Kaunokirjallisen työn esitys
Ne yhdeksän vuotta tekivät minusta vahvan.
Hiekka rahisi tennareiden alla nopeaan tahtiin. Aivan kuin sata kiloa soraa olisi työnnetty teräksisten liukuhihnojen väliin. Välillä tömähti asvalttikin pohjaa vasten. Hiekka oli peittänyt osittain vanhan asvaltin. Polvitaipeet taittuivat nopeaan tahtiin suoraksi, takaisin koukkuun ja taas suoraksi. Ojentajalihakset olivat kovalla koetuksella, kun jalat riuhtoivat itsensä melkein irti lantiosta. Rintaan pisti, kun keuhkot imivät ilmaa sisään. Hitaasti saa tajuamaan mitä hulluus on, kun kuuntelee hengitystä joka polttaa kurkkua. Silmät olivat pullistuneet kuopistaan kuin vauhkoontuneella hevosella. Luomet unohtivat sulkeutua välillä ja silmät tuntuivat kuivuvan kiinni päähän. Nikamat naksuivat, kun pää kääntyi melkein 130 astetta sekunniksi taaksepäin. Kahden ja puolen sadan metrin päässä, jos mentiin siis tietä pitkin, joka kiemurteli maassa kuin kalkkarokäärme, pedon kynnet raapivat siellä vielä mustana kimmeltelevää ja rosoista asvalttia. Anturat raapiutuivat kipeästi haavoille joka kerta, kun käpälä hipaisee jo osittain pakkasen kiteyttämää asvalttia. Paossa ei vielä ollut kyse elämästä ja kuolemasta, sillä pedon vauhti ei kiristynyt kuin vähän kerrallaan. Se vain härnäten lisäsi pakokauhua ja kipua jaloissa. Pelastumisen mahdollisuus pysyi jämähtämättä fifty fifty , eikä osannut sanoa kumpaan suuntaan, helvettiin vai itään tie haarautuu. Tämä ruoski juoksemaan yhä kovempaa, kovempaa ja vieläkin kovempaa, kunnes jalat eivät enää kantaisi. Pedon suussa sylki kuivui ja kieli joka oli kuin luotu repimään saaliin lihat luista raastoi kitalakea ankarasti. Se otti kaiken irti tästä takaa ajosta. Jos minä osaisin juosta ja vielä noin tunteella ja nauttien juoksisin maailman ympäri aina avaruuteen asti. Se heitteli päätään leikkisästi taaksepäin loikatessaan vauhdikkaasti aina parisen metriä eteenpäin kovan tuulen sivellessä silkkistä turkkia. Hypyt toisaalta hidastivat sen vahtia, muttei se voinut olla ilottelematta tällä mahtavalla tunteella jahdata saalistaan.
Kädet hosuivat holtittomasti sivuille vauhdin ollessa jo äärimmillään, nopeuden lähennessä kehon absoluuttista pistettään. Maitohapot säärissä tunkivat sisään luihin viiltäen ne halki tuhannesta kohdasta luuydintä. Jos vauhti jatkuisi vielä yli kilometrin ne olisivat lopun elämää toimintakyvyttömät, murenisivat lihan sisään.
Pedon mielessä liikkui jotain sairasta, hulluuden rajoilla horjuvaa, kun se näin pakotti uhrinsa juoksemaan, juoksemaan niin kauan, että jalat olivat tuhannessa helvetissä pedon mielen siemaillessa shamppanjaa seitsemännen taivaan autuaassa maailmassa.
