Kaunokirjallisen työn esitys
Jalava ja muita puita
Puiset portaat jodattavat vieraita ylöspäin ja laulun kuultuaan he kiihdyttävät askeliaan
ehtiäkseen mukaan alkavaan kertosäkeeseen. Portaiden puolivälissä pienellä tasanteella
huojuu nuori mies jonka korostetun varmat eleet paljastavat hänen olevan hieman
tottumaton nauttimaansa juomaan. Dagur yrittää määrätietoisesti saada katsekontaktin
tanssipariinsa Amayoon, joka seisoo alempana portaissa puhuen innokkaasti - ja varsin
hyvin Dagurin katseesta tietoisena- toisen nuorukaisen kanssa. Heidän keskustelunsa
noudattaa täydellisesti seurusteluoppaiden ohjeita; lehtivihreän määrästä siirrytään
sujuvasti kristalliparvekkeiden hinnannousuun, josta mies kertoo nokkelan anekdootin,
jolle Amayo nauraa, jonka jälkeen he puhuvat edellisvuoden onnistuneesta viinisadosta,
ja päätteeksi ovat vielä yhtä mieltä siitä, että täysikuulla tuuli ulvoo ehdottomasti
voimakkaammin kuin ensimmäisellä neljänneksellä.
Puhuttuaan niin kauan että hiljaisuudessa jonottaminen olisi hyvin kiusallista on heidän
onnensa, että edessä oleva ihmisrymä alkaa laulaa. He laulavat melodiaa, joka
sävelletään joka vuosi uudelleen, aina viimeisimpien muotivirtausten mukaan. Lauluun
tehdään myös koreografia, jota kohtaan vanhempi ikäpolvi luo vuosi vuodelta
yhä paheksuvampia katseita. Mainitsemalla sanan ”kevättanssiasten koreografia” sopivassa
seurassa, voi olla varma että sukupolvien välistä kuilua kaivava koneisto saa hetkeksi
ehtymättömän energialatauksen.
”Laulakaa, laulakaa, on kansa vapaa juhlimaan
Laulakaa, laulakaa nyt lehdet kuohumaan
Näin kansa villin puutarhan
käy viettoon illan makean
ken neidon vie tuon kopean
saa näyttää taitojaan.
Laulakaa, laulakaa nyt lehdet kuohumaan!”
Lauluun osallistui myös vihreäsilmäinen Kaito, jonka hihansuita koristavat piikivest
hiotut kalvosinnapit. Hän on erityisen mieltynyt tämän vuoden melodiaan, sillä tuntee
henkilökohtaisesti sen säveltäjän. Hän on tyytyväinen päästessään mainitsemaan tämän
kuuluvan ystäväpiiriinsä, johon tarjoutuukin tilaisuus laulun jälkeen, kun hetkellinen
hiljaisuus laskeutuu ihmisrymän keskelle.
Pian keskustelu taas käynnistyy siitä mihin se laulun ajaksi jätettiin odottamaan. Muiden
ihmetellessä, miksi jono seisoo paikoillaan, Naos joka on saapunut juhliin kaukaa
Pihlajan kaupungista, istuu portaalle ja kiinnostuu tyhjyydestä edessään. Hän on
pukeutunut punaiseen, tummanvihreillä kristallikiteillä koristeltuun asuun ja nauttii
juuri tällä hetkellä abstraktiosta, jossa siniseen viittaan pukeutunut leijuva hiiri kertoo
hänelle, kuinka juhlivat ihmiset luovat ympärilleen pienoisuniversumin kauniilla sanoilla
ja keveillä ilmauksilla. Naos muistelee punahattujauhetta kaupanneen kääpiön
maininneen, että jonkinlaiset hallusinaatiot olisivat mahdollisia, mutta puhuva hiiri
ylittää kaikki hänen odotuksensa. Hiiren viitassa lukee keltaisin kirjaimin ”TOTUUS” ja
sillä on jalassaan keltaiset rantasandaalit.
Hiiri leijuu Naosin oikean olkapään yläpuolella ja luettelee tietäväiseen sävyyn edessä
leijuvien taivaankappaleiden nimiä. Välillä planeettojen ja kuiden sekaan ilmestyy myös
lentotähtiä, jotka juoksevat hetken sokaisten kaiken ympärillään, saavuttavat
huippunopeuden ja häviävät sitten tyytyväisenä pimeyteen. Jättimäinen aurinko
lämmittää polttomerkkejä kolmen sen ympärillä tanssivien kuun pintaan. Kuiden
äänekäs ilakointi herättää Naosin ja ilma hänen ympärillään alkaa väristä, se
vaikuttaa muuttuvan tummansiniseksi hyytelöksi. Planeetat jähmettyvät, ja Hiiri
huutaa Naosille, että tämän tulisi jotenkin yrittää hengittää, eikä niellä loputtomiin
sinistä vetyhyytelöä.
Identtiset kolmoset Arae, Indi ja Ceti keksivät olla eri mieltä jostain tanssiliikkeestä, ja
saavat tällä verukkeella esitellä koko joukolle tanssitaitojaan. Arae, Indi ja Ceti ovat
kotoisin Pajun kaupungista, jossa liikunta ja erityisesti taitovoimistelu ovat ylettömän
suosittuja harrastuslajeja. Pajussa monikkoperheet ovat hyvin yleisiä, yksittäisen lapsen
synnyttänyttä äitiä säälitään, ja lasta kutsutaan surunlapseksi. Vanhempia jopa epäillään
syntisestä elämästä joka on kostautunut heille tällaisena luonnottomuutena.
Naos havahtuu kun joku tarttuu hänen kyynärvarteensa, nostaa hänet seisomaan ja
työntää ylös portaita. Siniviittainen hiiri on kadonnut ja hänen käteensä ilmestyy lasi,
josta hän siemaisee kiitollisena vihreänkirpeää viiniä. Vieläkin pyörällä päästään hän
toteaa, että punahattujauhe on ehdottomasti parempaa kuin käyneet pihlajanmarjat, joita
hänen kansansa on perinteisesti käyttänyt. Tämä trippi oli hänen toiveidensa täyttymys,
joka tarjosi hetkeksi täydellisen oivalluksen siitä, mikä on maailman perimmäinen totuus ja
ihmisen asema siinä. Muutama vanhempi pariskunta, ehkä kotoisin Koivusta,
kävelee Naosin ohi ja pyörittelee päätään nähdessään hänen tyhjänkalpean, humaltuneen
ilmeensä.
- - - - - - - - - - - - - -
Jalavan portieerit ovat saaneet varmistettua erään juhlavieraan pääsylipun aitouden, ja
jono liikkuu taas. Arae, Ceti ja Indi jättäytyvät kiherrellen viimeisiksi ja luovat
vaivihkaisia katseita Antareksen suuntaan. Myös paikalle aikaisemmin ehtinyt Dagur
liittyy tasanteella seurueeseen ja Amayo tervehtii häntä pirteällä, joskin hieman liian
nopealla hymyllä, jonka jälkeen esittelee hänet Antarekselle. Antares veistelee Dagurin
horjuvasta askelesta jotain nokkelaa ja Dagurin on tunnustettava itselleen, että siihen
vastaaminen olisi hänelle yhtä mahdollista kuin veistää neula lämpimästä voista.
Antarekselle tuskin tuottaisi ongelmaa löytää kyseinen neula vaikka heinäsuovasta, saati
veistellä se, pohtii Dagur ylen harmistuneena.
Näitä tummanpuhuvia ajatuksia puidessaan Dagur ohimennen ihmettelee, kuinka
kummassa tuli ajatelleeksi tapahtumaketjua, jonka aluksi joku valmistaisi neulan voista,
jotta voisi piilottaa sen, ja miksi ihmeessä kukaan etsisi kyseistä neulaa asiasta nimeltä
heinäsuopa. Näin Dagur saattaa itsensä hyvin hämmentyneeseen tilaan, joka kuitenkin
katoaa samalla tavoin, kun ilmestyikin, viinilasin heijastuksia tarkastelemalla.
Vieraat ovat siirtynee sisälle ja juhlasalin ilmavuutta ihaillaan suureen ääneen. Taure,
hintelä flavokemiaa opiskeleva silmälasipäinen poika huomauttaa miltei
puhkikuluneesta lattiasta ja esitelmöisi mielellään tammiparketin eduista, jos luennolle
vain löytyisi kuuntelija. Tammiparketilla olisi myös hyvä tanssia. Ei sillä, että tanssimisella
olisi mitään merkitystä Taurelle, ei hänelle, joka on selvinnyt jo kolmet kevätjuhlat
astumatta lainkaan tanssilattialle. Hänen, kuten muidenkaan Kuusen asukkaiden vienti
ei vieraissa kaupungeissa ollut kovin valtava. Se, että he ovat kotoisin Kuusesta, tarjoaa
ihmisten käytettäväksi kosolti luontevia ilmauksia joita käyttää tilanteissa joissa on
tarpeen kuvailla sitä, mistä he ovat kotoisin, tai minne heidän pitäisi mennä.
Salia ei ole ikinä mitattu, mutta kuulopuheiden mukaan ainakin kuusikymmentä ihmistä
on tanssinut sen lattialla piirissä. Salin keskellä nousee suuren jalavan runko, sen
ympärillä on noutopöytä, johon on katettu erilaisia kakkuja ja leivonnaisia.
