Kaunokirjallisen työn esitys
house of pain.
Ummehtunut ja tunkkainen haju kirveli jo silmiä. Lattian kostea ja
pehmeä pinta oksetti kengät jalassakin. Seinien naarmut ja
katkenneet kynnet naarmujen loppupäässä toivat mieleen vanhojen
mielisairaaloiden eristyshuoneiden ovet. Pimeys oli luonnotonta.
Vihreä, pilaantuneen hajuinen sumu leijui talossa. Ovet roikkuivat
surullisesti saranoillaan ja saattoi vain toivoa seinien puhuvan ja
kertovan talon tapahtumista. Veriroiskeet seinissä viittasivat
hirvittäviin tekoihin. Lattian kosteus oli osa syynä siihen, että
kengän jäljet jäivät lattiaan.
Juttua uudelleen tutkimaan tulleet paikallispoliisit tekivät
talossa hirveän löydön. Aivan keskellä taloa oli pieni koppi, jossa
oli tirkistely reiät joka huoneeseen. Huoneita oli viisi, mutta reikiä
seitsemän. Toisesta ylimääräisestä reiästä tuli huoneeseen raikasta
ja viileää ulkoilmaa. Sitä tuli kuitenkin niin vähän, että se sekoittui
nopeasti talon paksuun seisovaan ilmaan. Talossa oli kuuma ja
hiki kimmelsi poliisien otsilla.
Viimeinen reikä oli lattiassa. Se näytti ilmeisesti kellariin. Huone oli niin
pimeä, että poliisit päättivät turvautua pikkuiseen kynälamppuun
tutkiessaan kellaria reiän kautta. Suuret ja tehokkaat taskulamput eivät
tulleet kysymykseenkään, sillä reikä oli pieni. Vain pikkuisen lapsen nyrkki
olisi mennyt reiästä. Poliisit olivat polvillaan reiän luona ja koittivat katsoa
alas, kun siellä vilahti jokin. Poliisit kavahtivat säikähdyksestä
taaksepäin. Lamppu putosi hiljaa tömähtäen, vaikka se putosikin ainakin
3-metriä alaspäin kellarin lattialle. Valo sammui värähdellen ja poliisit
vilkaisivat pelokkaasti toisiinsa.
Hetken oli hiljaista. Kaikki tuntui pysähtyneen merkitsevästi
odottaen. Poliisitkin pidättivät huomaamattaan hengitystään. Kaikki jatkui
kuitenkin yhtä hiljaisena ja elottomana. Aika seisoi. Poliisit olivat jo
osittain tottuneet talossa olevaan hajuun, mutta reiästä tuleva katku
sai heidän silmänsä kirvelemään.
Nuorempi poliisi kumartui yhtäkkiä alemmas ja asettui varovasti
makaamaan lattialle. Seinät kiljuivat äänettömästi, kun poliisi laittoi
korvansa reiän yläpuolelle kuunnellakseen alhaalta tulevia ääniä.
Kuuloaisti herkistyi äärimmilleen. Se ei kuitenkaan yrityksistä huolimatta
havainnut mitään merkittäviä ääniä tai muutakaan huomioitavaa.
Rohkeammin mielin poliisi käänsi kasvonsa kohti lattiaa, toisen poliisin
katsellessa sydän pamppaillen. Poliisi painoi kasvonsa lattiaan ja koitti
kohdistaa katseensa johonkin. Alhaalla oli kuitenkin niin pimeää, että
katse harhaili turhaan löytämättä kiintopistettä. Hän painautui yhä
kovemmin kiinni lattiaan ja asetti silmänsä kiinni reikään, vaikka sen
mädäntynyt pinta ja etova haju ällöttivätkin häntä ja vaatteet alkoivat
tuntua lattian kosteuden vuoksi märiltä.
Hengitys pysähtyi kuin seinään ja nuorempi poliisi ponkaisi
lattialta ylös.
Reiästä kuului vaikerrusta ja jonkun kädet yrittivät tunkeutua reiästä huoneeseen.
Se oli kuitenkin niin pieni, että vain pari sormea kerrallaan tuli kopin puolelle.
Alkoi kuulua huutoa. Seinät paukkuivat, kun alhaalla kellarissa joku juoksi päin
seiniä yrittäen päästä pois. Poliisi ampui hädissään yhden laukauksen
lattian läpi. Vahinko. Paikka hiljeni jälleen. Poliisien sydämet hakkasivat
hurjaa vauhtia ja veri kohisi korvissa. Poliisit ryntäsivät ulos kopista ja
alkoivat kuumeisesti etsiä tietä kellariin. Käytävästä löytyi lahonneen näköinen lauta jossa roikkui pieni rengas, jonka he ymmärsivät entiseksi oven rivaksi.
Kahvaa kokeilematta lauta potkaistiin auki ja poliisit astuivat aseet ladattuna
kellariin vievään portaikkoon. He hapuilivat kaidetta, mutta rappusten vieressä oli
molemmilla puolilla seinät. He olivat alaspäin menevässä tunnelissa. Askelten
äänet kimpoilivat seinistä alas, josta voidaan olla varmoja, että alhaalla kuultiin
poliisien tulo. Vanhempi konstaapeli tuli rappusten alapäähän. Hän
tunnusteli vasemmalta puolelta valo katkaisijaa. Se löytyi, mutta vain
napsuna kuului. Valot eivät syttyneet. Molemmat poliisit painoivat
taskulamput päälle. Vanhempi poliisi alimmalla ja nuorempi poliisi
neljänneksi viimeisellä rappusella seisoen he tutkivat huonetta
valokeiloissa. Toinen lampuista osoittaa kohti perimmäistä nurkkaa.
Kuuluu hämmästynyt henkäys ja joku alkaa juosta ympäri huonetta.
Vasemmalle, oikealle poukkoillen otus säntäili ympäriinsä.
Se loikki seinille ja pyöri mielipuolisesti. Poliisit näkivät vain vilauksia sen
kellertävästä ihosta ja käyrästä selästä. Selkärangan nikamat sojottavat
selästä. Yhtäkkiä toinen poliiseista kääntyy vaistomaisesti vähän
vasemmalle ja lamppu osoittaa suoraan olentoa kasvoihin. Kuuluu
kolahdus, kun poliisi kaatuu taaksepäin ja kaataa samalla myös toisen
poliisin. Taskulamput sammuvat ja on hiljaista. Eläin oli töytäissyt poliisia,
mutta tuntui nyt kadonneen huoneesta, sillä oli hiiren hiljaista. Ihan
hiljaista. Vanhempi poliisi kuuli ainoastaan partnerinsa nopenevan
hengityksen, kunnes sekin lakkasi. Molemmat pidättivät hengitystään ja
kuuntelivat. Pian alkoi kuulua huohotusta. Ensin vasemmalta, sitten
oikealta. Olento tuntui liikkuvaan nopeasti ja äänettömästi ympäri
huonetta. Yhtäkkiä hengitys kuului suoraan yläpuolelta. Poliisi ehti
vilkaista ylös, kun olento pudottautui tämän päälle. Kuului karjumista ja
kova pamaus, kun poliisin kallo osui ilkeästi betoni portaaseen.
Nuorempi poliisi heittäytyi kollegansa luo. Hän koitti nostaa vaikertavaa
poliisia kyljelleen, ettei tämä tukehtuisi vereensä, mitä ilmeisesti oli tullut
paljon ja jota tuntui ryöppyävän myös suusta.
”Kyllä tämä tästä, kunhan saan vain sinut kyljellesi.” poliisi mumisi enemmänkin
rauhoittaakseen itseään kuin ystäväänsä.
