Kaunokirjallisen työn esitys
Karhu and what i became
Kun eräs ilta hetkisen aikaa täyteläistä illallista sulateltuani kävelin puistossa kuulin rapinaa puskasta.
Oli jo syvä kesä ja kaikki kasvikunnan edustajat olivat täydellisessä tuuheudessaan vallan loistavia
suojapaikkoja jopa tuollaiselle kaksimetriselle karhulle, joka pian kömpi eteeni. Ensivaikutelma oli
tietenkin shokeeraava minulle, sillä tyydyttäytyneenä ajatukseen karhujen luonnollisesta elinympäristöstä
olin hyvin kummissani kun se nyt seisoi edessäni. Punnitseva katse viipyi minussa hetken kun karhu
käänsi päätään kääntyessään. Tuo eläinkunnan jylhä metsän samoaja ruskeassa paksussa turkissaan oli kaukana alueestaan ja oli selvästi etsimässä ruokaa, niinhän eläimet yleensä. Karhu laskeutui neljältä raajaltaan takamukselleen maahan ja jäi tuijottamaan minua. Tämänkaltaisessa tilanteessa minkäänlainen opittu tieto ei ollut enää hyödyllinen enkä pystynyt kuin tuijottamaan takaisin. Jalkani olivat jo lähdössä, mutta karhun rauhallinen tuijotus ja käännöllinen käyttäytyminen saivat minut häkeltymään ja odotus kasvoi. Odottaa osasin ainoastaan karhun vihamielistä lähestymistapaa sillä sen hampaat olivat paljastetut ja hengityksen tihenevä tahti enteili sitä. Tämän pienen hetken kun sitä seurasin se toi mieleeni ihmisen. Samanlaista hetkellistä
raakutta on myös siitä havaittavissa ja tarkkaa puntarointia asioista. Karhu selvästi vaistosi tilanteeni, sillä sekään ei ollut vielä osannut päättää miten tässä tilanteessa menetellä. Kenties se odotti, että tekisin siirtoni ja täten säästyisi enemmältä tunnevaihdolta. Minulla ei ollut aikomustakaan liikahtaa, sillä tiesin että sen tekiessäni se iskisi hetimmiten. Toisaalta sydämmeni syke oli jo ehtinyt laantua säikähdyksestä , joten
pystyin ajattelemaan selvemmin ja kehittämään nopeasti jonkinlaisen suunnitelman. Tiesin, että karhu päihittäisi minut lyhyen ja tietty pitkän matkan juoksussa, joten en laskenut sen varaan. Erään kaksimielisen piirretyn muistuessani mieleeni hylkäsin myös ajatuksen puuhun kiipeämisestä. Voisin huutaa, ei en sittenkään. Tämä saattaisi vaikuttaa karhun näkökulmasta hyökkäävältä ja silloin se olisi pakotettu toimimaan. Mietintäni jäi kumminkin kesken karhun laskettuaan etukäpälänsä rinnan päältä maahan ja muristessaan. Tämänkaltainen häiriötoiminta
sai adrenaliinin virtaamaan suonissani ja samassa tiesin mitä tuleman piti. Nopeasti ajateltuna karhu on 3 kertaa painavampi kuin minä, täten se ei voi olla kovinkaan nopealiikkeinen. Täten ainut vaihtoehtoni oli otella karhua vastaan kaikella voimallani, mikäli tilanne kärjistyisi siihen. Karhun katse kohdistui olkani yli ja samassa kuulin
naisen kiljuntaa mikä sai karhun äkisti liikahtamaan minua kohti. Sykkeeni noustessa madalsin ääntäni ja sanoin >> Anna tulla >>. Kuin karhu olisi ymmärtänyt sanatarkasti mitä sanoin ja karjaisten nousi ja hypähti minua kohti oikea tassu koholla. Olin valmiina siihen ja laskeuduin alas vasemmalle jalalleni samalla kädelläni tukea ottaen ja
