Kaunokirjallisen työn esitys
minä teen tätä liian harvoin;
seison aamun alastomassa valossa alusvaatteisillani ja tunnen sen hyväilyn kylkiluillani, jotka eivät näy liikaa vaan juuri sopivan seksikkäästi sillä tapaa kuin me olemme aina unelmoineet, ne kertovat että minä olen laiha, juuri sopivan laiha, niin että minä saan juuri ja juuri kerättyä löysää ihoa käteeni sanoakseni olevani pullea, liian suuri, dieetin tarpeessa.
Mustat rintaliivit ovat pitsiset, seksikkäät, kuumat. Tällaisessa valossa ne saavat rintani näyttämään kahdelta kypsältä hedelmältä, persikalta vaikka, mutta kermanvaalealta, tällaisina hetkinä minä ymmärrän miehiä, sitä kuinka he katsovat ja tilaisuuden tullen koettavat, sitä mikä heitä kiihottaa, tai miksei naisiakin, en minä ole homofoobikko, minä olen vain hetero.
Tämä pysähtynyt hetki pitää sisällään liian paljon.
tiedän että pojat rakastaisivat minua jos olisin heidän
alusvaatteisillani
mutta minä en ole sellainen tyttö.
toisaalta olen huomannut hetkittäin
pikkuhiljaa, alitajuntaisesti
"onhan tämä jo kolmas kerta kun pelkään olevani raskaana"
minä alan olla sellainen tyttö.
Työn tiedot
sellainen tyttö
akryyli
» Kategoria: Kirjallisuus » Runot» Työn pituus: 136 sanaa» Työ lisätty: 20.07 - 2008» Kommentoitu: 5 kerta(a)» Lisätty suosikkeihin: 4 kerta(a)
Tietoa työstä:
kirjoitettu 11.07.2007
Kommentit
Rock
16:33 // 20.07 - 2008
Tykkään alusta. Se on jotenkin ihanan levollinen. Jatko onkin sitten ihan erilainen kuin alku antaa ymmärtää, mutta ihan hyvin kirjoitettu ja kuvailtu. Tykkään tyylistäsi!
Dot
19:04 // 23.07 - 2008
Mukavasti kirjoitat, mutta minua vähän häiritsee nuo kovin pitkät lauseet (jos tämä on siis runo?)... mutta hyvä sisältö!
lunafairye
20:41 // 02.08 - 2008
tää on hyvä, yleensä en jaksa lukea ihmisten kirjottamia juttuja loppuun mutta tämän luin :)
Blanco
19:58 // 07.09 - 2008
pidän tavastasi luoda lauseita, tuoda asioita ilmi. kas itsestäänselvyydethän ne ovat juuri ne, joitten olemassaoloa pittää vähän väliä muisttella.
vaika runossa käsitelty laihuuden ihannointi nosti tukkani pystyyn ärsyyntymisellä (ei paha lainkaan, tunteitahan tekstien pittääkin herättää.), ja ihmettelin kovin jaksotusta, jotka runon ulkomuodosta poiketen hyppäsivät novellimaisuuteen välillä. liian pitkät rivit lukea, tasapaksuuntumista sanoissa.
niin silti kaikessa kokonaisuudessaan minä pidin tästä. nostipa ajatuksia varmasti monille muillkekin lukijoille. mie ainakin uskollan myöntää asioita ihtelleni.
Lähetä kommentti
Sinun pitää kirjautua sisään lähettääksesi kommentteja!