Kaunokirjallisen työn esitys
Henkilöt
Herra Siika:
52- vuotias Vammalasta syntyisin oleva kahden lapsen isä ja yhden terveydenhoitajan mies, joka toimii tilanhoitajana maineikkaan sokeritehtaan alaisuudessa pyörivällä maatilalla. Herra S. on perheen pää ja intohimoinen kalastaja, joka työnarkomaanille tyypillisellä ”vapaa-ajallaan” sitoo mm. perhoja ja avustaa rakasta vaimoaan puutarhatöissä sekä omakotitalon kunnostuksessa.
Herra Ahven:
Suonenjoelle sukunsa ja juurensa jättänyt 65:n ikään ehtinyt niin ikään perheellinen mies, joka on armahdettu eläkkeelle samaisen sokeritehtaan palveluksesta. Vaimonsa työskennellessä aamukuudesta iltapäiväkahteen broileritehtaalla, jää herra A.:lle kalastuksen lisäksi aikaa nauttia myös sienestyksestä ja metsästyksestä.
Tapahtumapaikka
Eräs länsisuomalainen, historiallisestikin mainetta niittänyt paikkakunta sekä sen naapurimaasto.
Alkuasetelma
Innokkaat pilkkijät, perhetuttavat sekä pitkäaikaiset naapurit, herra S. ja herra A., viettävät lähes kaiken vapaa-aikansa kalastuksen parissa. Kausiluonteisten velvotteidensa ansiosta erityisesti talvisaikaan herrat saavat rauhassa keskittyä harrastukseensa. Koko ikänsä maanviljelijänä toiminut herra S. on kuitenkin läpi talven kärsinyt niin selkä- kuin olkapäävaivoistakin, ja usean eri diagnoosin jälkeen on käynyt ilmi, että alaselän luutumisongelmien vuoksi herra S.:n selkä saattaa lukkiutua mitä oudoimmissa ja yllättävimmissä tilanteissa. Välttääkseen ikäviä tilanteita herra S. on saanut listan asioista, joita selän säästämiseksi tulisi välttää. Ensimmäinen kohta kieltää pilkkimisen. Herra A. on tilanteesta erityisen mielissään, vaikkei sitä ulospäin näytäkkään, sillä kilpailu kalastajien välillä on kova ja helmikuussa järjestettäviä pilkkikisoja silmällä pitäen herra A. on etulyöntiasemassa, jos herra S. tottelee lääkäriä ja hillitsee harjoitteluaan. Mutta... mikäpä vannoutuneen kalamiehen pois jäältä pitäisi. Eivät ainakaan terveysriskit.
Kohtaus 1.
Aurinkoisen päivän aamu on kirpeä, pakkanen lähentelee kahtakymmentä miinusastetta. Ilma on kirkas ja taivas pilvetön. Kalifornianvalkoinen Volvo kiitää järven jäällä. Ajan patinoiman auton pakoputki vetelee viimeisiään, ja rauhallisen ilmapiirin rikkoo korvia raastava kolina. Ryhmä hiihtäjiä tulee vastaan, pilkkijöitä on kaikkialla. Radiossa pauhaa Laura Voutilainen. Herra S. naputtaa sormella rattia musiikin tahdissa. Auto kaartaa syrjäiseen poukamaan ja jarruttaa ärhäkkäästi. Herra S. nousee ulos raikkaaseen talviaamuun ja kävelee herra A.:n avannolle. Lumi narisee 46- koon kenkien pohjassa.
Herra S. (seisoo kädet puuskassa herra A.:n vierellä): Mitenkäs on syöny? Ootko kauankin siinä jo istuskellu? Olisit pistäny viestiä, niin oltais tultu samalla kyydillä.
Herra A. (luo ärsyyntyneen katseen herra S.:n): Ei täällä mikään tänään syö. Liekö liian kirkas ilma, eivät nouse pintaan. Ja heitin vaimon töihin, niin aattelin samalla sitten tulla vähän kokeilemaan.
Herra S. (pieni hymynkare huulillaan): Ettet vaan yrittäis kuule saada etulyöntiasemaa suurta koitosta varten?
Herra A. (uhittelevaan äänensävyyn): Yritätkös sinä vihjailla jotakin?
Herra S. (perääntyy muutaman askeleen): No en tietenkään, leikki leikkinä, leikki leikkinä!
Herra S. (yrittää rikkoa ystävysten välille laskeutuneen vaivautuneen hiljaisuuden): Ai saapleri! Nukuin pommiin ja tuli niin pirunmoinen kiire, että unohtu se uusi tukiliivi laittaa. Ei sulla styroksia olis lainata, että sais jotain lämmikettä tohon allensa?
