Kaunokirjallisen työn esitys
Kuka haluaa
Joskus on sellaisia päiviä.
Niitä päiviä. Mikään ei luonnistu, vaikka kaikkien tikanheittojen keskellä onnistuu välttämään ne kohtalon pahimmat oikut, ei siltikään onnistu siinä mitä haluaa. Ääni painoksissa ja kurkku kipeä, koko talven terveenä sairastanut, mutta keväällä yllättyy kun kerkesi tehdä yhtään siitä mitään.
Iloinen.
Ehkä, me
kaipaamme silti jotain. Jokin tuntui tulevan aikaisemmin kuin ennen, mutta jotain puuttuu kokonaan. Ikävä, mutta en tiedä, mitä se on. Tuhlata, vai oppia? Kummin tein, loinko uutta vai pilasinko vanhan ja toin tilalle uutta, mutta hauraampaa.
Totuus on että kukaan ei tiedä. Eikä totta ole, että olisi tosia valheita. Tai ajatuksia, ne, ne vain vastaavat ja jättävät velkoja.
Älä lue. Lennä vain. Kukaan ei pakota sinua istumaan tähän koneen eteen ja masentumaan tähän tylsään tekstiin, kirjoitan vain koska tiedän, että joku lukee. Kun lopetan, muistan vain, että se olit se sinä joskus. Mutta nyt se uusi minä ei tiedäkään, että aion tehdä jotain mitä hän ei vielä tiedä tekevänsä.
Suru.
Älä viitsi olla tosissasi, ei se sitä ole. Pisto rinnassa. Tikarin haava, mutta olet vielä elossa. Ongelma on vain ettet tiedä kuka on vihollinen. Mehiläisethän ovat pääasiassa ystävällisiä.
Kävin eilen metsässä, eräällä aukealla jossa olen viimeksi käynyt vuosia sitten ja minut ajettiin pois. Se oli muutenkin kasvanut lähes umpeen.
Joskus on sellaisia päiviä.
Niitä päiviä. Mikään ei luonnistu, vaikka kaikkien tikanheittojen keskellä onnistuu välttämään ne kohtalon pahimmat oikut, ei siltikään onnistu siinä mitä haluaa. Ääni painoksissa ja kurkku kipeä, koko talven terveenä sairastanut, mutta keväällä yllättyy kun kerkesi tehdä yhtään siitä mitään.
Iloinen.
Ehkä, me
kaipaamme silti jotain. Jokin tuntui tulevan aikaisemmin kuin ennen, mutta jotain puuttuu kokonaan. Ikävä, mutta en tiedä, mitä se on. Tuhlata, vai oppia? Kummin tein, loinko uutta vai pilasinko vanhan ja toin tilalle uutta, mutta hauraampaa.
Totuus on että kukaan ei tiedä. Eikä totta ole, että olisi tosia valheita. Tai ajatuksia, ne, ne vain vastaavat ja jättävät velkoja.
Älä lue. Lennä vain. Kukaan ei pakota sinua istumaan tähän koneen eteen ja masentumaan tähän tylsään tekstiin, kirjoitan vain koska tiedän, että joku lukee. Kun lopetan, muistan vain, että se olit se sinä joskus. Mutta nyt se uusi minä ei tiedäkään, että aion tehdä jotain mitä hän ei vielä tiedä tekevänsä.
Suru.
Älä viitsi olla tosissasi, ei se sitä ole. Pisto rinnassa. Tikarin haava, mutta olet vielä elossa. Ongelma on vain ettet tiedä kuka on vihollinen. Mehiläisethän ovat pääasiassa ystävällisiä.
Kävin eilen metsässä, eräällä aukealla jossa olen viimeksi käynyt vuosia sitten ja minut ajettiin pois. Se oli muutenkin kasvanut lähes umpeen.
Työn tiedot
Kuka haluaa
crawen
» Kategoria: Kirjallisuus » Kaikki muu sanallinen taide» Työn pituus: 196 sanaa» Työ lisätty: 09.05 - 2006» Kommentoitu: 1 kerta(a)» Lisätty suosikkeihin: 0 kerta(a)
Tietoa työstä:
no aamulla kukaan ei ole vielä kovin terävä
Kommentit
Tapuli
15:23 // 09.05 - 2006
Aikas kiintoisaa tekstiä. :) Oikein luontevaa, ei tunnu siltä että olisi kirjoitettu pakolla. Välillä oli ongelmia pysyä kärryillä, mutta se helpottui kun luki taas eteenpäin. :) Todella hyvin kirjoitettu.
Lähetä kommentti
Sinun pitää kirjautua sisään lähettääksesi kommentteja!