Kaunokirjallisen työn esitys
Muurit murtuvat
ALKUSOITTO
Woshin kaupungin keskustassa olevan korkean, lähes kokonaan lasiseinäisen pilvenpiirtäjän toisiksi ylimmässä kerroksessa on asunto. Asunnossa on makuuhuone. Makuuhuoneessa on suuri parivuode, ja vuoteessa nukkuu yksin Oesha Lee. Hän voisi olla kuka tahansa woshilainen, kalpeaihoinen ja hoikka luonnostaan. Hänellä on punaiset kähertyvät hiukset, ja vaaleat ripset kehystämävät hänen hiukan vinoja vihertävänharmaita silmiään. Hän voisi olla kuka tahansa, tuskin kukaan kääntäisi katsettaan hänen puoleensa kohdatessaan hänet kadulla ellei hän olisi lähes metri kahdeksankymmentä pitkä. Mutta pituutensa tähden Oesha aina huomataan, ja hänen pituuttaan arvuutellaan kuiskaten.
Woshin korkeimmassa pilvenpiirtäjässä toimii pieni ”Kasvoja” valmistava firma. Firmalla on johtaja. Johtajalla on apulaisjohtaja, ja apulaisjohtajalla on huone. istuu kotonaan pöydän ääressä kirjaa lukien aamun luodessa ensisäteitä hänen ruokapöydälleen. Hän on nimeltään Gerald Flynn, ja hänellä on pitkät, tummat ja kiiltävät hiukset. Hän on hieman Oesha Leetä pidempi, mutta ei usein huomaa sitä, sillä naisen pituutta pidetään aina miehen pituutta oudompana. Gerald voisi olla kuka tahansa woshilainen, kalpea iholtaan ja hoikka varreltaan. Hän voisi olla kuka tahansa, tuskin kukaan kääntäisi katsettaan hänen puoleensa kohdatessaan hänet kadulla ellei hän olisi Kasvofirman apulaisjohtaja. Se on tärkeä firma, sillä nyt, kun Woshia peittää korkea puolipallon muotoinen kupoli, tarvitsee jokainen asunto ”Kasvot”, pienen yksityisen suojansa. Geraldin asema on tärkeä, koska johtaja on vanha, eikä ymmärrä tekniikasta juuri mitään. Oesha Lee on Geraldin sihteeri.
Oesha Lee ja Gerald Flynn ovat Kohtalon labyrinteissa jälleen yhden käytävän päässä, jossa ei ole valittavana kuin yksi ovi. Ensimmäinen niistä oli syntymä, ja viimeinen niistä tulee olemaan kuolema, mutta ei vielä.
AAMU
Oesha Lee makasi vuoteessaan auringon ensi säteiden tukeutuessa sisään hänen makuuhuoneensa ikkunasta. Hän ei herännyt niiden koskettaessa hänen punertavia hiuksiaan, eikä herännyt sen luikerrellessa hänen olkansa ylitse valkoiselle spagettiolkaintopille, jota hän käytti yöpaitanaan. Hän vain käänsi kylkeä ja potkaisi pussilakansan pois jalkojensa ympäriltä.
Tunti tikitti eteenpäin, ja auringon valo kutitteli jo hänen jalkapohjiaan. Kesällä huoneessa olisi tukahduttavan kuuma, mutta hänellä olikin ilmastointi ja hyvät sälekaihtimet.
Silloin, tunnin kuluttua hetkestä, jona aurinko kosketti Oeashan hiuksia, kello oli seitsemän. Radio kytkeytyi päälle, ja Koko Kaupungin Vanha Kunnon Bob Hedson kajautti onnellisen aamutervehdyksen: ”Hyvääää huomenta Woshin kaupunki, tänään on jälleen kaunis ja aurinkoinen päivä, joskin illaksi on luvassa pilviä. Kello on seitsemän ja teidän aamunne ohjaajana tänään, kuten aina ennenkin, Bob Hedson! Luvassa tänä aamuna ainakin Sunset Riotia ja Woshin omaa Havtur Systemiä-”
Oesha heräsi ja venytteli nautinnollisesti kyljellään niin, että lopulta kierähti vatsalleen. Hän ei ollut aamu-uninen, toisin kuin useimmat ihmiset, jotka hän tunsi. Hän nautti aamuista, nautti siitä tiedosta, että koko pilvenpiirtäjässä hän oli todennäköisimmin ainoa henkilö, joka oli hereillä. Pilvenpiirtäjässä asui vain rikkaita ihmisiä, joilla oli liukuva työaika tai jotka työskentelivät kotoa käsin. Oesha itse oli kenties koko talon köyhin asukas, mutta hän oli perinyt pilvenpiirtäjän omistusasunnon – valmiiksi modernisti sisustetun - isoäitivainaaltaan, ja oli muuttanut sinne tietäen, että muuten hän hukkuisi hyvin nopeasti ydinkeskustan kalliisiin vuokriin. Nyt hänen ei täytynyt maksaa kuin sähköstä ja vedestä ja talonmiehen palveluista, ja niistäkin vain kohtuudella.
