Kaunokirjallisen työn esitys
Hämärämaa - 5. Simon ja Snorkkeliprinssin tarina
Eräänä sumuisena päivänä (oli sumuisempaa kuin yleensä) Leppko-noita ja Reikäpää-kissa keskustelivat yhdessä suurista huoneista. Huone oli täynnä pitkää paperilistaa, jolle ei näyttänyt olevan loppua. Leppko ja Reikäpää tarkastelivat ja korjailivat sitä välillä pyyhkien pois jotain ja välillä lisäillen jotain. Sattuipa Hani-hullu siihen paikalle ihmettelemään ystävysten touhua.
– Mitä te tehdä? Hani kysyi hämmästellen listan pituutta silmät selällään.
– Myö syötii kaikki kaepit tyhjiksi, ku myö katottii elokuvvii, Reikäpää selitti hämillään.
– Siksi me nyt tehdään ostoslistaa ennen kuin lähdetään kauppaan, Leppko jatkoi.
– Ihan kaikki kaappi tyhjä? Minä kaikki karkkikätkö myös? Hani kysyi.
– No joo… Reikäpää myönsi katsellen ikkunasta muualle Leppkon vihellellessä hermostuneena.
– TE MITÄ?! TE ILKEÄ TYHMÄ IDIOOTTI! Hani raivostui.
– No, siksihän me ollaan menossa kauppaan, Leppko muistutti varovaisesti.
– Te ostaa minä kaksi karkkikätkö määrä, Hani tuhahti tympääntyneesti ja lähti.
– Hei muuten! Tuletko mukaan kauppaan? Me mennään limusiinilla, Leppko huusi Hanin perään.
Hani pysähtyi siinä samassa ja kääntyi ympäri hitaasti.
– Limusiini? Minä ei tietää meillä limusiini, Hani sanoi kummissaan.
– Minulla on ollut se jo kauan pölyttymässä, Leppko sanoi kohauttaen olkiaan.
– Minä saada ajaa sillä? Hani kysyi toiveikkaasti.
– Siitä vain, Leppko myöntyi.
– Ihana! Hani riemastui ja lähti lauleskellen hyppimään jonnekin päin linnaa.
– Lähdemme noin 2 viikon päästä! Leppko huusi vielä kerran Hanin perään.
Niin Leppko ja Reikäpää jatkoivat listan tekemistä, kunnes Katulapsi-lehmä ja Hönörtti-hiiri saapuivat paikalle myö ihmettelemään kaksikon listaa, joka piteni pitenemistään.
– Mitä te oikein teette? Katulapsi kysyi.
– Myö syötii kaikki söötävä ja ny myö mennää kauppaa, Reikäpää selitti.
– Ai, kauppaan. Voidaanko mekin tulla? Kun pitäisi ostella hieman, Katulapsi sanoi katsellen Hönörttiä. Leppko pyöräytti silmiään Reikäpään suuntaan.
– Joo joo tulkaa vaan, kuhan menette muualle. Lähdemme 5 sekunnin päästä, Leppko sanoi nopeasti.
– Okei. Huuda sitten kun ollaan lähdössä, Katulapsi sanoi ja hävisi Hönörtin kanssa linnan uumeniin.
– Selevä…, Reikäpää sanoi hiljaa Leppkon tirskuessa vieressä.
– Onko tässä jo kaikki? Leppko kysyi rauhoituttuaan.
– Tarkistettaa, Reikäpää sanoi ja he alkoivat käydä ostoslistaa läpi.
Sattuipa Simo-nalle kulkemaan myös siitä ja katseli hetken ostoslistan pituutta, kunnes kysäisi Leppkolta ja Reikäpäältä heidän touhujaan.
– Mitä te hommailette siinä? Simo kysyi kuuluvasti.
– Tehään ostoslistaa, Reikäpää vastasi.
– Vai että kauppaan, Simo totesi.
– Joo. Tuletko sinäkin mukaan? Leppko kysyi listan alta.
– En taida, koska pää on taas kipeä, Simo sanoi.
– Jaa, vai että niin, tokaisi Leppko syventyen listan tarkkailuun. Simo jatkoi matkaansa jonnekin linnan hämäriin huoneisiin haaveilemaan.
– HAAANIIIII! KATULAAPSIIIIII! HÖNÖRTTIIIIIIIII! LÄHDETÄÄN! Reikäpää huusi, kun viimeinenkin tavara oli tarkastettu ja lisätty. Niin he kaikki kapusivat linnan edessä limusiinin ja lähtivät Hanin riemunkiljahdusten saattelemana matkaan. Yksi silmäpari seurasi heidän lähtöään tarkasti linnan ikkunasta.
– Vihdoinkin! Simo sanoi ja lähti nousemaan kohti Leppkon salaistakin salaisempaa tornia pitkiä ja raskaita portaita pitkin.
Portaiden loppupäässä Simo oli aivan poikki ja kaatui läkähdyksissään tyhjälle ja avaralle tasanteelle, josta pääsi Leppkon huoneeseen jykevien puuovien kautta. Ovi oli kaksiosainen ja niin suuri, että se vei yhden seinän autiolta tasanteelta.
Levähdettyään hetken lämmitetyllä lattialla Simo nousi ja asteli vahvojen tammiovien eteen. Simo laski vihreäkarvaisen tassunsa toisen oven koristeelliselle rivalle. Yhtäkkiä ovi liukui seinän sisään ääntäkään päästämättä ja Simo säikähtäneenä astui muutaman askeleen taaksepäin ja jäi sinne katselemaan ihmeissään kaikkea sitä mitä näkyi oviaukosta. Uteliaana Simo tassutteli hiljaa sisälle Leppkon huoneeseen ja lennähti istualleen keskelle Leppkon lukaalia.
