Kaunokirjallisen työn esitys
Punaisessa ruostuneessa karusellissa pyörii, pyörii. Alkaa pian oksettaa. Nykäisen äitiä pallomekon helmasta, kaulakoru helähtää. "Mennään kotiin". Matkalla oksennan koiranputkien sekaan, äiti katsoo muualle. Ohi menee toinen äiti, katsoo minun äitiäni nyrpeänä kuin sitruuna.
Äiti ei jaksa olla vihainen, vaikka olin liian kauan karusellissa. Hiekka rahisee kenkien alla, tyhmät itikat tulevat kutittamaan silmäripsiä ja poskipäitä. Lähikaupan pihassa istuu laiha koira, luut näkyvät turkin lävitse ja silmät, ne ovat surulliset. Äiti vetää pois kun yritän mennä koiran luo. "Taudit tarttuu". Nahkahihna on kulunut melkein poikki, katson kaupan sisälle jos koiran omistaja olisi siellä. Ketään ei näy. Tietenkään, kuuma aurinko heijastuu kaupan ikkunoista. Niistä ei näe sisään.
Kotona kokoan palapeliä, äiti puhuu puhelmessa vaatteista ja koruista. Palapelistä muodostuu minnihiiri. Palat ovat kuluneet kulmista poikki. Mietin laihaa koiraa, onkohan se jo haettu ja onko sille annettu koiranruokaa. Nukkuuko se nyt tyytyväisenä tuhisten isäntänsä tohveleiden vieressä kuten amerikkalaisissa elokuvissa.
Minnihiiri tulee valmiiksi ja kapuan ikkunalle josta näkyy öisin avaruus ja tähdet. Jääkaappi murisee keittiössä yksinäisenä, avaan oven ja ylähyllyllä meetwurstia ja ruskea vanukaspurkki, kannessa majava jolla on suuret talttahampaat. Kansi suhahtaa avatessa, lusikka rikkoo vanukkaan pinnan, uppoaa ruskeaan suklaantuoksuiseen mössöön. Äiti näyttää vihaiselta puhelimessa, huitoo käsillään niin että helmikorut kilisevät ja rahisevat ranteissa. Puhelimen johto ei yllä jääkaapille, nojaan sen murisevaan kylkeen ja lusikoin vanukasta. Suklaa on makeaa, pian minulla on täysi vatsa ja suklaaviikset.
Äiti laittaa puhelimen pois ja vanukkaan, ei olisi saanut mennä ominpäin jääkaapille, ja vielä ennen ruokaa. Menen pöydän alle istumaan, tyhmä äiti, tyhmä ruoka. Tahdoin syödä vanukkaani loppuun. Nuolaisen suklaaviikset ylähuulelta ja sukellan pois pöydän alta äidin huomaamatta. Äiti lukee muotilehtiä olohuoneessa, ne tuoksuvat hajuvesille ja saavat aivastelemaan. Tyhmiä laihoja naisia tyhmissä vaatteissa. Revin kerran salaa yhden äidin muotilehdistä, loppuihin piirsin niille naisille viikset. Äiti löysi lehdet mutta ei jaksanut suuttua, isä oli silloin myöhään töissä ja äiti oli väsynyt.
Äiti kertoo aamulla että äiti ja isä saavat toisen minunlaiseni tytön, minua pelottaa, jonkin minun kopioniko. Pisamat kasvoillani tummuvat, aurinko vaihtuu keittiöstä olohuoneeseen, äiti istuu sohvalla ja katsoo minua, katson äitiä, sitten isää. Minä olen vihainen, ei minua saa kopioida, sukat valuvat jaloistani kun juoksen huoneeseni, nuket lentävät seinään ja muoviruuat, makkarat ja lihapihvit.
Äidin vatsa alkaa kasvaa, äiti ei mahdu enää muotivaatteisiin. Näen pöydällä vauvalehtiä, ruttusia vauvoja ja punaisia äitejä, niilläkin suuria vatsoja. Ajattelen likaisia vaippoja ja pieniä sormia ja varpaita ja tuttipulloja ja valkoista talkkia joka saa aivastamaan. Äiti kulkee neuvolassa, siellä minua ollaan pistetty ilkeillä piikeillä ja vieraat kädet ovat pitäneet kiinni. Isä on erilainen, touhottaa milloin mistäkin ja huolehti ja kantaa äidille omituisia ruokia. Kerran kaalikeittoakin joka sai keittiön tuoksumaan oksennukselta.
Kun äiti hakee minua päiväkodista, tädit tulevat ihailemaan äidin vatsaa joka on suuri kuin maapallo. Pelkään että se poksahtaa milloin tahansa. Minua inhottaa kuinka tädit puhuvat vatsalle, ei vauva voi kuulla. Äiti pitelee vatsaa ja hymyilee, sitten vie minut kotiin maireana ja on niin väsynyt että menee nukkumaan. Isä hyssyttelee, peittelee äidin pupupeiton alle ja keittää minulle puuroa ja laittoi liikaa hilloa.