Huohotus alkoi kuulua taas. Tällä kertaa suoraan edestä. Se kiihtyi
kiihtymistään ja poliisi jähmettyi paikalleen. Hän koitti hahmottaa olennon
ääriviivoja pimeästä, mutta turhaan. Hengitys kävi jo sairaanloisen
nopeaksi, kun kuului ensimmäinen askel. Huone oli ilmeisesti kovinkin
pitkän mallinen, sillä olento otti ensin pari kävely askelta, ennen kuin
pinkaisi juoksuun. Se tuli suoraan kohti. Poliisi ei ehtinyt vetää asetta
kotelostaan, kun olento murahti törmäten suoraan poliisiin. Poliisi
lennähti, kuin räsynukke seinään. Silmissä hämärtyi. Hän näki vain
vilauksella, kuinka olento kipusi rappuset ylös ja vilahti ovesta sisälle
taloon. Poliisin mielessä pyöri sekavia ajatuksia, kunnes hänen silmissä
musteni. Kului tunteja poliisien maatessa elottomina portaikossa, kunnes
vanhempi poliisi raotti oikeaa silmäänsä, hän ei erottanut mitään ja ajatteli
hetken olevansa kuollut. Mieleen palautuivat aluksi viikon takaiset
tapahtumat, sitten eiliset. Ennen kaatumistaan tapahtuneita asioita hän ei
kuitenkaan tahtonut saada mieleensä. Hänen mielessään oli kuitenkin hämärä
muisti kuva portaista.
hämärästi hänen mielessään häilyi kuva jossa
tuntematon mies oli käynyt portaikon yläpäässä katsoen tutkivasti heitä.
Miehen silmissä vilahti viha ennen kuin kaikki taas pimeni.
Tuo kaikki tuntui kaukaiselta ja poliisi uskoi sen olleen unta. Hän haparoi pystyyn
ottaen tukea seinistä ja katseli ympärilleen. Oli pilkkopimeää. Hän tunnusteli
vyötäröltään taskulamppua, sillä muisti hänellä olleen se aina vyössä
kiinni töissä ollessaan. Pian hän siirtyi lattialle etsimään ja löysi kuin
löysikin lampun. Hän koitti painaa sitä päälle, mutta turhaan.
Vimmoissaan hän paiskasi lampun seinään ja kirosi. Nyt vasta hän alkoi
muistaa ystäväänsä Christiania, konstaapeli kollegaansa.
Hän kuiskaili ensin hiljaa, kuulematta
pihahdustakaan. Aina vain kovemmin ja kovemmin hän kutsui Chrisiä.
Juuri, kun hän oli menettämässä toivonsa hän kuuli hiljaista vaikerrusta.
Vaistot sanoivat jonkun nousseen istumaan pari askelta vasemmalla. Hän
ryntäsi vaistomaisesti äänen suuntaan ja tunsi jonkun jalan vierellään.
”Oletko kunnossa?” vanhempi poliisi Mark kysyi.
”Jep, mutta huimaa hiukan vielä” Chris vaikeroi.
Mark nosti Chrisin varovasti seisomaan tämän äännähtäen kivusta.
Hetken myös Christian katseli ympärilleen, kunnes totesi Markin lailla,
ettei näe mitään. Hämmentyneinä he seisoivat paikallaan, kunnes
Christian tajusi kysyä miten oli Markin päästä tulleen veren laita? Mark
katsoi Chrisiä kummissaan, vaikkei Chris sitä nähnytkään. Hetken
jutustelun jälkeen he molemmat tajusivat, ettei veri johon Chris oli
koskenut, ollut ollut peräisin Markista, vaan todennäköisesti siitä
olennosta jonka Mark muisti nyt myös selvästi. He eivät jääneet
miettimään mitä voisi sattua jos otus olisikin nyt heidän kanssaan
kellarissa. He juoksivat minkä jaloistaan pääsivät rappuset ylös
kompastellen pimeässä. Christian ehti ensin ovelle. Hän ryskytti sitä,
mutta turhaan. Ovi oli lukittu ulkoa. He miettivät erilaisia vaihtoehtoja,
kuten oven rikkomista, mutta vaikka se olikin vanha se oli tukevasti
paikoillaan ja siis mahdoton murtaa ilman minkäänlaisia aseita. Luoteja
he eivät uskaltaneet kuluttaa, sillä pelkäsivät niitä vähäisiäkin tarvittavan
jos kellarin hirviö sattuisi kohdalle. Mark rojahti oven taakse pää oven
nihkeää pintaa vasten. Hän sadatteli huonoa onnea ja mietti kuumeisesti.
Christian tunsi tuijotuksen selässään. Hitaasti hän vilkaisi olkansa yli. Hän
tukahdutti huudon, jonka näky sai nousemaan syvältä hänen sisältään.
”Miksi juuri minä, miksi juuri me. Meidän piti tulla vain tarkastamaan”
Mark vaikeroi surullisena. Chris oli oudon hiljaa, muttei Mark kuitenkaan
siinä tilanteessa ajatellut mitään sellaista. Aika mateli, kunnes Mark alkoi
itsekin huomata, ettei Christian ollut sanonut sanaakaan tai tehnyt
elettäkään. Hän vilkaisi Chrisiin ja tuhahti vihaisesti, että olisi aika
tämänkin tehdä jotain asian hyväksi. Chris pysyi hiljaa. Hänen kasvoillaan
oli outo ilme ja Mark alkoi jo huolestua. ”Onko kaikki kunnossa Chris?”
Mark kysäisi nyt jo hieman lempeämmin. Christian vilkaisi olkansa yli ja
tällä kertaa ei kääntänyt päätään takaisin vaan tuijotti huoneeseen. Mark
tunsi kylmyyden hiipivän hiljaa sisimpäänsä, kun hän kääntyi hitaasti
ympäri takaisin huoneeseen. Silmät olivat jo hieman tottuneet pimeään,
muttei Mark nähnyt mitään outoa. Hän katsoi rappusten alapäähän ja
horjahti. Alapäässä seisoi joku. Hahmon saattoi juuri ja juuri erottaa.
Kasvon piirteitä ei nähnyt, mutta selvää oli, ettei alhaalla seisova henkilö
ollut sama, kuin aiemmin huoneessa riehunut olento. Chris totesi hiljaa,
että oli ennen tajunnan menettämistään nähnyt olennon pujahtavan oven
raosta. Mark oli yhtä shokissa, kuin Christian. Hän selvisi siitä kuitenkin
nopeammin. ”Kuka siellä?” Hän kysyi kuuluvasti. Mitään ei kuulunut.
Christian otti ensimmäisen askeleen alas ja silloin hahmo lähti liikkeelle.
Se astui ensin askeleen eteenpäin, kuin empien seuraavaa siirtoaan.
Sitten se kuitenkin kääntyi ympäri ja marssi seinän viereen avaten siitä
oven. Mark ja Christian ryntäsivät perään, mutta ennen kuin he ehtivät
ovelle, se oli sulkeutunut pamahtaen lujaa. Tuntematon varjo oli kadonnut
ovesta. Kului sekunteja. Kului minuutteja, kului tunteja. He molemmat
tajusivat päivän kääntyneen iltaan jo aikoja sitten ja arvioivat kellon
olevan yhden paikkeilla yöllä. Ylhäältä kuului välillä hiljaisia askeleita ja
kun jotain raskasta raahattiin pitkin taloa. Yhtäkkiä ylhäältä olevasta
reiästä alkoi kuulua lähestyvää korisevaa hengitystä. Mark pomppasi
ylös. ”Kuka sinä olet ja mikset päästä meitä ulos täältä?!” hän huusi
raivoissaan. Kuului napsahdus ja rappusten yläpäästä kuului narinaa. Ovi
aukesi. ”Oletteko… varmoja?” rohiseva mies ääni tokaisi rauhallisesti
reiästä. Christian tyytyi tuhahtamaan ja ryntäsi Markin perään rappusia
ylös. Talossa oli lähes yhtä pimeää, kuin kellarissa. Seinät näyttivät
uhkaavilta ja huonekaluja oli rikotti siellä täällä. Mark astui varovasti
eteenpäin ja koitti muistaa missä oli ovi ulos. He harhailivat hetken
pimeässä. Talossa oli selvästi käyty. Lattiassa ei kuitenkaan ollut yhtään
ainoaa jalan jälkeä. Mark huomasi ensin pöydällä olevan kynttilän.Hän
nappasi sen käteensä ja alkoi penkoa viereisen kaapin laatikkoja etsien
tulitikkuja. ”Mark?” Christian sanoi ja laittoi kätensä Markin olalle. ”Tässä”
hän sanoo ojentaessaan sytkäriä. He sytyttävät kynttilän ja lähtevät kohti
”eteistä”. Siellä he joutuvat taas pettymään karvaasti. Ovi on lukossa.
