Kaunokirjallisen työn esitys
Ei ole elänyt turhaan
Alppipuistossa kirsikkapuiden juurella Jonas istui ja kirjoitteli ruutuvihkoon runoja ja mietteitä. Se poltti sätkätupakkaa ja sillä oli tavaroitaan varten vanha armeijan kaasunaamarilaukku. Kirsikkapuiden juurella se istui melkein joka päivä lämpimänä aikana vuodesta, lukien ja kirjoittaen. Se luki Nietzscheä sekä aforismeja kirjasta:
"Joka on istuttanut puun, ei ole elänyt turhaan."
Ja sitten se jäi tuijottamaan sinistä taivasta ja lokkeja ja ajattelemaan ja puhaltelemaan savua niin että se jäi leijumaan hänen näköpiiriinsä.
Niin nopeasti savu hajaantuu näkymättömiin. Se on olemassa, mutta lopulta pelkkinä molekyyleinä.
Jonas kävi kesätöissä puutarhafirmassa. Enimmäkseen se istukseli pengerryksellä ruutuvihko polviensa päällä. Välillä se kävi kitkemässä muutaman pujon tai jurnutteli ruohonleikkurilla pari neliötä nurmea, mutta enimmäkseen se lorvi. Muut kesäapulaiset rehkivät niska limassa neljänkymmenenkahden markan tuntipalkkansa eteen, mutta Jonas ei, vaikka muita suututti, kun työnjohtaja tuli paikalle ja Jonas äkkiä pomppasi ylös ja alkoi hullun lailla kitkeä. Ja työnjohtaja sanoi, että hyvin olette edistyneet, vaikka oikeasti neljä siinä teki viiden työt.
Kerran istutettiin puita ja paljon. Ei ollut mahdollista vetää lonkkaa, sillä porukka jaettiin pareihin ja pareille annettiin tietty määrä taimia. Jonas istutti Emmin kanssa. Tunnin jälkeen poika alkoi valittaa, kun selkä tuli kipeäksi ja Emmi ei puhunut sille oikeastaan mitään. Se kehtasi sanoakin, että nosta sinä, kun olet vahvempi, vaikka tyttö oli tuskin viisikymmentäkiloinen. Ja Emmi tuijotti maata ja kiristeli hampaitaan ja retuutti katajantaimea niin että havut karisivat. Kesätyöntekijöiden läksiäispippaloissa Jonas joi punaviiniä ja loppuillasta sitten istui syrjässä ja murjotti. Muut pitivät iloa, eikä kukaan kiinnittänyt siihen mitään huomiota, vaikka se itkeä tirauttikin ja kailotti jossakin vaiheessa, että te ette tiedä miltä minusta tuntuu. Työt loppuivat heinäkuun lopussa ja Jonas palasi Alppipuistoonsa.
Kirsikkapuun juurella Jonas tapasi Noorankin. Ne istuivat muutaman puun päässä toisistaan, edellinen savua puhallellen ja jälkimmäinen lukien. Paskaa kirjaa Noora kyllä luki, Åsa Larssonia, mutta koska Nooralla oikein kivat vihreät silmät ja punaiset hiukset ja se hymyili paljon, ei Jonas ilmaissut mielipidettään. Kyllä ne juttelivat ja Noora kysyi mitä Jonas lukee. Kun Jonas näytti Noora sanoi, että sitä nolottaa nyt, kun se lukee tällaista hömpänpömppää. Ja Jonas sanoi, että ei se mitään.
Ne lähtivät samalla ratikalla kaupunkiin päin, kun alkoi tuulla kovasti. Ne nousivat vaunuun, joka oli aivan täynnä ja haisi monen ihmisen hielle. Pieninä ihmisinä ne pääsivät puikkelehtimaan ihmisten tolpista kiinni pitävien käsivarsien ali vähän väljemmille vesille. Ne seisoivat vastakkain melkein kiinni toisissaan ja Jonas sanoi:
- Huomisen otsikot. Raitiovaunu kaatui, tuhat kuoli.