Se oli suuri ja valtava, isompi miltä se ulkoapäin näytti. Seiniä ei näkynyt ollenkaan jättimäisten kirjahyllyjen takaa. Hyllyt olivat täynnä eri paksuisia kirjoja ja mitä erikoisimpia koriste-esineitä, jos niitä niiksi voi kutsua. Leppko kun oli tunnetusti Leppko ja omasi hieman omaperäisen käsityksen koriste-esineistä, joita löytyy kirjahyllyistä.
Simo tutkiskeli niitä hieman aikaa ennekuin huomasi, etteivät kirjahyllyt jatkuneet joka seinälle. Siellä täällä oli outoja maalauksia ja taidokkaita piirustuksia, jotka esittivät fantasiamaisista painajaismaisiin näkymiin. Mutta ne eivät saaneet kiinnitettyä Simon huomiota. Kahden kapean ikkunan, jotka loivat hailakan valonkaistaleen pehmeille lattiaa peittäville matoille, välissä oli leveä ja tumma kaappi.
Simo käveli ohi ikkunoiden, joiden kuviot tuntuivat elävän omaa elämäänsä. Kuin unessa hän avasi kaapin tummapuisen oven. Kaappi paljastui suureksi huoneeksi, joka oli täynnä erilaisia asusteita tarkassa järjestyksessä. Vaatteita oli napatanssijan asusta aina eskimopukuun. Ja kaikkia vaatteita löytyi monia eri värejä ja sävyjä. Simo tuijotti tätä hetken aikaa ennen kuin päästi ihastuneen äännähdyksen.
Simo jätti vaatehuoneen oven auki ja meni etsimään kirjojen joukosta jotain luettavaa siksi ajaksi, kun Leppko olisi poissa. Selaillessaan läpi erästä kuva kirjaa, Simon silmiin sattui kuva prinsessasta ja prinssistä. Prinsessa oli korkean tornin huipulla ja juurella seisoi prinssi taistelemassa kauheaa lohikäärmettä vastaan. Simo lumoutui kuvasta niin, että etsi kaikki sivulla mainitut kirjat Leppkon aakkosjärjestyksessä olevista kirjahyllyistä. Näitä teoksia olivat muun muassa Prinsessa Ruusunen, Tuhkimo ja Lumikki.
Tuntien päästä hieman vaurioitunut limusiini mateli pihaan ja äänekäs joukko purkautui ulos kauppakassien kera. Ensimmäinen erä kauppakasseja raahattiin sisälle eteiseen ja heti lähdettiin hakemaan toista kassiläjää.
– SIIMOO! TULE AUTTAMAAN! Leppko huusi eteisestä ja meni ulos. Simo tuli eteiseen, kun toiset juuri toivat kasseja sisään. Kassit tippuivat lattialle ja muilla loksahti suut auki.
– Simo… Hani ehti aloittaa, mutta Leppko tuli perässä syli täynnä kasseja.
– No, mikä mättää? Tehkää tietä, Leppko puhisi raskaan kassikasan alla.
Kun Leppko oli tiputtanut sylillisen tavaraa lisää eteiseen, hänkin jäi tuijottamaan epäuskoisena muiden tavoin Simoa. Tällä oli nimittäin jäänyt prinsessa asu päälle, minkä oli lainannut Leppkon vaatevarastosta.
– Sinä! Suutun! Leppko sai vain vaivoin sanotuksi hetken päästä. Simo karahti tulipunaiseksi.
– Sinä olet käynyt huoneessani LUVATTO! Leppko huusi.
Muut haukkoivat henkeään. Luvaton käyminen Leppkon tornissa oli nimittäin kielletty rangaistuksen uhalla. Leppko marssi Simon viereen, otti tätä kipeästi korvasta kiinni ja lähti raahaamaan pois muiden jäädessä katsomaan peloissaan kuunnellen Simon sydäntäisärkevää ulinaa.
Muut jatkoivat auton purkamista ahdistavan hiljaisuuden vallitessa. Kukaan ei uskaltanut tuoda julki synkkiä arvailujaan Simon kohtalosta. Kun auto oli tyhjä ja ostokset oli järjestelty oikeille paikoilleen, Leppko palasi viimein. Muut katsoivat häntä kysyvästi.
– Hän saa miettiä tekoaan ankarasti viikon Rangaistustornissa, Leppko sanoi ja muut päästivät helpotuksen huokaisun suustaan. Leppkolla oli tapana ”rangaista” tunkeilijoita nakkaamalla heidät vallihautaan, joka oli täynnä pieniä, kaikkeasyöviä hämähäkkejä. Onneksi Leppko oli syönyt 5 konvehtirasiaa ja 13 erilaista suklaalevyä kauppamatkalla, niin hän oli hyvällä päällä vielä seuraavaan viikkoon asti. Illan tullen kaikki menivät nukkumaan hyvillä mielin, arvaamatta mitä tulevaisuus toisi tullessaan.
Kaikilla oli paljon kiireitä seuraavien viikkojen ajan, paitsi Leppkolla, joka nukkui karmea virnistys naamallaan eikä kukaan uskaltanut mennä lähellekään häntä, ja Simolla, jonka muut olivat unohtaneet torniin yksikseen haaveilemaan. Simolla oli yhä vaaleanpunainen prinsessapuku yllään ja ajanvietteenään kirjat, jotka olivat jääneet vaaleanpunaiseen prinsessalaukkuun. Niitä lukien Simo eli vaaleanpunaisissa prinsessaunelmissaan. Päivät pitkät Simo tuijotteli kaukaisuuteen uppoutuneena kuvitelmiinsa.
