Kaunokirjallisen työn esitys
Odotin siinä
nurmikolla
kielojen vierellä
nyppien jäkälää
puusta jonka nimeä en vieläkään tiedä
Odotin
vuosien mittaiset minuutit
aina ajoissa
välttyäkseni enemmältä häpeältä
ajovalot aamuhämärässä
sydän kurkussa, ja
koetin olla kompuroimatta
kun kiipesin autoon
minä, kuudes lapsi takapenkillä
(tai toinen apukuskin paikalla
tai neljäs takakoslassa)
joka vein kaiken tilan muilta
läskeineni
Lamminkylän
kiemuraisia teitä
aina liian lyhyitä, tuskaa kuitenkin
ohi hevostallien
ohi metsien joissa leikin
silloin kun vielä olin
ihminen
aina liian pian
käännyttiin junaradan kohdalla
henkeä pidätän
silti se sama
sama kirottu keltainen
kirottu keltainen rakennus
kirottu kenttä
kirottu luistinkoppi
(jossa sillointällöin
antoivat minun olla kanssaan)
kirottu metsä
kirottu kidutushippa
(jossa aina jäin kiinni
lihava kun olin,
ja koska juuri minut
halusivat kohteekseen
kaikki ympärilläni
koeta siinä juosta karkuun,
jossa aina
kuristettiin
ihoni raavittiin
viillettiin
poltettiin)
kunnes joku muu jäi kiinni
ja leikki kiellettiin
koska häntä oli
jopa satutettu!
Ajatella.
Koetin
naamioitua
maastoon
hiljalleen
hivuttauduin
oven tienoille
seisoin
elokuun helteessä
helmikuun pakkasissa
aina samalla paikalla
aina samat äänet ympärillä
ja joskus
joku tuttavuutta teki
ystävällisesti jutteli
ja minä
epätoivoissani
aina uskoin
herättelin hetkessä toiveita
ehkä minäkin
voisin joskus
olla jotakin
kunnes paljastin jotain itsestäni,
sen
muokkasivat uuteen uskoon
että kun kuulin
en edes tajunnut
heidän puhuneen
minusta.
Saatanallinen soitto
täyttä epätoivoa
kaiken loppua
helvetin alkua
onnellisten naurua.
Koetin asettua
jonon hännille
niin etten olisi
kenenkään tiellä.
Naulakossa
takkiini sylkivät
ja taskuihini
kivuliaita kirjeitä
kenkäni kätkivät
viereisen vessan altaisiin
jossei pönttöjä ollut vapaina
märkinä jokatapauksessa
löysin kun ympäriinsä hain.
Sammakkoa muistuttava ruokalantäti
joka kyttäsi viimeiseen asti
että samalla luokalla olevat
istuvat samoissa pöydissä
sillä järjestys pitää olla.
Koeta syödä, kun
jokaiselle suupalalle nauretaan
''aiotko lihoa lisää''
''kohta pitää ruokalaa laajentaa''
ja kuitenkaan
ei syömättä voinut jättää
täti haukkana kyttäsi
astioiden palautusta
ja roskakoriin
sai päätyä vain paperia
(ruokaa hukkaan heittäneet
saivat kaksi
seuraavaa tuntia
pilkkoa porkkanoita,
likistellä maitotölkkejä
riippumatta
olisko seuraavaksi ollut
kokeet vai esitelmänpito)
Loputtoman pitkä
ruokailunjälkeinen välitunti
jotkut koneilla, loput ulkona
minä ulkona
kun ei koneita koskaan riittänyt
(vaikka olisin halunnut serkulleni
lähettää sähköpostia
kun ei kotona ollut nettiä
ja Mauri oli vartavasten osoitteensa antanut
kun kerroin että koululla useita koneita)
Ja iltapäivällä
aika liikuntaa
tai käsitöitä.
Minä universumin huonoin
kummassakin,
tietenkin.
Liikuntaa, ja
talvella
luistelua
tai hiihtämääm
Jokioisten metsiin
minä rikkinäisine jalkoineni
en vielä nykyäänkään
pysty pitämään
luistimia
paria minuuttia kauempaa
puhumattakaan että osaisin luistella
tai pystyisin pelaamaan
sitä iänikuista jääkiekkoa.
Hiihtämään pystyn
itkien ja hitaasti
muiden perässä
katsoen kuinka
jään jälkeen
vaikka kuinka yritän
jalat krampissa
aina jään ojaan jumiin
ja katson muiden loittonevan
kunnes en enää näe
heistä selkiäkään.
Vieraassa metsässä
rukoilin
rakas jumala anna minun selvitä vielä tästä
vieraassa metsässä
arpoen laduista, mitä seurata.
Pari tuntia myöhemmin
koulun pihalle
sain sukset pois
ja kompuroiden pääsin sisälle.
Jälki-istuntoa myöhästymisestä.
Joka saatanan kerta.
Lääkärintodistuksista huolimatta,
eihän tuollaisia jalkaongelmia voi olla
laiskuutta vain
ja lihavuutta
kuten terveydenhoitajakin sanoi.
Hoitaen
kaikki tehtäväni
parhaani mukaan
ja valtaosa ryhmätöitä
joista mitään ei saanut tehdä yksin
vaikka pyysin
aina oli opettajan määrättävä
minut johonkin ryhmään
joka kaikista vähiten minua kaipasi.
Koulupäivä ohi
ja muut
painuvat koneille
saan ainakin
seisoskella rauhassa
(useimmiten)
kunhan taksi kuskaa ensimmäisen kuorman
ja minä aina siinä viimeisessä
ja aina jään
pois viimeisenä.
Kauimmaisena asun.
