Kaunokirjallisen työn esitys
Yksinäisyys pahalta tuntuu, kun ei pitäisi sellainen olo olla
että yksin on, kukaan välitä ja elämä ihan rappiolla
En yksin ole, ainakaan mun olla pitäisi ei
sä sanoit että ikävä on, alattelin että pitäisi nähdä nopeasti hei.
Kun sitä tekisin mitä vain, jos antaisit
auttaisin ja tukisin, maailman ääriin matkustaisin
sanot että mun olla haluaisit
mun elämäni valo ja aurinko olla voisit
päivä päivältä sitä vaikeampi uskoa on
vaikka se mun suurin haave on
taivas, ainoa toive, että kädestä sua pitää saisin
auringonlaskua katsoa, huulet sun huulille painaisin
rauhassa olla, kanssa sun, teidän kolmen
onnesta itkeä, kanssa sun, teidän kolmen.
Kamala ikävä, kun teitä ajattelen
itken, pelkästä ajatuksesta, että teidät menettäisin
Kuvia katson, kuvan poskea silitän
pienen pojan silmät isot siniset mieleeni painan
pojan matkan tulevan, vakavan, mielessäni pidän
Sun hymyn kauneimman, oman kaunokaiseni
ja pienen tytön katseen ihanimman
Kyynel pitkin poskeani vierii kun ikävä sisälläni kalvaa
teitä rakastan, hiljaa sisälläni tunne kasvaa
Enkä sitä tunnetta tai ikävää purkamaan pääse
kun en mitenkään sun ja teidän lähelle pääse.
Silmäni pimeässä seinää tuijottaa, kolme rakasta päässäni pyörii
en ymmärrä miksi kaikki on niin vaikeaa, kyyneleet taas pitkin poskeani kierii
Onko se oikeasti niin hankalaa, yhteen sovittaa, kaksi ihmiselämää?
Tiedän että kaksi siihen tarvitaan mutta pitäisi edes yrittää että tietää.
Sanot että ikävä on, sanat näytöllä näkyy ja sinne jää
ei sitä pitemmälle tule, ei aina sydämeen asti, ikävä ruudulle jää.
Vähitellen sun pitäisi alkaa osata
sanasi tunteesi osoittaa muuten kuin tekstinä
vaikka haluaisit niin vaikea niitä todesta välillä ottaa on
ei sanat ja teot yhteen pelaa, niin paljon ohi mennyt on.
Tiedän että tilaa tarvitset, sitä annan
vaikka se kipeää tekee, niin meidän vuoksi sitä annan
Mitä vaan teen että tämä onnistuu
sun se pitäisi jo tietää, kyllä tän pitäisi jo hoituu
"olet varmasti itsepäisin ihminen kenet tiedän"
hei, sitten meitä on kaksi, sen itsekin tiedän
neljä kuukautta sitten sanoin että loppuun asti, kävi miten kävi
sillä matkalla ollaan, paljon koettu, en vielä luovuta, kävi miten kävi.
Aurinko nousee, taas yksi yö
enemmän tai vähemmän ilman sua
nousen ja tuntuu kuin takana olisi jo päivän työ
enkä tiedä mitä päivä tuo tullessaan
onnen vai tuhon mukanaan tuo
toivon että jotain hyvää se suo
tähän kaipuuseen ja ikävään, yksinäisyyteen.
Rakastan sua.
Työn tiedot
Multa Sulle
Neme
» Kategoria: Kirjallisuus » Runot» Työn pituus: 319 sanaa» Työ lisätty: 19.06 - 2006» Kommentoitu: 3 kerta(a)» Lisätty suosikkeihin: 2 kerta(a)
Tietoa työstä:
Kunhan kirjottelin. Vähän turhan intiimiä mutta eipä näitä kukaan lue kumminkaan. :P Niin ja edelleenkään en osaa kirjoittaa runoja, nää on jotain huttua vain.
Kommentit
Darecticum
11:27 // 19.06 - 2006
Ei kukaan lue vai? Wrong!
Hmm. En ole oikeastaan kovin hyvä antamaan mitään neuvoja runojen kirjoittelemisessa, kun en niitä itsekään osaa kirjoittaa pahemmin (eräs ystäväni osaa löytää korjattavaa melkein jokaisesta runosta, hän onkin niin taitava). Mutta siis. Asiaan.
Pidän keksimistäsi riimipareista. Ne muodostavat yhdessä kokonaisuuden, eikä mitään hömppää, tyyliin: "kallio on pallio". Ja mitä tärkeintä, runon sanoma ei ole kadonnut, mikä tapahtuu joskus, kun yrittää väkisin etsiä sopivia riimejä. Hatun nostoa siis siitä!
Alkoi ihan sydäntä särkeä, kun luin tätä. Oikein kaunis runo. :]
Lähetä kommentti
Sinun pitää kirjautua sisään lähettääksesi kommentteja!