Kaunokirjallisen työn esitys
Piparin murusia
Minä muistan aina sen tuoksun kun Aada tuli suihkusta suoraan viereeni sänkyyn.
Sen hiukset tuoksui piparille ja iho vaniljalle.
Olisin voinut tuoksutella häntä vaikka ikuisuuden.
Jos näin painajaista yöllä, herätessäni siitä kietouduin kiinni Aadaan. Piparin tuoksu rauhoitti minut ja sai oloni tuntumaan turvalliselta.
Toisinaan kaupan hyllyllä etsiskelen käsiini saman hoitoaineen ja shampoon mitä Aada käytti ja haistelen niitä. Ostin muutaman kerran sitä itsekin.
Me tavattiin ekan kerran koulussa kun se alkoi syksyllä.
Tulin kouluun vasta viikon jälkeen koska olin ensin mennyt sellaiselle puolelle jonne en tosiaankaan tuntenut kuuluvani. Kaikki kaverit menivät sinne joten menin perässä.
Minua jännitti kamalasti kouluun meneminen koska siellä ei ollut yhtään tuttua.
Kaikki olivat pihalla ryhmissä. Tuntui että jokainen tuijotti minua, että ne tietäisivät minun tulleen tyhjälle paikalle.
Minun pitäisi mennä kansliaan kysymään mistä löytäisin luokanohjaajani.
Olin tietysti aika hukassa. Hortoilin pitkin käytäviä. Sitten vastaani käveli aika ystävällisennäköinen tyttö. Hiukset kiedottuina huivilla ylös. Suklaan ruskeat etuhiukset vain näkyivät. Se hidasti kun näki minut, kai se odotti että kysyn siltä jotain. Jänistin viime hetkellä. Muutaman askeleen otettuani käännyin ja kysyin.
–Anteeksi. Mistähän löytäisin kanslian? Tyttö käännähti hymy kasvoillaan.
–Sä oot aika väärällä puolella koulua. se naurahti. Naurahdin nolona.
–Tule. Minä voin näyttää sinulle missä se on. Oikeastaan itsekin voisin pistäytyä siellä. tyttö sanoi ja tarrasi minua ranteesta. Lähdin ilomielin sen mukaan.
–Minä olen muuten Aada. se esittäytyi.
–Olli. sanoin.
Kanslia tosiaan oli aivan toisella puolella koulua. Onneksi olin törmännyt Aadaan.
Etsin luokanohjaajani ja Aada hoiti jotain muita asioitaan.
-Taidetaan olla sitten samalla luokalla. Aada hymyili kun se tuli pois jonkun opettajanhuoneesta.
–Ai niinkö? olin mielissäni. Aadan silmät olivat säkenöivät. Ne olivat kirkkaan vihreät joissa oli pupillin lähellä melkein turkoosin sinistä. Ne olivat kuin Eden.
Menimme yhdessä luokkaan. Luokka oli vielä aika tyhjä. Mietin menisinkö Aadan viereen istumaan vai olisiko luokalla jo vakiopaikat. Aada istuutui aika keskelle luokkaa.
-Tule tänne viereen istumaan. Aada kehotti ja taputti penkkiä vieressään.
Olisinko saanut jo yhden mahdollisen kaverin? Vai oliko Aada vain mukava uudelle oppilaalle? Säälistä?
Pian luokka täyttyi oppilaista. Aadan toiselle puolelle tuli joku kaljupäinen tyttö jolla oli niskassa tatuointi ja monta kulmalävistystä vierekkäin.
Aadalla oli huulikoru. Sellainen nätti.
Luokalla oli 9 poikaa ja 7tyttöä. Luokan pojat vaikuttivat ihan järkeviltä. Ei ollut ketään pelleä, eikä kovista. Tytötkin oli ihan jees. Opettaja saapui luokkaan. Meillä oli heti alkuun luokanohjaajan tunti. Jouduin tietysti esittelemään itseni. Kerroin nimeni, ikäni ja mistä tulin muotoiluakatemiaan. Se onneksi riitti.
Koulu jatkui mukavasti. Odotin innolla kouluun menoa ja tuntui että viikonloppuja ei olisi tarvinnut ollakaan. Taisin olla ihastunut Aadaan.
Istuin eräänä, vielä lämpimänä, elokuun lauantaina muutaman poikakaverin kanssa baarin terassilla. Puhuimme juuri tytöistä ja juurikin Aadasta. Joona kyseli minulta miltä Aada näyttää.
Rupesin selittämään kaikenlaisia piirteitä Aadasta. Sen omalaatuisesta tyylistä, suklaanruskeista hiuksista, nätistä lävistyksestä, vaatteista, kaikesta mitä keksin. Huomasin Joonan ilmeen muuttuvan todella omituiseksi ja pian syykin selvisi.
-Kuulostaa aivan minulta. kuului Aadan ääni takaani.
Lehahdin aivan punaisesti ja tuntui kuin olisin ollut pulassa.
Joona ja muut kaverit räjähtivät nauramaan enkä voinut itsekään muuta. Aadakin alkoi nauramaan. Ehkei se ollutkaan niin iso katastrofi. Aada liittyi seuraamme. Se aikoi juoda Joonan pöydän alle. Minua pelotti mitä siitäkin tulisi mutta kun kello näytti puoli kaksi, oli Joona aika jamassa ja Aada vielä vedossa.
-Hyvin tehty tyttö! kehuin Aadaa. Lähdimme kaikki samaan taksiin. Piti tilata oikein tilataksi koska Joona ei pysynyt kuin vaakatasossa.
Sain nähdä missä Aada asui. Kun taksi pysähtyi riensin aukaisemaan Aadalle oven. Aada otti harhaisia askelia ja se horjahti vasten minua. Otin siitä kiinni.
-Ohhoh! Aada kikatti.
-Tuoksut aivan piparille! naurahdin. Aada alkoi nauramaan todella kovaa ja horjahti taakse päin.
-Parempi kun saatan sinut ovelle asti. sanoin ja lähdin taluttamaan Aadaa kerrostaloa kohti.
-Onhan tässä hissi? vitsailin. Aada naurahti muttei sanonut mitään.
Onneksi talosta löytyi hissi ja ajoimme sillä neljänteen kerrokseen.
-Voisitko ottaa avaimet minun housujentaskusta? Aada pyysi.
Menin hieman hämilleen mutta ryhdyin sitten onkimaan avaimia Aadan tiukkojen farkkujen taskusta. Avasin Aadalle oven.
Aada oli aika humalassa ja hetken se vain nojasi oven pieleen aivan kuin miettien mitä tekisi. Pian se rojahti halaamaan minua ja suutelikin lopuksi. Olin todella yllättynyt mutta täysin mielissäni tilanteesta. Toivotin hyvät yöt ja menin hissiin. Pystyin haistamaan piparin tuoksun vieläkin nenässäni.
Leijuin takaisin taksiin ja pojat arvasivat mitä oli tapahtunut.
Odotin koko sunnuntain jotain viestiä Aadalta mutten saanut mitään takaisin. En tahtonut itsekään patistaa mitenkään.
Jos Aada ei edes muistaisi mitä tapahtui. Viimeistään koulussa sen varmaan huomaisi oliko se sen mielestä hyvä vai huono juttu.
Jännittyneenä istuin bussissa maanantai aamuna. En ollut saanut unta sunnuntaiyönä. Koulussa en kumminkaan nähnyt Aadaa missään. Olin todella pettynyt. Aadaa ei näkynyt koulussa tiistainakaan. Meinasin moneen otteeseen soittaa Aadalle mutta jätin sitten aina soittamatta.
Keskiviikkona Aada palasi kouluun aivan erilaisena. Se ei hymyillyt ja istui tunneilla aivan hiljaa. Välitunneilla se aina katosi jonnekin. Sen kaveritkin olivat ilman Aadaa. Ihmettelin kovin mitä oli tapahtunut. Johtuiko tämä lauantaista?
Loppu viikko oli melkein samanlaista. Perjantaina Aada soi tekohymyjä kavereilleen. Tiesin kumminkin etteivät ne kovin monelle menneet läpi. Eivät ainakaan minulle.
Perjantaina olin samassa baarissa, missä lauantainakin, poikien kanssa muutamalla oluella. Näin Aadan Iiriksen, kaljupäisen tytön, kanssa juttelemassa baarimikolle. Ne tilasivat jotkin drinkit. Katsoin Aadaa silmä kovana. Vihdoin Aada huomasi minut ja heiluttelin kättä siihen malliin että Aada tulisi Iiriksen kanssa pöytään. Aada katsahti kysyvästi Iiristä ja Iiris nyökkäsi. Pian he istuivatkin samassa pöydässä meidän seurassa. Juttelimme niitä näitä. Aadan juotua muutaman drinkin tunsin sen jalan koskettelevan omaani. Aada jutteli samaan aikaan Iirikselle mutta huomasin kuinka se kiherteli sillä tavalla että tiesin koskettelun olevan tahallista.
Otin Aadan jalan omieni väliin ettei Aada pystyisi liikuttamaan jalkaansa. Aada alkoi nauramaan yhtäkkiä ja Iiris ihmetteli ääneen että mikä sille tuli. Aada ei pystynyt lopettamaan ennen kuin päästin sen jalan irti. Muut lähtivät tupakalle ja minä ja Aada jäimme pöytään.
-Kuule. Aada aloitti.
-Siitä viime perjantaista.
-Lauantaista. korjasin.
-Niin siis viime lauantaista. Tahdon että tiedät ettei se suudelma ollut pelkästään kännisekoilua. Ja etten ole muuten yleensä sellaisessa kännissä.
-Minä ajattelin että välttelit minua koko viikon sen takia että se oli virhe. sanoin.
-Ei, ei todellakaan! Aada huudahti ja otti pöydän yli kädestäni kiinni.
-Se ei johtunut mitenkään sinusta. Minun teki koko ajan koulussa tulla sinun luo. Kaverit palasivat pöytään ja juttu katkesi siihen. Aada piti hetken minua vielä kädestä mutta uusien drinkkien tultua ryhtyi ryypiskelemään kaksin käsin.
Seisoimme porukalla baarin edessä ulkona lähtöä tekemässä.
Aada ja Iiris juttelivat omiaan ja minä poikien kanssa jotain jorisin.
-Me käydään moikkaamassa yhtä kaveria tuossa toisessa baarissa ja mennään sitten kotia. Aada sanoi. Se tuli lähemmäs ja suuteli pitkään.
-Hyvää yötä. se sanoi ihanalla äänellä. Tartuin sitä vielä kädestä ja suutelin uudestaan. En olisi tahtonut päästää irti.
Pojat taputteli selälle.
-Noin sitä pitää. Joona hekotti.
Odotin maanantaiaamuna innoissani Aadan näkemistä.
Istuin jo omalla paikallani luokassa kun Aada tuli.
-Huomenta. se tervehti.
-Voitaisko me mennä kahville koulun jälkeen? kysyin Aadalta.
-Tuota… Minä lupasin mennä Iiriksen luo. Aada vastasi. Harmistuin.
-Mutta joku toinen päivä jooko? Aada ehdotti. Nyökkäsin.
Koulun jälkeen lähdin kumminkin yksi kaupungille. Minun piti ostaa muutamia koulutarvikkeita. Kävelin juuri ulos kirjakaupasta kun näin Aadan tulevan ulos sairaalan ovista. Eikös sen pitänyt olla Iiriksen luona. Aada astui suojatielle ja käveli bussipysäkille odottamaan linja-autoa. Päätin olla menemättä Aadan luo.