Noutopöydän sijainti juhlien keskipisteessä ei suinkaan ole sattumaa, mutta vain
muutama vanhimmista vieraista muistaa hämärästi, mitä runko ja sitä ympäröivät
pitopöydät joskus kauan sitten symboloivat. Tarjolla on tammenterhovaahdolla
täytettyjä kohokkaita, pihlajanmarjoilla koristeltuja kuivakakkuja, sekä perinteistä
omenapiirakkaa. Erilaiset ruokavaliot ja allergiat on otettu huomioon, tosin
erikoisleivonnaiset säilyvät usein koskemattomina, sillä niiden merkitys on lähinnä
saada muut vaihtoehdot näyttämään entistä houkuttelevammilta. Amayo katselee
tyytyväisenä salin kupolimaista kattoa. Yhä useammissa juhlissa otetaan huomioon
eettiset näkökulmat ja järjestäjät luopuvat karmaisevista valopalloista. Täälläkin
tulikärpäset lepattavat vapaina. Ikkunat ovat korkeita ja kapeita, ja niiden rivi kiertää
ympäri koko salin. Joka kolmannesta ikkunasta aukeaa ovi parvekkeelle, jotka täyttyvät
soittotauon aikana höyryävistä tanssijoista.
Kapeakasvoinen ja silmälasipäinen Taure, joka huomautti aikaisemmin kuluneesta
lattiasta, informoi muita kaupungin historiasta, johon on ennen matkaa perehtynyt
luonteelleen tunnusomaisella pietteetillä. Amayo on päättänyt jo portaikossa, että aikoo
vältellä Taurea kuin tarttuvaa tautia, mutta hän ei kuitenkaan onnistu pakenemaan
kuulemasta tämän ääntä: ”Kun tämä kaupunki perustettiin, sen rakentaminen alkoi
juhlasalista. Monen kuukauden ajan juhlasali majoitti uuden kaupungin tulevat
asukkaat, ja monilla on muistoja siitä, kuinka he elivät ja asuivat juhlasalin lattioilla...”
Tällä hetkellä salin entiset asukkaat istuvat juhlasalia kiertävillä pitkillä penkeillä ja
paheksuvat kovaan ääneen nuoria joiden käytös on heidän mielestään ehdottoman ala-
arvoista tilaan, joka on kerran ollut heidän kotinsa, koulunsa ja kirkkonsa. Tämän
jälkeen he jatkavat muistelemaan, kuinka heidän nuoruudessaan pitopöytä oli paljon
runsaampi, ja kuinka sen antimia nautittiin juhlailtana kuin viimeistä päivää, toisin kuin
nykyään, kun vanhat uskomukset ovat menettäneet otteensa nuorista ja sen lisäksi kaikki
ovat kuka milläkin laihuus-kuurilla. Myös tanssi oli paremmin heidän nuoruudessaan,
hienostunutta, eleganttia, ja poissa oli tuo inha vulgääri hetkutus. Tytöillä oli
tanssihuivi, jota he kantoivat mukanaan jokaisiin kevätjuhliin. Eläköitynyt ikäluokka on
ottanut kunnia-asiakseen osallistua juhliin nuorten kanssa. Esiliinoiksi, kuten he itse
asian mielellään ilmaisevat. Lukuisat ikääntyneet silmäparit tarkkailevat salin reunoilta
toisiinsa kietoutuvien nuorten liikehdintää, piilottaen varsin onnistuneesti
kiinnostuksensa täydellä sydämellä harrastamaansa yleiseen paheksuntaan.
Tauren ympärille on kerääntynyt pieni kuuntelijajoukko, lähinnä ikäihmisiä.
”Myöhemmin juhlasalin päälle rakennettiin kaupunki; taloja, julkisia tiloja, puinen
katuverkosto ja jopa pieni suihkulähde. Kaupungista pääsee alas saliin kaksia portaita
pitkin. Ne kulkevat molemmin puolin salin etelänpuoleisia ulkoseiniä ja laskeutuvat sen
pääsisäänkäynnin eteen. Kuten monien muidenkin vanhojen salien, myös Jalavan salin
lattiarakenteet ovat vaikuttavat, sillä ne kannattelevat koko kaupungin massaa...” Tauren
ääni häviää salin kaikuihin, ja Amayo on tyytyväinen. Hän, kuten monet muutkaan eivät
tule hyvin toimeen Kuusen ihmisten kanssa. Kuusen kansalaiset ovat hänen
kokemustensa mukaan varsinaisia villasukkia, ja Taure tosintaa tätä stereotypiaa
täydellisesti.
- - - - - - - - - - - - - -
Ihmiset ovat vallanneet lattian, keinuvat lattialla pienissä ryhmissä tai pareittain, mutta
virallisesti juhlat alkavat vasta sen jälkeen, kun hallitsija on pitänyt juhlapuheen.
Poiketen edeltäjistään, Jalavan nykyinen hallitsija kirjoittaa puheensa itse, mitä ei hänen
tapauksessaan voi laskea erityiseksi kunniaksi. Hän on vannutunut lyyrikko ja tiiviin
muodon kannattaja, mutta hänen puheensa eivät ole mieltäylentävän kaunissanaisia,
tarkkanäköisiä tai koskettavia, johdonmukaisuudesta puhumattakaan. Vielä muutama
vuosi sitten hän käytti lyyristä muotoa myös politiikassa ja valtiovierailuilla, mutta
koska hänen mielipiteensä jäi kuulijoille usein epäselväksi, muodostui runoista yhä
pidempiä ja pidempiä, ja pitkin hampain hän luopui lyyrisyydestä. Sopivan tilaisuuden
tullen hän noudattaa kuitenkin yhä sisäistä paloaan ja lausuu puheiden kevennykseksi
epämääräisiä haikurunoja.
Musiikki hiljenee, ja toinen pariovista aukeaa. Sisään astuu juhlavaatteisiin pukeutunut
keski-ikäinen mies, jonka olemuksessa korkeasta asemasta kielii vain kultasormus
vasemmassa peukalossa. Jo uransa alussa kuningas tuli siihen johtopäätökseen, että
hänen tunnistamisensa ei tuottane ongelmia, vaikka hän ei aina pukeutuisikaan
kuninkaalliseen oheistarpeistoon, kruunuun, käätyihin, kunniamerkkeihin ja kultaisiin
kenkiin.
Kulkemalla juhlatilanteissa vain oikeanpuolimmaisesta ovesta, kuningas kunnioittaa
edesmenneen, onnettomuudessa henkensä menettäneen vaimonsa muistoa. Hän kuoli
yhdeksän vuotta sitten työskennellessään kaupungin vaarallisimmassa paikassa, omassa
keittiössään. Hallitsijaparilla on toki mahdollisuus tilata ateriat ruokapalvelulta, mutta
he pitivät kovasti ruuanlaitosta, joten valmistivat usein ateriansa itse. Kuningattaren
kuoleman jälkeen kaasuliesien turvallisuussäädöksiä tarkistettiin valtakunnallisesti, ja
jotkut kansalaiset olivat näreissään siitä, että vaikka ihmiset asuvat puuhun rakennetussa
puisessa kaupungissa, tarvitaan silmäätekevän kuolema ennen kuin puututaan asiaan,
joka vaikuttaa näin olennaisella tavalla kaikkien turvallisuuteen.
Kuningas sulkee oven, ja kun muutama koulutettu tulikärpänen lentää hänen
muistiinpanojensa yläpuolelle, ja hän alkaa puheensa.
”Hyvät juhlavieraat. Minä olen - siis me olemme.
Näin sanoi vuosikymmenen ajattelija Bruuttus, jonka
epäilykset ovat ajankohtaisia yhä tänäkin päivänä.
Kenenkään ei pidä epäilemän, ettemmekö olisi jos
muut eivät olisi, tai että olisimmeko jos muut olisivat.
Me olemme.
Tempo, lento,
musiikki
on juhlapitojen leikki
Jalavan kaupunki on kohdannut viime vuosien aikana
monia onnistumisia, ja myös joitakin epäonnistumisia.
Kuitenkin, vaikka arki on täynnä huolia ja sitä itseään,
olemme nyt täällä nauttimassa elämän suolasta.
Sirottimia löytyy tarjoomuksien katveesta.
Säteet
värit
entisaikojen
kimallus
Mutta nyt on juhlan aika!
Me olemme puiden kansa ja kurotamme aurinkoon,
joka säteillään meitä lämmittää. Viimeaikoina
tiedemiehemme ovat saaneet kuulla myös toisesta
säteilystä, joka on väriltään violettia. Mutta minä
vakuutan, jos jotain kummallista on meneillään,
niin se ei ole mitään vaarallista, ja jos onkin niin
se on hallinnassa, ja vaikka ei olisikaan, siitä ei
ole teille mitään haittaa. Älkää huolestuko, tätä
tutkitaan parhaillaan. Kaikesta huolimatta,
hyvää juhlailtaa!”
Joitakin epäileviä ja kyseenalaistavia katseita luodaan, mutta viimeisten sanojen
aiheuttama kummallien virite katkeaa, kun ilmoille hyökyvän kansallishymnin
bassokulku tempaa kuulijat tanssilattialle, ja he liittyvät yhteiskoreografiaan jonka
oppimiselta ei ole kuluneen vuoden aikana voinut välttyä, edes tietoisesti väistelemällä.
"Laulakaa, laulakaa, on kansa vapaa juhlimaan,
laulakaa, laulakaa nyt lehdet kuohumaan!
Näin kansa villin puutarhan,
käy viettoon illan makean,
ken neidon vie tuon kopean,
saa näyttää taitojaan.
Laulakaa, laulakaa nyt lehdet kuohumaan!
Tanssikaa, tanssikaa, se ihmeen luokse houkuttaa,
tanssikaa, tanssikaa, on luonto ennallaan!
