ihan erilaiseks kun mitä
tää nyt loppuun asti luettua oikeesti on :P Kerrotaan vähän muustakin kun vaan maailman ennätyksestä :D
Mutta se mulle jäi epäselväks, että mitä tolle Petterille oli sitten pikkusena tapahtunu, että se pelkäs
sitä verta niin paljon? Että se ei ollu vaan se sairaus joka sen pelon aiheutti? Niin ja sitten mua jäi
se hämäämään kun tossa alussa tekstiä sanoit että toi Petteri oli just saanu vauvan, mutta sitten tossa
keskellä tekstiä laitat että "Ja hän tulisi helvetti vie vielä saaman lapsen." Eiks se ollu saanu sen
lapsen jo? :D Mutta siis kyllä tästä sen huomaa, että aikaa oot tähän käyttäny. Varsinkin siihen justiinsa
että saat tähän jtn "syvällisempää" ja just korjata noi jäniksinä olevat oravat pois :D Se muuten kanssa
jäi vähän hämään, tai oikeestaan tuli nyt vaan mieleen että eihän jossain Kiinassa taida paljon siellä
saastuneessa ilmassa jäniksiä olla? :D
Mutta siis. Nyt tän ehkä puoliks turhan ja pitkän selittelyn jälkeen niin kyllä tää pitää suosikkeihin
lisätä, haluan lukee tän joskus vielä uudestaan vähän helpommin. Ja hienohan tämä tosiaan on, ei voi kyllä
muuta sanooo :) Jatka samaan malliin! :)
Siir474
15:07 // 17.07 - 2008
Nonniin luin tästä tekstistä nyt toiseen kertaan muutamat kohdat. Ja toi alku kuulostaa nytten paaaljon paremmalta, kun se että siinä lukee tarkalleen se aika ja paikka missä noi olympialaiset on. Se meinaan jotenkin rajottaa mielikuvitusta kun kertoo tarkan paikan ja ajan. Mutta vielä tosta sen veren pelkäämis jutusta, niin tää kohta mua siinä hämäs (mistä luulin että jotain sen lapsuudessa oli tapahtunu):
" Hänelle opetettiin jo pienenä, että hänen sairautensa nimi on hematofobia - veren näkemisen pelko. Sitä se ei kuitenkaan todellisuudessa ollut, vaan syvemmällä piili paljon universaalimpi syy. Petteri on maailman kultaisin ja oikeudenmukaisin ihminen. Hän oli niin hyväntahtoinen ihminen, että oli huomaamattaan sulkeutunut utopiaansa. Pieni verimäärä sai hänet muistamaan, että jotakin muutakin kuin hyvyyttä oli läsnä. Sellaista sattuu, hän muisti isänsä välinpitämättömyydeltä kuulostaneen lohdutuksen. Sellaista sattuu, hän sanoi. Mutta nähdessään jälleen jäniksen ja lihanriekaleet hän tajusi, että sellaista ei pitäisi sattua"
<- Siinä oikein lukee että siihen oli joku universaalempi syy: eli mikä se syy oli? :D Vai onko toi vaan joku juttu jota en tajua, että se tarkottaa jotain ihan muuta kun mitä ajattelen? :P
Niin ja sitten muuten tuli vaan mieleen että mistä tää nimi on peräsin, ja mitä se tarkottaa? :) Mielenkiinto heräs :D
Sori taas tälläsestä pitkästä kommentista, toivottavasti jaksat vastata. Haluan tietää :)
centaurea
12:16 // 01.10 - 2008
Löysin (tietty) pari virhettä kieliopissa ja muussa turhassa mutta eipä anneta sen häiritä. Aivan mahtava, vetoava teksti. Toi pääselostaja on kyl mahtava tyyppi, kuvailit sen sillee että tuntuu melkein kun olisin itse nähnyt sen. Hmmmm. Palailen ehkä asiaan, mun piti selittää tässä et mikä mua jäi vaivaamaan tossa tekstissä, mutten nyt osaakaan sanoa sitä. Heihei.
Lähetä kommentti
Sinun pitää kirjautua sisään lähettääksesi kommentteja!