Asia jäi kumminkin vaivaamaan minua mutten millään voisi kysyäkään Aadalta. Jos se ei ollutkaan Aada?
Seuraavana päivänä kysyin Aadalta mitä he tekivät Iiriksen luona. Iiris loi kysyvän katseen Aadaan.
-Ei mitään erikoista. Aada vastasi nopeasti. Tiesin että Aada valehteli. Ei se ollut Iiriksen luona ja olin nähnyt aivan oikein.
-Kävisikö sulle tänään se kahvittelu? Aada kysyi tunnin loputtua.
-Tottakai. Lähdimme kävelemään kaupunkia kohti. Päädyimme menemään Tiimalasi-kahvilaan.
-Tahtoisin kysyä sinulta.. Aada aloitti.
-Kysy ihmeessä.
-Että millä mallilla tämä meidän juttu on? Onko meillä juttu?
Olin innoissani ja samalla peloissani. Sydämeni hakkasi kovaa.
-Siis. No olen ollut sinusta kiinnostunut siitä asti kun eka kerran nähtiin. Olet todella kiinnostava tyttö ja tahtoisin kovasti tutustua sinuun enemmän ja kunnolla. vastasin ja olin tyytyväinen vastaukseeni.
-Hyvä. Minä olen aivan samaa mieltä. Aada hymyili leveästi.
-Siis sinä olet kiinnostava jne. Rupesimme molemmat nauramaan. Sain tietää perusjuttuja Aadasta. Se on muuttanut Kempeleeltä. Sillä on kaksi veljeä. Sen isä on kuollut Aadan ollessa pieni.
Kuukauden päästä seurustelimme jo.
Olimme pitkiä aikoja vuoron perään toistemme asunnoissa.
Yhtäkkiä tuli aika jolloin Aada ei tullut minun luo eikä Aada kutsunut minua sen luo. Se oli koulustakin pois.
Kun se ilmaantui kouluun se näytti todella väsyneeltä ja nuutuneelta.
-Missä sä oot ollut? kysyin huolestuneena. Aada ei ollut vastannut puhelimeenkaan.
-En ole oikein saanut nukuttua. se vastasi. Siltä se kyllä näyttikin. Annoin sen olla rauhassa. En tahtonut painostaa sitä vaikka olinkin tosi huolissani.
Koulun jälkeen Aada pyysi minua taas sen asunnolle. Menin mieluusti. Ehkä se tahtoisi kertoa mistä on ollut kyse.
Turhaan luulin. Aada pysyi vaiti. Koetin itsekin kysyä mutta Aada sai aina asian kierrettyä.
Katsoimme elokuvaa sohvalla. Aada istui kainalossani.
Hivelin sen kättä. Minusta tuntui että Aada olisi laihtunut.
Tarkastelin Aadaa sivu silmällä. Silmiini osui neulan jäljet sen käsivarsissa. Käyttikö Aada huumeita? Rupesin miettimään kaikkea. Sen poissaolot, sairaalankäynnit, laihtuminen, ja väsymys.
Oli vaikea käsitellä aavistuksia. Jos vain kuvittelin pahinta.
Meidän juttumme oli kumminkin sen verran tuore että tahdoin välttää kaikki mahdolliset riidanaiheet, joten jätin usein asioita sanomatta ja kysymättä. Aioin kumminkin tarkkailla tilannetta.
-Hei! Aada hyökkäsi selkääni koulun käytävällä.
-No hei vaan! tervehdin takaisin. Kiepsautin Aadan etupuolelleni. Piparin tuoksu leimahti nenääni.
-Arvaa mitä! Ajattelin että mitä jos mentäisiin kalliokiipeilemään! Aada ehdotti innoissaan.
-Ihanko totta? Olen aina halunnut mennä! Pienempänä pelkäsin koulun seiniäkin mutta nyt kiinnostaisi tosi paljon. riemastuin Aadan kiinnostuksesta samaan asiaan.
-Itseasissa olen varannut meille jo ohjaajat ja ensi viikonlopun. Aada kertoi.
-Ahaa. naurahdin.
-Eihän haittaa? Toivottavasti sinulla ei ole jotain jo sovittuna!
Eihän minulla ollut, ja jos olisi ollutkin niin olisin taatusti jättänyt ne välistä.
Me kävimme torstaina oppitunnilla sisätiloissa meidän mukaan lähtevien ohjaajien kanssa. Ne tunnostivat oikein mukavilta.
Viikonloppuna menimme kiipeilemään. Kiipesimme aika korkean kallion huipulle. Aada oli luonnonlahjakkuus ja vaikka välillä Aadallakin jalat lipsuivat, se nautti kumminkin joka hetkestä. Oli mukava nähdä Aada hyvällä tuulella ja iloisena. Se hymyili ja sädehti kuin aurinko.
Kun tulimme alas ja menimme vaihtamaan vaatteita syrjemmäksi huomasin Aadan kalpeat kasvot. Ensin ajattelin että se oli ollut niin innoissaan ja jännittynyt että oli valahtanut ihan valkoiseksi mutta kun huomasin Aadan haukkovan henkeään tajusin ettei kaikki ollut oikeasti kunnossa.
-Mikä sinun on? huolestuin.
-Ei tässä mikään. Aada sanoi.
-Unohdin kai tuossa lopussa hengittää. Oli niin hienoa. Aada sanoi. Tarjosin sille vettä.
Ohjaajat sanoivat Aadan heikotuksen johtuvan siitä ettei Aada ollut saanut hengitettyä kunnolla. Nestehukkakin saattoi olla. Vein Aadan luokseni ja pakotin sen pysymään sohvalla. Juotin sille vettä koko loppu illan.
Seuraava päivän paikat olivat mahdottoman kipeät. Annoimme toisillemme kokovartalohieronnat saunan jälkeen. Minun kämpässäni oli oma sauna.
-Mennäänkö tiistaina sukeltamaan?
Aada ehdotti yhtäkkiä.
-Mikäs kokeiluvaihe sinulla nyt on menossa? ihmettelin. Aada katsoi minua vakavasti.
-No mennään mennään, tietenkin. sanoin. Aadan silmät sädehtivät jälleen.
-Onkohan sillä tullut tylsää sinun seurassasi! Joona naureskeli kun olin kertonut Aadan kokeiluista.
-Tai voihan se tietysti etsiä uutta harrastusta kokeilemalla kaikkea. Joona tarjosi toista teoriaa.
Tiistaina tapasimme uimahallin edessä. Meidän piti ensin harjoitella uimahallissa. Aada oli saanut puhuttua meille lampisukelluksen seuraavalle päivälle vaikka se ei kai olisi aloitteleville mahdollista niin pian. Keskiviikkona kumminkin pääsimme sukeltamaan lampeenkin. Sukeltaminen oli yllättävän vaikeaa. Lammen vesi oli jo aika jäähtynyttä mutta Aada oli innoissaan. Minusta kiipeileminen oli ollut mukavampaa.
Sukelsimme ehkä noin tunnin ja joitain minuutteja päälle. Aika kului niin eri tavalla vedessä. Näimme muutamia kaloja ja jotain lammenpohjan rojua.
Ylös rantaan päästyämme Aada valahti taas valkoiseksi.
Se meni syrjempään ja näin sen rojahtavan maahan.
-Aada! juoksin sen luo. Se puristi rintaansa ja melkein pyörtyi.
-Aada, älä pyörry! Nostin Aadan istumaan. Rauhoittelin sitä ja yritin saada Aadan hengityksen tasaantumaan. Ohjaajat vain juorusivat rannassa eivätkä huomanneet tilannetta lainkaan!
-Kaikki jo hyvin. Aada sanoi hetken päästä ja nousi hitaasti seisomaan. Se veti märkäpuvun yltänsä ja puki omat vaatteensa päälle. Olimme tulleet ohjaajien autolla joten he heittivät meidät vaihteeksi Aadan luo.
-Aada kuule. Mitä sulle tapahtuu? Et kai sä voi väittää että tuo äskeinen johtui siitä samasta mikä kiipeilyn jälkeen?
-Olin vain niin innoissani. Silloin kun joku on jännittävää unohtaa hengittää. Niin siinä vain kävi. Aada sanoi.
-Pelottavaa se on… mutisin.
Samana iltana lähdimme baariin. Aada innostui laulamaan karaokea ja tanssimaan aika rohkeasti baarin esiintymislavalla.
-Kai sillä on joku vaihe menossa. Joona sanoi kun näki vaivautuneen ilmeeni. Katsoin kysyvästi Iiristä joka oli lähtenyt myös mukaan. Se vain kohautti hartioitaan ja jatkoi ahnasta juontia. Ehkä tytöillä oli tänään tavoitteena vetää perseet.
Lähdimme baarista vasta valomerkin jälkeen. Menimme takaisin Aadan luo. Aada oli aikamoisessa humalassa. Se sammui heti sänkyyn. Riisuin Aadan takin ja otin sen housut pois.
Aadan kännykkä tipahti taskusta. En voinut olla katsomatta sitä.
Ei epäilyttäviä viestejä. Ei myöskään lähetetyissä. Soitetuissakaan ei ihmeellistä. Tulleissa puheluissa oli monta eri sairaalan omaa numeroa. Ihmettelin asiaa hetken mutta väsymys vei voiton minustakin.
Aamulla heräsin pekonin tuoksuun. Aada kokkaili keittiössä.
Halasin Aadaa takaa päin.
-Onpa täällä ihana tuoksu. näykkäisin Aadan korvanlehteä.
-Käy pöytään. Aada kehotti.
-Eilen sulla oli meno päällä. totesin pöydässä.
-Juu, pitihän sitä vähän irrotella. Aada sanoi välinpitämättömästi ja voiteli paahtimesta ottamaansa leipää.
Kuukaudet vierivät. Oli jo joulukuu.
Ensimmäisenä lomapäivänä heräsin aamulla postiluukun kolahdukseen. Oikeastaan useampaan. Kuuntelin hetken ärsyyntyneenä jatkuvaa kolinaa. Nousin ylös ja kävelin eteiseen. Kolina lakkasi. Ovimatolla oli punainen kirjekuori. Nostin sen ylös.
Siihen oli kirjoitettu kultaisella tussilla nimeni.
Avasin kirjekuoren. Sisällä oli kaunis paperi jossa luki “Rakas Olli. Tahtoisin kovin että pukeutuisit parhaimpiisi ja tulisit ulos 18.00. Auto odottaa sinua. Sydämellä: Aada”.
Aada oli järjestänyt yllätyksen. Vilkaisin kelloa. Se oli jo yksi.
Olinpas nukkunut pitkään. Laitoin itselleni ruokaa ja katsoin leffan. Sen jälkeen rupesin valmistautumaan iltaa varten. En osannut odottaa illalta yhtään mitään. Menin suihkuun ja hankasin itseni mahdollisimman puhtaaksi. Laitoin hienoimman, ja ainoan, pukuni päälle ja yritin laittaa hiukset siististi.
Soitin Joonalle hetkeä ennen kuutta.
-Vou! Se varmaan kosii! Joona sanoi vitsinä. Menin aivan hiljaiseksi. Sitäkö tämä olikin.
-Heij! C’mon! Se oli vitsi. Et kai sä ihan tosissasi sitä ottanut Olli!? Joona huudahti.
-Ei vaan funtsi nyt! Miksi muuten tämä? olin lievässä paniikissa.
