Kaunokirjallisen työn esitys
Olipa kerran kauan sitten pieni torppa, jossa asuivat isä, äiti ja kaksi lasta. Poika oli yhdeksän ja hänen siskonsa kolmentoista. Kaikessa rauhassa he viljelivät pientä peltoaan ja keräsivät marjoja metsistä ja läheiseltä suolta, kunnes eräänä kesänä poika sairastui. Aluksi se oli vain ruokahaluttomuutta ja kuumetta, mutta sitten poika alkoi laihtua ja kuihtua, hädin tuskin maitoaan joi. Häntä pelotti valo, jokin siinä sai hänet rauhattomaksi. Isä peitti torpan ikkunat, jotta pojan olisi parempi olla. Puoskariemäntä naapuripitäjästä tuli käymään poikaa katsomassa, eikä osannut sanoa parannuskeinoa kummalliseen tautiin.
Syksyn tullen perheen tytär muuttui kummallisen poissaolevaksi. Vanhemmat ajattelivat sen olevan huolta sairaasta veljestä, mutta kylällä huhuttiin perheen olevan kirottu.
'Kyllä sen tietää kun eivät ole vähään aikaan kirkossa käyneet, sen siitä saa, täytyy olla kunniallinen seurakunnan jäsen', haastelivat akat keskenään. Vanhemmat kuitenkin rukoilivat rukoilemistaan lastensa hyväksi.
'Mitä jos valo ottaa hänet, mitä jos valo ottaa hänet?' Poika tarrasi ohuella kädellään äitiinsä.
'Älä huoli kulta pieni, ei valo pahaa tee. Sinä parannut kyllä, Luoja auttaa.'
'Mitä jos, mitä jos?'
Tämä ei jättänyt poikaa rauhaan. Joka yö hän kysyi saman kysymyksen, saaden saman vastauksen. Vanhemmat alkoivat menettää toivoaan pojan paranemisesta, mutta rukoilivat yhä, yrittivät saada edes pientä tervehdyksen hippusta pojan hauraaseen ruumiiseen. Tytär oli edelleen hiljainen, mutta auttoi vanhempiaan ahkerasti kotitöissä ja oli saanut kylällä kunnollisen ja vastuuta kantavan tytön maineen.
Oli kolea lokakuun yö. Puolikuu paistaa kumotti taivaalta, sen kelmeät säteet siivilöityivät ikkunassa olevan kankaan läpi ja muodostivat repaleisia läikkiä puiselle lattialle.
'Valo ottaa, valo vie. Mitä jos hän katoaa, mitä jos?' Poika korisi sängyssään. Äiti otti pienen puisen jakkaran hänen viereensä, lauloi kaunista vanhaa sävelmää ja rauhoitti pojan uneen.
Poika heräsi ja tunsi sisimmässään jotakin outoa. Hän ei saanut unta ja jokin vaivasi häntä kovasti. Hän havahtui puun narahdukseen ja näki sisarensa kävelevän pirtin poikki ovelle, hivuttavan hitaasti oven kiinni ja katoavan yöhön.
'Valo ottaa, valo vie...' kuiskasi poika itsekseen, nousi vaivalloisesti vuoteestaan ja nousi jaloilleen, ensimmäistä kertaa moneen kuukauteen.
Hän haparoi ovelle. Se oli helppoa, koska hänen silmänsä olivat tottuneet pimeään. Ovi nirskahti auki ja torppaan tulvahti raikasta ulkoilmaa.
Poika seurasi sisartaan humisevan kuusimetsikön läpi suolle. Mitä lähemmäs suota hän käveli, sitä enemmän hän tunsi itsensä voimistuvan.
Aavan nevan laidalla poika pysähtyi ja katseli siskoaan, joka käveli hitain, varmoin askelin kohti suon upottavinta kohtaa, Hiidensilmäksi kutsuttua paikkaa, johon oli moni karpaloita poimiessaan erehtynyt astumaan ja hukkunut. Tytön paljaat jalat eivät vajonneet pehmeään sammaleeseen ollenkaan. Suon yläpuolella leijui paksu usva.
Hiidensilmästä kohosi suuri lumivalkea hevonen. Se heilautti uljasta päätään ja tuijotti tyttöä. Hevosen silmistä kuvastui puolikuu.
Tyttö asteli hevosen luo, avasi letillä olleet pitkät hiuksensa ja kapusi sen selkään.
Hevonen hirnahti tähtitaivasta kohti. Sitten se vajosi hitaasti tyttö selässään suohon. Poika tunsi olonsa terveemmäksi kuin koskaan.