On pitopöytä kallellaan
kun toinen toistaan tanssittaa,
ja siemenistä versoaa
pian uusi polvi taas
Tanssikaa, tanssikaa on luonto ennallaan!
Naurakaa, naurakaa, luo taivaan nauru kuljettaa
naurakaa, naurakaa se huolet kadottaa
On viini villin virtana,
ja hullulla vain humala,
kas juhliminen oikea
vie luokse jumalan.
Naurakaa, laulakaa, se pilviin tanssittaa!"
- - - - - - - - - -- - - -
Kansallishymnin viimeiset sävelet peittyvät seuraavan kappaleen alle. Kaksi orkesteria
-hieman erilaisin kokoonpanoin- pitävät vuorottelemalla huolen katkeamattomasta
musiikkivirrasta. Kaikki ryntäävät tanssilattialle, ja koreografia imaisee heidät sisäänsä.
Ainoa nuori joka ei osallistu ilotteluun on Taure, joka istuu vanhusten seassa
vaipuneena olotilaan, jota voisi kuvailla valppaaksi apatiaksi. Tähän olotilaan
piiloutuneena hän tarkkailee ympäristöään herkeämättä, näkee viehättävät ja sanavalmiit
neidot, ja heidän komeat kavaljeerinsa joista kenen tahansa paikalla hän haluaisi olla.
Hän tuntee kuinka lattia taipuu tanssivien ihmisten jalkojen alla, ja vaikka epäileekin
hieman sen kestokykyä, hän toivoo enemmän kuin mitään muuta, että saisi olla mukana
taivuttamassa sitä. Hetken ajan hän näkee oikean olkapäänsä yläpuolella hiiren, joka on
pukeutunut viittaan ja rantasandaaleihin, ja jolla on kädessä jonkinlainen sauva.
Arae, Indi ja Ceti löytävät tanssittajakseen kolme paikallista nuorta miestä, jotka
viehtyvät identtisyyden ajatuksesta siinä määrin, että suunnittelevat matkustavansa
hetimiten Pajun kaupunkiin ihailemaan kauniita sisarusparvia. Heidän mieleensä ei tällä
juopuneella hetkellä kuitenkaan juolahda, että koska Pajun sisarusparvet eivät ole
millään tavoin fyysisesti sidoksissa toisiinsa, katukuva ei ole sen identtisempi kuin
missään muussakaan kaupungissa. Dagur tanssittaa Amayoa miten parhaiten osaa.
Nautittu viini ei enää vaikuta hänen liikkumiseensa mutta hän miltei toivoisi sen vielä
vaikuttavan, jolloin hänellä olisi edes joku selitys nytkyville ja epämääräisen tempoville
tanssiliikkeilleen, jotka herättävät huvitusta muissa kanssaihmisissä. Taure tarkkailee
Dagurin liikkumista, ja rohkaistuu vähitellen. Hänen koordinaatiokykynsä on oltava
ainakin hieman parempi kuin humalaisen Dagurin, ehkä hänkin uskaltaisi...
Salin keskellä tanssivat Naos ja Antares. Naos vastaa ties kuinka monetta kertaa
kysymykseen joka koskee Pihlajan juomakulttuurin erityispiirteitä; Onko totta, että
Pihlajassa tunnetaan kahdeksankymmentä eri sanaa, jotka kuvailevat eritasoisia ja
-laatuisia humalatiloja? Sillä hetkellä perhonen lyö jossain siipensä yhteen, Taure astuu
tanssilattialle ja
- - - - - - - - - - - - - - -
Kuuluu valtava pamahdus, johon sekoittuu kauhistuneiden ihmisten kakofoninen kuoro. Tauren vasemman jalan painalluksessa, joka sekin oli vain yksi neljäsosa hänen kokonaispainostaan, on täsmälleen viisi grammaa liikaa vanhalle tanssilattialle. Taure perääntyy, mutta liian myöhään. Salin puulattia vavahtelee ja vääntyilee, aivan kuin se yrittäisi päättää antaako periksi, vaiko hieman lisäaikaa ihmisille, jotka tungeksivat kohti pääovia kuin lauma villiintyneitä hirvieläimiä. On vaikea uskoa, että vielä hetki sitten näiden ihmisten suurin pelonaihe oli se, että joku näkisi heidän horjahtavan matkalla tanssilattialle. Nyt suurin osa heistä etenee kursailematta nelinkontin ja tarttuu hukkuvan epätoivolla mihin tahansa ulokkeeseen, jonka näkee liikkuvan itseään edempänä tai ylempänä.
Kaaoksen keskellä siniviittainen hiiri ilmestyy uudelleen, leijaillen tällä kertaa Tauren hätääntyneiden kasvojen edessä. Se tuntuu olevan onnellisen tietämätön salin tapahtumista, ja yrittää kiinnittää Tauren huomion itseensä. Taurella on ongelmia keskittyä hiiren viestiin, mutta lopulta hän saa selville, että hiiri on kadottanut toisen rantasandaalinsa, ja haluaa Tauren auttavan sen etsimisessä. Koska vallitseva tilanne vaatii kuitenkin suuren osan tämän epäonnisen pojan huomiosta, eikä hiirellä -vaikka Taure hetken uskalsi niin toivoa- ollut tarjota taikasanoja joilla tehdä tehty tekemättömäksi, hän jättää hiiren huomiotta ja keskittyy sen sijaan psysyttelemään elossa. Tämän seurauksena hiiri suuttuu ja marssii viitta liehuen yläoikealle kohti kattoa. Sali kuohuu ja kouristelee, niin kuin se olisi alkanut potea vakavanlaisia vatsanväänteitä jouduttuaan ottamaan sisäänsä sopimatonta ruokaa. Seinien laudoitukset natisevat liitoksistaan, ja niiden välistä karisee ihmisten päälle pölyä ja pataljoona pieniä kuoriaisia.
Korkeat ruutuikkunat hajoavat vääntövoiman painaessa niiden karmit sijoiltaan, ja rikkoutuessaan ne soittavat ilmoille kirkasta helinää. Ikkunoiden hajoamista seuraa aaltoliikkeen lailla ilmoille kajahtava, korviasärkevä naisvoittoinen kiljahtelu. Lattia päättää vajota ensimmäisenä salin pohjoisesta päädystä, antaen pakeneville ihmisille armonlahjan; hieman lisäaikaa paeta vastakkaiselle seinälle, ja ulos. Huono-onnisimmat suistuvat jo kuitenkin repeävien lattia-lautojen muodostamaan rotkoon vieden epätoivoisen huutonsa mukanaan.
Muutamien kauppajonossa harjaantuneiden ikäihmisten etenemisvauhti on ihailtava. He onnistuvat kiilaamaan läpi ihmisjoukon, vaikka ovat aloittaneet aivan viimeisistä riveistä. He jättävät jälkeensä verivanan; vanhojen kynsien raapimia olkapäitä, päivänvarjon puhkomia silmiä, potkittuja polvitaipeita. Heidän taktiikastaan vaikuttuneena myös muut pelastautujat turvautuvat väkivaltaisiin keinoihin, tuhoisin seurauksin.
Taure tuntee hikikarpaloiden kerääntyvän kaikkialle, minne niiden voi kuvitella kerääntyvän ja maailman mustenevan ympärillään yrittäessään edelleen keksiä keinoa tilanteen pelastamiseksi Hiiren ilmaantumisesta ei ollut apua, se oli luultavasti jonkinlainen paniikki-hallusinaatio, samanlainen joita janoiset kohtaavat aavikolla. Hän ottaa hallittuja, keskittyneitä askeleita taaksepäin, takaisin salin seinää kohti, ja yrittää näin kääntää ajankulun taaksepäin. Näin tehdessään hän tuntee ensimmäisen ja ainoan kerran elämässään tekevänsä jotain rohkeaa, dramaattista ja epäitsekästä. Hän ottaa askeleita poispäin ovista, poispäin pelastuksesta, ja tekee sen kaikkien muiden vuoksi.
Pakenevat ihmiset ovat muodostaneet oven eteen rimpuilevan, kiroavan ja vierustoveria häikäilemättömästi tölvivän ihmisrykelmän. Kaukana on se hetki, jolloin näistä ovista kuljettiin elegantin entreén kautta iloisena kuplivan keskustelun pariin. Yhtä kaukana kuin aurinkoinen paratiisi helvetin esikartanosta, jota pakokauhuinen, mielipuolisesti kohtalotoveitaan repivä, raapiva ja seivästävä ihmisjoukko nyt muistuttaa. Saatuaan tarpeeksi monta osaumaa korkokengistä ja päivänvarjojen vahvistetuista metallikärjistä, jotkut päättävät suosiolla jättäytyä kilpailusta. He työntyvät irti tungeksivasta ihmismassasta ja pudottautuvat vapaaehtoisesti lattiaan auenneeseen rotkoon. Tähän vaihtoehtoon päätyy myös Taure, ja asettautuu sikiöasentoon aloittaakseen liu'un tummanpuhuvaan repeämään.
Kun pelastusmiehet saapuvat paikalle, Jalavan kaupungista ei ole jäljellä paljoakaan.
Eloon jääneet juhlavieraat ovat ryhmittyneet kahteen leiriin selviytymistapansa perusteella. Pitkiä katseita luodaan puolin toisin. Tosin myös ryhmien sisällä on keskinäisiä jännitteitä, oikean silmänsä menettäneen rouvan on vaikea unohtaa miltä näytti se jalkine, jonka hänen silmänsä viimeisenä rekisteröi. Se oli vihreillä paljeteilla ja valkoisella pitsillä koristeltu punainen korkokenkä.
