Kaunokirjallisen työn esitys
Pieni ilta
Kuulin, miten sade piiskasi hopeisena kiiltävää ikkunaruutua. Se rahisi, sihisi, kiemurteli käärmeenlailla kohti maata, kunnes hukkui asfaltin syviin uomiin. Olisin halunnut vain odottaa hiljaisuudessa, mutta pääni sisällä jyskyttävä kipu ei antanut hiljaisuudelle sijaa.
Saatana…
Kompuroin ylös mustalta nahkasohvalta. Olin varannut pienen hotellihuoneen saadakseni olla rauhassa ja hiljaisuudessa. Mies tarvitsee omaa aikaa, jollei tahdo ajautua hulluuden partaalle.
No, kieltämättä olin ollut aika hulluuden partaalla, kuunneltuani 3 tuntia putkeen Talimin korvia vihlovaa kimitystä. Luoja! Se nainen ei edes tarvinnut mitään rohkaisevaa pitääkseen sellaista pälätystä yllä! Aluksi se oli ollut hauskaa, mutta kun nyt aivoja jäytävät pääkipu oli alkanut tehdä itseään tietoiseksi savuisen baarin pimeässä nurkassa, kivun alkaessa jyskyttää ympärillä pauhaavan trancen tahtiin, oli Talimin ääni silkkaa kidutusta.
Muut eivät huomanneet sitä. Kipua. Tai jos huomasivat, eivät reagoineet siihen mitenkään erityisesti. Koko päiväni oli ollut jo muutenkin suoraan sanottuna perseestä, ja oikein syvältä sieltä, eikä suunnittelemani illanvietto sujunut niin kuin olin ajatellut. Ystävät… niin, kai he olivat ystäviä. En varsinaisesti ihaillut heitä, mutta ei minulla ollut mitään heitä vastaankaan. Ei edes Talimia vastaan, vaikka tämän melkein korvat verille iskevä ääni olikin tänään liikaa.
Haparoin wc:n lääkekaappia, valon yrittäessä epätoivoisesti pysyä päällä. Helvetin halpishotellit…
Käteeni sattui jotain, jotain mikä näytti särkylääkkeelle. En tiennyt, mitä ne varsinaisesti olivat, mutta ajattelin, ettei hotellihuoneeseen varmaankaan laitettaisi muuta kuin perussärkylääkettä. Olin pyytänyt respaa hoitamaan muutaman napin lääkekaappiin, sillä tiesin tämän illan menevät pitkäksi ja hyvin kosteaksi. Kuinka ystävällistä. ..Mitä? Ajattelinko juuri ”ystävällistä”? ….
Särkylääkkeen maku levisi suuhuni pienen puraisun jälkeen. Ajattelin, että olisin voinut huuhtoa sen alas tasoittavalla, mutta toisaalta en ollut ihan niin idiootti. Vaikka idiootiksi minua haukuttiinkin. Ja goottikottaraiseksi! Saatanan perkele, voisin kuristaa sen idiootin…!
Sade näytti yhä yltyvän, kun raahustin takaisin tuolilleni. Tuolilleni? Sohvalleni? Huomasin, että olin ajattelemattani heittäytynyt sängylle mahalleni. Elimistö vissiin oli sitä mieltä, että minun olisi viisainta käydä maate.
………………..
………………..
…………………
….Luoja…..
…Siitä on niin hirveän kauan……
… Ja silti se tuntuu eiliseltä….
…. Se johtuu varmaan tästä sateesta. Silloin sade oli samanlainen. Silloin, kun se tapahtui….. Irene… Olen yrittänyt ajaa mielestäni pois tuota tunnetta, joka kalvaisi sisältäni, kun henkäisit viimeisen kerran… En muista enää, mitä sanoit. Muistan, miten kalpea olit.. Miten haavoittunut, verinen… Pieni elämä sisälläsi kuolemassa kanssasi.
…. Olihan minulla ollut naisia sen jälkeenkin, mutta jotenkin mikään niistä ei tuntunut samalta.… En tiedä, mistä se sitten johtui… Kenties siitä tunteesta, että ehkä naiseen voi sittenkin rakastua, sen Anun paskiaisen ja tämän tempauksien jälkeen. Olit ensimmäiseni.
Vitun rakkaus! Koko saatanan elämä olisi parempaa ilman helvetin rakkautta!
…. Tai no… en ole sanonut siitä kellekään, mutta….. osa minua… en tiedä. Mitä se rakkaus sitten lopulta on? Tarkoitan, että onhan minulla lapsia. Rakkaita. Mutta… kai minä jossain syvällä vielä haluaisin ihan oikeaa rakkautta. Olla vain rauhassa jonkun kanssa. Olla vain.
…Ei helvetti! Nyt menee ihan perseelleen nämä ajatukset! Poispoispoispois!
Saatanan napit! Mitähän halinallenappeja lieneet, nuppi sekoaa täysin!
Kohta varmaan juoksen naapurihuoneeseen huutamaan miten paljon rakastan heitä. Ahahahaha! Se olisi oikeastaan aika huvittavaa…..
Nousin hitaasti istumaan. Päästäni otti ja vatsassa muljahti inhottavasti. Istuin hetken hiljaa, kuuntelin vain ikkunaa rankaisevaa sadetta.
