Kaunokirjallisen työn esitys
Menetetty rakkaus
Tunnetko kuinka aallot rantaan lyö
Kuinka vesi varpaitasi hivelee
Istut kivellä
Katsot ylös tähtitaivaalle
Näetkö kuinka suuri kuu on tänä iltana
Voi kuinka kaipaan sinua
Haluaisin tuntea ihosi pehmeyden..
vielä kerran
Mutta et ole enää kanssani
Et enää koskaan voi tulla luokseni
Voi miksi elämän pitää olla näin julma?
Haluaisin sinut palavasti luokseni
Olisimme kaksistaan rannalla
Istuisimme valkealla sannalla
Ja katselisimme tähtiä
Sulkisin sinut syliini ja suutelisin
Puhuisimme elämästä ja ehkä hieman kuolemasta
Eniten kuitenkin rakkaudesta
Toivottavasti voisit palata vielä luokseni
Sydämeni ei kestä kauaa enää
Yksinäisyyden taakka on niin pirun raskasta kantaa
Menetetty rakkaus
» Kategoria: Kirjallisuus » Runot» Työn pituus: 73 sanaa» Työ lisätty: 07.10 - 2008» Kommentoitu: 4 kerta(a)» Lisätty suosikkeihin: 0 kerta(a)
Tietoa työstä:
Runo kertoo entisestä rakkaudenkohteestani ja suunnitelmista joita omassa mielessä haudoin turhnakin kauan kunnes ne eivät tulleet koskaan toteutettua.
18:58 // 07.10 - 2008
Ihana loppu! "Yksinäisyyden taakka on niin pirun raskasta kantaa" Ihan mukavan kuuloinen runo joo. Korjaa: himean = hieman.
05:33 // 08.10 - 2008
Vähän jää epäselväksi runossa onko kohde kuollut vai poissa vain....ja sehän selviää työnkuvauksesta. Tavanomainen, tosin sinulle ainutkertainen. Lizzin kanssa samaa mieltä, loppulause on hyvä.
19:28 // 08.10 - 2008
Kyllä, tämä on kaunis, kaunis runo. 8>
Tykkään todella.
20:24 // 08.10 - 2008
Kaunista kaipaavaa tekstiä! Hyvä lopetus!
Sinun pitää kirjautua sisään lähettääksesi kommentteja!