Kaunokirjallisen työn esitys
Koska Eero oli ehtinyt asua kaupungissa puoli vuotta ilman, että se oli kertaakaan matkustanut metrolla, se yhtenä heinäkuun päivänä meni koko metrolinjan päästä päähän ja otatti itsestään valokuvan joka asemalla. Ruoholahdessa sen kuvasi R-kioskin myyjä, Kampissa vartija ja niin edelleen. Siinä se poseerasi selässään reppu, jossa oli oikein eväät. Eväitä se jäi syömään Herttoniemeen. Se istui puliukkojen kanssa istutuksen reunalla ja söi ja jakoi leivistään niille.
Se tulosti kuvat ja lähetti ne äidilleen Urjalaan.
Kun Eero oli armeijassa, jääkäri Savolaisella oli tapana joka ilta sanoa:
- Hyvää yötä Tommila, hyvää yötä Jaska, hyvää yötä Ruuskanen, hyvää yötä Oittinen, hyvää yötä Timppa, hyvää yötä Varpio, hyvää yötä Strandholm.
Mutta Eeron nimeä se ei koskaan sanonut.
Eero oli joukkueensa ainut maalaispoika. Tupakaverit sanoivat sitä välillä Paskalapioksi ja vittuilivat, että se ei ole koskenut tissiin muulloin kuin rintaruokinnassa ja lypsäessä.
Pienistä kylistä tulee pieniä ihmisiä, mutta suurista vielä pienempiä, ajatteli Eero.
Armeija-aikana Eerolla ja Jaanalle, sen tyttöystävällä meni poikki. Eero oli pari viikkoa Rovajärvellä leirillä ja kun se harjoituksen jälkeen pääsi lomille, tuli puhelimeen Jaanalta tekstiviesti, että sillä olisi vähän asiaa. Ne menivät grillille syömään ja Jaana kertoi, että ne ovat nyt kasvaneet erilleen. Sen lisäksi se kertoi, että niiden töihin oli tullut uusi poika, joka on hirmuisen hyvä kuuntelija. Eero ymmärsi tämmöiset asiat ja toivotti Jaanalle onnea. Itkunsa se itki kotona parvensa perukoilla pikkuveljen pelatessa alapuolella Counter Strikea.
Eero muutti armeijan jälkeen Helsinkiin. Yliopistossa se liittyi salibandyjengiin ja teki ensimmäisessä ottelussa kaksi maalia. Saunassa jätkät uhosivat, että perkele Eero teit miehen työn kyllä. Se lähti joukkueen kanssa yökerhoon, jossa se näki tiedekunnan tyttöjä parin pöydän päässä. Siellä oli se Iiriskin, jonka kanssa Eero oli tehnyt huhtikuussa ryhmätyötä. Se joi monta valkovenäläistä ja keräsi rohkeutta ja meni lopulta juttelemaan, mutta se ehtinyt sanoa kuin moi, kun Iiris jo sanoi, että painu vittuun, henkes haisee.
Eero sopi irc-galleriassa treffit vantaalaistytön kanssa, jonka nimimerkki oli [Marla]. Eero tuli Forumin lasikulmalle kaksikymmentäviisi minuuttia etuajassa ja odotteli jalat täristen neljäkymmentä minuuttia ennen kuin se näki ulkopuolella kaksi tyttöä, joista toinen näytti samalta kuin tyttö galtsun kuvissa. Tytöt näyttivät kikattavan ja vilkuilevan sen suuntaan, mutta kävelivät ohitse Rautatieasemalle päin. Eero odotti vielä puoli tuntia ja lähti sitten kotiin.
Se meni jouluksi isän ja äidin luokse Urjalaan. Pikkuveljellä oli tyttöystävä, jonka kanssa se pelehti parvella, joten Eero katseli Lumiukkoa sohvalla ja nukahti siihen. Äiti otti siltä silmälasit päästä ja peitteli sen viltillä. Uudenvuodenaattona se näki Ronkaista, vanhaa lukiokaveriaan. Ne istuivat Esson kahvilassa, eivätkä paljoa puhuneet. Kun ne olivat onnistuneet olemaan kolme minuuttia kokonaan vaiti, Ronkainen sanoi, että alkaa olla vähän kiire mennä ja lähti johonkin pirskeisiin. Eero ajoi kotiin saunomaan isän kanssa.
Helsingissä Eero soitti Tuukalle, joka pelasi samassa joukkueessa ja kyseli tätä kaljalle.