Vapiseva käteni kurottautui kuin itse itsensä ohjaama lattialla lojuvaa, sateen kastelemaa cyber gootti-tyylistä takkiani kohtaan, kaivaen povitaskusta savukkeeni. Ah, että nikotiini olikin ihana asia. Se pyyhki kertaheitolla huolet pois, savusti pääni täyteen ihania lupauksia ja raukeutta. Vähän kuin hyvä seksi. Mutta vain vielä parempaa ja addiktoivampaa.
Hiljainen sytyttimen naksahdus.
Katselin pakottavia jalkojani savun luikerrellessa silmieni ohitse. Ainoa valo, joka huoneeseen tuli, lepatti hiljaa savukkeen päässä ja siivilöityi sisään ikkunasta. Vetinen ruutu tanssitti mainosten neonvalot omanlaisekseen sateenkaarekseen. Hymyilin hiukan ja vedin syvän henkäyksen savukkeestani.
Saatanan päänsärky……
”Ai saatana, Talim! Mun korvat särkyy!”
”Kas, joku muukin on samaa mieltä… pisteet Mirolle…”
”Mitä se Marco siellä mumisee? Sano kunnolla, että kuulee!
”…Sinut nyt kuulee puoli baariakin tästä mekkalasta huolimatta….”
”Täh?”
”……………”
”Äh, anna olla Talim. Marcoa taitaa vain kiukuttaa jokin.”
”Marco. Kiukutteleva soturi”
”Ahahaha! Ihan loistava heitto, Talim!”
”….Minä voisin näyttää sinulle loistavia heittoja makkarin puolella, JOS olisit nainen..”
”Marco! Sä oot ihan saletti piilohomo! Mua et ainaskaa raiskaa!”
”Teillä alkaa olla taas tuo aika illasta menossa… VAROKAA, KAIKKI! MIRO MEINAA JOUTUA RAISKATUKSI JA MARCOLLA ON VAIHDE PÄÄLLÄÄÄÄÄ!"
”Minä sinulle vaihteet näytän. On tullut treenattua parinkin naisen kanssa”
”No tota mun ja Talimin ei olis tarvinnut tietää…….”
Säpsähdin hereille. Olin nukahtanut hetkeksi. Savuke paloi yhä kädessäni, muutaman millin kokoisena natsansa päässä. Kiskaisin viimeiset nikotiinin rippeet ja viskasin jämät pöydällä olevaan vesilasiin. Miten se oli siihen päätynyt, tai mistä. Sitä en muistanut. Olin kai ottanut sen yöpöydälle tultuani clubilta tänne. Ihan sama.
Olin nähnyt unta pöytäkeskustelustamme. En tiedä miksi. Talimin ääni särki unessa korviani ihan yhtä kovaa kuin todellisuudessa. Miron valkoiset hampaat välkkyivät ja vihreät rastat heilahtelivat kevyesti hänen fiilistellessään musiikin tahtiin. ”Tää on mun lembibiisi”. Niin se oli sanonut. Talim oli todennut, että olisi ihanaa tanssia tämä biisi, mutta tanssilattialla on liian ahdasta. Sanoin, että strippaisi meille pöydän päällä tän biisin. Ja niin se sitten tekikin. Ketkutti siroa, pientä ruumistaan olutlasien välissä. Huvittava pieni Talim.
Luoja, että mulla oli rumia ajatuksia.
Mutta niin oli Mirollakin.
En ollut suunnitellut tapaavani ketään illan aikana. Istuvani vain hetken omissa oloissani, katsellen tanssivaa kansaa. Ihmisiä ja noideja sekaisin. Se oli yksi mun lempipaikoista. Räkäinen, mutta hyväsydäminen. Törmäsin kuitenkin Miroon ja Talimiin melkein heti päästyäni ovesta sisään. Talimilla oli tylsää ja Mirolla oli juuri koeviikko ohi. Piti päästä baanalle.
Kumosimme olutta toisensa perään. Talim taisi tilata pienen drinkinkin… jos en muista väärin. Ehkä se alkoholiton, mene ja tiedä. Päissään se nainen ei kuitenkaan ollut. Miro oli aika seis loppuillasta. Tillintallin vaan sullekin.
Keskusteltiin kaikesta turhasta. Talim höpötti lemmikeistään, hamstereitako ne nyt olivat? Suunnitteli mahdollista jalostusta, kasvattaisi niitä näyttelyihin ja hyviin koteihin.
(Pitäisiköhän viedä omille muksuille hamsteri lahjaksi?)
Miro vaikersi kokeista, sanoi, että maikka vaati ihan hirveitä.
Jos pojasta yksi kieltenkoe on hirveä, pentu saa olla iloinen.
Se ei tiedä mitään hirveästä.
Se ei tiedä mitään siitä, kun osa elämästä ottaa hallinnan osa, jonka haluaisi unohtaa.
Se ei tiedä mitään siitä, kun antaa itsensä vampyyreille ja makaa velttona, kuolleena orgioiden jälkeen. Veri paenneena ruumiista, lattialla, uhrimaljassa välkehtien.
Se ei tiedä mitään siitä, kun mielen täyttää halu ottaa hengiltä joku.
Se ei tiedä mitään siitä, kun oma äiti lyö.
Se ei tiedä mitään.
Vedän vessan ja pyyhin suupieliäni. Oksennuksen karvas haju leijuu ympärilläni.