-Nyt mä meen alas. Jonkun auton pitäisi odottaa mua. sanoin ja lopetin puhelun.
Toden totta auto odotti minua alhaalla. Eikä ihan mikä tahansa auto vaan aivan oikea limusiini kuskineen päivineen!
-Hyvää iltaa! Kuski sanoi ja aukaisi minulle oven.
Sisällä oli hienoa. Pöydällä odotti shampanjalasi.
Join sen nopeasi alas. Limusiinimatka kesti turhan vähän aikaa. Nautin siitä niin kovasti. Kuski avasi minulle oven.
-Olkaa hyvä Sir.
-Kiitos. sanoin. Limusiini oli ajanut kaupungin hienoimman ravintola yökerhon pihaan. Minua oli vastassa jokin mies joka johdatti minut sisään. Paikka oli aivan mahtava! Punaista ja kultaista joka paikassa. Kauniita koristeita ja ylväitä patsaista. Suihkulähdekin! Minut ohjattiin ravintolan takaosaan. Sermin takana oli pöytä jossa kynttilä. Aada istui pöydässä. Se oli niin kaunis!. Aadakin oli taatusti pannut parastaan! Minusta alkoi aina illan edetessä tuntua siltä että Aada kosisi sinä iltana.
Aada nousi ja suuteli minua kevyesti.
Tarjoilija toi pöytään ruoka- ja juomalistat. Tilasimme pihvit ja joimme punaviiniä. En ollut kovinkaan viinien ystävä mutta sinä iltana se maistui todellakin.
-Mitä tämä kaikki on? ihmettelin.
-Pitäähän sitä nyt loman alkamista juhlia. Ja tämä on meidän eka joulu yhdessä. Aada vastasi.
Söimme hyvällä ruokahalulla. Ihmiset meidän ympärillämme katsoivat meitä hieman ihmetellen. Yritin näyttää mahdollisimman hienostuneelta ja yritin pitää ryhdin suorana.
Onnistuin kumminkin läikyttämään punaviiniä pöytäliinalle.
-Ei se haittaa, anna olla vain. Aada sanoi kun aloin hermostua.
Ruoan jälkeen menimme yökerhon puolelle. Olin aika täynnä joten aluksi toivoin pääsemäni istumaan vain pöytään. Meidät ohjattiin VIP-puolelle.
-No oho! Naurahdin. Aada hymyili tyytyväisenä.
Istahdimme pöytään ja meille tuotiin suoraan lempidrinkkimme.
Siemailin sitä pikkuhiljaa.
-Aada. Tämä on ollut ihan uskomatonta. Miten sinulla on varaa tällaiseen? Mit… Aada hiljensi minut laittamalla sormen huulieni eteen. Aada meni tanssimaan.
Nyt näin kokonaan Aadan asun. Sillä oli punainen pitkä mekko päällänsä jossa oli joitain köynnös-kuviointia. Se oli todella kaunis.
Hetken päästä jaksoin itsekin mennä tanssimaan.
Lähdimme kolmen aikaan yökerhosta, edelleen limusiinin kyydissä. Limusiini ajoi meidät Aadan luo. Siellä oli makuuhuoneeseen laitettu kynttilöitä ja musiikki soi jo. Aada otti takkinsa pois ja kehotti minuakin ottamaan omani pois. Pikku hiljaa livuimme makuuhuoneeseen. Aada alkoi riisumaan vaatteitani. Yritin auttaa Aadaa ottamaan mekkoa pois mutta Aada tyrkkäsi minut sängylle ja kiipesi päälleni. Se oli vaihtanut sänkyyn satiinilakanat.
Aada avasi mekkonsa ja riisui sen pois. Yön kulku oli todella yllättävä koska emme menneet oikeasti asiaan asti vaan Aada hiveli sormillaan koko vartaloni läpi. Olin kauttaaltaan kananlihalla.
Välillä Aada otti joitain huivejakin mukaan mutta Aadan kosketus tuntui parhaimmalta. Aadan hiukset tuoksuivat piparille ja iholta kumpusi vaniljan tuoksu.
Nukahdimme raukeina sänkyyn aivan kiinni toisissamme. Musiikkikin taisi jäädä joksikin aikaa päälle koska heräsin muutaman tunnin päästä ja se soi edelleen. Nousin laittamaan sen pois ja riensin nopeasti takaisin Aadan viereen ettei uni karkaisi. Olin todella onnellinen.
Aamulla muistin kosintapelon ja olin huojentunut ettei niin ollut käynyt. Olin vanhanaikainen. Minun tehtävänihän se olisi, jos aikoisin niin pitkälle Aadan kanssa.
Vietimme jouluaaton perheidemme luona. Minulle oli tullut jo ikävä ja odotin että näkisimme uutena vuotena. Aada kumminkin ei voinut nähdä minua. Hän sanoi luvanneensa olla vain Iiriksen kanssa koska Iiris tarvitsisi häntä nyt todella paljon. Olin harmistunut ja intin hetken aikaa kunnes tajusin kuulostavani todella omahyväiseltä.
Koulu jatkui taas. En nähnyt Aadaa tunnilla.
-No miten teillä meni Aadan kanssa uusi vuosi? Kysyin Iirikseltä.
Iiris näytti todella yllättyneeltä.
-Mitä? En minä ollut Aadan kanssa uutena vuotena. Iiris sanoi.
-Mitä? Miten niin et? Aada sanoi luvanneensa sinulle. Iiris näytti miettivän mitä sanoisi seuraavaksi muttei kerennyt sanoa mitään kun opettaja katkaisi meidän jutustelun.
Päätin soittaa Aadan äidille. Olin joskus antanut Aadan soittaa omasta puhelimestani äidillensä ja ajattelin sitten tallentaa numeron muistiin.
-No hei Olli! Aadan äiti vastasi.
-Missäs se Aada onkaan? kysyin.
-No se on se huone 113. Siellä on niin hankalat ne käytävät niin en ihmettelekään ettet osaa sinne takaisin. Tosin en ole varma joko Aada on päässyt sieltä. Hei kiva kun soitit mutta nyt minun pitää mennä kokoukseen. Aadan äiti pölisi taukoamatta.
En kerennyt kysyä mistään mitään. Missä ihmeen huoneessa 113? Mistä ihmeestä se puhui? Onko Aada jollain osastolla.? Sairaalassa… Ja miten niin uudestaan, enhän minä tiennyt edes missä Aada on! Kysymykset tekivät minut hulluksi.
Lähdin pois koulusta. Menin Aadan oven taakse koputtelemaan. Kesti jonkin aikaa ennen kuin ovi avattiin. Aada seisoi ovella vettä valuvana pyyhe ympärillään.
-Ai moi! Aada tervehti ja pussasi minua poskelle. Poski jäi märäksi. Aada käännähti ja meni takaisin kylpyhuoneeseen.
Näin Aadan kämmenselässä neulan reiän. Aada oli ollut sairaalassa, tiputuksessa.
-Kuuleppas nyt tyttö! huusin.
Aada avasi oven viattoman näköisenä.
-Missä helvetissä sä olit uuden vuoden!? Iiris ei tiennyt mitään teidän niin sanotusta sopimuksesta. Tehostin vielä vaikutusta tekemällä lainausmerkit sormillani. Inhosin sitä kun muut tekevät niin. Aadan ilme vakavoitui.
-Sun kädessä on ollut tippa, eikö? Ootko sä ollut sairaalassa? kysyin.
-Juu. Aada sanoi pukiessaan vaatteita.
-Miksi?
-Tuli vähän juhlittua liikaa. Alkoholi myrkytys. Aada vastasi. Se nousi ylös sängyllä jossa se oli istunut laittaessaan sukkia jalkaan. Se tosiaan näytti vähän nääntyneeltä ja sen silmät oli tummat. Ei varmaan ollut voinut syödä vähään aikaan.
Aada hävisi hetkeksi laatikolle ja sitten se tuli minun luokseni kaksi lappua kädessään. Hymy kasvoillaan.
-Arvaappa! Aada sanoi. Siitä oli tullut sen lempi aloitussana.
-Tässä on kaksi lippua ulkomaille! Aada pompahti ilmaan.
-Mitä? Minne muka? kysyin.
-Elämysmatkalle. Jonnekin lämpimään! Siellä on vaikka mitä! Siellä on päivä aina kaikkea erilaista. Vaellusta, shoppailua, rantaelämää, hotellipäivä, sukellusta! Kaikkea kivaa! Se on viikon reissu. Sinulle ja minulle. Aada kertoi. Minulle se oli jo liikaa. Lähdin asunnosta harppoen jättäen Aadan katsomaan loittonevaa selkääni.
Illalla soitin Aadalle.
-Anteeksi tyly lähtö. En oikein jaksanut juuri silloin niin suurta juttua. Siis onhan tuo ihan mieletöntä.
Milloin me sinne mentäisiin?
Aada innostui.
-No tuota… Lähtö olis niin kuin ensiviikon maanantaina. Aada sanoi varovasti.
-Se on aika pian… On jo torstai. sanoin.
-Minun pitää miettiä. sanoin ja lopetin puhelun.
Puhuimme viikonloppuna poikaporukan kanssa Aadan käyttäytymisestä. Joonalla oli taas hyviä teorioita ADHD:stä pettämiseen.
-No totta kai sä nyt sinne meet, hei äijä! Mikko, viisain pojista, huusi musiikin läpi.
-Niin, ei sellaista tilaisuutta usein tule, että tyttö maksaa matkat pönttö! Joonas sanoi.
Sunnuntaina soitin taas Aadalle.
-Hei! Toivottavasti ei ole liian myöhäistä lähteä sun kanssa sinne matkalle! sanoin. Aada oli hetken hiljaa.
-No ei tietenkään ole!
Maanantaina istuimme aamu kolmelta lentokoneessa. Aada nojasi päätänsä olkapäähäni. Kuuntelin musiikkia iPodistani. Olin saanut sen Aadalta joululahjaksi.
Onneksi olimme vaihtaneet vaatteet lentokoneen vessassa.
Harkitsimme siinä kuuluisaa wc-seksiä mutta päätimme ettei se ole meidän juttu.
Ilman vaihdos oli valtava. Suomen pakkasista Etelän lämpöön. Kävimme ensimmäisenä päivänä rannalla ottamassa aurinkoa ja ajelemassa vesiskoottereilla. Toisena päivänä sateli joten menimme sukeltamaan. Se oli erilaisempaa kun Suomen sameassa lammessa ja niin hienoa koska olimme jo sukeltaneet kaksi kertaa, joten aika ei mennyt ihmetellessä kaikkea sitä tekniikkaa.
Olin melkein unohtanut Aadan kohtaukset kunnes se taas nosti päätään. Nyt Aada kokosi nopeasti itsensä ja yritti näyttää siltä ettei mitään ollut tapahtunut.
Kolmantena päivänä kävimme valehtelematta paikan kaikki kaupat läpi muttei Aada ostanut itselleen muuta kuin yhden ainoan korun. Kaikki muu oli tuliaisia ja vieläpä kalliita sellaisia. Kävimme tutustumassa paikan ravintoloihin ja muutamaan kahvilaan päivän aikana. Niissä oli aivan erilaista tunnelmaa kuin Suomen kahviloissa ja ravintoloissa.
Neljäntenä päivänä vaelsimme tomuvuorilla joissa piti pitää jotain nenän ja suun edessä ellei halunnut kiloa hiekkaa sieraimiinsa ja hampaiden väliin. Aada tykkäsi vaelluksesta vaikka huomasi miten rankkaa se oli. Takaisin päästyämme Aada oli taas aivan valkoinen ja hyvä että pystyssä pysyi. Ajoimme takaisin hotellille.