potkaisin jo yläpuolellani olevaa karhua mahaan. Pyörähdin pois alta ja kääntyessäni karhu oli selin minuun neljälle raajalleen laskeutuneena. En odottanut hyökkäykseni tehneen minkäänlaista vahinkoa karhuun, joten hyppäsin kohti karhua tarkoituksenani iskeä jalalla sen niskaan, mutta karhu käännähti nopeasti ja isku osui suoraan sitä kuonoon. Tämä sai sen hurjistumaan ja se yritti käpälällään huitaista minua alaraajoihin, mutta väistin osuman täpärästi horjahtaen sivummalle. Ennenkuin ehdin suoristaa itseni karhu oli jo noussut ylös ja rynnisti kohditse. Tässä vaiheessa ehdin huomata vain ison hahmon ja vaistomaisesti iskin käteni johonkin pehmeään, joka sai karhun huutamaan rittäin kovaa. Karhun käpälä iskeytyi minua olkapäähän ja luulin sen jo menneen sijoiltaan, mutta pystyin silti liikuttamaan sitä. Tasapainoni petti ja kaaduin maahan. Pyörähdin nopeasti puskan vierelle ja tunsin selkäni alla jotain pitkää jonka repäisin käteeni. Karhu oli jo valmiina muutaman metrin päässä ja sen raivoisa huuto sai minut tuntemaan itseni hyvin
hyvin pieneksi. Ehdin nousta ylös nähdäkseni sen rynnivän taas minua kohti ja survaisin tikun sitä kohti, mutta sen katketessa tiesin olleeni mennyttä. Karhu kaatoi minut kumoon, mutta juuri kun se oli aikeissa raadella minut palasiksi työnsin käteeni jääneen kepin sen leuan alapuolelta läpi. Veri purskahti päälleni ja kääntymällä pääsin pois sen käpälien alta. Ollessani selin siihen se kumminkin iski hampaansa puoliksi kaulaani puoliksi olkapäähäni. Kipu oli päätäraastava ja hapuilin kädelläni oksaa, joka jäi kiinni sen leuan alle. Saadessani kiinni siitä työnsin sitä syvemmälle karhun aukaistessa suunsa. Kipu painoi minua maahan mutta työnsin itseni käsilläni pois karhun alta ja nousin ylös. Karhu oli nyt raivoisampi kuin koskaan ja se raivoisasti kääntelehti edessäni. Huomasin tilanteeni tulleen ja lähdin juoksemaan kohti puiston reunaa. Näin sivussa erään aidan toisella puolella maassa aurinkokellon. Lähdin kiipeämään aidan yli kun karhu äänestä päätellen oli lähtenyt perääni.
Pääsin aidan ylitse ja juoksin aurinkokellon luokse. Kellossa oli pitkä rautainen nuoli, jota potkaisin tarkoituksenani saada lyömäkelpoinen ase. Potkuni olivat kumminkin turhia ja karhu rynnisti puisen aidan läpi rysähtäen kumminkin maahan tassujensa
jäädessä aidan palasien alle. Juoksin karhua kohti ja potkaisin sitä täydellä voimalla ohimoon sen yrittäessä samalla puraista jalkaani. Nostin maasta aidan palasen samassa saaden muistutuksen mielettömästä kivusta olkapäässäni, mutta sekaisentunteisessa tilassa kumminkin sain sen työnnettyä karhun takaruumiiseen. Näin palasen iskeytyvän sisään ja käänsin sitä sen katketessa.