Saamarin napit.
Sytytän uuden savukkeen saadakseni paskan maun pois suustani. Hetken aikaa pääni on ihan tyhjä, tuskainen. Tuijotan ikkunaruutua, jonka pinnalla kimmeltävät pienet, kyyneleen kaltaiset pisarat, jotka sade on jättänyt sinne orvoiksi.
Jostain syystä mieleni tekee itkeä.
Mutta minä en tee sitä.
Isken vain savukkeen lattiaan ja poljen sen hengettömäksi.
Mattoon palaa reikä.
Katson kelloa. Se näyttää vartin yli kuuden. Ihme, että olen vielä hereillä. Mietin, miten uusi päivä alkaa taas, ihmiset kiiruhtavat töihinsä, noiditkin. Minulla ei ole kiirettä mihinkään. Kukaan ei kaipaa perääni, sillä olen kieltänyt heitä häiritsemästä minua tänään.
Tänään on minun aikani. Minun päiväni ja yöni. Yksinäisen raukea. Kivistävän tuskainen. Kaikkea sekaisin.
Naurahdan. Ääneni kaikuu hiljaisina seinistä ja palaa luokseni. Maailma naurahtaa.
Vesi piirtää kauniita kuvioita kaakeleihin. Lämmin höyry tunkeutuu sieraimiini ja keuhkoihini, aukaisee tupakansavun tukkeuttamat kanavat. Seison hiljaa suihkun alla, vaatteet lattialle myttyyn viskattuna. Seison vain ja olen. Suosittelevat kylmää suihkua tällaiseen olotilaan. Minä en pidä kylmästä. Lämmin on turvallisempi. Käännän suihkun niin kuumalle, että ihoani nipistelee. Se tuntuu hyvälle. Tuntuu, että olen elossa.
”Hei, Miro! Oletko jo hereillä?”
”Hmmm….ugmm…. Talim?”
”No nyt sitten olet! (naurua) Ajattelin vain varmistaa oletko elossa. Olit aika tööt viime yönä!”
”…Jhooooh… meni vähän liian villiks. Mä en edes muista mitä tapahtu sen jälkeen, kun sä tanssit pöydällä. Kai sä muuten tanssit vai olenks mä nähny unta?”
”Miro! (nauraa) Tuo kuulosti aika pelottavalle! Näätsä yleensä musta unta tanssimassa pöydillä?”
”-------”
”No siis joo, kyllä mä tanssin, se oli tosi hauskaa! Täytyy ottaa uusiks joskus toiste, te pojat taisitte pitää siitä… (hihittää)”
”Mä taidan pitää suuni ihan kiinni tässä kohtaa…. Mut oikeesti, mitä tapahtu? Mä en muista tulleeni kotiini ja täällä mä nyt olen, eteisen lattialla.”
”Et jaksanut sänkyyn asti? Mä soitin sulle taksin ja heitin kuskille rahat. Emmä olis kuiteskaan saanu kannettua sua kotiin asti, onhan clubilta aika pitkä matka teille.”
”Ihans totta? Maksoit mun kyydin? Tosi kilttiä, Talim, saa oot ihan best!”
”Kiitos.”
”Mä korvaan sen sulle joskus. Vaik seuraavalla kerralla, tarjoon pari drinkkiä, tai mitä nyt sä ikinä haluutkaan tilata.”
”Tilaamisesta puheen ollen, Marcokin näky tilailevan aika tiuhaan tahtiin niitä juomia. Oli aika tillintallin, mutta tosi hiljaa. Lähti pois vähän ennen valomerkkiä.”
”Ai jaa. Mä en muista sitä, kun Marco lähti, mut muistan, et se oli tosi hiljaa. Yleensähän se on suunapäänä aina, kun se on tossa kondiksessa. Ootsä kuullu siit mitään?”
”Mä yritin soittaa sille äske, mut ei se vastannut. Ehkä se nukkuu vielä….?”
”Voi olla. Mut hei, mun täytyy nyt lopettaa, mä haisen ihan hirveelle paskalle! Pakko ottaa suihku ja yrittää kelata vähän, mitä eilen sattu. Sainks mä iskettyä edes ketään kivaa tyttöö?”
”Aina sulla vaan tyttöjen iskemiset mielessä! (tuhahtaa ja alkaa taas nauraa)”
”Tiiätsä, mä olisin aika huolissani ittestäni, jos se ei olis mielessä! (nauraa) Mut oikeesti joo, pakko mennä. Soitellaan!”
”Tehdään näin! Moi!”
(tuut tuut tuut)
RINGRINGRINGRINGRINGRING--------
Vaativa ääni tunkeutuu uneeni ja aukaisen silmäni. Huomaan makaavani yhä suihkun lattialla. Minun on kylmä. Lämmin vesi on sammunut ja suihku seisoo hiljaa yläpuolellani. Kompuroin alastomana, pahoinvoivana, pää ruuvipenkin puristuksessa kohti vaativaa ääntä.
”…….Ymh..….?”
”Marco? Ootsä siellä?”
”Joo….”
”Ah, Talim tässä, sä oot sit kunnossa! Mä rupesin vaan soittaa, et miten sä voit!”