Ja Nooraa nauratti. Lasipalatsin edessä ne erosivat, mutta sopivat, että törmäävät uudelleen samoilla kirsikkapuilla. Jonas meni kotiin ja kirjoitti vihkoonsa: "Ne feromonit, ne feromonit. Vaikka ei uskoisi mihinkään, luonnonlakeja vastaan ei auta tapella."
Seuraavalla kerralla ne vaihtoivat jo numeroita ja puhuivat musiikista. Jonas kertoi soittaneensa lukioaikana kitaraa bändissä, mutta se oli sittemmin jäänyt. Jonas ei maininnut, että oli saanut yhtyeestä kenkää, kun muut jäsenet olivat kyllästyneet sen taiderokkivisioihin. Laulaja oli sanonut, että voit painua vittuun kingcrimsoneinesi. Noora kertoi, että se oli laulanut tyttösenä kuorossa, mutta jättäneensä sen sitten. Ja se kertoi, että se myi jäätelöä Linnanmäellä. Seuraavana päivänä Jonas jo kävikin Linnanmäellä. Se söi neljä pehmistä siellä, muttei käynyt yhdessäkään laitteessa, vaikka väitti käyvänsä välillä. Oikeasti se vain kiersi puiston ja tuli takaisin jätskille.
Ennen taiteidenyötä Jonas tiesi Noorasta, että se on menossa lukion kolmannelle, maalaa vesiväreillä nättejä kuvia, tykkää juoda kaljaa ennemmin kuin siideriä ja että sillä on tavattoman suloinen tapa sanoa, että "erillainen" ja "enään". Taiteidenyönä ne pussasivat Ullanlinnassa ja seuraavana päivänä ne kävelivät käsi kädessä keskustassa, kävivät Kampissa krapulapitsalla ja joivat limpparia yhteisestä pahvimukista, kumpikin omalla pillillä.
Noora jatkoi lukiota ja Jonas ei tehnyt mitään, kun ei se ollut päässyt yliopistoon sisään. Rahastakaan Jonaksella ei ollut puutetta, koska sen sukunimi oli Waldén. Sen isä tosin nurisi, että kun kerran välivuosi tulee, mene nyt armeijaan, jävla soikoon. Melkein joka ilta se näki Nooraa ja ne istuivat pitkälle yöhön ja juttelivat. Muun ajan Jonas istui keskustan boheemibaareissa ja ryysti viiden euron tuoppeja ja kaverit kirosivat, että miksei mennä Kallioon. Ei Jonasta kiinostanut, kun se sai saman verran viikkorahaa kuin sen kaverit palkkaa, eikä se maksanut vuokraansakaan. Kun joku ilmoitti joutuvansa lähtemään futistreeneihin, sanoi Jonas, että se vihaa jalkapalloa instituutiona.
Elokuun lopussa Jonas sanoi Nooralle, että minä rakastan sinua. Ja kun Noora sanoi samat sanat takaisin, se tuntui hyvältä. Sen jälkeen Jonas sanoi tunnin välein, että tiesitkös että minä rakastan sinua.
Kirsikkapuun lehdet vaihtoivat väriä niihin aikoihin, kun Jonas jätti kirjoittamansa runon netin kirjallisuusfoorumiin:
"Joka on istuttanut puun, ei ole elänyt turhaan."
Minä olen istuttanut puun
Itse asiassa montakin
Mutta sain siitä palkkaa
Lasketaanko se?
Runo sai parit kehut ja Jonas innostui. Se näytti sen Nooralle ylpeyttä puhkuen. Mutta tyttö ei osannut sanoa siitä mitään ja poika loukkaantui niin, että se meni vatsalleen sängylle makaamaan tuijotti nurkkaan, eikä sanonut mitään ja tyttö sai siinä selittää, että kun en minä osaa mitään tekstejä tulkita, mutta kyllä minä siitä tykkäsin.
Jonakin iltana Jonas pohti Nooralle ääneen olemassaolon ongelmaa.
- Pascal torjuu ateismin sillä, että ihminen luo itelleen esteitä ja voittaa niitä paetakseen tylsyyttä, jotta elämä ei tuntuis järjettömältä. Se on kumminkin järjetöntä, koska kaikki kuitenkin kuolee. Sen takia Jumalan on oltava olemassa, että elämä ei olis järjetöntä. Kierkegaard kumminkin on ihan toista mieltä ja mun mielestä vesittää Pascalin höpöhöpön...
