Kaunokirjallisen työn esitys
Uusi/New: 1-3
Vierailuja
Mun aamuni alkaa taas samaan tapaan. Nousen vastahakoisesti ylös sinisistä lakanoistani, pesen hampaani ja kasvoni, petaan sänkyni, puen päälleni ja ehostan itseäni. Parhaita puoliani, aivan niin... Rankka elämä.
Nyt on kesäkuun puoliväli, joskus aurinko paistaa ja joskus ei. Mun aamuni alkaa suunnilleen yhdeltätoista, jos en ole ollut ulkona menojalalla. Mä en ole edes töissä, vitun luuseri. Tai olen mä tavallaan hommissa, mutta en missään mistä jaksais jaaritella sen enempää. Elokuussa mä olen lupautunut meneen yhteen kauppaan. Katsotaan nyt.
Nyt mä menen tapaamaan mun hienoja drugiani Lucya ja Jakea. Ne on olevinaan joku pari kun ne asuu yhdessäkin, aika isossa kerrostalohuoneistossa. Kuitenkin ne kumpikin nussii ketä huvittaa. Mä en moiti lisääntymisviettiä, mutta jos päättää olla parisuhteessa, niin... No mä en kyllä pystyis sellaiseen. Parisuhteeseen.
Mä en ole ihan varma, missä mä tapasin Jaken. Se oli eri aikaan kuin Lucyn tapaaminen, johon mä tutustuin yhden Breezen pippaloissa. Voi, ne oli kyllä hurjat bileet. Breeze joutui tosin Laitokseen tässä puoli vuotta sitten. Jaken mä taisin tavata, kun mä tutustuin yhteen Jamesiin ja sen komppaniaan. Niitä mä en ole nähnyt ainakaan vuoteen.
Mä koputan niiden likaiseen oveen, koska ovikello on rikki, ja pureskelen kynsiäni. Ne on tosin jo tarpeeks lyhyet ja maistuu pahalle kynsilakan takia. Oven takaa ilmestyy väsynyt Jake, joka hieroo silmistään unihiekkaa ja hymyilee. "Kato, Coma, tuu tänne!" Se rutistaa, halaa oikein kunnolla ja sulkee sitten oven.
"Lucy nukkuu vielä," Jake sanoo kun se istahtaa nuhruiselle sohvalle matalan lasipöydän ääreen. Se alkaa kääriä sätkää vähän tärisevin käsin.
"Nukkuu vielä? Kello on yksi!"
"Joo, mutta sillä oli hommia." Joo, Lucyn hommat tiedetään. Mä en tajua miksi noi ei hanki kunnon töitä, vaan Lucyn pitää huorata. Jake on diileri. Myyjä ja käyttäjä. Jos se vaan myis, ei Lucyn tarvis myydä itseensä.
"Haluatko sä jotain?" Jake katsoo silmiin. "Ei kiitos," vastaan ja katselen kun se pyörittelee tottuneesti meheviä marisätkiä. Jake on hyvä tyyppi, vaikka Breeze ja Jonathan haukkuukin sitä joskus. Jake on reilu, eikä se jätä kaveria pulaan. Se on 27-vuotias, huumeet on pitäneet sen hoikkana. Sen kaikki rahat menee kamaan niin miten se edes voisi syödä mitään! Välillä mä ihmettelen kyllä, miten se kestää pilven jälkiseuraamukset eli kauheat mässyt. Sillä on likasen vaaleet hiukset, jotka roikkuu päivettyneen ihon ja vihreiden silmien päällä. Korvis koristaa sen vasenta korvaa, hopeinen ketju sen kaulaa. Nyt sillä on päällään vaan vanhat pyjamahousut ja se näyttää vähän avuttomalta. Se ei ole ihan luuviulu ja pituuttakin on miehen mitan verran, mutta jotenkin se vaikuttaa epätoivoiselta.
"Mitä?" se kysyy kun mä toljotan sitä ajatuksissani. Ei sillä, että mä olisin siitä kiinnostunut. Ei, ei.
"Ei mitään," hymyilen. Sekin hymähtää ja jatkaa sitten sätkänsä käärimistä. Viimeisen sätkän. Mä istun sen vieressä jalat sohvalla, katselen niiden tuttuakin tutumpaa asuntoa. Sitten Jake lopettaa ja katsoo muhun. Luulis, että se sytyttää kääryleensä niin kuin tavallisesti, mutta väärä luulo. Se tulee lähemmäs ja katsoo koko ajan tiukasti silmiin. "Kuule, Coma," se aloittaa, "meetkö sä katsomaan Breezeä tänään?"
"Joo, jos mä kerkeän."
"Sano sille terveisiä. Se ei suostu tapaan mua eikä mitään... Se luulee vieläkin, että mä olin se joka..."
"Joo, joo. Kyllä se vielä oppii," sanon ja yritän nousta ylös. Jake tarraa kiinni ja mun on istuttava alas. Mä vähän ihmettelen sen käytöstä.
"Pitäisköhän Lucy herättää..?" koitan, mutta Jake vaikuttaa päättäväiseltä: "Ei. Antaa sen olla." Se katsoo koko ajan syvälle silmiin ja lähenee... Mä ikään kuin jään sen alle, kun sen kädet on kaltereina. Se sanoo: "Mun on pitänyt... kertoa sulle... mun todella tekis mieli yrittää sun kanssas."
"Mitä sä meinaat?" kysyn ennen kuin yritän paeta.
"Kyllähän sä tiedät, sä olet hyvä tyyppi, Coma..." se sanoo ja sen silmät on ihan mustat ja niihin uppoaa ja se uppoaa mun suuhuni, sen huulet on painavat, ja... Mun silmät rävähtää auki, Jaken silmät on kiinni ja mä alan mumista niin, että sen on pakko lopettaa.
"Mitä nyt?" Jake nousee ja kysyy. Viattomana se seisoo mun edessäni, hämmästyneen näköisenä ja kyrpä pystyssä. Mä pulistan päätäni ja nousen, ohitan Jaken, joka jää katselemaan mitä meinaan.
"Mitä nyt?!" se huudahtaa vielä kun avaan ulko-oven. Käännyn ja hymyilen: "Ei mitään. Jake, säkin olet hyvä tyyppi."
Huhhuh. Tota mä en hyväksy. Tai mä en ainakaan ala tollaseen osalliseksi. Vaikka ehkä se on Lucylle ja Jakelle ihan sama, mutta omasta moraalista tässä on kyse. Mitkään meidän keskusteluista ei oikeuta mua tällaiseen. Eikä mua edes kiinnosta olla toinen vaihtoehto tai mitään sitä vähempääkään.
Päätän lähteä Jonathanin luokse ennen kuin menen Laitokselle. Jonathanilla on aina parhaat kamat, paremmat kuin Jakella. Tosin kalliimpaakin, mutta laatu maksaa. Jonathanin luukku on lukaali yhdelle. Se on kolmio ja siellä on kaikki mitä yksin asuva mies nyt voikaan tarvita. Se on myös hienolla paikalla, lähellä keskustaa mutta parvekkeelta näkee myös kaupungin puutarhaan. Sinne mä muuttaisin jos mulla olis varaa. Mutta ei ole. Jonathan on päässyt elämässään pitkälle. Painan hohtavan valkoisen kerrostalon ovisummeria ja Jonathanin viehko ääni kysyy "Joo?"
"Coma tässä, päästätkö?"
"Jep, jep."
Menen viidenteen kerrokseen. Jonathanin ovi on jo houkuttelevasti raollaan. Jonathan on tullut just suihkusta, se pistää vapautuneesti housuja vasta jalkaansa kun se tervehtii: "Terve. Saisko neidille olla jotain?"
"Hei... Tuutko katsoon Breezeä tänään?"
"Mmm... En mä tiedä. Mun pitää mennä palaveriin kolmeks." Niinpä tietenkin. Unohdinko kertoa, että Jonathan on huumediilerin lisäksi menestyvä liikemies? Siis myös muilla bisneksen osa-alueilla. En mä ole oikeastaan päässyt selville missä firmassa, mutta kuitenkin. Mä istahdan upottavalle, mustalle nahkasohvalle ja odotan, että se saa puettua. Lopulta Jonathanilla on oikein puku päällä. Ja lenkkarit. Naurettavaa. Jonathan tulee siihen mun eteeni kampaan tukkaansa. "Niin haluaisitko sä jotain? Mulle on tullut uusi lasti hyvää hepoa ja mukavan pehmeää maria. Saisko olla?"
"Ei kiitos. Mutta jos mä saisin mehevän happomerkin, niin olisin kovin tyytyväinen."
"Selvähän se. Olettekin onnekas, sillä kaveritarjouksen voimassa ollessa saat yhden merkin ilmaiseksi."
"Mutta sehän ei ole ollenkaan kannattavaa!"
"On se, jos tutuilta ottaa kaksinkertaisen hinnan. Multa löytyy kuitenkin parasta, mitä on," Jonathan nikkaa mulle silmää ja ojentaa keltaisen merkin. Mä kiitän ja laitan pienen, kevyen merkin suuhuni. Annan sen imeytyä, sulaa, liueta ja odotan vaikutuksia.
Jonathan katselee mua, mä huomaan. Sitten mun nenääni tulee tuoksu, se on kaunein kukkapenkki jonka olen ikinä nähnyt. Paitsi se kukkapenkki jatkuu ja jatkuu vaan, eikä se ole kukkapenkki vaan kukkaniitty, ja se tuoksuu aivan täydellisesti täydelliseltä. Aurinko paistaa jotenkin täysin silmiin, se on todella kirkas, mutta ei se haittaa koska kaikki on niin kaunista. Mä juoksen täysillä siellä kukkaniityllä, kukat koskettelee mun varpaitani. Mä en ole ikinä juossut näin lujaa, vaikka mun ei ole edes kiire minnekään. Mä melkein liidän, mä en tunne enää kukkia mun varpaissani vaikka mä näen ne kyllä, mutta mä nousen eikä mun tarvi enää tehdä yhtään mitään. Mä vaan menen, nyt hitaammin, ja kaikki on niin kirkasta enkä mä edes lennä kun mä vaan olen ja liidän. Mun sisimmästäni tulee hyökyaalto ja se nousee ja se on valtava, mun vartaloni nousee sen mukana, ja se aalto menee suoraan mun lävitseni. Ja se tuntuu aivan ihanalta. Sitten mä hiljaa menen alas päin ja kukkaniitylle ja kukkapenkille, ja sitten vaan tuoksuu ihanalta. Sitten mä olen siinä nahkasohvalla. Mun on kuuma, mutta ihana olo. Mä olen sikiöasennossa ja Jonathan juo mehua mun vierelläni. "Oliko hyvä matka?"