Ihmiset vellovat pihalla odottaen joko kriisiapua ja elvytystä, tai jonkun julkisen tahon toteavan tilanteen olevan se ja se, vaikka tapahtumien luonne ja seuraukset ovat harvinaisen selvästi esillä heidän edessään. Dagur, Amayo, Antares, Kaito, Naos, Arae, Indi ja Ceti ovat kuitenkin kuin ihmeen kaupalla selvinneet naarmuitta. He ovat hetimiten lähdössä paluumatkalle, kukin omilla kulkuvälineillään. Koska heistä kukaan ei ole kotoisin Jalavan kaupungista, illan tapahtumat eivät liikuta heitä enempää kuin naapurin lemmikkioravan luonnollinen poismeno. Lähdön hetkellä, kun on jo lausuttu asianmukaiset hyvästit, Kaito kokee kuitenkin elämänsä ensimmäisen takaiskun. Sitä edelsi hänen elämänsä ensimmäinen virhearviointi: saavuttuaan juhlapaikalle alkuillasta, hän pysäköi uuden punaisen kevytsiipiautonsa sateensuojaan juhlasalin alle.
- - - - - - - - - - - -
Onnettomuutta uutsoidaan ahkerasti kunkin kaupungin medioissa. Tuhannen ihmisen kuoleman, viidensadan ihmisen vakavaan vammautumisen ja 50 000 ihmisen kodittomuuden aiheuttanut katastfofi saa mystisiä piirteitä, tosin iltapäivälehdistön taipuvuus taikauskoon on yleisessä tiedossa. Konservatiivinen kansanosa on sitä mieltä, että tapahtumat ovat seurausta yleisestä arvorappiosta, joka on levinnyt kansan keskuuteen jo useamman viime vuosikymmenen ajan. Heidän mukaansa tämä moraaliton elämänasenne edistää kaikenlaisten paheiden, kuten irstaan tanssityylin ja päihteiden yleistymistä, joka johtaa lopulta koko kansakuntaa vavisuttaviin katastrofeihin. Myös Jalavan kuningasta kritioidaan. Turvallisuusmääräyksistä ei ollut huolehdittu vaaditulla tavalla, salin kantokyky oli mitattu viimeksi vuosikymmeniä sitten. Jonkin aikaa ihmetellään, kuinka moinen huolimattomuus voi olla mahdollista, etenkin ottaen huomioon kuningattaren tapauksen vasta joitakin vuosia aikaisemmin. Lopulta tieto kuninkaan vähä-älyisyydestä leviää kansan keskuuteen, sekä sen syy: läheistä sukua olevat vanhemmat, valtakunnan helmasynti. Samainen ilmiö, jonka vuoksi kevätjuhlia alettiin joitakin satoja vuosia sitten järjestää. Jalavan asukkaat sijoitetaan muihin kaupunkeihin, sillä vanhasta kuninkaasta ei ole uudisrakentajaksi.
Seuraavana vuonna kevätjulat pidetään Männyn kaupungissa, ja jo hyvissä ajoin -kuin mitään ei olisi ikinä tapahtunutkaan- alkaa keskustelu siitä miten juhliin tulisi pukeutua, millaiset kengät tai hiustyyli valita tänä vuonna, puhumattakaan siitä, mikä on ensi kevään suosituin drinkki, tai kuka tavoitelluin poikamies. Vieraat toivotetaan nauttimaan sekä tanssimusiikista, toisistaan, että maan parhaasta á la carte -ravintolasta.
Tauren pelastuminen pudotuksesta oli hänen tietämättään aivan karvan varassa; ellei hänen allaan olevalla herralla olisi ollut juuri oikean kokoinen pohjelihas, Tauren viiden kilon painoinen pää ei olisi saanut tarpeeksi tukea, ja hän olisi kuollut tai vähintään halvaantunut.
Kuluneen vuoden aikana Taure on tehnyt päätöksen. Hän ei enää koskaan osallistu kevätjuhliin, eikä astu jalallakaan tanssilattialle. Tauren vanhemmat ovat epätoivoisia, ja yrittävät kannustaa synkistynyttä poikaansa aktiiviseen seuraelämään ja erilaisten harrastusten pariin. Kun Taure lukkiutuu kuukausiksi huoneeseensa seuranaan ainoastaan perhoskokoelmansa, he kysyvät häneltä, että jos hän ei kerran halua osallistua kevätjuhliin, haluaako hän kenties elää koko elämänsä yksin, tai vielä kauheampaa, naida jonkun Kuusesta ja saada lapsia jotka ovat yhtä typeriä kuin Jalavan kuningas? Tämä saa Tauren linnoittautumaan entistä tiiviimmin huoneeseensa, ja lopulta vanhemmat saavat Taureen kosketuksen vain kun he toimittavat hänelle päivän lehden, jota kohtaan Taure kuitenkin jostain syystä tuntee mielenkiintoa. Eräänä aamuna, kun Taure on pysytellyt lukitussa huoneessaan yhtämittaisesti viisi kuukautta, ja menettänyt mielenkiintonsa myös sanomalehtiin, vanhemmat päättävät lopulta ryhtyä toimiin. He murtavat oven ja löytävät huoneen, jonka seinät on päällystetty lukuisilla pienillä artikkeleilla, jotka käsittelevät lähiaikoina tapahtuneita onnettomuuksia. Artikkeleista on alleviivattu lauseita kuten: ”Saattoiko syynä olla ilmanpaine?”, ”Menetetyn elämän suru”, ”Yksi oli liikaa vanhalle lattialle” ja uuden kuninkaan kommentti: ”Sattuman hahmo on tietämätön”.
Puiset portaat jodattavat vieraita ylöspäin ja laulun kuultuaan he kiihdyttävät askeliaan
ehtiäkseen mukaan alkavaan kertosäkeeseen. Portaiden puolivälissä pienellä tasanteella
huojuu nuori mies jonka korostetun varmat eleet paljastavat hänen olevan hieman
tottumaton nauttimaansa juomaan. Dagur yrittää määrätietoisesti saada katsekontaktin
tanssipariinsa Amayoon, joka seisoo alempana portaissa puhuen innokkaasti - ja varsin
hyvin Dagurin katseesta tietoisena- toisen nuorukaisen kanssa. Heidän keskustelunsa
noudattaa täydellisesti seurusteluoppaiden ohjeita; lehtivihreän määrästä siirrytään
sujuvasti kristalliparvekkeiden hinnannousuun, josta mies kertoo nokkelan anekdootin,
jolle Amayo nauraa, jonka jälkeen he puhuvat edellisvuoden onnistuneesta viinisadosta,
ja päätteeksi ovat vielä yhtä mieltä siitä, että täysikuulla tuuli ulvoo ehdottomasti
voimakkaammin kuin ensimmäisellä neljänneksellä.
Puhuttuaan niin kauan että hiljaisuudessa jonottaminen olisi hyvin kiusallista on heidän
onnensa, että edessä oleva ihmisrymä alkaa laulaa. He laulavat melodiaa, joka
sävelletään joka vuosi uudelleen, aina viimeisimpien muotivirtausten mukaan. Lauluun
tehdään myös koreografia, jota kohtaan vanhempi ikäpolvi luo vuosi vuodelta
yhä paheksuvampia katseita. Mainitsemalla sanan ”kevättanssiasten koreografia” sopivassa
seurassa, voi olla varma että sukupolvien välistä kuilua kaivava koneisto saa hetkeksi
ehtymättömän energialatauksen.
”Laulakaa, laulakaa, on kansa vapaa juhlimaan
Laulakaa, laulakaa nyt lehdet kuohumaan
Näin kansa villin puutarhan
käy viettoon illan makean
ken neidon vie tuon kopean
saa näyttää taitojaan.
Laulakaa, laulakaa nyt lehdet kuohumaan!”
Lauluun osallistui myös vihreäsilmäinen Kaito, jonka hihansuita koristavat piikivest
hiotut kalvosinnapit. Hän on erityisen mieltynyt tämän vuoden melodiaan, sillä tuntee
henkilökohtaisesti sen säveltäjän. Hän on tyytyväinen päästessään mainitsemaan tämän
kuuluvan ystäväpiiriinsä, johon tarjoutuukin tilaisuus laulun jälkeen, kun hetkellinen
hiljaisuus laskeutuu ihmisrymän keskelle.
Pian keskustelu taas käynnistyy siitä mihin se laulun ajaksi jätettiin odottamaan. Muiden
ihmetellessä, miksi jono seisoo paikoillaan, Naos joka on saapunut juhliin kaukaa
Pihlajan kaupungista, istuu portaalle ja kiinnostuu tyhjyydestä edessään. Hän on
pukeutunut punaiseen, tummanvihreillä kristallikiteillä koristeltuun asuun ja nauttii
juuri tällä hetkellä abstraktiosta, jossa siniseen viittaan pukeutunut leijuva hiiri kertoo
hänelle, kuinka juhlivat ihmiset luovat ympärilleen pienoisuniversumin kauniilla sanoilla
ja keveillä ilmauksilla. Naos muistelee punahattujauhetta kaupanneen kääpiön
maininneen, että jonkinlaiset hallusinaatiot olisivat mahdollisia, mutta puhuva hiiri
ylittää kaikki hänen odotuksensa. Hiiren viitassa lukee keltaisin kirjaimin ”TOTUUS” ja
sillä on jalassaan keltaiset rantasandaalit.