”Iha OK…. (Talim. Viimeinen asia, mitä mä nyt haluaisin kuulla, on Talimin ääni…)”
”Sä et kuulosta kovin hyvältä. Ootsä varmasti okei?”
”No perkele! Pikkutyttö soittelee aikuisen miehen perään ja kyselee, onks tää kunnossa!”
”…. No ei kuule tartte huutaa mulle, mä kuulen vähemmälläki… Etkä sä niin paljoo vanhempi ole musta.”
”… Joo, sori, mun pää on ihan paskana… Mites Miro…?”
”Ahahah! Mä herätin sen, heräs eteisen lattialta!”
”Jonkun tytön eteisen lattailta?”
”No ei kun kotoosa! (alkaa nauraa hysteerisesti) Voi helvetti, minkä mielikuvan mä sain päähäni! Aattele, miltä Miron naama näyttäs, kun se tajuis saaneensa pokattua jonkun tytön itelleen baarista ja heräiski sitten tän eteisen lattailla, kun se on ollu niin seis, ettei oo päässy makuuhuoneeseen asti! (nauraa edelleen)”
”(Talimin nauru tarttuu) Hehehe, kieltämättä, kieltämättä. Ehkä paras ajatus, mitä nyt voi saada päähäsä. Piristävä. (alkaa itsekin nauraa hillittömästi)”
”Mut hyvä kuulla, et sä oot okei. Tuo nauru sen kertoo. Sä olit vähän hiljane eilen.”
”Mä halusin vaan olla hetken aikaa jossain muualla ku kotona, miettii ja pohtii asioista. Tiiät varmaan….”
”Joo, ei sun tartte siitä enempää sanoo. … Etkä se varmaan sanoiskaan, vaik kysysyin.”
”En.”
”Mut joo, hyvä, et sä oot elossa!”
”Mikä ny pahan tappais. Sano terveisiä Mirolle ja pahoitteluni epäonniseen naistenjahtiin. Sano sille, et 'Kasva isoks eka'.”
”(nauraa) Mä sanon kyllä, mut se varmaan repii pelihousunsa!”
”No sitte sillä on vähemmän vaatetta, mitä ottaa pois, kun käy flaksi.”
”(räjähtää nauramaan) AHAHAHAHAHAHHAHA! Ei vitsi, sä oot hyvä…! AHAHAHAHAH!”
”Et oo eka, joka sanoo noin. Mä oon kuullu ton aikas useesti naisilta…”
”Hyi kauhee, nyt mä kyl oikeesti lopetan! Paha setä pervoilee pikkutytölle. Ja vielä kahden lapsen isä, ettäs kehtaat!”
”Joo, moikka vaan sullekin.”
”Heippa!”
Lasken puhelimen ja käyn hetkeksi makaamaan lattialle. Nauran. Mitähän Talim olisi sanonut, jos olisin kertonut makaavani alasti vessan lattialla (syyttelee minua pervoilusta). Nauran vähän lisää. Talim on niin herttainen. Toivon, että omasta tyttärestäni kasvaa samanlainen kuin Talimista. Herttainen (ja toivon, ettei omasta pojastani tule yhtä epätoivoista naistenmetsästäjää kuin Mirosta!).
Pukeudun hitaasti mustiin boksereihini ja ruttaantuneisiin nyörinahkahousuihini. Ne haisevat hieltä, tupakalta ja oluelta, ja tuntuvat nihkeiltä ihollani. Pyyhkäisen niitä kädelläni suoraksi ja astelen hitaasti olohuoneeseen. Pääkipu on hellittänyt, mutta vatsani tuntuu ontolle. Kylmät sormeni kiertyvät puhelinluurin ympärille. Huonepalvelu toimittaa minulle aamiaisen huoneeseen.
Syön hitaasti ja katson ulos ikkunasta. Neonvalot ovat sammuneet ja orvot vesipisarat lasinpinnalta muuttaneet jonnekin muualle.
Se oli hyvä ilta.
Kuulin, miten sade piiskasi hopeisena kiiltävää ikkunaruutua. Se rahisi, sihisi, kiemurteli käärmeenlailla kohti maata, kunnes hukkui asfaltin syviin uomiin. Olisin halunnut vain odottaa hiljaisuudessa, mutta pääni sisällä jyskyttävä kipu ei antanut hiljaisuudelle sijaa.
Saatana…
Kompuroin ylös mustalta nahkasohvalta. Olin varannut pienen hotellihuoneen saadakseni olla rauhassa ja hiljaisuudessa. Mies tarvitsee omaa aikaa, jollei tahdo ajautua hulluuden partaalle.
No, kieltämättä olin ollut aika hulluuden partaalla, kuunneltuani 3 tuntia putkeen Talimin korvia vihlovaa kimitystä. Luoja! Se nainen ei edes tarvinnut mitään rohkaisevaa pitääkseen sellaista pälätystä yllä! Aluksi se oli ollut hauskaa, mutta kun nyt aivoja jäytävät pääkipu oli alkanut tehdä itseään tietoiseksi savuisen baarin pimeässä nurkassa, kivun alkaessa jyskyttää ympärillä pauhaavan trancen tahtiin, oli Talimin ääni silkkaa kidutusta.