Herra A. (nostaa katseensa avannosta herra S.:n): Ei sattunut kyllä yhtään palaa mukaan. Ei parane vanhan miehen enää ollenkaan makuutekniikkaa käyttää, ettei ala tuo virtsatulehdus uusimaan.
Herra S. (mutisee harmistunut ilme kasvoillaan): Niin tietysti juu, jokaisellahan meillä nämä omat vaivamme on.
Kohtaus 2.
Hiljaisuus laskeutuu poukamaan. Pakkanen paukuttelee jäitä, ilma on tyven. Herra S. hyräilee Voutilaisen O-o-ou- kappaletta. Herra A. juttelee kaloille saamatta vastakaikua. Kuluu tunti, jos toinenkin. Herra A. istuu kokoontaitettavalla pilkkijakkaralla, herra S. makaa jäällä katse avantoon kohdistuneena. Kellon viisarit osoittavat iltapäivä viittä.
Herra A. (venyttelee raajojaan): Jaahas, ei tärpännyt tänäänkään. Kait sitä voisi jo kotiin päin lähteä, alkaa termoskannukin ammottaa tyhjyyttään.
Herra S. (luo silmäyksen toveriinsa): Juu juu, totta turiset, voisin minäkin tästä eukkoa lähteä morjestamaan. Huh huh, tuli kyllä niin iso saalis, että mitenkäs tässä oikein pitäisi toimia. Et sinä kotiin haluaisi muutamaa kipaletta viedä? Ei me kotona tämmöisellä kasalla mitään.
Herra A. (kääntää selkänsä herra S.:lle): En minä, kiitosta vain. Tulen huomenna paremman pilkin kanssa, ja ongin itse oman päivälliseni. En minä almuilla mitään...
Herra S. (tajuaa tökerön sanavalintansa ja yrittää korjata tilanteen): No enhän minä sitä nyt sillä tavalla tarkoittanut, älä ymmärrä väärin kuomaseni. En minä pahalla!
Herra A. tuhahtaa vihaisesti ja lähtee painamaan kohti vanhaa Toyotaansa. Samaan aikaan herra S. alkaa tehdä myös lähtöään, mutta huomaa pian, ettei hommasta tule mitään. Pitkän ja viluisan pilkkisession aikana herra S.:n selkä on totaalisesti lukkiutunut ja hän sätkii jäällä kuin iso, ylipainoinen hylje. Näky ei ole kaunis.
Herra S. (hätääntynyt ja kivusta vääntelehtivä ilme kasvoillaan): Ahven hei, voitko tulla hiukan jelppimään! Taisin jäädä oikein pahemman kerran nalkkiin! Ahveeeen, Ahven heeeei! Apuaaaa!
Herra A. istuu autossaan ja katselee uroshylkeen liikehdintää, selvästi nauttien tilanteesta. Hetken mietittyään hän nousee ulos autosta ja kaivaa takaisin avannolle kävellessään Nokian kännykkäänsä taskustaan.
Herra S. (huudahtaa helpottuneena): Jumankauta, onneks havahduit mun huutooni vielä! Tiedä mitä tässä olis tapahtunu, jos oisin yksinäni tänne jääny. Taidetaan olla kuule viimiset jäällä! Jos viittisit oikein voimalla hypätä tohon alaselän päälle, niin se varmaan tokenis taas.
Herra A. on hiljaa. Seisoo vain ja tuijottaa Herra S.:aa. Koko järvi on hiirenhiljainen, tuuli yltyy.
Herra A. (ivallinen sävy äänessään): Niin tuota... minulla on noita omiakin vaivoja vähän siihen malliin, etten taida uskalta ruveta sinua auttamaan. Mutta minäpä jätän tämän puhelimen tähän, niin saat soittaa apua.
Herra S. (ärsyyntyneenä): Mitä ihmettä sinä nyt höpötät?
Herra A. jättää Nokiansa herra S.:n ulottuville, mutta kuitenkin niin kauas, ettei herra A. kurkottamallakaan saa sitä hyppysiinsä. Herra S.:n suu loksahtaa auki hänen tajutessaan tilanteen laadun. Herra A. ottaa toisesta taskustaan S-Marketin muovipussin ja latoo herra S.:n saaman kalansaaliin muovipussiin. Varmoin ja vakain askelin hän poistuu paikalta, kertaakaan taakseen katsomatta. Herra S. ei saa enää edes ääntä suustaan, jää vain tuijottamaan herra A.:n perään tämän istuessa autoonsa.