Hiiri leijuu Naosin oikean olkapään yläpuolella ja luettelee tietäväiseen sävyyn edessä
leijuvien taivaankappaleiden nimiä. Välillä planeettojen ja kuiden sekaan ilmestyy myös
lentotähtiä, jotka juoksevat hetken sokaisten kaiken ympärillään, saavuttavat
huippunopeuden ja häviävät sitten tyytyväisenä pimeyteen. Jättimäinen aurinko
lämmittää polttomerkkejä kolmen sen ympärillä tanssivien kuun pintaan. Kuiden
äänekäs ilakointi herättää Naosin ja ilma hänen ympärillään alkaa väristä, se
vaikuttaa muuttuvan tummansiniseksi hyytelöksi. Planeetat jähmettyvät, ja Hiiri
huutaa Naosille, että tämän tulisi jotenkin yrittää hengittää, eikä niellä loputtomiin
sinistä vetyhyytelöä.
Identtiset kolmoset Arae, Indi ja Ceti keksivät olla eri mieltä jostain tanssiliikkeestä, ja
saavat tällä verukkeella esitellä koko joukolle tanssitaitojaan. Arae, Indi ja Ceti ovat
kotoisin Pajun kaupungista, jossa liikunta ja erityisesti taitovoimistelu ovat ylettömän
suosittuja harrastuslajeja. Pajussa monikkoperheet ovat hyvin yleisiä, yksittäisen lapsen
synnyttänyttä äitiä säälitään, ja lasta kutsutaan surunlapseksi. Vanhempia jopa epäillään
syntisestä elämästä joka on kostautunut heille tällaisena luonnottomuutena.
Naos havahtuu kun joku tarttuu hänen kyynärvarteensa, nostaa hänet seisomaan ja
työntää ylös portaita. Siniviittainen hiiri on kadonnut ja hänen käteensä ilmestyy lasi,
josta hän siemaisee kiitollisena vihreänkirpeää viiniä. Vieläkin pyörällä päästään hän
toteaa, että punahattujauhe on ehdottomasti parempaa kuin käyneet pihlajanmarjat, joita
hänen kansansa on perinteisesti käyttänyt. Tämä trippi oli hänen toiveidensa täyttymys,
joka tarjosi hetkeksi täydellisen oivalluksen siitä, mikä on maailman perimmäinen totuus ja
ihmisen asema siinä. Muutama vanhempi pariskunta, ehkä kotoisin Koivusta,
kävelee Naosin ohi ja pyörittelee päätään nähdessään hänen tyhjänkalpean, humaltuneen
ilmeensä.
- - - - - - - - - - - - - -
Jalavan portieerit ovat saaneet varmistettua erään juhlavieraan pääsylipun aitouden, ja
jono liikkuu taas. Arae, Ceti ja Indi jättäytyvät kiherrellen viimeisiksi ja luovat
vaivihkaisia katseita Antareksen suuntaan. Myös paikalle aikaisemmin ehtinyt Dagur
liittyy tasanteella seurueeseen ja Amayo tervehtii häntä pirteällä, joskin hieman liian
nopealla hymyllä, jonka jälkeen esittelee hänet Antarekselle. Antares veistelee Dagurin
horjuvasta askelesta jotain nokkelaa ja Dagurin on tunnustettava itselleen, että siihen
vastaaminen olisi hänelle yhtä mahdollista kuin veistää neula lämpimästä voista.
Antarekselle tuskin tuottaisi ongelmaa löytää kyseinen neula vaikka heinäsuovasta, saati
veistellä se, pohtii Dagur ylen harmistuneena.
Näitä tummanpuhuvia ajatuksia puidessaan Dagur ohimennen ihmettelee, kuinka
kummassa tuli ajatelleeksi tapahtumaketjua, jonka aluksi joku valmistaisi neulan voista,
jotta voisi piilottaa sen, ja miksi ihmeessä kukaan etsisi kyseistä neulaa asiasta nimeltä
heinäsuopa. Näin Dagur saattaa itsensä hyvin hämmentyneeseen tilaan, joka kuitenkin
katoaa samalla tavoin, kun ilmestyikin, viinilasin heijastuksia tarkastelemalla.
Vieraat ovat siirtynee sisälle ja juhlasalin ilmavuutta ihaillaan suureen ääneen. Taure,
hintelä flavokemiaa opiskeleva silmälasipäinen poika huomauttaa miltei
puhkikuluneesta lattiasta ja esitelmöisi mielellään tammiparketin eduista, jos luennolle
vain löytyisi kuuntelija. Tammiparketilla olisi myös hyvä tanssia. Ei sillä, että tanssimisella
olisi mitään merkitystä Taurelle, ei hänelle, joka on selvinnyt jo kolmet kevätjuhlat
astumatta lainkaan tanssilattialle. Hänen, kuten muidenkaan Kuusen asukkaiden vienti
ei vieraissa kaupungeissa ollut kovin valtava. Se, että he ovat kotoisin Kuusesta, tarjoaa
ihmisten käytettäväksi kosolti luontevia ilmauksia joita käyttää tilanteissa joissa on
tarpeen kuvailla sitä, mistä he ovat kotoisin, tai minne heidän pitäisi mennä.
Salia ei ole ikinä mitattu, mutta kuulopuheiden mukaan ainakin kuusikymmentä ihmistä
on tanssinut sen lattialla piirissä. Salin keskellä nousee suuren jalavan runko, sen
ympärillä on noutopöytä, johon on katettu erilaisia kakkuja ja leivonnaisia.
Noutopöydän sijainti juhlien keskipisteessä ei suinkaan ole sattumaa, mutta vain
muutama vanhimmista vieraista muistaa hämärästi, mitä runko ja sitä ympäröivät
pitopöydät joskus kauan sitten symboloivat. Tarjolla on tammenterhovaahdolla
täytettyjä kohokkaita, pihlajanmarjoilla koristeltuja kuivakakkuja, sekä perinteistä
omenapiirakkaa. Erilaiset ruokavaliot ja allergiat on otettu huomioon, tosin
erikoisleivonnaiset säilyvät usein koskemattomina, sillä niiden merkitys on lähinnä
saada muut vaihtoehdot näyttämään entistä houkuttelevammilta. Amayo katselee
tyytyväisenä salin kupolimaista kattoa. Yhä useammissa juhlissa otetaan huomioon
eettiset näkökulmat ja järjestäjät luopuvat karmaisevista valopalloista. Täälläkin
tulikärpäset lepattavat vapaina. Ikkunat ovat korkeita ja kapeita, ja niiden rivi kiertää
ympäri koko salin. Joka kolmannesta ikkunasta aukeaa ovi parvekkeelle, jotka täyttyvät
soittotauon aikana höyryävistä tanssijoista.
Kapeakasvoinen ja silmälasipäinen Taure, joka huomautti aikaisemmin kuluneesta
lattiasta, informoi muita kaupungin historiasta, johon on ennen matkaa perehtynyt
luonteelleen tunnusomaisella pietteetillä. Amayo on päättänyt jo portaikossa, että aikoo
vältellä Taurea kuin tarttuvaa tautia, mutta hän ei kuitenkaan onnistu pakenemaan
kuulemasta tämän ääntä: ”Kun tämä kaupunki perustettiin, sen rakentaminen alkoi
juhlasalista. Monen kuukauden ajan juhlasali majoitti uuden kaupungin tulevat
asukkaat, ja monilla on muistoja siitä, kuinka he elivät ja asuivat juhlasalin lattioilla...”
Tällä hetkellä salin entiset asukkaat istuvat juhlasalia kiertävillä pitkillä penkeillä ja
paheksuvat kovaan ääneen nuoria joiden käytös on heidän mielestään ehdottoman ala-
arvoista tilaan, joka on kerran ollut heidän kotinsa, koulunsa ja kirkkonsa. Tämän
jälkeen he jatkavat muistelemaan, kuinka heidän nuoruudessaan pitopöytä oli paljon
runsaampi, ja kuinka sen antimia nautittiin juhlailtana kuin viimeistä päivää, toisin kuin
nykyään, kun vanhat uskomukset ovat menettäneet otteensa nuorista ja sen lisäksi kaikki
ovat kuka milläkin laihuus-kuurilla. Myös tanssi oli paremmin heidän nuoruudessaan,
hienostunutta, eleganttia, ja poissa oli tuo inha vulgääri hetkutus. Tytöillä oli
tanssihuivi, jota he kantoivat mukanaan jokaisiin kevätjuhliin. Eläköitynyt ikäluokka on
ottanut kunnia-asiakseen osallistua juhliin nuorten kanssa. Esiliinoiksi, kuten he itse
asian mielellään ilmaisevat. Lukuisat ikääntyneet silmäparit tarkkailevat salin reunoilta
toisiinsa kietoutuvien nuorten liikehdintää, piilottaen varsin onnistuneesti
kiinnostuksensa täydellä sydämellä harrastamaansa yleiseen paheksuntaan.
Tauren ympärille on kerääntynyt pieni kuuntelijajoukko, lähinnä ikäihmisiä.
”Myöhemmin juhlasalin päälle rakennettiin kaupunki; taloja, julkisia tiloja, puinen
katuverkosto ja jopa pieni suihkulähde. Kaupungista pääsee alas saliin kaksia portaita
pitkin. Ne kulkevat molemmin puolin salin etelänpuoleisia ulkoseiniä ja laskeutuvat sen
pääsisäänkäynnin eteen. Kuten monien muidenkin vanhojen salien, myös Jalavan salin
lattiarakenteet ovat vaikuttavat, sillä ne kannattelevat koko kaupungin massaa...” Tauren
ääni häviää salin kaikuihin, ja Amayo on tyytyväinen. Hän, kuten monet muutkaan eivät
tule hyvin toimeen Kuusen ihmisten kanssa. Kuusen kansalaiset ovat hänen
kokemustensa mukaan varsinaisia villasukkia, ja Taure tosintaa tätä stereotypiaa
täydellisesti.
