Kaunokirjallisen työn esitys
Kello lyö seitsemättä kertaa astuessani hyytävään talvi-iltaan. Pakkanen narisuttaa seiniä, railojen pauke kantautuu terassille. Kirjavanraidallinen kissa ilmestyy kiehnäämään jalkoihini. Tönäisen sen kovakouraisesti sivuun, päänsärky raastaa ohimoita.
Majoneesilla kuorrutettuja kerroshampurilaisia likaiselta tarjottimelta. Rasvassa vettyneitä ranskanperunoita, tulisia nugetteja. Roskaruokaketjujen syyttävää hajua hiuksissa.
Sidon lenkkitossujen nauhat kaksinkertaiseen rusettisolmuun. Korjaan silmille valahtaneen pipon asentoa, painan play- nappia. Musiikilla ei kuitenkaan ole väliä, kuulokkeet ovat vain tekosyy. Niiden ollessa korvilla kukaan ei oleta minun pysähtyvän juttelemaan.
Pepsiä ahnaasti pullonsuusta. Väljähtänyttä omenasiideriä, maitokaakaota kermavaahdolla. Sokerin ritinää hampaissa.
Luon lasittuneen silmäyksen ympärilleni. Hengitys nousee jääkiteinä kohti pikimustaa taivasta. Pakotan itsesi ripeään kävelyyn. Lumi kirskuu painoni alla muistuttaen siitä, miksi olen taas tässä. Kävely vaihtuu nopeasti rytmikkääseen juoksuun. Kylmä ilma salpaa hengityksen, viima tunkeutuu silmien lävitse, suoraan takaraivoon. Vesi virtaa silmäkulmista, pakkanen jäädyttää ripset yhteen. Jäsenet ovat kylmästä kankeat.
Jäätelöä lusikalla suoraan paketista. Kourallinen nallekarkkeja, kymmenen Mars- patukkaa. Tahmaa suupielissä.
Järki käskee lopettaa, jalat jatkavat. Hengitys vinkuu, nilkat muljahtelevat liukkaalla tiellä. Kuulokkeissa pauhaava musiikki sekoittuu sydämen lyönteihin. Kipu tuntuu jokaisessa ruumiin sopukassa. Lumen ja jään peittämä vesilätäkkö yllättää, kaadun. Jännittynyt selkä kolahtaa lumeen, lyön häntäluuni. Hieraisen huurteisella lapasella muutaman kerran iskusta punertunutta kohtaa, jatkan matkaa. Selkä on verisillä raapaleilla.
Sokerihuurteisia donitseja salaa kauppakassin kätköistä. Hillosilmäisiä munkkeja, vaniljalla täytettyjä Domino- keksejä. Häpeän punaa poskilla.
Kaulahuivin reunus on jäätynyt kovaksi koppuraksi, selkä on hiestä litimärkä. Oksennus yrittää kiivetä kurkkua pitkin suuhun, pakotan itseni jatkamaan. Viisarit liikkuvat hitaasti ranteessani. Vielä neljäsataaviisikymmentäkaksi kaloria, sitten saan lopettaa.
Työn tiedot
Liikuntapäiväkirja
piiapauliina
» Kategoria: Kirjallisuus » Kaikki muu sanallinen taide» Työn pituus: 234 sanaa» Työ lisätty: 21.03 - 2007» Kommentoitu: 5 kerta(a)» Lisätty suosikkeihin: 1 kerta(a)
Tietoa työstä:
Kevät 2007. Tämän olisi kait melkein voinut jo luokitella runoksi, mutta tuo kaikki muu sanallinen taide on vaan niiiiin mun juttuni :D . Eli toisin sanoen en taaskaan onnistunut luokituksen kanssa. Mutta siis, tällainen idea juolahti yhtäkkiä iltalenkin yhteydessä eilen mieleen. Omakohtaista kokemusta ei aiheeseen liittyen löydy, min en jaksa juosta :D .