Kun Simon kuudennen rangaistuspäivän aurinko oli laskemassa värjäten romanttisen salaperäisen usvan linnan ympärillä punertavaksi, Suklaalinnan eteen ajoi valkoinen bemari. Sieltä astui ulos ylväs Snorkkeliprinssi Sukeltajien valtakunnasta. Hän oli menossa prinsessan hakumatkalle Merenlahteen, mutta oli unohtanut kartan kotiansa ja nyt hän oli auttamattomasti eksyksissä. Kun Snorkkeliprinssi astui ulos kiiltävästä autostaan, Simo oli rakastunut jo päätä pahkaa, edes tietämättä kuka tämä outo muukalainen oli. Prinssi kohotti katseensa ylös Simon suuntaan ja hänen koko maailmansa keikahti ylösalaisin. Ikkunasta tuijottava Simo oli hänen mielestään kauniimman näköinen kuin täydellisin ruusu. Aika tuntui pysähtyvän heidän välillään, kun heidän katseensa kohtasivat toisensa.
Se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Seuraavien kolmen illan aikana Snorkkeliprinssi istui tornin juurella autonsa valkealla konepellillä soittaen kitaraa Simon kuunnellessa ylhäällä tornissa. Kumpikin tiesi, ettei tämä voisi jatkua näin, mutta kaikki olivat muualla ja Leppko nukkui yhä edelleen nauttimansa suklaan määrästä. Kolmantena iltana, kun aurinko heitti viimeisiä säteitään rakastavaisten ylle, Snorkkeliprinssi lopetti ”Yesterday”:tä, Prinssi rohkaisi mielensä ja kysyi Simolta:
– Kuka olet, oi sinä ihanainen ruusunnuppu? Tästä kohteliaisuudesta Simo punastui
korvannipukoitaan myöten ja vastasi kainosti, mutta kuuluvasti, sillä olihan torni aika korkea.
– Olen Simo, entä sinä?
– Olen Snorkkeliprinssi Sukeltajien valtakunnasta ja olen etsimässä itselleni prinsessaa hallitsemaan valtakuntaani. Toivottavasti olen löytänyt jo hänet, Prinssi sanoi.
– Prinsessaa? Ihan oikeatako? Minä en kyllä valitettavasti ole oikea prinsessa…, Simo sanoi hieman surullisena.
– Ei se haittaa. Minä teen sinusta prinsessani, jos vain suostut, Prinssi sanoi kaipaavasti.
– Kyllä! Siis, kyllä minä tahdon…, Simo sanoi punastuen jälleen.
– Lähtekäämme siis heti, armaani! Jätetään tämä synkkä sumuinen paikka ja jäädään Sukeltajien valtakuntaan, jota tulen hallitsemaan kanssasi tulevaisuudessa viisaasti, Prinssi totesi ja katosi autonsa taakse.
– Mutta minä olen täällä kamalan korkeassa tornissa ja muut ovat ties missä unohtaneina minun olemassaoloni, Simo sanoi.
– Sitä suuremmalla syyllä voit tulla mukaani. Elämme koko loppuelämämme onnellisina yhdessä ja sinusta on tuleva minun kuningattareni. Ja siihen alastuloosi minulla on ratkaisu, Prinssi sanoi nousten äkisti takakontista kädessään suuri kangas.
Prinssi alkoi kiinnittää siitä kahta kulmaa autonsa etupuskuriin. Kaksi muuta kulmaa hän otti käsiinsä ja levitti kätensä aivan levälleen. Simo seurasi toimitusta ihastuneena rakkautensa nokkeluudesta. Hän keräsi vaaleanpunaisen asunsa helmansa ja hyppäsi äkkiä kiirehtiäkseen Prinssin syliin. Simo ponnahti kevyesti kerran kankaalta maahan jaloilleen ja ryntäsi rakastettunsa syliin kaataen heidät molemmat maahan. Prinssi kantoi vahvoilla käsivarsillaan Simon autoonsa ja niin lähti Simo pois Hämärämaasta ilman, että kukaan huomasi sitä.
Seuraavana Leppko-noita heräsi kamalaan päänsärkyyn ja rymysi alas tornistaan niin kauhealla metelillä, että muutkin heräsivät. Muut tulivat vähitellen keittiöön missä Leppko joi jo kolmatta mustaa kupillistaan ilmeisen pahantuulisena.
– Olkaa hiljaa ja jokainen älkääkä sanoko yhtään mitään. Varsinkaan Simo, Leppko murisi katsomatta muihin päin.
– Simo olla täällä ei, Hani sanoi samalla, kun kaatoi kuppeihin kahvia suuren suuresta taikapannusta, joka oli aina täynnä hyvää kahvia.
– Jaa, eikö Simo olekaan täällä nauramassa ensimmäisenä. Outoa, hyvin outoa, Leppko mutisi kahvikuppiinsa.
– Simo taetaa ol vieleki rankaastustornissa, Reikäpää sanoi juoden omaa kahviaan.
– Vieläkin? Kuin kauan olen oikein nukkunut? Leppko kysyi.
– Tasan 10 päevää, Reikäpää vastasi.
