Kaunokirjallisen työn esitys
Kaksi Kuukautta
Hän kävelee nopeasti eteenpäin. Kaiken sen jälkeen mitä olin tehnyt hänen eteensä oli palanut tuhkana maahan. Vain muutama sana punaisten huulten välistä. Muutama sana. Kuinka helppoa se olikaan tehdä toisen unelmat tyhjiksi. Kahden lyhyen kuukauden ajan olin nukkunut erittäin onnellisena pehmeässä sängyssäni tietäen, että saisin taas pian pidellä häntä sylissäni. Ensimmäistä kertaa tiesin nukkumisen olevan vaikeinta elämässäni. Olin ollut iloinen lähes kaikesta mitä sain eteeni kahden kuukauden ajan. Musertava pudotus takaisin elämään kuitenkin tapahtuu joskus.
Hidastin nopeuttani etten vahingossakaan saavuttaisi naista edelläni. Minussa ei ollut enää miestä mennä juttelemaan hänelle ja kysymään, miksi hän jätti minut. Olimme oppineet niinkin pienessä ajassa valtavasti asioita toisistamme.
Kaksi kuukautta sitten olimme olleet kävelemässä parin kaverin kanssa, poikia tietysti. Kävelimme kaupungin laidalla, kun kadun päässä näimme heidät. Kuusi tyttöä käveli juovuksissa meitä vastaan heiluen välillä autotien puolella. Silmääni pisti vain yksi heistä joka ei näyttänyt olevan niin hirveässä kunnossa. Luonnonkaunis naisenalku jonka katse oli vetovoimainen ja jota tehosti vieno hymy. En uskonut rakkauteen ensisilmäyksellä, mutta tämä kerta tuli yllätyksenä. He liittyivät joukkoomme nauraen ja lähes jokainen meistä viidestä löysi omansa. Päätimme kävellä naiset kainalossa kaupungin toiselle laidalle bileisiin, jossa jokainen sai omat juotavansa. Muutaman paukun jälkeen olimme kaikki enemmän tai vähemmän kännissä ja tarkoitus oli lähteä kävelee kotiin päin. Astelin muutaman sataa metriä kerrostalosta tietä alas päin, kun kuulin huudahduksen takaani. Käännyin katsomaan talolle päin ja näin tytön astelevan huojuen kohti minua. Kun hän selvisi kohdalleni, sain nähdä kauneimman hymyn ikinä. En ikinä unohda kysymystä, joka mullisti maailmani pitkäksi aikaa. ”Meille vai teille?” Kaiken kokemani jälkeen se oli sävähdyttävin kokemukseni koko elämässäni. Päätimme mennä meille tyhjään taloon ja antaa aistien viedä.
Nukuimme aamulla pitkään ja laitoin kahvia vieraalleni ja itselleni. Tyttö oli luonnollisen kaunis kietoutuneena peittoon ja hänen katsoessa silmiini, tunsin kaiken selvenevän päässäni. Olin jo pitkään ollut haku päällä mutta en vain ollut löytänyt sitä oikeaa. Hän oli kaikki mitä olin ikinä halunnut ja enemmänkin. Elämäni oli loistossaan. En uskonut enää minkään pahan olevan mahdollista.
Kolmen viikon päästä olimme riidoissa. Tyttö syytti minua pettämisestä jonka kuitenki kiistin kertomalla tunteistani syvemmin kuin kertaakaan ennen. Kerroin rakastavani tätä enemmän kuin mitään muuta ja sain ilmeisesti hänet vakuuttuneeksi tunteistani ja otimme rauhallisesti seuraavat pari viikkoa. Tämän jälkeen kuitenkin tunsin eräänä päivänä tavatessamme pienen etäisyyden ja haikeuden välillämme. Seuraavana päivänä tiesin ettei kaikki ollut kohdallaan, kun hän tuli vaitonaisena käymään luonani sanoen, että halusi kertoa jotakin. Tiesin mitä oli tulossa. Olin ehdottoman varma siitä ja kyynel kohosikin silmiini. En pystynyt olemaan rauhallinen hänen kerrottuaan asiansa vaan lähdin kaupungille ja heitin perseet olalle.