"Oli. Mutta kauheen lyhyt vaan."
"Ei se nyt niin lyhyt ollut."
"Oletko sä nähnyt Jakea?" Jonathan kysyy.
"Olen. Miten niin?"
"Tiedätkö sä mitä se kusipää puuhailee?"
"Miten niin?"
"Mä näin Lucyn viime viikolla hommissa. Näytti tosi huonokuntoselta."
"Ai. En mä ole Lucya nähnyt. Se oli kuulemma eilenkin ollut töissä. Ei se kai mitään vakavaa sitten ainakaan ole."
"Ei se ainakaan Tiannan kanssa ollut."
"Meinaatko sä, että se heittaa keikkaa yksin?"
"Joo. Itse asiassa Tianna näki Lucyn viimeks kun mäkin näin sen."
"Just... Tänään se oli vaan hirveen väsynyt töistä."
"Sanoko Jake niin?"
"No joo."
"Just."
Mä yritän vaihtaa puheenaihetta ahdistavan hiljaisuuden vallitessa. Me kumpikin vaan tuijotellaan ja hengitetään. Joissain asioissa meillä on ihan selkeästi eri näkemykset. "Tuutko sä illalla meidän kanssa?"
"Mä pääsen kahdeksalta. Missä te ootte?"
"En mä tiedä. Pyöritään kulmilla. Robbie sano jotain Keatonin pelottelusta."
"Se vois olla hauskaa. Mutta mä soittelen."
"Selvä."
Mä poistun hohtavasta talosta. Aurinkokin jo vähän paistaa. Mä venyttelen vähän, päivän painot pois. Sitten mä otan bussin joka menee lähemmäksi Laitosta. Itse asiassa Laitokselle menee vain yksi ainoa bussi, koska koko rakennus on niin syrjäisellä paikalla. Laitos on harmaa, kapinen, ruma vanha luukku, jonka ikkunoissa on kalterit. Pihamaa on hoidettu, joo, mutta eipä siinä paljon hoitamista olekaan. Parit penkit ja puskat on, mutta ei sitten niin mitään muuta. Ei mahdollisuuttakaan, että potilaat parantuis.
Mä kysyn aulassa Breezeä. Hoitotäti katsoo kummallisesti, ensin nostaa toista kulmaansa ja sitten muljauttaa silmänsä melkein ulos kuopastaan. "Sähän kävit täällä viime viikolla, vai mitä?"
"Joo, yritän joka viikko."
"Vai niin..." se hoitotäti sanoo ja huokaisee. "Hyvä on, kysymme häneltä haluaako hän tavata sinut. Aina olisi kätevämpää jos varaisitte ajan etukäteen."
"Joopa joo. Ei sitä kiireinen ihminen aina tiedä milloin liikenee aikaa."
"Just. Menepäs tuonne odottamaan, hoitaja hakee sinut kohta jos tapaaminen sopii."
Olen hiljaa, mutta itsekseni mietin miten hitossa se tapaaminen ei nyt yht´äkkiä sopisikaan. Ärsyttää tuollainen pilkun nussiminen. Aina Breezelle sopii, nyt ei ole tapahtunut mitään mikä estäisi sen. Ihme toimintaa. Vaikkakin tuttua.
Masentavan näköinen hoitaja tulee mua kohti ja sanoo sitten: "Sinulla oli tapaaminen?" Nyökkään ja se ikään kuin vie mua käytävää pitkin. Mä kyllä osaisin tupakkahuoneeseen jo itsekin. Breeze ei tapaa ketään yleensä muualla kuin savun hajuisessa, pienessä huoneessa. Breeze istuu jo ikkunan tykönä kun mut jätetään ovelle. Se hymyilee vähän, vaikka sen kasvot on harmaat kaikesta tästä paskasta sisäilmasta, typeristä ihmisistä ja ruoasta jota ei voi syödä. Mä menen sen luokse ja lyön sitä kevyesti olalle.
"Mitä kaveri?"
"Samaa paskaa," Breeze sanoo yltiöpositiivisesti ja jatkaa "ne meinaa antaa mulle oman hoitajan. Ja mä kuulemma tarvitsen sitä. Ja vitut. Se vaan maksaa mulle, siis tajuatko sä, multa vievät viimeisetkin rahat!"
"Tietenkin. Miks sä muka oman hoitajan tarvitsisit?"
"Sano se mulle! Vittu ku en tarvi. Ne sanoo et en pysty huolehtimaan itsestäni kunnolla. Ja et en tule muiden kanssa toimeen. Voi vittu."
"Säkö? Sähän tulet mainiosti toimeen kaikkien kanssa. Lyöt luun kurkkuun niiltä jotka asettuu poikkiteloin."
"Nimenomaan," Breeze naurahtaa, "vittu nimenomaan."
"No, onkos muuta?" kysyn. Niin kuin aina.
"No Claudia kuoli sunnuntaina. Veti itsensä hirteen niin ku vittu kaikki täällä. Eikä vittu mikään ihme."
"Miten sellasta voi näin hienossa laitoksessa päästä tapahtumaan?"
"Vittu sano sä se mulle," Breeze hekottaa ja yskii.
"Eikö sillä ollut omaa hoitsukkaa?"
"No ei tasan. Vittu ei kai ne ole niin tyhmiä, että millään tavoin auttais vittu niitä hädässä olevia. Ne haluaa tappaa vittu meidät kaikki."
"Ai että omahoitaja sun laisille ja ei missään tapauksessa sellaisille kuin Claudia?"
"Nimenomaan, vittu tasan niin."
Breezen vaalea tukka näyttää harmaalta, ihan niin kuin sen ruskeat silmät, verevät huulet ja kaunis, kuulas ihokin. Tässä talossa sen vihreet vaatteetkin näyttää harmailta. Sen tukka on leikattu polkaksi. Kun Breeze vetää lommosiin poskiinsa toisella kädellä savua, sen toinen käsi vetää hiuksia korvan taakse.
"Jonathanilta terveisiä," sanon. Päätän selittää Jakesta vasta lopuksi.
"Ai, kiitti. Kävitkö sä siellä?"
"Joo, tulin sieltä suoraa."
"Onko sillä vielä systeemi pystyssä? Veditkö sä sauhut?"
"On sillä. Ja en mä sauhuja. Sille oli tullut uutta kamaa hiljattain. Mutta mä otin merkin."
"Se Jonathan mahtaa olla kiireinen mies bisneksineen."
"Onhan se vähän. Kuinka niin?"
"Se on käynyt katsomassa mua viimeks... ootas.. puol toista kuukautta sitten. Se soitti kolme viikkoo sitten viimeks."
"Mä en tiennytkään. Onhan sillä kiireitä. Mutta kyllä se haluais nähdä sua, se sanoi niin," sanon enkä ole varma valehtelenko vai en.
"Niin kai," Breeze sanoo hiljaa ja katsoo kaltereiden läpi ikkunasta pihalle.
"Oletteko te hommailleet mitään?" Breeze kysyy hiljaisen hetken päätteeksi. Mietin tulevaa iltaa ja vastaan: "Viime viikon jälkeen mä olen ollut mukana ku me vierailtiin Parisin klinikalla. Robbie ja China Boy on käyneet vierailulla Atkinsonin pojalla. Tänään pitäis mennä Keatonille. Tai no, se on tarkotus."
"Ai Robbien tarkotus?"
"Niin. Tai no, meidän kaikkien."
"Vittu, se vanha veijari," Breeze hymyilee niin, että sen valkoiset ikenet näkyy. Tai harmaat.
"Tosiaan..." esitän muka juuri muistanutta, "mä kävin Lucylla tänään."
"Mitäs se?"
"Ja Jakella," lisään ja Breezen ilme muuttuu heti. Se laittaa pureskellun, maalatun kyntensä suuhunsa ja mutisee, "Aha."
"Lucy nukku. Mä en edes nähnyt sitä," mainitsen varovasti, peläten räjähdystä. Breeze on hiljaa.
"Jake lähetti sulle terveisiä. Se haluais nähdä sut."
"Tiedetään. Vittu joo, tosiaan."
"Sun pitäis ottaa se vastaan. Tai edes vastata sen puheluihin."
"Mikä sä olet mua neuvomaan?"
"En kai mikään. Mutta mä tiedän, että Jake haluais selittää sulle."
"Selittää mitä? Voi vittu, ne keskustelut on käyty. Olis voinut vaan varottaa ennen ku teki tän mulle. Vitun kusipää runkkari saatana."
"Se..."
"Onko se selittänyt teille? Vittu kääntänyt asiat päälaelleen, ei, se on vittu se syytön, viaton pikku paskiainen. Onko se selittänyt teille, mitä?"
"Se ei ole puhunut siitä illasta mitään. Ei sanallakaan."
"Pitäköön sitten turpansa kiinni. Lopullisesti, mieluiten," Breeze tiuskaisee vihaisesti ja yskii sitten kovaa.
Mä nousen valmiina lähtemään.
"Pidä itses kunnossa, Breeze." Se on hiljaa. Odotan joitain sanoja, mutta ei kuulu. "Älä sä sentään vedä itsees naruun. Sä pääset täältä pois nopeemmin." Hiljaista. Avaan tupakkahuoneen oven, kun sitten vihdoinkin Breezen ääni kuuluu: "Kiva, kun kävit, Coma."
"Kiva, kun otit vastaan."
Hoitaja oven toisella puolella iskee kiinni harmaaseen Breezeen.
Keaton
Me ollaan parkkipaikalla ja odotetaan, josko Jonathan suvaitsisi ilmestyä paikalle. Ilta on aika viileä, varsinkin jos on pukeutunut yhtä ajattelemattomasti kuin minä. Lyhyt hame ja ohut takki eivät paljon lämmitä. Mutta olen mä aika tyyliniekka.
