Kaunokirjallisen työn esitys
Yksinäisyys.
Musta tuntu tältä samalta silloin viimeksi kun isä jätti mut ja äitin. Tähän saakka oon pystyny pitämään tän tunteen poissa mun mielestä, tähän saakka oon pystyny unohtamaan yksinäisyyden tunteen.
Istun kahvilassa samassa pöydässä viiden tytön kanssa. Yksi niistä on mulle todella rakas, sellainen ikuinen lapsuudenystävä. Ystävä joka ei hylkää lapsena, ei silloin kun saamme lapsia eikä silloinkaan kun saamme lapsenlapsia. Pienenä soitimme ja lauloimme erästä kappaletta jonka kertosäkeessä mainittiin pyrstötähti ja ikuinen ystävyys. Mieleeni juolahti että entä jos ystävyys onkin vain kuin tähdenlento, se kestää vain hetken.
Viisi ihmistä vierelläni saman pöydän äärellä, mutta silti tunsin oloni yksinäiseksi. Neljä tyttöä olivat minulle kuin vieraita ja he puhuivat kuin vierasta kieltä. En ymmärtänyt sanojen tarkoitusta tai päämäärää. Enkä edes halunnut ymmärtää heitä.
“Mitä ihmettä täällä teen?” mietin vain ja huokasin syvään. Yhteys lapsuudenystävääni tuntui kokoajan vain haihtuvan. Kuulin hänen puheensa, mutta en ymmärtänyt puoliakaan. Tunsin etten kuulunut tähän porukkaan, tunsin yksinäisyyden valtaavan kehoni läpi. Enkö sitten kuulu minnekään?
Naurahdin tyttöjen mukana ettei minuun alettaisi kiinnittää huomiota. En halunnut että kukaan lähtisi etsimään yksinäisyyttä kanssani.
Samalla tunsin kun paras ystäväni tunki lapunpalan käteeni. Katsoin häntä hämilläni ja luin lapun muiden huomaamatta. “Ota kiinni pyrstötähti, ota kiinni ikuinen ystävyys. Lähdetään etsimään yksinäisyyttä, mutta yhdessä aina ystävyyttä.” Tunsin hymyn nousevan kasvoilleni ja tiesin että omistaisimme aina yhteisen maan ja yhteisen kielen. Yhteisen yksinäisyyden.
Musta tuntu tältä samalta silloin viimeksi kun isä jätti mut ja äitin. Tähän saakka oon pystyny pitämään tän tunteen poissa mun mielestä, tähän saakka oon pystyny unohtamaan yksinäisyyden tunteen.
Istun kahvilassa samassa pöydässä viiden tytön kanssa. Yksi niistä on mulle todella rakas, sellainen ikuinen lapsuudenystävä. Ystävä joka ei hylkää lapsena, ei silloin kun saamme lapsia eikä silloinkaan kun saamme lapsenlapsia. Pienenä soitimme ja lauloimme erästä kappaletta jonka kertosäkeessä mainittiin pyrstötähti ja ikuinen ystävyys. Mieleeni juolahti että entä jos ystävyys onkin vain kuin tähdenlento, se kestää vain hetken.
Viisi ihmistä vierelläni saman pöydän äärellä, mutta silti tunsin oloni yksinäiseksi. Neljä tyttöä olivat minulle kuin vieraita ja he puhuivat kuin vierasta kieltä. En ymmärtänyt sanojen tarkoitusta tai päämäärää. Enkä edes halunnut ymmärtää heitä.
“Mitä ihmettä täällä teen?” mietin vain ja huokasin syvään. Yhteys lapsuudenystävääni tuntui kokoajan vain haihtuvan. Kuulin hänen puheensa, mutta en ymmärtänyt puoliakaan. Tunsin etten kuulunut tähän porukkaan, tunsin yksinäisyyden valtaavan kehoni läpi. Enkö sitten kuulu minnekään?
Naurahdin tyttöjen mukana ettei minuun alettaisi kiinnittää huomiota. En halunnut että kukaan lähtisi etsimään yksinäisyyttä kanssani.
Samalla tunsin kun paras ystäväni tunki lapunpalan käteeni. Katsoin häntä hämilläni ja luin lapun muiden huomaamatta. “Ota kiinni pyrstötähti, ota kiinni ikuinen ystävyys. Lähdetään etsimään yksinäisyyttä, mutta yhdessä aina ystävyyttä.” Tunsin hymyn nousevan kasvoilleni ja tiesin että omistaisimme aina yhteisen maan ja yhteisen kielen. Yhteisen yksinäisyyden.
Työn tiedot
Yksinäisyys.
Sarana
» Kategoria: Kirjallisuus » Novellit» Työn pituus: 215 sanaa» Työ lisätty: 17.03 - 2007» Kommentoitu: 0 kerta(a)» Lisätty suosikkeihin: 0 kerta(a)
Tietoa työstä:
Omista fiiliksistä kirjotettu.
Kommentit
Työlle ei ole kirjoitettu kommentteja!
Lähetä kommentti
Sinun pitää kirjautua sisään lähettääksesi kommentteja!