Huohotus oli jo yltynyt äänihuulia raastavaksi ja sydän tuntui repeytyvän pumppauksen voimasta ulos rinnasta. Taaksepäin vilkuilu ruokki vain kuoleman pelon ja pakokauhun valtaamaa mieltä ja vaaransi joka askeleen turvallisuuden. Tarkoituksellisesti vauhti hidastui hidastumistaan pedon lähennessä pettyneenä leikin lyhyestä kestosta. Askeleiden ääni tasoittui tasaiseen rytmiin, mutta siihen oli syy. Mielessä oli välähtänyt suunnitelma, joka joko onnistui tai sitten se johtaisi hengenmenoon erittäin kivuliain menetelmin. Peto luulisi näin vauhdin hidastuessa uhrinsa väsyneen. Se lisäsikin vauhtia verestävistä anturoistaan huolimatta, jotka olivat tulessa. Ilkikurisuus katosi sen karvaisilta kasvoilta ja tuijotus kävi läpitunkevaksi porautuen uhrin selkään johon se kohta iskisi kyntensä kuin ongen koukut ennen kuin iskisi selväpiirteisesti pimeässä hohtavat hampaansa saaliin niskaan katkoen sen hampaat narskuen. Peto oli jo tuhannen sentin päässä päämäärästään ruumiillaan. Sen sielu hipoi kuitenkin jo uhrinsa kantapäitä tuulen lailla. Se ponnahti takaisin ruumiiseen joka oli nyt vain viitisen metrin päässä tavoitteestaan. Se ruopaisi takajaloillaan liukasta soraa ja ponnahti ilmaan. Kynnet paljastuivat karvaisista tassuista pitkinä ja vaarallisina. Samalla kuitenkin sen saalis yhtäkkiä katosi näkökentästä. Sivukulmastaan se näki tämän pinkovan suoraan vasemmalle. Impulssit kulkivat kuitenkin liian hitaasti aivoihin viestittämään nopeasta suunnanmuutoksesta ja yhdessä nanosekunnissa se iskeytyi ensin rennoille etutassuilleen, jotka rysähtivät kokoon luistaen pedon kyljelleen maahan. Se luisui pari metriä sepelin riipiessä sen ohutta nahkaa pakottavasti. Punaiset kivet sinkoilivat sen alta.
Juostessaan vauhti hidastui tehden turvalliseksi katsoa pedon kaatumista jäiseen hiekkaan. Pysähtyminen tilanteessa ei käynyt päinsä, se ei olisi ollut mahdollista pakokauhun valtaaman mielen ruumiissa. Huohotus hidastui ja hiljainen parkaisu pääsi suusta jossa kitalaki oli kuiva kuin Saharan autiomaa. Hetkessä jalat kuitenkin pinkaisivat uuteen rääkkiin, uuteen testiin niiden kestävyydestä.
Peto nousi ruumis värähdellen pystyyn, ravisteli turhat sorat turkistaan vihaisesti, hiekat karvojen välistä. Liioitellun hitaasti se nosti katseensa kulmien alta kohti saalistaan. Se karjaisi raivoissaan ja lähti ennenäkemättömään nopeuteen. Jalat sulautuivat yhteen maan kanssa sen sinkoutuessa melkein lentäen eteenpäin. Polvet taipuivat saumattomasti, kun ponnistus lähti. Puun kaarna rusahti kynsien iskeytyessä siihen, kun peto hyppäsi korkealle vasten puun runkoa ja siitä seuraavan puun oksalle. Se huomasi saaliinsa pinkovan kohti metsää, pimeää kuusikkoa.
