Kaunokirjallisen työn esitys
On vanhus taas turtunut kipuun ja tuskaan. Ainoa perheestään jäljellä.
Viimeinen ystäviensä joukosta. Kaikki ovat menneet jo edeltä.
Hoitokodin huonetoverit makaavat jokainen paikoillaan, vain rinta epätasaisesti kohoillen.
Hengittäminen on raskasta ja jokainen tuskallinen hengenveto vie lähemmäs mustaa lepoa.
Istut yksinäisenä vuoteella, kasvot ikkunaa kohden.
Huulesi kääntyvät onnellisena ylöspäin, kun näet meidän tulevan.
Päättymätön tauti syö vatsaa. Vanhuksen pitkä ja arvokas elämä jatkaa loppukiriään
kohti maaliviivaa.
Rypyt ja uurteet kasvoissa, kuinka paljon nekin ovat nähneet?
Kuinka monta kertaa kädet koskettaneet ja tunteneet?
Pienet ja väsyneet kasvot suurten pullonpohjalasien takana. Silmät näyttävät luonnottoman suurilta.
Lääketippojen kirkastamina ne katsovat minua kysyen. Yrittäen muistaa.
Mieli vilisee vanhoja lapsuuden ja nuoruuden muistoja, mutta kysyvä katse kiertää edelleen kasvojani.
Huulta purren kokoan itseni. Keskitän silmäni tarkkailemaan kysyvää ilmettä.
Lopulta minuuttien ja monien lisäkysymysten jälkeen kuuluu voimaton,
mutta silti niin voitonriemuinen ääni "no Ulriikka".
Sisimpäni itkee, mutta pakko esittää vahvaa.
Työn tiedot
Esitän vahvaa
uuve
» Kategoria: Kirjallisuus » Kaikki muu sanallinen taide» Työn pituus: 138 sanaa» Työ lisätty: 26.09 - 2006» Kommentoitu: 3 kerta(a)» Lisätty suosikkeihin: 1 kerta(a)
Tietoa työstä:
Siitä miltä tuntuu, kun elämässäni aina mukana ollut ihminen .
Vasta nyt ymmärrän vähän enemmän.
"Voi kun tekee sukkelaa nämä punaiset tossut."
Tästä tulen muistamaan hänet. Tuo lause muistuttaa millainen ihminen hän oli.
Sitten pian kun aika koittaa.
Sairaalassa vanhusten vuodeosastolla, syövän,
dementian ja vanhuuden vaivojen keskelläkin on niin harmittavaista,
kun punaiset tossut eivät sovi muihin sairaalan vaatteisiin.
Kommentit
Tapuli
20:22 // 26.09 - 2006
Nyt itkettää.
Mieletön. Niin sairaasti tunnetta mukana. Ihan mieletön lataus.
Ja niin kaunista. Ja nuo kielikuvat, kaikki ne.
Mieletön.<3
Annupauliina
22:52 // 13.02 - 2007
Tuli niin pahasti mieleen oma äidinäiti joka on jo ymmärryksen tuolla puolen, että hyvä kun en alkanut itkemään. Osasit maalata sanoillasi kauniisti. Kiitos tästä.
Lähetä kommentti
Sinun pitää kirjautua sisään lähettääksesi kommentteja!