– Ettekä te ole päästäneet häntä ulos! Nyt tuli kiire, Leppko tömäytti kuppinsa pöytään, niin että se halkesi kolmeen osaan. Muut jäivät vain tuijottamaan vain suu auki Leppkon menoa.
Ennen kuin muut ehtivät sulkea suunsa, Leppko palasi hengästyneenä keittiöön ja huusi:
– Simo ei ollut siellä! Hän ei ole enää rangaistustornissa! Jokainen lähtee etsimään heti Simoa! ja jatkoi matkaansa ulos. Muihinkin tuli äkisti eloa ja kaikki ryntäsivät etsimään Simoa.
Kaikkiaan he etsivät kolme päivää nukkumatta ollenkaan. Leppkon lemmikkien avustuksella he kolusivat Aurinkopuiston, Sadevuoren, Lumimetsän sekä muut paikat läpikotaisin. Neljäntenä päivänä he luovuttivat käytyään kaikki paikat viidettä kertaa läpi ja uskoivat Simon tippuneen tai hypänneen tornin ikkunasta suoraan vallihautaan hämähäkkien syötäväksi. Katulapsi ja Hönörtti vetivät merirosvo lipun tilalle mustan lipun puolitankoon osoittamaan muille, ettei heitä saa häiritä.
Koko Suklaalinnan väki suri Simoa viisi päivää, kun valkoinen bemari ajoi vauhdikkaasti pihaan perässään tyhjiä tölkkejä ja iso vaaleanpunainen rusetti katolla. Kaikki ryntäsivät lähimpään ikkunaan äreinä siitä, että heidän suruaikaansa häirittiin. Kun he näkivät Simon astuvan ulos autosta, koko linna tärisi riemunhuudoista ja Leppko, Hani, Reikäpää, Katulapsi ja Hönörtti ryntäsivät ulos Simon luo huomaamatta Prinssiä.
– Missä sinä olla? Me olla surullinen, Simo hypätä vallihauta, Hani tivasi Simolta heti, kun kaikki olivat halanneet Simoa.
– Olin Sukeltajien valtakunnassa sulhaseni kanssa, Simo sanoi katsoen Prinssiin päin. Vasta nyt he huomasivat Snorkkeliprinssin. Alkoi hirvittävä ristikuulustelu Hanilta ja Leppkolta, mutta Prinssi vastasi kaikkiin kysymyksiin kohteliaasti ja onnekseen ”oikein”. Oli Leppko kyllä jossain vaiheessa Leppko läpsäisemässä Prinssiä, mutta Hani ehti estää kohtauksen. Katulapsi ja Hönörtti kävivät vaihtamassa mustan lipun tilalle virnistelevän merirosvolipun. He myös saivat kuulla Simon version tapahtuneesta lopuksi sisällä kahvikuppien äärellä. Paitsi vastanaineille annettiin iso, kuuma rommitoti, sillä Prinssi ei pitänyt kahvista.
– Mitä te sitten tänne takaisin tulitte? Leppko kysyi ihmeissään kuunneltuaan selostuksia ruoista, juomista sekä kaikesta mitä Sukeltajien valtakunnassa oli (varsinkin kuvaus nuorista, lihaksikkaista puolialastomina sytytti kiillon Leppkon ja Hanin silmiin).
– Siellä tajusin, kuinka paljon teistä välitän ja minun oli pakko tulla takaisin. Valta luovutettiin nuoremmalle veljelle, Simo sanoi.
– Ohhoh…, Leppko sai vain sanotuksi.
– Oletan, että voimme jäädä asumaan tänne myös? Simo kysyi heti perään.
– Tietenkin. Voitte nukkua missä ikinä haluattekin paitsi varatuilla paikoilla, Leppko vastasi.
– Niin, ja tietenkin minut kohotettiin prinsessaksi ja vaihdoimme nimiämme samalla. Olen nyt Sukeltajien valtakunnan Ruusujakin Kauniimpi Vanhimman Prinssin prinsessa Zini. Ja kultasestani tuli Kauneimman Kukan Prinssi, entinen Simo sanoi.
– Ei sattuisi olemaan mitään lyhyempää versiota nimestä? Leppko kysyi pienen hiljaisuuden jälkeen.
– Se on pelkkä arvonimi, onneksi. Olen Zini ja hän on Prinssi, Zini sanoi hymyillen muiden huokaisulle. Reikäpää heitti paperitollon roskiin, johon oli yrittänyt kirjoittaa nimiä ylös.
Ja niin Hämärämaahan muutti taas yksi uusi asukki lisää. Hani ja Leppko kävivät viikon mittaisella ”tutustumiskäynnillä” Sukeltajien valtakunnassa ja jättivät jälkeensä paljon särkyneitä sydämiä tuoden mukanaan muistoja (ja kuvia, jotka laitettiin nukkumapaikan viereen) reissusta. Jatkoa seuraa kyllä ja toivokaamme, ettei tarvitse kertoa kenenkään poismuutosta, sillä se olisi ikävää.
Eräänä sumuisena päivänä (oli sumuisempaa kuin yleensä) Leppko-noita ja Reikäpää-kissa keskustelivat yhdessä suurista huoneista. Huone oli täynnä pitkää paperilistaa, jolle ei näyttänyt olevan loppua. Leppko ja Reikäpää tarkastelivat ja korjailivat sitä välillä pyyhkien pois jotain ja välillä lisäillen jotain. Sattuipa Hani-hullu siihen paikalle ihmettelemään ystävysten touhua.
– Mitä te tehdä? Hani kysyi hämmästellen listan pituutta silmät selällään.