Helteisenä aamuyönä jossain kolahta ovi ja hätkähdän hereille. Keittiössä palaa valot ja kuulen kiivasta puhetta. Äiti istuu pöydän ääressä valtava vatsamaapallo edessään ja näyttää punaiselta ja kivuliaalta. Isä puhuu vatsalle ja äidille. Näkee minutkin ja kertoo mummin olevan tulossa. Ja mummi tulee uniset silmät sikkuralla tohisten, sitten äiti ja isä lähtevät ja mummi jää katsomaan minua keskelle keittiötä. "Vauva syntyy", kaksi sanaa ja mummin silmissä herännyt ilo. Mummi tuoksuu unelta ja lämpimin käsin mummi nostaa minut syliinsä, mummin iho on juovainen ja turvallinen.
Sairaala on valkoinen, ystävälliset tädit kävelevät käytävillä ja ne onnittelevat ja minun vatsassani kuplii ja kihelmöi sillä pian näen äidin. Verhon takaa kuuluu hiljaista itkua ja matalaa puhetta, siellä äiti ja isä ovat vieretysten äidin sängyllä ja pieni tuhiseva käärö makaa äidin sylissä. Ryppyinen kuten mummokin ja punainen, tummia hiuksia päälaellaan, silmät suljettuina. Onpa se pieni. Äiti ja isä katsovat minua, tulen lähemmäs mummi takanani, istahdan sängylle ja äiti ottaa kädestäni kiinni ja käärö piti yhä silmiään suljettuina. "Tässä on sinun siskosi", äiti huokaa onnea silmissään, minun on vain ihmeteltävä.
En ehdi ajatella nyt mitään ilkeää, en ajattele revittyjä muotilehtiä ja naapurista varastettuja omenia ja äidiltä salaa otettuja huulipunia. Siskoni on pieni ja ryppyinen ja tuoksuu vauvalta. Kosken varovasti siskoni pientä poskea, se on lämmin.
Työn tiedot
Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa
emila
» Kategoria: Kirjallisuus » Novellit» Työn pituus: 691 sanaa» Työ lisätty: 18.05 - 2007» Kommentoitu: 3 kerta(a)» Lisätty suosikkeihin: 0 kerta(a)
Tietoa työstä:
Lapsuus on esiintynyt teksteissäni nyt aika tiuhaan, samaa linjaa jatketaan. Novelli on ehkä hieman keskeneräinen, toisaalta olen ihan tyytyväinen äkkinäiseen lopetukseenkin. Jälleen näitä tajunnanvirtanovellejani, ovat tulleet tavaksi. ;)
--
* 19.5. muokattu aikamuodot yhtenäisiksi
Kommentit
Pikkukilpikonna
07:15 // 18.05 - 2007
Nimestä en niin pitänyt, vaikka on siinä ansionsakin. Lähinnä se ei ole makuuni. Se vähän alleviivaa itsestäänselvää.
Lyöntivirhe 4. kappaleessa (ikknalle).
Toistat lämpimän ihon miellyttävän kahdesti: mummin kädet ja vauvan poski. Toistosta tulisi erinomainen, jos lisäisit vielä kolmannen kohdan, jossa henkilö kohtaa lämpimän ihon. Kaksi ei koskaan merkkaa mitään, mutta kolmesti toistetussa on aina pieni sisällöllinen totuus, tiedäthän. Kolmannessa kappaleessa minäkertoja pohtii, tuhisisiko vauva niinkuin leffoissa. Toiseksi viimeisessä kappaleessa se tuhisee, mutta kertoja ei enää palaa aikaisempiin mietteisiinsä, että kappas kyllähän se tuhisee. En tiedä olisiko parempi esittämälläni tavalla.
Näppärästi käytät kieltä ja onnistut naiivissa ilmaisussa mallikkaasti. Konkreettisuutta on paljon ja se on aina hyvä (tämäkin sivusto on tupaten täynnä abstrakteja kertomuksia vailla tarttumapintaa). Hyviä nyansseja (jaloista valuvat sukat ja kulmista kuluneet palapelin palat).
Mukava kirjoitus.
Aniline
19:23 // 19.05 - 2007
1: Tässä vaihtuu aikamuoto kesken kaiken. "Menen pöydän alle istumaan, tyhmä äiti, tyhmä ruoka. Tahdoin syödä vanukkaani loppuun." Se tekee tästä keskeneräisen.
Myös kävisin tätä vaan läpi ja miettisin sanavalintoja ja lauserakenteita.
Vaihtaisin ainakin tuosta talkki-kohdasta sen miten se saa aivastamaan, aivastusjuttu ei oikein sovi kun juuri oli mainittu että hajuvesi saa aivastamaan. Valkoista talkkia vain.
Ja tuo maapallovertaus on kiva, mutta se ei ole uskottava. Tai siis sillä tavalla, eihän kukaan voi sanoa että maha oli KUIN maapallo, tuskinpa kukaan on nähnyt maapalloa? Vaihtaisin sen maha oli MELKEIN KUIN maapallo, siihen tulee sellaista minä-en-tiedä-tarkalleen-kuinka-suuri-maapallo-on-mutta-tosi-suuri.
Mutta tämä on söpö ja tykkään tästä ja olen ihastunut lapsuusteemoihin ja tajunnanvirtanovelleihin. Harrastan sitä itsekin. Hienoo. (=
Aniline
19:24 // 19.05 - 2007
Niin joo, nimestä vielä, minäkään en oikein pidä siitä. Minua ärsyttää siinä se, että se on siitä laulusta, eikä oma lauseesi. Toisaalta, se sai minut lukemaan tämän tekstin, että ei se huonokaan ole.
Lähetä kommentti
Sinun pitää kirjautua sisään lähettääksesi kommentteja!