Kaunokirjallisen työn esitys
Ne
Hän oli kaupassa. Hän oli vihdoinkin uskaltautunut ulos uuvuttavan ja unettoman kuukauden jälkeen.
Vaikka Hän oli lähtenyt ulos, jokainen ääni ja ohikulkevan ihmisen äkillinen liike sai hänen niskakarvansa nousemaan pystyyn ja jokaisen lihaksen jännittymään.
Hän oli varautunut kaikkeen. Hänellä oli jopa metsästyspuukko paitansa alla siltä varalta että Ne hyökkäisivät.
Hän oli viettänyt hyvin raskaan kuukauden kodissaan, uskaltamatta sytyttää valoa tai edes nukkua peläten, että Ne tulisivat hakemaan hänet.
Hän oli maannut sikiöasennossa makuuhuoneensa nurkassa ja lojunut siinä tunnista tuntiin, päivästä päivään, viikosta viikkoon.
Ainoa asia mitä Hän oli uskaltanut tehdä, oli syödä säilykeruokaa ja juoda coca- colaa kahdesta kylmäkaapistaan.
Jokainen rapsahdus rappukäytävästä sai Hänen pulssinsa kiihtymään ja puristamaan veistään lujempaa. Taukoamatta pieni ääni hänen päässään hoki: ’’Pian Ne tulevat, pian Ne tulevat.’’
Lannistumatta hän yritti vakuuttaa itselleen, että Ne eivät löytäisi Häntä, Ne eivät vaan pystyisi löytämään Häntä.
Hän hapuili vapisevin käsin hyllyltä suolakurkku purkkia. Kesken matkan Hänen kätensä pysähtyi. Kurkkupurkissa oleva neste oli astetta tummempaa kuin viereisissä purkeissa.
Jospa ne olivat laittaneet myrkkyä siihen? Hän veti kätensä takaisin ja jatkoi matkaansa pälyillen epäilevänä ympärilleen. Niiden joukkoja oli joka puolella. Kauppojen turvakamerojen nauhat lähetettiin Niiden luo, ja ne tarkastivat jokaisen niistä.
Hän huomasi olleensa huolimaton. Niin ei saisi käydä enää.
Yhtäkkiä joku koputti Häntä selkään. Hän käännähti salamannopeasti ympäri ja huomasi kauppiaan katsovan häntä. Kauppias availi suutaan, mutta ääntä ei kuulunut.
Ne olivat vihdoinkin löytäneet Hänet ! Hänen katseensa poukkoili pitkin hyllyjä etsien mahdollista ulospääsyä. Hän punnitsi jokaisen vaihtoehdon miettien kuumeisesti pakokeinoa. Kuumat hikipisarat noruivat piinallisen hitaasti pitkin hänen ohimoitaan ja sydän tykytti rinnassa.
Hän sieppasi myrkytetyn suolakurkkupurkin hyllyltä ja iski sillä kauppiasta päähän.
Hän ei jäänyt katsomaan mitä miehelle kävi, mutta raskas rysähdys hänen takaansa kertoi, että miehestä ei enää olisi vaaraa.
Hän juoksi pitkin hyllyrivistöjä sulloen samalla paitansa sisään satunnaisia purkkeja ja purnukoita. Hän ryntäsi kassojen ohi . Yhtäkkiä nuori mies asettui Hänen eteensä yrittäen pysäyttää Hänet. Hän työnsi miehen sivuun ja jatkoi juoksuaan ulos kaupasta, pitkin tietä, suojatien yli ja puistoon. Puistossa Hän hidasti vauhtiaan ja katseli ympärilleen kuin nurkkaan ahdistettu eläin. Oli myöhäinen ilta, ja puistossa ei ollut kuin muutama teini maleksimassa ympäriinsä.
Hän huomasi kauempana suuren pähkinäpensaikon ja suuntasi askeleensa sitä kohti. Hän kiersi pensaikon taakse ja tarkasti, ettei kukaan katsonut.