Muut eivät huomanneet sitä. Kipua. Tai jos huomasivat, eivät reagoineet siihen mitenkään erityisesti. Koko päiväni oli ollut jo muutenkin suoraan sanottuna perseestä, ja oikein syvältä sieltä, eikä suunnittelemani illanvietto sujunut niin kuin olin ajatellut. Ystävät… niin, kai he olivat ystäviä. En varsinaisesti ihaillut heitä, mutta ei minulla ollut mitään heitä vastaankaan. Ei edes Talimia vastaan, vaikka tämän melkein korvat verille iskevä ääni olikin tänään liikaa.
Haparoin wc:n lääkekaappia, valon yrittäessä epätoivoisesti pysyä päällä. Helvetin halpishotellit…
Käteeni sattui jotain, jotain mikä näytti särkylääkkeelle. En tiennyt, mitä ne varsinaisesti olivat, mutta ajattelin, ettei hotellihuoneeseen varmaankaan laitettaisi muuta kuin perussärkylääkettä. Olin pyytänyt respaa hoitamaan muutaman napin lääkekaappiin, sillä tiesin tämän illan menevät pitkäksi ja hyvin kosteaksi. Kuinka ystävällistä. ..Mitä? Ajattelinko juuri ”ystävällistä”? ….
Särkylääkkeen maku levisi suuhuni pienen puraisun jälkeen. Ajattelin, että olisin voinut huuhtoa sen alas tasoittavalla, mutta toisaalta en ollut ihan niin idiootti. Vaikka idiootiksi minua haukuttiinkin. Ja goottikottaraiseksi! Saatanan perkele, voisin kuristaa sen idiootin…!
Sade näytti yhä yltyvän, kun raahustin takaisin tuolilleni. Tuolilleni? Sohvalleni? Huomasin, että olin ajattelemattani heittäytynyt sängylle mahalleni. Elimistö vissiin oli sitä mieltä, että minun olisi viisainta käydä maate.
………………..
………………..
…………………
….Luoja…..
…Siitä on niin hirveän kauan……
… Ja silti se tuntuu eiliseltä….
…. Se johtuu varmaan tästä sateesta. Silloin sade oli samanlainen. Silloin, kun se tapahtui….. Irene… Olen yrittänyt ajaa mielestäni pois tuota tunnetta, joka kalvaisi sisältäni, kun henkäisit viimeisen kerran… En muista enää, mitä sanoit. Muistan, miten kalpea olit.. Miten haavoittunut, verinen… Pieni elämä sisälläsi kuolemassa kanssasi.
…. Olihan minulla ollut naisia sen jälkeenkin, mutta jotenkin mikään niistä ei tuntunut samalta.… En tiedä, mistä se sitten johtui… Kenties siitä tunteesta, että ehkä naiseen voi sittenkin rakastua, sen Anun paskiaisen ja tämän tempauksien jälkeen. Olit ensimmäiseni.
Vitun rakkaus! Koko saatanan elämä olisi parempaa ilman helvetin rakkautta!
…. Tai no… en ole sanonut siitä kellekään, mutta….. osa minua… en tiedä. Mitä se rakkaus sitten lopulta on? Tarkoitan, että onhan minulla lapsia. Rakkaita. Mutta… kai minä jossain syvällä vielä haluaisin ihan oikeaa rakkautta. Olla vain rauhassa jonkun kanssa. Olla vain.
…Ei helvetti! Nyt menee ihan perseelleen nämä ajatukset! Poispoispoispois!
Saatanan napit! Mitähän halinallenappeja lieneet, nuppi sekoaa täysin!
Kohta varmaan juoksen naapurihuoneeseen huutamaan miten paljon rakastan heitä. Ahahahaha! Se olisi oikeastaan aika huvittavaa…..
Nousin hitaasti istumaan. Päästäni otti ja vatsassa muljahti inhottavasti. Istuin hetken hiljaa, kuuntelin vain ikkunaa rankaisevaa sadetta.
Vapiseva käteni kurottautui kuin itse itsensä ohjaama lattialla lojuvaa, sateen kastelemaa cyber gootti-tyylistä takkiani kohtaan, kaivaen povitaskusta savukkeeni. Ah, että nikotiini olikin ihana asia. Se pyyhki kertaheitolla huolet pois, savusti pääni täyteen ihania lupauksia ja raukeutta. Vähän kuin hyvä seksi. Mutta vain vielä parempaa ja addiktoivampaa.
Hiljainen sytyttimen naksahdus.
Katselin pakottavia jalkojani savun luikerrellessa silmieni ohitse. Ainoa valo, joka huoneeseen tuli, lepatti hiljaa savukkeen päässä ja siivilöityi sisään ikkunasta. Vetinen ruutu tanssitti mainosten neonvalot omanlaisekseen sateenkaarekseen. Hymyilin hiukan ja vedin syvän henkäyksen savukkeestani.
Saatanan päänsärky……
”Ai saatana, Talim! Mun korvat särkyy!”
”Kas, joku muukin on samaa mieltä… pisteet Mirolle…”
”Mitä se Marco siellä mumisee? Sano kunnolla, että kuulee!
”…Sinut nyt kuulee puoli baariakin tästä mekkalasta huolimatta….”
”Täh?”
”……………”
”Äh, anna olla Talim. Marcoa taitaa vain kiukuttaa jokin.”
”Marco. Kiukutteleva soturi”
”Ahahaha! Ihan loistava heitto, Talim!”