Sitten Jonathanin musta maasturi kaartaa paikalle. Kello on ehkä yhdeksän ja me ollaan hypelty kylmissämme ainakin puoli tuntia. Robbie ja Thomas on melkein raivoissaan Jonathanille, joka näyttää viattomalta hypätessään ulos autostaan.
"Carlingonin mulkvisti luulee omistavansa 24 tuntia!" Robbie huudahtaa Jonathanille, joka nostaa kätensä ylös: "Ilta on vielä nuori!"
"Laitetaan sitten tossua toisen eteen," Thomas sanoo kohdistaen kaikkien ajatukset itse asiaan.
Robbie ja Jonathan kävelevät porukan etunenässä, Robbie kuulina tupruttelee savukettaan. Thomas ja sen tyttöystävä Mary kulkee kietoutuneina toisiinsa mun edelläni. Mary on kyllä niin hyödytön, se ei tee mitään muuta meidän porukassa kuin kiljuu kovaa ja korkealta ja ryyppää. Aina jos me löydetän hyvä saalis, se vaan tylsistyy jos se ei saa osaansa muutettua viinaksi. Mutta Thomas on kunnon veikko, sen vartalo on luotu toimimaan. Thomas ja Mary on olleet yhdessä suunnilleen kuusi vuotta ja sen huomaa. ne on alkaneet ulkoisesti muistuttaan toisiaan ja muutenkin niitä olis vähän vaikea erottaa toisistaan.
Mun vierelläni kävelee meidän hiljainen kaverimme Troy. Se ei paljoa löpise, mutta se on tällaisina hetkinä jopa toivottavaa. Tällaisina hetkinä, eli kun yrittää keskittyä illan suoritukseen. Troy vaikuttaa lähinnä hermostuneelta. Se napsuttelee sytkäriä koko ajan, joka on sinänsä tyhmää koska meihin kiinnitetän huomiota. Mutta Troyn hermostuneisuuden ymmärtää. Sillä on kaikkein kireimmät välit Keatoniin. Tai no joo, on Robbiellakin kun se siitä aina vauhkoo, mutta Troy on se, kenet Keaton uhkaa passittaa vankilaan. Niillä on myös aina ollut kilpailua samasta naisesta, Yvonnesta. Troy ja Keaton on myös se pari, joilla on aina ollut kahdenkeskisiä nyrkkitappeluita. Tällä hetkellä Yvonne on Keatonilla ja se tekee Troyn entistäkin vihaisemmaksi.
Keaton on 32-vuotias mies, jolla on kioski tässä lähellä. Erittäin typerä ammatin valinta, saanen sanoa. Varsinkin jos se tietää meidät ja mitä me voidaan tehdä. Ja kyllä se tietää.
Me astutaan sisälle kioskiin, Robbie ensimmäisenä. Oven kelloista kuuluu kilahdus ja ainoa työntekijä Keaton itse pyörähtää takahuoneesta tiskille. Keaton näyttää pökertyvän, sen silmät on isoina ja sen suu on hetken auki ennen kuin se älyää sulkea sen. Se haroo punertavaa tukkaansa: "Mitä te täällä teette?"
"Tultiin ostoksille," Jonathan sanoo ja jatkaa: "Ei sulla kauheesti asiakkaita näytä olevan."
"Lähtekää meneen tai mä soitan poliisit." Se yrittää olla rauhallinen mutta sen ääni värisee.
"Tosi uskottavaa," Jonathan siristää silmiänsä ja tipauttaa yhden papupurkin lattialle. "Hups."
"Ihan totta, lähtekää nyt vetään täältä," Keaton käskee.
"Ketään ei pelota," lähden kävelemään tiskiä kohti, "paitsi sua."
"Älä yritä," Keaton melkein tärisee. "Toiko teidät tänne yllytti?" Se osoittaa ympäriinsä haahuilevaa Troyta.
"Ei," Robbie töksäyttää. "Ajateltiin kaikki tulla sua tervehtimään. Että miten sulla menee nykyään? Onko rahaa tarpeeks? Onko poliisille ollut asiaa?"
"Jos te meinaatte sitä Troyn hyökkäystä, niin..."
"Anteeks mitä?" Troyn huomio kiinnittyy meihin muihin päin kun se kuulee oman nimensä.
"Se olis ihan oikein tehdä ilmotus. Mutta en ole vielä tehnyt," Keaton irvistelee.
"Sä et voi väittää sitä ainakaan yksipuoliseksi hyökkäykseks. Sä olit ihan yhtä lailla mukana," Troy sanoo.
Mä menen siihen tiskille istumaan ja alan sormillani etsiä taskussani roikkuvaa pienen pientä linkkuveistä.. Katson Keatonia suoraan silmiin kun se kiljuu "Mene pois siitä!" Sen elämä olisi niin paljon helpompaa jos se ei yrittäis esittää niin kovaa jätkää.
"Älä ole neiti, Keaton," tiuskaisen ja otan veitsen käteeni. Keatonin ilme muuttuu taas, mutta se on ihan hiljaa.
"Jos ovi ei ole kiinni niin sulkekaa se," käsken. "Tämä kioski ei ole nyt auki."
"Te ette voi tehdä mitään, teidät saadaan kiinni, teidät tunnetaan," Keaton yrittää selittää.
"Tunnetaan?" kysyn. Mä olen ihan lähellä sen tärisevää naamaa. "Älä nyt imartele. Säkään et tiedä kuin Troyn nimen. Kuka meidät vois tuntea?"
"Vai tarkottaakohan herra Keaton valvontakameroita?" Robbie kysyy esittäen. Jatkan esittämistä: "Oo, tarkoittaakohan?"
"No sille pitää tehdä jotakin!" Thomas huudahtaa iloisesti ja ottaa jostain käteensä Magnumin.
"Heitä tänne se, mä tunnen tän paremmin," Troy sanoo ja Thomas heittää aseen tälle. Troy tähtää tiskin yläpuolella olevaan kameraan ja pam! Pam kuuluu vaan meidän päässä koska Thomas on hankkinut äänenvaimentimen. Se näyttää kauhealta möhkäleeltä noinkin pienessä aseessa. Sitten kuuluu toinen pam, kun Troy ampuu oven luona olevassa nurkassa olevan kameran. Keaton melkein repii hiuksia päästään. "Meidän pikku-Batman hikoilee verta täällä," sanon. Samassa Robbie ja Jonathan hyppää tiskin yli. Troy huutaa: "Älkää helvetissä menkö takahuoneeseen, siellä on kamera!"
"Selvä," Robbie nyökkää. Sitten se kumartuu ihan Keatonin korvan juureen, "Sitten sä kiltti poika menet ja irrotat noi kamerat ja laitat ne nätisti Maryn antamaan muovipussiin."
"Maryn?" Keaton kysyy tyhmänä.
"Voi jumalauta, peelo!" Jonathan lyö kätensä otsaansa.
"No ei paljon oo väliä!" Robbie katsoo ensin Jonathaniin ja sitten sanoo Keatonille: "Kipin kapin, nyt." Ja Keatonhan tekee työtä käskettyä. Mary on juonut jo kaljaa hyllyistä, mutta kykenee vielä pitään muovipussia auki.
"Mä niin ilmotan teistä!" Keaton tärisee.
"Enpä usko, Batman," pudistelen päätäni ja heiluttelen pikkuveistäni.
"Jos sä, Troy, luulet tällasella paskalla rikollisella touhulla saavas Yvonnen takas niin oot kyllä väärässä!"
"En mä luule. Enkä mä haluakaan sitä valehtelevaa lehmää takas," Troy yllättää. "Mä tiedän et se rakastaa mua, etkä sä voi sille yhtään mitään. Mutta se saa olla nyt pallo sun jalassas. mä en tahdo sitä. Mä haluan vaan pitää elämäni, eikä siihen kuulu vankila, ei sakot, ei..."
"Sä olet niin vastuuton!" Keaton keskeyttää.
"Päin vastoin," Troy sanoo, "mä kannan vastuuta. Nyt tämä kaveri ottaa vähän kassasta rahaa. Se vastaa sitä rahasummaa, jonka mä olen Yvonneen investoinut. Ei, ei se ole mahdollista. Se olis aivan liian iso summa." Sitten Troy ottaa mun hartoista kiinni, "Mutta nyt tämä tyttö viiltää suhun pikku viillon. Se on siitä sun kaveris tekemästä haavasta. Ja esimakua tulevasta, jos et ole kiltti poika."
Mun olis tehnyt vielä mieli pelotella sitä Thomasin mahtavilla jalkalihaksilla, mutta jätän asian sikseen ja keskityn tehtävääni. Lopulta me jätetään Keaton pelokkaana, verta vuotavana ja vähän köyhempänä kioskiinsa. Joka on taas auki.
"Mitäs huomenna?" Robbie kysyy, kun rahat on matkalla jaettu tasan kaikille.
"Mä menen töihin," Jonathanin vastaus ei ole yllätys.
"Mä ajattelin suunnistaa illalla Butterflyihin," sanon. Saan myös seuralaisen; "Mä tulen mukaan," Troy ilmoittaa. Thomas ja Mary kiehnää viinanhuuruisina kiinni toisissaan ja Robbie ei tiedä tulisiko mukaan Butterflyihin vai mitä tekisi.
Butterfly
Butterfly on omalla tavallaan tyylikäs, ajaton baari. Se on tummasävyinen ja vähän tunkkainenkin, mutta siellä soi hyvä musiikki. Ylhäällä katossa on rautahäkkejä, joissa tytöt "tanssii", eli hetkuttaa äässejään miehille ja ilmeilee. Mä olen tehnyt valituksen tästä seksismistä, sillä mun puolestani ne voisivat pitää miehiäkin siellä häkeissä keikuttamassa itseään! Johto ei ole kuitenkaan innostunut siitä aatoksesta, en tiedä sitten mahtoiko mun esitystavallani olla vaikutusta. Valituksen ihmettelevälle baarimikolle tehdessäni taisin olla pahimmassa laskuhumalan aallokossa ja hikottelin joka toisen sanan väliin. Joka tapauksessa tällä paikalla menee niin hyvin, että vaikka mä en oliskaan asiakaskunnassa, niin ei tämä rotisko silti konkkaan menisi. Butterfly-baareja on ympäri maailmaa ja tällä paikalla onkin suhteellisen hurja maine ja menneisyys. Joku Bonnie & Clyde -juttu joskus.