Yhtäkkiä Aada alkoi yskiä verta. Ohjaaja sanoi että se on aivan normaalia jos hiekkaa on mennyt elimistöön mutta Aada yski vielä illallakin. Se kumminkin vakuutti olevansa kunnossa.
Viidentenä päivänä menimme hotellin hienolle hoito-osastolle.
Siellä oli muutama uima-allas, solarium, höyrykopit, erilaisia hierontoja ja kylpyjä. Aada kävi maitokylvyssä. Minä nautin sillä aikaa hieronnasta.
Lauantaina olimme vielä rannalla. Sunnuntaina lensimme kotiin. Matka oli aivan mahtava. Olin onnellinen että lähdimme sinne.
Olin aivan poikki, ja niin oli Aadakin. Se nukahti taksiin kun ajoimme kotiin. Meidän oli tarkoitus mennä omiin koteihin mutta päätin ottaa Aadan mukaani. Kannoin Aadan luokseni ja laskin sänkyyn. Taksikuski auttoi laukkujen kanssa.
Menin sängylle Aadan luo.
-Aaaadaa. Maanittelin.
-Minä toin nyt sinut tänne minun luo. Yritin herätellä Aadaa. Aada ei reagoinut mihinkään ja se oli vähän liiankin veltto
Aloin jo hätääntyä. En oikein osannut tehdä mitään. En tajunnut mikä Aadalle oli tullut. Soitin 112:een.
Istuin odotushuoneessa. Odotin Aadan äitiä. Se tuli suoraan jostain kokouksesta.
-Voi kamala voi kamala! Ei kai tämä nyt tapahdu. Aadan äiti sanoi.
-Marja. Älähän nyt. yritin jotenkin rauhoittaa sitä.
Tunnin päästä pääsimme Aadan luo. Aada makasi liikkumatta sängyssä sairaalavaatteissa kiinni vaikka missä letkuissa. Marja ja lääkäri juttelivat jotain taaempana. Kuulin vain että ne puhuivat jotain sydämestä. Yritin kuunnella tarkemmin. Yllättäen tunsin kädessäni pienen hipaisun. Katsahdin kättäni. Aada piti siitä kiinni. Huomasin miten pieni Aada olikaan. Sen käsi oli melkein kuin lapsen.
-Hei. Aada sanoi väsyneellä äänellä.
-Hei. pussasin Aadan kättä.
-Mitä sinulle tapahtuu? kysyin. Pelko alkoi puskea esiin ja kurkkua kuristi. Sydän hakkasi.
-Kuulen sinun sydämesi tänne asti. Aada naurahti. Aadan monitori alkoi vilkuttaa ja piipittää pelottavasti.
-Nyt teidän täytyy lähteä. hoitaja tuli puskemaan meitä pois. Väistin hoitajan ohi ja pussasin lujasti Aadaa.
-Älä jätä minua. kuiskasin Aadan korvaan. Hoitaja repi minua jo hihasta. Aada nappasi minua vielä kiinni kädestä.
-Rakastan sinua. se kuiskasi.
-Nuori mies! hoitaja tiuskahti.
Marja nyyhkytti käytävässä.
-Voitko kuvitella. Aada on niin nuorikin. Marja sanoi. En oikein pysynyt enää kärryillä. En ollut pysynyt aikoihin.
-Miltä sinusta tuntuu? Pärjäätkö? Marja kysyi.
-Öö… Kyllä kai. Kuule. Minä en oikeastaan tiedä yhtään mistä on kyse. sanoin hieman nolostuneena. Marja jähmettyi kun patsas ja näytti järkyttyneeltä.
-Mitä!? se huudahti viimein.
-Et tiedä? Mitä helkuttia. Aada on sairas! Etkö sinä sitä tiedä?! Marja kiihtyi.
-Hei, hei hei nyt. Minä en tiedä mistään mitään. Aada ei ole kertonut yhtään mikä sitä vaivaa. Ei minulle ole kerrottu mitään. Kuulin vain kuinka te puhuitte lääkärin kanssa jotain sydämestä. puolustelin. Marja puuskahti ja lysähti istumaan.
-Olisihan tämä pitänyt jo arvata. Aada on juuri tälläinen. Se on kertonut minulle että sinä tiedät. Ihmettelinkin että miten sinä olet voinut olla niin pirteä, ja miksi Aada ei ole antanut minun puhua kanssasi asiasta.
Istuin alas Marjan viereen.
-Asia on niin… Marja aloitti ja veti henkeä.
-Aada sai tietää elokuussa että hänellä on parantumaton harvinainen sydänvika. Loput Marjan puheista meni täysin ohi.
Olin aivan järkyttynyt! Miten Aada oli pystynyt pitämään asian salassa, miten se oli kyennyt! Kyennyt valehtelemaan niin paljon. Miltä tuntui pitää asia salassa niin kauan. Nousin penkiltä.
Tahdoin vain nopeasti pois sairaalasta.
Yöllä pyörin sängyssä pohtien asioita. Nyt tajusin miten paljon asioita se sydänvika selitti. Kaikki ne Aadan kohtaukset ja teot. Ei kai Aada kuolemassa olisi? En tiennyt tärkeitä asiaa.
Käännähdin Aadan puolelle. En voinut upottautua Aadan piparin tuoksuisiin hiuksiin ja rauhoittua.
Aamulla heti herättyäni ryntäsin sairaalaan Aadan luo.
Aada nukkui vielä. Istahdin sohvatuolille ja raahasin sen Aadan sängyn viereen. Tein niin seuraavat kaksi viikkoa.
Aada oli saanut elokuussa aikaa seitsemän kuukautta.
Oli niin vaikeaa nähdä Aada niin heikkona. Heti herättyään sen kasvot olivat kuin aurinko ja silmät tuikkivat kuin tähdet mutta muutaman tunnin kuluttua se kaikki voima oli poissa. Veikö hymyily kaiken voiman.
-Ei sinun minun takia pidä hymyillä. sanoin. Aada naurahti.
Aada kertoi kaikista ideoistaan ja listasta mitä se oli tahtonut tehdä. Yksi oli tekemättä. Yksinkertaisin asia listalta. Leffamaraton elokuvateatterissa. Aada ei saanut lähteä sairaalasta mutta sovimme että viikonloppuna karkaisimme koska silloin meni kaikkien leffalajien sarja.
Puoli neljältä ajoin Joonan autolla sairaalan eteen ja menin nopeasti Aadan huoneeseen. Sänky oli tyhjä! Sydän hyppäsi kurkkuun ja pelkäsin pahimman tapahtuneen.
Tunsin kädet ympärilläni. Käännyin mahdollisimman nopeasti. En tahtoisi menettää sekuntiakaan Aadasta. Aada oli laittanut saman mekon päällensä mitä oli hotellissa. Se oli hieman suuren näköinen edelleen laihtuneen Aadan päällä. Laitoin kädet Aadan ympärille ja kävelimme nopeasti ulos sairaalasta.
Leffa oli juuri alkanut kun istahdimme tuoleihin.
Olimme hakeneet peitot Aadan luota. Valtasimme yhteensä kuusi penkkiä. Omien paikkojen lisäksi yhdet molemmilta puolilta ja kaksi edestä. Pidin Aadan ranteesta kiinni. Tahtoisin tuntea Aadan pulssin koko ajan. Välillä minulla meni ohi osa leffasta kun seurasin Aadan pulssia. Aada tuoksui edelleen piparille, eikä sairaalalle vaikka olikin viettänyt siellä jo yli kaksi viikkoa. En oikeastaan tiennyt miksi sen piti olla koko ajan siellä.
Kävimme pidemmällä tauolla syömässä leffateatterin kiinalaisessa.
-Viimeinen kiinalainen ateria. Aada kuiskasi.
Palasimme teatteriin. Alkoi jokin romanttinen leffa. Ajattelin minua ja Aadaa. Sitä kauheinta vaihtoehtoa. 7 kuukautta olisi aivan pian täynnä. Enkä tiennyt Aadan sydänviasta vieläkään tarpeeksi. Se oli siis harvinainen ja sitä ei voinut korjata. Eikö mitään siis ollut tehtävissä..? Enkö minä voinutkaan tehdä mitään! Pimeässä elokuvateatterissa päästin silmistäni valumaan muutaman kyyneleen pitkästä aikaa. Aada kosketti juuri poskeani ja kyynel vierähti Aadan kädelle. Aada tarttui käteeni ja puristi sitä kovaa.
Leffasarja kesti kahteen asti yöllä. Ajoin meidät takaisin sairaalaan.
-Mitä koulussa? Aada jutteli kun olin saanut Aadan takaisin sänkyyn. Aada ei ilmeisesti käsittänyt etten hirveästi ollut käynyt koulussa.
-Mitäpä sinne. Ihan sitä samaa, paitsi ettet ole siellä.
-Mitä Iiris? Aada jatkoi kysymyksiä jotka se itsekin tietäisi.
Iiris kävi Aadan luona eilen.
-Se voi hyvin. vastasin.
Juttelimme aikamme kunnes nukahdin pää Aadan syliin.
Aada jatkoi pääni silittelyä niin kauan kunnes itsekin nukahti.
Aamulla heräsin aikaisin outoon tunteeseen. Ikkunasta näkyi valoa. Aadan käsi oli pääni päällä. Otin siitä kiinni. Se oli kylmä. Nousin nopeasti ylös. Katsoin Aadaa. Se näytti rauhalliselta. Vilkaisin monitoria. Siinä näkyi pelkkää viivaa. Aadan kädessä ei ollut tippaa. Yritin herätellä Aadaa.
-Aada kulta rakas! Herää jooko!? Et voi jättää minua näin. Aada, kuuletko!? Herää! Huusin turhaan. Itkin turhaan. Nousin sängylle ja otin Aadan syliini.
Pitelin Aadaa ainakin tunnin. Marja tuli huoneeseen ja se näki heti ensimmäiseksi monitorin. Se purskahti itkuun ja huusi hoitajaa. Mitään ei ole ollut tehtävissä pitkään aikaan.
Tuoksuttelin Aadan piparin tuoksua vielä viimeisen kerran.
Valo ikkunasta oli kadonnut.
Minä muistan aina sen tuoksun kun Aada tuli suihkusta suoraan viereeni sänkyyn.
Sen hiukset tuoksui piparille ja iho vaniljalle.
Olisin voinut tuoksutella häntä vaikka ikuisuuden.
Jos näin painajaista yöllä, herätessäni siitä kietouduin kiinni Aadaan. Piparin tuoksu rauhoitti minut ja sai oloni tuntumaan turvalliselta.
Toisinaan kaupan hyllyllä etsiskelen käsiini saman hoitoaineen ja shampoon mitä Aada käytti ja haistelen niitä. Ostin muutaman kerran sitä itsekin.
Me tavattiin ekan kerran koulussa kun se alkoi syksyllä.
Tulin kouluun vasta viikon jälkeen koska olin ensin mennyt sellaiselle puolelle jonne en tosiaankaan tuntenut kuuluvani. Kaikki kaverit menivät sinne joten menin perässä.
Minua jännitti kamalasti kouluun meneminen koska siellä ei ollut yhtään tuttua.
Kaikki olivat pihalla ryhmissä. Tuntui että jokainen tuijotti minua, että ne tietäisivät minun tulleen tyhjälle paikalle.
