Kaunokirjallisen työn esitys
Kauniita ihmisiä
Ihanaa, koulu on vihdoin alkanut, vai mitä? Ensinnäkin se, että minulla edessä on lukuvuosi uudessa koulussa, kauppiksessa. Olen erittäin tyytyväinen valintaani, uudet aineet ovat kiinnostavia ja mielekkäitä, opettajat parempia, vaativampia ja pätevämpiä kuin mihin olen tottunut. Vieläpä sekin, että välitunneille ei ole suinkaan pakko mennä lainkaan. Uuden koulun myötä vaihdoin paikkakuntaa siitä pienestä ja ihan kivastakin kylästä tänne pikkukaupungin huminaan.
Olen aina pitänyt ihmisistä, ja tämä kaupunki kaikessa pienuudessaan antoi minulle ihmisiä roimasti sitä pikkukylää enemmän. Mikä ihmisissä sitten niin viehättää? Minusta on eritäin mukava vain katsella ja tehdä omia johtopäätöksiä ihmisten elämästä pukeutumistyylin, ilmeiden, liikkeiden, eleiden ja kasvojen perusteella. Usein näen ihmisiä jotka saavat minut oikeasti niin hyvälle tuulelle, että hymyilen koko päivän. Minusta on hienoa nähdä edes yksi kivan näköinen ja persoonallinen ihminen joka on hyvällä tuulella.
Uudessa koulussa olen ehtinyt jo tässä muutaman viikon aikana katsella ihmisiä ja oppinut tuntemaan heidät vaatetuksen ja eleiden myötä. Päivisin välitunneilla suorastaan odotan näkeväni jonkun tietyn ihmisen jotta näkisin, kuinka pirteät tai synkät ja persoonalliset vaatteet hän on valinnut ja ennen kaikkea, millä tuulella hän on.
Olin kesällä töissä mansikkamaalla, olin siellä myös ainoana suomalaisena poimijana. Ympärilläni kuului ainoastaan virolaista puheensorinaa ja naurua. Erityisesti mieleen painui kaksi tyttöä jotka puhelivat joka aamu kello viideltä aivan yhtä pirteästi, kuin kello olisi ollut yksitoista aamulla. Heidän naurunsa oli iloista,ei laisinkaan sellaista väkistä ja valittvaa, jota minun nauruni olisi varmasti ollut. Vaikka en ymmärtänyt enkä erottanut puheesta sanaakaan, nuo kaksi piristivät minua joka aamu, sitä itse tietämättään. Kuitenkin yhtenä päivänä huomasin että toinen, nauravaisempi tyttö, ei hymyilekkään aina, se masensi minua oikeasti.
On myös ihmisiä joista en pidä, kuten varmasti kaikilla. Tietyt ihmiset saavat minut näkemään punaista jo pienillä käden liikkeillään ja lausahduksillaan, joita välillä erotan mun puheensorinan joukosta. Ystävilleni kerron ja kritisoin kyseistä ihmistä ihan hermostuksiin asti. Hermoan kunnes rauhoitun ja vaihdan puheenaihetta asiasta toiseen yhtä nopeasti kuin aloitinkin. Onko tämä väärin, kritisoida ihmisiä vain ulkonäkönsä perusteella? En koe sitä niinkään vääränä kyseistä ihmistä kohtaan. En tunne häntä oikeasti, eikä hän tunne minua, eikä hän tiedä mitä hänestä ajattelen. Luultavasti joku ajattelee samoin minusta, eikä se muuta elämääni mihinkään suuntaan. Silti yritän olla mahdollisimman avarakatseinen, ja löytää kaikista ihmisistä edes jotain hyvää ja vähentää itsessäni tätä arvosteleva puolta.
Näen useammin ihmisiä jotka saavat minut hymyilemään, kuin ihmisiä jotka saavat minut suorstaan hermostumaan. Silti, puhun niin paljon useammin näistä "hermostuttavista" ihmisistä kuin niistä ihanista jotka saavat päiväni hyvälle tuulelle. Kivat ja hymyilevät ihmiset talletan päähäni, ja jos joku kysyy, miksi olen niin hyvällä tuulella, osaan kyllä kertoa miksi.
Ihmisten katselu on muuttanut myös minua itseäni. Kun kävelen kaduilla, usein hymyilen vaikka ei mieli tekisikään. Ihan vain siksi että tiedän, että jossain on myös ihmisiä jotka juuri minä voin saada hyvälle tuulelle.
Ihanaa, koulu on vihdoin alkanut, vai mitä? Ensinnäkin se, että minulla edessä on lukuvuosi uudessa koulussa, kauppiksessa. Olen erittäin tyytyväinen valintaani, uudet aineet ovat kiinnostavia ja mielekkäitä, opettajat parempia, vaativampia ja pätevämpiä kuin mihin olen tottunut. Vieläpä sekin, että välitunneille ei ole suinkaan pakko mennä lainkaan. Uuden koulun myötä vaihdoin paikkakuntaa siitä pienestä ja ihan kivastakin kylästä tänne pikkukaupungin huminaan.