Mä ja Troy istutaan pöydässä kaksisteen, ei se Robbie sitten tullutkaan. Se keksi uusia hommia, kuten tavallista. Troy sanoi heti aluksi, että "Mä tulin sitte iskeen naisia. Koita säkin etsiä mies", mutta tässä sitä istutaan ja puhutaan syvällisiä. Mä tahtoisin hajaantua ettei saalis menis muille.
"Mutta tänäänkin mä olin tosi hyvä ihminen, koska mulla ei ollut syytä olla paha. Mä avasin ovet, hymyilin, autoin tuntemattomia ostosten kanssa... koska mua ei oltu laiminlyöty!" Troy meuhkaa. Meillä on taas se tavallinen, oikeutettua vai ei- keskustelu meneillään.
"Joo, mutta ei sun tarvi olla hyvä muiden takia. Sä elät omaa elämääs, sä oelt ainoa joka siitä on vastuussa."
"En mä tee sitä... tai en mä muiden takia. Mulle tulee sellasesta parempi olo."
"No sitten," nyökkään.
"Mä olen Keatonille paska vaan koska se on mulle paska. Ja koska se tekee mun elämästäni koko ajan paskemman," Troy alottaa Keaton-jankutuksen taas pienen hiljaisuuden jälkeen.
"Ei sun toiminnan pitäis riippua kenestäkään muusta kuin susta itsestäs."
"Nii-in!" Troy huudahtaa, "Itseni takiahan mä olenkin sille paska. Lopettaakseni sen vittuilun. Ettei se tee mun elämästäni kurjempaa kuin se on. Hammas hampaasta, tiedäthän."
"Hammas vähän etukäteen hampaasta. Joo, tiedän. Hei Troy, me ollaan kaikki samassa veneessä. Kukaan ei ole syytön."
"Onhan. Joillakin ei ole mitään tekemistä tän jutun kanssa."
"Niin mutta kaveria ei jätetä. Jos Keaton aikoo syyttää sua jostakin..."
"Jostain minkä se on itse alottanut!" Troy selventää väliin.
"Niin, " huokaan syvään, "niin sen pitää syyttää meitä kaikkia."
"Niin kai. Ja kuka sanoo, että syytön on yhtä kuin hyvä?" Troy innostuu.
"Aivan, sitä sopii miettiä."
"Oikeesti, tietämättömyys on väärin, toimiminen on oikein."
"Niin onkin. Palatakseni Keatoniin, sen kuului saada opetus."
"Joo, mutta Keaton ei ole syytön."
"Tiedetään, mutta se on väärällä puolella."
"Se on tiedossa."
"Ja meillä on oikeus määritellä oikea ja väärä tässä asiassa, sillä me ollaan se toinen osapuoli. Niillähän, Keatonin porukalla siis, on oma näkemyksensä, mutta sehän on siis väärä. Ja nyt mä voin sanoa olevani oikeassa, koska mulla on oikeus omaan elämääni ja sen päätöksiin."
"Se on tiedossa," Troy naurahtaa ja huokaisee. Sitten se pitkästä aikaa katsahtaa ympärilleen ja sanoo: "Jos nyt tän ilmaa puhdistavan keskustelun jälkeen lähtis saalistamaan."
"Erittäin, erittäin hyvä idea."
Tänä iltana ärsyyntyneisyydestään johtuen harvinaisen puhelias Troy on 28-vuotias. Sen melkein siiliä ruskeaa tukkaa koristaa pidempi suortuva otsalla. Nyt kun se tuolla yrittää vikitellä jotain blondia, se näyttää gigololta suoraan 80-luvulta. Sillä on musta pikkutakki, mustat housut ja keltainen t-paita. Ei Troy ole pahan näköinen ollenkaan, mutta vielä parempi olisi jos se vaan suosiolla jättäis lirkuttelut sikseen. On se tainnut unohtaa Yvonnen, ainakin väliaikaisesti, mutta kyllä sitä silti ärsyttää kun se hävisi miehisessä taistelussa Keatonille. Keatonille kaikille maailman miehistä, sille punapäälle paskakasalle.
Mulla ei ole kyllä yhtään intoa katsella tarjontaa. Kun mä katsahdan ympärilleni, kaikki tuijottaa ylhäällä itseään keikuttavia naikkosia. Päätän nousta tukkijaloilleni ja piristää itseäni jollakin turhan kalliilla drinkillä. Määränpäässäni baarimikko nojaa odottavana tiskiin, jotta kuulisi mun tilaukseni kaiken melun läpi. "Mmm... Melodia vaikka," saan sanottua puolen sekunnin mietinnän jälkeen. "Tulossa," ruskeasilmäinen mikko sanoo. Melodia. Voi vittu mikä nimi. Kukakohan senkin on keksinyt? Kuka voi liittää musiikin ja alkoholin yhteen? No rokkitähdet, tietenkin. Kaikki luovat ihmiset on juoppohulluja.
"Kiitos," sanon ja maksan juomani saman tien kun se eteeni nakitetaan. Katson vielä kummallekin puolelle josko vaikka olisi jotain hyviä tapauksia, mutta aika köyhä on tilanne. Päätän keskittyä juomani litkimiseen ja musiikin kuuntelemiseen. Tällaisia nämä illat on yleensä muutenkin. Kaikki muut puristelee toistensa perseitä ja mä tyydyn silmäpeliin lasissani lilluvan mansikan kanssa.
"Viski ja Melodia, kiitos," miesääni mun viereltäni sanoo baarimikolle. Joku tekee ihan hyvän valinnan. Mun Melodiani on soljuva, sointuisa ja sulava. Ja hiukan karvas, miellyttävä jälkimaku ja kaikki! Saan sen lasin loppuun ja heti perän mun nenäni eteen tökätään uusi samanlainen. Tai no, olen vähän kääntyneenä toiseen suuntaan niin ei se ihan mun nenäni edessä ole. Mutta ihmetyttää tällainen palvelu, joten käännyn. En saa silti ilmaista juomaa väsyneeltä baarimikolta vaan jotakin paljon parempaa. Tummat silmät kiiluu mun vieressäni. "Ole hyvä," se sanoo.
"Mä en aio maksaa sellasesta mitä en ole tilannut ja mikä ei ole edes uusi kokemus," sanon ja kohotan jo tyhjää lasiani.
"Sulle ei ole ikinä ennen taidettu tarjota juomista?"
"On. Ei tosin kukaan sellanen, jota en olisi edes nähnyt ennemmin."
"Se selittääkin asian," se hymähtää. Teen pikaisen läpitarkastuksen. Läpitarkastus osoittaisi tällä ukkelilla olevan tumma tukka, mutta tässä valaistuksessa en saa oikein selvää onko se tummanruskea vaiko musta. Sen silmät on tosi tummat, alaluomellekin on taidettu laittaa kajalia. Sillä roikkuu korvakorukin toisessa korvassa, huomaan. Mikäs pahis meillä tässä onkaan? Sen kauniin muotoisella suulla on ikuiselta näyttävä virnistys, kun se tajuaa mun tutkailevan sitä.
"Mikä sun nimes on?" se kysyy tosi omaperäisesti kun ollaan hymyilty puolin ja toisin.
"Coma," vastaan ja kysyn saman kysymyksen, ajatellen, että jos en ehdi sitä kysyä niin se vaihtaa koko puheenaihetta.
"Jude. Joskus mua kutsutaan myös nimellä Magnolia, mutta sun ei tarvi."
"Hyvä on. Jude." Mä hymyilen varmaan läpiä päähäni ja tuo Jude on just sanomassa jotakin, kun mun puhelimeni alkaa piriseen.
"Anteeks," alan nöyräksi, "mä vihaan näitä vekottimia käytännöllisyydestään huolimatta." Se vaan hymähtää ja jää siihen. Se on Jake, joka soittaa.
"Hei, mikä sul..."
"Hei, tule heti tänne, voi saatana, tule heti!"
"Siis... miks? Puhu rauhallisemmin, hyvä mies!" pyydän. Jos se nyt on mennyt saamaan jonkun yliannostuksen, niin...
"Lucy on... se on tainnut kuolla. Se... Vittu, mä taisin tappaa sen." Luu on mun kurkussani eikä lähde parilla rykäisylläkään.
"Mitä sä oikeen puhut?"
"Niin, niin. Tule heti tänne, ole kiltti, äläkä puhu tästä kellekään!"
"Jos sä... Jos sä olet tosissas niin soita poliisille! Tai mä soitan... Mä olen tulossa nyt, soita sä ambulanssi ja poliisi!"
"En vitussa, kunhan tulet nyt."
Mä olen narikalta hakemassa takkiani kun Jake lyö mulle luurin korvaan. Mä en hyvästellyt Judea, mutta siinähän se on, tullut perässä.
"Sun täytyy ilmeisesti mennä?" se kysyy. Se on aika pitkä.
"Joo, todellakin. Oli kiva tavata. Ja pidä hauska ilta," toivottelen ääni väristen.
"Kiitos samoin," se sanoo, tajuamatta mistään mitään. Voi vittu, siis kerrankin tollasen tapaa, niin eikös Jake mene ja tapa avovaimonsa! Toivottavasti se ei ollut tosissaan, sekasin vaan. Se kuulosti vähän sekaselta. Lucy oli mun kaverini, mutta enemmän mua huolettaa Jake ja sen tila. Ihan varmasti mulla on kaksi ruumista hoideltavana kun mä pääsen sinne. Ihan varmaan mun tuurillani.
Vierailuja
Mun aamuni alkaa taas samaan tapaan. Nousen vastahakoisesti ylös sinisistä lakanoistani, pesen hampaani ja kasvoni, petaan sänkyni, puen päälleni ja ehostan itseäni. Parhaita puoliani, aivan niin... Rankka elämä.