”….Minä voisin näyttää sinulle loistavia heittoja makkarin puolella, JOS olisit nainen..”
”Marco! Sä oot ihan saletti piilohomo! Mua et ainaskaa raiskaa!”
”Teillä alkaa olla taas tuo aika illasta menossa… VAROKAA, KAIKKI! MIRO MEINAA JOUTUA RAISKATUKSI JA MARCOLLA ON VAIHDE PÄÄLLÄÄÄÄÄ!"
”Minä sinulle vaihteet näytän. On tullut treenattua parinkin naisen kanssa”
”No tota mun ja Talimin ei olis tarvinnut tietää…….”
Säpsähdin hereille. Olin nukahtanut hetkeksi. Savuke paloi yhä kädessäni, muutaman millin kokoisena natsansa päässä. Kiskaisin viimeiset nikotiinin rippeet ja viskasin jämät pöydällä olevaan vesilasiin. Miten se oli siihen päätynyt, tai mistä. Sitä en muistanut. Olin kai ottanut sen yöpöydälle tultuani clubilta tänne. Ihan sama.
Olin nähnyt unta pöytäkeskustelustamme. En tiedä miksi. Talimin ääni särki unessa korviani ihan yhtä kovaa kuin todellisuudessa. Miron valkoiset hampaat välkkyivät ja vihreät rastat heilahtelivat kevyesti hänen fiilistellessään musiikin tahtiin. ”Tää on mun lembibiisi”. Niin se oli sanonut. Talim oli todennut, että olisi ihanaa tanssia tämä biisi, mutta tanssilattialla on liian ahdasta. Sanoin, että strippaisi meille pöydän päällä tän biisin. Ja niin se sitten tekikin. Ketkutti siroa, pientä ruumistaan olutlasien välissä. Huvittava pieni Talim.
Luoja, että mulla oli rumia ajatuksia.
Mutta niin oli Mirollakin.
En ollut suunnitellut tapaavani ketään illan aikana. Istuvani vain hetken omissa oloissani, katsellen tanssivaa kansaa. Ihmisiä ja noideja sekaisin. Se oli yksi mun lempipaikoista. Räkäinen, mutta hyväsydäminen. Törmäsin kuitenkin Miroon ja Talimiin melkein heti päästyäni ovesta sisään. Talimilla oli tylsää ja Mirolla oli juuri koeviikko ohi. Piti päästä baanalle.
Kumosimme olutta toisensa perään. Talim taisi tilata pienen drinkinkin… jos en muista väärin. Ehkä se alkoholiton, mene ja tiedä. Päissään se nainen ei kuitenkaan ollut. Miro oli aika seis loppuillasta. Tillintallin vaan sullekin.
Keskusteltiin kaikesta turhasta. Talim höpötti lemmikeistään, hamstereitako ne nyt olivat? Suunnitteli mahdollista jalostusta, kasvattaisi niitä näyttelyihin ja hyviin koteihin.
(Pitäisiköhän viedä omille muksuille hamsteri lahjaksi?)
Miro vaikersi kokeista, sanoi, että maikka vaati ihan hirveitä.
Jos pojasta yksi kieltenkoe on hirveä, pentu saa olla iloinen.
Se ei tiedä mitään hirveästä.
Se ei tiedä mitään siitä, kun osa elämästä ottaa hallinnan osa, jonka haluaisi unohtaa.
Se ei tiedä mitään siitä, kun antaa itsensä vampyyreille ja makaa velttona, kuolleena orgioiden jälkeen. Veri paenneena ruumiista, lattialla, uhrimaljassa välkehtien.
Se ei tiedä mitään siitä, kun mielen täyttää halu ottaa hengiltä joku.
Se ei tiedä mitään siitä, kun oma äiti lyö.
Se ei tiedä mitään.
Vedän vessan ja pyyhin suupieliäni. Oksennuksen karvas haju leijuu ympärilläni.
Saamarin napit.
Sytytän uuden savukkeen saadakseni paskan maun pois suustani. Hetken aikaa pääni on ihan tyhjä, tuskainen. Tuijotan ikkunaruutua, jonka pinnalla kimmeltävät pienet, kyyneleen kaltaiset pisarat, jotka sade on jättänyt sinne orvoiksi.
Jostain syystä mieleni tekee itkeä.
Mutta minä en tee sitä.
Isken vain savukkeen lattiaan ja poljen sen hengettömäksi.
Mattoon palaa reikä.
Katson kelloa. Se näyttää vartin yli kuuden. Ihme, että olen vielä hereillä. Mietin, miten uusi päivä alkaa taas, ihmiset kiiruhtavat töihinsä, noiditkin. Minulla ei ole kiirettä mihinkään. Kukaan ei kaipaa perääni, sillä olen kieltänyt heitä häiritsemästä minua tänään.
Tänään on minun aikani. Minun päiväni ja yöni. Yksinäisen raukea. Kivistävän tuskainen. Kaikkea sekaisin.
Naurahdan. Ääneni kaikuu hiljaisina seinistä ja palaa luokseni. Maailma naurahtaa.
Vesi piirtää kauniita kuvioita kaakeleihin. Lämmin höyry tunkeutuu sieraimiini ja keuhkoihini, aukaisee tupakansavun tukkeuttamat kanavat. Seison hiljaa suihkun alla, vaatteet lattialle myttyyn viskattuna. Seison vain ja olen. Suosittelevat kylmää suihkua tällaiseen olotilaan. Minä en pidä kylmästä. Lämmin on turvallisempi. Käännän suihkun niin kuumalle, että ihoani nipistelee. Se tuntuu hyvälle. Tuntuu, että olen elossa.