Chris koittaa kurkkia ikkunasta ja toteaa harmikseen, että ovi on
laudoitettu kiinni. Hetken he etsivät sopivia välineitä oven murtamiseen.
Mark lähtee vasemmalle ja Chris oikealle. Talo saa kylmät väreet
menemään pitkin Chrisin selkää. Hän kulkee hämärässä varoen, sillä
Mark oli ottanut kynttilän. Pian kuuluu liikettä ihan läheltä. Chris pysähtyy
ja jää kuuntelemaan. ”Tuo ei ole Mark.” hän ajattelee, kun hiipii pimeään
nurkkaan johon on huoneen keskeltä mahdoton nähdä, ellei oikein
tarkkaan rupea katsomaan. Chris painautuu niin kiinni homeiseen
seinään, kuin pystyy sillä nyt hän ei ajattele sivuseikkoja, kuten seinän
hajua tai tuntua. Hän alkoi jo luulla kuvitelleensa lähestyvät äänet, kun
hiljaisuus oli vallinnut jo viitisen minuuttia. Jokin kuitenkin pidätteli häntä.
Hän oli säikähdyksekseen huomannut vieressään valtavan veriläiskän.
Myös lattiassa oli tummentuneita jälkiä ja pari veristä jalan jälkeä lähellä
ovea. Chris astui jo askeleen eteenpäin, kun toiselta puolelta huoneen
suu aukosta kuului kolahdus. Hän astui pikaisesti takaisin pimeään sydän
pamppaillen. Oven sivukarmiin ilmestyi hiljaa kellertävä käsi. Käsi oli
likainen ja todella luiseva. Chris pidätti hengitystään. Käsi oli tuttu.
Seuraavaksi esiin pimeästä tuli pää. Suuret tummat silmät ja takkuiset
hiukset. Tytön kasvot olivat likaiset ja luisevat. Kellarin karjuntaa ei olisi
uskonut tulleen tuosta tytöstä. Ikää oli mahdoton arvioida, mutta yli
kahtakymmentä se ei kuitenkaan ollut. Tyttö astui varovasti huoneeseen.
Jalat olivat ohuet ja hennot. Tämä ei siis varmastikaan voinut olla alhaalla
riehunut kauhea olento. Tyttö pujahti seinän viereen ja liikkui sitä pitkin
kohti huoneen toista puolta. Sattumalta tyttö tuli juuri sitä puolta jonka
nurkassa Christian oli. Varmaa oli, että tytön täytyisi nähdä hänet
jotenkin. Chris ei keksinyt mitään näin lyhyessä ajassa ja vilauksessa
tyttö oli alle metrin päässä. ”Hei!” Chris kuiskasi hiljaa. Tyttö avasi suunsa
huutaakseen, mutta sulkikin sen nopeasti. Se lähti juoksemaan hiljaa
toiselle puolelle, mutta itsekkään tajuamatta Christian tarttui tyttöä
hiuksista ja veti nurkan varjoon. Tyttö ynähti tuskasta, kun Christian nosti
häntä hiuksista. Yhtäkkiä Chris tajusi ravistelevansa tyttöä hulluna ja
läpsivänsä tätä mahan seudulle. Hän järkyttyi omia tekojaan ja pudotti
tytön nopeasti maahan. Tyttö kyyristyi pieneksi mytyksi maahan.
Christian nappasi nopeasti tytön olalleen ja hiipi takaisin eteiseen. Hän
hiipi tarkkailu huoneeseen löytääkseen sitä kautta Markin. Kun Chris tuli
huoneeseen hän sulki oven perässään ja laittoi sen varmuuden vuoksi
säppiin sisältä. Hän laski tytön varoen maahan ja alkoi tutkia
aiheuttamiaan vammoja. Vaikka hän olikin ammatiltaan poliisi oli hänellä
myös osittainen lääkärin koulutus. Saattoi huomata, että tytöllä oli paljon
vanhoja murtumia, kummallisia purema – ja raapimisjälkiä sekä
mustelmia. Hän alkoi hiljalleen ravistella tyttöä ja puhella tälle, jotta tämä
heräisi. Varsin pien tyttö avasikin silmät, ”Ei tarvis herätellä, en oo
nukkunutkaan”. Christian hämmästyi tytön hentoa ääntä ja puhe tyyliä.
Hän koitti nostaa tyttöä istumaan, mutta tyttö ravisteli kädet irti ja nousi
itse seisomaan. Hän käveli seinän viereen ja istahti nojaamaan sitä
vasten. Chris tuijotti tyttöä hetken, kunnes havahtui taas. Hän kääntyi
seinän luo ja asteli ensimmäisen reiän luo. Huoneessa oleva valo esti
näkemästä rei’istä. Hän koitti kuitenkin toivottomasti katsoa, näkemättä
mitään. Yhtäkkiä valot huoneessa sammuivat. Chris kääntyi salamana
taaksepäin ja vetäisi aseen esiin. Tyttö seisoi tyynesti, vaikka ase osoitti
häntä suoraan otsaan. Chris tajusi tytön sammuttaneen valot vieressä
olevasta katkaisijasta, jota hän ei ollut huomannut. Hän odotteli hetken,
pisti aseen takaisin vyötäisille ja kääntyi huojentuneena takaisin reiän
puoleen. Kun hän nyt kurkisti reiästä näkymä oli ihmeen selvä. Pieni
huone, reunassa tuoli. Ei paljoakaan muuta. Näin hän kävi läpi jokaisen
reiän. Tyttö istui silmät puoliummessa maassa. ”Odota tässä” Christian
sanoi ja lähti ovesta takaisin taloon. Hän otti aseen vyötäisiltään, sillä
enempää ikäviä yllätyksiä talossa olevista muista ihmisistä. Hän ei
halunnut ottaa sitä riskiä, että seuraavan nurkan takana odottaisikin
verenhimoinen peto, joka hyppäisi sydämettömästi kimppuun ja tappaisi
hänet. Hän kulki ase ladattuna ympäri taloa. Tullessaan yhden huoneen
ovelle hän pysähtyi. Ovi repsotti kummallisesti. Saranat olivat irronneet
ylhäältä ja ovi oli ainoastaan alhaalla olevien saranoiden varassa,
vaikkakin kovin heikosti. Chris menetteli, niin kuin normaali poliisit
yleensäkin, meni selkä vasten seinää oviaukon viereen ase rinnassa
kiinni ja kuunteli. Huoneesta kuului kolinaa ja askelia. Yhtäkkiä kuului
tärykalvoja värisyttävä pamaus ja hätääntynyttä huutoa. Chris ei
uskaltanut ensimmäistä kertaa elämässään juosta auttamaan. Hän kuuli Markin
vaikerruksen ja rukoukset. Hän sulki silmänsä ja antoi kyyneleen valua
silmäkulmasta, sillä hänen sydämensä kertoi hänen olevan itsekäs
pelkuri. Lopulta hän voitti pelkonsa ja vilkaisi huoneeseen varoen että
tulisi nähdyksi. Mark virui maassa hiljaa silmät kauhusta laajentuneina.