Kipu oli kadonnut. Adrenaliini oli saanut kehon humalaan, jossa kipu oli toissijainen asia veren kohistessa valonnopeudella suonissa. Peto loikki perässä puun oksalta toiselle niin nopeasti, että tuntui kuin jokainen puu kaatuisi kolme sekuntia sen jälkeen, kun sen tassut koskettivat puun liukasta ja kylmää kaarnaa. Nyt sen siluetti näkyi kuitenkin selvemmin vaaleaa taivasta vasten helpottaen sen paikallistamista pimeässä. Maa oli jäässä ja juokseminen kävi riskialttiiksi, vaaralliseksi sielulle ja ruumiille. Yhtäkkiä jäätävä tunne vavisutti ruumista sen vauhtia kuitenkaan hidastamatta, edes hieman hiljentämättä. Kylmyyden jälkeen tuli polttava kuumuus ja selässä tuntui tulikuumaa kosteutta. Pitkät korventavat norot valuivat housuihin sisälle ja kuivuivat farkkukankaaseen. Neljä suurta viiltoa huusi punaisenaan ihossa. Iskun osuessa vain ynähdys pääsi huulienvälistä ruumiin kuitenkin huutaessa sisäleppäin. Nyt peto oli jo päässyt veren makuun, eikä sitä pysäyttäisi enää mikään. Edessä häämötti vaalea usvainen kalvo. Sinne, sinne, sinne ruumis raivosi. Sielu saaliin ruumiista oli paennut jo kauan sitten nyt se luikahti esiin erään puun takaa, pimeästä metsästä, tummasta kuusikosta. Se suhahti pedon ja tämän saaliin väliin ja humahti vaaleana juovana ruumiiseen joka hätkähti tämän astuessa sen sisään. Tämän jälkeen vauhti kiihtyi, tennarit olivat kuluneet jo loppuun ja jalan pohjat huusivat jumalaa apuun niiden raastautuessa kiviseen maahan. Pedonkin anturat olivat lopussa, itseasiassa ne olivat repeytyneet irti ja kynnet jääneet pystyyn erään puun oksalle. Tassut olivat veren kirjailemat ja peto karjui holtittomasti kivun raastaessa sen jalkoja. Silmissä alkoi tulla valkoisia välähdyksiä ja saalis alkoi heiketä näkyvistä. Sydän jyskytti nopeampaa kuin kenenkään kammiovärinä koskaan. Sydämen eteiset ja kammiot täyttyivät verellä ja niiden väliset läpät puhkoutuivat.
Kalvo tuli vihdoin eteen ja saalis loikkasi viimeisillä voimillaan sen läpi pedon luhistuessa sen toisella puolella jäiseen maahan. Pian metsästä tulikin jo joukko mitä omituisemman näköisiä olentoja jotka alkoivat raastaa pedon ruumista tämän sätkiessä maassa kuin siihen olisi ammuttu tuhat luotia. Jokainen otus nappasi itselleen ison palan lihaa, nahkaa tai mitä ikinä olikaan vailla.
Lämmin tuuli hiveli hikistä ihoa ja vesi tulvahti suuhun avaten nielun. Hengitys tasaantui. Paperin pala ojennettiin juhlallisesti käteen ja silloin hän saattoi kuulla sen. Saattoi haistaa sen. Nähdä sen. Kaikki aistit huomasivat sen. Viimein, juuri ennen kuin jalat olisivat pettäneet ja sydän repeytynyt irti hän oli vihdoin vapaa. Tuuli leikki hiuksilla ja aurinko tunkeutui silmäluomien läpi aina aivoihin saakka. Hymy ylsi takaraivoon ja kädet levittyivät levollisesti sivuille. Vihdoin se on ohi.
Peruskoulu oli päättynyt.
Hiekka rahisi tennareiden alla nopeaan tahtiin. Aivan kuin sata kiloa soraa olisi työnnetty teräksisten liukuhihnojen väliin. Välillä tömähti asvalttikin pohjaa vasten. Hiekka oli peittänyt osittain vanhan asvaltin. Polvitaipeet taittuivat nopeaan tahtiin suoraksi, takaisin koukkuun ja taas suoraksi. Ojentajalihakset olivat kovalla koetuksella, kun jalat riuhtoivat itsensä melkein irti lantiosta. Rintaan pisti, kun keuhkot imivät ilmaa sisään. Hitaasti saa tajuamaan mitä hulluus on, kun kuuntelee hengitystä joka polttaa kurkkua. Silmät olivat pullistuneet kuopistaan kuin vauhkoontuneella hevosella. Luomet unohtivat sulkeutua välillä ja silmät tuntuivat kuivuvan kiinni päähän. Nikamat naksuivat, kun pää kääntyi melkein 130 astetta