Kohtaus 3.
Herra A. (puhuu tyytyväisenä autopuhelimeensa): No minä tässä hei kulta! Pistätkö kuule hellaan puita, tuli niin iso kalansaalis, ettei koskaan ennen!
Työn tiedot
Kateus
piiapauliina
» Kategoria: Kirjallisuus » Näytelmät» Työn pituus: 878 sanaa» Työ lisätty: 29.04 - 2007» Kommentoitu: 5 kerta(a)» Lisätty suosikkeihin: 0 kerta(a)
Tietoa työstä:
Kevät 2007. Ennakkotehtävä, jonka aiheena oli yhden minuutin mittainen lyhytelokuvan käsikirjoitus aiheesta Kateus. Noh, minähän en koskaan ole käsikirjoitusta tehnyt, enkä lyhytelokuviakaan pahemmin katsonut, joten arvata saattaa, että lähdin tehtävän tekoon todella iloisin mielin :D . Tässä näytillä oleva tuotos ei kuitenkaan ole se aito ja alkuperäinen, jonka lähetin koululle, vaan pidempi ja hieman... rehevämpi :D ... versio. Näytelmästähän tämä käy siinä missä käsikirjoituksestakin, joten kategoriointi on sen mukainen.
Kommentit
Jonsi
19:46 // 01.05 - 2007
Teknisesti tämä on ihan kelpo. :) Käytät kyllä vähän liikaa parenteeseja, suurin osa pitäisi jättää ohjaajalle. Minulle on opetettu, että vasta sitten, kun repliikistä ei voi mitenkään päätellä tarkoitettua asiaa, niin käytetään parenteesia. "Olen niin onnellinen. (Pitää pyssyä ohimolla)" Muu kuuluisi ohjaajalle. [No nyt toistelen vain sitä mitä minulle on opetettu.]
Minuuttiin tässä on tosiaan aika paljon tavaraa. Viisi-seitsemän minuuttia olisi ihan sopiva, saisi vähän lihaakin ympärille.
Tarina on sellainen perusjuttu. Tosin ei tälläiseen saa rakennettuakaan suurta eeppistä saagaa, tarina ajaa tehtävänsä vallan hyvin. En oikeasti osaa sanoa mitään tyhjentävää siitä.
Pa-Ne-Pa
23:39 // 04.07 - 2007
ensin tuli mieleen, että kässärin henkilökuvaukset pyydettiin meillä laatimaan mahdollisimman lyhyiksi ja ytimekkäiksi. Opettajamme ei suostunut lukemaan niistä edes hiusten värejä saatikka mitään muuta taustatietoa. Siihen nähden alkukuvauksesi ovat melko pitkät.
Hyydyin, koska olen väsynyt, enkä jaksanut lukea alkuasetelmaa pitemmälle :D henkilöiden kuvauksien kalastusteema ei ehkä oikein myöskään kolahtanut. johtuneeko tästä vai onko omaa syytäni etten jaksanut kiinnostua. tiedä häntä.
tabis
00:54 // 21.07 - 2007
Teknistä kritiikkiä jos saan antaa: Kannattaisi ohjaajaa ja näyttelijöitä ajatellen jättää vähän ilmaa tekstin ja tekemisen väliin. Pyrit ehkä vähän liikaa ohjaamaan kaikkea tekstissä tapahtuvaa, vaikka esimerkiksi (ärsyyntyneenä)"mitä ihmettä sinä nyt höpötät?" tyyliset replat on itsestään selvästi "ärsyyntyneitä". Kannattaa lukasta ehkä vielä pari käsistä ja katsoa miten niihin on saatu tekstiin punottua lavalla tapahtuvat mielialanmuutokset. :)
Burned
13:39 // 01.08 - 2007
Persoonallinen idea ja aika mielenkiintoinen loppu. Kateus, se on julma. Minäkään en ole erityisemmin käsikirjoituksiin perehtynyt, joten en oikein osaa sanoa mitään kunnollista kritiikkiä. Halusin vain ilmoittaa että minäkin luin tämän :')
Jepa
16:46 // 25.05 - 2008
Voivoivoi. Yhdyn kaikkeen edelliseen, liikaa juttua, liikaa määrittelyä ja tavaraa. Ohajaaja ja näyttelijät menettäisivät hermonsa. Dialogin sanavalinnat jees, samoin idea ja pointti.
Lähetä kommentti
Sinun pitää kirjautua sisään lähettääksesi kommentteja!