Kellarin olento seisoi kahdella jalalla hyvin kyyryssä ja jalat hieman
koukussa Markin vieressä katsellen tätä outo ilme kasvoillaan. Välillä se
kohotti luisen kätensä otsalleen ja sulki silmät. Markin vasen käsi vuosi
verta. Olento toi mieleen entisaikojen tarinoiden faunit, mutta sen jalat
eivät olleet kovinkaan karvaiset. Se näytti enemmänkin ihmiseltä. Siinä
seisoessaan se uhkui varoitusta siitä, ettei sen kanssa kannattaisi yrittää
päästä tekemisiin. Seinät seisoivat hiiskumatta ja muutkin talossa olivat
kuoleman hiljaa kai peläten, että olento hyökkäisi. Chris kavahti
taaksepäin, kun eläin yhtäkkiä havahtui. Markin ruumis ei enää liikkunut
ylös alas hengityksen tahdissa. Olento katsoi Markia kylmin silmin ja oli
juuri laittamassa luisevaa kättään kohti Markin kaulaa, kun Chris hengähti
kauhusta. Olento kääntyi salamana ja kohdisti elottomat kasvonsa
Christianiin. Christian ei empinyt hetkeäkään vaan käännähti kannoillaan
ja pinkaisi juoksuun. Hän kompuroi rikkinäisissä huonekaluissa ja mietti
mihin mennä. Olento juoksi hulluna perässä. Chris juoksi ympäri talon
huoneita ja kun hän eteisen käytävässä vilkaisi taakseen hän näki kuinka
otus ryntäsi eteisen viereisestä huoneesta törmäten sivuttain toiselle
puolelle eteistä, seinään. Chris etsiskeli paikkaa ja huomasi ihmeissään
yläkertaan johtavat rappuset. Hän pinkoi rappuset ylös ja huomasi
tulleensa uuteen sokkeloon jossa oli samanlaisia huoneita samanlaisine
raapimis- ja veri jälkineen. Hän kyyristyi nurkan taakse ja kuunteli, kun
eläin ohitti oviaukon hengittäen raskaasti. Kun olento oli kadonnut
näkyvistä Christian hiipi rappuset hiiren hiljaa alas. Hän huokasi
helpotuksesta, kun rappuset eivät narisseet. Viimeisellä rappusella kuului
kuitenkin varmasti yläkertaan asti kuuluva narahdus. Hän vilkaisi
salamana taakseen ja olento odotti häntä jo yläpäässä. Se katsoi häntä
silmät kiiluen. Chris oli jo väsynyt tähän takaa-ajoon ja harkitsi, että
pysähtyisi ja taistelisi kaikin voimin vastaan, mutta rohkeus ei riittänyt ja
niin hän ryntäsi taas juoksuun. Tällä kertaa juoksu ei ollut päätöntä
hortoilua, vaan yläkerran nurkassa hän oli keksinyt ainoan paikan jossa
voisi ehkä olla turvassa. Hän juoksi valtavin askelin kohti keskellä olevaa
koppia. Otuksen juoksu askeleet raikuivat korvissa hänen juostessaan
kohti koppia. Ovella hän rynnisti sisään ja sulki oven nopeasti. Kuului
pamahdus, kun olento syöksähti päin ovea. Chris huohotti ja katsoi tyttöä
joka yhä istui seinään nojaten. ”Tuo peto..!” hän sai sanottua huohottaen.
Tyttö katsoi häntä, kuin tyhmää ja avasi kopin oven. Christian oli liian
tuohduksissa estääkseen ja tyytyi vain kurkottamaan kättänsä hiukan,
mutta tyttö pujahti sulavasti ulos. Chris istui huohottaen lattialle ja sulki
silmänsä. Kolmannesta reiästä kuului käheä kirkaisu. Chris ponnahti
seisomaan ja katsoi reiästä. Tyttö seisoi huoneessa nurkan vieressä ja
nurkassa pimennossa seisoi joku. Chris katsoi kauhuissaan, kun
pimeydessä seisova olento otti tyttöä hiuksista ja nappasi jostain
ruosteisen veitsen. Chris painoi silmänsä kiinni ja kääntyi, mutta kuuli
kuitenkin viillon ja kurkusta nousevan korisevan äänen. Verta kuului
tippuvan lattialle ja pian kuului rojahdus. Tyttö oli kaatunut maahan ja
ilmeisesti kuollut. Chris säntäsi ulos kopista, suoraan ulko-ovelle ja otti
aseensa, jota hän ei ollut edes muistanut. Hän laittoi ladatun aseen
lähelle sitä kohtaa, jossa arveli lukon olevan ja laukaisi. Kuului laukaus ja
takaata raahautuvia askelia. Christian alkoi askelten lähestyessä hakata
hulluna ovea. Hän sai kuin ihmeen kaupalla oveen sellaisen aukon josta
hän tunkeutui ulos. Hän kompuroi pystyyn ja lähti juoksemaan kovempaa,
kuin koskaan kohti lähimmäistä metsätietä. Hän oli kuulevinaan
takaataan huohotusta ja askelia, muttei ottanut sitä uhkaa, että törmäisi
taaksepäin katsoessaan johonkin. Saapuessaan tielle hän oli lähes
varma, että olento oli seurannut häntä. Kulman takaata tulivat kuitenkin
auton valot ja Christianin sydän pomppasi kurkkuun. Hän viittoi autoa
pysähtymään ja saikin sen poliisiasussaan helposti hidastamaan. Hän
hyppäsi vanhan pakettiauton kyytiin ja laittoi oven kiinni. ”Viekään minut
kaupunkiin” hän tokaisi tylysti vaivautumatta edes katsomaan kuskiin.
Auto lähti hiljalleen liikkeelle ja kun Chris katsoi ulos oli hän näkevinään
auton vierellä metsässä juoksevan varjon. Yhtäkkiä kuski laittoi radion
päälle. Radiosta soi Lifehousen everything, joka sai kyyneleet
nousemaan Christianin silmiin. Helpottuneena hän sulki silmänsä. Hän
joutui kuitenkin avaamaan ne hyvin pian, sillä tunsi hengityksen
kasvoillaan. Jonkun, ilmeisesti kuskin, kasvot olivat niin lähellä hänen
naamaansa, että oli mahdoton erottaa niistä minkäänlaisia piirteitä.
henkilön hengitys rohisi tutun kuuloisesti ja Chris avasi suunsa
huutaakseen kovempaa, kuin koskaan ennen. Sitä hän ei kuitenkaan
ehtinyt tehdä ennen kuin ruosteinen veren tahrima puukko iskeytyi häntä
mahaan. ”Hello my friend” käheä ääni sanoi rohisten kummallisella
aksentilla, joka oli harvinaisen hyvin jäänyt Christianin mieleen viime
hetkestä jolloin hän oli äänen kuullut. Kellarissa. Sulkeutuvan auton oven
pamaus oli viimeinen ääni jonka Chris kuuli. Hän
näki hämärästi vain loittonevan selän, joka katosi synkkään metsään.
Ihminen joka oli hölkännyt Chrisin perässä koko matkan talolta asti oli
uuvuksissa. Nyt hän oli vihdoinkin yksin, vailla yhtäkään ihmisen pahaa ajatusta.
Hänelle, Peterille
oli suotu sellainen kyky, että hän pystyi kuulemaan toisten ihmisten pahat
ajatukset. Suruissaan hän lähti talsimaan takaisin talolle, sillä vaikka se hirvittikin
häntä ja sai mieleen ne 20vuotta, jotka hän oli viettänyt vankina talon kellarissa
Talo kuitenkin oli metsän ainoa tarpeeksi lämmin paikka. Ei enää yhtään toisen
ihmisen pahaa ajatusta. Hän oli silti myös hieman surullinen, ettei ollut onnistunut ajamaan kahta poliisipukuista miestä ulos talosta, kun tuo mielipuolinen sairas mies joka oli
lukinnut hänet ja 9 muuta jo vuosia sitten kuollutta ihmistä tuohon loukkoon
oli palannut katsomaan taloa. Onneksi mies oli kuitenkin lähtenyt, tajuamatta,
etteivät poliisit tappaneet häntä, vaan hän oli yhä… Elossa.
Ummehtunut ja tunkkainen haju kirveli jo silmiä. Lattian kostea ja
pehmeä pinta oksetti kengät jalassakin. Seinien naarmut ja
katkenneet kynnet naarmujen loppupäässä toivat mieleen vanhojen
mielisairaaloiden eristyshuoneiden ovet. Pimeys oli luonnotonta.
Vihreä, pilaantuneen hajuinen sumu leijui talossa. Ovet roikkuivat
surullisesti saranoillaan ja saattoi vain toivoa seinien puhuvan ja
kertovan talon tapahtumista. Veriroiskeet seinissä viittasivat
hirvittäviin tekoihin. Lattian kosteus oli osa syynä siihen, että
kengän jäljet jäivät lattiaan.