Karhu kääntyi kumminkin ja ehti huitaista minua jalkaan, joka sai minut kaatumaan. Viimeisillä voimillani taoin nyrkeilläni karhua kun se kohosi ylleni. Nopeasti ehdin väistää kuolettavan iskun, jonka se iski maahan kohdalleni ja nousin kohti aurinkokelloa. Karhun isku selkääni sai minut kaatumaan kelloa päin, mutta sain otettua siitä kiinni ja heilautin itseni sen sivulle. Kaaduin
kumminkin ja villisti huohottaen näin karhun ottavan askeleen ja nostavan tassunsa iskuun. Nousin ylös väistäen iskun ja karhu oli nyt edessäni maassa nelinkontin. Tilaisuuden tullen, nostin kellon maasta ja yllättyneenä sen painosta iskin sillä karhua selkään. Tämä kumminkin vei minusta viimeiset voimat ja vajosin maahan ensin polvilleni, sitten kaaduin selälleni. Muutaman sekunnin kuvittelin vetäväni viimeisiä hengenvetoja kivun voimistuvan joka puolella kehoani. Oli hiljaista. Pystyin kuulemaan oman hengitykseni, mutta päässäni pyöri eikä yksikään ajatus päässyt tajuntaani asti. Pidin kumminkin tärkeänä nähdä taistelukumppanini tilan, jotta voisin
täten tyydyttäytyä turvalliseen tunteeseen tietäen, että ainakin jotain tapahtuu. Nostaessani päätäni kipu viilsi otsaani asti voimakkaana ja irvistäen laskin sen alas. Käänsin itseäni ja käytin vahingoittumatonta kättäni nostaakseni itseäni hieman ylemmäs. Nähdessäni karhun tuijottavan minua koin jotain. Karhu makasi maassa kello sivullaan ja hengitti rauhallisesti. Taistelumme oli saanut meidät molemmat hyvin yllättyneiksi. Mitään tämänkaltaista emme tuskin olleet kumpikaan kokeneet ja pystyimme tämän jälkeen arvostamaan toisiamme. Kuin edessäni olisi ollut ihminen, nyökkäsin karhulle nöyrästi osoittaen miten hyvä vastus se oli ollut. Karhu laski päänsä maahan ja katseli minua melkeinpä surullisin silmin. Sille oli selvästi raskasta tämänkaltainen melkeinpä nöyryyttävä tasainen taisto. Tosin pystyin vaistoamaan siitä myös pienen ripauksen kunnioitusta ja tahtoa kertoa, että se ei tällä kertaa ollut tämän alueen vahvin nisäkäs. Tämän kaiken keskeytti kumminkin laukaus, joka osui karhuun. Karhu ulvahti ja vääntelehti hetken, nousi pystyyn ja juoksi pensaisiin. Näin poliisin lähestyvän aidan luota ase koholla huutaen >> Oletteko loukkantunut ? Jos pystytte liikkumaan siirtykää välittömästi minua kohti >> Tunsin vihan virtaavan sisälläni tuota miestä kohtaan. Mikä oli hänen motiivinsa tähän tekoon, joka varmastikkin johtaisi karhun menehtymiseen. Teko joka oli täysin kunniaton, pelkurimainen ja joka tuli täysin varoittamatta ei ollut oikein. Poliisin lähestyessä minua kokoajan kysymyksiä esittäen nousin istualteni. Pystyin vain
tuijottamaan häntä vihaisesti kun hän aukoi suutaan edessäni. En kuullut enää sanoja, enkä myöskään voinut ymmärtää niitä. Kun poliisi kumartui kohdalleni, hyökkäsin hänen päälleen purren häntä kaulaan tuntien kuinka veri täytti suuni ja äänen palatessa miehen huutaessa kauhusta. Kuulin jonkun huutavan >> Päästä hänet irti >>. Jolloin tiputin hänet maahan ja juoksin karhun perään pusikkoon.
Kun eräs ilta hetkisen aikaa täyteläistä illallista sulateltuani kävelin puistossa kuulin rapinaa puskasta.
