Kaunokirjallisen työn esitys
Murha ilman superlatiiveja
Ne tapasivat Englannissa, kun Esko oli siellä töissä telakalla ja Maarit kielikurssilla siskonsa kanssa. Esko joi baaritiskillä monta kaljaa ennen kuin uskalsi mennä juttelemaan tytölle. Esko puhui englantia niin huonosti, että Maarit sanoi, että puhuisit mieluummin suomea. Esko jäi sairaslomalle töistä nähdäkseen Maaritia joka päivä tämän maassaolon ajan.
Esko oli insinööri ja Maarit englanninopettaja. Ne ottivat helvetinmoisen lainan 1980-luvulla ja selvisivät nipin napin lamasta. Esko kirjoitti pakinoita insinöörien hyvävelilehteen ja kuvitteli olevansa hauska mies, mutta ei sen jutuille nauraneet kuin tyttären poikaystävät. Maarit tykkäsi katsella elokuvia alkuperäiskielellä. Se riemastui, kun dvd keksittiin. Perhe asui rivitalossa, se ajoi Primeralla, siihen kuului vanhemmat ja kaksi lasta. Satu oli seitsemäntoista ja Teemu-poika oli kahdenkymmenenyhden ja jo niin iso poika, että oli maailmalle lähtemisen kynnyksellä. Lemmikkiä ei ollut, koska Satu oli allerginen kaikille karvaisille. Se tosin halusi sammakon tai käärmeen, mutta äiti ei suostunut.
Esko ei ollut hirveän tyytyväinen elämäänsä. Se olisi halunnut ruveta isona kirjailijaksi, mutta paskan vitut se mitään kirjailijaksi uskalsi ruveta. Ja hyvä, ettei uskaltanut, koska eivät ne sen jutut niin hyviä olleet. Iltaisin se kirjoitteli päivälehden nettikeskustelufoorumille mielipidekirjoituksia ajankohtaisista aiheista. Sen nimimerkki oli ”Kokemuksen syvä rintaääni”. Sen lisäksi se vahtasi telkkarista urheilua ja ajankohtaisohjelmia ja sitten sitä, mitä Maarit halusi katsoa. Maarit tuijotti englantilaisia, skotlantilaisia, irlantilaisia ja australialaisia sarjoja, koska halusi kuulla aksentteja puhuttuna. Yleensä Esko ja Maarit menivät nukkumaan toisilleen sanomatta. Esko nukahti yleensä ensin ja Maarit vähän myöhemmin luettuaan luvun tai kaksi. Kerran tuo hiljaisuus rikkoutui, kun Esko sanoi joulukuisena yönä 2001:
- Meidän perheessä ei ole mikään superlatiivissa.
Toisinaan Esko ja Maarit harrastivat seksiä. Ne nimenomaan harrastivat seksiä, eivät rakastelleet, eivätkä nussineet. Esko oli kerran vähällä aloittaa suhteen erääseen komponenttisuunnittelijattareen, mutta ei kiinnijäämisen pelossa uskaltanut. Niinpä ne siis harrastivat seksiä yhdestä kolmeen kertaan kuukaudessa. Maaritista se oli kylliksi, Eskon mielipidettä ei tiennyt kukaan. Vähän ne olivat aina juoneet, kun niihin hommiin ryhtyivät. Maaritia nauratti Eskon ilmiömäinen kyky imitoida Paavo Väyrystä ja sen jälkeen yleensä herui. Lapsia Väyrys-imitaatio nauratti viiden vuoden ikään, kun ääni kuulosti niin hassulta. Nyt ne vain sanovat, että kuka vittu on Paavo Väyrynen.
