Kaunokirjallisen työn esitys
”Päästäkää minut lavalle! Katsokaa minua!” En aikonut tulla monen tunnin matkaa turhan takia. Minä todellakin halusin voittaa. ”Pyydän, antakaa meidän yrittää!” Anelin, anelin polvillani kuin kerjäläinen, mutta minulla ei ollut aikomustakaan päästää tuomareita näkemästä upeaa esitystämme. Tangomme ylittäisi tuomareiden villeimmätkin kuvitelmat. Olin varma siitä, jos he vain antaisivat mahdollisuuden. ”Yrittäkää hyvä neiti nyt ymmärtää, kaikki paikat ovat täynnä. Te ja parinne ette valitettavasti pääse mukaan.” Tuijotin epäkohteliaasti paikan sikarin savuista omistajaa. Hänellä oli suuri kultainen sormus jokaisessa sormessa, silinteri päässään sekä hänen liivipukunsa taskusta roikkui kultainen taskukello. Siinä luki päivämääräkin ajan lisäksi. 23.20 1.maaliskuuta 1899. Katsoin miestä tämän pieniin, syvällä pään sisällä oleviin silmiin. Ne olivat vaaleansiniset. Kuin jäätä. ”Valitan, mutta ette ole mukana kilpailuissa.” Miehen ilme ei värähtänytkään. Tiesin hänen olevan tosissaan, tiesin myös, että hän tulee näkemään minut vielä tänään. Hän tulee näkemään minun tanssivan tänään, tanssivan hänen kisoissaan. ”Hyvä on. En häiritse teitä enempää, sir ”, sanoin kylmästi ja käännyin ympäri. Parini katsoi minua huolestuneena. Minä kuitenkin vain hymyilin salaperäisesti ja viitoin pariani tulemaan mukaani. En aikonut antaa kenenkään tulla tielleni. Minulla oli suunnitelma. Siitä tulisi upea. Se antaisi meille varman voiton. Kerroin suunnitelmani parilleni. Hän oli epävarma sen onnistumisesta, mutta koska halusi yhtä paljon päästä näyttämään taitonsa tuomareille kuin minä, hän suostui. Aikaa oli enää 30 minuuttia.
Kamppailu muita pareja vastaan muuttuikin kamppailuksi kelloa vastaan. Tässä kamppailussa ei tunnettaisi armoa eikä jaeltaisi säälipisteitä. Nyt piti toimia.
Kello löi 00.00. Saman tien pareja virtasi tanssilattialle. Musiikki alkoi soida ja jokainen pari tanssi vuorollaan. Osa tanssi intohimoisesti, osa mustasukkaisesti, mukana oli myös pareja joilla ei ollut minkäänlaista tunnetta. Tuomarit istuivat korkealla aitiossaan. Sieltä he tarkkailivat jokaisen tanssijan pienintäkin liikettä, kuin toivoen jonkun tekevän virheen. Virheen joka koituisi kohtaloksi. Osa pareista tekikin virheitä. Monet poistuivat virheittensä takia itkien paikalta, jotkut saivat jatkaa onnellisina. Tuomaristossa istui kolme julman näköistä miestä vahattuine viiksineen ja piirrettyine kulmakarvoineen. Jokaisella oli päällään tismalleen samanlainen musta puku sekä kiiltävä nahkasomisteinen silinteri päässään. Ajan kuluessa tuomarit karsivat pareja pois. Kukaan ei voinut tuntea olevansa turvassa. Koko ajan oltiin lähempänä voittajaa. Lopulta kymmenistä pareista oli enää jäljellä kaksi. Silloin tuomarit keskeyttivät tanssin. Parit vetäytyivät huojentuneina sivuun. Tuomarit katosivat takahuoneeseen miettimään päätöstään.
Aikaa oli täytynyt kulua ainakin puoli tuntia, kunnes tuomarit lopulta saapuivat. Jännitys oli sydäntä kivistävä. Kohta se tapahtuisi, kohta olisi hetki.
Tuomarit kapusivat korokkeelleen kertomaan päätöksensä. He vetivät pöydällä seisovaa vanhaa mikrofonia lähemmäksi itseään. Juuri samalla hetkellä kun tuomarit olivat julistamassa päätöksen, valot sammuivat, mikrofoni ei toiminut ja alkoi kuulua musiikkia, vaimeaa musiikkia, joka voimistui koko ajan. Samalla hetkellä syttyi yksi sininen valospotti ja siinä minä olin. Valospotti osoitti minuun. Roikuin katonrajassa huomaamattoman vaijerin varassa. Heti sen jälkeen syttyi toinenkin spotti joka osoitti alhaalla olevaa pariani. Vaijeri alkoi laskea minua hiljalleen alaspäin. Mitä alempana olin, sitä voimakkaampana musiikki kuului. Lopulta jalkani koskettivat puista tanssi lattiaa ja liu`uin parini syliin, samalla musiikki vaihtui kovemmaksi. Ja niin aloitimme upean tanssimme. Tanssimme kuin tämä tanssi olisi ollut viimeisemme. Tuomarit katsoivat meitä ilmeettöminä kahden muun parin istuessa suu auki sivummalla. Pyörin tangon tummien rytmien tahdissa ja jokainen askel osui kohdalleen. Liekahtivän punaisen asuni helma liehui tanssin tahdissa. Taivutin selkääni niin pitkälle, että pääni hipoi jo lattiaa. Katsoin parini tummanruskeisiin silmiin. Olisin voinut hukkua niihin. Katseittemme välillä suorastaan kipinöi. En ollut koskaan tanssinut näin hyvin, tiesimme molemmat tämän onnistuvan.