Sitten hän pudottautui polvilleen ja ryömi pensaikon alle.
Ne olivat vihdoinkin löytäneet Hänet ! Tänä yönä hän ei voisi mennä kotiin. Hänen täytyisi jäädä pensaikkoon yöksi ja aamulla mennä katsomaan, olisivatko Ne hänen kodissaan.
Hänellä oli kerran ollut vaimo. Hän oli rakastanut vaimoaan syvästi. He olivat asuneet kauniissa talossa maaseudulla ja Hänen vaimonsa oli odottanut lasta.
Poika, olivat lääkärit sanoneet. Reipas ja terve poika. Niin, terve.
Eräänä päivänä hänen vaimonsa oli joutunut sairaalaan. Vaimo viipyi siellä jonkin aikaa. Kun hän tuli takaisin kotiin, vatsa oli pienentynyt ja silmät turvonneet.
Keskenmeno, olivat lääkärit sanoneet. Niin, keskenmeno. Syytä ei tiedetty, niin vain kävi.
Siitä lähtien hänen rakkautensa vaimoon oli ollut erilaista. Hän piti tästä kyllä huolen ja oli ystävällinen, mutta siinä kaikki. Vaimokin oli muuttunut. Tämä ei enää hymyillyt tai nauranut.
Sitten ilmestyivät Ne. Ne halusivat kostaa Hänelle lapsen kuoleman. Hänestä tuntui, että Ne kävivät joka yö ovella yrittäen päästä sisään. Aluksi Hän oli ollut täynnä raivoa, syöksynyt ulko- ovelle yrittäen vangita piinaajansa, mutta ne olivat aina päässeet karkuun jättäen jäljelle pelkän öisen hiljaisuuden.
Hän oli seissyt pitkät tovit ovella , välillä kuunnellen äänetöntä yötä, välillä karjuen raivoisia uhkauksia Niille.
Lopulta Hänen vaimonsa alkoi pelätä, että Hän oli menettänyt järkensä. Vaimo rukoili Häntä menemään lääkäriin.
Testeihin, hän sanoi, varmuuden vuoksi.
Vaimo katsoi Häntä niin epätoivoisen vetoavasti, että Hän suostui.
Hän oli puhunut monien lääkäreiden kanssa ja käynyt erilaisissa testeissä.
Kaikki sanoivat samaa. Vakava psykoosi.
Oireina olivat hallusinaatiot ja deluusiot eli harhaluulot. Häntä voitaisiin hoitaa ja Hän saattaisi jopa parantua. Hoitomuotoina olisivat terapeuttiset keskustelut potilaan ja omaisten kanssa sekä lääkehoito.
Potilas, olivat lääkärit sanoneet. Hänen oli käsketty estoitta kertoa Niistä ja siitä mistä ja minkä takia Hän tiesi Niiden jahtaavan Häntä lapsen kuoleman takia.
Hän oli kertonut, että ne olivat öisin soitelleet Hänelle ja syyttäneet Häntä.
Hän oli kertonut, että Hän oli aamuisin nähnyt maahan kirjoitettuja sanoja ja monia jalanjälkia.
Hän oli kertonut kaiken estoitta ja rehellisesti, kuten Häntä oli kehotettu.
Ja nyt he kutsuivat Häntä potilaaksi !
Hän oli juossut ulos rakennuksesta johon Hänet oli viety testeihin. Juostessaan Hän oli ymmärtänyt, että ’’lääkärit’’, kuten he itseään nimittivät, olivat samassa juonessa Niiden ja Hänen vaimonsa kanssa. Niin, Hänen vaimonsa kanssa.
Kaikkien niiden vuosien jälkeen Hänen vaimonsa oli kavaltanut Hänet Niille !
Hänen oli kostettava.