Nyt on kesäkuun puoliväli, joskus aurinko paistaa ja joskus ei. Mun aamuni alkaa suunnilleen yhdeltätoista, jos en ole ollut ulkona menojalalla. Mä en ole edes töissä, vitun luuseri. Tai olen mä tavallaan hommissa, mutta en missään mistä jaksais jaaritella sen enempää. Elokuussa mä olen lupautunut meneen yhteen kauppaan. Katsotaan nyt.
Nyt mä menen tapaamaan mun hienoja drugiani Lucya ja Jakea. Ne on olevinaan joku pari kun ne asuu yhdessäkin, aika isossa kerrostalohuoneistossa. Kuitenkin ne kumpikin nussii ketä huvittaa. Mä en moiti lisääntymisviettiä, mutta jos päättää olla parisuhteessa, niin... No mä en kyllä pystyis sellaiseen. Parisuhteeseen.
Mä en ole ihan varma, missä mä tapasin Jaken. Se oli eri aikaan kuin Lucyn tapaaminen, johon mä tutustuin yhden Breezen pippaloissa. Voi, ne oli kyllä hurjat bileet. Breeze joutui tosin Laitokseen tässä puoli vuotta sitten. Jaken mä taisin tavata, kun mä tutustuin yhteen Jamesiin ja sen komppaniaan. Niitä mä en ole nähnyt ainakaan vuoteen.
Mä koputan niiden likaiseen oveen, koska ovikello on rikki, ja pureskelen kynsiäni. Ne on tosin jo tarpeeks lyhyet ja maistuu pahalle kynsilakan takia. Oven takaa ilmestyy väsynyt Jake, joka hieroo silmistään unihiekkaa ja hymyilee. "Kato, Coma, tuu tänne!" Se rutistaa, halaa oikein kunnolla ja sulkee sitten oven.
"Lucy nukkuu vielä," Jake sanoo kun se istahtaa nuhruiselle sohvalle matalan lasipöydän ääreen. Se alkaa kääriä sätkää vähän tärisevin käsin.
"Nukkuu vielä? Kello on yksi!"
"Joo, mutta sillä oli hommia." Joo, Lucyn hommat tiedetään. Mä en tajua miksi noi ei hanki kunnon töitä, vaan Lucyn pitää huorata. Jake on diileri. Myyjä ja käyttäjä. Jos se vaan myis, ei Lucyn tarvis myydä itseensä.
"Haluatko sä jotain?" Jake katsoo silmiin. "Ei kiitos," vastaan ja katselen kun se pyörittelee tottuneesti meheviä marisätkiä. Jake on hyvä tyyppi, vaikka Breeze ja Jonathan haukkuukin sitä joskus. Jake on reilu, eikä se jätä kaveria pulaan. Se on 27-vuotias, huumeet on pitäneet sen hoikkana. Sen kaikki rahat menee kamaan niin miten se edes voisi syödä mitään! Välillä mä ihmettelen kyllä, miten se kestää pilven jälkiseuraamukset eli kauheat mässyt. Sillä on likasen vaaleet hiukset, jotka roikkuu päivettyneen ihon ja vihreiden silmien päällä. Korvis koristaa sen vasenta korvaa, hopeinen ketju sen kaulaa. Nyt sillä on päällään vaan vanhat pyjamahousut ja se näyttää vähän avuttomalta. Se ei ole ihan luuviulu ja pituuttakin on miehen mitan verran, mutta jotenkin se vaikuttaa epätoivoiselta.
"Mitä?" se kysyy kun mä toljotan sitä ajatuksissani. Ei sillä, että mä olisin siitä kiinnostunut. Ei, ei.
"Ei mitään," hymyilen. Sekin hymähtää ja jatkaa sitten sätkänsä käärimistä. Viimeisen sätkän. Mä istun sen vieressä jalat sohvalla, katselen niiden tuttuakin tutumpaa asuntoa. Sitten Jake lopettaa ja katsoo muhun. Luulis, että se sytyttää kääryleensä niin kuin tavallisesti, mutta väärä luulo. Se tulee lähemmäs ja katsoo koko ajan tiukasti silmiin. "Kuule, Coma," se aloittaa, "meetkö sä katsomaan Breezeä tänään?"
"Joo, jos mä kerkeän."
"Sano sille terveisiä. Se ei suostu tapaan mua eikä mitään... Se luulee vieläkin, että mä olin se joka..."
"Joo, joo. Kyllä se vielä oppii," sanon ja yritän nousta ylös. Jake tarraa kiinni ja mun on istuttava alas. Mä vähän ihmettelen sen käytöstä.
"Pitäisköhän Lucy herättää..?" koitan, mutta Jake vaikuttaa päättäväiseltä: "Ei. Antaa sen olla." Se katsoo koko ajan syvälle silmiin ja lähenee... Mä ikään kuin jään sen alle, kun sen kädet on kaltereina. Se sanoo: "Mun on pitänyt... kertoa sulle... mun todella tekis mieli yrittää sun kanssas."
"Mitä sä meinaat?" kysyn ennen kuin yritän paeta.
"Kyllähän sä tiedät, sä olet hyvä tyyppi, Coma..." se sanoo ja sen silmät on ihan mustat ja niihin uppoaa ja se uppoaa mun suuhuni, sen huulet on painavat, ja... Mun silmät rävähtää auki, Jaken silmät on kiinni ja mä alan mumista niin, että sen on pakko lopettaa.
"Mitä nyt?" Jake nousee ja kysyy. Viattomana se seisoo mun edessäni, hämmästyneen näköisenä ja kyrpä pystyssä. Mä pulistan päätäni ja nousen, ohitan Jaken, joka jää katselemaan mitä meinaan.
"Mitä nyt?!" se huudahtaa vielä kun avaan ulko-oven. Käännyn ja hymyilen: "Ei mitään. Jake, säkin olet hyvä tyyppi."
Huhhuh. Tota mä en hyväksy. Tai mä en ainakaan ala tollaseen osalliseksi. Vaikka ehkä se on Lucylle ja Jakelle ihan sama, mutta omasta moraalista tässä on kyse. Mitkään meidän keskusteluista ei oikeuta mua tällaiseen. Eikä mua edes kiinnosta olla toinen vaihtoehto tai mitään sitä vähempääkään.
Päätän lähteä Jonathanin luokse ennen kuin menen Laitokselle. Jonathanilla on aina parhaat kamat, paremmat kuin Jakella. Tosin kalliimpaakin, mutta laatu maksaa. Jonathanin luukku on lukaali yhdelle. Se on kolmio ja siellä on kaikki mitä yksin asuva mies nyt voikaan tarvita. Se on myös hienolla paikalla, lähellä keskustaa mutta parvekkeelta näkee myös kaupungin puutarhaan. Sinne mä muuttaisin jos mulla olis varaa. Mutta ei ole. Jonathan on päässyt elämässään pitkälle. Painan hohtavan valkoisen kerrostalon ovisummeria ja Jonathanin viehko ääni kysyy "Joo?"
"Coma tässä, päästätkö?"
"Jep, jep."
Menen viidenteen kerrokseen. Jonathanin ovi on jo houkuttelevasti raollaan. Jonathan on tullut just suihkusta, se pistää vapautuneesti housuja vasta jalkaansa kun se tervehtii: "Terve. Saisko neidille olla jotain?"
"Hei... Tuutko katsoon Breezeä tänään?"
"Mmm... En mä tiedä. Mun pitää mennä palaveriin kolmeks." Niinpä tietenkin. Unohdinko kertoa, että Jonathan on huumediilerin lisäksi menestyvä liikemies? Siis myös muilla bisneksen osa-alueilla. En mä ole oikeastaan päässyt selville missä firmassa, mutta kuitenkin. Mä istahdan upottavalle, mustalle nahkasohvalle ja odotan, että se saa puettua. Lopulta Jonathanilla on oikein puku päällä. Ja lenkkarit. Naurettavaa. Jonathan tulee siihen mun eteeni kampaan tukkaansa. "Niin haluaisitko sä jotain? Mulle on tullut uusi lasti hyvää hepoa ja mukavan pehmeää maria. Saisko olla?"
"Ei kiitos. Mutta jos mä saisin mehevän happomerkin, niin olisin kovin tyytyväinen."
"Selvähän se. Olettekin onnekas, sillä kaveritarjouksen voimassa ollessa saat yhden merkin ilmaiseksi."
"Mutta sehän ei ole ollenkaan kannattavaa!"
"On se, jos tutuilta ottaa kaksinkertaisen hinnan. Multa löytyy kuitenkin parasta, mitä on," Jonathan nikkaa mulle silmää ja ojentaa keltaisen merkin. Mä kiitän ja laitan pienen, kevyen merkin suuhuni. Annan sen imeytyä, sulaa, liueta ja odotan vaikutuksia.
Jonathan katselee mua, mä huomaan. Sitten mun nenääni tulee tuoksu, se on kaunein kukkapenkki jonka olen ikinä nähnyt. Paitsi se kukkapenkki jatkuu ja jatkuu vaan, eikä se ole kukkapenkki vaan kukkaniitty, ja se tuoksuu aivan täydellisesti täydelliseltä. Aurinko paistaa jotenkin täysin silmiin, se on todella kirkas, mutta ei se haittaa koska kaikki on niin kaunista. Mä juoksen täysillä siellä kukkaniityllä, kukat koskettelee mun varpaitani. Mä en ole ikinä juossut näin lujaa, vaikka mun ei ole edes kiire minnekään. Mä melkein liidän, mä en tunne enää kukkia mun varpaissani vaikka mä näen ne kyllä, mutta mä nousen eikä mun tarvi enää tehdä yhtään mitään. Mä vaan menen, nyt hitaammin, ja kaikki on niin kirkasta enkä mä edes lennä kun mä vaan olen ja liidän. Mun sisimmästäni tulee hyökyaalto ja se nousee ja se on valtava, mun vartaloni nousee sen mukana, ja se aalto menee suoraan mun lävitseni. Ja se tuntuu aivan ihanalta. Sitten mä hiljaa menen alas päin ja kukkaniitylle ja kukkapenkille, ja sitten vaan tuoksuu ihanalta. Sitten mä olen siinä nahkasohvalla. Mun on kuuma, mutta ihana olo. Mä olen sikiöasennossa ja Jonathan juo mehua mun vierelläni. "Oliko hyvä matka?"
"Oli. Mutta kauheen lyhyt vaan."
"Ei se nyt niin lyhyt ollut."
