Kaunokirjallisen työn esitys
Kesäyö
Äiti kuorsaa asunnon toisessa päässä. Ei se huomaa, jos hetkeksi livahdan ulos. Vedän yöpuvun päälle ohuen takin ja avaan ulko-oven varovasti. Rappukäytävässäkin on äänetöntä, tai olisi, jos askeleeni eivät kaikuisi niin kovaa. Kävelen yhdet portaat alaspäin ja avaan tämänkin oven. Kaipaisi mokoma maalaamista, mutta ei meidän talonyhtiöllä kai ole varaa. Tai sitten ne vaan ovat pihejä, mistä sen tietää.
Avaan polkupyöräni lukon, irrotan sen telineestä ja nousen satulaan. Parin kilometrin päässä on pieni mäennyppylä, jonne minulla on tapana aina silloin tällöin pyöräillä. Vain pimeään vuorokaudenaikaan, tosin, koska päivisin siellä pörrää aina niitä ärsyttäviä, kirkuvia kakaroita. Ne jättävät jälkeensä aina hirveät määrät roskia, mutta mikä minä olen tuomitsemaan kun en niitä itse vaivaudu keräämään pois.
Hyppään pois pyörän selästä ja annan sen kaatua maahan. Kävelen mäen harjalle ja istun kostealle nurmikolle. Katson ylös ja siellä se on minua odottamassa, tähtitaivas. Idästä nousee tummia pilviä, jotka lähenevät uhkaavina. Kohta varmaan ukkostaa, haistan sen.
Ja siinä ne tulevat. Ensimmäiset pisarat, siis. Yksi osuu nenänpäähäni, mutta en liiku. Suljen silmäni, heittäydyn veltoksi ja tunnen pehmeän tömähdyksen selkäni osuessa pitkään nurmikkoon. Se ja sade tuoksuvat yhdessä hyvältä, raikkaalta. Kesältä. Sitten jyrähtää ja pilvet antavat lastinsa virrata maahan. Alle minuutissa vaatteeni ovat läpimärät. Luultavasti sairastun tämän jälkeen vähintään flunssaan, mutta mitä väliä. Nyt annan vain ajan kulua ja maailman virrata ohi.
Äiti kuorsaa asunnon toisessa päässä. Ei se huomaa, jos hetkeksi livahdan ulos. Vedän yöpuvun päälle ohuen takin ja avaan ulko-oven varovasti. Rappukäytävässäkin on äänetöntä, tai olisi, jos askeleeni eivät kaikuisi niin kovaa. Kävelen yhdet portaat alaspäin ja avaan tämänkin oven. Kaipaisi mokoma maalaamista, mutta ei meidän talonyhtiöllä kai ole varaa. Tai sitten ne vaan ovat pihejä, mistä sen tietää.
Avaan polkupyöräni lukon, irrotan sen telineestä ja nousen satulaan. Parin kilometrin päässä on pieni mäennyppylä, jonne minulla on tapana aina silloin tällöin pyöräillä. Vain pimeään vuorokaudenaikaan, tosin, koska päivisin siellä pörrää aina niitä ärsyttäviä, kirkuvia kakaroita. Ne jättävät jälkeensä aina hirveät määrät roskia, mutta mikä minä olen tuomitsemaan kun en niitä itse vaivaudu keräämään pois.
Hyppään pois pyörän selästä ja annan sen kaatua maahan. Kävelen mäen harjalle ja istun kostealle nurmikolle. Katson ylös ja siellä se on minua odottamassa, tähtitaivas. Idästä nousee tummia pilviä, jotka lähenevät uhkaavina. Kohta varmaan ukkostaa, haistan sen.
Ja siinä ne tulevat. Ensimmäiset pisarat, siis. Yksi osuu nenänpäähäni, mutta en liiku. Suljen silmäni, heittäydyn veltoksi ja tunnen pehmeän tömähdyksen selkäni osuessa pitkään nurmikkoon. Se ja sade tuoksuvat yhdessä hyvältä, raikkaalta. Kesältä. Sitten jyrähtää ja pilvet antavat lastinsa virrata maahan. Alle minuutissa vaatteeni ovat läpimärät. Luultavasti sairastun tämän jälkeen vähintään flunssaan, mutta mitä väliä. Nyt annan vain ajan kulua ja maailman virrata ohi.
Työn tiedot
Kesäyö
Wepi
» Kategoria: Kirjallisuus » Novellit» Työn pituus: 212 sanaa» Työ lisätty: 06.07 - 2006» Kommentoitu: 2 kerta(a)» Lisätty suosikkeihin: 1 kerta(a)
Tietoa työstä:
Äkkiä iski outo halu kirjoittaa jotain. En osannut päättää teenkö puhe- vai kirjakielellä ja vaihtelinkin niitä kesken kaiken, mutta päädyin lopulta tuohon. Ja nyt tuntuu taas siltä, että se puhekieli olisi ollut parempi.
Kommentit
Whitebeam
18:38 // 06.07 - 2006
Hittoku kirjotat näin hyvin. >:| Tykkään tästä jotenkin kauheasti. Ihana. :3
reijo
22:41 // 06.07 - 2006
Minä henkiökohtaisesti olen aina sitä mieltä, että kun kirjoitetaan, niin kirjoitetaan kirjakielellä :) koska kyllä silläkin voi jumpata näyttävästi :) Mukavasti meni juoni eteenpäin, rento kuvaus. Kaikkien ihmisten pitäisi aina silloin tällöin tehdä tuollainen "kesäyön sadetanssi" - tyyli vapaa.
Lähetä kommentti
Sinun pitää kirjautua sisään lähettääksesi kommentteja!