Kaunokirjallisen työn esitys
Hautavajoama
...Meri on kuivunut. Keskellä entistä ulappaa nousee vuorijonoja, joiden kallioisilla seinämillä on paksu kerros punaisen auringon paahtamaa leväkarstaa. Kiteisen suola-aavikon halkaisee parantumatonta leikkaushaavaa muistuttava, sahalaitainen syvä viilto. Aikaisemmin, silloin kun vielä oli vettä, pohjan kylmiä syvänteitä asuttivat hidasliikkeiset raadonsyöjäkalat. Nykyään syvänteet ovat koti viimeisille eloonjääneille ihmisille.
"Ajattelen vettä joka on maannut vuosituhansien ajan tämän syvänteen pohjassa, tunnen sen viileän paineen ympärilläni. Makaan liikkumatta kunnes myös mieleni taipuu. Unohdan kuivan ilman, kuumuuden ja ihmisten äänet, jotka kallioseinämät voimistavat menneisyyden kaiuiksi.
Todellisuus kääntyy ympäri, ja tapahtuu unennäön ihmeistä suurin: pystyn uimaan. Nousen virtauksen mukana kohti valoa ja vajoama häviää taakseni."
- Puolet yhteisöstä on jatkuvasti vastuussa tyhjentämisestä. Tuuli joka puhaltaa ylhäällä aavikolla, puskee hienoa hiekkaa yhtämittaa alas vajoamaan, ja kaikkien on vuorollaan osallistuttava sen lapiointiin. Kesäkuukausien aikana lämpötila ylhäällä aavikolla on liian kuuma kenenkään työskennellä. Silloin hiekkaa varastoidaan vajoaman pohjoisessa päässä sijaitsevaan suureen luolaan. Talvella tuulta on vähemmän, mutta työtä riittää silti, koska kesän hiekkalasti on siirrettävä ulos vajoamasta.
Aina ei ole tuullut, muistan ajat jolloin ylhäällä aavikolla saattoi vielä oleskella ja varsinkin nuoret harrastivat tähtiretkiä lämpimälle hiekalle. Seuraavana päivänä hiekkaa vaivihkaa karisteltiin hiuksista ja taskunpohjilta.
...Merenpohjien hautavajoamiin syntyi pienoiskulttuureja. Jotkut niistä saivat riesakseen voimakkaat lämpötilavaihtelut, toiset taas tuulen mukana levittyvät hiekkaerämaat. Kaikuvien seinien vuoksi vajoamien asukkaat oppivat hiljaisiksi.
"Ensimmäinen rautalapion kalahdus hiekan alle peittyvään kallioon vetää minut unesta takaisin vajoamaan. Muistelen vielä kirkkaaseen veteen puhaltamiani suuria kuplia, jotka jostain syystä leimaantuivat luojaansa, ja jäivät poreilemaan ympärilleni kuin huomiota kärttävät lapset. Toisiinsa osuessaan ne pitivät heleää ääntä.
Jostain kuuluu itkua, ja tiedän että sen vuoksi monen silmät tummenevat. Osan myötätunnosta, ja osan siksi, että itkemistä ei pidetä kovin suvaittavana."
- Itkukohtausta seuraa hajanainen sanaryöppy, joka pisaroi seinien välityksellä kaikkien kuultavaksi. Olisin mieluummin kuulematta sanaakaan, mutta täällä kaikki kuuluu kaikille. Ihmiset ovat niin lähekkäin, että väliin ei jää tilaa voimakkaille tunteille, ne rutistuvat lämmon kuivattamana kasaan ja lapioidaan talvikappeliin odottamaan. Talvella hiekka saadaan onneksi siirrettyä suoraan ulos. Silloin talvikappeli palautuu hetkeksi alkuperäiseen käyttöönsä, se saa ihmiset hieman vapautumaan.
...Viimeisinä sodan vuosina, ennen kuin kaikki kuivui, ihmiskunta oli unohtanut sekä taistelun syyn, että sen minkälaista kulttuuriperintoä varjellen sota oli kerran aloitettu. Kun eläinperäisten tuotteiden käyttö elintarvikkeena muuttui laittomaksi, geenitutkijat onnistuivat luomaan nopeakasvuisen syötävän levälajin. Epäonneksi se karkasi Tonavan rannalla sijaitsevista kasvatusaltaista ensin jokeen, ja sieltä kaikkialle valtameriin.
"Joskus tuon kotiin hyvinsäilyneen tiiviin levätyynyn, jonka poimuihin ei ole tunkeutunut paljon hiekkaa. Se jaetaan keittiöpiirin vanhimmille jäsenille.