Juttua uudelleen tutkimaan tulleet paikallispoliisit tekivät
talossa hirveän löydön. Aivan keskellä taloa oli pieni koppi, jossa
oli tirkistely reiät joka huoneeseen. Huoneita oli viisi, mutta reikiä
seitsemän. Toisesta ylimääräisestä reiästä tuli huoneeseen raikasta
ja viileää ulkoilmaa. Sitä tuli kuitenkin niin vähän, että se sekoittui
nopeasti talon paksuun seisovaan ilmaan. Talossa oli kuuma ja
hiki kimmelsi poliisien otsilla.
Viimeinen reikä oli lattiassa. Se näytti ilmeisesti kellariin. Huone oli niin
pimeä, että poliisit päättivät turvautua pikkuiseen kynälamppuun
tutkiessaan kellaria reiän kautta. Suuret ja tehokkaat taskulamput eivät
tulleet kysymykseenkään, sillä reikä oli pieni. Vain pikkuisen lapsen nyrkki
olisi mennyt reiästä. Poliisit olivat polvillaan reiän luona ja koittivat katsoa
alas, kun siellä vilahti jokin. Poliisit kavahtivat säikähdyksestä
taaksepäin. Lamppu putosi hiljaa tömähtäen, vaikka se putosikin ainakin
3-metriä alaspäin kellarin lattialle. Valo sammui värähdellen ja poliisit
vilkaisivat pelokkaasti toisiinsa.
Hetken oli hiljaista. Kaikki tuntui pysähtyneen merkitsevästi
odottaen. Poliisitkin pidättivät huomaamattaan hengitystään. Kaikki jatkui
kuitenkin yhtä hiljaisena ja elottomana. Aika seisoi. Poliisit olivat jo
osittain tottuneet talossa olevaan hajuun, mutta reiästä tuleva katku
sai heidän silmänsä kirvelemään.
Nuorempi poliisi kumartui yhtäkkiä alemmas ja asettui varovasti
makaamaan lattialle. Seinät kiljuivat äänettömästi, kun poliisi laittoi
korvansa reiän yläpuolelle kuunnellakseen alhaalta tulevia ääniä.
Kuuloaisti herkistyi äärimmilleen. Se ei kuitenkaan yrityksistä huolimatta
havainnut mitään merkittäviä ääniä tai muutakaan huomioitavaa.
Rohkeammin mielin poliisi käänsi kasvonsa kohti lattiaa, toisen poliisin
katsellessa sydän pamppaillen. Poliisi painoi kasvonsa lattiaan ja koitti
kohdistaa katseensa johonkin. Alhaalla oli kuitenkin niin pimeää, että
katse harhaili turhaan löytämättä kiintopistettä. Hän painautui yhä
kovemmin kiinni lattiaan ja asetti silmänsä kiinni reikään, vaikka sen
mädäntynyt pinta ja etova haju ällöttivätkin häntä ja vaatteet alkoivat
tuntua lattian kosteuden vuoksi märiltä.
Hengitys pysähtyi kuin seinään ja nuorempi poliisi ponkaisi
lattialta ylös.
Reiästä kuului vaikerrusta ja jonkun kädet yrittivät tunkeutua reiästä huoneeseen.
Se oli kuitenkin niin pieni, että vain pari sormea kerrallaan tuli kopin puolelle.
Alkoi kuulua huutoa. Seinät paukkuivat, kun alhaalla kellarissa joku juoksi päin
seiniä yrittäen päästä pois. Poliisi ampui hädissään yhden laukauksen
lattian läpi. Vahinko. Paikka hiljeni jälleen. Poliisien sydämet hakkasivat
hurjaa vauhtia ja veri kohisi korvissa. Poliisit ryntäsivät ulos kopista ja
alkoivat kuumeisesti etsiä tietä kellariin. Käytävästä löytyi lahonneen näköinen lauta jossa roikkui pieni rengas, jonka he ymmärsivät entiseksi oven rivaksi.
Kahvaa kokeilematta lauta potkaistiin auki ja poliisit astuivat aseet ladattuna
kellariin vievään portaikkoon. He hapuilivat kaidetta, mutta rappusten vieressä oli
molemmilla puolilla seinät. He olivat alaspäin menevässä tunnelissa. Askelten
äänet kimpoilivat seinistä alas, josta voidaan olla varmoja, että alhaalla kuultiin
poliisien tulo. Vanhempi konstaapeli tuli rappusten alapäähän. Hän
tunnusteli vasemmalta puolelta valo katkaisijaa. Se löytyi, mutta vain
napsuna kuului. Valot eivät syttyneet. Molemmat poliisit painoivat
taskulamput päälle. Vanhempi poliisi alimmalla ja nuorempi poliisi
neljänneksi viimeisellä rappusella seisoen he tutkivat huonetta
valokeiloissa. Toinen lampuista osoittaa kohti perimmäistä nurkkaa.
Kuuluu hämmästynyt henkäys ja joku alkaa juosta ympäri huonetta.
Vasemmalle, oikealle poukkoillen otus säntäili ympäriinsä.
Se loikki seinille ja pyöri mielipuolisesti. Poliisit näkivät vain vilauksia sen
kellertävästä ihosta ja käyrästä selästä. Selkärangan nikamat sojottavat
selästä. Yhtäkkiä toinen poliiseista kääntyy vaistomaisesti vähän
vasemmalle ja lamppu osoittaa suoraan olentoa kasvoihin. Kuuluu
kolahdus, kun poliisi kaatuu taaksepäin ja kaataa samalla myös toisen
poliisin. Taskulamput sammuvat ja on hiljaista. Eläin oli töytäissyt poliisia,
mutta tuntui nyt kadonneen huoneesta, sillä oli hiiren hiljaista. Ihan
hiljaista. Vanhempi poliisi kuuli ainoastaan partnerinsa nopenevan
hengityksen, kunnes sekin lakkasi. Molemmat pidättivät hengitystään ja
kuuntelivat. Pian alkoi kuulua huohotusta. Ensin vasemmalta, sitten
oikealta. Olento tuntui liikkuvaan nopeasti ja äänettömästi ympäri
huonetta. Yhtäkkiä hengitys kuului suoraan yläpuolelta. Poliisi ehti
vilkaista ylös, kun olento pudottautui tämän päälle. Kuului karjumista ja
kova pamaus, kun poliisin kallo osui ilkeästi betoni portaaseen.
Nuorempi poliisi heittäytyi kollegansa luo. Hän koitti nostaa vaikertavaa
poliisia kyljelleen, ettei tämä tukehtuisi vereensä, mitä ilmeisesti oli tullut
paljon ja jota tuntui ryöppyävän myös suusta.
”Kyllä tämä tästä, kunhan saan vain sinut kyljellesi.” poliisi mumisi enemmänkin
rauhoittaakseen itseään kuin ystäväänsä.
Huohotus alkoi kuulua taas. Tällä kertaa suoraan edestä. Se kiihtyi
kiihtymistään ja poliisi jähmettyi paikalleen. Hän koitti hahmottaa olennon
ääriviivoja pimeästä, mutta turhaan. Hengitys kävi jo sairaanloisen
nopeaksi, kun kuului ensimmäinen askel. Huone oli ilmeisesti kovinkin
pitkän mallinen, sillä olento otti ensin pari kävely askelta, ennen kuin
pinkaisi juoksuun. Se tuli suoraan kohti. Poliisi ei ehtinyt vetää asetta
kotelostaan, kun olento murahti törmäten suoraan poliisiin. Poliisi
lennähti, kuin räsynukke seinään. Silmissä hämärtyi. Hän näki vain
vilauksella, kuinka olento kipusi rappuset ylös ja vilahti ovesta sisälle
taloon. Poliisin mielessä pyöri sekavia ajatuksia, kunnes hänen silmissä
musteni. Kului tunteja poliisien maatessa elottomina portaikossa, kunnes
vanhempi poliisi raotti oikeaa silmäänsä, hän ei erottanut mitään ja ajatteli
hetken olevansa kuollut. Mieleen palautuivat aluksi viikon takaiset
tapahtumat, sitten eiliset. Ennen kaatumistaan tapahtuneita asioita hän ei
kuitenkaan tahtonut saada mieleensä. Hänen mielessään oli kuitenkin hämärä
muisti kuva portaista.
hämärästi hänen mielessään häilyi kuva jossa
tuntematon mies oli käynyt portaikon yläpäässä katsoen tutkivasti heitä.