Kiirehdin sisälle
pois kaikkien katseista,
en uskalla syödä,
jos syön, oksennan.
Ehkä minä joskus laihtuisin.
Lenkkeilisin
jos uskaltaisin,
lenkkeilisin,
ellei naapureissa
asuisi koulututtuja.
Menisin ulos
jos uskaltaisin.
Menisin ulos
jos kehtaisin.
Työn tiedot
Ala-aste
RuttoKettu
» Kategoria: Kirjallisuus » Runot» Työn pituus: 336 sanaa» Työ lisätty: 17.07 - 2008» Kommentoitu: 10 kerta(a)» Lisätty suosikkeihin: 3 kerta(a)
Tietoa työstä:
Minulla ei ole kultaisia lapsuusmuistoja.
Kommentit
Efana
10:20 // 17.07 - 2008
Samaistun. Kiitos pikavisiitistä lapsuushelvettiin.
Ei tämä tuntunut lainkaan pitkältä, säkeet ovat kuitenkin lyhyitä ja kerronta kiinnostavaa. Lopetus toimii hyvin.
pinkkiz
12:49 // 17.07 - 2008
Vaikuttavaa, ei voi muuta sanoa. :o Hienosti rakennettu, pisti ajattelemaan.
Li-Fu
14:36 // 26.07 - 2008
Minusta voisi kyllä tiivistää, tulisi samalla ytimekkäämpi ja vaikuttavampi. Tai ehkä jakaa useampaan lyhyempään runoon, tai muokata proosaksi, tai... no hyvä on, on tästä positiivistakin sanottavaa. :D
Ehdottoman tärkeä aihe ja monet rivit todella hienoja. Kiusaamisesta ei ikinä kirjoiteta liikaa niin kauan kuin sitä esiintyy.
Kidutushippa meni vähän yli (olen pahoillani jos pohjautuu todellisuuteen), sen olisi ehkä voinut ilmaista viitteellisemminkin. Toisaalta viitteellisyyttä ei ole muussakaan runossa, joten sen ymppääminen yhteen kohtaan rikkoisi tyyliä...
"silloin kun vielä olin
ihminen"
Niin hieno! Mielestäni!
Viimeinen kappale on myös osuva.
Ja muuten... eikös vain lukemisen taustalla soinut Jethro Tullin "Fat Man". ;)
skeema
20:49 // 27.07 - 2008
Luin tätä ja ajattelin koko ajan "minän" olevan poika. Katsoin profiilia ja kirjoittaja olikin tyttö. Toisaalta, eihän sillä ole mitään väliä.
Koskettavaa tekstiä, loistavasti kirjoitettu. Pari virhettä (esim. kirjoita Jumala isolla) mutta ne ovat vain pikkuvirheitä.
Osaan samaistua tähän, vaikkei minulla ala-asteella ihan samanlaisia ongelmia ollutkaan. Erilaisia on niin helppo kiusata.
Roselie
22:54 // 27.07 - 2008
Se oli pitkä, mutta lukeminen oli helppoa ja teksti sujuvaa. Minuun makuuni rivit olisi voineet olla vähän pidempiä, mutta kävihän se näinkin. 8)
Peacemaker
01:38 // 28.07 - 2008
Hyvin toimiva ja toi omat 'kultaiset' koulumuistoni mieleen hyvin puistattavasti. Fiilis on tässä hyvin vahva, mutta pituuden takia kiinnostus tuppasi vähän herpaantuvan loppupäässä - ehkä tätä voisi tiivistää vielä, tai jakaa osiin?
Jossakin kohdissa sanajärjestykset tuntuivat minun mieleeni kömpelöiltä ja jotkin (tahattomat?) loppusoinnut söivät uskottavuutta muuten erinomaiselta tekstiltä. Hyvin tunnepitoista ja hyvin vaikuttavaa kaikkine pikku vikoinensakin. :)
Ketturuukku
18:28 // 28.07 - 2008
Hieman liian henkilökohtainen ja listaava minun makuuni. Ja pitkä. Alku- ja loppusäkeet olivat minusta loistavat, mielenkiintoiset ja puhuttelevat. Joissain kohdissa sanajärjestys muuttuu paasaavaksi tai tökkii tyystin.
Tässä on kyllä paljon hyvääkin, hienoja kielikuvia, sujuvaa tekstiä, mielenkiintoisia ja koskettavia kertomuksia. Tulee hyvin mieleen omat piinaavat vuoteni ala-asteella.
Minusta tämä ansaitsisi kevyen kasvojen kohotuksen. Tätä voisi kenties typistää ja hioa joitakin kohtia sujuvampaan muotoon. Ajattelin myös, että tämä voisi toimia runollisena novellina varsin hyvin.
Toisaalta ymmärrän hyvin, jos et niin halua tai uskalla tehdä. Tämän tapaiset, hyvin henkilökohtaiset runot ovat usein niitä, joihin on lähes mahdoton kajota jälkeenpäin.
Kaiken kaikkiaan koskettava ja vahvan tunnelatauksen omaava runo, josta en virheistään huolimatta voi olla pitämättä:)
Mashiach
10:23 // 12.08 - 2008
En ole koskaan pitänyt pitkistä runoista. Olen aina ajatellut, että mitä tiiviimpi niin sen parempi. Tällä runollasi sait kuitenkin minut muuttamaan mielipiteeni. Tämä oli yksi hienoimmista ja tunteikkaimmista runoista, jonka olen lukenut. Jokainen kappale satutti sieluani sitä lukiessani, eikä runon pituus haitannut missään vaiheessa. Jos tämä runo kertoi todellisista tapahtumista, niin olen todella pahoillani.
Lähetä kommentti
Sinun pitää kirjautua sisään lähettääksesi kommentteja!