Kaunokirjallisen työn esitys
Niinpä sammui tähti hänen luisevalla lantiollaan
Nyt kun kuollut,
voisin ehkä vasta alkaa ymmärtämään
mitä tarkoittavat kirjaimet hänen
kivellään
Kallishan se oli kyllä, kallis kuin kulta
ja linnut
Nyt kun menetetty,
voi miten pimenee hänen pihallaan ilta!
Mustia marjoja ja tumma joki,
pimeä metsä, pimeä koti.. ja kuusi lintua
kuudella oksalla
laulaa "Ave Maria, Ave, Maria"
Niinpä sammui tähti hänen
luisevalla lantiollaan ja minä olin
nälkäinen kuin peto!
"Valutin pihamaallesi vettä ja aamulla se
kiilsi kuin jää!"
kujersin, ja hänen hiuksensa kietoutuivat hallana ympärilleni.
Minä valuin pitkin jäätä kuin
nestemäinen kala,
kristallin lapsi, sormeni valuivat vettä.
Lopulta pysähdyin siihen, mistä olin tullutkin, joelle.
Sokaiseva silmä välähti pohjasta,
kurkotin ja
sukelsin
pohjaan. Veden pyörteessä hän oli
kauniimpi kuin jää,
sillä
nyt kun hukkunut, virtaa
hän suon sydämeen jääden
sinne laulamaan
ja hengittämään
ja kun astun yksin talviseen metsään
kuulen hänen laulunsa, hänen henkensä
mutten näe mitään.
Nyt kun kuollut,
voisin ehkä vasta alkaa ymmärtämään
mitä tarkoittavat kirjaimet hänen
kivellään
Kallishan se oli kyllä, kallis kuin kulta
ja linnut
Nyt kun menetetty,
voi miten pimenee hänen pihallaan ilta!
Mustia marjoja ja tumma joki,
pimeä metsä, pimeä koti.. ja kuusi lintua
kuudella oksalla
laulaa "Ave Maria, Ave, Maria"
Niinpä sammui tähti hänen
luisevalla lantiollaan ja minä olin
nälkäinen kuin peto!
"Valutin pihamaallesi vettä ja aamulla se
kiilsi kuin jää!"
kujersin, ja hänen hiuksensa kietoutuivat hallana ympärilleni.
Minä valuin pitkin jäätä kuin
nestemäinen kala,
kristallin lapsi, sormeni valuivat vettä.
Lopulta pysähdyin siihen, mistä olin tullutkin, joelle.
Sokaiseva silmä välähti pohjasta,
kurkotin ja
sukelsin
pohjaan. Veden pyörteessä hän oli
kauniimpi kuin jää,
sillä
nyt kun hukkunut, virtaa
hän suon sydämeen jääden
sinne laulamaan
ja hengittämään
ja kun astun yksin talviseen metsään
kuulen hänen laulunsa, hänen henkensä
mutten näe mitään.
Työn tiedot
Niinpä sammui tähti hänen luisevalla lantiollaan
millamilla
» Kategoria: Kirjallisuus » Runot» Työn pituus: 278 sanaa» Työ lisätty: 22.07 - 2008» Kommentoitu: 4 kerta(a)» Lisätty suosikkeihin: 4 kerta(a)
Tietoa työstä:
Isoäitini oli vanhan kansan luonnonlapsi, joka asui keskellä metsää mustan joen varressa. Kun hän kuoli, syntyi tämä runo.
Raapustelukirjaani runon päivämääräksi on merkitty 22.01.2006.
En kehdannut nimetä runoa taas "Nimettömäksi", koska olen kirjoittanut noin 300 nimetöntä runoa. Nimeksi sai kelvata runosta otettu lause, josta pidän kovasti.
Kommentit
surkk
14:42 // 22.07 - 2008
Kaunis, salaperäinen, vaikken ehkä ymmärräkään ihan kaikkea mutta todella herkkää sanankäyttöä.
Ketturuukku
19:02 // 22.07 - 2008
Luonto on tässä hyvin vahvasti esitetty, vahva yhteys ja läheisyys maahan. Rakastan sanankäyttöä, ihanan herkkää ja puhuttelevaa tekstiä
Lähetä kommentti
Sinun pitää kirjautua sisään lähettääksesi kommentteja!