Maarit ei olisi millään tahtonut lapsia, kun pelkäsi menettävänsä muotonsa. Ei se turhaan pelännyt, niin se menettikin. Teemu oli hiljainen ja aika kiltti lapsena, mutta siinä viidentoista iässä se innostui isänmaasta ja maanpuolustuksesta. Ei siitä skiniä tullut, siihen se oli liian välkky, mutta se sai yhdeksännellä yhteiskuntaopista kympin, kun piti esitelmän Suomen puolustusvoimista. ”Onko kysymyksiä” -vaiheesta tuli kuitenkin riita, kun luokan larppaajatytöt alkoivat kitistä siviilipalveluksen rangaistuksenomaisesta pituudesta. Ei auttanut perustelut, että intissä ollaan palveluksessa kaksneljäseittemän kun taas sivarit käy töissä kahdeksan tuntia päivässä. Lukiossa se meni reserviläisyhdistyksen järjestämälle lukiolaisten maanpuolustuskurssille ja otti kaiken tosissaan. Sota oli sen verran outo harrastus, että sanottavaa menestystä Teemulla ei ollut tyttöjen kanssa. Saattoi siihen vaikuttaa sekin, että se käytti kauluspaitoja ja suoria housuja ja piti kännykkää vyöllä kotelossa. Vasta vähän ennen armeijaa se sai ensimmäisen tyttöystävänsä. Sen kanssa se on ja riitelee vieläkin. Armeijassa Teemu pärjäsi motivaatiolla aliupseerikouluun, mutta osaaminen ei piisannut upseerikouluun. Viimeiset neljä kuukautta Teemu laski aamuja ja hautasi haaveensa sotilasurasta. Sen suosikkipuheenaihe oli kumminkin edelleen intti.
Satulta meni neitsyys ennen Teemua, vaikka se oli neljä vuotta nuorempi. Se aloitteli pissiksenä, mutta vaihtoi lukiossa rastoihin ja hippeilyyn. Se sai kyseenalaista mainetta osallistumalla joihinkin orgiabileisiin, joissa huhun mukaan kaikki nussivat kaikkia jopa miehet miehiä ja naiset naisia ja joku vissiin koiraakin. Höpöhöpöjuttuja se oli. Niissä kemuissa ei harrastanut seksiä kukaan, mutta maine meni. Irc-galleriassa käyttäjä ^DharmA^ sai kymmeniä viestejä, joissa sitä nimiteltiin huoraksi ja jakorasiaksi. Äidin kanssa Satu riiteli usein, sillä se ei tykännyt hamppuideologiasta. Isäpappa ei niinkään välittänyt, mutta kaikki vävykokelaat se syynäsi pitkään. Traditio oli, että siinä vaiheessa uusi poikaystävä oli hyväksytty perheeseen, kun isä pyysi sitä saunaan. Ei sillä muuten ollut mihinkään mitään vaikutusta paitsi että vävy saattoi lopettaa naurahtelun isän paskoille vitseille.
Sitten eräänä syyspäivänä 2006 Esko ajoi Primeran pihaan, käveli sisälle taloon ja laittoi kahvin tippumaan. Satu oli tullut jo koulusta ja Teemulla oli vapaapäivä ja se nukkui edelleenkin. Maarit tulisi pian. Esko silmäili päivän lehteä uudelleen, joi kahvinsa ja meni sitten tietokoneelle. Nimimerkki ”Kokemuksen syvä rintaääni” vastasi sinä iltana kahteen foorumiviestiin. Ensimmäinen viesti oli yleinen kannanotto pakkoruotsikeskusteluun:
»Itse asiassa tahtoisin kiinnittää huomion peruskoulun ja lukion merkitystä ruotsinkielen taidon arvioinnissa. Minun mielestäni pitkän ruotsin oppimäärän, tämän ns. ”pakkoruotsin” hyväksytty suorittaminen ja ruotsinkielen yo-kokeen hyväksytty suorittaminen tulisi riittää osoitukseksi tyydyttävästä kielitaidosta suullisesti ja kirjallisesti. Nythän on lähinnä niin, että suomenkielisessä koulussa suoritetulla hyvälläkään ruotsin hallitsemisella ei ole käytännössä minkään valtakunnan arvoa. Ainut hyväksytty osoitus ruotsin taidosta voidaan osoittaa käytännössä vain suomenruotsalaiselle kielitutkintolautakunnan jäsenelle suoritetulla maksullisella kokeella. Tässä se pakkoruotsikysymyksen akilleen kantapää juuri on: miksi päntätä 8 vuotta, jos koulutuksella ei ole mitään arvoa?»