- En mä nyt niin tiedä.
- Lähtisit ny vaan.
- Tässä on tullu dokattuu sen verran, ettei kyl kykene. Sori nyt vaan.
- Ookoo. Joku toinen kerta sitte.
- Joo joku toinen kerta.
Eero kävi hakemassa kaupasta kaljaa ja joi ne yksin kotonaan ja katseli Simpsoneiden vanhempia tuotantokausia. Aamulla se ei mennyt luennolle.
Keväällä se tapasi jossakin opiskelijakemuissa Inkun, söpön fuksitytön. Ne tanssivat ja pussasivatkin. Muutamaa päivää myöhemmin se tuli käymään Eeron luona. Eero teki pitsaa ja tarjosi viiniä ja ne katsoivat Unettoman Seattlessa. Se oli Eeron mielestä oikeasti hyvä ja se osasi pari repliikkiä ulkoakin. Illalla, kun Inkku lähti se ei pussannut Eeroa, vaikka tämä kovasti odotti.
Kun Inkku ei vastannut Eeron soittoihin eikä viesteihin, Eero etsi sen käsiinsä yliopistolla muutaman päivän päästä. Inkku sanoi säälivästi hymyillen, että se ei ole vielä valmis uuteen suhteeseen. Siihen Eero jäi seisomaan tumput suorina ja unohti suunsa auki niin kuin sarjakuvahahmo.
Eero haki kaupasta kaljaa ja joi ne yksin kotonaan ja katseli 24:n toisen tuotantokauden. Osasi se siitäkin repliikkejä ulkoa.
Eero sai huonon arvosanan isosta tentistä. Ei se siihen ollut lukenut, kun aika oli mennyt mm-kisoja katsellessa ja kaljaa juodessa, mutta pettyi se silti. Kotona se istui sohvalla ja alkoi itkeä. Se itki aivan valtoimenaan ja tunsi olonsa helpottuvan. Se itki ensimmäisen kerran sitten mummunsa kuoleman ja siitä oli kohta kaksi vuotta. Mutta ei mennyt kahta vuotta seuraaviin itkuihin vaan meni kaksi päivää. Eero syötti huonosti ottelussa lääkistä vastaan ja vastustaja pääsi tekemään maalin. Siitä tuli palautetta Tuukalta:
- Voisit jumalauta vähän kattoo niitä syöttöjä.
Eeron silmät kostuivat. Se nieleksi ja katseli muualle. Se oli vihainen ja sen teki mieli suuttua Tuukalle, muttei se kehdannut. Seuraavan vaihdon se pelasi surkeasti ja Tuukka kysyi siltä, että onko se kipeä tai jotakin. Eero katseli muualle ja sanoi, että joo. Se passitettiin kotiin.
Illalla Eero joi kaksi pulloa viiniä ja aloitti katsomaan Kylmän ringin ensimmäistä kautta, muttei jaksanut kuin yhden jakson ja loppuajan se istui sohvalle ja kuunteli No Doubtia ja itki. Joku oli joskus sanonut sille, että jokainen kyynel keventää painonsa verran taakkaa sydämeltä.
Vitut keventää.
Syksyn tullen Eero käveli Pitkällesillalle aamuyöstä. Se oli juonut vähän, muttei niin paljon, että rohkeus olisi pettänyt. Se nojasi sillan kaiteeseen ja sylki mereen. Takana suhasi takseja ohitse kovalla vauhdilla. Kaisaniemenpuistosta päin kuului kikatusta lasinhelinää. Eero kiipesi kaiteelle pitäen lyhtypylväästä kiinni. Se ei enää itkenyt; ei se ollut valuttanut kyyneltäkään kahteen päivään.
Siinä se huojui ja katseli mustaa vettä.
- Mitä helvettiä mä oikein teen?
Se laskeutui kaiteelta ja istui asvaltille. Siinä se istui ja mietti, kunnes aurinko alkoi lämmittää niskaa. Sitten se lähti kankeita raajojaan venytellen kävelemään kotiin. Parinsadan metrin jälkeen se kirosi oikein itsekseen ääneen, että perkele pannaan elämä risaiseksi ja otetaan taksi. Tolpalla ei ollut jonoa.
Työn tiedot
Pienen kylän suuri ihminen
Pikkukilpikonna
» Kategoria: Kirjallisuus » Novellit» Työn pituus: 871 sanaa» Työ lisätty: 24.05 - 2007» Kommentoitu: 5 kerta(a)» Lisätty suosikkeihin: 0 kerta(a)
Tietoa työstä:
Kirjoitettu taas valvomovuorossa. (Meni jopa 7 minuuttia yliaikaa tän takia.)