Noora kuunteli ja hymyili silmät loistaen, muttei sanonut mitään. Kun Jonas sitten tiukkasi siltä mielipidettä, tyttö sanoi:
- En mä niin ku tiiä. Kyllä mä uskon, ett joku korkeempi voima on olemassa, mut en mä mikään kristitty oo.
Jonas ei enää sanonut tunnin välein, että minä rakastan sinua. Ei edes päivän välein. Se ryyppäsi enemmän ja käytti kännykän nilkkimäistä vaimennusnäppäintä, kun Noora soitti. Se eksyi joihinkin vasemmistonuorten pirskeisiin ja hurmasi jonkun silmaläsipäisen rastatytön pohdinnoillaan nihilismistä. Ne naivat saunaneteisessä huuruisesti. Poika oli juonut niin paljon, ettei meinannut tulla millään ja oli jälkeenpäin tyytyväinen kestävyydestään. Se unohti onnellisesti kuinka mimmi oli katsonut sen olan yli kattoon pimppi melkein kuivana pojan edelleen rynkyttäessä ähkien.
Nooran Jonas näki lopulta seuraavan kerran siinä vaiheessa, kun kirsikkapuiden lehtiä kerättiin jo haravalla kasoihin. Noora kyseli varovaisesti kuulumisia ja Jonasta ärsytti sen tapa sanoa "erillainen" ja "enään" ja aikansa tuskaisesti ähkittyään se sanoi: - Minusta tuntuu, että me ollaan kasvettu erilleen.
Se yritti näitä "ei se ole sinussa vaan minussa" ja "oltaisiinko vain ystäviä", mutta Noora kielsi jauhamasta paskaa. Jonas kallisti päätään ja hymyili toisella suupielellään ja sanoi:
- Noora, sä oot liian tavallinen mulle.
Noora itki pää polvien välissä, eikä sanonut enää mitään. Jonas viipyi hetken ja lähti sitten pois. Se meni ratikalla kotiin ikkunasta tuijotellen. Sillä oli outo olo, se tunsi maailman ympärillään omituisen vahvasti. Se haistoi hajut ja kuuli äänet. Kun se jäi pysäkille se tunsi kiveyksen kengänpohjan läpi jalassaan. Ja sen vatsaa koski. Se istui sängyllä ja voi huonosti.
Jonas oli löytänyt omantuntonsa niin että tärykalvoihin sattui.
Se soitti Nooralle yhdeksän aikaan illalla, mutta se ei vastannut, hälytti vaan. Jonas ei muistanut, että Noorallakin oli nilkkimäinen vaimennusnäppäin.
Alppipuistossa kirsikkapuiden juurella Jonas istui ja kirjoitteli ruutuvihkoon runoja ja mietteitä. Se poltti sätkätupakkaa ja sillä oli tavaroitaan varten vanha armeijan kaasunaamarilaukku. Kirsikkapuiden juurella se istui melkein joka päivä lämpimänä aikana vuodesta, lukien ja kirjoittaen. Se luki Nietzscheä sekä aforismeja kirjasta:
"Joka on istuttanut puun, ei ole elänyt turhaan."
Ja sitten se jäi tuijottamaan sinistä taivasta ja lokkeja ja ajattelemaan ja puhaltelemaan savua niin että se jäi leijumaan hänen näköpiiriinsä.
Niin nopeasti savu hajaantuu näkymättömiin. Se on olemassa, mutta lopulta pelkkinä molekyyleinä.
Jonas kävi kesätöissä puutarhafirmassa. Enimmäkseen se istukseli pengerryksellä ruutuvihko polviensa päällä. Välillä se kävi kitkemässä muutaman pujon tai jurnutteli ruohonleikkurilla pari neliötä nurmea, mutta enimmäkseen se lorvi. Muut kesäapulaiset rehkivät niska limassa neljänkymmenenkahden markan tuntipalkkansa eteen, mutta Jonas ei, vaikka muita suututti, kun työnjohtaja tuli paikalle ja Jonas äkkiä pomppasi ylös ja alkoi hullun lailla kitkeä. Ja työnjohtaja sanoi, että hyvin olette edistyneet, vaikka oikeasti neljä siinä teki viiden työt.