”Hei, Miro! Oletko jo hereillä?”
”Hmmm….ugmm…. Talim?”
”No nyt sitten olet! (naurua) Ajattelin vain varmistaa oletko elossa. Olit aika tööt viime yönä!”
”…Jhooooh… meni vähän liian villiks. Mä en edes muista mitä tapahtu sen jälkeen, kun sä tanssit pöydällä. Kai sä muuten tanssit vai olenks mä nähny unta?”
”Miro! (nauraa) Tuo kuulosti aika pelottavalle! Näätsä yleensä musta unta tanssimassa pöydillä?”
”-------”
”No siis joo, kyllä mä tanssin, se oli tosi hauskaa! Täytyy ottaa uusiks joskus toiste, te pojat taisitte pitää siitä… (hihittää)”
”Mä taidan pitää suuni ihan kiinni tässä kohtaa…. Mut oikeesti, mitä tapahtu? Mä en muista tulleeni kotiini ja täällä mä nyt olen, eteisen lattialla.”
”Et jaksanut sänkyyn asti? Mä soitin sulle taksin ja heitin kuskille rahat. Emmä olis kuiteskaan saanu kannettua sua kotiin asti, onhan clubilta aika pitkä matka teille.”
”Ihans totta? Maksoit mun kyydin? Tosi kilttiä, Talim, saa oot ihan best!”
”Kiitos.”
”Mä korvaan sen sulle joskus. Vaik seuraavalla kerralla, tarjoon pari drinkkiä, tai mitä nyt sä ikinä haluutkaan tilata.”
”Tilaamisesta puheen ollen, Marcokin näky tilailevan aika tiuhaan tahtiin niitä juomia. Oli aika tillintallin, mutta tosi hiljaa. Lähti pois vähän ennen valomerkkiä.”
”Ai jaa. Mä en muista sitä, kun Marco lähti, mut muistan, et se oli tosi hiljaa. Yleensähän se on suunapäänä aina, kun se on tossa kondiksessa. Ootsä kuullu siit mitään?”
”Mä yritin soittaa sille äske, mut ei se vastannut. Ehkä se nukkuu vielä….?”
”Voi olla. Mut hei, mun täytyy nyt lopettaa, mä haisen ihan hirveelle paskalle! Pakko ottaa suihku ja yrittää kelata vähän, mitä eilen sattu. Sainks mä iskettyä edes ketään kivaa tyttöö?”
”Aina sulla vaan tyttöjen iskemiset mielessä! (tuhahtaa ja alkaa taas nauraa)”
”Tiiätsä, mä olisin aika huolissani ittestäni, jos se ei olis mielessä! (nauraa) Mut oikeesti joo, pakko mennä. Soitellaan!”
”Tehdään näin! Moi!”
(tuut tuut tuut)
RINGRINGRINGRINGRINGRING--------
Vaativa ääni tunkeutuu uneeni ja aukaisen silmäni. Huomaan makaavani yhä suihkun lattialla. Minun on kylmä. Lämmin vesi on sammunut ja suihku seisoo hiljaa yläpuolellani. Kompuroin alastomana, pahoinvoivana, pää ruuvipenkin puristuksessa kohti vaativaa ääntä.
”…….Ymh..….?”
”Marco? Ootsä siellä?”
”Joo….”
”Ah, Talim tässä, sä oot sit kunnossa! Mä rupesin vaan soittaa, et miten sä voit!”
”Iha OK…. (Talim. Viimeinen asia, mitä mä nyt haluaisin kuulla, on Talimin ääni…)”
”Sä et kuulosta kovin hyvältä. Ootsä varmasti okei?”
”No perkele! Pikkutyttö soittelee aikuisen miehen perään ja kyselee, onks tää kunnossa!”
”…. No ei kuule tartte huutaa mulle, mä kuulen vähemmälläki… Etkä sä niin paljoo vanhempi ole musta.”
”… Joo, sori, mun pää on ihan paskana… Mites Miro…?”
”Ahahah! Mä herätin sen, heräs eteisen lattialta!”
”Jonkun tytön eteisen lattailta?”
”No ei kun kotoosa! (alkaa nauraa hysteerisesti) Voi helvetti, minkä mielikuvan mä sain päähäni! Aattele, miltä Miron naama näyttäs, kun se tajuis saaneensa pokattua jonkun tytön itelleen baarista ja heräiski sitten tän eteisen lattailla, kun se on ollu niin seis, ettei oo päässy makuuhuoneeseen asti! (nauraa edelleen)”
”(Talimin nauru tarttuu) Hehehe, kieltämättä, kieltämättä. Ehkä paras ajatus, mitä nyt voi saada päähäsä. Piristävä. (alkaa itsekin nauraa hillittömästi)”
”Mut hyvä kuulla, et sä oot okei. Tuo nauru sen kertoo. Sä olit vähän hiljane eilen.”
”Mä halusin vaan olla hetken aikaa jossain muualla ku kotona, miettii ja pohtii asioista. Tiiät varmaan….”
