Kaunokirjallisen työn esitys
Niin kuin kanaemo huolehtii poikasistaan,
syö herra Miukupoks kananmunia.
[Sinä aamuna pöytätapoja ei tunnettu!]
Sillä niin kauan kuin Miukupoks muistaa,
päivänkakkaran lehdet ovat olleet valkoisia.
Ja niin kauan kun Miukupoks muistaa,
Kindermunan sisältä löytyy yllätys.
Vaan tämän aamun yllätys oli hieman erilainen.
"Piip!" sanoi tipu Miukupoksin pöydällä.
"Piip!" valitti tipu tapittaen Miukupoksia.
" Miau" naukaisi Miukupoks,
hetken päästä keltainen sulka huulillaan.
Ja näin Miukupoks jatkoi aamiaistaan,
kaatoi lasiin maitoa
ja muisti lähettää kukolle kiitoskortin.
Työn tiedot
Herra Miukupoksin aamiainen
lauratar
» Kategoria: Kirjallisuus » Kaikki muu sanallinen taide» Työn pituus: 60 sanaa» Työ lisätty: 03.01 - 2007» Kommentoitu: 9 kerta(a)» Lisätty suosikkeihin: 3 kerta(a)
Tietoa työstä:
Herra Miukupoks on oranssi katti valkoisilla raidoilla. Hän asuu kivisessä talossa, jossa on ruohokatto ja pihalla hän kasvattaa päivänkakkaroita voikukkien seurana. Harrastuksenaan hän väittää soittavansa viulua, mutta naapureista se kuulostaa lähinnä tuhannen liitutaulun raapimiselta.
Tälläisiä öisiä inspiraatioita, mikä nyt ei ole ihmekään 36 tunnin valvomisen jälkeen. :))
Kommentit
GemineWings
12:45 // 03.01 - 2007
Tämähän on loistava :D
Yllätti, oletin että itsekeskeistä, kananmunien täyteistä elämää elänyt Miukupoks jotenkin pysähtyy kohdatessaan keltaisen, suloisen olennon edessään. Mutta ei, senkin syö niin nopeasti, ettei ehdi silmäänsäkään räpäyttää. Mutta eihän kissa läpeensä paha ole, lähettäähän hän kiitoskortin :D
Kaikista eniten pidän tuosta toiseksi viimeisestä kappaleesta/säkeestä/kohdasta, se pysäyttää hauskasti koko tilanteen. Lukija jää itsekin pohtimaan tuota tipun olemassaoloa.
Todella loistava :)
Burned
21:44 // 07.05 - 2007
Tämä on ihan älyttömän suloinen : D Tulee mielikuva jostain vähän kieroutuneesta lastenkirjasta. Vaikka loppu onkin 'surullinen', niin silti tää jättää hymyn huulille. Tosin no tuskin tarkoituksesikaan on lukijaa saada masentumaan tuossa lopussa : D
SaijaH
20:02 // 16.05 - 2007
Mieleeni nousee väkisinkin Tiitiäisen satukirja :D Aivan uskomattoman ihana. Enkä ymmärrä mikä ihmisiä tässä masentaa. Kissa on kissa ja syö pikkulintuja (terveisiä karvakerältäni tuosta vierestä). Sitten vasta huolestuisin, jos ne eivät tekisi niin :D
hll
21:10 // 23.05 - 2007
Sulla on kyllä hyviä runoja, tämä on erityisen mukava kun se tavallaan leikittelee tunteilla. Aluksi hymyilyttää (jo pelkkä nimikin) mutta sitten herran julma luonne tulee esiin. Tykkään erityisesti tuosta toisesta säkeestä (pytätavat). Siinä on kiva muotoilu :) Yksinkertaisesti koko homma on vaan loistava. Pitääkin lisätä suosikkeihin.
centaurea
09:52 // 10.10 - 2007
Toi loppu on suorastaan valloittava. Rakastan hyvin lopetettuja runoja. Miellyttävää sanojen käyttöä, tulin tästä oikein hyvälle tuulelle. Vaikka äsken ulkona kävellessäni kävelin linnun siipien ohi. _joku_ oli repinyt ne irti itsestään linnusta. Sadistista. Mutta tää tuli näppärän ironisesti tähän hetkeen.
Anrietta
23:57 // 16.12 - 2007
ah.suloinen :D itellä kaks hömelöä puolivuotista kissanpentua, ni tää jotenki iskee ;>
poope
14:19 // 29.01 - 2008
Hitsi, tämähän oli hyvä. :) Vanhanaikainen, uudenaikainen... Jotain siltä väliltä? Ei ollenkaan masentava, ennemminkin hauska ja satumainen.
Rock
16:34 // 08.04 - 2008
Hauska, sadunomainen, mutta saa silti -ja juuri sen ansiostakin -ajattelemaan. Tykästyin. Tässä on kuitenkin jotenkin teennäinen sävy. Sellainen "annas kun äiti näyttää". Opetus oli jotenkin liikaa pinnassa. Ehkä aivan pienet sanavalintojen muutokset voisivat saada tähän lapsen rehellisyyttä ja satumaisuutta lisää. Tai en minä tiedä... Enkä tiedä sitäkään, mitä olet lähtenyt hakemaan, mutta itse henkilökohtaisesti tykkäisin tästä sellaisena vähän enemmän. Mainio idea ja pakkaus joka tapauksessa!
Lähetä kommentti
Sinun pitää kirjautua sisään lähettääksesi kommentteja!