sekunniksi taaksepäin. Kahden ja puolen sadan metrin päässä, jos mentiin siis tietä pitkin, joka kiemurteli maassa kuin kalkkarokäärme, pedon kynnet raapivat siellä vielä mustana kimmeltelevää ja rosoista asvalttia. Anturat raapiutuivat kipeästi haavoille joka kerta, kun käpälä hipaisee jo osittain pakkasen kiteyttämää asvalttia. Paossa ei vielä ollut kyse elämästä ja kuolemasta, sillä pedon vauhti ei kiristynyt kuin vähän kerrallaan. Se vain härnäten lisäsi pakokauhua ja kipua jaloissa. Pelastumisen mahdollisuus pysyi jämähtämättä fifty fifty , eikä osannut sanoa kumpaan suuntaan, helvettiin vai itään tie haarautuu. Tämä ruoski juoksemaan yhä kovempaa, kovempaa ja vieläkin kovempaa, kunnes jalat eivät enää kantaisi. Pedon suussa sylki kuivui ja kieli joka oli kuin luotu repimään saaliin lihat luista raastoi kitalakea ankarasti. Se otti kaiken irti tästä takaa ajosta. Jos minä osaisin juosta ja vielä noin tunteella ja nauttien juoksisin maailman ympäri aina avaruuteen asti. Se heitteli päätään leikkisästi taaksepäin loikatessaan vauhdikkaasti aina parisen metriä eteenpäin kovan tuulen sivellessä silkkistä turkkia. Hypyt toisaalta hidastivat sen vahtia, muttei se voinut olla ilottelematta tällä mahtavalla tunteella jahdata saalistaan.
Kädet hosuivat holtittomasti sivuille vauhdin ollessa jo äärimmillään, nopeuden lähennessä kehon absoluuttista pistettään. Maitohapot säärissä tunkivat sisään luihin viiltäen ne halki tuhannesta kohdasta luuydintä. Jos vauhti jatkuisi vielä yli kilometrin ne olisivat lopun elämää toimintakyvyttömät, murenisivat lihan sisään.
Pedon mielessä liikkui jotain sairasta, hulluuden rajoilla horjuvaa, kun se näin pakotti uhrinsa juoksemaan, juoksemaan niin kauan, että jalat olivat tuhannessa helvetissä pedon mielen siemaillessa shamppanjaa seitsemännen taivaan autuaassa maailmassa.
Huohotus oli jo yltynyt äänihuulia raastavaksi ja sydän tuntui repeytyvän pumppauksen voimasta ulos rinnasta. Taaksepäin vilkuilu ruokki vain kuoleman pelon ja pakokauhun valtaamaa mieltä ja vaaransi joka askeleen turvallisuuden. Tarkoituksellisesti vauhti hidastui hidastumistaan pedon lähennessä pettyneenä leikin lyhyestä kestosta. Askeleiden ääni tasoittui tasaiseen rytmiin, mutta siihen oli syy. Mielessä oli välähtänyt suunnitelma, joka joko onnistui tai sitten se johtaisi hengenmenoon erittäin kivuliain menetelmin. Peto luulisi näin vauhdin hidastuessa uhrinsa väsyneen. Se lisäsikin vauhtia verestävistä anturoistaan huolimatta, jotka olivat tulessa. Ilkikurisuus katosi sen karvaisilta kasvoilta ja tuijotus kävi läpitunkevaksi porautuen uhrin selkään johon se kohta iskisi kyntensä kuin ongen koukut ennen kuin iskisi selväpiirteisesti pimeässä hohtavat hampaansa saaliin niskaan katkoen sen hampaat narskuen. Peto oli jo tuhannen sentin päässä päämäärästään ruumiillaan. Sen sielu hipoi kuitenkin jo uhrinsa kantapäitä tuulen lailla. Se ponnahti takaisin ruumiiseen joka oli nyt vain viitisen metrin päässä tavoitteestaan. Se ruopaisi takajaloillaan liukasta soraa ja ponnahti ilmaan. Kynnet paljastuivat karvaisista tassuista pitkinä ja vaarallisina. Samalla kuitenkin sen saalis yhtäkkiä katosi näkökentästä. Sivukulmastaan se näki tämän pinkovan suoraan vasemmalle. Impulssit kulkivat kuitenkin liian hitaasti aivoihin viestittämään nopeasta suunnanmuutoksesta ja yhdessä nanosekunnissa se iskeytyi ensin rennoille etutassuilleen, jotka rysähtivät kokoon luistaen pedon kyljelleen maahan. Se luisui pari metriä sepelin riipiessä sen ohutta nahkaa pakottavasti. Punaiset kivet sinkoilivat sen alta.