Hän nousi vuoteestaan jättäen sen levälleen – hän asui yksin, eikä kukaan valittanut pienestä epäjärjestyksestä – ja meni kylpyhuoneeseen. Hän kävi nopeasti suihkussa, kietoi kirkkaankeltaisen pyyhkeen ympärilleen ja katseli hetken peilikuvaansa huuruisesta, pyöreästä peilistä. Hän huomasi saaneensa pisamia.
Kun hän oli pukeutunut ja kuivannut hiuksensa, meni hän tilavaan keittiöönsä, jonka yksi seinä oli kokonaan vahvaa, kirkasta lasia, ja laittoi itselleen teetä. Hän istuutui valkean pöydän ääreen ja söi salaatilla ja tomaatilla täytetyn kerrosvoileivän sekä jugurtin ja mehukkaan, kirkkaanoranssin appelsiinin. Hän ei vaivautunut laittamaan astioita tiskikoneeseen, vaikka olisikin voinut. Hän nautti aamun hiljaisuudesta ja tallusti olohuoneeseen, missä häntä tervehti keltainen palikan muotoinen pehmoinen jakkara ja vihreä, pitkä sohva. Hänen hoikka keltainen kissansa Santur (Auringontuli vanhalla woshin kielellä) nosti päänsä tassujensa varasta. Se piti karvalankamatolla nukkumisesta suunnattomasti.
”Mitä äitin pikku keisari?” leperteli Oesha ja kyykistyi kissansa vierelle. Hän silitti sen päätä ja se puski kuononsa hänen kämmenselkäänsä vasten. ”Keittiössä on ruokaa sinulle”, sanoi Oesha ja nousi. Hän kiskotteli uudelleen ja meni takaisin makuuhuoneeseensa. Hän otti kirjoitupöydältä kansionsa, työnsi sen laukkuunsa ja kaivoi avaimensa kynäpurkista. Hän oli valmis päivän haasteisiin, ja hän oli onnellinen.
Hän kipitti alas kymmeniä ja taas kymmeniä rappusia, kunnes saapui katutasolle. Hän astui ulos auringonpaisteeseen ja tervehti iloisesti ovimiestä. Ovimies, nuori vahakasvoinen mies, vastasi hänen hymyynsä ilmiselvästi ilahtuneena. Miesparkaa ei turhan usein tervehditty. Ihmiset olivat joko liian töykeitä tai liian kiireisiä.
”Huomenta, neiti Lee”, toivotti mies innoissaan. ”Kaunis aamu, eikö totta?”
”Oikein kaunis”, vahvisti Oesha ja vilkutti hänelle juostessaan tien yli kadun toiselle puolelle. Hän poikkesi vastapäisessä laipomossa ostamaan itselleen evääksi muutaman kroisantin ja jatkoi sitten matkaansa kaupungin halki. Puodit availivat oviaan ja useat kauppiaat vilkuttivat hänelle tervehdyksensä. Kahviloista tuotiin pöytiä ja tuoleja ulos ja näyteikkunoiden edestä vedettiin verhoja. Ihmiset availivat ikkunoitaan unisen näköisinä. Postiljooni työnsi kärryään tien toisella puolella. Kello oli varttia vaille kahdeksan.
Oesha pääsi keskustorille, jonka toisella laidalla oli hänen työpaikkansa pilvenpiirtäjä. Hän katseli varhaisia kauppiaita, jotka pystyttivät kirkasvärisiä kojujaan ja asettelivat kauppatavaroitaan näytille. Hän oli torin puolessa välissä kun ääni kuului ensi kertaa. Kello oli kymmentä vaille kahdeksan.
Gerald Flynn heräsi varhain aamulla, jo ennen aurinkoa. Hän nousi istumaan vuoteessaan ja hieroi ärtyneenä silmiään. Oli vielä hämärää, eikä radiosta kuulunut kuin musiikkia. Edes radiossa ei oltu vielä hereillä. Gerald heilautti säärensä vuoteensa laidan yli varoen herättämästä luokseen yön ylitse paennutta veljeään, jota oli petetty jo vuoden ajan. Nyt veli oli saanut selville vaimonsa petoksen, ja riidasta oli tullut verinen. Koska Georgen asunto oli nimellisesti vaimon omaisuutta, oli Georgen täytynyt lähteä. Geraldia se ei haitannut. Hän rakasti kaksoisveljeään niin kuin vain veli voi rakastaa.