– Myö syötii kaikki kaepit tyhjiksi, ku myö katottii elokuvvii, Reikäpää selitti hämillään.
– Siksi me nyt tehdään ostoslistaa ennen kuin lähdetään kauppaan, Leppko jatkoi.
– Ihan kaikki kaappi tyhjä? Minä kaikki karkkikätkö myös? Hani kysyi.
– No joo… Reikäpää myönsi katsellen ikkunasta muualle Leppkon vihellellessä hermostuneena.
– TE MITÄ?! TE ILKEÄ TYHMÄ IDIOOTTI! Hani raivostui.
– No, siksihän me ollaan menossa kauppaan, Leppko muistutti varovaisesti.
– Te ostaa minä kaksi karkkikätkö määrä, Hani tuhahti tympääntyneesti ja lähti.
– Hei muuten! Tuletko mukaan kauppaan? Me mennään limusiinilla, Leppko huusi Hanin perään.
Hani pysähtyi siinä samassa ja kääntyi ympäri hitaasti.
– Limusiini? Minä ei tietää meillä limusiini, Hani sanoi kummissaan.
– Minulla on ollut se jo kauan pölyttymässä, Leppko sanoi kohauttaen olkiaan.
– Minä saada ajaa sillä? Hani kysyi toiveikkaasti.
– Siitä vain, Leppko myöntyi.
– Ihana! Hani riemastui ja lähti lauleskellen hyppimään jonnekin päin linnaa.
– Lähdemme noin 2 viikon päästä! Leppko huusi vielä kerran Hanin perään.
Niin Leppko ja Reikäpää jatkoivat listan tekemistä, kunnes Katulapsi-lehmä ja Hönörtti-hiiri saapuivat paikalle myö ihmettelemään kaksikon listaa, joka piteni pitenemistään.
– Mitä te oikein teette? Katulapsi kysyi.
– Myö syötii kaikki söötävä ja ny myö mennää kauppaa, Reikäpää selitti.
– Ai, kauppaan. Voidaanko mekin tulla? Kun pitäisi ostella hieman, Katulapsi sanoi katsellen Hönörttiä. Leppko pyöräytti silmiään Reikäpään suuntaan.
– Joo joo tulkaa vaan, kuhan menette muualle. Lähdemme 5 sekunnin päästä, Leppko sanoi nopeasti.
– Okei. Huuda sitten kun ollaan lähdössä, Katulapsi sanoi ja hävisi Hönörtin kanssa linnan uumeniin.
– Selevä…, Reikäpää sanoi hiljaa Leppkon tirskuessa vieressä.
– Onko tässä jo kaikki? Leppko kysyi rauhoituttuaan.
– Tarkistettaa, Reikäpää sanoi ja he alkoivat käydä ostoslistaa läpi.
Sattuipa Simo-nalle kulkemaan myös siitä ja katseli hetken ostoslistan pituutta, kunnes kysäisi Leppkolta ja Reikäpäältä heidän touhujaan.
– Mitä te hommailette siinä? Simo kysyi kuuluvasti.
– Tehään ostoslistaa, Reikäpää vastasi.
– Vai että kauppaan, Simo totesi.
– Joo. Tuletko sinäkin mukaan? Leppko kysyi listan alta.
– En taida, koska pää on taas kipeä, Simo sanoi.
– Jaa, vai että niin, tokaisi Leppko syventyen listan tarkkailuun. Simo jatkoi matkaansa jonnekin linnan hämäriin huoneisiin haaveilemaan.
– HAAANIIIII! KATULAAPSIIIIII! HÖNÖRTTIIIIIIIII! LÄHDETÄÄN! Reikäpää huusi, kun viimeinenkin tavara oli tarkastettu ja lisätty. Niin he kaikki kapusivat linnan edessä limusiinin ja lähtivät Hanin riemunkiljahdusten saattelemana matkaan. Yksi silmäpari seurasi heidän lähtöään tarkasti linnan ikkunasta.
– Vihdoinkin! Simo sanoi ja lähti nousemaan kohti Leppkon salaistakin salaisempaa tornia pitkiä ja raskaita portaita pitkin.
Portaiden loppupäässä Simo oli aivan poikki ja kaatui läkähdyksissään tyhjälle ja avaralle tasanteelle, josta pääsi Leppkon huoneeseen jykevien puuovien kautta. Ovi oli kaksiosainen ja niin suuri, että se vei yhden seinän autiolta tasanteelta.
Levähdettyään hetken lämmitetyllä lattialla Simo nousi ja asteli vahvojen tammiovien eteen. Simo laski vihreäkarvaisen tassunsa toisen oven koristeelliselle rivalle. Yhtäkkiä ovi liukui seinän sisään ääntäkään päästämättä ja Simo säikähtäneenä astui muutaman askeleen taaksepäin ja jäi sinne katselemaan ihmeissään kaikkea sitä mitä näkyi oviaukosta. Uteliaana Simo tassutteli hiljaa sisälle Leppkon huoneeseen ja lennähti istualleen keskelle Leppkon lukaalia.
Se oli suuri ja valtava, isompi miltä se ulkoapäin näytti. Seiniä ei näkynyt ollenkaan jättimäisten kirjahyllyjen takaa. Hyllyt olivat täynnä eri paksuisia kirjoja ja mitä erikoisimpia koriste-esineitä, jos niitä niiksi voi kutsua. Leppko kun oli tunnetusti Leppko ja omasi hieman omaperäisen käsityksen koriste-esineistä, joita löytyy kirjahyllyistä.