Juostessaan vauhti hidastui tehden turvalliseksi katsoa pedon kaatumista jäiseen hiekkaan. Pysähtyminen tilanteessa ei käynyt päinsä, se ei olisi ollut mahdollista pakokauhun valtaaman mielen ruumiissa. Huohotus hidastui ja hiljainen parkaisu pääsi suusta jossa kitalaki oli kuiva kuin Saharan autiomaa. Hetkessä jalat kuitenkin pinkaisivat uuteen rääkkiin, uuteen testiin niiden kestävyydestä.
Peto nousi ruumis värähdellen pystyyn, ravisteli turhat sorat turkistaan vihaisesti, hiekat karvojen välistä. Liioitellun hitaasti se nosti katseensa kulmien alta kohti saalistaan. Se karjaisi raivoissaan ja lähti ennenäkemättömään nopeuteen. Jalat sulautuivat yhteen maan kanssa sen sinkoutuessa melkein lentäen eteenpäin. Polvet taipuivat saumattomasti, kun ponnistus lähti. Puun kaarna rusahti kynsien iskeytyessä siihen, kun peto hyppäsi korkealle vasten puun runkoa ja siitä seuraavan puun oksalle. Se huomasi saaliinsa pinkovan kohti metsää, pimeää kuusikkoa.
Kipu oli kadonnut. Adrenaliini oli saanut kehon humalaan, jossa kipu oli toissijainen asia veren kohistessa valonnopeudella suonissa. Peto loikki perässä puun oksalta toiselle niin nopeasti, että tuntui kuin jokainen puu kaatuisi kolme sekuntia sen jälkeen, kun sen tassut koskettivat puun liukasta ja kylmää kaarnaa. Nyt sen siluetti näkyi kuitenkin selvemmin vaaleaa taivasta vasten helpottaen sen paikallistamista pimeässä. Maa oli jäässä ja juokseminen kävi riskialttiiksi, vaaralliseksi sielulle ja ruumiille. Yhtäkkiä jäätävä tunne vavisutti ruumista sen vauhtia kuitenkaan hidastamatta, edes hieman hiljentämättä. Kylmyyden jälkeen tuli polttava kuumuus ja selässä tuntui tulikuumaa kosteutta. Pitkät korventavat norot valuivat housuihin sisälle ja kuivuivat farkkukankaaseen. Neljä suurta viiltoa huusi punaisenaan ihossa. Iskun osuessa vain ynähdys pääsi huulienvälistä ruumiin kuitenkin huutaessa sisäleppäin. Nyt peto oli jo päässyt veren makuun, eikä sitä pysäyttäisi enää mikään. Edessä häämötti vaalea usvainen kalvo. Sinne, sinne, sinne ruumis raivosi. Sielu saaliin ruumiista oli paennut jo kauan sitten nyt se luikahti esiin erään puun takaa, pimeästä metsästä, tummasta kuusikosta. Se suhahti pedon ja tämän saaliin väliin ja humahti vaaleana juovana ruumiiseen joka hätkähti tämän astuessa sen sisään. Tämän jälkeen vauhti kiihtyi, tennarit olivat kuluneet jo loppuun ja jalan pohjat huusivat jumalaa apuun niiden raastautuessa kiviseen maahan. Pedonkin anturat olivat lopussa, itseasiassa ne olivat repeytyneet irti ja kynnet jääneet pystyyn erään puun oksalle. Tassut olivat veren kirjailemat ja peto karjui holtittomasti kivun raastaessa sen jalkoja. Silmissä alkoi tulla valkoisia välähdyksiä ja saalis alkoi heiketä näkyvistä. Sydän jyskytti nopeampaa kuin kenenkään kammiovärinä koskaan. Sydämen eteiset ja kammiot täyttyivät verellä ja niiden väliset läpät puhkoutuivat.