Gerald pesi lavuaarissa kainalonsa, koska ei viitsinyt kastella vielä hiuksiaan. Hän oli pessyt ne edellisenä päivänä, ja ne olivat puhtaat ja kiiltävät. Sitten hän puki ylleen valkoisen kauluspaidan ja tummat, suorat housut. Hän harjasi hiuksensa ja keitti kahvia. Hän kävi eteisessä katsomassa joko lehti oli tullut, mutta lattia postilaatikon alla oli tyhjä. Niinpä Gerald otti kirjahyllystä uusimman kirjaostoksensa ja luki aamupalaa syödessään. Kun hän oli syönyt, hän jäi edelleen lukemaan aina siihen saakka, kun auringonvalo kosketti keittiön pöydän kulmaa alas jätettyjen, mutta avonaisten sälekaihdinten raoista. Silloin hän keräsi tavaransa, otti avaimensa ja mustan hiuslenkkinsä oven pieleen naulatusta avainkaapista, jonka ovessa oli kohokuva vanhan Woshilaisen tarun Parantajasta, joka oli kuin sulkapäinen nainen, jolla oli vuohen silmät ja suu täynnä menihäishampaita. Hän oli saanut sen lahjaksi käytyään loppuun opintonsa Mortimerin sisäoppilaitoksessa, jota kutsuttiin kaupunkikielessä vain Opistoksi.
Hän laskeutui pohjakerrokseen – yhdeksän askelmaa, sillä hän asui ensimmäisessä kerroksessa muuan kerrostalossa aivan keskustan tuntumassa – ja astui ulos sarastavaan aamuun.
Postinjakaja oli jo liikkeellä, mutta muita ei juuri näkynyt. Heikko, Muurien puhtaaksi siivilöimä tuulenhenkäys kieputti vanhaa ja ryppyistä paperinpalasta autotiellä. Autoja ei ollut missään. Ne olivat todella harvinaisia, ja Muurien takia kiellettyjäkin. Autokaistat olivat polkupyörien käytössä, mutta yhtäkään pyöräilijää ei ollut liikenteessä. Kerrostalojen seinät kohosivat joka puolella jyrkkinä, mutta toisin kuin useissa suurkaupungeissa näin lähellä keskustaa, ne eivät olleet tiiviisti toinen toisessaan kiinni, vaan niissä oli ilmavat nurmikkoalueet ja takapihat. Jalkakäytävien varsilla oli valkoisiksi maalattuja puisia penkkejä.
Gerald saapui torille, jonka ympäristössä kerrostalot olivat jo tiiviimmin toisissaan kiinni, ja torilla tanssahteli vain muutama lintu. Hän ylitti torin kevein askelin, avasi avainkortillaan henkilökunnan oven, ja astui pilvenpiirtäjän pohjakerroksen levolliseen hämärään. Hän tervehti vahtimestaria ja nousi hissillä hallintokerrokseen – kaikkein ylimmäs. Hän meni omaan kromilla, mustalla ja valkealla sisustettuun työhuoneeseensa. Hän laski laukkunsa pöydälle ja kiskoi sälekaihtimet ylös. Auringonvalo häikäisi hänen silmiään. Kello tuli seitsemän, ja Oesha Leen radioherätys lähti käyntiin.
Gerald katsoi kelloa ja hymyili tyytyväisenä. Puoli tuntia aikaa ennen kuin muut työntekijät edes alkaisivat ilmaantua paikalle. Hänellä olisi aikaa katsella heräävää kaupunkia.
Pitkän aikaa hän seisoi ikkunan vierellä, ja veti lopulta tuolin alleen. Kello tuli kymmentä vaille kahdeksan, ja hän näki sihteerinsä pitkän, punatukkaisen hahmon vaeltavan kaukana allaan torin halki. Kun pikkuinen punatukkainen piste pääsi puoleenväliin toria, kuului ääni ensimmäisen kerran, ja Geraldin ikkuna helähti hiljaa.
KUN MUURIT MURTUVAT
Kun ääni kuului ensi kerran, värähti ilma ja pysähtyi sitten liikkumattomaksi. Oesha näki kultaisten pölyhiukkasten leijuvan suoraan alaspäin. Hän seisahtui keskelle toria, ja katsoi taivaalle, mistä ääni oli tullut. Hän ei ollut tunnistanut äänen lähdettä, ja äkkiä häntä pelotti. Hän veti hiuksiaan korviensa taakse, ja samassa ääni kuului uudelleen.