Hikipisarat alkoivat kerääntyä ohimolleni ja valuivat hiljalleen kohti silmiäni. Minua pyörrytti, mutta jalkani eivät suostuneet hidastamaan. Kuumuus oli sietämätön. Silmissäni alkoi sumentua, mutta jatkoin urheasti tanssimista. En saanut luovuttaa, oli pakko voittaa, en saanut luovuttaa! Maailma pyöri silmissäni. Näin tuomarit vain utuisina hahmoina kaukaisuudessa.
Tuntui kuin tikari olisi isketty rintaani. En pystynyt hengittämään. Silti jatkoin, jatkoin viimeiseen saakka. Kohta se olisi ohi. Oli loppuhuipennuksen aika. Parini tarttui minua vyötäisiltä ja nosti minut korkealle ilmaan. Musiikki koventui koventumistaan, taivutin selkääni pidemmälle kuin koskaan ennen kivusta välittämättä. Yht äkkiä kylmyys valtasi minut, musiikki loppui kuin seinään ja parini valutti minut hitaasti syliinsä korkealta ilmasta. Valot sammuivat, tanssi oli ohi.
Työn tiedot
Tango De La Muerte
miss-y
» Kategoria: Kirjallisuus » Novellit» Työn pituus: 644 sanaa» Työ lisätty: 03.08 - 2007» Kommentoitu: 3 kerta(a)» Lisätty suosikkeihin: 0 kerta(a)
Tietoa työstä:
Tein tämän joskus äidinkielen aineena. Työn nimi, Tango De La Muerte tarkoittaa suomennettuna Kuoleman Tangoa. Sain aineesta ensin 9½ mutta kun maikka luki aineen ääneen, hän nosti sen 10, koska se kuulemma parani vain entisestään ääneen luettuna. Joten lukekaa ääneen, ja paljon kommenttia kiitos! :)
Kommentit
suruna
19:25 // 03.08 - 2007
Muistan kun tätä luettiin. :)
Välillä häiritsee kun on monta lyhyttä lausetta peräkkäin. "Olisin soinut hukkua niihin" on melko kliseinen.
"Minulla oli suunnitelma. Siitä tulisi upea." Suunnitelmasta tulisi upea?
Tässä on tosin hyvä juoni. Lopusta tulee mieleen Moulin Rouge. On hyvä että loppuratkaisu on jätetty auki, lukijan itse päätettäväksi. Kokonaisuutena hyvä, en ole lukenut ennen mitään tämän tapaistakaan. Tanssista kirjoitetaan kaiken kaikkiaan liian vähän, tämä on hyvä lisä. :)
miss-y
19:31 // 03.08 - 2007
"Olisin soinut hukkua niihin" jospa siinä luki kuitenkin, että " olisin voinut..." :)
Johanna
21:27 // 03.08 - 2007
Olen sanonut tämän joskus ennenkin ja sanon taas: äidinkielenaineita ei saisi koskaan julkaista sellaisenaan kaunokirjallisena tekstinä. Samaa mieltä olen nytkin, sillä tästäkin paistaa läpi äidinkielenaine. Se on harmi, sillä tästä voisi saada kehiteltyä hyvän ja omaperäisen tarinan, tanssiaihe ei tosiaankaan ole ainakaan liian käytetty.
Tarina lähtee käyntiin hyvin, mutta ihan liian pian aletaan oikoa mutkia, mikä on niin tyypillistä juuri äidinkielenaineille (niin oli aikanaan omillenikin, myönnän sen). Esimerkkinä tuo suunnitelma, jonka turvin päähenkilö aikoi päästä esiintymään parinsa kanssa. Tarinassa ei annettu mitään vihjeitä siitä, millainen tuo suunnitelma olisi, ja se antaa vaikutelman, että sitä ei oltu edes pidetty tarpeellisena keksiä, sanottiin vain, että se oli olemassa. Olisi kaivannut edes pieniä vihjeitä siitä, mitä päähenkilö aikoi tehdä, miten hän aikoi järjestää esiintymisensä. Samoin häiritsi se, ettei kilpaparien suorituksia kuvailtu sen enempää, millaista heidän tanssinsa oli, miten tuomarit heihin suhtautuivat. Kilpakumppanit olivat täysin kasvottomia, kun edes yhden parin tarkempi kuvaaminen (vaikka pahimpien kilpailijoiden) olisi tuonut syvyyttä tarinaan.
Päähenkilön ja hänen parinsa tanssikohtaus on jo parempi, siinä on käytetty kuvausta enemmän, vaikka vieläkin laajempi "lavertelu" ei olisi haitannut. "Ja niin aloitimme upean tanssimme." Tämä lause tosin häiritsee, sen sijaan, että sanoisi tanssin olevan upea, pitäisi kuvailulla osoittaa, että se on upea. Päähenkilöstä ja hänen paristaan voisi kertoa myös enemmän, hekin ovat melko persoonattomia. "Olisin voinut hukkua niihin" - lause on ehkä hieman kliseinen, mutta toisaalta se on ainoa lause, joka kuvaa heidän keskinäistä suhdettaan. Tai itse ainakin sain siitä sen käsityksen, että he ovat jonkinasteisia rakastavaisia.
Tarinan idea on kaikesta huolimatta lupaava, joten sinun kannattaisi tosiaan kirjoittaa tämä uudestaan niin, että unohdat äidinkielenaineita ja -tunteja olevan olemassakaan. On paljon helpompi laajentaa tarinaa ja kuvausta kun ei tarvitse tuijottaa kelloa, että milloin tunti loppuu ja miettiä, voiko kirjoittaa vielä yhden sivun, vai onko se opettajan mielestä liikaa.
Tarinan otsikko on hyvä, pidän siitä.
Lähetä kommentti
Sinun pitää kirjautua sisään lähettääksesi kommentteja!