Kaunokirjallisen työn esitys
Silmissäni sumeni. Oksetti. Pyörrytti. Ilta pimeni ympärilläni, aurinko laski puiden taakse värjäten taivaanrannan veren punaiseksi. Imin tupakkaani posket lommoilla. Hiki nousi kasvoilleni ja alkoi valua pitkin otsaani, poskiani, kaulaani… Tunsin suolaisen maun suussani ja pyyhkäisin kädelläni kasvojani tiputtaen samalla tupakan kylmästä sinertävien huulten välistä. Ainoa ääni jonka kuulin oli oma ohut pihisevä hengitykseni, johon sekoittui välillä hampaiden kalina.
Tuijotin kenkiäni. Mustat hiukset lähes koskettivat ruskeita nilkkureitani, joihin oli tipahtanut veripisara. Tihkusade tiputti muutaman vesipisaran päälleni levittäen kengässäni olevaa tahraa. Siirsin katseen kengästäni märkiin, osaksi vesilätäkössä lojuviin hiuksiin ja siitä kasvoihin. Oksennus tulvahti suuhuni arvaamatta. Kasvot pystyi juuri ja juuri edes tunnistaa kasvoiksi. En ollut koskaan nähnyt mitään niin rumaa. Molemmat silmät olivat mukiloinnin takia muurautuneet umpeen. Koko kasvot otsasta leukaan olivat turvonneet lähes kaksinkertaisiksi alkuperäisiin verrattuina. Vasemmassa poskessa oli viiltohaava joka ulottui silmäkulmasta korvaan asti. Haavasta valui kaulalle noro verta värjäten valkoisen Lacosten paidan kauluksen punaiseksi. Suu oli jäänyt puoliksi auki paljastaen sen olevan täynnä hampaanmurusia ja verta. Oksennus pyöri suussani. Suljin silmäni hetkeksi.
Aurinko loi viimeisiä säteitään syksyiseen kaupunkiin. Istuin puiston penkillä silmät kiinni puolityhjä kaljapullo kädessäni. Milo istui vieressäni poltellen tupakkaa.
”Miks sä näytät noin kärsivältä Tito boy?”
En vastannut mitään. Nostin nahkatakkini kaulukset ylös ja työnsin aurinkolasit ylemmäs pitkin nenänvarttani. Pyörittelin maihareitteni kärkiä hiekassa ja rummutin vapaalla kädellä mustien farkkujen verhoamaa reittäni.
”Mä oon kyllästyny tähän.”
”Älä Tito jaksa.”
”Mä tarkotan mitä mä sanon. Tää on viimenen.”
Milo ei enää sanonut mitään. Kuulin vain syvän huokauksen ja vaikken edes katsonut häntä tiesin pojan pyörittävän päätään. Heitin kaljapullon olkani yli ja kuulin kun se kolahti kiveä vasten ja särkyi sirpaleiksi.
Me oltiin tehty tätä kymmeniä kertoja. Yleensä tosin isommilla porukoilla. Tällä tavalla olin jo vuosien ajan purkanut paineita. Nyt se ei enää vaan tuntunut samalta. Ehkä se johtui siitä, että olin kasvanut. Ehkä se on joku rajapyykki kun täyttää 20, kasvaa vähän niinku aikuiseksi.Tai ehkä mä olin oppimassa ottamaan vastuuta teoistani.
”Oikeella Tito. Valmiina. Nyt lähtee.” Milo hypähti ylös penkiltä lanteillaan roikkuvat paksut metalliketjut helisten ja kävellessään nopeaa tahtia hän työnsi kätensä nahkatakkinsa povitaskuun. Nousin ylös ja hölkkäsin perään. Tumma iho ja lumenvalkoinen Lacosten kauluspaita oli kaikki mitä ehdin huomata. En tiennyt kuka hän oli. En tiennyt miksi Milo oli valinnut hänet.
Avasin silmäni palaten hetkeen. Oksennus maistui suussani yhä voimakkaammalta. Siirsin katseeni naisen rintakehään. Se ei liikkunut. Naisessa, tai tarkemmin ajateltua tytössä ei näkynyt enää mitään elon merkkiä. Astuin askeleen lähemmäs ja polvistuin tytön viereen. Tunsin kostean maan kastelevan polveni. Nostin tytön paitaa paljastaen molemmat kyljet. Ne olivat täynnä mustelmia. Siirsin katseeni omiin kenkiini enkä ihmetellyt miksi. Pelkästään niillä rautakärjillä olisi voinut potkia kenet tahansa. Vaikka kuoliaaksi.