Elintärkeän levän lisäksi hiekka tuo mukanaan kaikenlaista polttopuuta, oksia ja risuja, enemmän kuin tässä lämpötilassa tarvitsisimme. Ylimääräinen puu kuljetetaan pajalle. Olen nähnyt kuinka lasipajan naiset puhaltavat eloon erivärisiä kuplia, täyttävät ne hengellään ja ripustavat ympärilleen. Kun kerroin äidille, hän katsoi minuun, naurahti ja sanoi että lasinpuhaltaminen ei kuulu miehille."
- Vajoaman jokainen asukas joutuu tekemisiin sen sisällön kanssa. Päivästä toiseen satapäinen ihmsijoukko anelee itselleen lisää aikaa, taistelee painovoimaa vastaan pelissä jonka käänteet eivät ole nokkelia tai lennokkaita, vaan turruttavan kaavamaisia. Yksilökohtainen siirtokiintiö riippuu fyysisestä kunnosta, se vaihtelee kolmesta viiteen kuutioon. Ennen päivälepoa siirsin yhden kuution, illalla kaksi. Kuluneita hampaita vihloo. Hiekka tunkeutuu kaikkeen, se ympäröi ihmiset sisältä ja ulkoa ja sekoittuu yksilön ja yhteisön aikaan. Hiekkalinnat eivät jaksa kiinnostaa edes pikkulapsia.
...Meren täyttänyt jättimäinen leväkasvusto imi itseensä kiihtyvällä tahdilla sekä auringon lämpöä että vettä ja teki muiden merenelävien selviämisen mahdottomaksi. Ihmiset havaitsivat yhteisen vihollisen liian myöhään, ja kun he alkoivat laatia toimintasuunnitelmaa , merenpinta oli vetäytynyt jo kilometrejä. Asepajat hiljenivät ja ihmiset myöntyivät seuraamaan merta sinne minne se vääjäämättä pakeni.
"Vietän taas yön kuplien ympäröimänä. Aamulla juoksen lasipajalle, ja astun hiljaa sisään sen mykkään pimeyteen. Ahjo hehkuu ja kipinöi kuin hyperaktiivinen aurinko, ja lisäksi kuuluu vain rautaisen puhallusputken kumea rahina."
- Kuinka me eroamme raadonsyöjäkaloista, joiden elintilan veimme? Villin luonteen olemme saaneet unohtaa, eikä pajoissa valmistu enää aseita, vaan jotain aivan muuta. Menneen maailman kakofonia on vaihtunut vajoaman kireäksi kuiskeeksi, jota kaikki haluaisivat paeta ylös, sinne missä nyt on hiljaista. Taivas on vieläkin sininen, mutta se heijastaa jotain aivan muuta kuin tätä todellisuutta, ehkä muistikuvaa menneiltä ajoilta. Maapallo sulkee hiekalla sodan aiheuttamia arpia, eikä siltä liikene sympatiaa niiden aiheuttajille. Jostain syystä kukaan ei valmista tiimalaseja.
"Muistan kuulleeni, että äärimmäisen kylmä vesi voi jäätyä ja muuttua olomuodoltaan lasimaiseksi. Kuinka on mahdollista, että näin kuumassa voi syntyä jotain jäätyneen veden kaltaista? Onko sulaneella hiekalla ja kylmällä vedellä ehkä jotain muutakin yhteistä? Kun kuumuuden ääreen kumartunut ruttuinen nainen nostaa katseensa punaisesta hehkusta, näen että hänen toinen silmänsä on tehty lasista, se on saman värinen kuin taivas iltaisin."
...Meri on kuivunut. Keskellä entistä ulappaa nousee vuorijonoja, joiden kallioisilla seinämillä on paksu kerros punaisen auringon paahtamaa leväkarstaa. Kiteisen suola-aavikon halkaisee parantumatonta leikkaushaavaa muistuttava, sahalaitainen syvä viilto. Aikaisemmin, silloin kun vielä oli vettä, pohjan kylmiä syvänteitä asuttivat hidasliikkeiset raadonsyöjäkalat. Nykyään syvänteet ovat koti viimeisille eloonjääneille ihmisille.
"Ajattelen vettä joka on maannut vuosituhansien ajan tämän syvänteen pohjassa, tunnen sen viileän paineen ympärilläni. Makaan liikkumatta kunnes myös mieleni taipuu. Unohdan kuivan ilman, kuumuuden ja ihmisten äänet, jotka kallioseinämät voimistavat menneisyyden kaiuiksi.
Todellisuus kääntyy ympäri, ja tapahtuu unennäön ihmeistä suurin: pystyn uimaan. Nousen virtauksen mukana kohti valoa ja vajoama häviää taakseni."