Ja sitten vastine nimimerkille Hivenaine:
»Ei, kyllä Sorsan jälkeenkin on tullut ”isoja nimiä”, kuten esimerkiksi tuo kaikkien ”rakastama” Eero H.»
Sitten Esko siirtyi sohvalle ja tuijotti televisiota. Jossakin vaiheessa Maarit tuli ostoskasseineen kotiin ja laittoi ruokaan. Teemukin vaivautui välillä alas tyhjentämään jääkaappia ja äiti vaati sitä tuomaan astioita takaisin alas edes kerran kuukaudessa. Sitten se vielä yritti sanoa, että miten Teemu voi kuvitella muuttavansa kotoa, jos ei tuon verran osaa taloutta hoitaa ja Teemu sanoi että joo joo mutsi ja löi oven kiinni. Satu kyseli tietokoneella, että kuka siinä on viimeksi ollut ja isä ilmoittautuu.
- Miks sun piti sulkee se ikkuna. Oisit painanu sen vaan alas. Voi vittu. Miten mä nyt löydän sen sivun.
- Kato sivuhistoriasta. Ja siisti suus.
- En mä osaa. Mä kysyn Inkulta mesessä että mikä se osote oli. Vittu.
Välillä Esko kävi keittiössä tekemässä voileipiä ja katseli siinä astioita tiskikoneeseen panevaa Maaritia, joka hyräili radiosta kuuluvan iskelmän melodiaa. Esko alkoi selostaa maksamakkaran levitystä Paavo Väyrystä imitoiden. Maarit sanoi:
- Olisitko hiljaa. Tää on hyvä biisi.
Esko otti leipänsä ja meni telkkarin ääreen syömään.
Esko sammutti oman yövalonsa ennen Maaritia, joka sammutti omansa lukua tai paria myöhemmin. Kolme tuntia myöhemmin Esko nousi vuoteesta ja hiipi alakertaan kuselle. Hetken se seisoskeli eteisessä, kunnes meni kellariin, kaivoi golflaukun ja vanhan Pentium ykkösen ja rullalle käärittyjen räsymattojen takaa hirvikiväärin, etsi siihen muutaman patruunan ja palasi yläkertaan. Esko ampui vaimoaan lähietäisyydeltä päähän, asettui istumaan sängylle, tunki kiväärinpiipun suuhunsa ja veti liipaisimesta.
Ne tapasivat Englannissa, kun Esko oli siellä töissä telakalla ja Maarit kielikurssilla siskonsa kanssa. Esko joi baaritiskillä monta kaljaa ennen kuin uskalsi mennä juttelemaan tytölle. Esko puhui englantia niin huonosti, että Maarit sanoi, että puhuisit mieluummin suomea. Esko jäi sairaslomalle töistä nähdäkseen Maaritia joka päivä tämän maassaolon ajan.
Esko oli insinööri ja Maarit englanninopettaja. Ne ottivat helvetinmoisen lainan 1980-luvulla ja selvisivät nipin napin lamasta. Esko kirjoitti pakinoita insinöörien hyvävelilehteen ja kuvitteli olevansa hauska mies, mutta ei sen jutuille nauraneet kuin tyttären poikaystävät. Maarit tykkäsi katsella elokuvia alkuperäiskielellä. Se riemastui, kun dvd keksittiin. Perhe asui rivitalossa, se ajoi Primeralla, siihen kuului vanhemmat ja kaksi lasta. Satu oli seitsemäntoista ja Teemu-poika oli kahdenkymmenenyhden ja jo niin iso poika, että oli maailmalle lähtemisen kynnyksellä. Lemmikkiä ei ollut, koska Satu oli allerginen kaikille karvaisille. Se tosin halusi sammakon tai käärmeen, mutta äiti ei suostunut.
