Kaunokirjallisen työn esitys
Tottuneet sormet tapailivat otsaani, kulmiani, nenää.
Se oli vain tullut ja kysynyt:
"Saanko piirtää sinut?"
"Toki", olin vastannut.
Se oli nostanut aurinkolasit silmiltään ja sanonut olevansa sokea. Minä olin vain tuijottanut lumoutuneena noita häkellyttävän kauniita silmiä. Sokean silmiä.
Hän oli pyytänyt minua istumaan ja istunut viereeni ja alkanut sivellä. Posket, nenä, korvat. Alas leukaan ja suupieliin, nenään ja taas leukaan. Hellät kädet sivelivät silmäkulmiani, tekivät tarkkaa työtä. Leukaperien kauttakaulalle ja hartiat. Se siveli hiuksiani, kokeili niiden pituutta ja leikkausta, silitti. Minä istuin jäykkänä paikallani ja odotin. Kädet palasivat poskille.
"Hymyile."
Ohut hymynpoikanen kuroutui huulilleni, hän siveli niitä ja hymyili itsekin.
En tiedä kauanko me istuimme näin, hiljaisuuden ympäröiminä, mutta lopulta hän sanoi: "Kiitos, tämä riittää. Odota hetki." Hän kaivoi laukustaan kynän ja piirrustusalustan.
Minulla on samanlainen kynä.
Varmoin vedoin hän alkoi luonnostella, mutten nähnyt mitä, koska hän piti alustaa pystyssä. Minua hengästytti, en ollut hengittänyt kunnolla pitkään aikaan. Vedin syvään ilmaa keuhkoihini ja painoin silmäni kiinni.
Minua pyörrytti, oli epätodellinen olo. Halusin kotiin. Avasin silmäni ja katsoin poikaa, lyhyitä tummia kiharoita ja vahvoja käsiä jotka tekivät pikkutarkkaa työtä. Nostin käteni. Halusin koskettaa poikaa, noita tuntemattomia kasvoja, sameita silmiä, kauniita kulmia.
Poika oli kaunis. Miksen ollut nähnyt häntä ennen? Oliko hän vasta muuttanut?
Pojan ääni herätti minut mietteistäni. Vetäisin käteni nopeasti takaisin.
"Valmista tuli, saat pitää sen. Minun täytyy nyt mennä."
Hän nousi, laittoi aurinkolasit silmilleen ja otti laukkunsa. Hän otti jo askeleen ovelle päin, mutta pysähtyi kuin olisi miettinyt hetken.
Hän kääntyi ympäri.
"Olet kaunis", hän kuiskasi ja lähti. Katsoin paperia, omaa kuvaani joka katsoi takaisin hymy huulillaan, ja purskahdin itkuun.
Työn tiedot
Rakkautta sokean silmäyksellä
Poltergeist
» Kategoria: Kirjallisuus » Novellit» Työn pituus: 271 sanaa» Työ lisätty: 15.07 - 2007» Kommentoitu: 6 kerta(a)» Lisätty suosikkeihin: 1 kerta(a)
Tietoa työstä:
Tässä on tämmönen päiväkirjaan kirjotettu pikku tarina, toimisi vaikka prologina. Huomauttakaa jos siellä on kirjoitusvirheitä.
Jaksotuksia en ole kamalasti miettinyt, olkoon noin.
Kommentit
GemineWings
18:04 // 16.07 - 2007
Tämähän on todella kaunis idea, ja kauniisti toteutettukin. :)
Todella viehättävä idea, ja mukavan äänetön ja pysähtynytkin tunne. Vuorosanoja tässä novellissa ei paljoa ole, mielestäni hyvä asia. Tässä toimii tällainen minäkertojan äänetön ajattelu sekä sokean pojan muutamat lyhyet sanat.
Epätodellinen tunne tästä tulee, miten sokea poika oli löytänyt minäkertojan piirrettäväkseen? Epätietoisuus tästä tuo mukavan vivahteen ja salaperäisyyttä novellille, sekä antaa ainesta myös pidemmällekin kirjoitelmalle. Kauniisti osaat tunnelmaa luoda.