Simo tutkiskeli niitä hieman aikaa ennekuin huomasi, etteivät kirjahyllyt jatkuneet joka seinälle. Siellä täällä oli outoja maalauksia ja taidokkaita piirustuksia, jotka esittivät fantasiamaisista painajaismaisiin näkymiin. Mutta ne eivät saaneet kiinnitettyä Simon huomiota. Kahden kapean ikkunan, jotka loivat hailakan valonkaistaleen pehmeille lattiaa peittäville matoille, välissä oli leveä ja tumma kaappi.
Simo käveli ohi ikkunoiden, joiden kuviot tuntuivat elävän omaa elämäänsä. Kuin unessa hän avasi kaapin tummapuisen oven. Kaappi paljastui suureksi huoneeksi, joka oli täynnä erilaisia asusteita tarkassa järjestyksessä. Vaatteita oli napatanssijan asusta aina eskimopukuun. Ja kaikkia vaatteita löytyi monia eri värejä ja sävyjä. Simo tuijotti tätä hetken aikaa ennen kuin päästi ihastuneen äännähdyksen.
Simo jätti vaatehuoneen oven auki ja meni etsimään kirjojen joukosta jotain luettavaa siksi ajaksi, kun Leppko olisi poissa. Selaillessaan läpi erästä kuva kirjaa, Simon silmiin sattui kuva prinsessasta ja prinssistä. Prinsessa oli korkean tornin huipulla ja juurella seisoi prinssi taistelemassa kauheaa lohikäärmettä vastaan. Simo lumoutui kuvasta niin, että etsi kaikki sivulla mainitut kirjat Leppkon aakkosjärjestyksessä olevista kirjahyllyistä. Näitä teoksia olivat muun muassa Prinsessa Ruusunen, Tuhkimo ja Lumikki.
Tuntien päästä hieman vaurioitunut limusiini mateli pihaan ja äänekäs joukko purkautui ulos kauppakassien kera. Ensimmäinen erä kauppakasseja raahattiin sisälle eteiseen ja heti lähdettiin hakemaan toista kassiläjää.
– SIIMOO! TULE AUTTAMAAN! Leppko huusi eteisestä ja meni ulos. Simo tuli eteiseen, kun toiset juuri toivat kasseja sisään. Kassit tippuivat lattialle ja muilla loksahti suut auki.
– Simo… Hani ehti aloittaa, mutta Leppko tuli perässä syli täynnä kasseja.
– No, mikä mättää? Tehkää tietä, Leppko puhisi raskaan kassikasan alla.
Kun Leppko oli tiputtanut sylillisen tavaraa lisää eteiseen, hänkin jäi tuijottamaan epäuskoisena muiden tavoin Simoa. Tällä oli nimittäin jäänyt prinsessa asu päälle, minkä oli lainannut Leppkon vaatevarastosta.
– Sinä! Suutun! Leppko sai vain vaivoin sanotuksi hetken päästä. Simo karahti tulipunaiseksi.
– Sinä olet käynyt huoneessani LUVATTO! Leppko huusi.
Muut haukkoivat henkeään. Luvaton käyminen Leppkon tornissa oli nimittäin kielletty rangaistuksen uhalla. Leppko marssi Simon viereen, otti tätä kipeästi korvasta kiinni ja lähti raahaamaan pois muiden jäädessä katsomaan peloissaan kuunnellen Simon sydäntäisärkevää ulinaa.
Muut jatkoivat auton purkamista ahdistavan hiljaisuuden vallitessa. Kukaan ei uskaltanut tuoda julki synkkiä arvailujaan Simon kohtalosta. Kun auto oli tyhjä ja ostokset oli järjestelty oikeille paikoilleen, Leppko palasi viimein. Muut katsoivat häntä kysyvästi.
– Hän saa miettiä tekoaan ankarasti viikon Rangaistustornissa, Leppko sanoi ja muut päästivät helpotuksen huokaisun suustaan. Leppkolla oli tapana ”rangaista” tunkeilijoita nakkaamalla heidät vallihautaan, joka oli täynnä pieniä, kaikkeasyöviä hämähäkkejä. Onneksi Leppko oli syönyt 5 konvehtirasiaa ja 13 erilaista suklaalevyä kauppamatkalla, niin hän oli hyvällä päällä vielä seuraavaan viikkoon asti. Illan tullen kaikki menivät nukkumaan hyvillä mielin, arvaamatta mitä tulevaisuus toisi tullessaan.
Kaikilla oli paljon kiireitä seuraavien viikkojen ajan, paitsi Leppkolla, joka nukkui karmea virnistys naamallaan eikä kukaan uskaltanut mennä lähellekään häntä, ja Simolla, jonka muut olivat unohtaneet torniin yksikseen haaveilemaan. Simolla oli yhä vaaleanpunainen prinsessapuku yllään ja ajanvietteenään kirjat, jotka olivat jääneet vaaleanpunaiseen prinsessalaukkuun. Niitä lukien Simo eli vaaleanpunaisissa prinsessaunelmissaan. Päivät pitkät Simo tuijotteli kaukaisuuteen uppoutuneena kuvitelmiinsa.