Käveltyään takaisin kotiin Hänen vaimonsa odotti häntä. Vaimo oli taitavasti esittänyt huolestunutta ja Hän muisti, miten oli huomannut ihailevansa vaimon näyttelykykyä.
Vaimo oli itkien vakuuttanut Hänelle, että Hänen ei enää tarvitsisi käydä ’’testeissä’’. Tästä lähin he eläisivät kahdestaan kotona.
Mutta Hän ei antanut vaimon huijata itseään. Hän muisti, kuinka oli halannut vaimoaan keittiössä ja ottanut veitsen pöydältä.
Hän oli iskenyt sillä vaimoa yksi, kaksi, kolme kertaa sydämeen. Vaimo oli lyyhistynyt maahan epäuskoinen katse silmissään. Hän oli kantanut ruumiin metsään ja haudannut sen sinne.
Sitten Hän oli kerännyt tavaransa ja lähtenyt.
Alkoi sataa. Vaikka Hän makasi tiheän pensaan alla, pisarat tippuivat Hänen päälleen ja kastoivat Hänet melkein kokonaan. Hän makasi montaa tuntia paikoillaan kuulostellen tulisiko askelia Hänen suuntaansa.
Koko yön Hän kuunteli sateen ääniä ja odotti aamua.
Kun auringon ensisäteet alkoivat valaista puistoa, Hän ryömi pois puskan alta ja hölkkäsi kiertoteitä käyttäen kotiinsa.
Hän kiipesi kerrostalon kuudenteen kerrokseen pieneen ullakkoasuntoonsa. Hän seisoi kauan korva painettuna ulko- oveen ennen kuin uskalsi astua sisään.
Sisällä oli hiljaista. Vaarallisen hiljaista. Ne olivat käyneet siellä, Hän tiesi että Ne olivat käyneet siellä.
Hän haistoi Niiden tuoksun, pystyi melkein jopa kuulemaan kuinka ne olivat penkoneet paikkoja ja sitten laittaneet kaiken täsmälleen samalla tavalla takaisin.
Hän käveli kylpyhuoneeseen ottamatta kenkiä pois jaloista. Sellaisilla asioilla ei ollut nyt väliä.
Ne olivat tulleet hänen kotiinsa !
Hän katsoi itseään peilistä ja huudahti kauhusta. Kasvot jotka katsoivat Häntä peilistä olivat kauhistuttavat. Syvälle painuneet tummat silmät jotka tuijottivat pelottavasti kuopistaan. Tummat silmänaluset ja likaisenvaaleat hiukset jotka laskeutuivat sotkuisesti otsalle. Hänen kasvonsa olivat laihat ja riutuneet ja posket painuneet kuopille.
Hän sulki silmänsä ja aukaisi ne taas toivoen, että nuo painostavat kasvot olisivat hävinneet.
Raivoissaan Hän heitti paitansa alta ottamansa säilyketölkin päin peiliä saadakseen kuvan katoamaan.
Yhtäkkiä kova pamaus hätkähdytti Häntä. Se kuului makuuhuoneesta. Hän rynnisti ulos asunnosta ja aivan ylös, ullakolle asti mistä pääsi palotikkaita pitkin katolle.
Alkoi sataa. Ukkonen jyrisi, ja Hän huomasi miten sähköt alkoivat pätkiä. Hän käveli aivan talon reunalle ja seisoi siinä antaen tuulen leikkiä kasvoillaan.
Hänen takaansa kuului uusi pamaus. Hän otti askelen eteenpäin aikomuksenaan hypätä.
Sitten pamaus kuului entistä voimakkaampana.
Ne olivat tulleet.
Hän oli kaupassa. Hän oli vihdoinkin uskaltautunut ulos uuvuttavan ja unettoman kuukauden jälkeen.
Vaikka Hän oli lähtenyt ulos, jokainen ääni ja ohikulkevan ihmisen äkillinen liike sai hänen niskakarvansa nousemaan pystyyn ja jokaisen lihaksen jännittymään.