Tänään, hirveässä krapulassa, olin päättänyt lähteä seuraamaan tyttöä jotta saisin tietää, kenestä hän oli puhunut. Matkaa jatkui kävellen kilometrin verran jonka jälkeen olimme lähellä vanhaa koulua ja pientä asuinaluetta lukuunottamatta, missä paras ystäväni asui, paikka oli melko autio. Jättäydyin muutaman sadan metrin päähän seuraamaan, mihin taloon tyttö menisi. Ihmeekseni huomasin hänen suuntaavan määrätietoisesti parhaan kaverini talolle, joka oli pimeänä. Hän vilkaisi ympärilleen ja vaistomaisesti suojauduin puun taakse. Tyttö koputti oveen. Jos en ollut hämmästynyt paikasta, niin nyt tunsin kylmien väreiden virtaavan selkääni pitkin lamauttaen kaiken matkallaan. Ovi aukeni ja sisältä talosta tuli ulos paras kaverini ojentaen kätensä tytölle ja taluttaen hänet sisään. Oven sulkeutumisen jälkeen uskalsin jo hengittää ja vajosin istumaan pienelle kivelle. Miten pystyisin jatkamaan eteenpäin? Tunsin kaiken pettäneen minut. Kaikki oli minua vastaan ja tunsin oloni katkeraksi. Lähdin kävelemään kotiin päin ja kävin matkalla kaupassa ostamassa nuudeleita ja mandariineja. Kello oli kolme iltapäivällä ja vettä tiputti niskaani astuessani kotirappusilleni. Jätin ruokakassin keittiöön ja laahustin makuuhuoneeseen ja suljin huoneen oven. Heittäydyin sängylle selälleni suunnattoman hämmennyksen vallassa viitsimättä ottaa vaatteita pois päältä. Tunsin kännykkäni tärisevän taskussani viitsimättä vastata siihen. Maailma kaatui päälleni ja kuulin vain pääni sisällä huutavan äänen joka käski minua suremaan, vihaamaan ja katumaan samaan aikaan. Kuva tytöstä alkoi pyöriä mielessäni nopeammin ja nopeammin kunnes lopulta päästin irti ja nukahdin.
Hätkähdin hereille kymmenen minuuttia myöhemmin hikisenä ja täristen. En tiennyt johtuiko se alkoholimyrkytyksestä palautumisesta vai jostain muusta. Nousin istumaan hitaasti ja kätkin kasvoni käsiini. Kaikki oli hajonnut sirpaleiksi eteeni ja minua käskettiin kasaamaan niistä palapeli jota itse elin. Kaikki mitä tein, vaikutti kaikkeen ja ratkaisuja oli vain yksi. Yksi reitti kulkea, yksi vaihtoehto valittavana. Tiesin mitä tehdä. Ja se mitä minun piti tehdä, ei ollut helppoa. Laitoin takin päälle ja sammutin valot talosta ja astuin ulos ovesta. Tiesin päämääräni ja siitä johtuvat seuraukset. Oli tehtävä miehen työ.
Hän kävelee nopeasti eteenpäin. Kaiken sen jälkeen mitä olin tehnyt hänen eteensä oli palanut tuhkana maahan. Vain muutama sana punaisten huulten välistä. Muutama sana. Kuinka helppoa se olikaan tehdä toisen unelmat tyhjiksi. Kahden lyhyen kuukauden ajan olin nukkunut erittäin onnellisena pehmeässä sängyssäni tietäen, että saisin taas pian pidellä häntä sylissäni. Ensimmäistä kertaa tiesin nukkumisen olevan vaikeinta elämässäni. Olin ollut iloinen lähes kaikesta mitä sain eteeni kahden kuukauden ajan. Musertava pudotus takaisin elämään kuitenkin tapahtuu joskus.
Hidastin nopeuttani etten vahingossakaan saavuttaisi naista edelläni. Minussa ei ollut enää miestä mennä juttelemaan hänelle ja kysymään, miksi hän jätti minut. Olimme oppineet niinkin pienessä ajassa valtavasti asioita toisistamme.
Kaksi kuukautta sitten olimme olleet kävelemässä parin kaverin kanssa, poikia tietysti. Kävelimme kaupungin laidalla, kun kadun päässä näimme heidät. Kuusi tyttöä käveli juovuksissa meitä vastaan heiluen välillä autotien puolella. Silmääni pisti vain yksi heistä joka ei näyttänyt olevan niin hirveässä kunnossa. Luonnonkaunis naisenalku jonka katse oli vetovoimainen ja jota tehosti vieno hymy. En uskonut rakkauteen ensisilmäyksellä, mutta tämä kerta tuli yllätyksenä. He liittyivät joukkoomme nauraen ja lähes jokainen meistä viidestä löysi omansa. Päätimme kävellä naiset kainalossa kaupungin toiselle laidalle bileisiin, jossa jokainen sai omat juotavansa. Muutaman paukun jälkeen olimme kaikki enemmän tai vähemmän kännissä ja tarkoitus oli lähteä kävelee kotiin päin. Astelin muutaman sataa metriä kerrostalosta tietä alas päin, kun kuulin huudahduksen takaani. Käännyin katsomaan talolle päin ja näin tytön astelevan huojuen kohti minua. Kun hän selvisi kohdalleni, sain nähdä kauneimman hymyn ikinä. En ikinä unohda kysymystä, joka mullisti maailmani pitkäksi aikaa. ”Meille vai teille?” Kaiken kokemani jälkeen se oli sävähdyttävin kokemukseni koko elämässäni. Päätimme mennä meille tyhjään taloon ja antaa aistien viedä.
Nukuimme aamulla pitkään ja laitoin kahvia vieraalleni ja itselleni. Tyttö oli luonnollisen kaunis kietoutuneena peittoon ja hänen katsoessa silmiini, tunsin kaiken selvenevän päässäni. Olin jo pitkään ollut haku päällä mutta en vain ollut löytänyt sitä oikeaa. Hän oli kaikki mitä olin ikinä halunnut ja enemmänkin. Elämäni oli loistossaan. En uskonut enää minkään pahan olevan mahdollista.