Olen aina pitänyt ihmisistä, ja tämä kaupunki kaikessa pienuudessaan antoi minulle ihmisiä roimasti sitä pikkukylää enemmän. Mikä ihmisissä sitten niin viehättää? Minusta on eritäin mukava vain katsella ja tehdä omia johtopäätöksiä ihmisten elämästä pukeutumistyylin, ilmeiden, liikkeiden, eleiden ja kasvojen perusteella. Usein näen ihmisiä jotka saavat minut oikeasti niin hyvälle tuulelle, että hymyilen koko päivän. Minusta on hienoa nähdä edes yksi kivan näköinen ja persoonallinen ihminen joka on hyvällä tuulella.
Uudessa koulussa olen ehtinyt jo tässä muutaman viikon aikana katsella ihmisiä ja oppinut tuntemaan heidät vaatetuksen ja eleiden myötä. Päivisin välitunneilla suorastaan odotan näkeväni jonkun tietyn ihmisen jotta näkisin, kuinka pirteät tai synkät ja persoonalliset vaatteet hän on valinnut ja ennen kaikkea, millä tuulella hän on.
Olin kesällä töissä mansikkamaalla, olin siellä myös ainoana suomalaisena poimijana. Ympärilläni kuului ainoastaan virolaista puheensorinaa ja naurua. Erityisesti mieleen painui kaksi tyttöä jotka puhelivat joka aamu kello viideltä aivan yhtä pirteästi, kuin kello olisi ollut yksitoista aamulla. Heidän naurunsa oli iloista,ei laisinkaan sellaista väkistä ja valittvaa, jota minun nauruni olisi varmasti ollut. Vaikka en ymmärtänyt enkä erottanut puheesta sanaakaan, nuo kaksi piristivät minua joka aamu, sitä itse tietämättään. Kuitenkin yhtenä päivänä huomasin että toinen, nauravaisempi tyttö, ei hymyilekkään aina, se masensi minua oikeasti.
On myös ihmisiä joista en pidä, kuten varmasti kaikilla. Tietyt ihmiset saavat minut näkemään punaista jo pienillä käden liikkeillään ja lausahduksillaan, joita välillä erotan mun puheensorinan joukosta. Ystävilleni kerron ja kritisoin kyseistä ihmistä ihan hermostuksiin asti. Hermoan kunnes rauhoitun ja vaihdan puheenaihetta asiasta toiseen yhtä nopeasti kuin aloitinkin. Onko tämä väärin, kritisoida ihmisiä vain ulkonäkönsä perusteella? En koe sitä niinkään vääränä kyseistä ihmistä kohtaan. En tunne häntä oikeasti, eikä hän tunne minua, eikä hän tiedä mitä hänestä ajattelen. Luultavasti joku ajattelee samoin minusta, eikä se muuta elämääni mihinkään suuntaan. Silti yritän olla mahdollisimman avarakatseinen, ja löytää kaikista ihmisistä edes jotain hyvää ja vähentää itsessäni tätä arvosteleva puolta.
Näen useammin ihmisiä jotka saavat minut hymyilemään, kuin ihmisiä jotka saavat minut suorstaan hermostumaan. Silti, puhun niin paljon useammin näistä "hermostuttavista" ihmisistä kuin niistä ihanista jotka saavat päiväni hyvälle tuulelle. Kivat ja hymyilevät ihmiset talletan päähäni, ja jos joku kysyy, miksi olen niin hyvällä tuulella, osaan kyllä kertoa miksi.
Ihmisten katselu on muuttanut myös minua itseäni. Kun kävelen kaduilla, usein hymyilen vaikka ei mieli tekisikään. Ihan vain siksi että tiedän, että jossain on myös ihmisiä jotka juuri minä voin saada hyvälle tuulelle.
Työn tiedot
Kauniita ihmisiä
Hiliputin
» Kategoria: Kirjallisuus » Asiatekstit» Työn pituus: 441 sanaa» Työ lisätty: 10.02 - 2007» Kommentoitu: 3 kerta(a)» Lisätty suosikkeihin: 0 kerta(a)
Tietoa työstä:
Teksti on hieman kolumnimainen, ehkä se jopa on sellainen.
Kommentit
piiaa
14:22 // 29.04 - 2007
Kiva teksti, löysin piirteitä omasta itsestänikin. :D pidin kovasti. olen pahoillani kun en anna mitään rakentavaa palautetta. :D
ssherlock
16:30 // 25.08 - 2008
Oivoi, tykkäsin kovastikin. Onneksi kerroit myös että on ihmisiä jotka saavat sinut näkemään punaista, muuten teksti olisi voinut vaikuttaa vähän tekopyhältä.
Lopetus oli hyvä.
Lähetä kommentti
Sinun pitää kirjautua sisään lähettääksesi kommentteja!