Kaunokirjallisen työn esitys
Yksin
Kävelin tietä pitkin. Kenkäni olivat vanhat ja kuluneet. Varmaan sukulaisilta saadut, niin kuin melkein kaikki vaatteeni.
Varoin astumasta kuralätäkköön. Isi on sanonut monesti, ettei sisälle ole asiaa jos sukat ovat märät.
Vilkaisin taakseni. Mielikuvituksessani perässäni tuli pelottavia hirviöitä, jotka söivät pieniä rusettipäisiä tyttöjä. Mutta takanani näkyivät vain omat, yksinäiset jalanjälkeni, jotka kiersivät tarkasti jokaisen kuralammikon. Viimeiset kymmenen metriä kotiovelleni juoksin niin kovaa kuin pienillä jaloillani pystyin. Tähtitaivas ei tuonut paljoakaan valoa pimeyteen, joka pihallamme aina vallitsi auringon laskeuduttua puiden taakse. Isi sanoo aina, että pihalla ei tarvitse valoja kun ei siellä kuitenkaan kukaan ikinä ole.
Pyyhin kenkäni huolellisesti, ennen sisälle menoa. Asetin ne siististi eteiseen vanhan, kirjavan räsymaton viereen. Annoin hakemani sanomalehden isille. Vapisevat kädet tarttuivat lehteen ja riuhtasivat sen kädestäni. Isi käski mennä nukkumaan. Tottelin.
Aamulla tein isille pari voileipää parhaimpien kykyjeni mukaan. Kahvia en osannut keittää, joten laitoin vain vettä. Vein leivät ja veden isille, jolla koski taas päähän. Niinkuin aina sunnuntaisin. Isi söi leivät ja otti veden kanssa pienen pyöreän pillerin, ja raahusti takaisin nukkumaan.
Minun oli nälkä. Jääkaapissa oli tyhjän voirasian lisäksi vain nahistunut kurkku.Olin antanut isille viimeiset juustosiivut ja ainoat leivät joihin ei ollut homevaurio kerennyt.
Minulla oli ikävä,
kaipasin äitiä
Kävelin tietä pitkin. Kenkäni olivat vanhat ja kuluneet. Varmaan sukulaisilta saadut, niin kuin melkein kaikki vaatteeni.
Varoin astumasta kuralätäkköön. Isi on sanonut monesti, ettei sisälle ole asiaa jos sukat ovat märät.
Vilkaisin taakseni. Mielikuvituksessani perässäni tuli pelottavia hirviöitä, jotka söivät pieniä rusettipäisiä tyttöjä. Mutta takanani näkyivät vain omat, yksinäiset jalanjälkeni, jotka kiersivät tarkasti jokaisen kuralammikon. Viimeiset kymmenen metriä kotiovelleni juoksin niin kovaa kuin pienillä jaloillani pystyin. Tähtitaivas ei tuonut paljoakaan valoa pimeyteen, joka pihallamme aina vallitsi auringon laskeuduttua puiden taakse. Isi sanoo aina, että pihalla ei tarvitse valoja kun ei siellä kuitenkaan kukaan ikinä ole.
Pyyhin kenkäni huolellisesti, ennen sisälle menoa. Asetin ne siististi eteiseen vanhan, kirjavan räsymaton viereen. Annoin hakemani sanomalehden isille. Vapisevat kädet tarttuivat lehteen ja riuhtasivat sen kädestäni. Isi käski mennä nukkumaan. Tottelin.
Aamulla tein isille pari voileipää parhaimpien kykyjeni mukaan. Kahvia en osannut keittää, joten laitoin vain vettä. Vein leivät ja veden isille, jolla koski taas päähän. Niinkuin aina sunnuntaisin. Isi söi leivät ja otti veden kanssa pienen pyöreän pillerin, ja raahusti takaisin nukkumaan.
Minun oli nälkä. Jääkaapissa oli tyhjän voirasian lisäksi vain nahistunut kurkku.Olin antanut isille viimeiset juustosiivut ja ainoat leivät joihin ei ollut homevaurio kerennyt.
Minulla oli ikävä,
kaipasin äitiä
Työn tiedot
Yksin
Kinkeri
» Kategoria: Kirjallisuus » Novellit» Työn pituus: 205 sanaa» Työ lisätty: 24.03 - 2007» Kommentoitu: 1 kerta(a)» Lisätty suosikkeihin: 0 kerta(a)
Tietoa työstä:
No joo. Ei paljoa sanottavaa. Se nyt vain tuli mieleen...
Kommentit
Vans
22:23 // 24.03 - 2007
Jotenkin häiritsee tuo "isi" sana tuolla.
Tulee semmoinen pikkutyttö-meininki.
Mutta juu, ihan ok;han tämä.
Lähetä kommentti
Sinun pitää kirjautua sisään lähettääksesi kommentteja!