Kaunokirjallisen työn esitys
Pullanmurut poukkoilevat teekupin pohjalla kun pyöräytän nesteen jälleen kieppumaan lusikallani.
Ulkona on valkoista ja harmaata ja talojen savupiipuista kohoaa hiljalleen yhtälailla kieppuvia savukiehkuroita, jotka vähitellen hälvenevät kohotessaan ylemmäs. Pikkulintuja pyrähtää parvena lentoon koivuista, johon viimeiset oranssit lehdet yhä ripustautuvat. Horisonttiin katoava metsänraja on melkein musta. Koivujen latvat hehkuvat punaisina kun aurinko laskee.
Talvi tuli äkkiä, junan kiitäessä kaupungin rajalta toiselle vaihtui piiskaava vesisade läpitunkemattomaksi valkeudeksi. Yllätti minut. Tiesin sen tulevan, en vain todella uskonut siihen. En näin pian. Värit ovat poissa. Tiedän, että jossain on sinisten sävyjä ja valkeaa ja harmaata, mutta pimeys on syönyt ne kaikki katseeltani. Heti kun lakkasin valvomasta niitä, lepäsin hetken, se vei ne minulta.
Hetkessä tuulenpuuska saattaa muuttaa kuolleen ja liikkumattoman jääautiomaan kieppuvaksi valkoiseksi kurimukseksi, jossa ääriviivat haalistuvat tai katoavat kokonaan. Samoin mieleni turta kohmettunut todellisuus saattaa hetkessä tempoutua pienenpieniksi hiutaleiksi ja pyyhkäistä mennessään kaiken, minkä olen saanut asetettua paikoilleen.
Kun avaan oven, on tuuli paiskata sen kädestäni. Kyyryssä liukastelen postilaatikolle ja revin jäätyneen kannen auki. Sisään päästyäni istun viltin alla lapaset kädessä kymmenisen minuuttia ja kuulen korvissani miten heiveröinen sydämeni koettaa raivokkaasti saada minua lämpenemään. Villapaidassa on jäähileitä ja villahanskoista karissutta nukkaa. Ulkona on pimeää, vaikka pitäisi olla päivä. Silmiä kutittaa ja kirvelee, kaikki on sumeaa. Naapuritalonkin erottaa vain kaukaisena hehkuvana pisteenä. Äkkiä sekin lepattaa hetken ja sammuu. Koko talo pimenee sihahtaen. Sisällä on pimeää, vaikka pitäisi olla päivä.
Alan vähitellen nähdä pimeässä. Koetan hiipiä mahdollisimman hiljaa etten häiritsisi taloa. Etäisyydet tuntuvat kasvavan, mutta pelkään ottaa tukea. Minä olen tunkeilija tässä talvimaailmassa. Oviaukot tuijottavat minua mustilla ilmeettömillä silmillään. Ne eivät ymmärrä, etten itse tähän pimeyteen halunnut, tai eivät välitä. Ikkunan takaa kuuluu vaimeita kohahduksia. Talvi tukahduttaa äänet, tuulen riepotteleman pahvilaatikon ääntä ei erota kaukaisesta junasta. Omakin ääneni tukahtuu. Kahdet villasukat jalassa olen menettänyt tuntuman lattiaan, liu\'un tilan halki ilman kosketuspintaa mihinkään.
Ruusun terälehdet ovat reunoistaan paleltuneet: Lasisuojani ei kykene pitämään kylmää loitolla. Eikä myöskään ihoni, mikään, millä koetan itseäni suojata. Se on sisälläni. Sormieni reunat ovat kuivat ja kellertävät, pakkasen haurastuttamat kynteni katkeilevat, kuin kuivat oksat. Jatkuvat puistatukset saavat huulet tärisemään. En tiedä enää, tuleeko hiljainen vihellys viikkokaupalla umpeen muurautuneena olleesta nenästäni vai vanhojen ikkunankarmien raoista.
Tekisi mieli nukahtaa ja lakata vastustamasta routaa. Tie lämpöön ja tuoksuihin ja lintujen lauluun on liian pitkä. Polku valoon ja värien luo on lähes kulunut pois.
Se on yksinäinen pienen kulkea.
Työn tiedot
Kylmä
phocahispida
» Kategoria: Kirjallisuus » Novellit» Työn pituus: 378 sanaa» Työ lisätty: 01.05 - 2007» Kommentoitu: 2 kerta(a)» Lisätty suosikkeihin: 0 kerta(a)
Tietoa työstä:
”Maalaat mun roudalle värit joista mä tunnen sen
Pieninpiinkin kohtiin teet puolikkaan ihmisen”
En oikein rakasta talvea, ainakaan silloin, kun ei ole ketään jonka kylkeen käpertyä ollakseen edes hetken lämmin.
Kommentit
GemineWings
17:47 // 03.05 - 2007
Tunnelmallista tekstiä. :)
Mukavasti ja elävästi kirjoitettu novelli, pystyn hyvin eläytymään ja näkemään kaiken silmissäni.
Mielestäni tässä on hassua se, että minä luen tätä novellia yhtenä paratiisina. Ja sitten tietolaatikossa näkökulma onkin vähän kielteisempi. Tosi mielenkiintoinen piirre minusta.
Niin, sitten lempikohtani: keskimmäisessä kappaleessa on toistoa "... vaikka pitäisi olla päivä". Mielestäni tuo toisto on hienosti toteutettu, kuulostaa tosi mukavalta korvaani.
Pidän. Mukavaa luettavaa. :)
Pikkukilpikonna
07:51 // 09.05 - 2007
En diggaa minäkään talvesta, vaikka aika lämmin suhde talveen tästä tunnelmoinnista minun(kin) mielestäni välittyi. Henkilökohtaisesti en ole niinkään tällaisen ylenpalttisen kuvailun ystävä vaan raakaa toimintaa arvostan enemmän, mutta objektiivisesti ajatellen täytyy myöntää, että sanankäyttösi ja kuvailusi hallitset rautaisesti.
Lähetä kommentti
Sinun pitää kirjautua sisään lähettääksesi kommentteja!