Se oli kuin kevätjään kuminaa, ajatteli Gerald ja katsoi taivaalle. Hän painoi toisen kätensä lasia vasten välittämättä valituksista, jotka epäilemättä saisi siivoojalta myöhemmin päivällä. Hän katsoi taivaalle, ja sitten alas torille, missä Oesha Leen hahmo seisoi liikkumattomana katsoen ylöspäin.
Ovi avautui Geraldin takana ja nuori tummaihoinen nainen vaaleankeltaisessa jakkupuvussa tuli hänen vierelleen.
”Mitä helkkaria se oli?” kysyi Mona Ashton. ”Kuulitko sinä sen?”
”Kuulin”, vastasi Gerald. ”Enkä tiedä mitä se oli. Se oli vähän kuin jää-”
Ääni kuului kolmannen kerran, kovaa, ja taivaan halki kulki leimahdus.
Onko se ukkonen? ajatteli Oesha kauhuissaan vihreän ja violetin salaman välähtäessä taivaan halki. Hänen korvissaan soi äänen aiheuttama kaiku, joka kimpoili Woshin katusokkelon halki herättäen sen joka ikisen asukkaan unestaan. Pelästyneet ja unenpöpperöiset ihmiset hakeutuivat ikkunoiden ääreen ja näkivät saman, minkä Oesha näki torilta, ja Gerald ja Mona Geraldin toimiston ikkunasta.
Taivas Oeshan yläpuolella väreili ja muutti väriä. Enää se ei ollut sininen, vaan se lainehti vihreän, violetin, tummansinisen, vaaleanpunaisen ja mustan jokaisessa sävyssä, ja valkeita plasmaa musituttavia sähkövirtauksia vilisti pitkin sen vellovaa pintaa. Oeshan suu kuivui ja hän oli pyörtyä siihen paikkaan. Hän alkoi juosta.
Gerald ja Mona katsoivat ikkunasta vääristyvää taivasta, ja tarrautuivat toistensa käsiin kauhusta suunniltaan sen alkaessa valua sähköä rätisten alas. Gerald kastoi alas torille, ja näki ihmisten pakenevan jättäen kauppakojunsa vartioimatta. Oeshaa ei enää näkynyt.
”Mitä helvettiä”, kuiskasi Mona kauhuissaan, ja kaiutin seinällä kytkytyi päälle.
”Tämä on Woshin Yleisradio. Kaikkia pyydetään sulkemaan ovet ja ikkunat, kytkemään Kasvonsa päälle ja hakeutumaan radion läheisyyteen. Toistan: kaikkia pyydetään sulkemaan ovet ja ikkunat, käynnistämään Kasvonsa ja hakeutumaan radion läheisyyteen. Jos ette omista radiota, pyytäkää päästä naapuriinne kuuntelemaan ohjeita –”
Gerald ja Mona katsahtivät hätääntyneinä toisiaan. Mitä tämä oikei tarkoitti? Olivatko muurit viimein murtuneet?
Oesha kuuli kovaäänisten aloittavan takanaan kadulla: ”Tämä on Woshin Yleisradio. Kaikkia pyydetään sulkemaan ovet ja ikkunat, kytkemään Kasvonsa päälle ja hakeutumaan radion läheisyyteen. Toistan: -”
Oesha sai avainkortin esille laukustaan, ja kiskoi hätääntyneenä henkilökunnan oven auki. Sama radiolähetys jatkui sisälläkin, joka ikinen kovaääninen koko rakennuksessa oli kytkeytynyt päälle automaattisesti hätäviestin alkaessa pyöriä. Oesha juoksi peloissaan hissiin, missä muutama muukin henkilökunnan jäsen odotti pääsyään hallinnon tiloihin.
”Oesha!” huokaisi Jeff Calvin, johtajan sihteeri, silminnähden helpottuneena ja tarttui hänen käsivarteensa. ”Luojan kiitos sinäkin olet täällä. Me melkein jouduimme suunniltamme kun radio käynnistyi etkä sinä ollut vielä tullut –”
”Shh!” suhahti muuan insinööri, ja kaikki hiljenivät kuuntelemaan radiota samalla kun hissi aloitti kipuamisensa ylimpään kerrokseen.
”Kaupunkiin on julistettu hätätila”, ilmoitti radioääni, ja ääni tärisi aavistuksen verran. ”Toistan: hätätila. Kaikkia pyydetään toistaiseksi pysymään sisätiloissa. Kaikkein pahin on nyt tapahtunut: velhojen kupoli on sortunut. Muurit ovat murtuneet.”
