Kaunokirjallisen työn esitys
Syöksyin makuuhuoneeseen taas sinä kesäloman ensimmäisenä aamuna. Niin olin tehnyt aina, niin kauan kuin muistin. Hiljaisen makuuhuoneen verhojen välistä kajastivat aamuauringon ensimmäiset säteet. Ne osuivat juuri sopivasti äidin hiuksiin. Valo sai ne kimaltamaan kauniisti, kauniimmin kuin yleensä. Hymyilin. Kesäloma oli parasta mitä tiesin. Kerrankin kellään ei ollut minnekkään kiire. Kerrankin kaikilla oli aikaa toisilleen. Voitaisiin taas lähteä mökille. Ja Linnanmäelle.
-Äiti! Isä! Herätkää, nyt on loma!
Hyppelehdin ikkunan luo ja vetäisin verhot pois sen edestä. Koko huone kylpi valossa. Siristelin silmiäni hetken.
-Valtteri! Älä viitsi. Anna isän ja äidin nyt olla, isä mumisi jostain peittojen alta.
Huokaisin. Olin taas muistanut väärin. Unohtanut, että en ollut enää se 10 vuotias Valtteri. Unohtanut, että enää ei ollut ne ajat, jolloin kaikki oli vielä hyvin. Tosiaan, siitä oli jo 6 vuotta.
Käännyin kannoillani ja suljin perässäni makuuhuoneen oven. Astelin portaat mahdollisimman hiljaa alas ja kävelin suoraan ulko-ovelle. Avasin oven ja kesän ensimmäisen lämpimän päivän tuoksut tunkeutuivat heti nenääni. Laittamatta edes kenkiä jalkaani astuin ovesta ulos jättäen sen auki. Suljin silmäni avaten muut aistini. Kuulin lintujen laulavan, lehtien havisevan pienessä tuulessa ja kauempana aaltojen liplatuksen. Haistoin vielä aamukasteen jäljiltä olevan kostean nurmikon ja ensimmäisten kesäkukkien tuoksut. Tunsin tuulen sen osuessa ruumiiseeni. Se kaikki oli kauneinta. Avasin silmäni taas. Kuistilta aukesi näkymä joelle. Hyppäsin alas kuistin valkoiseksi maalatun kaiteen yli ja suuntasin askeleeni kohti rantaa.
Istahdin hietikkoon, lähelle vesirajaa ja annoin pienien rantaan osuvien laineiden kastella paljaita jalkojani. Istuin maailman kauneimmassa paikassa, maailman kauneimpien asioiden ympäröimänä ja silti minulla oli paha olla. Näin olin kesälomani aina aloittanut. Aina. Niin kauan kuin muistin. Mutta en yksin, en koskaan yksin. Aina isän ja äidin kanssa. Yhdessä. Samojen tuoksujen ja tunteiden keskellä olimme aina juosseet kilpaa veteen. Nauraen. En voinut kuulla naurua, en vaikka kuinka yritin. Se oli jo unohtunut. Miltä se kuulostikaan?
Muistin vain huudot, itkut ja lupaukset paremmasta huomisesta. Lupaukset siitä, että isä vielä paranisi. Kaikki oli turhaa. Yli viisi vuotta oli jo odotettu. Yksi ajatus ei haihtunut kenenkään mielestä. Ajatus siitä, että isä ei jaksaisi enää kauaa.
Tänä aamuna ajatus oli haihtunut hetkeksi. Se hetki, kun olin juossut portaita ylös varpaisillani ja avannut makuuhuoneen oven. Se hetki oli oli tuntunut todelliselta, hyvältä. Tuntunut, kuin kaikki olisi voinut olla taas ennallaan. Ne hetket olivat kuitenkin harvassa. Paha olo ei haihtunut enää.
Suljin silmäni ja laskeuduin selälleni hietikkoon. Tunsin hiekan vartaloni paljaita kohtia vasten. Sekään ei enää yhtäkkiä tuntunut hyvältä.
Nyt tiesin sen tunteen. Tiesin, miltä tuntui pelätä, heräisikö se rakkain ihminen enää seuraavana aamuna.
Jäin hiekkaan makaamaan.
En olisi halunnut tietää.
Työn tiedot
aamu.
sirpale
» Kategoria: Kirjallisuus » Novellit» Työn pituus: 405 sanaa» Työ lisätty: 14.11 - 2005» Kommentoitu: 4 kerta(a)» Lisätty suosikkeihin: 2 kerta(a)
Tietoa työstä:
Tiedän sen.
Isä, älä mee vielä.
Kommentit
Ikhtus
19:46 // 15.11 - 2005
Heh, kiitän kommentista :)
Myönnettäköön nyt, että osaat kirjoittaa hienosti. Tuolla oli pari kohtaa, jotka todella jäivät mieleen mm. "Suljin silmäni avaten muut aistini." Hienosti sanottu. Ja lopetus oli upea. Silti kategorioisin tämänkin novelliksi :)
papu
15:25 // 04.12 - 2005
tämä on kaunis. omalla surullisella tavallaan. olen ehdottomasti samaa mieltä Ikhtuksen kanssa tuosta kyseisestä kohdasta. "Suljin silmäni avaten muut aistini."
mielestäni tästä tekee erityisesti hyvän myös se, että pystyn lukiessani näkemään kaiken tuon.. kesäaamun
DontBother
12:38 // 18.07 - 2007
Aijai.. tämä novelli kolahti eniten kaikista teksteistäs.. Sai aikaan kylmiä väreitä.. ehkä koska tiedän tuon tunteen myös ja voin kuvitella itseni Valtterin tilalle. Tykkään kovasti Valtterin eräänlaisesta kasvutarinasta jonka voi hahmottaa tekstin edetessä.. Kesälomat, mökki ja linnanmäki jotka ovat vaihtuneet muistoiksi itkun, surun ja pettymysten joukkoon.. Yksinkertaisesti loistavaa tekstiä, kaunista ja surullista kuten edelläkin on todettu..
Lähetä kommentti
Sinun pitää kirjautua sisään lähettääksesi kommentteja!