Hän oli varautunut kaikkeen. Hänellä oli jopa metsästyspuukko paitansa alla siltä varalta että Ne hyökkäisivät.
Hän oli viettänyt hyvin raskaan kuukauden kodissaan, uskaltamatta sytyttää valoa tai edes nukkua peläten, että Ne tulisivat hakemaan hänet.
Hän oli maannut sikiöasennossa makuuhuoneensa nurkassa ja lojunut siinä tunnista tuntiin, päivästä päivään, viikosta viikkoon.
Ainoa asia mitä Hän oli uskaltanut tehdä, oli syödä säilykeruokaa ja juoda coca- colaa kahdesta kylmäkaapistaan.
Jokainen rapsahdus rappukäytävästä sai Hänen pulssinsa kiihtymään ja puristamaan veistään lujempaa. Taukoamatta pieni ääni hänen päässään hoki: ’’Pian Ne tulevat, pian Ne tulevat.’’
Lannistumatta hän yritti vakuuttaa itselleen, että Ne eivät löytäisi Häntä, Ne eivät vaan pystyisi löytämään Häntä.
Hän hapuili vapisevin käsin hyllyltä suolakurkku purkkia. Kesken matkan Hänen kätensä pysähtyi. Kurkkupurkissa oleva neste oli astetta tummempaa kuin viereisissä purkeissa.
Jospa ne olivat laittaneet myrkkyä siihen? Hän veti kätensä takaisin ja jatkoi matkaansa pälyillen epäilevänä ympärilleen. Niiden joukkoja oli joka puolella. Kauppojen turvakamerojen nauhat lähetettiin Niiden luo, ja ne tarkastivat jokaisen niistä.
Hän huomasi olleensa huolimaton. Niin ei saisi käydä enää.
Yhtäkkiä joku koputti Häntä selkään. Hän käännähti salamannopeasti ympäri ja huomasi kauppiaan katsovan häntä. Kauppias availi suutaan, mutta ääntä ei kuulunut.
Ne olivat vihdoinkin löytäneet Hänet ! Hänen katseensa poukkoili pitkin hyllyjä etsien mahdollista ulospääsyä. Hän punnitsi jokaisen vaihtoehdon miettien kuumeisesti pakokeinoa. Kuumat hikipisarat noruivat piinallisen hitaasti pitkin hänen ohimoitaan ja sydän tykytti rinnassa.
Hän sieppasi myrkytetyn suolakurkkupurkin hyllyltä ja iski sillä kauppiasta päähän.
Hän ei jäänyt katsomaan mitä miehelle kävi, mutta raskas rysähdys hänen takaansa kertoi, että miehestä ei enää olisi vaaraa.
Hän juoksi pitkin hyllyrivistöjä sulloen samalla paitansa sisään satunnaisia purkkeja ja purnukoita. Hän ryntäsi kassojen ohi . Yhtäkkiä nuori mies asettui Hänen eteensä yrittäen pysäyttää Hänet. Hän työnsi miehen sivuun ja jatkoi juoksuaan ulos kaupasta, pitkin tietä, suojatien yli ja puistoon. Puistossa Hän hidasti vauhtiaan ja katseli ympärilleen kuin nurkkaan ahdistettu eläin. Oli myöhäinen ilta, ja puistossa ei ollut kuin muutama teini maleksimassa ympäriinsä.
Hän huomasi kauempana suuren pähkinäpensaikon ja suuntasi askeleensa sitä kohti. Hän kiersi pensaikon taakse ja tarkasti, ettei kukaan katsonut.
Sitten hän pudottautui polvilleen ja ryömi pensaikon alle.
Ne olivat vihdoinkin löytäneet Hänet ! Tänä yönä hän ei voisi mennä kotiin. Hänen täytyisi jäädä pensaikkoon yöksi ja aamulla mennä katsomaan, olisivatko Ne hänen kodissaan.
