Kaunokirjallisen työn esitys
Lähteminen
Pakkaan tavaroitani pussiin. On aika muuttaa takaisin kotiin. Lukukausi on päättynyt, eikä kenelläkään meistä ole enää oikeutta asua täällä. Vasta ensi vuonna taas. Kolme kuukautta tuntuu ikuisuudelta, kun se häämötää edessäpäin. Täällä me tutustuimme, täällä meistä tuli perhe. On vaikea irrottaa.
Muistoja jokaisessa esineessä. Tämän piirrustuksen Sanna piirsi, kun sanoin häntä noidaksi. Tämän Hinni teki, kun olimme seurustelleet Janin kanssa vuoden. Vaatekaapin hyllyltä löytyy vielä Marjon tyhjä toppa, tupakkalakon ajoilta. Työpöydän laatikossa on matematiikan tehtävälappu, joka olisi pitänyt antaa Mialle. Olin näköjään unohtanut sen. Haikeana pakkaan kaiken tämän mukaani. Muut ovat jo menneet, vain minä olen jäljellä. Minä ja muistoni.
Otan viimeisenkin muovipussin mukaani, ja lähden. Lukitsen oven takanani. Käytävä on hämärä ja autio, ihmeen hiljainen. Ennen siellä ei ollut koskaan hiljaista, harvoin edes öisin. Vien viimeiset tavarani autoon, annan avaimen asuntolanvalvojalle. Katson vielä kerran sitä taloa, joka oli hetken kotini. Autoon istuessani isä kysyy, joko mennään. Nyökkään, en saa sanaakaan suustani. Vasta kotona annan itseni itkeä.
Kolme kuukautta on pitkä aika.
Pakkaan tavaroitani pussiin. On aika muuttaa takaisin kotiin. Lukukausi on päättynyt, eikä kenelläkään meistä ole enää oikeutta asua täällä. Vasta ensi vuonna taas. Kolme kuukautta tuntuu ikuisuudelta, kun se häämötää edessäpäin. Täällä me tutustuimme, täällä meistä tuli perhe. On vaikea irrottaa.
Muistoja jokaisessa esineessä. Tämän piirrustuksen Sanna piirsi, kun sanoin häntä noidaksi. Tämän Hinni teki, kun olimme seurustelleet Janin kanssa vuoden. Vaatekaapin hyllyltä löytyy vielä Marjon tyhjä toppa, tupakkalakon ajoilta. Työpöydän laatikossa on matematiikan tehtävälappu, joka olisi pitänyt antaa Mialle. Olin näköjään unohtanut sen. Haikeana pakkaan kaiken tämän mukaani. Muut ovat jo menneet, vain minä olen jäljellä. Minä ja muistoni.
Otan viimeisenkin muovipussin mukaani, ja lähden. Lukitsen oven takanani. Käytävä on hämärä ja autio, ihmeen hiljainen. Ennen siellä ei ollut koskaan hiljaista, harvoin edes öisin. Vien viimeiset tavarani autoon, annan avaimen asuntolanvalvojalle. Katson vielä kerran sitä taloa, joka oli hetken kotini. Autoon istuessani isä kysyy, joko mennään. Nyökkään, en saa sanaakaan suustani. Vasta kotona annan itseni itkeä.
Kolme kuukautta on pitkä aika.
Työn tiedot
Lähteminen
leppis
» Kategoria: Kirjallisuus » Novellit» Työn pituus: 159 sanaa» Työ lisätty: 20.06 - 2006» Kommentoitu: 0 kerta(a)» Lisätty suosikkeihin: 0 kerta(a)
Tietoa työstä:
Kirjoitin tämän autossa, matkalla Kalajoelta kotiin. Olin juuri tyhjentänyt asuntolan huoneen. Se oli yllättävän haikeaa ja surullista, niinkuin varmaan muuttaminen ja lähteminen yleensäkin. Yhdeksässä kuukaudessa ehtii tehdä paljon uusia ystäviä, eikä heidän hylkäämisensä ole helppoa. Siteet ovat vahvoja, kun on asunut yhdessä toisten kanssa ja jakanut arjen ilot ja surut. Toivottavasti siteet pysyvät yhtä vahvoina koko kesän yli.
Kommentit
Työlle ei ole kirjoitettu kommentteja!
Lähetä kommentti
Sinun pitää kirjautua sisään lähettääksesi kommentteja!