Oli jo syvä kesä ja kaikki kasvikunnan edustajat olivat täydellisessä tuuheudessaan vallan loistavia
suojapaikkoja jopa tuollaiselle kaksimetriselle karhulle, joka pian kömpi eteeni. Ensivaikutelma oli
tietenkin shokeeraava minulle, sillä tyydyttäytyneenä ajatukseen karhujen luonnollisesta elinympäristöstä
olin hyvin kummissani kun se nyt seisoi edessäni. Punnitseva katse viipyi minussa hetken kun karhu
käänsi päätään kääntyessään. Tuo eläinkunnan jylhä metsän samoaja ruskeassa paksussa turkissaan oli kaukana alueestaan ja oli selvästi etsimässä ruokaa, niinhän eläimet yleensä. Karhu laskeutui neljältä raajaltaan takamukselleen maahan ja jäi tuijottamaan minua. Tämänkaltaisessa tilanteessa minkäänlainen opittu tieto ei ollut enää hyödyllinen enkä pystynyt kuin tuijottamaan takaisin. Jalkani olivat jo lähdössä, mutta karhun rauhallinen tuijotus ja käännöllinen käyttäytyminen saivat minut häkeltymään ja odotus kasvoi. Odottaa osasin ainoastaan karhun vihamielistä lähestymistapaa sillä sen hampaat olivat paljastetut ja hengityksen tihenevä tahti enteili sitä. Tämän pienen hetken kun sitä seurasin se toi mieleeni ihmisen. Samanlaista hetkellistä
raakutta on myös siitä havaittavissa ja tarkkaa puntarointia asioista. Karhu selvästi vaistosi tilanteeni, sillä sekään ei ollut vielä osannut päättää miten tässä tilanteessa menetellä. Kenties se odotti, että tekisin siirtoni ja täten säästyisi enemmältä tunnevaihdolta. Minulla ei ollut aikomustakaan liikahtaa, sillä tiesin että sen tekiessäni se iskisi hetimmiten. Toisaalta sydämmeni syke oli jo ehtinyt laantua säikähdyksestä , joten
pystyin ajattelemaan selvemmin ja kehittämään nopeasti jonkinlaisen suunnitelman. Tiesin, että karhu päihittäisi minut lyhyen ja tietty pitkän matkan juoksussa, joten en laskenut sen varaan. Erään kaksimielisen piirretyn muistuessani mieleeni hylkäsin myös ajatuksen puuhun kiipeämisestä. Voisin huutaa, ei en sittenkään. Tämä saattaisi vaikuttaa karhun näkökulmasta hyökkäävältä ja silloin se olisi pakotettu toimimaan. Mietintäni jäi kumminkin kesken karhun laskettuaan etukäpälänsä rinnan päältä maahan ja muristessaan. Tämänkaltainen häiriötoiminta
sai adrenaliinin virtaamaan suonissani ja samassa tiesin mitä tuleman piti. Nopeasti ajateltuna karhu on 3 kertaa painavampi kuin minä, täten se ei voi olla kovinkaan nopealiikkeinen. Täten ainut vaihtoehtoni oli otella karhua vastaan kaikella voimallani, mikäli tilanne kärjistyisi siihen. Karhun katse kohdistui olkani yli ja samassa kuulin
naisen kiljuntaa mikä sai karhun äkisti liikahtamaan minua kohti. Sykkeeni noustessa madalsin ääntäni ja sanoin >> Anna tulla >>. Kuin karhu olisi ymmärtänyt sanatarkasti mitä sanoin ja karjaisten nousi ja hypähti minua kohti oikea tassu koholla. Olin valmiina siihen ja laskeuduin alas vasemmalle jalalleni samalla kädelläni tukea ottaen ja