Minun pitäisi mennä kansliaan kysymään mistä löytäisin luokanohjaajani.
Olin tietysti aika hukassa. Hortoilin pitkin käytäviä. Sitten vastaani käveli aika ystävällisennäköinen tyttö. Hiukset kiedottuina huivilla ylös. Suklaan ruskeat etuhiukset vain näkyivät. Se hidasti kun näki minut, kai se odotti että kysyn siltä jotain. Jänistin viime hetkellä. Muutaman askeleen otettuani käännyin ja kysyin.
–Anteeksi. Mistähän löytäisin kanslian? Tyttö käännähti hymy kasvoillaan.
–Sä oot aika väärällä puolella koulua. se naurahti. Naurahdin nolona.
–Tule. Minä voin näyttää sinulle missä se on. Oikeastaan itsekin voisin pistäytyä siellä. tyttö sanoi ja tarrasi minua ranteesta. Lähdin ilomielin sen mukaan.
–Minä olen muuten Aada. se esittäytyi.
–Olli. sanoin.
Kanslia tosiaan oli aivan toisella puolella koulua. Onneksi olin törmännyt Aadaan.
Etsin luokanohjaajani ja Aada hoiti jotain muita asioitaan.
-Taidetaan olla sitten samalla luokalla. Aada hymyili kun se tuli pois jonkun opettajanhuoneesta.
–Ai niinkö? olin mielissäni. Aadan silmät olivat säkenöivät. Ne olivat kirkkaan vihreät joissa oli pupillin lähellä melkein turkoosin sinistä. Ne olivat kuin Eden.
Menimme yhdessä luokkaan. Luokka oli vielä aika tyhjä. Mietin menisinkö Aadan viereen istumaan vai olisiko luokalla jo vakiopaikat. Aada istuutui aika keskelle luokkaa.
-Tule tänne viereen istumaan. Aada kehotti ja taputti penkkiä vieressään.
Olisinko saanut jo yhden mahdollisen kaverin? Vai oliko Aada vain mukava uudelle oppilaalle? Säälistä?
Pian luokka täyttyi oppilaista. Aadan toiselle puolelle tuli joku kaljupäinen tyttö jolla oli niskassa tatuointi ja monta kulmalävistystä vierekkäin.
Aadalla oli huulikoru. Sellainen nätti.
Luokalla oli 9 poikaa ja 7tyttöä. Luokan pojat vaikuttivat ihan järkeviltä. Ei ollut ketään pelleä, eikä kovista. Tytötkin oli ihan jees. Opettaja saapui luokkaan. Meillä oli heti alkuun luokanohjaajan tunti. Jouduin tietysti esittelemään itseni. Kerroin nimeni, ikäni ja mistä tulin muotoiluakatemiaan. Se onneksi riitti.
Koulu jatkui mukavasti. Odotin innolla kouluun menoa ja tuntui että viikonloppuja ei olisi tarvinnut ollakaan. Taisin olla ihastunut Aadaan.
Istuin eräänä, vielä lämpimänä, elokuun lauantaina muutaman poikakaverin kanssa baarin terassilla. Puhuimme juuri tytöistä ja juurikin Aadasta. Joona kyseli minulta miltä Aada näyttää.
Rupesin selittämään kaikenlaisia piirteitä Aadasta. Sen omalaatuisesta tyylistä, suklaanruskeista hiuksista, nätistä lävistyksestä, vaatteista, kaikesta mitä keksin. Huomasin Joonan ilmeen muuttuvan todella omituiseksi ja pian syykin selvisi.
-Kuulostaa aivan minulta. kuului Aadan ääni takaani.
Lehahdin aivan punaisesti ja tuntui kuin olisin ollut pulassa.
Joona ja muut kaverit räjähtivät nauramaan enkä voinut itsekään muuta. Aadakin alkoi nauramaan. Ehkei se ollutkaan niin iso katastrofi. Aada liittyi seuraamme. Se aikoi juoda Joonan pöydän alle. Minua pelotti mitä siitäkin tulisi mutta kun kello näytti puoli kaksi, oli Joona aika jamassa ja Aada vielä vedossa.
-Hyvin tehty tyttö! kehuin Aadaa. Lähdimme kaikki samaan taksiin. Piti tilata oikein tilataksi koska Joona ei pysynyt kuin vaakatasossa.
Sain nähdä missä Aada asui. Kun taksi pysähtyi riensin aukaisemaan Aadalle oven. Aada otti harhaisia askelia ja se horjahti vasten minua. Otin siitä kiinni.
-Ohhoh! Aada kikatti.
-Tuoksut aivan piparille! naurahdin. Aada alkoi nauramaan todella kovaa ja horjahti taakse päin.
-Parempi kun saatan sinut ovelle asti. sanoin ja lähdin taluttamaan Aadaa kerrostaloa kohti.
-Onhan tässä hissi? vitsailin. Aada naurahti muttei sanonut mitään.
Onneksi talosta löytyi hissi ja ajoimme sillä neljänteen kerrokseen.
-Voisitko ottaa avaimet minun housujentaskusta? Aada pyysi.
Menin hieman hämilleen mutta ryhdyin sitten onkimaan avaimia Aadan tiukkojen farkkujen taskusta. Avasin Aadalle oven.
Aada oli aika humalassa ja hetken se vain nojasi oven pieleen aivan kuin miettien mitä tekisi. Pian se rojahti halaamaan minua ja suutelikin lopuksi. Olin todella yllättynyt mutta täysin mielissäni tilanteesta. Toivotin hyvät yöt ja menin hissiin. Pystyin haistamaan piparin tuoksun vieläkin nenässäni.
Leijuin takaisin taksiin ja pojat arvasivat mitä oli tapahtunut.
Odotin koko sunnuntain jotain viestiä Aadalta mutten saanut mitään takaisin. En tahtonut itsekään patistaa mitenkään.
Jos Aada ei edes muistaisi mitä tapahtui. Viimeistään koulussa sen varmaan huomaisi oliko se sen mielestä hyvä vai huono juttu.
Jännittyneenä istuin bussissa maanantai aamuna. En ollut saanut unta sunnuntaiyönä. Koulussa en kumminkaan nähnyt Aadaa missään. Olin todella pettynyt. Aadaa ei näkynyt koulussa tiistainakaan. Meinasin moneen otteeseen soittaa Aadalle mutta jätin sitten aina soittamatta.
Keskiviikkona Aada palasi kouluun aivan erilaisena. Se ei hymyillyt ja istui tunneilla aivan hiljaa. Välitunneilla se aina katosi jonnekin. Sen kaveritkin olivat ilman Aadaa. Ihmettelin kovin mitä oli tapahtunut. Johtuiko tämä lauantaista?
Loppu viikko oli melkein samanlaista. Perjantaina Aada soi tekohymyjä kavereilleen. Tiesin kumminkin etteivät ne kovin monelle menneet läpi. Eivät ainakaan minulle.
Perjantaina olin samassa baarissa, missä lauantainakin, poikien kanssa muutamalla oluella. Näin Aadan Iiriksen, kaljupäisen tytön, kanssa juttelemassa baarimikolle. Ne tilasivat jotkin drinkit. Katsoin Aadaa silmä kovana. Vihdoin Aada huomasi minut ja heiluttelin kättä siihen malliin että Aada tulisi Iiriksen kanssa pöytään. Aada katsahti kysyvästi Iiristä ja Iiris nyökkäsi. Pian he istuivatkin samassa pöydässä meidän seurassa. Juttelimme niitä näitä. Aadan juotua muutaman drinkin tunsin sen jalan koskettelevan omaani. Aada jutteli samaan aikaan Iirikselle mutta huomasin kuinka se kiherteli sillä tavalla että tiesin koskettelun olevan tahallista.
Otin Aadan jalan omieni väliin ettei Aada pystyisi liikuttamaan jalkaansa. Aada alkoi nauramaan yhtäkkiä ja Iiris ihmetteli ääneen että mikä sille tuli. Aada ei pystynyt lopettamaan ennen kuin päästin sen jalan irti. Muut lähtivät tupakalle ja minä ja Aada jäimme pöytään.
-Kuule. Aada aloitti.
-Siitä viime perjantaista.
-Lauantaista. korjasin.
-Niin siis viime lauantaista. Tahdon että tiedät ettei se suudelma ollut pelkästään kännisekoilua. Ja etten ole muuten yleensä sellaisessa kännissä.
-Minä ajattelin että välttelit minua koko viikon sen takia että se oli virhe. sanoin.
-Ei, ei todellakaan! Aada huudahti ja otti pöydän yli kädestäni kiinni.
-Se ei johtunut mitenkään sinusta. Minun teki koko ajan koulussa tulla sinun luo. Kaverit palasivat pöytään ja juttu katkesi siihen. Aada piti hetken minua vielä kädestä mutta uusien drinkkien tultua ryhtyi ryypiskelemään kaksin käsin.
Seisoimme porukalla baarin edessä ulkona lähtöä tekemässä.
Aada ja Iiris juttelivat omiaan ja minä poikien kanssa jotain jorisin.
-Me käydään moikkaamassa yhtä kaveria tuossa toisessa baarissa ja mennään sitten kotia. Aada sanoi. Se tuli lähemmäs ja suuteli pitkään.
-Hyvää yötä. se sanoi ihanalla äänellä. Tartuin sitä vielä kädestä ja suutelin uudestaan. En olisi tahtonut päästää irti.
Pojat taputteli selälle.
-Noin sitä pitää. Joona hekotti.
Odotin maanantaiaamuna innoissani Aadan näkemistä.
Istuin jo omalla paikallani luokassa kun Aada tuli.
-Huomenta. se tervehti.
-Voitaisko me mennä kahville koulun jälkeen? kysyin Aadalta.
-Tuota… Minä lupasin mennä Iiriksen luo. Aada vastasi. Harmistuin.
-Mutta joku toinen päivä jooko? Aada ehdotti. Nyökkäsin.
Koulun jälkeen lähdin kumminkin yksi kaupungille. Minun piti ostaa muutamia koulutarvikkeita. Kävelin juuri ulos kirjakaupasta kun näin Aadan tulevan ulos sairaalan ovista. Eikös sen pitänyt olla Iiriksen luona. Aada astui suojatielle ja käveli bussipysäkille odottamaan linja-autoa. Päätin olla menemättä Aadan luo.
Asia jäi kumminkin vaivaamaan minua mutten millään voisi kysyäkään Aadalta. Jos se ei ollutkaan Aada?
Seuraavana päivänä kysyin Aadalta mitä he tekivät Iiriksen luona. Iiris loi kysyvän katseen Aadaan.
-Ei mitään erikoista. Aada vastasi nopeasti. Tiesin että Aada valehteli. Ei se ollut Iiriksen luona ja olin nähnyt aivan oikein.
-Kävisikö sulle tänään se kahvittelu? Aada kysyi tunnin loputtua.
-Tottakai. Lähdimme kävelemään kaupunkia kohti. Päädyimme menemään Tiimalasi-kahvilaan.
-Tahtoisin kysyä sinulta.. Aada aloitti.
-Kysy ihmeessä.
-Että millä mallilla tämä meidän juttu on? Onko meillä juttu?
Olin innoissani ja samalla peloissani. Sydämeni hakkasi kovaa.
-Siis. No olen ollut sinusta kiinnostunut siitä asti kun eka kerran nähtiin. Olet todella kiinnostava tyttö ja tahtoisin kovasti tutustua sinuun enemmän ja kunnolla. vastasin ja olin tyytyväinen vastaukseeni.
