Kaunokirjallisen työn esitys
Suojaruukkunasi
Suojaruukkunasi
Ikkunalla kasvaa lihansyöjäkasvi. Sen säälimätön katse pyyhkii alle levittyviä loskan pesemiä katuja. Se sytyttää tupakan ja muikistaa suutaan. Vuosikymmenen ummehtuneet pölykerrokset peittyvät tuhkaan.
Aivastan, vedän villaponchon tiukemmalle ja tarjoan lihansyöjäkasville vettä. Se näykkäisee käteeni punaisen, sykkivän haavan. Ensi kerralla siis hansikkaat, päättelen.
– Kylläpä se on kasvanut!
– Niin, se on hyvin vahva lajike. Kestää karun pohjoisen olosuhteita ihailtavasti.
– Ovatko nuo nuppuja?
Nielaisen. Eivät ne ole enää. Ne olisivat voineet olla.
Aurinko rynnii pilven takaa, repii silmäni auki. Lihansyöjäkasvi mouruaa ikkunalaudalla. Tiedän, heräsin taas liian hitaasti. Tänä iltana nukkumaan aiemmin, ei se sen vaikeampaa voi olla. Korviani vihloo ja huomaan Kasvin ulottaneen lonkeronsa taas pidemmälle. Haukottelen pölyä.
– Onpa valtavan syvänpunaiset terälehdet. Hämmästyttävää. Mistä te tämän löysitte?
Se on ollut minulla aina, kiekaisen ja säikähdän ääntäni. Kuinkakohan korkea nuotti tuokin oli? Yritän kiinnittää huomion koristeelliseen suojaruukkuun. Tämä hankittiin palmusunnuntaita edeltävällä viikolla viime vuonna, viittoilen. Kertojanääneni sentään pysyy tasaisena. Huomatkaa nämä kiviupotukset, ne ovat käsintehtyjä. Ruukun väri on optimaalinen vastaväri kasvin hallitsevalle punaiselle. Käteni alkavat täristä. Päässäni tykyttää ja silmänurkat hämärtyvät. Näettehän, että –
Pimeydessä. Mitä tapahtui? Minne minä jouduin? Kertokaahan, pyydän, tätä ei ole koskaan ennen tapahtunut, haluaisin vain tiedostella…
Ei vastausta. No, eihän täällä ketään olekaan. Vain minä ja hulluuteni. Entä se Kasvi? Niin, tosiaan, Se Kasvi. Kuolikohan se? Olikohan se minun syytäni? Mitä jos olisin voinut tehdä jotakin estääkseni tämän?
Ei ketään vieläkään. Keskustelen hengitykseni kanssa. Rauhoitan sen. Se rauhoittaa minut. Pimeä hälvenee. Räpyttelen silmiäni raukeana ja sumuverho niiden edessä liukenee pois.
Ikkunalauta. Tyhjä. Puhdas.
Rauha.
Suojaruukkunasi
Ikkunalla kasvaa lihansyöjäkasvi. Sen säälimätön katse pyyhkii alle levittyviä loskan pesemiä katuja. Se sytyttää tupakan ja muikistaa suutaan. Vuosikymmenen ummehtuneet pölykerrokset peittyvät tuhkaan.
Aivastan, vedän villaponchon tiukemmalle ja tarjoan lihansyöjäkasville vettä. Se näykkäisee käteeni punaisen, sykkivän haavan. Ensi kerralla siis hansikkaat, päättelen.
– Kylläpä se on kasvanut!
– Niin, se on hyvin vahva lajike. Kestää karun pohjoisen olosuhteita ihailtavasti.
– Ovatko nuo nuppuja?
Nielaisen. Eivät ne ole enää. Ne olisivat voineet olla.
Aurinko rynnii pilven takaa, repii silmäni auki. Lihansyöjäkasvi mouruaa ikkunalaudalla. Tiedän, heräsin taas liian hitaasti. Tänä iltana nukkumaan aiemmin, ei se sen vaikeampaa voi olla. Korviani vihloo ja huomaan Kasvin ulottaneen lonkeronsa taas pidemmälle. Haukottelen pölyä.
– Onpa valtavan syvänpunaiset terälehdet. Hämmästyttävää. Mistä te tämän löysitte?
Se on ollut minulla aina, kiekaisen ja säikähdän ääntäni. Kuinkakohan korkea nuotti tuokin oli? Yritän kiinnittää huomion koristeelliseen suojaruukkuun. Tämä hankittiin palmusunnuntaita edeltävällä viikolla viime vuonna, viittoilen. Kertojanääneni sentään pysyy tasaisena. Huomatkaa nämä kiviupotukset, ne ovat käsintehtyjä. Ruukun väri on optimaalinen vastaväri kasvin hallitsevalle punaiselle. Käteni alkavat täristä. Päässäni tykyttää ja silmänurkat hämärtyvät. Näettehän, että –
Pimeydessä. Mitä tapahtui? Minne minä jouduin? Kertokaahan, pyydän, tätä ei ole koskaan ennen tapahtunut, haluaisin vain tiedostella…
Ei vastausta. No, eihän täällä ketään olekaan. Vain minä ja hulluuteni. Entä se Kasvi? Niin, tosiaan, Se Kasvi. Kuolikohan se? Olikohan se minun syytäni? Mitä jos olisin voinut tehdä jotakin estääkseni tämän?
Ei ketään vieläkään. Keskustelen hengitykseni kanssa. Rauhoitan sen. Se rauhoittaa minut. Pimeä hälvenee. Räpyttelen silmiäni raukeana ja sumuverho niiden edessä liukenee pois.
Ikkunalauta. Tyhjä. Puhdas.
Rauha.
Työn tiedot
Suojaruukkunasi
Manda
» Kategoria: Kirjallisuus » Novellit» Työn pituus: 247 sanaa» Työ lisätty: 07.04 - 2006» Kommentoitu: 2 kerta(a)» Lisätty suosikkeihin: 0 kerta(a)
Tietoa työstä:
Tehty kiitettävän vitutuksen kourissa. Ei muuta.
Kommentit
reijo
17:14 // 10.04 - 2006
Näin tämän lihansyöjäkasvin ihmisenä, joka syö kertomuksen kertojaa. En vain saanut tästä mitään ihmeempää irti, siisti vertaus. Tässä kenties näkyy tuo, että on tehty "kiitettävän vitutuksen kourissa". (näkyy ja näkyy, enhän olisi sitä tiennyt ellet olisi tuohon kirjoittanut.) Loppu tulee minulle liian "nurkan takaa", mutta pidin tosta hengityksen kanssa keskustelusta. Mielenkiintoinen ilmaus.
Manda
22:13 // 11.04 - 2006
Kiitos palautteesta! :) Joo, myönnän että kun kirjottaa jonkun tunteen sokaisemana, niin lopputulos jää vähän puolitiehen...mutta kehitystä tämäkin on :D
Lähetä kommentti
Sinun pitää kirjautua sisään lähettääksesi kommentteja!