Kolmen viikon päästä olimme riidoissa. Tyttö syytti minua pettämisestä jonka kuitenki kiistin kertomalla tunteistani syvemmin kuin kertaakaan ennen. Kerroin rakastavani tätä enemmän kuin mitään muuta ja sain ilmeisesti hänet vakuuttuneeksi tunteistani ja otimme rauhallisesti seuraavat pari viikkoa. Tämän jälkeen kuitenkin tunsin eräänä päivänä tavatessamme pienen etäisyyden ja haikeuden välillämme. Seuraavana päivänä tiesin ettei kaikki ollut kohdallaan, kun hän tuli vaitonaisena käymään luonani sanoen, että halusi kertoa jotakin. Tiesin mitä oli tulossa. Olin ehdottoman varma siitä ja kyynel kohosikin silmiini. En pystynyt olemaan rauhallinen hänen kerrottuaan asiansa vaan lähdin kaupungille ja heitin perseet olalle.
Tänään, hirveässä krapulassa, olin päättänyt lähteä seuraamaan tyttöä jotta saisin tietää, kenestä hän oli puhunut. Matkaa jatkui kävellen kilometrin verran jonka jälkeen olimme lähellä vanhaa koulua ja pientä asuinaluetta lukuunottamatta, missä paras ystäväni asui, paikka oli melko autio. Jättäydyin muutaman sadan metrin päähän seuraamaan, mihin taloon tyttö menisi. Ihmeekseni huomasin hänen suuntaavan määrätietoisesti parhaan kaverini talolle, joka oli pimeänä. Hän vilkaisi ympärilleen ja vaistomaisesti suojauduin puun taakse. Tyttö koputti oveen. Jos en ollut hämmästynyt paikasta, niin nyt tunsin kylmien väreiden virtaavan selkääni pitkin lamauttaen kaiken matkallaan. Ovi aukeni ja sisältä talosta tuli ulos paras kaverini ojentaen kätensä tytölle ja taluttaen hänet sisään. Oven sulkeutumisen jälkeen uskalsin jo hengittää ja vajosin istumaan pienelle kivelle. Miten pystyisin jatkamaan eteenpäin? Tunsin kaiken pettäneen minut. Kaikki oli minua vastaan ja tunsin oloni katkeraksi. Lähdin kävelemään kotiin päin ja kävin matkalla kaupassa ostamassa nuudeleita ja mandariineja. Kello oli kolme iltapäivällä ja vettä tiputti niskaani astuessani kotirappusilleni. Jätin ruokakassin keittiöön ja laahustin makuuhuoneeseen ja suljin huoneen oven. Heittäydyin sängylle selälleni suunnattoman hämmennyksen vallassa viitsimättä ottaa vaatteita pois päältä. Tunsin kännykkäni tärisevän taskussani viitsimättä vastata siihen. Maailma kaatui päälleni ja kuulin vain pääni sisällä huutavan äänen joka käski minua suremaan, vihaamaan ja katumaan samaan aikaan. Kuva tytöstä alkoi pyöriä mielessäni nopeammin ja nopeammin kunnes lopulta päästin irti ja nukahdin.
Hätkähdin hereille kymmenen minuuttia myöhemmin hikisenä ja täristen. En tiennyt johtuiko se alkoholimyrkytyksestä palautumisesta vai jostain muusta. Nousin istumaan hitaasti ja kätkin kasvoni käsiini. Kaikki oli hajonnut sirpaleiksi eteeni ja minua käskettiin kasaamaan niistä palapeli jota itse elin. Kaikki mitä tein, vaikutti kaikkeen ja ratkaisuja oli vain yksi. Yksi reitti kulkea, yksi vaihtoehto valittavana. Tiesin mitä tehdä. Ja se mitä minun piti tehdä, ei ollut helppoa. Laitoin takin päälle ja sammutin valot talosta ja astuin ulos ovesta. Tiesin päämääräni ja siitä johtuvat seuraukset. Oli tehtävä miehen työ.
Työn tiedot
Kaksi Kuukautta
Lainaamua
» Kategoria: Kirjallisuus » Novellit» Työn pituus: 708 sanaa» Työ lisätty: 11.02 - 2007» Kommentoitu: 2 kerta(a)» Lisätty suosikkeihin: 0 kerta(a)
Tietoa työstä:
Ei vain pysty keskittymään niin kauaa että saisi yhden stoorin luettavaksi. Nyt kävi näin, liian hapokasta.
Kommentit
Meltem
19:27 // 28.02 - 2007
Sanotaan asia kaikessa lyhyydessään: Alku hyvä, mutta loppu paljon parempi. Erityisesti viimeiset lauseet olivat mieleenpainuvia ja kiehtovia. Tykkäsin :)
Lähetä kommentti
Sinun pitää kirjautua sisään lähettääksesi kommentteja!