Hississä syntyi pelästyneiden henkäysten ja ”Ei!” –huudahdusten kuoro, ja sitten hiljaisuus laskeutui taas. Hissin kello kilahti hiljaa radioäänen jatkaessa selostustaan. Ovet avautuivat, ja he astuivat käytävään, jonka kokolattiamatolla koko henkilökunta muutamia mattimyöhäisiä lukuunottamatta nyt seisoi, ellei sitten ollut yhä jossakin toisista hisseitä matkalla ylöspäin.
”Velhojen lausunnon mukaan muurien tuhon syynä on puhtaan magian loppuminen”, kertoi radioääni, ja se vapisi nyt paljon voimakkaammin.
Apulaisjohtajan toimiston ovi aukeni, ja Gerald ja Mona astuivat käytävään muiden joukkoon. Kaikki olivat kalpeita ja peloissaan, ja he kuuntelivat radioäänen vannottavan kaikkia pitämään radioita auki ja pysymään sisällä. Lisätietoja saataisiin heti kun niitä oli saatavilla. Sitten radio vaikeni.
ALKUSOITTO
Woshin kaupungin keskustassa olevan korkean, lähes kokonaan lasiseinäisen pilvenpiirtäjän toisiksi ylimmässä kerroksessa on asunto. Asunnossa on makuuhuone. Makuuhuoneessa on suuri parivuode, ja vuoteessa nukkuu yksin Oesha Lee. Hän voisi olla kuka tahansa woshilainen, kalpeaihoinen ja hoikka luonnostaan. Hänellä on punaiset kähertyvät hiukset, ja vaaleat ripset kehystämävät hänen hiukan vinoja vihertävänharmaita silmiään. Hän voisi olla kuka tahansa, tuskin kukaan kääntäisi katsettaan hänen puoleensa kohdatessaan hänet kadulla ellei hän olisi lähes metri kahdeksankymmentä pitkä. Mutta pituutensa tähden Oesha aina huomataan, ja hänen pituuttaan arvuutellaan kuiskaten.
Woshin korkeimmassa pilvenpiirtäjässä toimii pieni ”Kasvoja” valmistava firma. Firmalla on johtaja. Johtajalla on apulaisjohtaja, ja apulaisjohtajalla on huone. istuu kotonaan pöydän ääressä kirjaa lukien aamun luodessa ensisäteitä hänen ruokapöydälleen. Hän on nimeltään Gerald Flynn, ja hänellä on pitkät, tummat ja kiiltävät hiukset. Hän on hieman Oesha Leetä pidempi, mutta ei usein huomaa sitä, sillä naisen pituutta pidetään aina miehen pituutta oudompana. Gerald voisi olla kuka tahansa woshilainen, kalpea iholtaan ja hoikka varreltaan. Hän voisi olla kuka tahansa, tuskin kukaan kääntäisi katsettaan hänen puoleensa kohdatessaan hänet kadulla ellei hän olisi Kasvofirman apulaisjohtaja. Se on tärkeä firma, sillä nyt, kun Woshia peittää korkea puolipallon muotoinen kupoli, tarvitsee jokainen asunto ”Kasvot”, pienen yksityisen suojansa. Geraldin asema on tärkeä, koska johtaja on vanha, eikä ymmärrä tekniikasta juuri mitään. Oesha Lee on Geraldin sihteeri.
Oesha Lee ja Gerald Flynn ovat Kohtalon labyrinteissa jälleen yhden käytävän päässä, jossa ei ole valittavana kuin yksi ovi. Ensimmäinen niistä oli syntymä, ja viimeinen niistä tulee olemaan kuolema, mutta ei vielä.
AAMU
Oesha Lee makasi vuoteessaan auringon ensi säteiden tukeutuessa sisään hänen makuuhuoneensa ikkunasta. Hän ei herännyt niiden koskettaessa hänen punertavia hiuksiaan, eikä herännyt sen luikerrellessa hänen olkansa ylitse valkoiselle spagettiolkaintopille, jota hän käytti yöpaitanaan. Hän vain käänsi kylkeä ja potkaisi pussilakansan pois jalkojensa ympäriltä.
Tunti tikitti eteenpäin, ja auringon valo kutitteli jo hänen jalkapohjiaan. Kesällä huoneessa olisi tukahduttavan kuuma, mutta hänellä olikin ilmastointi ja hyvät sälekaihtimet.