Hän juoksi metsän läpi katsomatta taaksensa ja välittämättä naarmuista, joita terävät oksat hänen jalkoihinsa tekivät.
Kotiin päästyään hän sulki oven hiljaa, repi kankaat ikkunoiden edestä ja kuiskasi nukkuville vanhemmilleen: 'Valo vei hänet, se otti hänet.'
Työn tiedot
Valoton torppa
surkk
» Kategoria: Kirjallisuus » Novellit» Työn pituus: 477 sanaa» Työ lisätty: 03.06 - 2006» Kommentoitu: 8 kerta(a)» Lisätty suosikkeihin: 3 kerta(a)
Tietoa työstä:
Innoittajina Theodor Kittelsenin hevosmaalaukset sekä Burzumin Hvis Lyset Tar Oss-levy.
Kommentit
Horpeli
14:41 // 05.06 - 2006
Novelli on selkeästi kahvinvärinen ja haisee juuri niitetylle rukiille. Ei rukiin kukalle, vaan sille, joka kantautuu rukiin katkaistusta varresta. Osaisin kuvitella tästä noin kahdeksanminuuttisen seepianvärisen mykän lyhytelokuvan, eli tässä on aika eheä stoori. Ja selvästi paistaa romantiikan ajan elämä - kuolema -vastakkainasettelu. Ja yleensäkin romantiikan ajan kuoleman kuvaus. Vähän ehkä vaikeita sanoja tai lauseita, mutta ne on rakennettu niin, että tarina on helppo lukea. Aika hyvä teksti, ja kun minulla on kovin vähän tekstejä suosikeissa, tämä pääsee sinne.
Tuuli
11:14 // 08.06 - 2006
Taitaapa päästä minunkin suosikkeihini. ^^ Kauniisti kirjoitettu ja tunnelma vie mukanaan...
(Heh... minulle tuli ensin Näkki mieleen tuosta hevosesta, mutta se taitaa asustaa ennemmin järvessä kuin suossa... ^^)
reijo
14:08 // 17.06 - 2006
Tässä oli jännittävä tunnelma, sellainen hirren tuoksuinen. Hyvin herätti heti uteliaisuuteni tuo pojan sairastuminen. Mikä sille tuli? Onneksi vastauskin oli sopivan arvoituksellinen. Tämä oli hiljaisen kaunis novelli. En ollut koskaan kuullut tästä Theodor Kittelsenistä, mutta novellisi innostamana googletin hänen kuviaan. Näyttävät mielenkiintoisilta. Kiitos.
Vaniljaani
22:57 // 19.06 - 2006
Todella mielekiintoinen. Tykkäsin kovasti, ja alussa tuo oli jopa vähän pelottava. Jäi kyllä mielenkiintosena lukeman tota. Mystistä. Suosikkeihen menee! :)
lauratar
18:07 // 22.05 - 2007
Kaunis tarina.. Alkaa vähän tylsästi, puolessa välissä alkaa mielenkiintoseks. Paranee loppuun, en ole ikiniä nähnyt noita maalauksia, mutta pystyn hyvin kuvittelemaan :)
GemineWings
15:37 // 07.08 - 2007
Pidän tästä kovasti, pidän tuosta sadunkaltaisesta "olipa kerran" aloituksesta kovasti. Johtunee varmaan siitä, että tänään minulla on jokin ihme satupäivä. :D
Nuo vuorosanat tässä novellissa ovat minulle herkkua, pidän kovasti tuon kaltaisista, vähän runollisesti ilmaistuista sanoista. Esimerkiksi 'Valo ottaa, valo vie. Mitä jos hän katoaa, mitä jos?' on kovasti mieleeni.
Mystinen on tosiaan sana, joka tästä tulee mieleen. Mukava vastakkainasettelu, poika ei siedä valoa ollenkaan ja pelkää sitä, mutta tytär menee suorastaan morsiameksi valolle. Tällainen ajatus itselleni nousi, kiehtova piirre mielestäni.
Pidän kovasti. :)
December
19:17 // 10.07 - 2008
Mielenkiintoinen tarina, joka kuljettaa lukijaa hyvin mukanaan ja vie tämän aina suohon asti.
Rutja
23:12 // 30.07 - 2008
Hvis lyset tog hun... Huomaan, vaikutteita eräistä muista teksteistä, mutta se ei häiritse lainkaan. Todella mukava kirjoitus. Olisi tosin voinut olla vielä pidempi ja "kallepäätalomaisempi", eli runsaasti kuvailua ja muuta, mutta kelpasi hyvin näinkin. ;)
Lähetä kommentti
Sinun pitää kirjautua sisään lähettääksesi kommentteja!