"Oletko sä nähnyt Jakea?" Jonathan kysyy.
"Olen. Miten niin?"
"Tiedätkö sä mitä se kusipää puuhailee?"
"Miten niin?"
"Mä näin Lucyn viime viikolla hommissa. Näytti tosi huonokuntoselta."
"Ai. En mä ole Lucya nähnyt. Se oli kuulemma eilenkin ollut töissä. Ei se kai mitään vakavaa sitten ainakaan ole."
"Ei se ainakaan Tiannan kanssa ollut."
"Meinaatko sä, että se heittaa keikkaa yksin?"
"Joo. Itse asiassa Tianna näki Lucyn viimeks kun mäkin näin sen."
"Just... Tänään se oli vaan hirveen väsynyt töistä."
"Sanoko Jake niin?"
"No joo."
"Just."
Mä yritän vaihtaa puheenaihetta ahdistavan hiljaisuuden vallitessa. Me kumpikin vaan tuijotellaan ja hengitetään. Joissain asioissa meillä on ihan selkeästi eri näkemykset. "Tuutko sä illalla meidän kanssa?"
"Mä pääsen kahdeksalta. Missä te ootte?"
"En mä tiedä. Pyöritään kulmilla. Robbie sano jotain Keatonin pelottelusta."
"Se vois olla hauskaa. Mutta mä soittelen."
"Selvä."
Mä poistun hohtavasta talosta. Aurinkokin jo vähän paistaa. Mä venyttelen vähän, päivän painot pois. Sitten mä otan bussin joka menee lähemmäksi Laitosta. Itse asiassa Laitokselle menee vain yksi ainoa bussi, koska koko rakennus on niin syrjäisellä paikalla. Laitos on harmaa, kapinen, ruma vanha luukku, jonka ikkunoissa on kalterit. Pihamaa on hoidettu, joo, mutta eipä siinä paljon hoitamista olekaan. Parit penkit ja puskat on, mutta ei sitten niin mitään muuta. Ei mahdollisuuttakaan, että potilaat parantuis.
Mä kysyn aulassa Breezeä. Hoitotäti katsoo kummallisesti, ensin nostaa toista kulmaansa ja sitten muljauttaa silmänsä melkein ulos kuopastaan. "Sähän kävit täällä viime viikolla, vai mitä?"
"Joo, yritän joka viikko."
"Vai niin..." se hoitotäti sanoo ja huokaisee. "Hyvä on, kysymme häneltä haluaako hän tavata sinut. Aina olisi kätevämpää jos varaisitte ajan etukäteen."
"Joopa joo. Ei sitä kiireinen ihminen aina tiedä milloin liikenee aikaa."
"Just. Menepäs tuonne odottamaan, hoitaja hakee sinut kohta jos tapaaminen sopii."
Olen hiljaa, mutta itsekseni mietin miten hitossa se tapaaminen ei nyt yht´äkkiä sopisikaan. Ärsyttää tuollainen pilkun nussiminen. Aina Breezelle sopii, nyt ei ole tapahtunut mitään mikä estäisi sen. Ihme toimintaa. Vaikkakin tuttua.
Masentavan näköinen hoitaja tulee mua kohti ja sanoo sitten: "Sinulla oli tapaaminen?" Nyökkään ja se ikään kuin vie mua käytävää pitkin. Mä kyllä osaisin tupakkahuoneeseen jo itsekin. Breeze ei tapaa ketään yleensä muualla kuin savun hajuisessa, pienessä huoneessa. Breeze istuu jo ikkunan tykönä kun mut jätetään ovelle. Se hymyilee vähän, vaikka sen kasvot on harmaat kaikesta tästä paskasta sisäilmasta, typeristä ihmisistä ja ruoasta jota ei voi syödä. Mä menen sen luokse ja lyön sitä kevyesti olalle.
"Mitä kaveri?"
"Samaa paskaa," Breeze sanoo yltiöpositiivisesti ja jatkaa "ne meinaa antaa mulle oman hoitajan. Ja mä kuulemma tarvitsen sitä. Ja vitut. Se vaan maksaa mulle, siis tajuatko sä, multa vievät viimeisetkin rahat!"
"Tietenkin. Miks sä muka oman hoitajan tarvitsisit?"
"Sano se mulle! Vittu ku en tarvi. Ne sanoo et en pysty huolehtimaan itsestäni kunnolla. Ja et en tule muiden kanssa toimeen. Voi vittu."
"Säkö? Sähän tulet mainiosti toimeen kaikkien kanssa. Lyöt luun kurkkuun niiltä jotka asettuu poikkiteloin."
"Nimenomaan," Breeze naurahtaa, "vittu nimenomaan."
"No, onkos muuta?" kysyn. Niin kuin aina.
"No Claudia kuoli sunnuntaina. Veti itsensä hirteen niin ku vittu kaikki täällä. Eikä vittu mikään ihme."
"Miten sellasta voi näin hienossa laitoksessa päästä tapahtumaan?"
"Vittu sano sä se mulle," Breeze hekottaa ja yskii.
"Eikö sillä ollut omaa hoitsukkaa?"
"No ei tasan. Vittu ei kai ne ole niin tyhmiä, että millään tavoin auttais vittu niitä hädässä olevia. Ne haluaa tappaa vittu meidät kaikki."
"Ai että omahoitaja sun laisille ja ei missään tapauksessa sellaisille kuin Claudia?"
"Nimenomaan, vittu tasan niin."
Breezen vaalea tukka näyttää harmaalta, ihan niin kuin sen ruskeat silmät, verevät huulet ja kaunis, kuulas ihokin. Tässä talossa sen vihreet vaatteetkin näyttää harmailta. Sen tukka on leikattu polkaksi. Kun Breeze vetää lommosiin poskiinsa toisella kädellä savua, sen toinen käsi vetää hiuksia korvan taakse.
"Jonathanilta terveisiä," sanon. Päätän selittää Jakesta vasta lopuksi.
"Ai, kiitti. Kävitkö sä siellä?"
"Joo, tulin sieltä suoraa."
"Onko sillä vielä systeemi pystyssä? Veditkö sä sauhut?"
"On sillä. Ja en mä sauhuja. Sille oli tullut uutta kamaa hiljattain. Mutta mä otin merkin."
"Se Jonathan mahtaa olla kiireinen mies bisneksineen."
"Onhan se vähän. Kuinka niin?"
"Se on käynyt katsomassa mua viimeks... ootas.. puol toista kuukautta sitten. Se soitti kolme viikkoo sitten viimeks."
"Mä en tiennytkään. Onhan sillä kiireitä. Mutta kyllä se haluais nähdä sua, se sanoi niin," sanon enkä ole varma valehtelenko vai en.
"Niin kai," Breeze sanoo hiljaa ja katsoo kaltereiden läpi ikkunasta pihalle.
"Oletteko te hommailleet mitään?" Breeze kysyy hiljaisen hetken päätteeksi. Mietin tulevaa iltaa ja vastaan: "Viime viikon jälkeen mä olen ollut mukana ku me vierailtiin Parisin klinikalla. Robbie ja China Boy on käyneet vierailulla Atkinsonin pojalla. Tänään pitäis mennä Keatonille. Tai no, se on tarkotus."
"Ai Robbien tarkotus?"
"Niin. Tai no, meidän kaikkien."
"Vittu, se vanha veijari," Breeze hymyilee niin, että sen valkoiset ikenet näkyy. Tai harmaat.
"Tosiaan..." esitän muka juuri muistanutta, "mä kävin Lucylla tänään."
"Mitäs se?"
"Ja Jakella," lisään ja Breezen ilme muuttuu heti. Se laittaa pureskellun, maalatun kyntensä suuhunsa ja mutisee, "Aha."
"Lucy nukku. Mä en edes nähnyt sitä," mainitsen varovasti, peläten räjähdystä. Breeze on hiljaa.
"Jake lähetti sulle terveisiä. Se haluais nähdä sut."
"Tiedetään. Vittu joo, tosiaan."
"Sun pitäis ottaa se vastaan. Tai edes vastata sen puheluihin."
"Mikä sä olet mua neuvomaan?"
"En kai mikään. Mutta mä tiedän, että Jake haluais selittää sulle."
"Selittää mitä? Voi vittu, ne keskustelut on käyty. Olis voinut vaan varottaa ennen ku teki tän mulle. Vitun kusipää runkkari saatana."
"Se..."
"Onko se selittänyt teille? Vittu kääntänyt asiat päälaelleen, ei, se on vittu se syytön, viaton pikku paskiainen. Onko se selittänyt teille, mitä?"
"Se ei ole puhunut siitä illasta mitään. Ei sanallakaan."
"Pitäköön sitten turpansa kiinni. Lopullisesti, mieluiten," Breeze tiuskaisee vihaisesti ja yskii sitten kovaa.
Mä nousen valmiina lähtemään.
"Pidä itses kunnossa, Breeze." Se on hiljaa. Odotan joitain sanoja, mutta ei kuulu. "Älä sä sentään vedä itsees naruun. Sä pääset täältä pois nopeemmin." Hiljaista. Avaan tupakkahuoneen oven, kun sitten vihdoinkin Breezen ääni kuuluu: "Kiva, kun kävit, Coma."
"Kiva, kun otit vastaan."
Hoitaja oven toisella puolella iskee kiinni harmaaseen Breezeen.
Keaton
Me ollaan parkkipaikalla ja odotetaan, josko Jonathan suvaitsisi ilmestyä paikalle. Ilta on aika viileä, varsinkin jos on pukeutunut yhtä ajattelemattomasti kuin minä. Lyhyt hame ja ohut takki eivät paljon lämmitä. Mutta olen mä aika tyyliniekka.
Sitten Jonathanin musta maasturi kaartaa paikalle. Kello on ehkä yhdeksän ja me ollaan hypelty kylmissämme ainakin puoli tuntia. Robbie ja Thomas on melkein raivoissaan Jonathanille, joka näyttää viattomalta hypätessään ulos autostaan.
"Carlingonin mulkvisti luulee omistavansa 24 tuntia!" Robbie huudahtaa Jonathanille, joka nostaa kätensä ylös: "Ilta on vielä nuori!"