Esko ei ollut hirveän tyytyväinen elämäänsä. Se olisi halunnut ruveta isona kirjailijaksi, mutta paskan vitut se mitään kirjailijaksi uskalsi ruveta. Ja hyvä, ettei uskaltanut, koska eivät ne sen jutut niin hyviä olleet. Iltaisin se kirjoitteli päivälehden nettikeskustelufoorumille mielipidekirjoituksia ajankohtaisista aiheista. Sen nimimerkki oli ”Kokemuksen syvä rintaääni”. Sen lisäksi se vahtasi telkkarista urheilua ja ajankohtaisohjelmia ja sitten sitä, mitä Maarit halusi katsoa. Maarit tuijotti englantilaisia, skotlantilaisia, irlantilaisia ja australialaisia sarjoja, koska halusi kuulla aksentteja puhuttuna. Yleensä Esko ja Maarit menivät nukkumaan toisilleen sanomatta. Esko nukahti yleensä ensin ja Maarit vähän myöhemmin luettuaan luvun tai kaksi. Kerran tuo hiljaisuus rikkoutui, kun Esko sanoi joulukuisena yönä 2001:
- Meidän perheessä ei ole mikään superlatiivissa.
Toisinaan Esko ja Maarit harrastivat seksiä. Ne nimenomaan harrastivat seksiä, eivät rakastelleet, eivätkä nussineet. Esko oli kerran vähällä aloittaa suhteen erääseen komponenttisuunnittelijattareen, mutta ei kiinnijäämisen pelossa uskaltanut. Niinpä ne siis harrastivat seksiä yhdestä kolmeen kertaan kuukaudessa. Maaritista se oli kylliksi, Eskon mielipidettä ei tiennyt kukaan. Vähän ne olivat aina juoneet, kun niihin hommiin ryhtyivät. Maaritia nauratti Eskon ilmiömäinen kyky imitoida Paavo Väyrystä ja sen jälkeen yleensä herui. Lapsia Väyrys-imitaatio nauratti viiden vuoden ikään, kun ääni kuulosti niin hassulta. Nyt ne vain sanovat, että kuka vittu on Paavo Väyrynen.
Maarit ei olisi millään tahtonut lapsia, kun pelkäsi menettävänsä muotonsa. Ei se turhaan pelännyt, niin se menettikin. Teemu oli hiljainen ja aika kiltti lapsena, mutta siinä viidentoista iässä se innostui isänmaasta ja maanpuolustuksesta. Ei siitä skiniä tullut, siihen se oli liian välkky, mutta se sai yhdeksännellä yhteiskuntaopista kympin, kun piti esitelmän Suomen puolustusvoimista. ”Onko kysymyksiä” -vaiheesta tuli kuitenkin riita, kun luokan larppaajatytöt alkoivat kitistä siviilipalveluksen rangaistuksenomaisesta pituudesta. Ei auttanut perustelut, että intissä ollaan palveluksessa kaksneljäseittemän kun taas sivarit käy töissä kahdeksan tuntia päivässä. Lukiossa se meni reserviläisyhdistyksen järjestämälle lukiolaisten maanpuolustuskurssille ja otti kaiken tosissaan. Sota oli sen verran outo harrastus, että sanottavaa menestystä Teemulla ei ollut tyttöjen kanssa. Saattoi siihen vaikuttaa sekin, että se käytti kauluspaitoja ja suoria housuja ja piti kännykkää vyöllä kotelossa. Vasta vähän ennen armeijaa se sai ensimmäisen tyttöystävänsä. Sen kanssa se on ja riitelee vieläkin. Armeijassa Teemu pärjäsi motivaatiolla aliupseerikouluun, mutta osaaminen ei piisannut upseerikouluun. Viimeiset neljä kuukautta Teemu laski aamuja ja hautasi haaveensa sotilasurasta. Sen suosikkipuheenaihe oli kumminkin edelleen intti.