Kalvo tuli vihdoin eteen ja saalis loikkasi viimeisillä voimillaan sen läpi pedon luhistuessa sen toisella puolella jäiseen maahan. Pian metsästä tulikin jo joukko mitä omituisemman näköisiä olentoja jotka alkoivat raastaa pedon ruumista tämän sätkiessä maassa kuin siihen olisi ammuttu tuhat luotia. Jokainen otus nappasi itselleen ison palan lihaa, nahkaa tai mitä ikinä olikaan vailla.
Lämmin tuuli hiveli hikistä ihoa ja vesi tulvahti suuhun avaten nielun. Hengitys tasaantui. Paperin pala ojennettiin juhlallisesti käteen ja silloin hän saattoi kuulla sen. Saattoi haistaa sen. Nähdä sen. Kaikki aistit huomasivat sen. Viimein, juuri ennen kuin jalat olisivat pettäneet ja sydän repeytynyt irti hän oli vihdoin vapaa. Tuuli leikki hiuksilla ja aurinko tunkeutui silmäluomien läpi aina aivoihin saakka. Hymy ylsi takaraivoon ja kädet levittyivät levollisesti sivuille. Vihdoin se on ohi.
Peruskoulu oli päättynyt.
Työn tiedot
Ne yhdeksän vuotta tekivät minusta vahvan.
henkseli
» Kategoria: Kirjallisuus » Novellit» Työn pituus: 1043 sanaa» Työ lisätty: 27.11 - 2006» Kommentoitu: 3 kerta(a)» Lisätty suosikkeihin: 0 kerta(a)
Tietoa työstä:
Paljon kirjoitusvirheitä löytyy yms. mutta haluaisin nyt vain sisällöllisiä mielipiteitä tekstistä. Koulussa piti kirjoittaa aiheesta kiusaaminen ja kiusaamisen pelosta ja tässä jotain. Aion vielä paljon muokata tekstiäni ennen lopullista päätöstä, mutta kaipaisinkin mielipiteitä ja rakentavaa kommenttia apuun.
Kiitos.
Kommentit
Myou-Mo-mento
00:38 // 02.03 - 2007
Hienosti kerrottu, hyvää kuvailua ja todella hyvin aihetta käsittelevä teksti.
Tiedän, novellit yms. muu kaunokirjallinen teksti opetetaan jakamaan kappaleiksi näin, mutta tässä tapauksessa lukemista helpottaisi muutama väli kappaleiden välissä.
Myös pienemmiksi kappaleiksi jakaminen auttaisi lukijaa, näin tämä on hieman raskasta seurattavaa/luettavaa.
Toinen jonka panin merkille, oli tuon "peto" -sanan toistelu. Sille voisi hakea synonyymeja, jos vain mahdollista. Voisit myös viitata alkukappaleissa tekstin aiheeseen, se toisi lisää painoarvoa ja huomiota tuolle loppulauseelle, joka on kyllä erittäin sopiva.
Kaiken kaikkiaan hieno novelli, tyylisi on mahtava!
Kreifi
17:32 // 02.04 - 2007
Hehe. Tämä oli aika hauska. Tai no, hauskan siitä teki lähinnä tuo viimonen lause. Kuvailet todella hienosti ja teksti on erittäin sujuvaa. Itse en pidä tuollaisesta junnaamisesta mitä teksti harrastaa läpi koko kestonsa, mutta myönnettävä on, että teet sen todella kauniisti ja tyylillä. Lahjoja siis varmasti löytyy. Vähän menin välillä sekaisin, mutta se taisi lähinnä johtua keskittymishäiriöstäni ja sisennysten puuttumisesta.
Aluksi ihmettelin otsikkoa hivenen kun tarinaa lueskelin, onnekseni sen kuitenkin sitten unohdin ja kun loppuun asti pääsee, niin tuo otsikkokin avautuu paremmin. Odotin kyllä otsikon perusteella jotain selviytymistarinaa ja sellainenhan sieltä tulikin, joten otikko on osuvasti valittu.
Hienosti kirjoitettu teksti.
Lähetä kommentti
Sinun pitää kirjautua sisään lähettääksesi kommentteja!