Silloin, tunnin kuluttua hetkestä, jona aurinko kosketti Oeashan hiuksia, kello oli seitsemän. Radio kytkeytyi päälle, ja Koko Kaupungin Vanha Kunnon Bob Hedson kajautti onnellisen aamutervehdyksen: ”Hyvääää huomenta Woshin kaupunki, tänään on jälleen kaunis ja aurinkoinen päivä, joskin illaksi on luvassa pilviä. Kello on seitsemän ja teidän aamunne ohjaajana tänään, kuten aina ennenkin, Bob Hedson! Luvassa tänä aamuna ainakin Sunset Riotia ja Woshin omaa Havtur Systemiä-”
Oesha heräsi ja venytteli nautinnollisesti kyljellään niin, että lopulta kierähti vatsalleen. Hän ei ollut aamu-uninen, toisin kuin useimmat ihmiset, jotka hän tunsi. Hän nautti aamuista, nautti siitä tiedosta, että koko pilvenpiirtäjässä hän oli todennäköisimmin ainoa henkilö, joka oli hereillä. Pilvenpiirtäjässä asui vain rikkaita ihmisiä, joilla oli liukuva työaika tai jotka työskentelivät kotoa käsin. Oesha itse oli kenties koko talon köyhin asukas, mutta hän oli perinyt pilvenpiirtäjän omistusasunnon – valmiiksi modernisti sisustetun - isoäitivainaaltaan, ja oli muuttanut sinne tietäen, että muuten hän hukkuisi hyvin nopeasti ydinkeskustan kalliisiin vuokriin. Nyt hänen ei täytynyt maksaa kuin sähköstä ja vedestä ja talonmiehen palveluista, ja niistäkin vain kohtuudella.
Hän nousi vuoteestaan jättäen sen levälleen – hän asui yksin, eikä kukaan valittanut pienestä epäjärjestyksestä – ja meni kylpyhuoneeseen. Hän kävi nopeasti suihkussa, kietoi kirkkaankeltaisen pyyhkeen ympärilleen ja katseli hetken peilikuvaansa huuruisesta, pyöreästä peilistä. Hän huomasi saaneensa pisamia.
Kun hän oli pukeutunut ja kuivannut hiuksensa, meni hän tilavaan keittiöönsä, jonka yksi seinä oli kokonaan vahvaa, kirkasta lasia, ja laittoi itselleen teetä. Hän istuutui valkean pöydän ääreen ja söi salaatilla ja tomaatilla täytetyn kerrosvoileivän sekä jugurtin ja mehukkaan, kirkkaanoranssin appelsiinin. Hän ei vaivautunut laittamaan astioita tiskikoneeseen, vaikka olisikin voinut. Hän nautti aamun hiljaisuudesta ja tallusti olohuoneeseen, missä häntä tervehti keltainen palikan muotoinen pehmoinen jakkara ja vihreä, pitkä sohva. Hänen hoikka keltainen kissansa Santur (Auringontuli vanhalla woshin kielellä) nosti päänsä tassujensa varasta. Se piti karvalankamatolla nukkumisesta suunnattomasti.
”Mitä äitin pikku keisari?” leperteli Oesha ja kyykistyi kissansa vierelle. Hän silitti sen päätä ja se puski kuononsa hänen kämmenselkäänsä vasten. ”Keittiössä on ruokaa sinulle”, sanoi Oesha ja nousi. Hän kiskotteli uudelleen ja meni takaisin makuuhuoneeseensa. Hän otti kirjoitupöydältä kansionsa, työnsi sen laukkuunsa ja kaivoi avaimensa kynäpurkista. Hän oli valmis päivän haasteisiin, ja hän oli onnellinen.
Hän kipitti alas kymmeniä ja taas kymmeniä rappusia, kunnes saapui katutasolle. Hän astui ulos auringonpaisteeseen ja tervehti iloisesti ovimiestä. Ovimies, nuori vahakasvoinen mies, vastasi hänen hymyynsä ilmiselvästi ilahtuneena. Miesparkaa ei turhan usein tervehditty. Ihmiset olivat joko liian töykeitä tai liian kiireisiä.
”Huomenta, neiti Lee”, toivotti mies innoissaan. ”Kaunis aamu, eikö totta?”
”Oikein kaunis”, vahvisti Oesha ja vilkutti hänelle juostessaan tien yli kadun toiselle puolelle. Hän poikkesi vastapäisessä laipomossa ostamaan itselleen evääksi muutaman kroisantin ja jatkoi sitten matkaansa kaupungin halki. Puodit availivat oviaan ja useat kauppiaat vilkuttivat hänelle tervehdyksensä. Kahviloista tuotiin pöytiä ja tuoleja ulos ja näyteikkunoiden edestä vedettiin verhoja. Ihmiset availivat ikkunoitaan unisen näköisinä. Postiljooni työnsi kärryään tien toisella puolella. Kello oli varttia vaille kahdeksan.
Oesha pääsi keskustorille, jonka toisella laidalla oli hänen työpaikkansa pilvenpiirtäjä. Hän katseli varhaisia kauppiaita, jotka pystyttivät kirkasvärisiä kojujaan ja asettelivat kauppatavaroitaan näytille. Hän oli torin puolessa välissä kun ääni kuului ensi kertaa. Kello oli kymmentä vaille kahdeksan.