Satulta meni neitsyys ennen Teemua, vaikka se oli neljä vuotta nuorempi. Se aloitteli pissiksenä, mutta vaihtoi lukiossa rastoihin ja hippeilyyn. Se sai kyseenalaista mainetta osallistumalla joihinkin orgiabileisiin, joissa huhun mukaan kaikki nussivat kaikkia jopa miehet miehiä ja naiset naisia ja joku vissiin koiraakin. Höpöhöpöjuttuja se oli. Niissä kemuissa ei harrastanut seksiä kukaan, mutta maine meni. Irc-galleriassa käyttäjä ^DharmA^ sai kymmeniä viestejä, joissa sitä nimiteltiin huoraksi ja jakorasiaksi. Äidin kanssa Satu riiteli usein, sillä se ei tykännyt hamppuideologiasta. Isäpappa ei niinkään välittänyt, mutta kaikki vävykokelaat se syynäsi pitkään. Traditio oli, että siinä vaiheessa uusi poikaystävä oli hyväksytty perheeseen, kun isä pyysi sitä saunaan. Ei sillä muuten ollut mihinkään mitään vaikutusta paitsi että vävy saattoi lopettaa naurahtelun isän paskoille vitseille.
Sitten eräänä syyspäivänä 2006 Esko ajoi Primeran pihaan, käveli sisälle taloon ja laittoi kahvin tippumaan. Satu oli tullut jo koulusta ja Teemulla oli vapaapäivä ja se nukkui edelleenkin. Maarit tulisi pian. Esko silmäili päivän lehteä uudelleen, joi kahvinsa ja meni sitten tietokoneelle. Nimimerkki ”Kokemuksen syvä rintaääni” vastasi sinä iltana kahteen foorumiviestiin. Ensimmäinen viesti oli yleinen kannanotto pakkoruotsikeskusteluun:
»Itse asiassa tahtoisin kiinnittää huomion peruskoulun ja lukion merkitystä ruotsinkielen taidon arvioinnissa. Minun mielestäni pitkän ruotsin oppimäärän, tämän ns. ”pakkoruotsin” hyväksytty suorittaminen ja ruotsinkielen yo-kokeen hyväksytty suorittaminen tulisi riittää osoitukseksi tyydyttävästä kielitaidosta suullisesti ja kirjallisesti. Nythän on lähinnä niin, että suomenkielisessä koulussa suoritetulla hyvälläkään ruotsin hallitsemisella ei ole käytännössä minkään valtakunnan arvoa. Ainut hyväksytty osoitus ruotsin taidosta voidaan osoittaa käytännössä vain suomenruotsalaiselle kielitutkintolautakunnan jäsenelle suoritetulla maksullisella kokeella. Tässä se pakkoruotsikysymyksen akilleen kantapää juuri on: miksi päntätä 8 vuotta, jos koulutuksella ei ole mitään arvoa?»
Ja sitten vastine nimimerkille Hivenaine:
»Ei, kyllä Sorsan jälkeenkin on tullut ”isoja nimiä”, kuten esimerkiksi tuo kaikkien ”rakastama” Eero H.»
Sitten Esko siirtyi sohvalle ja tuijotti televisiota. Jossakin vaiheessa Maarit tuli ostoskasseineen kotiin ja laittoi ruokaan. Teemukin vaivautui välillä alas tyhjentämään jääkaappia ja äiti vaati sitä tuomaan astioita takaisin alas edes kerran kuukaudessa. Sitten se vielä yritti sanoa, että miten Teemu voi kuvitella muuttavansa kotoa, jos ei tuon verran osaa taloutta hoitaa ja Teemu sanoi että joo joo mutsi ja löi oven kiinni. Satu kyseli tietokoneella, että kuka siinä on viimeksi ollut ja isä ilmoittautuu.
