Kaunokirjallisen työn esitys
Astun päättäväisellä askeleella lavalle.
Katsomo, täynnä ystäviäni
hymyilee lakonisesti.
Tuskin näen heitä, en näe kuin itseni, näyttämön kirkkaissa kohdevaloissa
- ne tekevät hetkestäni
ainutlaatuisen.
Kaksi vuorosanaani
joihin esitys päättyy.
Vain kaksi kättä taputtavat
ne ovat omani.
Työn tiedot
Egoismin loppunäytös
Sharona
» Kategoria: Kirjallisuus » Runot» Työn pituus: 165 sanaa» Työ lisätty: 11.01 - 2007» Kommentoitu: 4 kerta(a)» Lisätty suosikkeihin: 1 kerta(a)
Tietoa työstä:
Niin voi elämässä käydä (:
Kommentit
GemineWings
14:31 // 11.01 - 2007
Voi, tämä oli surullinen. Mutta todella onnistunut, kokonaisuudessaan todella hyvä. Erityisesti pidän kolmannesta, kuudennesta ja seitsemännestä säkeistöstä. Herättää kyllä tunnelmaa loistavasti.
Pidän oikein kovasti :)
reijo
19:19 // 11.01 - 2007
Korjaus: vurosanaani -> vuorosanaani ?
Tässä oli jotain mielenkiintoista. Jopa vaikea tehdä mitään kommenttia, kun tulee niin paljon asioita mieleen :) Tyydyn sanomaan vain, että pidin tästä. Tulee mieleen se yhden käden juttu. Millaista ääntä tulee yhden käden taputuksesta vai kuinkas se menikään? Kahdesta kädestä lähtee jo ääntä, mutta onko sitä hurraamista ikinä ollut jos ketään ei ole kuulemassa ja taputtamassa mukana. Tämä runo kuvastaa hyvin, sitä kuinka ihminen tarvitsee toista. Eikä vain siksi, että voisi olla parrasvaloissa kuuntelemassa ylistystä. Mitkäs tämän hepun vuorosanat olivat? :)
Sharona
22:28 // 11.01 - 2007
Itse asiassa noihin vuorosanoihin oli useita eri vaihtoehtoja, mutta loppupeleissä koin, että niitten esiintuominen on oikeastaan turhaa. Jää enemmän tilaa lukijalle samaistua :)
e: reijo, kiitos korjauksesta :)
ejr
09:01 // 12.01 - 2007
Ooh, hienoutta. Pureutuu egoistin syvimpään olemukseen lähestulkoon täydellisesti (ja kuulostaa näin ollen tavattoman tutulta). Isoa arvostusta.
Lähetä kommentti
Sinun pitää kirjautua sisään lähettääksesi kommentteja!