Kerran istutettiin puita ja paljon. Ei ollut mahdollista vetää lonkkaa, sillä porukka jaettiin pareihin ja pareille annettiin tietty määrä taimia. Jonas istutti Emmin kanssa. Tunnin jälkeen poika alkoi valittaa, kun selkä tuli kipeäksi ja Emmi ei puhunut sille oikeastaan mitään. Se kehtasi sanoakin, että nosta sinä, kun olet vahvempi, vaikka tyttö oli tuskin viisikymmentäkiloinen. Ja Emmi tuijotti maata ja kiristeli hampaitaan ja retuutti katajantaimea niin että havut karisivat. Kesätyöntekijöiden läksiäispippaloissa Jonas joi punaviiniä ja loppuillasta sitten istui syrjässä ja murjotti. Muut pitivät iloa, eikä kukaan kiinnittänyt siihen mitään huomiota, vaikka se itkeä tirauttikin ja kailotti jossakin vaiheessa, että te ette tiedä miltä minusta tuntuu. Työt loppuivat heinäkuun lopussa ja Jonas palasi Alppipuistoonsa.
Kirsikkapuun juurella Jonas tapasi Noorankin. Ne istuivat muutaman puun päässä toisistaan, edellinen savua puhallellen ja jälkimmäinen lukien. Paskaa kirjaa Noora kyllä luki, Åsa Larssonia, mutta koska Nooralla oikein kivat vihreät silmät ja punaiset hiukset ja se hymyili paljon, ei Jonas ilmaissut mielipidettään. Kyllä ne juttelivat ja Noora kysyi mitä Jonas lukee. Kun Jonas näytti Noora sanoi, että sitä nolottaa nyt, kun se lukee tällaista hömpänpömppää. Ja Jonas sanoi, että ei se mitään.
Ne lähtivät samalla ratikalla kaupunkiin päin, kun alkoi tuulla kovasti. Ne nousivat vaunuun, joka oli aivan täynnä ja haisi monen ihmisen hielle. Pieninä ihmisinä ne pääsivät puikkelehtimaan ihmisten tolpista kiinni pitävien käsivarsien ali vähän väljemmille vesille. Ne seisoivat vastakkain melkein kiinni toisissaan ja Jonas sanoi:
- Huomisen otsikot. Raitiovaunu kaatui, tuhat kuoli.
Ja Nooraa nauratti. Lasipalatsin edessä ne erosivat, mutta sopivat, että törmäävät uudelleen samoilla kirsikkapuilla. Jonas meni kotiin ja kirjoitti vihkoonsa: "Ne feromonit, ne feromonit. Vaikka ei uskoisi mihinkään, luonnonlakeja vastaan ei auta tapella."
Seuraavalla kerralla ne vaihtoivat jo numeroita ja puhuivat musiikista. Jonas kertoi soittaneensa lukioaikana kitaraa bändissä, mutta se oli sittemmin jäänyt. Jonas ei maininnut, että oli saanut yhtyeestä kenkää, kun muut jäsenet olivat kyllästyneet sen taiderokkivisioihin. Laulaja oli sanonut, että voit painua vittuun kingcrimsoneinesi. Noora kertoi, että se oli laulanut tyttösenä kuorossa, mutta jättäneensä sen sitten. Ja se kertoi, että se myi jäätelöä Linnanmäellä. Seuraavana päivänä Jonas jo kävikin Linnanmäellä. Se söi neljä pehmistä siellä, muttei käynyt yhdessäkään laitteessa, vaikka väitti käyvänsä välillä. Oikeasti se vain kiersi puiston ja tuli takaisin jätskille.