Ainoa asia, mikä jää tästä mieleen: ehkäpä minäkertojan itku on vähän liikaa ja irrallinenkin asia tässä novellissa? Mielestäni tämä voisi toimia paremmin äänettömänä pojan tarkkailuna ja unenomaisena kummasteluna, tämä ei välttämättä tarvitse mitään niin surullisen dramaattista kuin itku. Esimerkiksi paremmin voisi toimia vaikka piirroksen ihastelu (millainen siitä loppujen lopuksi tuli? Oliko se kertakaikkisen upea taideteos vai hatara yritelmä?), pojan ihmettely (kuka hän oli, tahtoiko minäkertoja tutustua häneen tarkemmin?) tai sitten vaikka tilanteeseen ja ilmapiiriin porautuminen. Mitä tahansa, kirjoittaja päättää. :) Ja makuasiahan tämä tietysti on.
"Minulla on samanlainen kynä", tuo sivuhuomautus on valtavan mukava yksityiskohta novellissa.
Jatka samaan malliin, en ole pitkään aikaan lukenut mitään näin herttaista. :)
Eilowy
13:11 // 20.07 - 2007
hmh. Kaunishan tämä on, mutta jättää minut silti jotekin tyhjäksi, ehkä sen takia, että takerrun liikaa siihen tosiseikkaan, että tapahtuma on epärealistinen. "Minulla on samanlainen kynä" palauttaa keskiosan hyvin maanpinnalle ja jotenkin kuroo koko novellia yhteen. PIdän siitä. Miksi minäkertoja lopussa purskahtaa itkuun? Siinä pohtimista lukijalle, ehkäpä turhankin dramaattinen lopetus. Minun on hankala samaistua, mutta silti tämä kertomus soljuu hyvin eteenpäin ja liukuu pehmeästi loppuunsa, ilman että se tuntuu jatkuvan ikuisuuksiin tai loppuvan kesken.
Maaster
23:18 // 22.07 - 2007
Kuten todettu, niin kaunis on. Nimikin miellyttää minua suuresti. Kertomus toimii muutenkin ihan hyvin. Ja pyysit huomauttamaan kirjoitusvirheistä: en ole kyllä aivan varma onko se varsinainen kirjoitusvirhe, mutta pitäisi kai kirjoittaa "Hän oli vain tullut ja kysynyt", eikä "Se oli vain tullut ja kysynyt". Mutta hyvä kokonaisuus!
homppa
12:15 // 10.09 - 2007
jep. meitsi oli ihan tohkeissani tuosta kohdasta missä se poika koskettelee kasvoja...hyvä pätkä kokonaisuudessakin...
Nanna
21:07 // 11.07 - 2008
"Olet kaunis"
Tuohon olisi voinut jo mielestäni lopettaa.
Olisin toivonut, että olisit jättänyt enemmän auki ja toisaalta kuvaillut enemmän esim. kasvojen tunnustelua, mikä hetki kirjoitettavaksi!
Olen lueskellut joitain runojasi ja niissä kadehdin suuresti valtavaa luovuuttasi ja rohkeuttasi kokeilemiseen. Sinulla on hurjasti ainutlaatuisia, aidosti uusia ideoita, joita ei ainakaan minun kapasiteetillani takuulla syntyisi. En tajua mistä ammennat niitä, mutta ainakin sinun on syytä olla ylpeä luovuudestasi.
Toteutukset eivät ehkä aina täysin vastaa sitä alun ideapilkahdusta tai sytytä, mutta sinun mahtavalla rohkeudellasi ja mielikuvituksellasi peset minut ja monen muun kollegasi vielä reilummin, kunhan saat lisää teknistä taituruutta.
Lue hulluna.
Lähetä kommentti
Sinun pitää kirjautua sisään lähettääksesi kommentteja!