Kaunokirjallisen työn esitys
Isä.
"Minne kuoleman jälkeen pääsee?", kysyit minulta joskus, tehdessäni läksyjä.
Hupsu sisko. Tottakai, ihmiset pääsevät taivaaseen. Sinne, missä isäni seisoo. Isä.
Olen hiljaa.
"Näen hänet usein", sanoit sinä sitten. Uteliaisuutesi oli tiessään. Olit vakava; "Näen hänet usein, isän."
En kyennyt puhumaan.
Isä? Kuuletko? Ei. Et kuule.
Sinulla on oma taivas, valtakunta, joka on olematon. Vain siskoni ihaili sinua. Hänelle hymyilet.
Tuo valhehymy on pelottava. Opin pelkäämään sitä silloin, kun aito hymysi katosi.
Rahaa. Lopulta vain rahaa. Et halunnut mitään muuta.
"Miten voit, muistaa, vain hyvät hetket", kuiskasin. Kynä putosi käsistäni.
"Minä muistan isän, muistan hänen rakkautensa, hymyn, kengät, jotka pilasin, muistan hänen hölmön työsalkkunsa, muistan hänet! Ja joku päivä, voi isä, minä palaan luoksesi, kiillotan kenkäsi, mutta suo minulle edes yksi hymy isä, edes yksi!"
Olin hiljaa äkillisestä viisaudestasi. Olin ylpeä sinusta. Minun siskoni. Vain kahdeksanvuotias. Kauniita sanoja. Mutta olit niin kovin heikko. Hento, vain pisara, muiden joukossa.
Näin kasvoistasi jo kysymyksen, ennen kuin lausuit sen ääneen;
"Pääsenkö isän luokse enää?"
"Shh", hyssyttelin sinua, ja jatkoin "tottakai. Aivan varmasti."
Mutta todellisuus on petollinen, ei ole enää isää, ei, ei sitä entistä, rakasta, hupsua isäämme.
"Minne kuoleman jälkeen pääsee?", kysyit minulta joskus, tehdessäni läksyjä.
Hupsu sisko. Tottakai, ihmiset pääsevät taivaaseen. Sinne, missä isäni seisoo. Isä.
Olen hiljaa.
"Näen hänet usein", sanoit sinä sitten. Uteliaisuutesi oli tiessään. Olit vakava; "Näen hänet usein, isän."
En kyennyt puhumaan.
Isä? Kuuletko? Ei. Et kuule.
Sinulla on oma taivas, valtakunta, joka on olematon. Vain siskoni ihaili sinua. Hänelle hymyilet.
Tuo valhehymy on pelottava. Opin pelkäämään sitä silloin, kun aito hymysi katosi.
Rahaa. Lopulta vain rahaa. Et halunnut mitään muuta.
"Miten voit, muistaa, vain hyvät hetket", kuiskasin. Kynä putosi käsistäni.
"Minä muistan isän, muistan hänen rakkautensa, hymyn, kengät, jotka pilasin, muistan hänen hölmön työsalkkunsa, muistan hänet! Ja joku päivä, voi isä, minä palaan luoksesi, kiillotan kenkäsi, mutta suo minulle edes yksi hymy isä, edes yksi!"
Olin hiljaa äkillisestä viisaudestasi. Olin ylpeä sinusta. Minun siskoni. Vain kahdeksanvuotias. Kauniita sanoja. Mutta olit niin kovin heikko. Hento, vain pisara, muiden joukossa.
Näin kasvoistasi jo kysymyksen, ennen kuin lausuit sen ääneen;
"Pääsenkö isän luokse enää?"
"Shh", hyssyttelin sinua, ja jatkoin "tottakai. Aivan varmasti."
Mutta todellisuus on petollinen, ei ole enää isää, ei, ei sitä entistä, rakasta, hupsua isäämme.
Työn tiedot
Isä.
Piste
» Kategoria: Kirjallisuus » Novellit» Työn pituus: 168 sanaa» Työ lisätty: 04.06 - 2006» Kommentoitu: 5 kerta(a)» Lisätty suosikkeihin: 3 kerta(a)
Tietoa työstä:
Minne lie tämä olisi kuulunut sijoittaa. Ei runoihin ainakaan.
Kommentit
amelia__
00:15 // 21.06 - 2006
en osaa sanoa miks tää on niin hyvä. kylmät väreet meni kun luin tän. niin monta merkitystä enkä ehkä vieläkään ymmärrä tätä. jotenkin niin nerokas. mahtava. upea. suosikkeihin.
lauratar
12:25 // 09.06 - 2007
Tää on tosi hyvä :)
Pieneen hetkeen on saatu hirveästi tunnetta ja tässä on paljon hyviä yksityiskohtia jotka luo sitä tunnelmaa.
Viimeinen lause pysäyttää ja laittaa miettimään.
Lähetä kommentti
Sinun pitää kirjautua sisään lähettääksesi kommentteja!