”Okei Tito, homma paketissa.” Milo sanoi hengästyneenä potkaistessaan maassa makaavaa hahmoa viimeisen kerran kylkeen.
”Nyt juostaan. Ei hitto muuten ku tuntuu taas hyvältä. Tuntuu siltä että mä hallitsen.” poika työnsi verisen veitsen takkinsa povitaskuun ja kääntyi kasvot läheiseen metsään päin.
”Miks?”
”Mitä miks? Ai miks me juostaan vai. Ei helvetti Tito, potkasitko sä itteäs päähän?”
”Eiku miks me tehtiin tää? Miks just tolle?”
”Toi neekerinulikka yritti iskeä mun pikkuveljeä. Pitää tommosille yhteiskunnan eläteille opettaa, että niiden paikka on poissa meidän silmistä. Naikoot neekerit toinen toisiaan.” Milo kääntyi minuun päin.
”Ja mitä helvettiä se kyselet, ei sua oo ennenkään kiinnostanu ketä oot paiskonu.”
En sanonut mitään, seisoin paikallani ja kaivoin taskustani tupakka-askin. Laitoin savukkeen huulieni väliin ja sytytin sen.
”Nyt mennään, kytät voi olla tääl millon vaa jos joku ohikulkija on taas laulanu.” Milo huusi juostessaan kohti metsää ja kadotessaan puiden sekaan.
Nousin maasta ja sylkäisin. Oksennuksen maku katosi suustani. Katsoin runneltuja kasvoja vielä kerran. Ehkä se oli ansainnutkin tän. Eikä tää edes mun vika ollut. Tuskin ees olin koskenut tyttöön. Milo homman oli hoitanut. Sen asia. Potkaisin hiekkaa tytön päälle ja kävelin pois.
Tätäkö on aikuiseksi kasvaminen? Tätäkö on vastuu?
Työn tiedot
miksi täällä on paha olla?
sirpale
» Kategoria: Kirjallisuus » Novellit» Työn pituus: 608 sanaa» Työ lisätty: 19.04 - 2006» Kommentoitu: 9 kerta(a)» Lisätty suosikkeihin: 4 kerta(a)
Tietoa työstä:
niin.
ehkä vähän karkea versio.
ehkä osa todellisuutta.
ehkä jotain tärkeää.
ehkä edes luet.
Kommentit
Joiku
22:58 // 19.04 - 2006
Upea. Sait tästä inhorealistisen ja riipivän tekemättä siitä rumaa ja luotaantyöntävää. Loistavaa ja todentuntuista kuvailua, rakastin noita pikku yksityiskohtia kuten hampaansirpaleita ja kosteaa maata joka kasteli polvet. Hiton rankka aihe, mutta sepä ei estä mua tunkemasta tätä suoraan suosikkeihin.
hybrid
23:18 // 19.04 - 2006
Paha. Todella paha. Tulee mieleen Frank Millerin Sin City jastain kumman syystä...
hybrid
14:53 // 22.04 - 2006
Hitsi, mä jo luulin lisänneeni tän suosikkeihin, mut en ilmeisesti ollukkaa. No nyt olen :)
Ikhtus
11:06 // 31.10 - 2006
aijai mahtavauutta. arvasin, että tää on loistava, kuten kaikki muutkin mitä oon sulta lukenu. osaat säkin kirjottaa ja voisin ottaa jopa mallia susta :)
GemineWings
13:12 // 22.01 - 2007
Todella luontevan kuuloista ja sujuvaa kirjoitusta, hämmästyin kun kirjakieli paljastuikin puhekieleksi. Hyvin onnistunut. :)
Ja idea oli hyvä, herätti kyllä runsaasti ajatuksia. Ja muutenkin mukavan "rosoinen" tarina, ei mitenkään tekemällä tehdyn dramaattinen tai sitten liian rauhallinen. Herätti minussa pientä pakokauhua, kun kuvittelin itseni tuohon tilanteeseen.
Loistavaa luettavaa :)
lauratar
18:03 // 22.05 - 2007
vau ! :)
Hyvin kuvailtu ja sujuvaa tekstiä, sä haldaat tän homman !
Kuulostaa niin todelta ja loppu kysymykset laittaa miettimään.
Lähetä kommentti
Sinun pitää kirjautua sisään lähettääksesi kommentteja!