potkaisin jo yläpuolellani olevaa karhua mahaan. Pyörähdin pois alta ja kääntyessäni karhu oli selin minuun neljälle raajalleen laskeutuneena. En odottanut hyökkäykseni tehneen minkäänlaista vahinkoa karhuun, joten hyppäsin kohti karhua tarkoituksenani iskeä jalalla sen niskaan, mutta karhu käännähti nopeasti ja isku osui suoraan sitä kuonoon. Tämä sai sen hurjistumaan ja se yritti käpälällään huitaista minua alaraajoihin, mutta väistin osuman täpärästi horjahtaen sivummalle. Ennenkuin ehdin suoristaa itseni karhu oli jo noussut ylös ja rynnisti kohditse. Tässä vaiheessa ehdin huomata vain ison hahmon ja vaistomaisesti iskin käteni johonkin pehmeään, joka sai karhun huutamaan rittäin kovaa. Karhun käpälä iskeytyi minua olkapäähän ja luulin sen jo menneen sijoiltaan, mutta pystyin silti liikuttamaan sitä. Tasapainoni petti ja kaaduin maahan. Pyörähdin nopeasti puskan vierelle ja tunsin selkäni alla jotain pitkää jonka repäisin käteeni. Karhu oli jo valmiina muutaman metrin päässä ja sen raivoisa huuto sai minut tuntemaan itseni hyvin
hyvin pieneksi. Ehdin nousta ylös nähdäkseni sen rynnivän taas minua kohti ja survaisin tikun sitä kohti, mutta sen katketessa tiesin olleeni mennyttä. Karhu kaatoi minut kumoon, mutta juuri kun se oli aikeissa raadella minut palasiksi työnsin käteeni jääneen kepin sen leuan alapuolelta läpi. Veri purskahti päälleni ja kääntymällä pääsin pois sen käpälien alta. Ollessani selin siihen se kumminkin iski hampaansa puoliksi kaulaani puoliksi olkapäähäni. Kipu oli päätäraastava ja hapuilin kädelläni oksaa, joka jäi kiinni sen leuan alle. Saadessani kiinni siitä työnsin sitä syvemmälle karhun aukaistessa suunsa. Kipu painoi minua maahan mutta työnsin itseni käsilläni pois karhun alta ja nousin ylös. Karhu oli nyt raivoisampi kuin koskaan ja se raivoisasti kääntelehti edessäni. Huomasin tilanteeni tulleen ja lähdin juoksemaan kohti puiston reunaa. Näin sivussa erään aidan toisella puolella maassa aurinkokellon. Lähdin kiipeämään aidan yli kun karhu äänestä päätellen oli lähtenyt perääni.
Pääsin aidan ylitse ja juoksin aurinkokellon luokse. Kellossa oli pitkä rautainen nuoli, jota potkaisin tarkoituksenani saada lyömäkelpoinen ase. Potkuni olivat kumminkin turhia ja karhu rynnisti puisen aidan läpi rysähtäen kumminkin maahan tassujensa
jäädessä aidan palasien alle. Juoksin karhua kohti ja potkaisin sitä täydellä voimalla ohimoon sen yrittäessä samalla puraista jalkaani. Nostin maasta aidan palasen samassa saaden muistutuksen mielettömästä kivusta olkapäässäni, mutta sekaisentunteisessa tilassa kumminkin sain sen työnnettyä karhun takaruumiiseen. Näin palasen iskeytyvän sisään ja käänsin sitä sen katketessa.