”Joo, ei sun tartte siitä enempää sanoo. … Etkä se varmaan sanoiskaan, vaik kysysyin.”
”En.”
”Mut joo, hyvä, et sä oot elossa!”
”Mikä ny pahan tappais. Sano terveisiä Mirolle ja pahoitteluni epäonniseen naistenjahtiin. Sano sille, et 'Kasva isoks eka'.”
”(nauraa) Mä sanon kyllä, mut se varmaan repii pelihousunsa!”
”No sitte sillä on vähemmän vaatetta, mitä ottaa pois, kun käy flaksi.”
”(räjähtää nauramaan) AHAHAHAHAHAHHAHA! Ei vitsi, sä oot hyvä…! AHAHAHAHAH!”
”Et oo eka, joka sanoo noin. Mä oon kuullu ton aikas useesti naisilta…”
”Hyi kauhee, nyt mä kyl oikeesti lopetan! Paha setä pervoilee pikkutytölle. Ja vielä kahden lapsen isä, ettäs kehtaat!”
”Joo, moikka vaan sullekin.”
”Heippa!”
Lasken puhelimen ja käyn hetkeksi makaamaan lattialle. Nauran. Mitähän Talim olisi sanonut, jos olisin kertonut makaavani alasti vessan lattialla (syyttelee minua pervoilusta). Nauran vähän lisää. Talim on niin herttainen. Toivon, että omasta tyttärestäni kasvaa samanlainen kuin Talimista. Herttainen (ja toivon, ettei omasta pojastani tule yhtä epätoivoista naistenmetsästäjää kuin Mirosta!).
Pukeudun hitaasti mustiin boksereihini ja ruttaantuneisiin nyörinahkahousuihini. Ne haisevat hieltä, tupakalta ja oluelta, ja tuntuvat nihkeiltä ihollani. Pyyhkäisen niitä kädelläni suoraksi ja astelen hitaasti olohuoneeseen. Pääkipu on hellittänyt, mutta vatsani tuntuu ontolle. Kylmät sormeni kiertyvät puhelinluurin ympärille. Huonepalvelu toimittaa minulle aamiaisen huoneeseen.
Syön hitaasti ja katson ulos ikkunasta. Neonvalot ovat sammuneet ja orvot vesipisarat lasinpinnalta muuttaneet jonnekin muualle.
Se oli hyvä ilta.
Työn tiedot
Pieni ilta
AthaMaarit
» Kategoria: Kirjallisuus » Novellit» Työn pituus: 1801 sanaa» Työ lisätty: 07.02 - 2007» Kommentoitu: 2 kerta(a)» Lisätty suosikkeihin: 0 kerta(a)
Tietoa työstä:
(jestas, onkohan tämä oikeassa kategoriassa edes!)
Kyseessä on melko intuitiivisesti heitetty kisatyö ystäväni Takashin Jetronic-sarjakuvan fanfiction kisaan. Istuin koneen ääreen ja naputtelin mitä mieleeni juolahti. Se oli erittäin antoisaa ja rentouttavaa.
En hirveästi harrastele aikani kuluksi kirjoittelua (joskin työkseni olen kirjoitellut useitakin vuosia). Se on hirveä sääli, sillä rakastan kirjoittamista! en tiedä, onko tämä nyt "tekotaiteellista" hömppää, mutta kuten sanottua, ainakin sitä oli hauskaa tehdä :)
Tarina pohjautuu Takashin hahmon, Marcon (noidi) pieneen iltaan. Marco on tällainen synkeä hahmo, joka ei hirveästi muista välitä ja pahana tapana hänellä on heittää kaksimielistä juttua aina, kun mahdollista. Talim on juuri sellainen, mitä tarinassakin kuvataan, Miroa en hirveästi tunne, mutta muistaakseni Mirolla on tapana härkkiä Marcoa ja päinvastoin.
Tarinan hahmoihin voitte käydä tutustumassa Takashin omilla Harhakuvan sivuilla tai Jetronicin sivuilla, osoitteessa http://koti.mbnet.fi/jetronic/ (jossa myös luettavana muutkin kisatyöt)
Kommentit
rajatila
11:36 // 13.06 - 2007
Pidin erityisesti alusta ja Marcon ajatuksista. Itse asiassa ko. hahmon persoonaan ihastuinkin kovasti. Osaat viedä sujuvasti tarinaa eteenpäin, mutta dialogien kohdalla minusta tuntui, että teksti jumittui paikoilleen. Sulkeiden käyttö ei mielestäni oikein toiminut, ne antoivat tekstiin näytelmämäisen tunnun: aivan kuin lukisi käsikirjoitusta, johon on kirjoitettu repliikit ja perään sulkuihin henkilöiden tekemiset miten milloinkin pitää olla. Sulkeet ovat tarpeettomia ja niiden sisällön voisi hyvinkin kokeilla kirjoittaa osaksi tekstiä eikä siitä erilleen kuten ne nyt tuntuvat olevan.
Muuan asia, josta muuten myös pidin oli erilaisten ei-niin-totuttujen kielikuvien käyttö, esimerkkeinä: "kuuntelin vain ikkunaa rankaisevaa sadetta" tai "isken savukkeen lattiaan ja poljen sen hengettömäksi."
Lähetä kommentti
Sinun pitää kirjautua sisään lähettääksesi kommentteja!