Miehen silmissä vilahti viha ennen kuin kaikki taas pimeni.
Tuo kaikki tuntui kaukaiselta ja poliisi uskoi sen olleen unta. Hän haparoi pystyyn
ottaen tukea seinistä ja katseli ympärilleen. Oli pilkkopimeää. Hän tunnusteli
vyötäröltään taskulamppua, sillä muisti hänellä olleen se aina vyössä
kiinni töissä ollessaan. Pian hän siirtyi lattialle etsimään ja löysi kuin
löysikin lampun. Hän koitti painaa sitä päälle, mutta turhaan.
Vimmoissaan hän paiskasi lampun seinään ja kirosi. Nyt vasta hän alkoi
muistaa ystäväänsä Christiania, konstaapeli kollegaansa.
Hän kuiskaili ensin hiljaa, kuulematta
pihahdustakaan. Aina vain kovemmin ja kovemmin hän kutsui Chrisiä.
Juuri, kun hän oli menettämässä toivonsa hän kuuli hiljaista vaikerrusta.
Vaistot sanoivat jonkun nousseen istumaan pari askelta vasemmalla. Hän
ryntäsi vaistomaisesti äänen suuntaan ja tunsi jonkun jalan vierellään.
”Oletko kunnossa?” vanhempi poliisi Mark kysyi.
”Jep, mutta huimaa hiukan vielä” Chris vaikeroi.
Mark nosti Chrisin varovasti seisomaan tämän äännähtäen kivusta.
Hetken myös Christian katseli ympärilleen, kunnes totesi Markin lailla,
ettei näe mitään. Hämmentyneinä he seisoivat paikallaan, kunnes
Christian tajusi kysyä miten oli Markin päästä tulleen veren laita? Mark
katsoi Chrisiä kummissaan, vaikkei Chris sitä nähnytkään. Hetken
jutustelun jälkeen he molemmat tajusivat, ettei veri johon Chris oli
koskenut, ollut ollut peräisin Markista, vaan todennäköisesti siitä
olennosta jonka Mark muisti nyt myös selvästi. He eivät jääneet
miettimään mitä voisi sattua jos otus olisikin nyt heidän kanssaan
kellarissa. He juoksivat minkä jaloistaan pääsivät rappuset ylös
kompastellen pimeässä. Christian ehti ensin ovelle. Hän ryskytti sitä,
mutta turhaan. Ovi oli lukittu ulkoa. He miettivät erilaisia vaihtoehtoja,
kuten oven rikkomista, mutta vaikka se olikin vanha se oli tukevasti
paikoillaan ja siis mahdoton murtaa ilman minkäänlaisia aseita. Luoteja
he eivät uskaltaneet kuluttaa, sillä pelkäsivät niitä vähäisiäkin tarvittavan
jos kellarin hirviö sattuisi kohdalle. Mark rojahti oven taakse pää oven
nihkeää pintaa vasten. Hän sadatteli huonoa onnea ja mietti kuumeisesti.
Christian tunsi tuijotuksen selässään. Hitaasti hän vilkaisi olkansa yli. Hän
tukahdutti huudon, jonka näky sai nousemaan syvältä hänen sisältään.
”Miksi juuri minä, miksi juuri me. Meidän piti tulla vain tarkastamaan”
Mark vaikeroi surullisena. Chris oli oudon hiljaa, muttei Mark kuitenkaan
siinä tilanteessa ajatellut mitään sellaista. Aika mateli, kunnes Mark alkoi
itsekin huomata, ettei Christian ollut sanonut sanaakaan tai tehnyt
elettäkään. Hän vilkaisi Chrisiin ja tuhahti vihaisesti, että olisi aika
tämänkin tehdä jotain asian hyväksi. Chris pysyi hiljaa. Hänen kasvoillaan
oli outo ilme ja Mark alkoi jo huolestua. ”Onko kaikki kunnossa Chris?”
Mark kysäisi nyt jo hieman lempeämmin. Christian vilkaisi olkansa yli ja
tällä kertaa ei kääntänyt päätään takaisin vaan tuijotti huoneeseen. Mark
tunsi kylmyyden hiipivän hiljaa sisimpäänsä, kun hän kääntyi hitaasti
ympäri takaisin huoneeseen. Silmät olivat jo hieman tottuneet pimeään,
muttei Mark nähnyt mitään outoa. Hän katsoi rappusten alapäähän ja
horjahti. Alapäässä seisoi joku. Hahmon saattoi juuri ja juuri erottaa.
Kasvon piirteitä ei nähnyt, mutta selvää oli, ettei alhaalla seisova henkilö
ollut sama, kuin aiemmin huoneessa riehunut olento. Chris totesi hiljaa,
että oli ennen tajunnan menettämistään nähnyt olennon pujahtavan oven
raosta. Mark oli yhtä shokissa, kuin Christian. Hän selvisi siitä kuitenkin
nopeammin. ”Kuka siellä?” Hän kysyi kuuluvasti. Mitään ei kuulunut.
Christian otti ensimmäisen askeleen alas ja silloin hahmo lähti liikkeelle.
Se astui ensin askeleen eteenpäin, kuin empien seuraavaa siirtoaan.
Sitten se kuitenkin kääntyi ympäri ja marssi seinän viereen avaten siitä
oven. Mark ja Christian ryntäsivät perään, mutta ennen kuin he ehtivät
ovelle, se oli sulkeutunut pamahtaen lujaa. Tuntematon varjo oli kadonnut
ovesta. Kului sekunteja. Kului minuutteja, kului tunteja. He molemmat
tajusivat päivän kääntyneen iltaan jo aikoja sitten ja arvioivat kellon
olevan yhden paikkeilla yöllä. Ylhäältä kuului välillä hiljaisia askeleita ja
kun jotain raskasta raahattiin pitkin taloa. Yhtäkkiä ylhäältä olevasta
reiästä alkoi kuulua lähestyvää korisevaa hengitystä. Mark pomppasi
ylös. ”Kuka sinä olet ja mikset päästä meitä ulos täältä?!” hän huusi
raivoissaan. Kuului napsahdus ja rappusten yläpäästä kuului narinaa. Ovi
aukesi. ”Oletteko… varmoja?” rohiseva mies ääni tokaisi rauhallisesti
reiästä. Christian tyytyi tuhahtamaan ja ryntäsi Markin perään rappusia
ylös. Talossa oli lähes yhtä pimeää, kuin kellarissa. Seinät näyttivät
uhkaavilta ja huonekaluja oli rikotti siellä täällä. Mark astui varovasti
eteenpäin ja koitti muistaa missä oli ovi ulos. He harhailivat hetken
pimeässä. Talossa oli selvästi käyty. Lattiassa ei kuitenkaan ollut yhtään
ainoaa jalan jälkeä. Mark huomasi ensin pöydällä olevan kynttilän.Hän
nappasi sen käteensä ja alkoi penkoa viereisen kaapin laatikkoja etsien
tulitikkuja. ”Mark?” Christian sanoi ja laittoi kätensä Markin olalle. ”Tässä”
hän sanoo ojentaessaan sytkäriä. He sytyttävät kynttilän ja lähtevät kohti
”eteistä”. Siellä he joutuvat taas pettymään karvaasti. Ovi on lukossa.
Chris koittaa kurkkia ikkunasta ja toteaa harmikseen, että ovi on
laudoitettu kiinni. Hetken he etsivät sopivia välineitä oven murtamiseen.
Mark lähtee vasemmalle ja Chris oikealle. Talo saa kylmät väreet
menemään pitkin Chrisin selkää. Hän kulkee hämärässä varoen, sillä
Mark oli ottanut kynttilän. Pian kuuluu liikettä ihan läheltä. Chris pysähtyy
ja jää kuuntelemaan. ”Tuo ei ole Mark.” hän ajattelee, kun hiipii pimeään
nurkkaan johon on huoneen keskeltä mahdoton nähdä, ellei oikein
tarkkaan rupea katsomaan. Chris painautuu niin kiinni homeiseen
seinään, kuin pystyy sillä nyt hän ei ajattele sivuseikkoja, kuten seinän
hajua tai tuntua. Hän alkoi jo luulla kuvitelleensa lähestyvät äänet, kun
hiljaisuus oli vallinnut jo viitisen minuuttia. Jokin kuitenkin pidätteli häntä.