- Puolet yhteisöstä on jatkuvasti vastuussa tyhjentämisestä. Tuuli joka puhaltaa ylhäällä aavikolla, puskee hienoa hiekkaa yhtämittaa alas vajoamaan, ja kaikkien on vuorollaan osallistuttava sen lapiointiin. Kesäkuukausien aikana lämpötila ylhäällä aavikolla on liian kuuma kenenkään työskennellä. Silloin hiekkaa varastoidaan vajoaman pohjoisessa päässä sijaitsevaan suureen luolaan. Talvella tuulta on vähemmän, mutta työtä riittää silti, koska kesän hiekkalasti on siirrettävä ulos vajoamasta.
Aina ei ole tuullut, muistan ajat jolloin ylhäällä aavikolla saattoi vielä oleskella ja varsinkin nuoret harrastivat tähtiretkiä lämpimälle hiekalle. Seuraavana päivänä hiekkaa vaivihkaa karisteltiin hiuksista ja taskunpohjilta.
...Merenpohjien hautavajoamiin syntyi pienoiskulttuureja. Jotkut niistä saivat riesakseen voimakkaat lämpötilavaihtelut, toiset taas tuulen mukana levittyvät hiekkaerämaat. Kaikuvien seinien vuoksi vajoamien asukkaat oppivat hiljaisiksi.
"Ensimmäinen rautalapion kalahdus hiekan alle peittyvään kallioon vetää minut unesta takaisin vajoamaan. Muistelen vielä kirkkaaseen veteen puhaltamiani suuria kuplia, jotka jostain syystä leimaantuivat luojaansa, ja jäivät poreilemaan ympärilleni kuin huomiota kärttävät lapset. Toisiinsa osuessaan ne pitivät heleää ääntä.
Jostain kuuluu itkua, ja tiedän että sen vuoksi monen silmät tummenevat. Osan myötätunnosta, ja osan siksi, että itkemistä ei pidetä kovin suvaittavana."
- Itkukohtausta seuraa hajanainen sanaryöppy, joka pisaroi seinien välityksellä kaikkien kuultavaksi. Olisin mieluummin kuulematta sanaakaan, mutta täällä kaikki kuuluu kaikille. Ihmiset ovat niin lähekkäin, että väliin ei jää tilaa voimakkaille tunteille, ne rutistuvat lämmon kuivattamana kasaan ja lapioidaan talvikappeliin odottamaan. Talvella hiekka saadaan onneksi siirrettyä suoraan ulos. Silloin talvikappeli palautuu hetkeksi alkuperäiseen käyttöönsä, se saa ihmiset hieman vapautumaan.
...Viimeisinä sodan vuosina, ennen kuin kaikki kuivui, ihmiskunta oli unohtanut sekä taistelun syyn, että sen minkälaista kulttuuriperintoä varjellen sota oli kerran aloitettu. Kun eläinperäisten tuotteiden käyttö elintarvikkeena muuttui laittomaksi, geenitutkijat onnistuivat luomaan nopeakasvuisen syötävän levälajin. Epäonneksi se karkasi Tonavan rannalla sijaitsevista kasvatusaltaista ensin jokeen, ja sieltä kaikkialle valtameriin.
"Joskus tuon kotiin hyvinsäilyneen tiiviin levätyynyn, jonka poimuihin ei ole tunkeutunut paljon hiekkaa. Se jaetaan keittiöpiirin vanhimmille jäsenille.
Elintärkeän levän lisäksi hiekka tuo mukanaan kaikenlaista polttopuuta, oksia ja risuja, enemmän kuin tässä lämpötilassa tarvitsisimme. Ylimääräinen puu kuljetetaan pajalle. Olen nähnyt kuinka lasipajan naiset puhaltavat eloon erivärisiä kuplia, täyttävät ne hengellään ja ripustavat ympärilleen. Kun kerroin äidille, hän katsoi minuun, naurahti ja sanoi että lasinpuhaltaminen ei kuulu miehille."
- Vajoaman jokainen asukas joutuu tekemisiin sen sisällön kanssa. Päivästä toiseen satapäinen ihmsijoukko anelee itselleen lisää aikaa, taistelee painovoimaa vastaan pelissä jonka käänteet eivät ole nokkelia tai lennokkaita, vaan turruttavan kaavamaisia. Yksilökohtainen siirtokiintiö riippuu fyysisestä kunnosta, se vaihtelee kolmesta viiteen kuutioon. Ennen päivälepoa siirsin yhden kuution, illalla kaksi. Kuluneita hampaita vihloo. Hiekka tunkeutuu kaikkeen, se ympäröi ihmiset sisältä ja ulkoa ja sekoittuu yksilön ja yhteisön aikaan. Hiekkalinnat eivät jaksa kiinnostaa edes pikkulapsia.