"Laitetaan sitten tossua toisen eteen," Thomas sanoo kohdistaen kaikkien ajatukset itse asiaan.
Robbie ja Jonathan kävelevät porukan etunenässä, Robbie kuulina tupruttelee savukettaan. Thomas ja sen tyttöystävä Mary kulkee kietoutuneina toisiinsa mun edelläni. Mary on kyllä niin hyödytön, se ei tee mitään muuta meidän porukassa kuin kiljuu kovaa ja korkealta ja ryyppää. Aina jos me löydetän hyvä saalis, se vaan tylsistyy jos se ei saa osaansa muutettua viinaksi. Mutta Thomas on kunnon veikko, sen vartalo on luotu toimimaan. Thomas ja Mary on olleet yhdessä suunnilleen kuusi vuotta ja sen huomaa. ne on alkaneet ulkoisesti muistuttaan toisiaan ja muutenkin niitä olis vähän vaikea erottaa toisistaan.
Mun vierelläni kävelee meidän hiljainen kaverimme Troy. Se ei paljoa löpise, mutta se on tällaisina hetkinä jopa toivottavaa. Tällaisina hetkinä, eli kun yrittää keskittyä illan suoritukseen. Troy vaikuttaa lähinnä hermostuneelta. Se napsuttelee sytkäriä koko ajan, joka on sinänsä tyhmää koska meihin kiinnitetän huomiota. Mutta Troyn hermostuneisuuden ymmärtää. Sillä on kaikkein kireimmät välit Keatoniin. Tai no joo, on Robbiellakin kun se siitä aina vauhkoo, mutta Troy on se, kenet Keaton uhkaa passittaa vankilaan. Niillä on myös aina ollut kilpailua samasta naisesta, Yvonnesta. Troy ja Keaton on myös se pari, joilla on aina ollut kahdenkeskisiä nyrkkitappeluita. Tällä hetkellä Yvonne on Keatonilla ja se tekee Troyn entistäkin vihaisemmaksi.
Keaton on 32-vuotias mies, jolla on kioski tässä lähellä. Erittäin typerä ammatin valinta, saanen sanoa. Varsinkin jos se tietää meidät ja mitä me voidaan tehdä. Ja kyllä se tietää.
Me astutaan sisälle kioskiin, Robbie ensimmäisenä. Oven kelloista kuuluu kilahdus ja ainoa työntekijä Keaton itse pyörähtää takahuoneesta tiskille. Keaton näyttää pökertyvän, sen silmät on isoina ja sen suu on hetken auki ennen kuin se älyää sulkea sen. Se haroo punertavaa tukkaansa: "Mitä te täällä teette?"
"Tultiin ostoksille," Jonathan sanoo ja jatkaa: "Ei sulla kauheesti asiakkaita näytä olevan."
"Lähtekää meneen tai mä soitan poliisit." Se yrittää olla rauhallinen mutta sen ääni värisee.
"Tosi uskottavaa," Jonathan siristää silmiänsä ja tipauttaa yhden papupurkin lattialle. "Hups."
"Ihan totta, lähtekää nyt vetään täältä," Keaton käskee.
"Ketään ei pelota," lähden kävelemään tiskiä kohti, "paitsi sua."
"Älä yritä," Keaton melkein tärisee. "Toiko teidät tänne yllytti?" Se osoittaa ympäriinsä haahuilevaa Troyta.
"Ei," Robbie töksäyttää. "Ajateltiin kaikki tulla sua tervehtimään. Että miten sulla menee nykyään? Onko rahaa tarpeeks? Onko poliisille ollut asiaa?"
"Jos te meinaatte sitä Troyn hyökkäystä, niin..."
"Anteeks mitä?" Troyn huomio kiinnittyy meihin muihin päin kun se kuulee oman nimensä.
"Se olis ihan oikein tehdä ilmotus. Mutta en ole vielä tehnyt," Keaton irvistelee.
"Sä et voi väittää sitä ainakaan yksipuoliseksi hyökkäykseks. Sä olit ihan yhtä lailla mukana," Troy sanoo.
Mä menen siihen tiskille istumaan ja alan sormillani etsiä taskussani roikkuvaa pienen pientä linkkuveistä.. Katson Keatonia suoraan silmiin kun se kiljuu "Mene pois siitä!" Sen elämä olisi niin paljon helpompaa jos se ei yrittäis esittää niin kovaa jätkää.
"Älä ole neiti, Keaton," tiuskaisen ja otan veitsen käteeni. Keatonin ilme muuttuu taas, mutta se on ihan hiljaa.
"Jos ovi ei ole kiinni niin sulkekaa se," käsken. "Tämä kioski ei ole nyt auki."
"Te ette voi tehdä mitään, teidät saadaan kiinni, teidät tunnetaan," Keaton yrittää selittää.
"Tunnetaan?" kysyn. Mä olen ihan lähellä sen tärisevää naamaa. "Älä nyt imartele. Säkään et tiedä kuin Troyn nimen. Kuka meidät vois tuntea?"
"Vai tarkottaakohan herra Keaton valvontakameroita?" Robbie kysyy esittäen. Jatkan esittämistä: "Oo, tarkoittaakohan?"
"No sille pitää tehdä jotakin!" Thomas huudahtaa iloisesti ja ottaa jostain käteensä Magnumin.
"Heitä tänne se, mä tunnen tän paremmin," Troy sanoo ja Thomas heittää aseen tälle. Troy tähtää tiskin yläpuolella olevaan kameraan ja pam! Pam kuuluu vaan meidän päässä koska Thomas on hankkinut äänenvaimentimen. Se näyttää kauhealta möhkäleeltä noinkin pienessä aseessa. Sitten kuuluu toinen pam, kun Troy ampuu oven luona olevassa nurkassa olevan kameran. Keaton melkein repii hiuksia päästään. "Meidän pikku-Batman hikoilee verta täällä," sanon. Samassa Robbie ja Jonathan hyppää tiskin yli. Troy huutaa: "Älkää helvetissä menkö takahuoneeseen, siellä on kamera!"
"Selvä," Robbie nyökkää. Sitten se kumartuu ihan Keatonin korvan juureen, "Sitten sä kiltti poika menet ja irrotat noi kamerat ja laitat ne nätisti Maryn antamaan muovipussiin."
"Maryn?" Keaton kysyy tyhmänä.
"Voi jumalauta, peelo!" Jonathan lyö kätensä otsaansa.
"No ei paljon oo väliä!" Robbie katsoo ensin Jonathaniin ja sitten sanoo Keatonille: "Kipin kapin, nyt." Ja Keatonhan tekee työtä käskettyä. Mary on juonut jo kaljaa hyllyistä, mutta kykenee vielä pitään muovipussia auki.
"Mä niin ilmotan teistä!" Keaton tärisee.
"Enpä usko, Batman," pudistelen päätäni ja heiluttelen pikkuveistäni.
"Jos sä, Troy, luulet tällasella paskalla rikollisella touhulla saavas Yvonnen takas niin oot kyllä väärässä!"
"En mä luule. Enkä mä haluakaan sitä valehtelevaa lehmää takas," Troy yllättää. "Mä tiedän et se rakastaa mua, etkä sä voi sille yhtään mitään. Mutta se saa olla nyt pallo sun jalassas. mä en tahdo sitä. Mä haluan vaan pitää elämäni, eikä siihen kuulu vankila, ei sakot, ei..."
"Sä olet niin vastuuton!" Keaton keskeyttää.
"Päin vastoin," Troy sanoo, "mä kannan vastuuta. Nyt tämä kaveri ottaa vähän kassasta rahaa. Se vastaa sitä rahasummaa, jonka mä olen Yvonneen investoinut. Ei, ei se ole mahdollista. Se olis aivan liian iso summa." Sitten Troy ottaa mun hartoista kiinni, "Mutta nyt tämä tyttö viiltää suhun pikku viillon. Se on siitä sun kaveris tekemästä haavasta. Ja esimakua tulevasta, jos et ole kiltti poika."
Mun olis tehnyt vielä mieli pelotella sitä Thomasin mahtavilla jalkalihaksilla, mutta jätän asian sikseen ja keskityn tehtävääni. Lopulta me jätetään Keaton pelokkaana, verta vuotavana ja vähän köyhempänä kioskiinsa. Joka on taas auki.
"Mitäs huomenna?" Robbie kysyy, kun rahat on matkalla jaettu tasan kaikille.
"Mä menen töihin," Jonathanin vastaus ei ole yllätys.
"Mä ajattelin suunnistaa illalla Butterflyihin," sanon. Saan myös seuralaisen; "Mä tulen mukaan," Troy ilmoittaa. Thomas ja Mary kiehnää viinanhuuruisina kiinni toisissaan ja Robbie ei tiedä tulisiko mukaan Butterflyihin vai mitä tekisi.
Butterfly
Butterfly on omalla tavallaan tyylikäs, ajaton baari. Se on tummasävyinen ja vähän tunkkainenkin, mutta siellä soi hyvä musiikki. Ylhäällä katossa on rautahäkkejä, joissa tytöt "tanssii", eli hetkuttaa äässejään miehille ja ilmeilee. Mä olen tehnyt valituksen tästä seksismistä, sillä mun puolestani ne voisivat pitää miehiäkin siellä häkeissä keikuttamassa itseään! Johto ei ole kuitenkaan innostunut siitä aatoksesta, en tiedä sitten mahtoiko mun esitystavallani olla vaikutusta. Valituksen ihmettelevälle baarimikolle tehdessäni taisin olla pahimmassa laskuhumalan aallokossa ja hikottelin joka toisen sanan väliin. Joka tapauksessa tällä paikalla menee niin hyvin, että vaikka mä en oliskaan asiakaskunnassa, niin ei tämä rotisko silti konkkaan menisi. Butterfly-baareja on ympäri maailmaa ja tällä paikalla onkin suhteellisen hurja maine ja menneisyys. Joku Bonnie & Clyde -juttu joskus.
Mä ja Troy istutaan pöydässä kaksisteen, ei se Robbie sitten tullutkaan. Se keksi uusia hommia, kuten tavallista. Troy sanoi heti aluksi, että "Mä tulin sitte iskeen naisia. Koita säkin etsiä mies", mutta tässä sitä istutaan ja puhutaan syvällisiä. Mä tahtoisin hajaantua ettei saalis menis muille.