- - - - - - - - - - - - - -
Ihmiset ovat vallanneet lattian, keinuvat lattialla pienissä ryhmissä tai pareittain, mutta
virallisesti juhlat alkavat vasta sen jälkeen, kun hallitsija on pitänyt juhlapuheen.
Poiketen edeltäjistään, Jalavan nykyinen hallitsija kirjoittaa puheensa itse, mitä ei hänen
tapauksessaan voi laskea erityiseksi kunniaksi. Hän on vannutunut lyyrikko ja tiiviin
muodon kannattaja, mutta hänen puheensa eivät ole mieltäylentävän kaunissanaisia,
tarkkanäköisiä tai koskettavia, johdonmukaisuudesta puhumattakaan. Vielä muutama
vuosi sitten hän käytti lyyristä muotoa myös politiikassa ja valtiovierailuilla, mutta
koska hänen mielipiteensä jäi kuulijoille usein epäselväksi, muodostui runoista yhä
pidempiä ja pidempiä, ja pitkin hampain hän luopui lyyrisyydestä. Sopivan tilaisuuden
tullen hän noudattaa kuitenkin yhä sisäistä paloaan ja lausuu puheiden kevennykseksi
epämääräisiä haikurunoja.
Musiikki hiljenee, ja toinen pariovista aukeaa. Sisään astuu juhlavaatteisiin pukeutunut
keski-ikäinen mies, jonka olemuksessa korkeasta asemasta kielii vain kultasormus
vasemmassa peukalossa. Jo uransa alussa kuningas tuli siihen johtopäätökseen, että
hänen tunnistamisensa ei tuottane ongelmia, vaikka hän ei aina pukeutuisikaan
kuninkaalliseen oheistarpeistoon, kruunuun, käätyihin, kunniamerkkeihin ja kultaisiin
kenkiin.
Kulkemalla juhlatilanteissa vain oikeanpuolimmaisesta ovesta, kuningas kunnioittaa
edesmenneen, onnettomuudessa henkensä menettäneen vaimonsa muistoa. Hän kuoli
yhdeksän vuotta sitten työskennellessään kaupungin vaarallisimmassa paikassa, omassa
keittiössään. Hallitsijaparilla on toki mahdollisuus tilata ateriat ruokapalvelulta, mutta
he pitivät kovasti ruuanlaitosta, joten valmistivat usein ateriansa itse. Kuningattaren
kuoleman jälkeen kaasuliesien turvallisuussäädöksiä tarkistettiin valtakunnallisesti, ja
jotkut kansalaiset olivat näreissään siitä, että vaikka ihmiset asuvat puuhun rakennetussa
puisessa kaupungissa, tarvitaan silmäätekevän kuolema ennen kuin puututaan asiaan,
joka vaikuttaa näin olennaisella tavalla kaikkien turvallisuuteen.
Kuningas sulkee oven, ja kun muutama koulutettu tulikärpänen lentää hänen
muistiinpanojensa yläpuolelle, ja hän alkaa puheensa.
”Hyvät juhlavieraat. Minä olen - siis me olemme.
Näin sanoi vuosikymmenen ajattelija Bruuttus, jonka
epäilykset ovat ajankohtaisia yhä tänäkin päivänä.
Kenenkään ei pidä epäilemän, ettemmekö olisi jos
muut eivät olisi, tai että olisimmeko jos muut olisivat.
Me olemme.
Tempo, lento,
musiikki
on juhlapitojen leikki
Jalavan kaupunki on kohdannut viime vuosien aikana
monia onnistumisia, ja myös joitakin epäonnistumisia.
Kuitenkin, vaikka arki on täynnä huolia ja sitä itseään,
olemme nyt täällä nauttimassa elämän suolasta.
Sirottimia löytyy tarjoomuksien katveesta.
Säteet
värit
entisaikojen
kimallus
Mutta nyt on juhlan aika!
Me olemme puiden kansa ja kurotamme aurinkoon,
joka säteillään meitä lämmittää. Viimeaikoina
tiedemiehemme ovat saaneet kuulla myös toisesta
säteilystä, joka on väriltään violettia. Mutta minä
vakuutan, jos jotain kummallista on meneillään,
niin se ei ole mitään vaarallista, ja jos onkin niin
se on hallinnassa, ja vaikka ei olisikaan, siitä ei
ole teille mitään haittaa. Älkää huolestuko, tätä
tutkitaan parhaillaan. Kaikesta huolimatta,
hyvää juhlailtaa!”
Joitakin epäileviä ja kyseenalaistavia katseita luodaan, mutta viimeisten sanojen
aiheuttama kummallien virite katkeaa, kun ilmoille hyökyvän kansallishymnin
bassokulku tempaa kuulijat tanssilattialle, ja he liittyvät yhteiskoreografiaan jonka
oppimiselta ei ole kuluneen vuoden aikana voinut välttyä, edes tietoisesti väistelemällä.
"Laulakaa, laulakaa, on kansa vapaa juhlimaan,
laulakaa, laulakaa nyt lehdet kuohumaan!
Näin kansa villin puutarhan,
käy viettoon illan makean,
ken neidon vie tuon kopean,
saa näyttää taitojaan.
Laulakaa, laulakaa nyt lehdet kuohumaan!
Tanssikaa, tanssikaa, se ihmeen luokse houkuttaa,
tanssikaa, tanssikaa, on luonto ennallaan!
On pitopöytä kallellaan
kun toinen toistaan tanssittaa,
ja siemenistä versoaa
pian uusi polvi taas
Tanssikaa, tanssikaa on luonto ennallaan!
Naurakaa, naurakaa, luo taivaan nauru kuljettaa
naurakaa, naurakaa se huolet kadottaa
On viini villin virtana,
ja hullulla vain humala,
kas juhliminen oikea
vie luokse jumalan.
Naurakaa, laulakaa, se pilviin tanssittaa!"
- - - - - - - - - -- - - -
Kansallishymnin viimeiset sävelet peittyvät seuraavan kappaleen alle. Kaksi orkesteria
-hieman erilaisin kokoonpanoin- pitävät vuorottelemalla huolen katkeamattomasta
musiikkivirrasta. Kaikki ryntäävät tanssilattialle, ja koreografia imaisee heidät sisäänsä.
Ainoa nuori joka ei osallistu ilotteluun on Taure, joka istuu vanhusten seassa
vaipuneena olotilaan, jota voisi kuvailla valppaaksi apatiaksi. Tähän olotilaan
piiloutuneena hän tarkkailee ympäristöään herkeämättä, näkee viehättävät ja sanavalmiit
neidot, ja heidän komeat kavaljeerinsa joista kenen tahansa paikalla hän haluaisi olla.
Hän tuntee kuinka lattia taipuu tanssivien ihmisten jalkojen alla, ja vaikka epäileekin
hieman sen kestokykyä, hän toivoo enemmän kuin mitään muuta, että saisi olla mukana
taivuttamassa sitä. Hetken ajan hän näkee oikean olkapäänsä yläpuolella hiiren, joka on
pukeutunut viittaan ja rantasandaaleihin, ja jolla on kädessä jonkinlainen sauva.
Arae, Indi ja Ceti löytävät tanssittajakseen kolme paikallista nuorta miestä, jotka
viehtyvät identtisyyden ajatuksesta siinä määrin, että suunnittelevat matkustavansa
hetimiten Pajun kaupunkiin ihailemaan kauniita sisarusparvia. Heidän mieleensä ei tällä
juopuneella hetkellä kuitenkaan juolahda, että koska Pajun sisarusparvet eivät ole
millään tavoin fyysisesti sidoksissa toisiinsa, katukuva ei ole sen identtisempi kuin
missään muussakaan kaupungissa. Dagur tanssittaa Amayoa miten parhaiten osaa.
Nautittu viini ei enää vaikuta hänen liikkumiseensa mutta hän miltei toivoisi sen vielä
vaikuttavan, jolloin hänellä olisi edes joku selitys nytkyville ja epämääräisen tempoville
tanssiliikkeilleen, jotka herättävät huvitusta muissa kanssaihmisissä. Taure tarkkailee
Dagurin liikkumista, ja rohkaistuu vähitellen. Hänen koordinaatiokykynsä on oltava
ainakin hieman parempi kuin humalaisen Dagurin, ehkä hänkin uskaltaisi...
Salin keskellä tanssivat Naos ja Antares. Naos vastaa ties kuinka monetta kertaa
kysymykseen joka koskee Pihlajan juomakulttuurin erityispiirteitä; Onko totta, että
Pihlajassa tunnetaan kahdeksankymmentä eri sanaa, jotka kuvailevat eritasoisia ja
-laatuisia humalatiloja? Sillä hetkellä perhonen lyö jossain siipensä yhteen, Taure astuu
tanssilattialle ja
- - - - - - - - - - - - - - -
Kuuluu valtava pamahdus, johon sekoittuu kauhistuneiden ihmisten kakofoninen kuoro. Tauren vasemman jalan painalluksessa, joka sekin oli vain yksi neljäsosa hänen kokonaispainostaan, on täsmälleen viisi grammaa liikaa vanhalle tanssilattialle. Taure perääntyy, mutta liian myöhään. Salin puulattia vavahtelee ja vääntyilee, aivan kuin se yrittäisi päättää antaako periksi, vaiko hieman lisäaikaa ihmisille, jotka tungeksivat kohti pääovia kuin lauma villiintyneitä hirvieläimiä. On vaikea uskoa, että vielä hetki sitten näiden ihmisten suurin pelonaihe oli se, että joku näkisi heidän horjahtavan matkalla tanssilattialle. Nyt suurin osa heistä etenee kursailematta nelinkontin ja tarttuu hukkuvan epätoivolla mihin tahansa ulokkeeseen, jonka näkee liikkuvan itseään edempänä tai ylempänä.