...Meren täyttänyt jättimäinen leväkasvusto imi itseensä kiihtyvällä tahdilla sekä auringon lämpöä että vettä ja teki muiden merenelävien selviämisen mahdottomaksi. Ihmiset havaitsivat yhteisen vihollisen liian myöhään, ja kun he alkoivat laatia toimintasuunnitelmaa , merenpinta oli vetäytynyt jo kilometrejä. Asepajat hiljenivät ja ihmiset myöntyivät seuraamaan merta sinne minne se vääjäämättä pakeni.
"Vietän taas yön kuplien ympäröimänä. Aamulla juoksen lasipajalle, ja astun hiljaa sisään sen mykkään pimeyteen. Ahjo hehkuu ja kipinöi kuin hyperaktiivinen aurinko, ja lisäksi kuuluu vain rautaisen puhallusputken kumea rahina."
- Kuinka me eroamme raadonsyöjäkaloista, joiden elintilan veimme? Villin luonteen olemme saaneet unohtaa, eikä pajoissa valmistu enää aseita, vaan jotain aivan muuta. Menneen maailman kakofonia on vaihtunut vajoaman kireäksi kuiskeeksi, jota kaikki haluaisivat paeta ylös, sinne missä nyt on hiljaista. Taivas on vieläkin sininen, mutta se heijastaa jotain aivan muuta kuin tätä todellisuutta, ehkä muistikuvaa menneiltä ajoilta. Maapallo sulkee hiekalla sodan aiheuttamia arpia, eikä siltä liikene sympatiaa niiden aiheuttajille. Jostain syystä kukaan ei valmista tiimalaseja.
"Muistan kuulleeni, että äärimmäisen kylmä vesi voi jäätyä ja muuttua olomuodoltaan lasimaiseksi. Kuinka on mahdollista, että näin kuumassa voi syntyä jotain jäätyneen veden kaltaista? Onko sulaneella hiekalla ja kylmällä vedellä ehkä jotain muutakin yhteistä? Kun kuumuuden ääreen kumartunut ruttuinen nainen nostaa katseensa punaisesta hehkusta, näen että hänen toinen silmänsä on tehty lasista, se on saman värinen kuin taivas iltaisin."
Työn tiedot
Hautavajoama
sera
» Kategoria: Kirjallisuus » Näytelmät» Työn pituus: 724 sanaa» Työ lisätty: 18.03 - 2007» Kommentoitu: 2 kerta(a)» Lisätty suosikkeihin: 1 kerta(a)
Tietoa työstä:
Monologinäytelmä/kuunnelma/novelli.
Kolmella pisteellä alkaa kertojan ääni, lainausmerkeissä puhuu nuori poika ja ajatus- tai minkälie viivan perään sanailee vanha mies.
Kommentit
ejr
14:44 // 18.03 - 2007
Suosikkeihin napsahti.
Kerronta on sujuvaa ja äärettömän mielenkiintoista, käytetty kieli upeaa ja kokonaisuus yksinkertaisesti Toimii. Tahtoisin kyetä sanomaan jotain muutakin, mutta näin valmiiseen tekstiin on hyvin vaikea puuttua.
Arvostusta.
piiapauliina
14:11 // 30.03 - 2007
Jostain omituisesta syystä tätä lukiessani piirtyi mieleeni aivan selvä visio siitä, miten harhakuvalaisten teksteistä pitäisi saada julkaistuksi kirja, jossa eri kategorioiden alla olisi taitavimpien kirjoittajien luomuksia (ja arvaat varmasti, kenen juttu löytäisi paikkansa näytelmien joukosta :D ).
Mutta siis, itse näytelmään. Tuossa yläpuolella onkin oikeastaan kaikki oleellinen sanottu. Todella sujuvaa ja virheetöntä tekstiä. Erittäin miellyttävä lukukokemus, kun ajatus ei jää takkuamaan omituisten sanavalintojen tai käsittämättömien kielioppivirheiden ympärille. Ja tuo kolmen kertojan käyttäminen läpi tekstin vaatii sellaista tiettyä kokonaisuuden hallintaa ja aivojen käyttöä, joka esimerkikisi itseltäni tuskin koskaan onnistuisi :D . Sokerina pohjalla aihe on vallan mainio, erilainen ja mielenkiintoinen, johon ei varmasti niiden perusSinäMinätekstien tapaan ihan joka päivä törmää. Kovasti tykkään :) .
Lähetä kommentti
Sinun pitää kirjautua sisään lähettääksesi kommentteja!