-Hyvä. Minä olen aivan samaa mieltä. Aada hymyili leveästi.
-Siis sinä olet kiinnostava jne. Rupesimme molemmat nauramaan. Sain tietää perusjuttuja Aadasta. Se on muuttanut Kempeleeltä. Sillä on kaksi veljeä. Sen isä on kuollut Aadan ollessa pieni.
Kuukauden päästä seurustelimme jo.
Olimme pitkiä aikoja vuoron perään toistemme asunnoissa.
Yhtäkkiä tuli aika jolloin Aada ei tullut minun luo eikä Aada kutsunut minua sen luo. Se oli koulustakin pois.
Kun se ilmaantui kouluun se näytti todella väsyneeltä ja nuutuneelta.
-Missä sä oot ollut? kysyin huolestuneena. Aada ei ollut vastannut puhelimeenkaan.
-En ole oikein saanut nukuttua. se vastasi. Siltä se kyllä näyttikin. Annoin sen olla rauhassa. En tahtonut painostaa sitä vaikka olinkin tosi huolissani.
Koulun jälkeen Aada pyysi minua taas sen asunnolle. Menin mieluusti. Ehkä se tahtoisi kertoa mistä on ollut kyse.
Turhaan luulin. Aada pysyi vaiti. Koetin itsekin kysyä mutta Aada sai aina asian kierrettyä.
Katsoimme elokuvaa sohvalla. Aada istui kainalossani.
Hivelin sen kättä. Minusta tuntui että Aada olisi laihtunut.
Tarkastelin Aadaa sivu silmällä. Silmiini osui neulan jäljet sen käsivarsissa. Käyttikö Aada huumeita? Rupesin miettimään kaikkea. Sen poissaolot, sairaalankäynnit, laihtuminen, ja väsymys.
Oli vaikea käsitellä aavistuksia. Jos vain kuvittelin pahinta.
Meidän juttumme oli kumminkin sen verran tuore että tahdoin välttää kaikki mahdolliset riidanaiheet, joten jätin usein asioita sanomatta ja kysymättä. Aioin kumminkin tarkkailla tilannetta.
-Hei! Aada hyökkäsi selkääni koulun käytävällä.
-No hei vaan! tervehdin takaisin. Kiepsautin Aadan etupuolelleni. Piparin tuoksu leimahti nenääni.
-Arvaa mitä! Ajattelin että mitä jos mentäisiin kalliokiipeilemään! Aada ehdotti innoissaan.
-Ihanko totta? Olen aina halunnut mennä! Pienempänä pelkäsin koulun seiniäkin mutta nyt kiinnostaisi tosi paljon. riemastuin Aadan kiinnostuksesta samaan asiaan.
-Itseasissa olen varannut meille jo ohjaajat ja ensi viikonlopun. Aada kertoi.
-Ahaa. naurahdin.
-Eihän haittaa? Toivottavasti sinulla ei ole jotain jo sovittuna!
Eihän minulla ollut, ja jos olisi ollutkin niin olisin taatusti jättänyt ne välistä.
Me kävimme torstaina oppitunnilla sisätiloissa meidän mukaan lähtevien ohjaajien kanssa. Ne tunnostivat oikein mukavilta.
Viikonloppuna menimme kiipeilemään. Kiipesimme aika korkean kallion huipulle. Aada oli luonnonlahjakkuus ja vaikka välillä Aadallakin jalat lipsuivat, se nautti kumminkin joka hetkestä. Oli mukava nähdä Aada hyvällä tuulella ja iloisena. Se hymyili ja sädehti kuin aurinko.
Kun tulimme alas ja menimme vaihtamaan vaatteita syrjemmäksi huomasin Aadan kalpeat kasvot. Ensin ajattelin että se oli ollut niin innoissaan ja jännittynyt että oli valahtanut ihan valkoiseksi mutta kun huomasin Aadan haukkovan henkeään tajusin ettei kaikki ollut oikeasti kunnossa.
-Mikä sinun on? huolestuin.
-Ei tässä mikään. Aada sanoi.
-Unohdin kai tuossa lopussa hengittää. Oli niin hienoa. Aada sanoi. Tarjosin sille vettä.
Ohjaajat sanoivat Aadan heikotuksen johtuvan siitä ettei Aada ollut saanut hengitettyä kunnolla. Nestehukkakin saattoi olla. Vein Aadan luokseni ja pakotin sen pysymään sohvalla. Juotin sille vettä koko loppu illan.
Seuraava päivän paikat olivat mahdottoman kipeät. Annoimme toisillemme kokovartalohieronnat saunan jälkeen. Minun kämpässäni oli oma sauna.
-Mennäänkö tiistaina sukeltamaan?
Aada ehdotti yhtäkkiä.
-Mikäs kokeiluvaihe sinulla nyt on menossa? ihmettelin. Aada katsoi minua vakavasti.
-No mennään mennään, tietenkin. sanoin. Aadan silmät sädehtivät jälleen.
-Onkohan sillä tullut tylsää sinun seurassasi! Joona naureskeli kun olin kertonut Aadan kokeiluista.
-Tai voihan se tietysti etsiä uutta harrastusta kokeilemalla kaikkea. Joona tarjosi toista teoriaa.
Tiistaina tapasimme uimahallin edessä. Meidän piti ensin harjoitella uimahallissa. Aada oli saanut puhuttua meille lampisukelluksen seuraavalle päivälle vaikka se ei kai olisi aloitteleville mahdollista niin pian. Keskiviikkona kumminkin pääsimme sukeltamaan lampeenkin. Sukeltaminen oli yllättävän vaikeaa. Lammen vesi oli jo aika jäähtynyttä mutta Aada oli innoissaan. Minusta kiipeileminen oli ollut mukavampaa.
Sukelsimme ehkä noin tunnin ja joitain minuutteja päälle. Aika kului niin eri tavalla vedessä. Näimme muutamia kaloja ja jotain lammenpohjan rojua.
Ylös rantaan päästyämme Aada valahti taas valkoiseksi.
Se meni syrjempään ja näin sen rojahtavan maahan.
-Aada! juoksin sen luo. Se puristi rintaansa ja melkein pyörtyi.
-Aada, älä pyörry! Nostin Aadan istumaan. Rauhoittelin sitä ja yritin saada Aadan hengityksen tasaantumaan. Ohjaajat vain juorusivat rannassa eivätkä huomanneet tilannetta lainkaan!
-Kaikki jo hyvin. Aada sanoi hetken päästä ja nousi hitaasti seisomaan. Se veti märkäpuvun yltänsä ja puki omat vaatteensa päälle. Olimme tulleet ohjaajien autolla joten he heittivät meidät vaihteeksi Aadan luo.
-Aada kuule. Mitä sulle tapahtuu? Et kai sä voi väittää että tuo äskeinen johtui siitä samasta mikä kiipeilyn jälkeen?
-Olin vain niin innoissani. Silloin kun joku on jännittävää unohtaa hengittää. Niin siinä vain kävi. Aada sanoi.
-Pelottavaa se on… mutisin.
Samana iltana lähdimme baariin. Aada innostui laulamaan karaokea ja tanssimaan aika rohkeasti baarin esiintymislavalla.
-Kai sillä on joku vaihe menossa. Joona sanoi kun näki vaivautuneen ilmeeni. Katsoin kysyvästi Iiristä joka oli lähtenyt myös mukaan. Se vain kohautti hartioitaan ja jatkoi ahnasta juontia. Ehkä tytöillä oli tänään tavoitteena vetää perseet.
Lähdimme baarista vasta valomerkin jälkeen. Menimme takaisin Aadan luo. Aada oli aikamoisessa humalassa. Se sammui heti sänkyyn. Riisuin Aadan takin ja otin sen housut pois.
Aadan kännykkä tipahti taskusta. En voinut olla katsomatta sitä.
Ei epäilyttäviä viestejä. Ei myöskään lähetetyissä. Soitetuissakaan ei ihmeellistä. Tulleissa puheluissa oli monta eri sairaalan omaa numeroa. Ihmettelin asiaa hetken mutta väsymys vei voiton minustakin.
Aamulla heräsin pekonin tuoksuun. Aada kokkaili keittiössä.
Halasin Aadaa takaa päin.
-Onpa täällä ihana tuoksu. näykkäisin Aadan korvanlehteä.
-Käy pöytään. Aada kehotti.
-Eilen sulla oli meno päällä. totesin pöydässä.
-Juu, pitihän sitä vähän irrotella. Aada sanoi välinpitämättömästi ja voiteli paahtimesta ottamaansa leipää.
Kuukaudet vierivät. Oli jo joulukuu.
Ensimmäisenä lomapäivänä heräsin aamulla postiluukun kolahdukseen. Oikeastaan useampaan. Kuuntelin hetken ärsyyntyneenä jatkuvaa kolinaa. Nousin ylös ja kävelin eteiseen. Kolina lakkasi. Ovimatolla oli punainen kirjekuori. Nostin sen ylös.
Siihen oli kirjoitettu kultaisella tussilla nimeni.
Avasin kirjekuoren. Sisällä oli kaunis paperi jossa luki “Rakas Olli. Tahtoisin kovin että pukeutuisit parhaimpiisi ja tulisit ulos 18.00. Auto odottaa sinua. Sydämellä: Aada”.
Aada oli järjestänyt yllätyksen. Vilkaisin kelloa. Se oli jo yksi.
Olinpas nukkunut pitkään. Laitoin itselleni ruokaa ja katsoin leffan. Sen jälkeen rupesin valmistautumaan iltaa varten. En osannut odottaa illalta yhtään mitään. Menin suihkuun ja hankasin itseni mahdollisimman puhtaaksi. Laitoin hienoimman, ja ainoan, pukuni päälle ja yritin laittaa hiukset siististi.
Soitin Joonalle hetkeä ennen kuutta.
-Vou! Se varmaan kosii! Joona sanoi vitsinä. Menin aivan hiljaiseksi. Sitäkö tämä olikin.
-Heij! C’mon! Se oli vitsi. Et kai sä ihan tosissasi sitä ottanut Olli!? Joona huudahti.
-Ei vaan funtsi nyt! Miksi muuten tämä? olin lievässä paniikissa.
-Nyt mä meen alas. Jonkun auton pitäisi odottaa mua. sanoin ja lopetin puhelun.
Toden totta auto odotti minua alhaalla. Eikä ihan mikä tahansa auto vaan aivan oikea limusiini kuskineen päivineen!
-Hyvää iltaa! Kuski sanoi ja aukaisi minulle oven.
Sisällä oli hienoa. Pöydällä odotti shampanjalasi.
Join sen nopeasi alas. Limusiinimatka kesti turhan vähän aikaa. Nautin siitä niin kovasti. Kuski avasi minulle oven.
-Olkaa hyvä Sir.
-Kiitos. sanoin. Limusiini oli ajanut kaupungin hienoimman ravintola yökerhon pihaan. Minua oli vastassa jokin mies joka johdatti minut sisään. Paikka oli aivan mahtava! Punaista ja kultaista joka paikassa. Kauniita koristeita ja ylväitä patsaista. Suihkulähdekin! Minut ohjattiin ravintolan takaosaan. Sermin takana oli pöytä jossa kynttilä. Aada istui pöydässä. Se oli niin kaunis!. Aadakin oli taatusti pannut parastaan! Minusta alkoi aina illan edetessä tuntua siltä että Aada kosisi sinä iltana.
Aada nousi ja suuteli minua kevyesti.
