Kaunokirjallisen työn esitys
Kutsuntakirjeet kolahtivat postiluukkuihin lähes kautta maan noin viikko sitten.
”Suomen on säilytettävä uskottava puolustuskyky valtiollisen itsenäisyyden ja alueellisen koskemattomuuden turvaamiseksi. Uskottava puolustuskyky ehkäisee ennalta sotilaallisten turvallisuusuhkien syntymistä” julistaa puolustusvoimien tietopaketti sotilaallisesta maanpuolustuksesta. Kysymys kuuluu: Onko Suomen maanpuolustus koskaan sen omien resurssien rajoissa maailmanlaajuisessa mittakaavassa uskottavaa?
Suomi on piskuinen valtio suuren ja pelottavan Venäjän vieressä, näin ainakin ovat historianopettajat kertoneet ammoisista ajoista lähtien. Tuntematonta sotilasta esitetään televisiossa aina 6.12., venäläistaustaisia syrjitään kouluissa ja työpaikoilla. Melko avoimesta historiamme puimisesta huolimatta kauna ja erkaannus itänaapuria kohtaan muhii pinnan alla. Sotilasasiantuntijoiden lausunnoista paistaa läpi Venäjän pelko.
Onko minun ja muiden kotirintamalle jäävien hyväksyttävä mukisematta asemamme sotaleskinä?
Armeija on kuulemma hyvä testi suhteelle. Se on helppo uskoa. Pariskunnat kasvavat erilleen toisen matkustaessa paljon työn vuoksi. Niin voi käydä myös toisen rämpiessä viikkokausia metsässä katajanoksia päässään.
Kun toinen on kaukana eikä voi osallistua arkipäiväiseen elämään, kuulla toisen iloja ja suruja, ei puhuttavaakaan välttämättä ole kun toinen pääsee lomille. Lyhyen läheisyyden hetkestä tulee helposti suoritus, johon ei jälkikäteen ole tyytyväinen: aika ei vain riitä kaikkeen. Onko sitten todellista rakkautta se, että alistuu ahdistuneisuuden sekaiseen ikävään, kuluttaa siihen puoli vuotta tai vuoden elämästään ja huomaa lopulta, ettei tunne lainkaan takaisin arkeen palannutta ihmistä?
– Menisi tuokin armeijaan, että siitä tulisi joskus mies, tokaisi eräs nainen junassa. Onko mies se, joka osaa punnertaa, ampua ja totella kyseenalaistamatta? Eikö näihin toimintoihin voisi kehittää jonkin nerokkaan maanpuolustuskoneen? Tosiasiassa tiedän vastauksen kysymättäkin: Ei voi, ihmiset ovat halvempia, ainakin nykyisillä päivärahoilla.
– Ajattelu on sallittua, muttei suositeltavaa, kerrottiin ystävälleni intissä. Jos miehiä opetettaisiin ajattelemaan aivoilla rintakarvojen sijaan, sotia olisi paljon vähemmän. Jos empatiaa, joustavuutta, harkintakykyä ja lähimmäisen kunnioittamista opiskeltaisiin täysipainoisesti maassamme vuosi, olisi maailma ainakin vähän parempi paikka.
Muutamia ääriryhmiä lukuun ottamatta harva ihannoi sotaa. Monien mielestä jokainen sodalle ja väkivallalle uhrattu päivä on häpeäksi ihmiskunnalle. Kenties mahdolliseen sotaan varautumiseen kulutetut päivät lasketaan myös. Suomen itsenäisyys lienee uhattuna lähivuosina? Tuskin, monet ihmissuhteet sen sijaan ovat. Sota aiheuttaa aina inhimillistä kärsimystä, niin myös armeija. Onko asepalveluksen kesto määritelty inhimillisin mittarein? Suomen talvisotakin kesti kolme ja puoli kuukautta.
Työn tiedot
Me tulevat sotalesket
phocahispida
» Kategoria: Kirjallisuus » Asiatekstit» Työn pituus: 329 sanaa» Työ lisätty: 14.03 - 2007» Kommentoitu: 4 kerta(a)» Lisätty suosikkeihin: 0 kerta(a)
Tietoa työstä:
Elämään ilmaantunut pieni ikävä sivujuonteen tapainen fakta sai kirjoittamaan kolumin- tai pakinanomaisen tekstin.
Kommentit
Guttersniper
00:13 // 14.03 - 2007
Esiin puskee voimakasta turhautumista armeijasta. Koko järjestelmä kusee mielestäni. Siviilipalvelus tuottaa sentään yleistä hyötyä valtiolle, armeija ei tätä tällä hetkellä tuota (koska maamme ei liene vaarassa vielä pitkiin aikoihin, ja jos olisi, niin armeijamme koko ja laatu herättää lähinnä naurua.). Lisäksi se saastuttaa ja opettaa teennäisen ja sokean auktoriteettien noudattamisen.
Tykkäsin tästä paljon, koska aiheena on minulle ajankohtainen asia. Mutta minähän en armeijaan mene.
homppa
00:16 // 14.03 - 2007
Amen!
Käske sitä harhaanjohdettua miestäs meneen sivariin, se voi olla helpompi suhteellekin, jos saa paikan samasta kaupungista, etelästä löytyy hyvin, eikä Lapinjärvikään kaukana ole. Jos tolle jutulle ihmiset haluu tehä jotain muuten kuin odottelemalla lainsäätäjiä (jotka eivät säädä, siviilipalvelustakaan lyhemmäksi ja houkuttelevammaksi) niin menee saman tien sivariin. Ne joilla ei oo ihmissuhteita, totaaliks, jo rupeis asiat muuttuun.
mut ei ne muutu pitkiin aikoihin
suosikki, paljon paremmin ja henkilökohtaisemmalla tasolla osasit ilmaista tämän kuin minä ikinä...
Jonsi
00:21 // 14.03 - 2007
Pikku asiavirhe. Eivät ole kolahtaneet kaikkialla.
Ja niin tyhmältä kuin se tuntuukin, niin 6.12., on se oikea tapa laittaa pilkku päivämäärän jälkeen.
Lähetä kommentti
Sinun pitää kirjautua sisään lähettääksesi kommentteja!