Gerald Flynn heräsi varhain aamulla, jo ennen aurinkoa. Hän nousi istumaan vuoteessaan ja hieroi ärtyneenä silmiään. Oli vielä hämärää, eikä radiosta kuulunut kuin musiikkia. Edes radiossa ei oltu vielä hereillä. Gerald heilautti säärensä vuoteensa laidan yli varoen herättämästä luokseen yön ylitse paennutta veljeään, jota oli petetty jo vuoden ajan. Nyt veli oli saanut selville vaimonsa petoksen, ja riidasta oli tullut verinen. Koska Georgen asunto oli nimellisesti vaimon omaisuutta, oli Georgen täytynyt lähteä. Geraldia se ei haitannut. Hän rakasti kaksoisveljeään niin kuin vain veli voi rakastaa.
Gerald pesi lavuaarissa kainalonsa, koska ei viitsinyt kastella vielä hiuksiaan. Hän oli pessyt ne edellisenä päivänä, ja ne olivat puhtaat ja kiiltävät. Sitten hän puki ylleen valkoisen kauluspaidan ja tummat, suorat housut. Hän harjasi hiuksensa ja keitti kahvia. Hän kävi eteisessä katsomassa joko lehti oli tullut, mutta lattia postilaatikon alla oli tyhjä. Niinpä Gerald otti kirjahyllystä uusimman kirjaostoksensa ja luki aamupalaa syödessään. Kun hän oli syönyt, hän jäi edelleen lukemaan aina siihen saakka, kun auringonvalo kosketti keittiön pöydän kulmaa alas jätettyjen, mutta avonaisten sälekaihdinten raoista. Silloin hän keräsi tavaransa, otti avaimensa ja mustan hiuslenkkinsä oven pieleen naulatusta avainkaapista, jonka ovessa oli kohokuva vanhan Woshilaisen tarun Parantajasta, joka oli kuin sulkapäinen nainen, jolla oli vuohen silmät ja suu täynnä menihäishampaita. Hän oli saanut sen lahjaksi käytyään loppuun opintonsa Mortimerin sisäoppilaitoksessa, jota kutsuttiin kaupunkikielessä vain Opistoksi.
Hän laskeutui pohjakerrokseen – yhdeksän askelmaa, sillä hän asui ensimmäisessä kerroksessa muuan kerrostalossa aivan keskustan tuntumassa – ja astui ulos sarastavaan aamuun.
Postinjakaja oli jo liikkeellä, mutta muita ei juuri näkynyt. Heikko, Muurien puhtaaksi siivilöimä tuulenhenkäys kieputti vanhaa ja ryppyistä paperinpalasta autotiellä. Autoja ei ollut missään. Ne olivat todella harvinaisia, ja Muurien takia kiellettyjäkin. Autokaistat olivat polkupyörien käytössä, mutta yhtäkään pyöräilijää ei ollut liikenteessä. Kerrostalojen seinät kohosivat joka puolella jyrkkinä, mutta toisin kuin useissa suurkaupungeissa näin lähellä keskustaa, ne eivät olleet tiiviisti toinen toisessaan kiinni, vaan niissä oli ilmavat nurmikkoalueet ja takapihat. Jalkakäytävien varsilla oli valkoisiksi maalattuja puisia penkkejä.
Gerald saapui torille, jonka ympäristössä kerrostalot olivat jo tiiviimmin toisissaan kiinni, ja torilla tanssahteli vain muutama lintu. Hän ylitti torin kevein askelin, avasi avainkortillaan henkilökunnan oven, ja astui pilvenpiirtäjän pohjakerroksen levolliseen hämärään. Hän tervehti vahtimestaria ja nousi hissillä hallintokerrokseen – kaikkein ylimmäs. Hän meni omaan kromilla, mustalla ja valkealla sisustettuun työhuoneeseensa. Hän laski laukkunsa pöydälle ja kiskoi sälekaihtimet ylös. Auringonvalo häikäisi hänen silmiään. Kello tuli seitsemän, ja Oesha Leen radioherätys lähti käyntiin.
Gerald katsoi kelloa ja hymyili tyytyväisenä. Puoli tuntia aikaa ennen kuin muut työntekijät edes alkaisivat ilmaantua paikalle. Hänellä olisi aikaa katsella heräävää kaupunkia.
Pitkän aikaa hän seisoi ikkunan vierellä, ja veti lopulta tuolin alleen. Kello tuli kymmentä vaille kahdeksan, ja hän näki sihteerinsä pitkän, punatukkaisen hahmon vaeltavan kaukana allaan torin halki. Kun pikkuinen punatukkainen piste pääsi puoleenväliin toria, kuului ääni ensimmäisen kerran, ja Geraldin ikkuna helähti hiljaa.