Kaaoksen keskellä siniviittainen hiiri ilmestyy uudelleen, leijaillen tällä kertaa Tauren hätääntyneiden kasvojen edessä. Se tuntuu olevan onnellisen tietämätön salin tapahtumista, ja yrittää kiinnittää Tauren huomion itseensä. Taurella on ongelmia keskittyä hiiren viestiin, mutta lopulta hän saa selville, että hiiri on kadottanut toisen rantasandaalinsa, ja haluaa Tauren auttavan sen etsimisessä. Koska vallitseva tilanne vaatii kuitenkin suuren osan tämän epäonnisen pojan huomiosta, eikä hiirellä -vaikka Taure hetken uskalsi niin toivoa- ollut tarjota taikasanoja joilla tehdä tehty tekemättömäksi, hän jättää hiiren huomiotta ja keskittyy sen sijaan psysyttelemään elossa. Tämän seurauksena hiiri suuttuu ja marssii viitta liehuen yläoikealle kohti kattoa. Sali kuohuu ja kouristelee, niin kuin se olisi alkanut potea vakavanlaisia vatsanväänteitä jouduttuaan ottamaan sisäänsä sopimatonta ruokaa. Seinien laudoitukset natisevat liitoksistaan, ja niiden välistä karisee ihmisten päälle pölyä ja pataljoona pieniä kuoriaisia.
Korkeat ruutuikkunat hajoavat vääntövoiman painaessa niiden karmit sijoiltaan, ja rikkoutuessaan ne soittavat ilmoille kirkasta helinää. Ikkunoiden hajoamista seuraa aaltoliikkeen lailla ilmoille kajahtava, korviasärkevä naisvoittoinen kiljahtelu. Lattia päättää vajota ensimmäisenä salin pohjoisesta päädystä, antaen pakeneville ihmisille armonlahjan; hieman lisäaikaa paeta vastakkaiselle seinälle, ja ulos. Huono-onnisimmat suistuvat jo kuitenkin repeävien lattia-lautojen muodostamaan rotkoon vieden epätoivoisen huutonsa mukanaan.
Muutamien kauppajonossa harjaantuneiden ikäihmisten etenemisvauhti on ihailtava. He onnistuvat kiilaamaan läpi ihmisjoukon, vaikka ovat aloittaneet aivan viimeisistä riveistä. He jättävät jälkeensä verivanan; vanhojen kynsien raapimia olkapäitä, päivänvarjon puhkomia silmiä, potkittuja polvitaipeita. Heidän taktiikastaan vaikuttuneena myös muut pelastautujat turvautuvat väkivaltaisiin keinoihin, tuhoisin seurauksin.
Taure tuntee hikikarpaloiden kerääntyvän kaikkialle, minne niiden voi kuvitella kerääntyvän ja maailman mustenevan ympärillään yrittäessään edelleen keksiä keinoa tilanteen pelastamiseksi Hiiren ilmaantumisesta ei ollut apua, se oli luultavasti jonkinlainen paniikki-hallusinaatio, samanlainen joita janoiset kohtaavat aavikolla. Hän ottaa hallittuja, keskittyneitä askeleita taaksepäin, takaisin salin seinää kohti, ja yrittää näin kääntää ajankulun taaksepäin. Näin tehdessään hän tuntee ensimmäisen ja ainoan kerran elämässään tekevänsä jotain rohkeaa, dramaattista ja epäitsekästä. Hän ottaa askeleita poispäin ovista, poispäin pelastuksesta, ja tekee sen kaikkien muiden vuoksi.
Pakenevat ihmiset ovat muodostaneet oven eteen rimpuilevan, kiroavan ja vierustoveria häikäilemättömästi tölvivän ihmisrykelmän. Kaukana on se hetki, jolloin näistä ovista kuljettiin elegantin entreén kautta iloisena kuplivan keskustelun pariin. Yhtä kaukana kuin aurinkoinen paratiisi helvetin esikartanosta, jota pakokauhuinen, mielipuolisesti kohtalotoveitaan repivä, raapiva ja seivästävä ihmisjoukko nyt muistuttaa. Saatuaan tarpeeksi monta osaumaa korkokengistä ja päivänvarjojen vahvistetuista metallikärjistä, jotkut päättävät suosiolla jättäytyä kilpailusta. He työntyvät irti tungeksivasta ihmismassasta ja pudottautuvat vapaaehtoisesti lattiaan auenneeseen rotkoon. Tähän vaihtoehtoon päätyy myös Taure, ja asettautuu sikiöasentoon aloittaakseen liu'un tummanpuhuvaan repeämään.
Kun pelastusmiehet saapuvat paikalle, Jalavan kaupungista ei ole jäljellä paljoakaan.
Eloon jääneet juhlavieraat ovat ryhmittyneet kahteen leiriin selviytymistapansa perusteella. Pitkiä katseita luodaan puolin toisin. Tosin myös ryhmien sisällä on keskinäisiä jännitteitä, oikean silmänsä menettäneen rouvan on vaikea unohtaa miltä näytti se jalkine, jonka hänen silmänsä viimeisenä rekisteröi. Se oli vihreillä paljeteilla ja valkoisella pitsillä koristeltu punainen korkokenkä.
Ihmiset vellovat pihalla odottaen joko kriisiapua ja elvytystä, tai jonkun julkisen tahon toteavan tilanteen olevan se ja se, vaikka tapahtumien luonne ja seuraukset ovat harvinaisen selvästi esillä heidän edessään. Dagur, Amayo, Antares, Kaito, Naos, Arae, Indi ja Ceti ovat kuitenkin kuin ihmeen kaupalla selvinneet naarmuitta. He ovat hetimiten lähdössä paluumatkalle, kukin omilla kulkuvälineillään. Koska heistä kukaan ei ole kotoisin Jalavan kaupungista, illan tapahtumat eivät liikuta heitä enempää kuin naapurin lemmikkioravan luonnollinen poismeno. Lähdön hetkellä, kun on jo lausuttu asianmukaiset hyvästit, Kaito kokee kuitenkin elämänsä ensimmäisen takaiskun. Sitä edelsi hänen elämänsä ensimmäinen virhearviointi: saavuttuaan juhlapaikalle alkuillasta, hän pysäköi uuden punaisen kevytsiipiautonsa sateensuojaan juhlasalin alle.
- - - - - - - - - - - -
Onnettomuutta uutsoidaan ahkerasti kunkin kaupungin medioissa. Tuhannen ihmisen kuoleman, viidensadan ihmisen vakavaan vammautumisen ja 50 000 ihmisen kodittomuuden aiheuttanut katastfofi saa mystisiä piirteitä, tosin iltapäivälehdistön taipuvuus taikauskoon on yleisessä tiedossa. Konservatiivinen kansanosa on sitä mieltä, että tapahtumat ovat seurausta yleisestä arvorappiosta, joka on levinnyt kansan keskuuteen jo useamman viime vuosikymmenen ajan. Heidän mukaansa tämä moraaliton elämänasenne edistää kaikenlaisten paheiden, kuten irstaan tanssityylin ja päihteiden yleistymistä, joka johtaa lopulta koko kansakuntaa vavisuttaviin katastrofeihin. Myös Jalavan kuningasta kritioidaan. Turvallisuusmääräyksistä ei ollut huolehdittu vaaditulla tavalla, salin kantokyky oli mitattu viimeksi vuosikymmeniä sitten. Jonkin aikaa ihmetellään, kuinka moinen huolimattomuus voi olla mahdollista, etenkin ottaen huomioon kuningattaren tapauksen vasta joitakin vuosia aikaisemmin. Lopulta tieto kuninkaan vähä-älyisyydestä leviää kansan keskuuteen, sekä sen syy: läheistä sukua olevat vanhemmat, valtakunnan helmasynti. Samainen ilmiö, jonka vuoksi kevätjuhlia alettiin joitakin satoja vuosia sitten järjestää. Jalavan asukkaat sijoitetaan muihin kaupunkeihin, sillä vanhasta kuninkaasta ei ole uudisrakentajaksi.
Seuraavana vuonna kevätjulat pidetään Männyn kaupungissa, ja jo hyvissä ajoin -kuin mitään ei olisi ikinä tapahtunutkaan- alkaa keskustelu siitä miten juhliin tulisi pukeutua, millaiset kengät tai hiustyyli valita tänä vuonna, puhumattakaan siitä, mikä on ensi kevään suosituin drinkki, tai kuka tavoitelluin poikamies. Vieraat toivotetaan nauttimaan sekä tanssimusiikista, toisistaan, että maan parhaasta á la carte -ravintolasta.
Tauren pelastuminen pudotuksesta oli hänen tietämättään aivan karvan varassa; ellei hänen allaan olevalla herralla olisi ollut juuri oikean kokoinen pohjelihas, Tauren viiden kilon painoinen pää ei olisi saanut tarpeeksi tukea, ja hän olisi kuollut tai vähintään halvaantunut.