Ennen taiteidenyötä Jonas tiesi Noorasta, että se on menossa lukion kolmannelle, maalaa vesiväreillä nättejä kuvia, tykkää juoda kaljaa ennemmin kuin siideriä ja että sillä on tavattoman suloinen tapa sanoa, että "erillainen" ja "enään". Taiteidenyönä ne pussasivat Ullanlinnassa ja seuraavana päivänä ne kävelivät käsi kädessä keskustassa, kävivät Kampissa krapulapitsalla ja joivat limpparia yhteisestä pahvimukista, kumpikin omalla pillillä.
Noora jatkoi lukiota ja Jonas ei tehnyt mitään, kun ei se ollut päässyt yliopistoon sisään. Rahastakaan Jonaksella ei ollut puutetta, koska sen sukunimi oli Waldén. Sen isä tosin nurisi, että kun kerran välivuosi tulee, mene nyt armeijaan, jävla soikoon. Melkein joka ilta se näki Nooraa ja ne istuivat pitkälle yöhön ja juttelivat. Muun ajan Jonas istui keskustan boheemibaareissa ja ryysti viiden euron tuoppeja ja kaverit kirosivat, että miksei mennä Kallioon. Ei Jonasta kiinostanut, kun se sai saman verran viikkorahaa kuin sen kaverit palkkaa, eikä se maksanut vuokraansakaan. Kun joku ilmoitti joutuvansa lähtemään futistreeneihin, sanoi Jonas, että se vihaa jalkapalloa instituutiona.
Elokuun lopussa Jonas sanoi Nooralle, että minä rakastan sinua. Ja kun Noora sanoi samat sanat takaisin, se tuntui hyvältä. Sen jälkeen Jonas sanoi tunnin välein, että tiesitkös että minä rakastan sinua.
Kirsikkapuun lehdet vaihtoivat väriä niihin aikoihin, kun Jonas jätti kirjoittamansa runon netin kirjallisuusfoorumiin:
"Joka on istuttanut puun, ei ole elänyt turhaan."
Minä olen istuttanut puun
Itse asiassa montakin
Mutta sain siitä palkkaa
Lasketaanko se?
Runo sai parit kehut ja Jonas innostui. Se näytti sen Nooralle ylpeyttä puhkuen. Mutta tyttö ei osannut sanoa siitä mitään ja poika loukkaantui niin, että se meni vatsalleen sängylle makaamaan tuijotti nurkkaan, eikä sanonut mitään ja tyttö sai siinä selittää, että kun en minä osaa mitään tekstejä tulkita, mutta kyllä minä siitä tykkäsin.
Jonakin iltana Jonas pohti Nooralle ääneen olemassaolon ongelmaa.
- Pascal torjuu ateismin sillä, että ihminen luo itelleen esteitä ja voittaa niitä paetakseen tylsyyttä, jotta elämä ei tuntuis järjettömältä. Se on kumminkin järjetöntä, koska kaikki kuitenkin kuolee. Sen takia Jumalan on oltava olemassa, että elämä ei olis järjetöntä. Kierkegaard kumminkin on ihan toista mieltä ja mun mielestä vesittää Pascalin höpöhöpön...
Noora kuunteli ja hymyili silmät loistaen, muttei sanonut mitään. Kun Jonas sitten tiukkasi siltä mielipidettä, tyttö sanoi:
- En mä niin ku tiiä. Kyllä mä uskon, ett joku korkeempi voima on olemassa, mut en mä mikään kristitty oo.
Jonas ei enää sanonut tunnin välein, että minä rakastan sinua. Ei edes päivän välein. Se ryyppäsi enemmän ja käytti kännykän nilkkimäistä vaimennusnäppäintä, kun Noora soitti. Se eksyi joihinkin vasemmistonuorten pirskeisiin ja hurmasi jonkun silmaläsipäisen rastatytön pohdinnoillaan nihilismistä. Ne naivat saunaneteisessä huuruisesti. Poika oli juonut niin paljon, ettei meinannut tulla millään ja oli jälkeenpäin tyytyväinen kestävyydestään. Se unohti onnellisesti kuinka mimmi oli katsonut sen olan yli kattoon pimppi melkein kuivana pojan edelleen rynkyttäessä ähkien.