Karhu kääntyi kumminkin ja ehti huitaista minua jalkaan, joka sai minut kaatumaan. Viimeisillä voimillani taoin nyrkeilläni karhua kun se kohosi ylleni. Nopeasti ehdin väistää kuolettavan iskun, jonka se iski maahan kohdalleni ja nousin kohti aurinkokelloa. Karhun isku selkääni sai minut kaatumaan kelloa päin, mutta sain otettua siitä kiinni ja heilautin itseni sen sivulle. Kaaduin
kumminkin ja villisti huohottaen näin karhun ottavan askeleen ja nostavan tassunsa iskuun. Nousin ylös väistäen iskun ja karhu oli nyt edessäni maassa nelinkontin. Tilaisuuden tullen, nostin kellon maasta ja yllättyneenä sen painosta iskin sillä karhua selkään. Tämä kumminkin vei minusta viimeiset voimat ja vajosin maahan ensin polvilleni, sitten kaaduin selälleni. Muutaman sekunnin kuvittelin vetäväni viimeisiä hengenvetoja kivun voimistuvan joka puolella kehoani. Oli hiljaista. Pystyin kuulemaan oman hengitykseni, mutta päässäni pyöri eikä yksikään ajatus päässyt tajuntaani asti. Pidin kumminkin tärkeänä nähdä taistelukumppanini tilan, jotta voisin
täten tyydyttäytyä turvalliseen tunteeseen tietäen, että ainakin jotain tapahtuu. Nostaessani päätäni kipu viilsi otsaani asti voimakkaana ja irvistäen laskin sen alas. Käänsin itseäni ja käytin vahingoittumatonta kättäni nostaakseni itseäni hieman ylemmäs. Nähdessäni karhun tuijottavan minua koin jotain. Karhu makasi maassa kello sivullaan ja hengitti rauhallisesti. Taistelumme oli saanut meidät molemmat hyvin yllättyneiksi. Mitään tämänkaltaista emme tuskin olleet kumpikaan kokeneet ja pystyimme tämän jälkeen arvostamaan toisiamme. Kuin edessäni olisi ollut ihminen, nyökkäsin karhulle nöyrästi osoittaen miten hyvä vastus se oli ollut. Karhu laski päänsä maahan ja katseli minua melkeinpä surullisin silmin. Sille oli selvästi raskasta tämänkaltainen melkeinpä nöyryyttävä tasainen taisto. Tosin pystyin vaistoamaan siitä myös pienen ripauksen kunnioitusta ja tahtoa kertoa, että se ei tällä kertaa ollut tämän alueen vahvin nisäkäs. Tämän kaiken keskeytti kumminkin laukaus, joka osui karhuun. Karhu ulvahti ja vääntelehti hetken, nousi pystyyn ja juoksi pensaisiin. Näin poliisin lähestyvän aidan luota ase koholla huutaen >> Oletteko loukkantunut ? Jos pystytte liikkumaan siirtykää välittömästi minua kohti >> Tunsin vihan virtaavan sisälläni tuota miestä kohtaan. Mikä oli hänen motiivinsa tähän tekoon, joka varmastikkin johtaisi karhun menehtymiseen. Teko joka oli täysin kunniaton, pelkurimainen ja joka tuli täysin varoittamatta ei ollut oikein. Poliisin lähestyessä minua kokoajan kysymyksiä esittäen nousin istualteni. Pystyin vain
tuijottamaan häntä vihaisesti kun hän aukoi suutaan edessäni. En kuullut enää sanoja, enkä myöskään voinut ymmärtää niitä. Kun poliisi kumartui kohdalleni, hyökkäsin hänen päälleen purren häntä kaulaan tuntien kuinka veri täytti suuni ja äänen palatessa miehen huutaessa kauhusta. Kuulin jonkun huutavan >> Päästä hänet irti >>. Jolloin tiputin hänet maahan ja juoksin karhun perään pusikkoon.
Työn tiedot
Karhu and what i became
Herrahenri
» Kategoria: Kirjallisuus » Novellit» Työn pituus: 1108 sanaa» Työ lisätty: 16.05 - 2006» Kommentoitu: 3 kerta(a)» Lisätty suosikkeihin: 1 kerta(a)
Tietoa työstä:
Kappalejaottelemattomuuden sankari iskee jälleen.
Illan ratoksi kirjoittelin.
Kommentit
eniale
17:08 // 26.10 - 2006
Pikku korjauksia pitkiin sanoihin: kappalejaottelemuuden -> kappalejaottelemattomuuden ja tyydyttäytyneenä -> tuudittautuneena, käytit jälkimmäistä hassua muotoa jossain toisessakin tekstissäsi.
Muuten tyylikäs juttu! Ne kappalejaot tosin tekisivät hyvää, tiedät varmaan sen itsekin. Karhussa on inhimillisiä piirteitä, onhan sitä jo iät ja ajat pidetty ihmisen alkuperänä. Loistava lopetus!
Lähetä kommentti
Sinun pitää kirjautua sisään lähettääksesi kommentteja!