Kaunokirjallisen työn esitys
”Aika on vain suhteellinen käsite”, vanha mies julisti vakaasti nojaten kävelykeppiinsä. ”Voi nuoret, vielä tekin tulette sen näkemään!” hän heristi sormeaan kohti kattoa kuin tehden kunniaa katosta riippuvalle halogeenilampulle. Pyöreähkö hoitajatar piteli käsissään lääketarjotinta. Hän olisi halunnut olla tällä hetkellä katsomassa televisiosta kuinka huonot näyttelijät pettävät toisiaan tv-yhtiön alipalkatun siivoojan käsikirjoittamassa saippuasarjassa. Sen sijaan hänen edessään osaston sängyllä istui ongelma, potilas n:o 138, joka ei suostunut ottamaan lääkkeitään.
”Tietenkin, mutta ettekö te nyt todellakaan voisi ottaa näitä tabletteja?” hoitajatar viittasi tarjottimella lepäävään pilleripurkkiin ja vesilasiin. Tabletit olivat valkoisia, pyöreitä ja paksuja, sivuvaikutuksina päänsärky ja ruuansulatusongelmat. Potilas n:o 138 ei pitänyt tableteista. ”Neiti hyvä, enhän minä nyt turhia pillereitä ota, ties montako kättä siitäkin kasvaisi”, mies jatkoi nojaten edelleen kävelykeppiinsä. Hoitajatar seisoi huulta purren ovensuussa. ”Aivan niin, kolme! Kahdessakin on jo tarpeeksi laskemista”, potilas viittilöi käsillään kuin perustellakseen toteamuksensa.
Nyt hoitajatar alkoi turhautua. Hän oli tottunut ummetusta valitteleviin dementiapotilaisiin, mutta kun heille oli soitettu keski-iän reilusti ylittäneestä miehestä, joka kävelykeppinsä kanssa istuu keskellä liikenneympyrää, huutaen ”leipää vai vaahtosieniä”, oli hoitaja aavistanut pahaa. ”Yritin kutsua avaruusalusta, höpsö. Ja olisin onnistunutkin, mikäli korstonne eivät olisi repineet minua puusta alas”, mies sanoi ärtyisästi. ”No minun pitää kutsua kohta ne samaiset korstot syöttämään nämä lääkkeet teille mikäli yhteistyömme ei muuten onnistu”, hoitaja otti askeleen lähemmäs vuodetta. Jos hän saisi vanhuksen syömään lääkkeensä, hänellä olisi vielä aikaa nähdä tällä hetkellä pyörivän saippuasarjan loppuratkaisu. Katsottuaan sängyllä risti-istunnassa kököttävää lääkkeiden vastaanottajaa ja tämän maireaa hymyä, hyvästeli hän kaihoisasti mielessään television aivoja turruttavan vaikutuksen tältä päivältä.
”Kuulkaas nyt. Istun tässä niin kauan, että nuo lääkkeet ovat kadonneet reseptin määräämään osoitteeseen”, hoitaja istui tuolille sängyn viereen. ”Sepäs mieluisaa, sittenhän meillä on vaikka kuinka paljon aikaa puhua!” potilaan kasvoille levisi lapsenomainen virnistys. Hoitajatar katui välittömästi sanojaan. ”Tietääkös neiti niitä pieniä keksejä, joissa on suolaa päällä?” miehen ilme vakavoitui. Hoitaja yritti peittää hämmennyksensä: ”Tietenkin, suolakeksit”. ”Juuri niin, suolakeksit. Voi kuule, ne tulevat vielä koitumaan tämän planeetan tuhoksi. Olen nähnyt sen, eikä jälki ole kaunista, usko pois”, potilas nojasi sängynreunaan. ”Sääli sinänsä, teillä on niin kauniita mäntyjä.”
Hoitajaa alkoi huimata.
Lopulta kolmen hoitajan ja kylpyankan avulla potilas n:o 138 saatiin syömään lääkkeensä. Kolme päivää hän virnuili sängyllään ja joka päivä sama hoitajatar antoi hänelle valkoiset, pyöreät ja paksut tabletit kunnes neljäntenä päivänä mies katosi. Osa potilaista sanoi, että hän oli saanut vihdoin yhteyden avaruusalukseensa, mutta todisteista huolimatta hoitajat eivät suostuneet uskomaan henkilöitä, joiden suolitoimintaa kontrolloidaan tietokoneella, joten kyseinen välikohtaus päätettiin yhteisen hyvän nimissä unohtaa.
Hoitajatar ei enää ikinä syönyt suolakeksejä.