Hän oli säikähdyksekseen huomannut vieressään valtavan veriläiskän.
Myös lattiassa oli tummentuneita jälkiä ja pari veristä jalan jälkeä lähellä
ovea. Chris astui jo askeleen eteenpäin, kun toiselta puolelta huoneen
suu aukosta kuului kolahdus. Hän astui pikaisesti takaisin pimeään sydän
pamppaillen. Oven sivukarmiin ilmestyi hiljaa kellertävä käsi. Käsi oli
likainen ja todella luiseva. Chris pidätti hengitystään. Käsi oli tuttu.
Seuraavaksi esiin pimeästä tuli pää. Suuret tummat silmät ja takkuiset
hiukset. Tytön kasvot olivat likaiset ja luisevat. Kellarin karjuntaa ei olisi
uskonut tulleen tuosta tytöstä. Ikää oli mahdoton arvioida, mutta yli
kahtakymmentä se ei kuitenkaan ollut. Tyttö astui varovasti huoneeseen.
Jalat olivat ohuet ja hennot. Tämä ei siis varmastikaan voinut olla alhaalla
riehunut kauhea olento. Tyttö pujahti seinän viereen ja liikkui sitä pitkin
kohti huoneen toista puolta. Sattumalta tyttö tuli juuri sitä puolta jonka
nurkassa Christian oli. Varmaa oli, että tytön täytyisi nähdä hänet
jotenkin. Chris ei keksinyt mitään näin lyhyessä ajassa ja vilauksessa
tyttö oli alle metrin päässä. ”Hei!” Chris kuiskasi hiljaa. Tyttö avasi suunsa
huutaakseen, mutta sulkikin sen nopeasti. Se lähti juoksemaan hiljaa
toiselle puolelle, mutta itsekkään tajuamatta Christian tarttui tyttöä
hiuksista ja veti nurkan varjoon. Tyttö ynähti tuskasta, kun Christian nosti
häntä hiuksista. Yhtäkkiä Chris tajusi ravistelevansa tyttöä hulluna ja
läpsivänsä tätä mahan seudulle. Hän järkyttyi omia tekojaan ja pudotti
tytön nopeasti maahan. Tyttö kyyristyi pieneksi mytyksi maahan.
Christian nappasi nopeasti tytön olalleen ja hiipi takaisin eteiseen. Hän
hiipi tarkkailu huoneeseen löytääkseen sitä kautta Markin. Kun Chris tuli
huoneeseen hän sulki oven perässään ja laittoi sen varmuuden vuoksi
säppiin sisältä. Hän laski tytön varoen maahan ja alkoi tutkia
aiheuttamiaan vammoja. Vaikka hän olikin ammatiltaan poliisi oli hänellä
myös osittainen lääkärin koulutus. Saattoi huomata, että tytöllä oli paljon
vanhoja murtumia, kummallisia purema – ja raapimisjälkiä sekä
mustelmia. Hän alkoi hiljalleen ravistella tyttöä ja puhella tälle, jotta tämä
heräisi. Varsin pien tyttö avasikin silmät, ”Ei tarvis herätellä, en oo
nukkunutkaan”. Christian hämmästyi tytön hentoa ääntä ja puhe tyyliä.
Hän koitti nostaa tyttöä istumaan, mutta tyttö ravisteli kädet irti ja nousi
itse seisomaan. Hän käveli seinän viereen ja istahti nojaamaan sitä
vasten. Chris tuijotti tyttöä hetken, kunnes havahtui taas. Hän kääntyi
seinän luo ja asteli ensimmäisen reiän luo. Huoneessa oleva valo esti
näkemästä rei’istä. Hän koitti kuitenkin toivottomasti katsoa, näkemättä
mitään. Yhtäkkiä valot huoneessa sammuivat. Chris kääntyi salamana
taaksepäin ja vetäisi aseen esiin. Tyttö seisoi tyynesti, vaikka ase osoitti
häntä suoraan otsaan. Chris tajusi tytön sammuttaneen valot vieressä
olevasta katkaisijasta, jota hän ei ollut huomannut. Hän odotteli hetken,
pisti aseen takaisin vyötäisille ja kääntyi huojentuneena takaisin reiän
puoleen. Kun hän nyt kurkisti reiästä näkymä oli ihmeen selvä. Pieni
huone, reunassa tuoli. Ei paljoakaan muuta. Näin hän kävi läpi jokaisen
reiän. Tyttö istui silmät puoliummessa maassa. ”Odota tässä” Christian
sanoi ja lähti ovesta takaisin taloon. Hän otti aseen vyötäisiltään, sillä
enempää ikäviä yllätyksiä talossa olevista muista ihmisistä. Hän ei
halunnut ottaa sitä riskiä, että seuraavan nurkan takana odottaisikin
verenhimoinen peto, joka hyppäisi sydämettömästi kimppuun ja tappaisi
hänet. Hän kulki ase ladattuna ympäri taloa. Tullessaan yhden huoneen
ovelle hän pysähtyi. Ovi repsotti kummallisesti. Saranat olivat irronneet
ylhäältä ja ovi oli ainoastaan alhaalla olevien saranoiden varassa,
vaikkakin kovin heikosti. Chris menetteli, niin kuin normaali poliisit
yleensäkin, meni selkä vasten seinää oviaukon viereen ase rinnassa
kiinni ja kuunteli. Huoneesta kuului kolinaa ja askelia. Yhtäkkiä kuului
tärykalvoja värisyttävä pamaus ja hätääntynyttä huutoa. Chris ei
uskaltanut ensimmäistä kertaa elämässään juosta auttamaan. Hän kuuli Markin
vaikerruksen ja rukoukset. Hän sulki silmänsä ja antoi kyyneleen valua
silmäkulmasta, sillä hänen sydämensä kertoi hänen olevan itsekäs
pelkuri. Lopulta hän voitti pelkonsa ja vilkaisi huoneeseen varoen että
tulisi nähdyksi. Mark virui maassa hiljaa silmät kauhusta laajentuneina.
Kellarin olento seisoi kahdella jalalla hyvin kyyryssä ja jalat hieman
koukussa Markin vieressä katsellen tätä outo ilme kasvoillaan. Välillä se
kohotti luisen kätensä otsalleen ja sulki silmät. Markin vasen käsi vuosi
verta. Olento toi mieleen entisaikojen tarinoiden faunit, mutta sen jalat
eivät olleet kovinkaan karvaiset. Se näytti enemmänkin ihmiseltä. Siinä
seisoessaan se uhkui varoitusta siitä, ettei sen kanssa kannattaisi yrittää
päästä tekemisiin. Seinät seisoivat hiiskumatta ja muutkin talossa olivat
kuoleman hiljaa kai peläten, että olento hyökkäisi. Chris kavahti
taaksepäin, kun eläin yhtäkkiä havahtui. Markin ruumis ei enää liikkunut
ylös alas hengityksen tahdissa. Olento katsoi Markia kylmin silmin ja oli
juuri laittamassa luisevaa kättään kohti Markin kaulaa, kun Chris hengähti
kauhusta. Olento kääntyi salamana ja kohdisti elottomat kasvonsa
Christianiin. Christian ei empinyt hetkeäkään vaan käännähti kannoillaan
ja pinkaisi juoksuun. Hän kompuroi rikkinäisissä huonekaluissa ja mietti
mihin mennä. Olento juoksi hulluna perässä. Chris juoksi ympäri talon
huoneita ja kun hän eteisen käytävässä vilkaisi taakseen hän näki kuinka
otus ryntäsi eteisen viereisestä huoneesta törmäten sivuttain toiselle
puolelle eteistä, seinään. Chris etsiskeli paikkaa ja huomasi ihmeissään
yläkertaan johtavat rappuset. Hän pinkoi rappuset ylös ja huomasi
tulleensa uuteen sokkeloon jossa oli samanlaisia huoneita samanlaisine
raapimis- ja veri jälkineen. Hän kyyristyi nurkan taakse ja kuunteli, kun
eläin ohitti oviaukon hengittäen raskaasti. Kun olento oli kadonnut
näkyvistä Christian hiipi rappuset hiiren hiljaa alas. Hän huokasi
helpotuksesta, kun rappuset eivät narisseet. Viimeisellä rappusella kuului
kuitenkin varmasti yläkertaan asti kuuluva narahdus. Hän vilkaisi
salamana taakseen ja olento odotti häntä jo yläpäässä. Se katsoi häntä
silmät kiiluen. Chris oli jo väsynyt tähän takaa-ajoon ja harkitsi, että
pysähtyisi ja taistelisi kaikin voimin vastaan, mutta rohkeus ei riittänyt ja
niin hän ryntäsi taas juoksuun. Tällä kertaa juoksu ei ollut päätöntä
hortoilua, vaan yläkerran nurkassa hän oli keksinyt ainoan paikan jossa
voisi ehkä olla turvassa. Hän juoksi valtavin askelin kohti keskellä olevaa
koppia. Otuksen juoksu askeleet raikuivat korvissa hänen juostessaan
kohti koppia. Ovella hän rynnisti sisään ja sulki oven nopeasti. Kuului
pamahdus, kun olento syöksähti päin ovea. Chris huohotti ja katsoi tyttöä
joka yhä istui seinään nojaten. ”Tuo peto..!” hän sai sanottua huohottaen.