Kuluneen vuoden aikana Taure on tehnyt päätöksen. Hän ei enää koskaan osallistu kevätjuhliin, eikä astu jalallakaan tanssilattialle. Tauren vanhemmat ovat epätoivoisia, ja yrittävät kannustaa synkistynyttä poikaansa aktiiviseen seuraelämään ja erilaisten harrastusten pariin. Kun Taure lukkiutuu kuukausiksi huoneeseensa seuranaan ainoastaan perhoskokoelmansa, he kysyvät häneltä, että jos hän ei kerran halua osallistua kevätjuhliin, haluaako hän kenties elää koko elämänsä yksin, tai vielä kauheampaa, naida jonkun Kuusesta ja saada lapsia jotka ovat yhtä typeriä kuin Jalavan kuningas? Tämä saa Tauren linnoittautumaan entistä tiiviimmin huoneeseensa, ja lopulta vanhemmat saavat Taureen kosketuksen vain kun he toimittavat hänelle päivän lehden, jota kohtaan Taure kuitenkin jostain syystä tuntee mielenkiintoa. Eräänä aamuna, kun Taure on pysytellyt lukitussa huoneessaan yhtämittaisesti viisi kuukautta, ja menettänyt mielenkiintonsa myös sanomalehtiin, vanhemmat päättävät lopulta ryhtyä toimiin. He murtavat oven ja löytävät huoneen, jonka seinät on päällystetty lukuisilla pienillä artikkeleilla, jotka käsittelevät lähiaikoina tapahtuneita onnettomuuksia. Artikkeleista on alleviivattu lauseita kuten: ”Saattoiko syynä olla ilmanpaine?”, ”Menetetyn elämän suru”, ”Yksi oli liikaa vanhalle lattialle” ja uuden kuninkaan kommentti: ”Sattuman hahmo on tietämätön”.
Työn tiedot
Jalava ja muita puita
sera
» Kategoria: Kirjallisuus » Novellit» Työn pituus: 2937 sanaa» Työ lisätty: 20.06 - 2007» Kommentoitu: 5 kerta(a)» Lisätty suosikkeihin: 2 kerta(a)
Tietoa työstä:
Kaikki tarpeellinen tieto yllä.
Kysymys: Mistä saan kursivoinnin, ei siirry mun txtkäs. ohjmasta tuonne laatikkoon. ? .
Kokeilin <i> -metodia, ei toiminut. Lisää keinoja?
[i]Tämä toimii![/i] Kiitos!
Kommentit
SerialNumber
02:11 // 20.06 - 2007
Mahdollisesti <i>teksti</i>, mikäli Harhakuva sallii alkeellisen HTMLn. En ole itse vielä tarvinnut joten en osaa sanoa toimiiko se.
Porzi
17:44 // 20.06 - 2007
Oletko kokeillut bbcodea? Eli siis [i]toimiiko?[/i] Jos äskeinen teksti toimii odotetusti (en tiedä, toimiiko se oikein, kun en ole vielä lähettänyt. Kommenttia ei voi muokata, joten jossittelen nyt), saat mitä luultavimmin sen toimimaan myös tekstissäsi laittamalla: [i.]teksti[/i.] ilman pisteitä.
dbgirl
17:47 // 20.06 - 2007
Pieniä kirjoitusvirheitä siellä täällä, suurin osa virheistäsi ovat pilkkuvirheitä kaikissa töissäsi. Käytät niitä liikaa. Ihanan mielikuvituksellinen teksti! Pidin kovasti laulusta, se oli niin eläväinen ja tuntui siltä kuin sellainen voisi oikeasti ollakin olemassa. Leijuva hiiri ja näyt olivat huvittava ja omaperäinen lisäys :) Paljon jäi mietityttämään tuo identtisten kolmosten esittelykappale jossa puhuttiin siitä että jos perheeseen syntyy vain yksi lapsi on se häpeällistä. Se oli erittäin hyvä mutta sai vakavaksi. Ja samalla tuli miettineeksi sitä että Aasiassa yksi lapsi on kaikkein tervetullut ja olikohan se Afrikassa jossa on sen parempi mitä enemmän lapsia on. Mistä nuo kaikki sallitut määrät juontavat juurensa? Puhut kaikista paikoista isoilla kirjaimilla joten eikö kappaleessa joka tulee ennen ensimmäistä katkoviivoitusta jossa mainitaan koivu, pitäisi olla isolla kirjoitettu? Pidin tuosta että sielläkin kuten meidän maailmassamme henkilöt ovat ikuisella laihdutuskuurilla juhlissa. Kuten myös siitä että vanhempi väki paheksuu uudempien "ala-arvoista käytöstä". Sehän pahenee vuosi vuodelta tässäkin maailmassa :D Hyvä vertaus omaan maailmaamme löytyy myös kohdasta "tarvitaan silmäätekevän kuolema ennen kuin puututaan asiaan." Näinhän se usein valitettavasti on. Kuninkaan puhe oli hauska :) Lopussa tuli yllättävä, vakava ja surullinen käänne kun lattia hajosi. Se oli hyvä lopetus mutta tuntuu vain niin epäreilulta päättää näin kepeä ja hauska tarina hyvistä hahmoista näin. Kiilaavat ikäihmiset on hauska juttu myös!
Johanna
15:15 // 22.06 - 2007
Todella mukavan omaperäinen ja kekseliäs tarina. Kuvaus on hyvää ja tarkkaa, "ulkopuolinen" ja neutraali kerrontatyyli sopii tähän hyvin. Kaikki henkilöhahmot tuntuvat kovin pinnallisilta, mutta se ei haittaa, itse asiassa mikään muu ei tässä tarinassa tulisi kysymykseenkään. Hieman vähämielinen kuningas sopii loistavasti näiden pinnallisten ihmisten hallitsijaksi. Tuo hiiri on hyvä yksityiskohta, ja on aivan selvää, että se on jollakin tavalla kovin merkityksellinen, vaikkei kukaan siitä piittaakaan: yksi luulee sitä harhanäyksi ja toinen ei välitä kiinnittää huomiota, koska on niin kiinni omissa tanssihuolissaan.
Tässä tarinassa on hyvin sekoittunut vanha ja uusi. Kun tarinaa alkaa lukea, saa vaikutelman, että tämä on ajallisesti peräisin kenties jostakin parin kolmen sadan vuoden takaa, tunnelma on jotenkin sellainen - eihän nykyaikana enää tällaisia juhlia edes pidetä - mutta silti seassa on joitakin viittauksia uudempaankin aikaan, esim. autot, kaasuliedet ja leijailevan hiiren rantasandaalit, jotka eivät kai liene kuitenkaan kovin vanha keksintö. :)
Tanssisalin lattian sortuminen on hyvä loppuhuipennus, mutta se saisi olla vielä enemmän paisuteltu. Koska ihmisten ja tapahtumien kuvailu muilta osin oli niin tarkkaa, täytyisi onnettomuuskin tuoda esille näkyvämmin. Se jää ikään kuin tarinan alun varjoon, se tuntuu kovin hailakalta ja vaisulta. Tähän kaipaisi hieman verta ja suolenpätkiä, todella kuvailla millainen katastrofi on, kun täysinäisen tanssisalin lattia sortuu. Se myös kärjistäisi entisestään ihmisten pinnallisuutta: hirveän onnettomuuden jälkeen he vain kohauttavat harteitaan ja ryhtyvät suunnittelemaan seuraavan vuoden juhlia.
"Näitä tummanpuhuvia ajatuksia puidessaan Dagur..." Tämä kappale on mielestäni täysin turha. Liian paljon tarpeettomia yksityiskohtia voista veistetystä neulasta. Se tuntuu hieman kömpelöltä, voisi olla parempi jättää se pois.
Piii
00:09 // 01.09 - 2007
"Puiset portaat" johdattelevat heti tarinan alussa teoksen sen toistuvaan motiiviin - puuhun. Minusta tarinassa oli jotain alkuvoimaista, sekä satojen vuosien päähän ulottuvaa että tulevaisuuteen viittavaa. Luultavasti juhlissa soi kansanmusiikki. Jokin Värttinän Hallan tyyppinen melodia, mutta jotenkin siten muokattuna, että siinä soisi muutama soitin, jota ei nykypäivänä tunneta. Laulussa oli juuri tuota alkuvoimaa: "Laulakaa, laulakaa, nyt lehdet kuohumaan". Tuli melkein mieleen Stravinskyn Kevätuhrin innoittamat alkukantaiset kevätanssiaiset ja toisaalta jossain vanhalla koululla järjestetyt kesäjuhlat, joissa juodaan boolia ja tytöillä on pumpulimekot.
Pidin valtavasti novellin tyylistä. Heti eka kappale tempasi mukaansa melko vaikeine lauserakenteineen. Tuntui heti kuin olisi ollut täpötäydessä, puheensorinan täyttämässä huoneessa keskittymishäiriöisenä juhlijana. Lentävä Hiiri oli ihan mahtava sivupersoona! Samoin vähä-älyinen kuningas.
Jos joku kritiikki pitää sanoa, niin en ehkä niin pitänyt henkilöiden nimistä. Ne jotenkin vaikuttivat ulkopuolisilta ja liian samanlaisilta kuin joissakin muissa fantasiatarinoissa.
Novelli tavoittaa jotenkin sellaisen salaperäisen elämän, joka on tuttua, mutta missä jokin on vinksahtanut. Tuntuu kuin Jalavan tarina olisi tapahtunut omalla kohdala - mutta ehkä jossain toisessa elämässä. Pidin paljon.
Lähetä kommentti
Sinun pitää kirjautua sisään lähettääksesi kommentteja!