Hänellä oli kerran ollut vaimo. Hän oli rakastanut vaimoaan syvästi. He olivat asuneet kauniissa talossa maaseudulla ja Hänen vaimonsa oli odottanut lasta.
Poika, olivat lääkärit sanoneet. Reipas ja terve poika. Niin, terve.
Eräänä päivänä hänen vaimonsa oli joutunut sairaalaan. Vaimo viipyi siellä jonkin aikaa. Kun hän tuli takaisin kotiin, vatsa oli pienentynyt ja silmät turvonneet.
Keskenmeno, olivat lääkärit sanoneet. Niin, keskenmeno. Syytä ei tiedetty, niin vain kävi.
Siitä lähtien hänen rakkautensa vaimoon oli ollut erilaista. Hän piti tästä kyllä huolen ja oli ystävällinen, mutta siinä kaikki. Vaimokin oli muuttunut. Tämä ei enää hymyillyt tai nauranut.
Sitten ilmestyivät Ne. Ne halusivat kostaa Hänelle lapsen kuoleman. Hänestä tuntui, että Ne kävivät joka yö ovella yrittäen päästä sisään. Aluksi Hän oli ollut täynnä raivoa, syöksynyt ulko- ovelle yrittäen vangita piinaajansa, mutta ne olivat aina päässeet karkuun jättäen jäljelle pelkän öisen hiljaisuuden.
Hän oli seissyt pitkät tovit ovella , välillä kuunnellen äänetöntä yötä, välillä karjuen raivoisia uhkauksia Niille.
Lopulta Hänen vaimonsa alkoi pelätä, että Hän oli menettänyt järkensä. Vaimo rukoili Häntä menemään lääkäriin.
Testeihin, hän sanoi, varmuuden vuoksi.
Vaimo katsoi Häntä niin epätoivoisen vetoavasti, että Hän suostui.
Hän oli puhunut monien lääkäreiden kanssa ja käynyt erilaisissa testeissä.
Kaikki sanoivat samaa. Vakava psykoosi.
Oireina olivat hallusinaatiot ja deluusiot eli harhaluulot. Häntä voitaisiin hoitaa ja Hän saattaisi jopa parantua. Hoitomuotoina olisivat terapeuttiset keskustelut potilaan ja omaisten kanssa sekä lääkehoito.
Potilas, olivat lääkärit sanoneet. Hänen oli käsketty estoitta kertoa Niistä ja siitä mistä ja minkä takia Hän tiesi Niiden jahtaavan Häntä lapsen kuoleman takia.
Hän oli kertonut, että ne olivat öisin soitelleet Hänelle ja syyttäneet Häntä.
Hän oli kertonut, että Hän oli aamuisin nähnyt maahan kirjoitettuja sanoja ja monia jalanjälkia.
Hän oli kertonut kaiken estoitta ja rehellisesti, kuten Häntä oli kehotettu.
Ja nyt he kutsuivat Häntä potilaaksi !
Hän oli juossut ulos rakennuksesta johon Hänet oli viety testeihin. Juostessaan Hän oli ymmärtänyt, että ’’lääkärit’’, kuten he itseään nimittivät, olivat samassa juonessa Niiden ja Hänen vaimonsa kanssa. Niin, Hänen vaimonsa kanssa.
Kaikkien niiden vuosien jälkeen Hänen vaimonsa oli kavaltanut Hänet Niille !
Hänen oli kostettava.
Käveltyään takaisin kotiin Hänen vaimonsa odotti häntä. Vaimo oli taitavasti esittänyt huolestunutta ja Hän muisti, miten oli huomannut ihailevansa vaimon näyttelykykyä.
Vaimo oli itkien vakuuttanut Hänelle, että Hänen ei enää tarvitsisi käydä ’’testeissä’’. Tästä lähin he eläisivät kahdestaan kotona.