Tarjoilija toi pöytään ruoka- ja juomalistat. Tilasimme pihvit ja joimme punaviiniä. En ollut kovinkaan viinien ystävä mutta sinä iltana se maistui todellakin.
-Mitä tämä kaikki on? ihmettelin.
-Pitäähän sitä nyt loman alkamista juhlia. Ja tämä on meidän eka joulu yhdessä. Aada vastasi.
Söimme hyvällä ruokahalulla. Ihmiset meidän ympärillämme katsoivat meitä hieman ihmetellen. Yritin näyttää mahdollisimman hienostuneelta ja yritin pitää ryhdin suorana.
Onnistuin kumminkin läikyttämään punaviiniä pöytäliinalle.
-Ei se haittaa, anna olla vain. Aada sanoi kun aloin hermostua.
Ruoan jälkeen menimme yökerhon puolelle. Olin aika täynnä joten aluksi toivoin pääsemäni istumaan vain pöytään. Meidät ohjattiin VIP-puolelle.
-No oho! Naurahdin. Aada hymyili tyytyväisenä.
Istahdimme pöytään ja meille tuotiin suoraan lempidrinkkimme.
Siemailin sitä pikkuhiljaa.
-Aada. Tämä on ollut ihan uskomatonta. Miten sinulla on varaa tällaiseen? Mit… Aada hiljensi minut laittamalla sormen huulieni eteen. Aada meni tanssimaan.
Nyt näin kokonaan Aadan asun. Sillä oli punainen pitkä mekko päällänsä jossa oli joitain köynnös-kuviointia. Se oli todella kaunis.
Hetken päästä jaksoin itsekin mennä tanssimaan.
Lähdimme kolmen aikaan yökerhosta, edelleen limusiinin kyydissä. Limusiini ajoi meidät Aadan luo. Siellä oli makuuhuoneeseen laitettu kynttilöitä ja musiikki soi jo. Aada otti takkinsa pois ja kehotti minuakin ottamaan omani pois. Pikku hiljaa livuimme makuuhuoneeseen. Aada alkoi riisumaan vaatteitani. Yritin auttaa Aadaa ottamaan mekkoa pois mutta Aada tyrkkäsi minut sängylle ja kiipesi päälleni. Se oli vaihtanut sänkyyn satiinilakanat.
Aada avasi mekkonsa ja riisui sen pois. Yön kulku oli todella yllättävä koska emme menneet oikeasti asiaan asti vaan Aada hiveli sormillaan koko vartaloni läpi. Olin kauttaaltaan kananlihalla.
Välillä Aada otti joitain huivejakin mukaan mutta Aadan kosketus tuntui parhaimmalta. Aadan hiukset tuoksuivat piparille ja iholta kumpusi vaniljan tuoksu.
Nukahdimme raukeina sänkyyn aivan kiinni toisissamme. Musiikkikin taisi jäädä joksikin aikaa päälle koska heräsin muutaman tunnin päästä ja se soi edelleen. Nousin laittamaan sen pois ja riensin nopeasti takaisin Aadan viereen ettei uni karkaisi. Olin todella onnellinen.
Aamulla muistin kosintapelon ja olin huojentunut ettei niin ollut käynyt. Olin vanhanaikainen. Minun tehtävänihän se olisi, jos aikoisin niin pitkälle Aadan kanssa.
Vietimme jouluaaton perheidemme luona. Minulle oli tullut jo ikävä ja odotin että näkisimme uutena vuotena. Aada kumminkin ei voinut nähdä minua. Hän sanoi luvanneensa olla vain Iiriksen kanssa koska Iiris tarvitsisi häntä nyt todella paljon. Olin harmistunut ja intin hetken aikaa kunnes tajusin kuulostavani todella omahyväiseltä.
Koulu jatkui taas. En nähnyt Aadaa tunnilla.
-No miten teillä meni Aadan kanssa uusi vuosi? Kysyin Iirikseltä.
Iiris näytti todella yllättyneeltä.
-Mitä? En minä ollut Aadan kanssa uutena vuotena. Iiris sanoi.
-Mitä? Miten niin et? Aada sanoi luvanneensa sinulle. Iiris näytti miettivän mitä sanoisi seuraavaksi muttei kerennyt sanoa mitään kun opettaja katkaisi meidän jutustelun.
Päätin soittaa Aadan äidille. Olin joskus antanut Aadan soittaa omasta puhelimestani äidillensä ja ajattelin sitten tallentaa numeron muistiin.
-No hei Olli! Aadan äiti vastasi.
-Missäs se Aada onkaan? kysyin.
-No se on se huone 113. Siellä on niin hankalat ne käytävät niin en ihmettelekään ettet osaa sinne takaisin. Tosin en ole varma joko Aada on päässyt sieltä. Hei kiva kun soitit mutta nyt minun pitää mennä kokoukseen. Aadan äiti pölisi taukoamatta.
En kerennyt kysyä mistään mitään. Missä ihmeen huoneessa 113? Mistä ihmeestä se puhui? Onko Aada jollain osastolla.? Sairaalassa… Ja miten niin uudestaan, enhän minä tiennyt edes missä Aada on! Kysymykset tekivät minut hulluksi.
Lähdin pois koulusta. Menin Aadan oven taakse koputtelemaan. Kesti jonkin aikaa ennen kuin ovi avattiin. Aada seisoi ovella vettä valuvana pyyhe ympärillään.
-Ai moi! Aada tervehti ja pussasi minua poskelle. Poski jäi märäksi. Aada käännähti ja meni takaisin kylpyhuoneeseen.
Näin Aadan kämmenselässä neulan reiän. Aada oli ollut sairaalassa, tiputuksessa.
-Kuuleppas nyt tyttö! huusin.
Aada avasi oven viattoman näköisenä.
-Missä helvetissä sä olit uuden vuoden!? Iiris ei tiennyt mitään teidän niin sanotusta sopimuksesta. Tehostin vielä vaikutusta tekemällä lainausmerkit sormillani. Inhosin sitä kun muut tekevät niin. Aadan ilme vakavoitui.
-Sun kädessä on ollut tippa, eikö? Ootko sä ollut sairaalassa? kysyin.
-Juu. Aada sanoi pukiessaan vaatteita.
-Miksi?
-Tuli vähän juhlittua liikaa. Alkoholi myrkytys. Aada vastasi. Se nousi ylös sängyllä jossa se oli istunut laittaessaan sukkia jalkaan. Se tosiaan näytti vähän nääntyneeltä ja sen silmät oli tummat. Ei varmaan ollut voinut syödä vähään aikaan.
Aada hävisi hetkeksi laatikolle ja sitten se tuli minun luokseni kaksi lappua kädessään. Hymy kasvoillaan.
-Arvaappa! Aada sanoi. Siitä oli tullut sen lempi aloitussana.
-Tässä on kaksi lippua ulkomaille! Aada pompahti ilmaan.
-Mitä? Minne muka? kysyin.
-Elämysmatkalle. Jonnekin lämpimään! Siellä on vaikka mitä! Siellä on päivä aina kaikkea erilaista. Vaellusta, shoppailua, rantaelämää, hotellipäivä, sukellusta! Kaikkea kivaa! Se on viikon reissu. Sinulle ja minulle. Aada kertoi. Minulle se oli jo liikaa. Lähdin asunnosta harppoen jättäen Aadan katsomaan loittonevaa selkääni.
Illalla soitin Aadalle.
-Anteeksi tyly lähtö. En oikein jaksanut juuri silloin niin suurta juttua. Siis onhan tuo ihan mieletöntä.
Milloin me sinne mentäisiin?
Aada innostui.
-No tuota… Lähtö olis niin kuin ensiviikon maanantaina. Aada sanoi varovasti.
-Se on aika pian… On jo torstai. sanoin.
-Minun pitää miettiä. sanoin ja lopetin puhelun.
Puhuimme viikonloppuna poikaporukan kanssa Aadan käyttäytymisestä. Joonalla oli taas hyviä teorioita ADHD:stä pettämiseen.
-No totta kai sä nyt sinne meet, hei äijä! Mikko, viisain pojista, huusi musiikin läpi.
-Niin, ei sellaista tilaisuutta usein tule, että tyttö maksaa matkat pönttö! Joonas sanoi.
Sunnuntaina soitin taas Aadalle.
-Hei! Toivottavasti ei ole liian myöhäistä lähteä sun kanssa sinne matkalle! sanoin. Aada oli hetken hiljaa.
-No ei tietenkään ole!
Maanantaina istuimme aamu kolmelta lentokoneessa. Aada nojasi päätänsä olkapäähäni. Kuuntelin musiikkia iPodistani. Olin saanut sen Aadalta joululahjaksi.
Onneksi olimme vaihtaneet vaatteet lentokoneen vessassa.
Harkitsimme siinä kuuluisaa wc-seksiä mutta päätimme ettei se ole meidän juttu.
Ilman vaihdos oli valtava. Suomen pakkasista Etelän lämpöön. Kävimme ensimmäisenä päivänä rannalla ottamassa aurinkoa ja ajelemassa vesiskoottereilla. Toisena päivänä sateli joten menimme sukeltamaan. Se oli erilaisempaa kun Suomen sameassa lammessa ja niin hienoa koska olimme jo sukeltaneet kaksi kertaa, joten aika ei mennyt ihmetellessä kaikkea sitä tekniikkaa.
Olin melkein unohtanut Aadan kohtaukset kunnes se taas nosti päätään. Nyt Aada kokosi nopeasti itsensä ja yritti näyttää siltä ettei mitään ollut tapahtunut.
Kolmantena päivänä kävimme valehtelematta paikan kaikki kaupat läpi muttei Aada ostanut itselleen muuta kuin yhden ainoan korun. Kaikki muu oli tuliaisia ja vieläpä kalliita sellaisia. Kävimme tutustumassa paikan ravintoloihin ja muutamaan kahvilaan päivän aikana. Niissä oli aivan erilaista tunnelmaa kuin Suomen kahviloissa ja ravintoloissa.
Neljäntenä päivänä vaelsimme tomuvuorilla joissa piti pitää jotain nenän ja suun edessä ellei halunnut kiloa hiekkaa sieraimiinsa ja hampaiden väliin. Aada tykkäsi vaelluksesta vaikka huomasi miten rankkaa se oli. Takaisin päästyämme Aada oli taas aivan valkoinen ja hyvä että pystyssä pysyi. Ajoimme takaisin hotellille.
Yhtäkkiä Aada alkoi yskiä verta. Ohjaaja sanoi että se on aivan normaalia jos hiekkaa on mennyt elimistöön mutta Aada yski vielä illallakin. Se kumminkin vakuutti olevansa kunnossa.
Viidentenä päivänä menimme hotellin hienolle hoito-osastolle.
Siellä oli muutama uima-allas, solarium, höyrykopit, erilaisia hierontoja ja kylpyjä. Aada kävi maitokylvyssä. Minä nautin sillä aikaa hieronnasta.
Lauantaina olimme vielä rannalla. Sunnuntaina lensimme kotiin. Matka oli aivan mahtava. Olin onnellinen että lähdimme sinne.
Olin aivan poikki, ja niin oli Aadakin. Se nukahti taksiin kun ajoimme kotiin. Meidän oli tarkoitus mennä omiin koteihin mutta päätin ottaa Aadan mukaani. Kannoin Aadan luokseni ja laskin sänkyyn. Taksikuski auttoi laukkujen kanssa.
Menin sängylle Aadan luo.
-Aaaadaa. Maanittelin.
