Kaunokirjallisen työn esitys
Ystäviä hän on hakemassa. Tulevaisuutta paossa, menneisyyttä uusimassa. Uutta mahdollisuutta anomassa, vanhaa anteeksi pyytämässä. Edessä odottaa tiivis puurivistö. Tarpeeksi säännöllinen ollakseen tiheä, mutta tarpeeksi säännötön ollakseen luonnollinen. Tyttö ei tiedä, mitä odottaisi. Hänellä on vain toiveita. Toiveita, jotka on helppo murentaa. Toiveita, jotka on helppo toteuttaa.
”Muutama askel vielä.”
Hän henkäisee syvään, astuu askeleen lähemmäs. Piikikkäät ja kovat oksat poistuvat käden tieltä.
Edellisellä kerralla hän oli ollut peloissaan. Peloissaan tulevaisuutensa puolesta, sen puutteesta. Tyttö oli hyökännyt suinpäin tuntemattomaan, ilman sen kummempia miettimisiä tai varasuunnitelmia. Hän oli astunut aukiolle. Täysin pimeälle aukiolle, siltä se oli aluksi tuntunut. Pimeää kuin syvällä meressä, kaukana pinnasta ja valosta. Tunkkainen ja seisova ilma oli lämpimän kosteaa. Vaikea hengittää. Hetken kylmin silmin tuijotettuaan näkymättömään kaukaisuuteen hän oli tehnyt pimeydestä kiehtovan ja jotenkin turvallisen ystävän. Hymyilee muistellessaan aurinkoista iltapäivää. Oli ollut hiljaista. Oikein kuunneltuaan olisi saattanut kuulla sienten nousevan vihreän sammaleen lävitse ja kuusten lehvästön lävitse tunkeutuvien auringon pienten säteiden riemunkiljahduksia. Vielä viikkoja myöhemmin tuo päivä oli tunkeutunut tytön uniin. Aina yhtä ihanana, taianomaisena, mutta niin todentuntuisena ja helpottavana.
Jossain kahisee. Kauempana kuin pienen hahmon jalkojen alla poikki raksahtelevat oksat. Kauempana kuin takana kulkevan varjon laahaavien askelien painosta murtuvat unelmat. Pippurinen pieni oksa irtoaa otteesta ja läimäisee kivuliaasti neulasensa tytön poskeen.
”Ei käy perääntyminen.”, tyttö kuiskaa varjolleen.
”Et ole yksin.”
”Saatan olla.”
”Ei, et ole. Olen turvanasi. Seuranasi. Nyt ja aina, kunnes valoasi ei riitä enää minua hengissä pitämään.”
Miten he mahtaisivat hyväksyä hänet takaisin? Ystävällisesti, kuten viimeksikin? Vai saisiko hän petturin arvoisen vastaanoton? Petturin, joka oli heidät hylännyt kasvaessaan? Väsyttää. Pieni toivon liekki kasvaa kasvamistaan, muuttuen pian voimakkaaksi roihuksi.
Varovaisesti tarttuu taas piikikkääseen oksaan, työntää sen sivuun. Tuntee sen saman tunteen kuin viimeksikin. Kunnes silmät tottuvat hämärään, luoden siitä tutun ja turvallisen piilon, katsoo peikkotyttö ympärilleen. Näkee ympärillään pieniä kasvoja. Katsovat tutkailevasti. Sanattomat viestit liitävät ilmassa kevyesti kuin kukkien laulu, rikkoen sumun kaltaisen hiljaisuuden hilpeällä tavallaan. Tuoksuu viileän lämpimältä. Tuoksuu auringon ensisäteiltä. Tuoksuu ihanalta, elämältä. Tuoksuu ystäviltä ja anteeksiannolta. Uudelta alulta ja toivolta.
Pieni ja helpottunut pörröpää lupasi muille, mutta ennen kaikkea itselleen, että tämä kerta olisi erilainen. Hän ei jättäisi ystäviään, ei enää.
Työn tiedot
Aukio
Yz
» Kategoria: Kirjallisuus » Novellit» Työn pituus: 339 sanaa» Työ lisätty: 12.02 - 2006» Kommentoitu: 7 kerta(a)» Lisätty suosikkeihin: 1 kerta(a)
Tietoa työstä:
Luovan kirjoittamisen kurssilta, kaavanovelli.
Kommentit
Ceridwen
18:42 // 14.02 - 2006
Kiitos ensinnäkin arvostelustasi.
Minäkin pidän tästä- täytyy tosiaan lukea ajatuksella. Hyvää tekstiä sinulla.
yuaki
12:29 // 22.02 - 2006
Niin nätti ja hieman koskettava tarina. Kirjoitat hyvin, ja yhdyn tuonne ylläolevaan että tähän pitää keskittyä ja sitten kun tekstin on lukenut pieni hymy kareilee huulille. Pidin kovasti :)
Dream-Illusion
10:22 // 18.03 - 2006
Kiitoksia arvostelustasi <:
Asiaan: Tykkäsin tästä, koskettava ja kauniita kuvailuja. Osaat kirjoittaa hyvin <:
sirpale
00:32 // 22.04 - 2006
pidän, pidän kovasti. taidokasta kynän (hmm.. näpäimistön? :D) käyttöä, sulla on homma hanskassa.
tekstiin pääsee suht helposti mukaan, on helppo nähdä tilanne ja tuntea millanen ilma on ym.
ja vielä, löysin itsenikaltaisen ihmisen tosta.
nice. ^^
luutari
18:37 // 06.05 - 2006
Ihan mukava tekele sinulla. Tekstin saattoi ajatella monella tavalla. Sen saattoi miettiä verrainkuvainnaiseksi, tai sitten se kaikki "tapahtuu kirjaimellisesti niinkuin tekstissä lukee". Käytät kieltä jota on todella mukava lukea. Jos jotain korjauksenvaraista täytyisi sanoa, niin teksti olisi ehkä voinut hiukan jatkua pikkuisen. Mutta kuten jo sanoin, mukava teksti. ^^
-nna
22:27 // 05.07 - 2006
Hmm. Alun yksinkertaisten lauseiden johdatus (kuulostaa joltain kerholta tyyliin "omituisten otusten kerho" :D) kuulostaa mukavalta. "..sienten nousevan vihreän sammaleen lävitse ja kuusten lehvästön lävitse tunkeutuvien auringon pienten säteiden riemunkiljahduksia." Ihana lause. Alko oikein hymyilyttään kun kuvittelen niitä riemunkiljahduksia. :) En nää mitään korjattavaa, tuoksut ja muut pikkujutut kivoja mukavia ja muutenkin kaikin puolin simmonen mukava novelli.
Lähetä kommentti
Sinun pitää kirjautua sisään lähettääksesi kommentteja!