Mutta Hän ei antanut vaimon huijata itseään. Hän muisti, kuinka oli halannut vaimoaan keittiössä ja ottanut veitsen pöydältä.
Hän oli iskenyt sillä vaimoa yksi, kaksi, kolme kertaa sydämeen. Vaimo oli lyyhistynyt maahan epäuskoinen katse silmissään. Hän oli kantanut ruumiin metsään ja haudannut sen sinne.
Sitten Hän oli kerännyt tavaransa ja lähtenyt.
Alkoi sataa. Vaikka Hän makasi tiheän pensaan alla, pisarat tippuivat Hänen päälleen ja kastoivat Hänet melkein kokonaan. Hän makasi montaa tuntia paikoillaan kuulostellen tulisiko askelia Hänen suuntaansa.
Koko yön Hän kuunteli sateen ääniä ja odotti aamua.
Kun auringon ensisäteet alkoivat valaista puistoa, Hän ryömi pois puskan alta ja hölkkäsi kiertoteitä käyttäen kotiinsa.
Hän kiipesi kerrostalon kuudenteen kerrokseen pieneen ullakkoasuntoonsa. Hän seisoi kauan korva painettuna ulko- oveen ennen kuin uskalsi astua sisään.
Sisällä oli hiljaista. Vaarallisen hiljaista. Ne olivat käyneet siellä, Hän tiesi että Ne olivat käyneet siellä.
Hän haistoi Niiden tuoksun, pystyi melkein jopa kuulemaan kuinka ne olivat penkoneet paikkoja ja sitten laittaneet kaiken täsmälleen samalla tavalla takaisin.
Hän käveli kylpyhuoneeseen ottamatta kenkiä pois jaloista. Sellaisilla asioilla ei ollut nyt väliä.
Ne olivat tulleet hänen kotiinsa !
Hän katsoi itseään peilistä ja huudahti kauhusta. Kasvot jotka katsoivat Häntä peilistä olivat kauhistuttavat. Syvälle painuneet tummat silmät jotka tuijottivat pelottavasti kuopistaan. Tummat silmänaluset ja likaisenvaaleat hiukset jotka laskeutuivat sotkuisesti otsalle. Hänen kasvonsa olivat laihat ja riutuneet ja posket painuneet kuopille.
Hän sulki silmänsä ja aukaisi ne taas toivoen, että nuo painostavat kasvot olisivat hävinneet.
Raivoissaan Hän heitti paitansa alta ottamansa säilyketölkin päin peiliä saadakseen kuvan katoamaan.
Yhtäkkiä kova pamaus hätkähdytti Häntä. Se kuului makuuhuoneesta. Hän rynnisti ulos asunnosta ja aivan ylös, ullakolle asti mistä pääsi palotikkaita pitkin katolle.
Alkoi sataa. Ukkonen jyrisi, ja Hän huomasi miten sähköt alkoivat pätkiä. Hän käveli aivan talon reunalle ja seisoi siinä antaen tuulen leikkiä kasvoillaan.
Hänen takaansa kuului uusi pamaus. Hän otti askelen eteenpäin aikomuksenaan hypätä.
Sitten pamaus kuului entistä voimakkaampana.
Ne olivat tulleet.
Työn tiedot
Ne
vahvistuskoodi
» Kategoria: Kirjallisuus » Novellit» Työn pituus: 1174 sanaa» Työ lisätty: 07.09 - 2008» Kommentoitu: 1 kerta(a)» Lisätty suosikkeihin: 0 kerta(a)
Tietoa työstä:
:--)
Kommentit
mikuko
08:33 // 10.09 - 2008
tuo Hän-sana rupeaa pidemmän päälle ärsyttämään kun se on niin huomiotaherättävä. kerronta on hiukan töksähtelevää, vaikka ymmärrän että se on ideanakin. ihan ok-luettavaa.
Lähetä kommentti
Sinun pitää kirjautua sisään lähettääksesi kommentteja!