-Minä toin nyt sinut tänne minun luo. Yritin herätellä Aadaa. Aada ei reagoinut mihinkään ja se oli vähän liiankin veltto
Aloin jo hätääntyä. En oikein osannut tehdä mitään. En tajunnut mikä Aadalle oli tullut. Soitin 112:een.
Istuin odotushuoneessa. Odotin Aadan äitiä. Se tuli suoraan jostain kokouksesta.
-Voi kamala voi kamala! Ei kai tämä nyt tapahdu. Aadan äiti sanoi.
-Marja. Älähän nyt. yritin jotenkin rauhoittaa sitä.
Tunnin päästä pääsimme Aadan luo. Aada makasi liikkumatta sängyssä sairaalavaatteissa kiinni vaikka missä letkuissa. Marja ja lääkäri juttelivat jotain taaempana. Kuulin vain että ne puhuivat jotain sydämestä. Yritin kuunnella tarkemmin. Yllättäen tunsin kädessäni pienen hipaisun. Katsahdin kättäni. Aada piti siitä kiinni. Huomasin miten pieni Aada olikaan. Sen käsi oli melkein kuin lapsen.
-Hei. Aada sanoi väsyneellä äänellä.
-Hei. pussasin Aadan kättä.
-Mitä sinulle tapahtuu? kysyin. Pelko alkoi puskea esiin ja kurkkua kuristi. Sydän hakkasi.
-Kuulen sinun sydämesi tänne asti. Aada naurahti. Aadan monitori alkoi vilkuttaa ja piipittää pelottavasti.
-Nyt teidän täytyy lähteä. hoitaja tuli puskemaan meitä pois. Väistin hoitajan ohi ja pussasin lujasti Aadaa.
-Älä jätä minua. kuiskasin Aadan korvaan. Hoitaja repi minua jo hihasta. Aada nappasi minua vielä kiinni kädestä.
-Rakastan sinua. se kuiskasi.
-Nuori mies! hoitaja tiuskahti.
Marja nyyhkytti käytävässä.
-Voitko kuvitella. Aada on niin nuorikin. Marja sanoi. En oikein pysynyt enää kärryillä. En ollut pysynyt aikoihin.
-Miltä sinusta tuntuu? Pärjäätkö? Marja kysyi.
-Öö… Kyllä kai. Kuule. Minä en oikeastaan tiedä yhtään mistä on kyse. sanoin hieman nolostuneena. Marja jähmettyi kun patsas ja näytti järkyttyneeltä.
-Mitä!? se huudahti viimein.
-Et tiedä? Mitä helkuttia. Aada on sairas! Etkö sinä sitä tiedä?! Marja kiihtyi.
-Hei, hei hei nyt. Minä en tiedä mistään mitään. Aada ei ole kertonut yhtään mikä sitä vaivaa. Ei minulle ole kerrottu mitään. Kuulin vain kuinka te puhuitte lääkärin kanssa jotain sydämestä. puolustelin. Marja puuskahti ja lysähti istumaan.
-Olisihan tämä pitänyt jo arvata. Aada on juuri tälläinen. Se on kertonut minulle että sinä tiedät. Ihmettelinkin että miten sinä olet voinut olla niin pirteä, ja miksi Aada ei ole antanut minun puhua kanssasi asiasta.
Istuin alas Marjan viereen.
-Asia on niin… Marja aloitti ja veti henkeä.
-Aada sai tietää elokuussa että hänellä on parantumaton harvinainen sydänvika. Loput Marjan puheista meni täysin ohi.
Olin aivan järkyttynyt! Miten Aada oli pystynyt pitämään asian salassa, miten se oli kyennyt! Kyennyt valehtelemaan niin paljon. Miltä tuntui pitää asia salassa niin kauan. Nousin penkiltä.
Tahdoin vain nopeasti pois sairaalasta.
Yöllä pyörin sängyssä pohtien asioita. Nyt tajusin miten paljon asioita se sydänvika selitti. Kaikki ne Aadan kohtaukset ja teot. Ei kai Aada kuolemassa olisi? En tiennyt tärkeitä asiaa.
Käännähdin Aadan puolelle. En voinut upottautua Aadan piparin tuoksuisiin hiuksiin ja rauhoittua.
Aamulla heti herättyäni ryntäsin sairaalaan Aadan luo.
Aada nukkui vielä. Istahdin sohvatuolille ja raahasin sen Aadan sängyn viereen. Tein niin seuraavat kaksi viikkoa.
Aada oli saanut elokuussa aikaa seitsemän kuukautta.
Oli niin vaikeaa nähdä Aada niin heikkona. Heti herättyään sen kasvot olivat kuin aurinko ja silmät tuikkivat kuin tähdet mutta muutaman tunnin kuluttua se kaikki voima oli poissa. Veikö hymyily kaiken voiman.
-Ei sinun minun takia pidä hymyillä. sanoin. Aada naurahti.
Aada kertoi kaikista ideoistaan ja listasta mitä se oli tahtonut tehdä. Yksi oli tekemättä. Yksinkertaisin asia listalta. Leffamaraton elokuvateatterissa. Aada ei saanut lähteä sairaalasta mutta sovimme että viikonloppuna karkaisimme koska silloin meni kaikkien leffalajien sarja.
Puoli neljältä ajoin Joonan autolla sairaalan eteen ja menin nopeasti Aadan huoneeseen. Sänky oli tyhjä! Sydän hyppäsi kurkkuun ja pelkäsin pahimman tapahtuneen.
Tunsin kädet ympärilläni. Käännyin mahdollisimman nopeasti. En tahtoisi menettää sekuntiakaan Aadasta. Aada oli laittanut saman mekon päällensä mitä oli hotellissa. Se oli hieman suuren näköinen edelleen laihtuneen Aadan päällä. Laitoin kädet Aadan ympärille ja kävelimme nopeasti ulos sairaalasta.
Leffa oli juuri alkanut kun istahdimme tuoleihin.
Olimme hakeneet peitot Aadan luota. Valtasimme yhteensä kuusi penkkiä. Omien paikkojen lisäksi yhdet molemmilta puolilta ja kaksi edestä. Pidin Aadan ranteesta kiinni. Tahtoisin tuntea Aadan pulssin koko ajan. Välillä minulla meni ohi osa leffasta kun seurasin Aadan pulssia. Aada tuoksui edelleen piparille, eikä sairaalalle vaikka olikin viettänyt siellä jo yli kaksi viikkoa. En oikeastaan tiennyt miksi sen piti olla koko ajan siellä.
Kävimme pidemmällä tauolla syömässä leffateatterin kiinalaisessa.
-Viimeinen kiinalainen ateria. Aada kuiskasi.
Palasimme teatteriin. Alkoi jokin romanttinen leffa. Ajattelin minua ja Aadaa. Sitä kauheinta vaihtoehtoa. 7 kuukautta olisi aivan pian täynnä. Enkä tiennyt Aadan sydänviasta vieläkään tarpeeksi. Se oli siis harvinainen ja sitä ei voinut korjata. Eikö mitään siis ollut tehtävissä..? Enkö minä voinutkaan tehdä mitään! Pimeässä elokuvateatterissa päästin silmistäni valumaan muutaman kyyneleen pitkästä aikaa. Aada kosketti juuri poskeani ja kyynel vierähti Aadan kädelle. Aada tarttui käteeni ja puristi sitä kovaa.
Leffasarja kesti kahteen asti yöllä. Ajoin meidät takaisin sairaalaan.
-Mitä koulussa? Aada jutteli kun olin saanut Aadan takaisin sänkyyn. Aada ei ilmeisesti käsittänyt etten hirveästi ollut käynyt koulussa.
-Mitäpä sinne. Ihan sitä samaa, paitsi ettet ole siellä.
-Mitä Iiris? Aada jatkoi kysymyksiä jotka se itsekin tietäisi.
Iiris kävi Aadan luona eilen.
-Se voi hyvin. vastasin.
Juttelimme aikamme kunnes nukahdin pää Aadan syliin.
Aada jatkoi pääni silittelyä niin kauan kunnes itsekin nukahti.
Aamulla heräsin aikaisin outoon tunteeseen. Ikkunasta näkyi valoa. Aadan käsi oli pääni päällä. Otin siitä kiinni. Se oli kylmä. Nousin nopeasti ylös. Katsoin Aadaa. Se näytti rauhalliselta. Vilkaisin monitoria. Siinä näkyi pelkkää viivaa. Aadan kädessä ei ollut tippaa. Yritin herätellä Aadaa.
-Aada kulta rakas! Herää jooko!? Et voi jättää minua näin. Aada, kuuletko!? Herää! Huusin turhaan. Itkin turhaan. Nousin sängylle ja otin Aadan syliini.
Pitelin Aadaa ainakin tunnin. Marja tuli huoneeseen ja se näki heti ensimmäiseksi monitorin. Se purskahti itkuun ja huusi hoitajaa. Mitään ei ole ollut tehtävissä pitkään aikaan.
Tuoksuttelin Aadan piparin tuoksua vielä viimeisen kerran.
Valo ikkunasta oli kadonnut.
Työn tiedot
Piparin murusia
Slay
» Kategoria: Kirjallisuus » Pidemmät proosatekstit» Työn pituus: 4340 sanaa» Työ lisätty: 01.06 - 2007» Kommentoitu: 4 kerta(a)» Lisätty suosikkeihin: 2 kerta(a)
Tietoa työstä:
24.12
Kommentit
surkk
18:22 // 01.06 - 2007
Hmm, alku oli kökkö ja dialogi yksinkertaista, mutta tarina kehittyi loppua kohti. Arvasin suunnilleen puolivälissä, että tämä lienee sinun juttusi :D Tästä tulisi kelpo pitempi kirja, näin lyhyenä tämä on ehkä hiukan liian nopeatempoinen.
GemineWings
19:01 // 01.06 - 2007
Tähän mielestäni sopii hyvin yksinkertainen, vähän karunkuuloinenkin kerronta. :)
Tämä tekee minuun suuren vaikutuksen. Kaunis ja herkkä, mielestäni tähän on hienosti saatu puhtauden ja viattomuuden tuntua, vaikka esimerkiksi viinaa juodaankin. Tosi hienosti onnistunut siinä mielessä!
Tarina etenee hyvin, miellyttävä epätietoisuus pakottaa lukemaan koko ajan pidemmälle. Tällaisissa pidemmissä teksteissä on vaara mennä tylsänkin kuuloiseksi, mutta tämä ei todellakaan mielestäni ole tylsä missään paikoin.
Aada on henkilöhahmona todella mielenkiintoa herättävä. Todellakin novellin alussa joutuu arvuuttelemaan, minkä vuoksi hän toimii kuten toimii. Lukijana arvuuttelin suurin piirtein saman verran kuin minäkertojakin, pettääkö hän vai käyttääkö huumeita, vai onko muuten sairas.
Surullista kun yleensä tämän tyyppisissä novelleissa lopussa koittaa pääsääntöisesti kuolema, mutta tässä tuntuu olevan erilaista se, että se kuolema on koko ajan läsnä, koko ajan tiedetään totuuden paljastuttua että hän kuolee, eikä se tule kenellekään yllätyksenä.
Kaunis, pidän tästä kovasti! :)
nunnnnu
11:01 // 05.08 - 2008
tämä oli kyllä hieno! Piti heti lukea kokonaan, ei malttanu yhtään keskeyttää! :)
Lähetä kommentti
Sinun pitää kirjautua sisään lähettääksesi kommentteja!