- Miks sun piti sulkee se ikkuna. Oisit painanu sen vaan alas. Voi vittu. Miten mä nyt löydän sen sivun.
- Kato sivuhistoriasta. Ja siisti suus.
- En mä osaa. Mä kysyn Inkulta mesessä että mikä se osote oli. Vittu.
Välillä Esko kävi keittiössä tekemässä voileipiä ja katseli siinä astioita tiskikoneeseen panevaa Maaritia, joka hyräili radiosta kuuluvan iskelmän melodiaa. Esko alkoi selostaa maksamakkaran levitystä Paavo Väyrystä imitoiden. Maarit sanoi:
- Olisitko hiljaa. Tää on hyvä biisi.
Esko otti leipänsä ja meni telkkarin ääreen syömään.
Esko sammutti oman yövalonsa ennen Maaritia, joka sammutti omansa lukua tai paria myöhemmin. Kolme tuntia myöhemmin Esko nousi vuoteesta ja hiipi alakertaan kuselle. Hetken se seisoskeli eteisessä, kunnes meni kellariin, kaivoi golflaukun ja vanhan Pentium ykkösen ja rullalle käärittyjen räsymattojen takaa hirvikiväärin, etsi siihen muutaman patruunan ja palasi yläkertaan. Esko ampui vaimoaan lähietäisyydeltä päähän, asettui istumaan sängylle, tunki kiväärinpiipun suuhunsa ja veti liipaisimesta.
Työn tiedot
Murha ilman superlatiiveja
Pikkukilpikonna
» Kategoria: Kirjallisuus » Novellit» Työn pituus: 990 sanaa» Työ lisätty: 22.02 - 2007» Kommentoitu: 2 kerta(a)» Lisätty suosikkeihin: 0 kerta(a)
Tietoa työstä:
Pikku juttu, jonka kynäilin yhden pitkän ja tylsän valvomovuoron aikana. Homma lähti tuosta superlatiivi-sanasta ja sen pyörittelystä. Vähän noissa henkilöissä menin matalammasta kohtaa aitaa, mutta aika paljon tämä teksti kirjoitti itse itseään.
Edit: korjasin pari aikamuotovirhettä, jotka snaijasin heti lähettämisen jälkeen.
Kommentit
unilintu
14:40 // 22.02 - 2007
No loppu oli sikäli yllättävä mitä nyt voi olla näin tavanomaisen perheen arjesta kerottaessa.Kaipa tämä Esko turtui elämän yksitoikkoisuuteen.Kirjoittaja kuljetta hyvin tarinaa alusta loppun.Ei huono.
riikkari
14:48 // 22.02 - 2007
Täytyy varmaan tässä alkuun sanoa ettet varmaan erityisen järkevää kommenttia tule multa saamaan. Tykksäin pirun paljon, on pasmat aika sekaisin että saisin sanottua mitään. Novelli oli mielenkiintoinen, sarkastista sävyä omaava. Lukisin mielelläni tällaista pidempäänkin! Missään kohtaa ei tullut ajatuksia kuten "aaah loppuisi jo" tai "onpa tylsä". Karehdin, loistavaa kerrontaa ja asiat on esitetty niin että pitää välillä melkein ääneen hymyillä. Loppu kuitenkin on traaginen ja lopettaa novellin sopivasti niin, että lukijalle jää tilaa miettiä esim. lasten reaktioita ym. Tuli aivan surku silti kun Esko nyt noin meni sitten tekemään! Ei mutta, kympin suoritus.
Lähetä kommentti
Sinun pitää kirjautua sisään lähettääksesi kommentteja!