Kaunokirjallisen työn esitys
Patterit lopussa.
"Tehkää tämä sitten huomiseksi valmiiksi" sanoi maantiedon opettaja. Niin, eihän meidän huomiseksi pidä tehdä muuta kuin tämä maantieteellinen tutkimusprojekti ja psykologian oppimispäiväkirjan viides osa. Ja ylihuomenna alkaa koeviikko. Keskiviikkona on historian koe, johon kenelläkään meistä ei ole aikaa lukea. Psykologian tunnilla kotiläksyksemme annettiin oppimispäiväkirjan kuudes osa ja sen lisäksi sellainen moniste, jonka kysymyksiin pitää vastata. Tämä pitää olla tehtynä torstaina. Perjantaina on matikan koe, johon kenelläkään ei ole aikaa lukea. Vatsaa kivistää, stressihormonien taso nousee ja pieni pakokauhu alkaa ottaa valtaa. Istut pulpletissa minun takanani. Minä katson sinuun, näytät siltä, että voisit alkaa itkeä hetkenä minä hyvänsä. Kysyn sinulta "onko kaikki hyvin?" vastaat niinkuin odotinkin. "Ei ole."
-Ymmärrän hyvin.
kysyt: Millä mahdollisimman epäkliseisellä tavalla voisin kuolla juuri nyt, tähän paikkaan?
"Ainahan voit tappaa itsesi ajatuksen voimalla" Vastaan hymyillen, vitsinä. Sinua ei naurata yhtään.
Psykologian opettaja laittaa opetusvideon pyörimään. Se on sellainen tylsä video, joka ei kerro meille mitään, mitä emme jo tietäisi. Silmäni menevät nopeasti kiinni ja alan nukkua, huomaamattomasti. Olen jo niin harjaantunut nukkumaan tunneilla. Johtuu varmasti unenpuutteesta, viime yönä olin kirjoittanut oppimispäiväkirjaa aamuneljään asti, ja olin herännyt aamukuudelta. Normaali lukiolaisen yö. Video päättyy, ja niin myös psykologian tunti, viimeinen tunti tänään. Nyt pääsemme kotiin, jonne emme halua mennä koska siellä meitä odottaa vain Jumalattoman suuri kasa läksyjä, odottamassa tehdyksi tulemista. Kiiruhdamme kaikki ulos luokasta, minä ensimmäisten joukossa. Vielä on noin kymmenen minuuttia ennen kuin linja-auto lähtee pysäkiltä, ja kymmenessä minuutissa ehdin vielä jutustella monen ystävän kanssa. Hyvä keino saada stressihormonien taso pieneksi hetkeksi laskemaan ruumiissani. Moikkaan Petriä ja juttelemme syyslomasta ja tulevista bänditreeneistä. Moikkaan tyttöä, joka kertoo jääneensä kiinni liikunnantunnilta lintsaamisesta. Tunnen oloni paljon paremmaksi noiden minuuttien aikana, joina ei tarvitse ajatella koulua ja tekemättömiä läksyjä. Kello on sen verran, että minulla on kaksi minuuttia aikaa ehtiä linja-autoon. Toivotan ystävilleni hyvät paivänjatkeet ja kiiruhdan pysäkille.
Matkatessani tyhjää koulun käytävää pitkin, kuulen pienen inahduksen edestäpäin, nurkan takaa. Kävelen eteenpäin, käännyn käytävää pitkin oikealle. Ja näen sinut.
Sinä itket.
Vetisillä ruskeilla silmilläsi katsot minuun millisekunnin ajan, sanoen katseellasi, auta minua, ota tämä paha olo pois.
Tulen lähemmäksi sinua, kiedon käteni ympärillesi, painan pääsi hellästi olkapäätäni vasten ja kerron sinulle, ei ole mitään hätää, kaikki järjestyy kyllä.
Silitän selkääsi pehmeällä kädelläni noin kahden minuutin ajan. Olemme aivan hiljaa. Sitten sinä irtaannut minusta hieman, katsot taas silmiini, tällä kertaa hieman pidemmän ajan ja sanot hiljaa "Kiitos." Sitten lähdet vastakkaiseen suuntaan, omaa pysäkkiäsi kohti. Minä lähden toiseen suuntaan.
Päästessäni pysäkille asti näen vaan linja-auton perän huristavan minusta poispäin. Myöhästyin. Voi moskiittoparvi, joudun kävelemään kotiin. Otan MP3-soittimeni taskusta, asetan kuulokkeet korvilleni.
"I once read a poem
held my breath
but that moment's gone.
First time I felt
in life someone hurts.
I need an option
a reason
and some hope"
Laulaa Anders Fridén korvissani.
Puolessavälissä kahdenkymmenenkahden kilometrin taivaltani
Soittimestani loppuvat patterit.
Työn tiedot
Patterit lopussa
hybrid
» Kategoria: Kirjallisuus » Novellit» Työn pituus: 444 sanaa» Työ lisätty: 26.09 - 2006» Kommentoitu: 10 kerta(a)» Lisätty suosikkeihin: 1 kerta(a)
Tietoa työstä:
Osaksi raakaa todellisuutta, osaksi mielikuvitukseni tuotetta. Oikeasti Anders laulaa tuossa että in life somewhat hurts, mutta minä kuulen sen aina että someone :P Njoo. Ensimmäinen novellini IKINÄ :D Kiitos ja anteeksi koulutoverini, jotka tunnistavat tässä itsensä.