Tyttö katsoi häntä, kuin tyhmää ja avasi kopin oven. Christian oli liian
tuohduksissa estääkseen ja tyytyi vain kurkottamaan kättänsä hiukan,
mutta tyttö pujahti sulavasti ulos. Chris istui huohottaen lattialle ja sulki
silmänsä. Kolmannesta reiästä kuului käheä kirkaisu. Chris ponnahti
seisomaan ja katsoi reiästä. Tyttö seisoi huoneessa nurkan vieressä ja
nurkassa pimennossa seisoi joku. Chris katsoi kauhuissaan, kun
pimeydessä seisova olento otti tyttöä hiuksista ja nappasi jostain
ruosteisen veitsen. Chris painoi silmänsä kiinni ja kääntyi, mutta kuuli
kuitenkin viillon ja kurkusta nousevan korisevan äänen. Verta kuului
tippuvan lattialle ja pian kuului rojahdus. Tyttö oli kaatunut maahan ja
ilmeisesti kuollut. Chris säntäsi ulos kopista, suoraan ulko-ovelle ja otti
aseensa, jota hän ei ollut edes muistanut. Hän laittoi ladatun aseen
lähelle sitä kohtaa, jossa arveli lukon olevan ja laukaisi. Kuului laukaus ja
takaata raahautuvia askelia. Christian alkoi askelten lähestyessä hakata
hulluna ovea. Hän sai kuin ihmeen kaupalla oveen sellaisen aukon josta
hän tunkeutui ulos. Hän kompuroi pystyyn ja lähti juoksemaan kovempaa,
kuin koskaan kohti lähimmäistä metsätietä. Hän oli kuulevinaan
takaataan huohotusta ja askelia, muttei ottanut sitä uhkaa, että törmäisi
taaksepäin katsoessaan johonkin. Saapuessaan tielle hän oli lähes
varma, että olento oli seurannut häntä. Kulman takaata tulivat kuitenkin
auton valot ja Christianin sydän pomppasi kurkkuun. Hän viittoi autoa
pysähtymään ja saikin sen poliisiasussaan helposti hidastamaan. Hän
hyppäsi vanhan pakettiauton kyytiin ja laittoi oven kiinni. ”Viekään minut
kaupunkiin” hän tokaisi tylysti vaivautumatta edes katsomaan kuskiin.
Auto lähti hiljalleen liikkeelle ja kun Chris katsoi ulos oli hän näkevinään
auton vierellä metsässä juoksevan varjon. Yhtäkkiä kuski laittoi radion
päälle. Radiosta soi Lifehousen everything, joka sai kyyneleet
nousemaan Christianin silmiin. Helpottuneena hän sulki silmänsä. Hän
joutui kuitenkin avaamaan ne hyvin pian, sillä tunsi hengityksen
kasvoillaan. Jonkun, ilmeisesti kuskin, kasvot olivat niin lähellä hänen
naamaansa, että oli mahdoton erottaa niistä minkäänlaisia piirteitä.
henkilön hengitys rohisi tutun kuuloisesti ja Chris avasi suunsa
huutaakseen kovempaa, kuin koskaan ennen. Sitä hän ei kuitenkaan
ehtinyt tehdä ennen kuin ruosteinen veren tahrima puukko iskeytyi häntä
mahaan. ”Hello my friend” käheä ääni sanoi rohisten kummallisella
aksentilla, joka oli harvinaisen hyvin jäänyt Christianin mieleen viime
hetkestä jolloin hän oli äänen kuullut. Kellarissa. Sulkeutuvan auton oven
pamaus oli viimeinen ääni jonka Chris kuuli. Hän
näki hämärästi vain loittonevan selän, joka katosi synkkään metsään.
Ihminen joka oli hölkännyt Chrisin perässä koko matkan talolta asti oli
uuvuksissa. Nyt hän oli vihdoinkin yksin, vailla yhtäkään ihmisen pahaa ajatusta.
Hänelle, Peterille
oli suotu sellainen kyky, että hän pystyi kuulemaan toisten ihmisten pahat
ajatukset. Suruissaan hän lähti talsimaan takaisin talolle, sillä vaikka se hirvittikin
häntä ja sai mieleen ne 20vuotta, jotka hän oli viettänyt vankina talon kellarissa
Talo kuitenkin oli metsän ainoa tarpeeksi lämmin paikka. Ei enää yhtään toisen
ihmisen pahaa ajatusta. Hän oli silti myös hieman surullinen, ettei ollut onnistunut ajamaan kahta poliisipukuista miestä ulos talosta, kun tuo mielipuolinen sairas mies joka oli
lukinnut hänet ja 9 muuta jo vuosia sitten kuollutta ihmistä tuohon loukkoon
oli palannut katsomaan taloa. Onneksi mies oli kuitenkin lähtenyt, tajuamatta,
etteivät poliisit tappaneet häntä, vaan hän oli yhä… Elossa.
Työn tiedot
house of pain.
henkseli
» Kategoria: Kirjallisuus » Novellit» Työn pituus: 3108 sanaa» Työ lisätty: 22.07 - 2006» Kommentoitu: 9 kerta(a)» Lisätty suosikkeihin: 1 kerta(a)
Tietoa työstä:
Koulun joku maraton novelli systeemi.
pahoittelen jos kirjoitusvirheitä löytyy paljon ja kunnon kappalejaot puuttuvat.
Myös loppu on hieman sekava, mutta toivottavasti ymmärrätte :>
(rivityyys korjattu.)
Kommentit
reijo
23:20 // 22.07 - 2006
En millään voinut sietää tuota rivitystyyliä, joten sen vuoksi jätin vain lukematta. Onko se kenties tuon "maratonnovellisysteemin" tarkoitus ???
mind-
11:53 // 27.07 - 2006
Olipa jännittävä. :> En oikein osaa arvostella tuommoisia kirjoitustöitä, joten en arvostele. Mutta varsinkin tuo alku oli todella hyvä, sai mielenkiinnon heräämään.
Strugle
13:44 // 30.09 - 2006
Korjaa rivitystyyli niin tuota olisi helpompi lukea. Vai oletko tarkoituksella kirjoittanut tuolle mallille?
katarr
23:21 // 25.02 - 2007
äh, tuo rivitystyyli, ei en tykkää.
mutta ihan keskitaso tarina,
vähän samoja kysymyksiä kuin "fsuvilla".
hmm.
kuudesaisti
23:19 // 23.05 - 2007
Itse luin suurimman osan, en ihan kaikkea. Rivitys on tosi epämiellyttävä lukemisen kannalta, muuten oli ihan kiva. Huomasin joitakin kirjoitusvirheitä, mutta eipä juurikaan haitannut. Vähän sekava oli ehkä myös, mutta ei se mitään :>
Lähetä kommentti
Sinun pitää kirjautua sisään lähettääksesi kommentteja!