Kommentit
leppis
12:16 // 29.03 - 2007
Tästä kyllä tykkäsin. Onneksi en kaloreita laske, himojuoksijana varmaan laittaisin itseni juoksemaan kaikki syödyt kalorit pois ja kutistuisin olemattomiin. :D
Tykkään erityisesti siitä, että välissä kerrotaan aina, miksi henkilö ajattelee tarvitsevansa tätä tuskallista juoksulenkkiä, josta taitaa todellisuudessa olla enemmän haittaa kuin hyötyä. Ja tuo yksi lause, "selkä on verisillä raapaleilla". Ihastuin tuohon sanaan raapaleilla. :D
GemineWings
16:01 // 25.07 - 2007
Löysin erään kivan keskustelun "Arvostelupiiri" täältä harhakuvan kätköistä, ja sattumalta löysin tämän tekstin. :)
Tämä luo tehokkaita mielikuvia!
Hassu teksti sinänsä, sillä näen tämän ikään kuin kahtena versiona. Ensimmäisenä tulee mieleen, että tässä on kyseessä yksi ja sama henkilö: ensin mässytetään pullaa, ja sitten viikkoa ennen etelän rantalomaa mennään juoksulenkille huonon omatunnon saattelemana.
Toisena tulee mieleen kaksi pahetta: himoliikkuminen ja himosyöminen. Nykyään tuntuu olevan aika yleistä tuo, että joka välissä täytyy olla jotakin ruokaa kätten ulottuvilla. Samoin himoliikkumisessa: lenkille vaikka keskiyöllä, pakkopakkopakko!
Pidän valtavasti tuosta kirjoitustyylistä. Nuo välitoteamukset ruoasta miellyttävät kovasti, kuulen kertojan äänenkin niiden kautta.
Ja hauskasti tulee ristiriitainen tunne, kun puhutaan kahdesta aika vastakkaisesta asiasta, ja vielä kääntäen asiat siten, että lenkkeily on yhtä tuskaa ja syöminen elämääkin suurempi nautinto (jota tosin lieventää "Häpeän punaa poskilla" maininta toiseksi viimeisessä kappaleessa).
Pidän kovasti. :)
Burned
13:55 // 01.08 - 2007
Voi tämä oli kovin kiva.
Pidin kovasti juuri siitä kuinka syömiset oli sujautettu tuonne väleihin, ne sopivat sinne erinomaisesti. Tuli itsellekkin sellainen olo että nyt pitäisi lähteä lenkille, kun on tullut syötyä liikaa roskaruokaa.. apua! Sait minun syyllisyydentuntoni heräämään :D
sinna
14:27 // 12.08 - 2007
Lisäsin tekstin yöllä suosikkeihin, iski hyvin paljon. Silloin en kuitenkaan jaksanut alkaa kommentoimaan, jotenka teen sen nyt.
Tekstin alussa ajatuksissani nousee esiin kuva kahdesta erilaisesta ihmisestä vierekkäin, toinen urheiluhullu ja toinen intohimoinen syömäri. Toinen syö toisen juostessa. Tekstin lopussa nämä kuitenkin sulautuvat yhteen epävarmaksi teinitytöksi. Teksti loppuu hienosti ja nasevasti.
Kuvailu syömisestä ja ruoasta on tarkkaa, se luo suoraan tarkat mielikuvat siitä, mitä kirjoittaja on hakenutkin. Lenkkeilijän osuudesta; lenkkeily talvella on henk.koht. minulle vaikuttanut pelkältä itsensä kiduttamiselta; pimeässä, pakkasella ja pirun liukkailla teillä. Sopii kuin nyrkki silmään.
Tekstin muotoilusta vielä. Niukat, yhden rivin kuvailut ruoasta ja runsaammat kerronnat liikunnasta myöskin luovat oikeaa tunnelmaa; syömistä hävetään ja se yritetään hukuttaa liikunnan taakse.
Syystä suosikki. :3
Lähetä kommentti
Sinun pitää kirjautua sisään lähettääksesi kommentteja!