Nooran Jonas näki lopulta seuraavan kerran siinä vaiheessa, kun kirsikkapuiden lehtiä kerättiin jo haravalla kasoihin. Noora kyseli varovaisesti kuulumisia ja Jonasta ärsytti sen tapa sanoa "erillainen" ja "enään" ja aikansa tuskaisesti ähkittyään se sanoi: - Minusta tuntuu, että me ollaan kasvettu erilleen.
Se yritti näitä "ei se ole sinussa vaan minussa" ja "oltaisiinko vain ystäviä", mutta Noora kielsi jauhamasta paskaa. Jonas kallisti päätään ja hymyili toisella suupielellään ja sanoi:
- Noora, sä oot liian tavallinen mulle.
Noora itki pää polvien välissä, eikä sanonut enää mitään. Jonas viipyi hetken ja lähti sitten pois. Se meni ratikalla kotiin ikkunasta tuijotellen. Sillä oli outo olo, se tunsi maailman ympärillään omituisen vahvasti. Se haistoi hajut ja kuuli äänet. Kun se jäi pysäkille se tunsi kiveyksen kengänpohjan läpi jalassaan. Ja sen vatsaa koski. Se istui sängyllä ja voi huonosti.
Jonas oli löytänyt omantuntonsa niin että tärykalvoihin sattui.
Se soitti Nooralle yhdeksän aikaan illalla, mutta se ei vastannut, hälytti vaan. Jonas ei muistanut, että Noorallakin oli nilkkimäinen vaimennusnäppäin.
Työn tiedot
Ei ole elänyt turhaan
Pikkukilpikonna
» Kategoria: Kirjallisuus » Novellit» Työn pituus: 1088 sanaa» Työ lisätty: 04.04 - 2007» Kommentoitu: 5 kerta(a)» Lisätty suosikkeihin: 3 kerta(a)
Tietoa työstä:
Ajatuksena oli tehdä rakkausnovelli. Onhan se sitäkin.
Tästä oli hitonmonta eri versiota ja kirjoitusvaiheessa saksin pitkiä pätkiä pois. Edelleen tuntuu kuin Nooran ja Jonaksen alkuaikojen onnesta pitäisi olla vähän enemmän, mutta ehkä palaan niihin, kun keksin mitä kirjoittaa
Kommentit
riikkari
22:22 // 04.04 - 2007
Ooh. Taattua laatua! Mukavan söpö mutta tästä kuvastuu kuitenkin sellaista huumoria siitä alkuaikojen
ah niin ihanasta siirappisuudesta. Muutenkin sanavalinnat on sulla aina hauskoja, lauseet on muotoiltu mielenkiintoisesti. Oon kyllä aivan myyty näille sun novelleilles.
Johanna
18:01 // 05.04 - 2007
Mukavan omaperäinen tyyli käyttää ihmisistä puhuttaessa muotoa "se". Aluksi ehkä hieman hämmentävää, joutuu paikoitellen miettiä, että kuka nyt tekikään mitä, mutta kun siihen tottuu, niin se erottuu hyvin joukosta. Sympatiat tässä tarinassa menevät täysin Nooran puolelle, Jonas on niin suuri nilkki, että sietääkin jäädä lopussa ilman naista. :)
Voisiko Jonas olla laittamatta runoaan juuri Harhakuvaan? Se tuntui jotenkin niin mahdottoman töksähtävältä, en tiedä miksi, ehkä sen vuoksi, että (luultavasti) fiktiiviseen tekstiin tuli yhtäkkiä kytkös todelliseen maailmaan. Eikö Jonas voisi antaa runoaan vain Nooran luettavaksi?
StYllebad
22:41 // 11.05 - 2007
Tämä oli upea. Ihan totta tosiaan.
En muista koska olisin Harhakuvasta löytänyt hyvää novellia (en ehkä ole jaksanut kaivaa) mutta tässä oli sitä jotain.
Ihmeellistä, mahdottoman hienoa.
Tapuli
08:14 // 23.05 - 2007
Tämä oli hyvä.
Koko teksti teki mieli ahmia salamannopeasti, jestas kun oli hyvä.
Jokin nimenomaan tuossa kirjoitustyylissä kiehtoo. Se on kiinnostava.
Lähetä kommentti
Sinun pitää kirjautua sisään lähettääksesi kommentteja!