Kun Simon kuudennen rangaistuspäivän aurinko oli laskemassa värjäten romanttisen salaperäisen usvan linnan ympärillä punertavaksi, Suklaalinnan eteen ajoi valkoinen bemari. Sieltä astui ulos ylväs Snorkkeliprinssi Sukeltajien valtakunnasta. Hän oli menossa prinsessan hakumatkalle Merenlahteen, mutta oli unohtanut kartan kotiansa ja nyt hän oli auttamattomasti eksyksissä. Kun Snorkkeliprinssi astui ulos kiiltävästä autostaan, Simo oli rakastunut jo päätä pahkaa, edes tietämättä kuka tämä outo muukalainen oli. Prinssi kohotti katseensa ylös Simon suuntaan ja hänen koko maailmansa keikahti ylösalaisin. Ikkunasta tuijottava Simo oli hänen mielestään kauniimman näköinen kuin täydellisin ruusu. Aika tuntui pysähtyvän heidän välillään, kun heidän katseensa kohtasivat toisensa.
Se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Seuraavien kolmen illan aikana Snorkkeliprinssi istui tornin juurella autonsa valkealla konepellillä soittaen kitaraa Simon kuunnellessa ylhäällä tornissa. Kumpikin tiesi, ettei tämä voisi jatkua näin, mutta kaikki olivat muualla ja Leppko nukkui yhä edelleen nauttimansa suklaan määrästä. Kolmantena iltana, kun aurinko heitti viimeisiä säteitään rakastavaisten ylle, Snorkkeliprinssi lopetti ”Yesterday”:tä, Prinssi rohkaisi mielensä ja kysyi Simolta:
– Kuka olet, oi sinä ihanainen ruusunnuppu? Tästä kohteliaisuudesta Simo punastui
korvannipukoitaan myöten ja vastasi kainosti, mutta kuuluvasti, sillä olihan torni aika korkea.
– Olen Simo, entä sinä?
– Olen Snorkkeliprinssi Sukeltajien valtakunnasta ja olen etsimässä itselleni prinsessaa hallitsemaan valtakuntaani. Toivottavasti olen löytänyt jo hänet, Prinssi sanoi.
– Prinsessaa? Ihan oikeatako? Minä en kyllä valitettavasti ole oikea prinsessa…, Simo sanoi hieman surullisena.
– Ei se haittaa. Minä teen sinusta prinsessani, jos vain suostut, Prinssi sanoi kaipaavasti.
– Kyllä! Siis, kyllä minä tahdon…, Simo sanoi punastuen jälleen.
– Lähtekäämme siis heti, armaani! Jätetään tämä synkkä sumuinen paikka ja jäädään Sukeltajien valtakuntaan, jota tulen hallitsemaan kanssasi tulevaisuudessa viisaasti, Prinssi totesi ja katosi autonsa taakse.
– Mutta minä olen täällä kamalan korkeassa tornissa ja muut ovat ties missä unohtaneina minun olemassaoloni, Simo sanoi.
– Sitä suuremmalla syyllä voit tulla mukaani. Elämme koko loppuelämämme onnellisina yhdessä ja sinusta on tuleva minun kuningattareni. Ja siihen alastuloosi minulla on ratkaisu, Prinssi sanoi nousten äkisti takakontista kädessään suuri kangas.
Prinssi alkoi kiinnittää siitä kahta kulmaa autonsa etupuskuriin. Kaksi muuta kulmaa hän otti käsiinsä ja levitti kätensä aivan levälleen. Simo seurasi toimitusta ihastuneena rakkautensa nokkeluudesta. Hän keräsi vaaleanpunaisen asunsa helmansa ja hyppäsi äkkiä kiirehtiäkseen Prinssin syliin. Simo ponnahti kevyesti kerran kankaalta maahan jaloilleen ja ryntäsi rakastettunsa syliin kaataen heidät molemmat maahan. Prinssi kantoi vahvoilla käsivarsillaan Simon autoonsa ja niin lähti Simo pois Hämärämaasta ilman, että kukaan huomasi sitä.
Seuraavana Leppko-noita heräsi kamalaan päänsärkyyn ja rymysi alas tornistaan niin kauhealla metelillä, että muutkin heräsivät. Muut tulivat vähitellen keittiöön missä Leppko joi jo kolmatta mustaa kupillistaan ilmeisen pahantuulisena.
– Olkaa hiljaa ja jokainen älkääkä sanoko yhtään mitään. Varsinkaan Simo, Leppko murisi katsomatta muihin päin.
– Simo olla täällä ei, Hani sanoi samalla, kun kaatoi kuppeihin kahvia suuren suuresta taikapannusta, joka oli aina täynnä hyvää kahvia.
– Jaa, eikö Simo olekaan täällä nauramassa ensimmäisenä. Outoa, hyvin outoa, Leppko mutisi kahvikuppiinsa.
– Simo taetaa ol vieleki rankaastustornissa, Reikäpää sanoi juoden omaa kahviaan.
– Vieläkin? Kuin kauan olen oikein nukkunut? Leppko kysyi.
– Tasan 10 päevää, Reikäpää vastasi.
– Ettekä te ole päästäneet häntä ulos! Nyt tuli kiire, Leppko tömäytti kuppinsa pöytään, niin että se halkesi kolmeen osaan. Muut jäivät vain tuijottamaan vain suu auki Leppkon menoa.
Ennen kuin muut ehtivät sulkea suunsa, Leppko palasi hengästyneenä keittiöön ja huusi:
– Simo ei ollut siellä! Hän ei ole enää rangaistustornissa! Jokainen lähtee etsimään heti Simoa! ja jatkoi matkaansa ulos. Muihinkin tuli äkisti eloa ja kaikki ryntäsivät etsimään Simoa.