Työn tiedot
Tuc – Paljon enemmän kuin suolakeksi
the-mad-hatter
» Kategoria: Kirjallisuus » Novellit» Työn pituus: 404 sanaa» Työ lisätty: 03.08 - 2007» Kommentoitu: 6 kerta(a)» Lisätty suosikkeihin: 2 kerta(a)
Tietoa työstä:
Lapsukaiset rakkaat, älkää kirjoittako kouluun ainetta mikäli voitte laskea viikon nukutut tunnit yhden käden sormilla ja juotujen kofeiiniannosten määrä ylittää kengännumeronne. Ja tosiaan, musta huumori ja sarkasmi ovat asioita joiden vuoksi elän, ja Douglas Adams & Kurt Vonnegut elämänkatsomukseni jumalia.
Kommentit
zobis
17:56 // 03.08 - 2007
Alkoi mielenkiintoisesti ja teksti oli oikein taidokkaasti kirjoitettua. Mukavat sanavalinnat piristivät kummasti. Mutta loppu, se oli aivan liian äkkinäinen. Aivan kuin teksti olisi haluttu kirjoittaa tietyssä ajassa valmiiksi ja huomatessasi kellon lyövän deadlineä, iskit pisteen tekstin loppuun ja päästit irti kynästäsi.
Alku oli siis oikein mieleinen, mutta loppu turhan äkkinäinen ja mielikuvitukseton.
AngraManyuA
18:43 // 03.08 - 2007
Hyvä tarina, hyvin kirjoitettu. Tosin tuli vähän liikaa mieleen K-Pax, erityisesti loppuratkaisun kohdalla. Loppu tosiaan ehkä tuli hieman nopeasti, muttei sentään mitenkään kauhistuttavan nopeasti, ei niin että harmittaisi tai suuremmin häiritsisi. Olen vähän väsynyt enkä nyt pysty antamaan kovin hyvää kommenttia, mutta tarina oli ihan hyvä. Seuraavaksi lisää persoonallisuutta ja kummallisuuksia peliin niin hyvä tulee. Tosiaan kannattaa painottaa tarpeeksi henkilöhahmoihin, tässä oli hyvät (mutta taas vähän turhan klassiset) henkilöhahmot. Mutta kiva tarina!
Johanna
21:47 // 03.08 - 2007
Kolme ensimmäistä kappaletta ovat hyviä ja mielenkiintoisia, tarina on saatu hyvin käyntiin. Kerrontatyyli on hyvä, en oikein tiedä, millä sanalla sitä kuvailisin, se on... kerronnallista. Mukavan neutraalia ja objektiivista. Etenkin hoitajasta saa hyvän henkilökuvan jo niiden muutamien lauseiden perusteella, joilla häntä kuvataan.
Sitten neljännestä kappaleesta eteenpäin tarina valitettavasti lässähtää. Tuntuu ihan siltä, kuin joko aika tai mielenkiinto tarinaa kohtaan olisi yhtäkkiä loppunut, ja se olisi haluttu vain saada nopeasti päätökseen ja pois tieltä. (Ei kai tämä vain ole ollut alunperin äidinkielenaine?) Etenkin suolakeksit ovat jotenkin asiaankuulumattomat, niillä ei tunnu olevan mitään merkitystä tarinassa. Aivan kuin ne olisi keksimällä keksitty, jotta mukaan saataisiin jokin epätodellinen yksityiskohta. Ja miehen katoaminen, siinä vasta mutkia oiottiinkin. (Tämä on ihan varmasti ollut äidinkielenaine, eikö olekin?)
Mutta siis, hyvä tarinan alku, johon olisi mielellään lukenut yhtä hyvän lopun.
Tuuli
22:43 // 24.08 - 2007
Voi hiisi, ja tänään juuri söin vähän liiankin paljon tucceja. Oli miten oli... loppu tulee ehkä vähän nopeasti, mutta ei se minua häirinnyt. Toimi ihan hyvin, ainakin minun mielestäni. (Sekään ei tietenkään häiritsisi, jos tarina olisi vähän pitempikin. ^~)
Johtuu varmaan väsymyksestä että se kylpyankka vieläkin huvittaa niin paljon... xD
Piippurassi
13:42 // 08.09 - 2007
Otsikko kiinnitti huomioni. Hyviä kommetteja tämä onkin jo saanut.
Luin vähän aikaa sitten Kurt Vonnegutin kirjan, josta kovasti pidän ja Vonnen kyllä voi stooristasi löytää.
Onneksi itse en ole koskaan kamalasti rakastanut suolakeksejä.
Hauskoja ja onnistuneita yksityiskohtia ja melko taitavaa kirjoitusta.
normalityloser
17:05 // 23.09 - 2007
Mukavia yksityiskohtia löytyy. Tuo vanha mies on niin herttainen - tulee mieleen muumikirjojen Ruttuvaari.
Lähetä kommentti
Sinun pitää kirjautua sisään lähettääksesi kommentteja!