Kommentit
eniale
21:21 // 26.09 - 2006
Oi että... Loppu nauratti :)
Kirjoitat mukavasti, ei mitään tyhmiä, predikaatittomia puolilauseita tai ylikiemuraisia muotoja. Ensimmäisen kappaleen lopussa hiukan häiritsi kun yhdestä vuorosanasta oli jäänyt välimerkit pois ja yhdessä oli vuorosanaviiva kun muissa oli lainausmerkit.
Juuri tuolta minustakin alkaa tuntua huomenillalla kun rento (yo-kirjoituksiin lukemiseen käytettävä) taksvärkkipäivä on ohitse. Tsemppiä koeviikkoon!:D
LostFairy
21:23 // 26.09 - 2006
ei muuta voi sanoo ku et MIKSET SÄ OO AIEMMIN NÄITÄ KIRJOTELLU?!
tää on aiva ylihyvä ja laitto ajattelemaan.
tolta kyllä tuntuu, ei oikeesti jaksais tehä näitä kaikkia hommia enää. onneks tää jakso loppu jo.
tarinan pieni mystinen henkilö jäi askarruttamaan, olikohan se mielikuvituksen tuotetta..?
kerrontatapa oli aluksi vähän luettelomainen, lannisti vähän lukuinnostustani.
aika pian tää muuttu kuitenki hyväksi kerronnaksi ja se rupes tuntumaan jo enemmän sun tekemältä.
tykkäsin lopusta, vaikka olikin ehkä vähä epärealistinen. mut se siitä taiski tehä niin hyvän.
mun mielestä täs oli sopivasti totta ja tarua, se teki tästä omalla laillansa lumoavan.
enkä ny muuta voi ku suosia. tää jtnki vaa iski muhun.
riikkari
12:03 // 27.09 - 2006
:D hahaa, olen mukana jonkun novellissa! tää oli kyllä aika ajattelemaan laittava. pelottaa jo nyt että koska alkaa itellä työt kasaantumaan.
kuka oli tuo mystinen henkilö?? ;> jännitys jää.
tosi hyvä on, tykkään! tuo patterit lopussa otsikon voi ajatella monella tavalla tämän luettuaan ;)
Sue
15:38 // 27.09 - 2006
(otat mp3-soittimen taSkusta, anteeksi tämä tavanomainen kielioppipoliisin leikkiminen :D)
Liian Totta Koko Novelli :PPPPPPPPPP hm.
tykkäsin kauhiasti
JEE mäki olin mukana!! tosin itsemurhaa suunnittelemassa :'DD
täytyy sanoa ettei oikein muuta voi sanoa ku sen kaiken mitä satu ja riikka sano 3)
offline
18:38 // 27.09 - 2006
luontevaa ja hyvin muodostettua tekstiä :) tykkään kovasti.
sulla on kyllä noita kirjoittamisen lahjoja.
Seraphine
16:17 // 09.12 - 2006
Haha, tulee suorastaa syyllinen olo, kun oma lukioelämä ei ole todellakaan noin rankkaa :D Tai sitten osaan vain olla varsin selkärangaton ja luistaa kaikista koulutehtävistä arvosanojen kärsimättä...
Joka tapauksessa, erittäin hieno ja toimiva kokonaisuus. Itse en osaa kirjoittaa lyhyitä novelleja (tai no, jos lyhyeksi lasketaan fontilla arial ja koolla 11 neljä aanelosta, niin...), mutta tämä on erittäin onnistunut ja yhtenäinen juttu. Mainiota! Hauskat sanavalinat ja muutenkin rikas, mielenkiintoinen sanojen käyttö piristi ja teki tekstin mielenkiintoiseksi lukea. Mummoa lainaten: hyvähyvähyvä !
SaijaH
21:07 // 11.04 - 2007
Pidän masentuneesta hahmosta. Hän on aito. Kiitos että halasit häntä lopussa (todellisuudessa ei taida käydä näin kenellekään :P), nousi kyynel silmäkulmaan. Yhdyn edellisiin kommentoijiin, uskomattoman hieno otsikko! Lisäksi pidän tyylistäsi lopussa, kun et höpise enää niin paljon. Lyhyesti sanoen hyvä novelli, josta jäi mukava maku suuhun.
Eilowy
15:47 // 25.07 - 2007
Hieno lopetus ja hyvää kerrontaa realistisesta arjesta. Ehkä hieman tasapaksua, joistakin kohden tuntuu puuttuvan se kantava tunne, mutta toisissa se taas pelittää vallan mainiosti. Ensimmäiseksi novelliksi varsin näppärä paketti. Muttaman kieliopillisen huomautuksen tahdon tehdä. Kun nyt kerran jokaiselle käyn erikseen nipottamassa "alkaa tekemään" -rakenteesta, niin teen saman sinulle, ei siis esimerkiksi "alka itkemään" (jossa muuten on myös kirjoitusvirhe, kuten varmasti itsekin näet) vaan "alkaa itkeä". Myös "ehdin vielä jutustelemaan" -> "Ehdin vielä jutustella". Pikkuseikkoja, mutta aiheuttavat meikäläisessä sydämentykytyksiä, kun olen niiden suhteen aivan vainoharhainen omissa teksteissäni *naur*. Otsikointi on mielenkiintoisesti irrallaan ja silti osa tekstiä. Oikein näppärä kokonaisuus.
Lähetä kommentti
Sinun pitää kirjautua sisään lähettääksesi kommentteja!