Käsittelen tässä samaa yksinäisyys-/masennusteemaa kuin aiemmin tuossa Itä-Pasila -jutussa, mutta vähän erilaisen henkilön näkökulmasta. Kerronnallisesti pidän tätä vähän ontuvampana kuin muutamaa aiempaa tekstiäni, mutta kyllin hyvänä, että tänne ilkeän jättää.
Toivottavasti kelpaa.
Kommentit
Seraphine
19:55 // 24.05 - 2007
Pidän tästä.
Tässä on ihan sujuva kerronta ja varsin mainio tunnelma.
Kaikesta surumielisyydestään huolimatta semmoinen toiveikas.
Lopusta tuli erityisesti hyvä mieli. :)
sera
19:59 // 24.05 - 2007
Tehokas kerrontatyyli,naivismin, realismin
ja surun yhdistävä teksti. Tai niin tulkitsin,
saattaisihan Eero lopulta olla omasta mielestään
ihan voittajajätkä.
Urjala. Luultavasti ihan peruspaikka, mutta sen lisäksi
aivan omiaan kaunokirjalliseen tekstiin. [k]Urjala.
[h]Urjala. Tai sitten vaan "heh, hassu nimi, ihan kuin
jotain puuttuis."
Siinä vaiheessa kun Eero katsoi Simpsoneita, olisi
nettisärinästä väsynyt silmä kaivannut jonkun
käänteen. Mutta loppuun luin, ja ennen kuin huomasin,
että tekstin luoja on eräskin Konna, ehdin pohdiskella,
miksi jotkut pitkät tekstit tuntuvat ylitsepääsemättömän pitkiltäääääää
ja toiset aika lyhyiltä vaikka eivät oikeastaan
olisikaan.
Kiitos, kyllä maistui!
Johanna
20:27 // 26.05 - 2007
Eero on ihanan sympaattinen hahmo, niin naiivi ja ressukka, että melkein sääliksi käy. :) Metromatka novellin alussa kuvastaa hyvin Eeron yksinkertaisuutta (en tiedä, onko se oikea sana, mutta ei tule muutakaan mieleen). Eero todella on maailman murjoma, välillä tuntuu että vähän liikaakin, välillä pitäisi sentään jonkin asian onnistua häneltä niin kuin pitääkin. Mutta toisaalta, jos jokin menisi kuin pitääkin, se saattaisi pilata Eeron henkilöhahmon. Eero ei kuitenkaan sääli itseään, päinvastoin, etenkin viimeinen kappale antaa vaikutelman siitä, että Eero ei ota kohtaloaan ollenkaan raskaasti.
Pidän tosiaan teksteistäsi, ne (kuten tämäkin) ovat onnistuneen realistisia ja pelkistettyjä, niissä ei ole mitään "lavertelua", vaan tarina kerrotaan suoraan ja uskottavasti.
riikkari
23:50 // 26.05 - 2007
Tämänkin luin jo aiemmin, mutta en vielä kommentoinut.. Jälleen hyvä, ihmettelen että milloin teet sellaisen novellin etten jaksaisi lukea/odottaisi mitä tapahtuu. Äh. En osaa muuta sanoa kuin että pidän.
GemineWings
18:31 // 19.06 - 2007
Kyllä kelpaa. :)
Tämä novelli saa kaikki empatiat puolelleen, itselläkin meinasi tulla kyyneleet silmiin tätä lukiessa.
Tulee tuosta Eerosta vähän tällainen Äidin kiltti poika -tunne, lempeä ja ystävällinen sekä hyvin arka. Kiltteys on hyvä piirre, mutta liian kiltti ja arka ihminen tuppaa jäädä toisten jalkojen alle poljettavaksi. Eerolle näin näyttää käyvän kerta toisensa jälkeen, sekä miesten että naisten puolelta.
Surullinen tarina, mutta lopussa toivo pilkahtaa. Mukavasti tuo loppu sitoo novellin nimeensä, pienen kylän suuri ihminen tosiaan kun ei sitten alas asti hypännyt.
Pidän kerronnasta, hyvin on mahdutettu ihmisen elämä yhteen novelliin. :)
Lähetä kommentti
Sinun pitää kirjautua sisään lähettääksesi kommentteja!