"Mutta tänäänkin mä olin tosi hyvä ihminen, koska mulla ei ollut syytä olla paha. Mä avasin ovet, hymyilin, autoin tuntemattomia ostosten kanssa... koska mua ei oltu laiminlyöty!" Troy meuhkaa. Meillä on taas se tavallinen, oikeutettua vai ei- keskustelu meneillään.
"Joo, mutta ei sun tarvi olla hyvä muiden takia. Sä elät omaa elämääs, sä oelt ainoa joka siitä on vastuussa."
"En mä tee sitä... tai en mä muiden takia. Mulle tulee sellasesta parempi olo."
"No sitten," nyökkään.
"Mä olen Keatonille paska vaan koska se on mulle paska. Ja koska se tekee mun elämästäni koko ajan paskemman," Troy alottaa Keaton-jankutuksen taas pienen hiljaisuuden jälkeen.
"Ei sun toiminnan pitäis riippua kenestäkään muusta kuin susta itsestäs."
"Nii-in!" Troy huudahtaa, "Itseni takiahan mä olenkin sille paska. Lopettaakseni sen vittuilun. Ettei se tee mun elämästäni kurjempaa kuin se on. Hammas hampaasta, tiedäthän."
"Hammas vähän etukäteen hampaasta. Joo, tiedän. Hei Troy, me ollaan kaikki samassa veneessä. Kukaan ei ole syytön."
"Onhan. Joillakin ei ole mitään tekemistä tän jutun kanssa."
"Niin mutta kaveria ei jätetä. Jos Keaton aikoo syyttää sua jostakin..."
"Jostain minkä se on itse alottanut!" Troy selventää väliin.
"Niin, " huokaan syvään, "niin sen pitää syyttää meitä kaikkia."
"Niin kai. Ja kuka sanoo, että syytön on yhtä kuin hyvä?" Troy innostuu.
"Aivan, sitä sopii miettiä."
"Oikeesti, tietämättömyys on väärin, toimiminen on oikein."
"Niin onkin. Palatakseni Keatoniin, sen kuului saada opetus."
"Joo, mutta Keaton ei ole syytön."
"Tiedetään, mutta se on väärällä puolella."
"Se on tiedossa."
"Ja meillä on oikeus määritellä oikea ja väärä tässä asiassa, sillä me ollaan se toinen osapuoli. Niillähän, Keatonin porukalla siis, on oma näkemyksensä, mutta sehän on siis väärä. Ja nyt mä voin sanoa olevani oikeassa, koska mulla on oikeus omaan elämääni ja sen päätöksiin."
"Se on tiedossa," Troy naurahtaa ja huokaisee. Sitten se pitkästä aikaa katsahtaa ympärilleen ja sanoo: "Jos nyt tän ilmaa puhdistavan keskustelun jälkeen lähtis saalistamaan."
"Erittäin, erittäin hyvä idea."
Tänä iltana ärsyyntyneisyydestään johtuen harvinaisen puhelias Troy on 28-vuotias. Sen melkein siiliä ruskeaa tukkaa koristaa pidempi suortuva otsalla. Nyt kun se tuolla yrittää vikitellä jotain blondia, se näyttää gigololta suoraan 80-luvulta. Sillä on musta pikkutakki, mustat housut ja keltainen t-paita. Ei Troy ole pahan näköinen ollenkaan, mutta vielä parempi olisi jos se vaan suosiolla jättäis lirkuttelut sikseen. On se tainnut unohtaa Yvonnen, ainakin väliaikaisesti, mutta kyllä sitä silti ärsyttää kun se hävisi miehisessä taistelussa Keatonille. Keatonille kaikille maailman miehistä, sille punapäälle paskakasalle.
Mulla ei ole kyllä yhtään intoa katsella tarjontaa. Kun mä katsahdan ympärilleni, kaikki tuijottaa ylhäällä itseään keikuttavia naikkosia. Päätän nousta tukkijaloilleni ja piristää itseäni jollakin turhan kalliilla drinkillä. Määränpäässäni baarimikko nojaa odottavana tiskiin, jotta kuulisi mun tilaukseni kaiken melun läpi. "Mmm... Melodia vaikka," saan sanottua puolen sekunnin mietinnän jälkeen. "Tulossa," ruskeasilmäinen mikko sanoo. Melodia. Voi vittu mikä nimi. Kukakohan senkin on keksinyt? Kuka voi liittää musiikin ja alkoholin yhteen? No rokkitähdet, tietenkin. Kaikki luovat ihmiset on juoppohulluja.
"Kiitos," sanon ja maksan juomani saman tien kun se eteeni nakitetaan. Katson vielä kummallekin puolelle josko vaikka olisi jotain hyviä tapauksia, mutta aika köyhä on tilanne. Päätän keskittyä juomani litkimiseen ja musiikin kuuntelemiseen. Tällaisia nämä illat on yleensä muutenkin. Kaikki muut puristelee toistensa perseitä ja mä tyydyn silmäpeliin lasissani lilluvan mansikan kanssa.
"Viski ja Melodia, kiitos," miesääni mun viereltäni sanoo baarimikolle. Joku tekee ihan hyvän valinnan. Mun Melodiani on soljuva, sointuisa ja sulava. Ja hiukan karvas, miellyttävä jälkimaku ja kaikki! Saan sen lasin loppuun ja heti perän mun nenäni eteen tökätään uusi samanlainen. Tai no, olen vähän kääntyneenä toiseen suuntaan niin ei se ihan mun nenäni edessä ole. Mutta ihmetyttää tällainen palvelu, joten käännyn. En saa silti ilmaista juomaa väsyneeltä baarimikolta vaan jotakin paljon parempaa. Tummat silmät kiiluu mun vieressäni. "Ole hyvä," se sanoo.
"Mä en aio maksaa sellasesta mitä en ole tilannut ja mikä ei ole edes uusi kokemus," sanon ja kohotan jo tyhjää lasiani.
"Sulle ei ole ikinä ennen taidettu tarjota juomista?"
"On. Ei tosin kukaan sellanen, jota en olisi edes nähnyt ennemmin."
"Se selittääkin asian," se hymähtää. Teen pikaisen läpitarkastuksen. Läpitarkastus osoittaisi tällä ukkelilla olevan tumma tukka, mutta tässä valaistuksessa en saa oikein selvää onko se tummanruskea vaiko musta. Sen silmät on tosi tummat, alaluomellekin on taidettu laittaa kajalia. Sillä roikkuu korvakorukin toisessa korvassa, huomaan. Mikäs pahis meillä tässä onkaan? Sen kauniin muotoisella suulla on ikuiselta näyttävä virnistys, kun se tajuaa mun tutkailevan sitä.
"Mikä sun nimes on?" se kysyy tosi omaperäisesti kun ollaan hymyilty puolin ja toisin.
"Coma," vastaan ja kysyn saman kysymyksen, ajatellen, että jos en ehdi sitä kysyä niin se vaihtaa koko puheenaihetta.
"Jude. Joskus mua kutsutaan myös nimellä Magnolia, mutta sun ei tarvi."
"Hyvä on. Jude." Mä hymyilen varmaan läpiä päähäni ja tuo Jude on just sanomassa jotakin, kun mun puhelimeni alkaa piriseen.
"Anteeks," alan nöyräksi, "mä vihaan näitä vekottimia käytännöllisyydestään huolimatta." Se vaan hymähtää ja jää siihen. Se on Jake, joka soittaa.
"Hei, mikä sul..."
"Hei, tule heti tänne, voi saatana, tule heti!"
"Siis... miks? Puhu rauhallisemmin, hyvä mies!" pyydän. Jos se nyt on mennyt saamaan jonkun yliannostuksen, niin...
"Lucy on... se on tainnut kuolla. Se... Vittu, mä taisin tappaa sen." Luu on mun kurkussani eikä lähde parilla rykäisylläkään.
"Mitä sä oikeen puhut?"
"Niin, niin. Tule heti tänne, ole kiltti, äläkä puhu tästä kellekään!"
"Jos sä... Jos sä olet tosissas niin soita poliisille! Tai mä soitan... Mä olen tulossa nyt, soita sä ambulanssi ja poliisi!"
"En vitussa, kunhan tulet nyt."
Mä olen narikalta hakemassa takkiani kun Jake lyö mulle luurin korvaan. Mä en hyvästellyt Judea, mutta siinähän se on, tullut perässä.
"Sun täytyy ilmeisesti mennä?" se kysyy. Se on aika pitkä.
"Joo, todellakin. Oli kiva tavata. Ja pidä hauska ilta," toivottelen ääni väristen.
"Kiitos samoin," se sanoo, tajuamatta mistään mitään. Voi vittu, siis kerrankin tollasen tapaa, niin eikös Jake mene ja tapa avovaimonsa! Toivottavasti se ei ollut tosissaan, sekasin vaan. Se kuulosti vähän sekaselta. Lucy oli mun kaverini, mutta enemmän mua huolettaa Jake ja sen tila. Ihan varmasti mulla on kaksi ruumista hoideltavana kun mä pääsen sinne. Ihan varmaan mun tuurillani.
Työn tiedot
Uusi/New: 1-3
LSD
» Kategoria: Kirjallisuus » Novellit» Työn pituus: 4109 sanaa» Työ lisätty: 27.07 - 2007» Kommentoitu: 2 kerta(a)» Lisätty suosikkeihin: 0 kerta(a)
Tietoa työstä:
pistin tässä nyt kolme ekaa lukua vuonna 2004 kirjoittamastani tarinasta, koska täällä on se uusi töiden lisäämis-systeemi ja koska lukuja on vielä niin kamalan monta. anteeksi jos jo ekan luvun lukeneita ärsyttää, mutta toisen ja kolmannen luvun nimet erottavat luvut toisistaan ja toivottavasti helpottavat... pälä pälä!
Kommentit
-JJ-
11:25 // 31.07 - 2007
Heheh, hyvääää!!!!
Hiukan jännä on kyllä. Ja hauska. Nauroin ihan hulluna muutamalle kohdalle. xD
Esim sille lilluvalle mansikalle. heheeeee.
Lähetä kommentti
Sinun pitää kirjautua sisään lähettääksesi kommentteja!