Kaikkiaan he etsivät kolme päivää nukkumatta ollenkaan. Leppkon lemmikkien avustuksella he kolusivat Aurinkopuiston, Sadevuoren, Lumimetsän sekä muut paikat läpikotaisin. Neljäntenä päivänä he luovuttivat käytyään kaikki paikat viidettä kertaa läpi ja uskoivat Simon tippuneen tai hypänneen tornin ikkunasta suoraan vallihautaan hämähäkkien syötäväksi. Katulapsi ja Hönörtti vetivät merirosvo lipun tilalle mustan lipun puolitankoon osoittamaan muille, ettei heitä saa häiritä.
Koko Suklaalinnan väki suri Simoa viisi päivää, kun valkoinen bemari ajoi vauhdikkaasti pihaan perässään tyhjiä tölkkejä ja iso vaaleanpunainen rusetti katolla. Kaikki ryntäsivät lähimpään ikkunaan äreinä siitä, että heidän suruaikaansa häirittiin. Kun he näkivät Simon astuvan ulos autosta, koko linna tärisi riemunhuudoista ja Leppko, Hani, Reikäpää, Katulapsi ja Hönörtti ryntäsivät ulos Simon luo huomaamatta Prinssiä.
– Missä sinä olla? Me olla surullinen, Simo hypätä vallihauta, Hani tivasi Simolta heti, kun kaikki olivat halanneet Simoa.
– Olin Sukeltajien valtakunnassa sulhaseni kanssa, Simo sanoi katsoen Prinssiin päin. Vasta nyt he huomasivat Snorkkeliprinssin. Alkoi hirvittävä ristikuulustelu Hanilta ja Leppkolta, mutta Prinssi vastasi kaikkiin kysymyksiin kohteliaasti ja onnekseen ”oikein”. Oli Leppko kyllä jossain vaiheessa Leppko läpsäisemässä Prinssiä, mutta Hani ehti estää kohtauksen. Katulapsi ja Hönörtti kävivät vaihtamassa mustan lipun tilalle virnistelevän merirosvolipun. He myös saivat kuulla Simon version tapahtuneesta lopuksi sisällä kahvikuppien äärellä. Paitsi vastanaineille annettiin iso, kuuma rommitoti, sillä Prinssi ei pitänyt kahvista.
– Mitä te sitten tänne takaisin tulitte? Leppko kysyi ihmeissään kuunneltuaan selostuksia ruoista, juomista sekä kaikesta mitä Sukeltajien valtakunnassa oli (varsinkin kuvaus nuorista, lihaksikkaista puolialastomina sytytti kiillon Leppkon ja Hanin silmiin).
– Siellä tajusin, kuinka paljon teistä välitän ja minun oli pakko tulla takaisin. Valta luovutettiin nuoremmalle veljelle, Simo sanoi.
– Ohhoh…, Leppko sai vain sanotuksi.
– Oletan, että voimme jäädä asumaan tänne myös? Simo kysyi heti perään.
– Tietenkin. Voitte nukkua missä ikinä haluattekin paitsi varatuilla paikoilla, Leppko vastasi.
– Niin, ja tietenkin minut kohotettiin prinsessaksi ja vaihdoimme nimiämme samalla. Olen nyt Sukeltajien valtakunnan Ruusujakin Kauniimpi Vanhimman Prinssin prinsessa Zini. Ja kultasestani tuli Kauneimman Kukan Prinssi, entinen Simo sanoi.
– Ei sattuisi olemaan mitään lyhyempää versiota nimestä? Leppko kysyi pienen hiljaisuuden jälkeen.
– Se on pelkkä arvonimi, onneksi. Olen Zini ja hän on Prinssi, Zini sanoi hymyillen muiden huokaisulle. Reikäpää heitti paperitollon roskiin, johon oli yrittänyt kirjoittaa nimiä ylös.
Ja niin Hämärämaahan muutti taas yksi uusi asukki lisää. Hani ja Leppko kävivät viikon mittaisella ”tutustumiskäynnillä” Sukeltajien valtakunnassa ja jättivät jälkeensä paljon särkyneitä sydämiä tuoden mukanaan muistoja (ja kuvia, jotka laitettiin nukkumapaikan viereen) reissusta. Jatkoa seuraa kyllä ja toivokaamme, ettei tarvitse kertoa kenenkään poismuutosta, sillä se olisi ikävää.
Työn tiedot
Hämärämaa - 5. Simon ja Snorkkeliprinssin tarina
Naenna
» Kategoria: Kirjallisuus » Novellit» Työn pituus: 1983 sanaa» Työ lisätty: 06.06 - 2007» Kommentoitu: 1 kerta(a)» Lisätty suosikkeihin: 0 kerta(a)
Tietoa työstä:
Tämä on taas tätä Hämärämaa sarjaa, vähä pitempi kuin muut.
Tämä tuli ystävänpäivälahjanksi tarinan pääparille.
vielä lisää on tulossa kuihan jaksan kirjoittaa lisää.
Kommentit
dbgirl
21:53 // 06.06 - 2007
En ole tietääkseni aiemmin tätä sarjaa lukenut, mutta tämä herätti mielenkiinnon. Ihanan satukirjamainen, söpö :) Tämä voisi olla ihan oikeasta kirjasta, niin sujuvaa on teksti (ja huvittavaa). En jaksa lukea tätä nyt loppuun saakka (vaikka aika pitkälle pääsinkin) sillä aion lukea nämä järjestyksessä. Nyt kun huomasin tämän sarjan olemassaolon.
Lähetä kommentti
Sinun pitää kirjautua sisään lähettääksesi kommentteja!