KUN MUURIT MURTUVAT
Kun ääni kuului ensi kerran, värähti ilma ja pysähtyi sitten liikkumattomaksi. Oesha näki kultaisten pölyhiukkasten leijuvan suoraan alaspäin. Hän seisahtui keskelle toria, ja katsoi taivaalle, mistä ääni oli tullut. Hän ei ollut tunnistanut äänen lähdettä, ja äkkiä häntä pelotti. Hän veti hiuksiaan korviensa taakse, ja samassa ääni kuului uudelleen.
Se oli kuin kevätjään kuminaa, ajatteli Gerald ja katsoi taivaalle. Hän painoi toisen kätensä lasia vasten välittämättä valituksista, jotka epäilemättä saisi siivoojalta myöhemmin päivällä. Hän katsoi taivaalle, ja sitten alas torille, missä Oesha Leen hahmo seisoi liikkumattomana katsoen ylöspäin.
Ovi avautui Geraldin takana ja nuori tummaihoinen nainen vaaleankeltaisessa jakkupuvussa tuli hänen vierelleen.
”Mitä helkkaria se oli?” kysyi Mona Ashton. ”Kuulitko sinä sen?”
”Kuulin”, vastasi Gerald. ”Enkä tiedä mitä se oli. Se oli vähän kuin jää-”
Ääni kuului kolmannen kerran, kovaa, ja taivaan halki kulki leimahdus.
Onko se ukkonen? ajatteli Oesha kauhuissaan vihreän ja violetin salaman välähtäessä taivaan halki. Hänen korvissaan soi äänen aiheuttama kaiku, joka kimpoili Woshin katusokkelon halki herättäen sen joka ikisen asukkaan unestaan. Pelästyneet ja unenpöpperöiset ihmiset hakeutuivat ikkunoiden ääreen ja näkivät saman, minkä Oesha näki torilta, ja Gerald ja Mona Geraldin toimiston ikkunasta.
Taivas Oeshan yläpuolella väreili ja muutti väriä. Enää se ei ollut sininen, vaan se lainehti vihreän, violetin, tummansinisen, vaaleanpunaisen ja mustan jokaisessa sävyssä, ja valkeita plasmaa musituttavia sähkövirtauksia vilisti pitkin sen vellovaa pintaa. Oeshan suu kuivui ja hän oli pyörtyä siihen paikkaan. Hän alkoi juosta.
Gerald ja Mona katsoivat ikkunasta vääristyvää taivasta, ja tarrautuivat toistensa käsiin kauhusta suunniltaan sen alkaessa valua sähköä rätisten alas. Gerald kastoi alas torille, ja näki ihmisten pakenevan jättäen kauppakojunsa vartioimatta. Oeshaa ei enää näkynyt.
”Mitä helvettiä”, kuiskasi Mona kauhuissaan, ja kaiutin seinällä kytkytyi päälle.
”Tämä on Woshin Yleisradio. Kaikkia pyydetään sulkemaan ovet ja ikkunat, kytkemään Kasvonsa päälle ja hakeutumaan radion läheisyyteen. Toistan: kaikkia pyydetään sulkemaan ovet ja ikkunat, käynnistämään Kasvonsa ja hakeutumaan radion läheisyyteen. Jos ette omista radiota, pyytäkää päästä naapuriinne kuuntelemaan ohjeita –”
Gerald ja Mona katsahtivät hätääntyneinä toisiaan. Mitä tämä oikei tarkoitti? Olivatko muurit viimein murtuneet?
Oesha kuuli kovaäänisten aloittavan takanaan kadulla: ”Tämä on Woshin Yleisradio. Kaikkia pyydetään sulkemaan ovet ja ikkunat, kytkemään Kasvonsa päälle ja hakeutumaan radion läheisyyteen. Toistan: -”
Oesha sai avainkortin esille laukustaan, ja kiskoi hätääntyneenä henkilökunnan oven auki. Sama radiolähetys jatkui sisälläkin, joka ikinen kovaääninen koko rakennuksessa oli kytkeytynyt päälle automaattisesti hätäviestin alkaessa pyöriä. Oesha juoksi peloissaan hissiin, missä muutama muukin henkilökunnan jäsen odotti pääsyään hallinnon tiloihin.
”Oesha!” huokaisi Jeff Calvin, johtajan sihteeri, silminnähden helpottuneena ja tarttui hänen käsivarteensa. ”Luojan kiitos sinäkin olet täällä. Me melkein jouduimme suunniltamme kun radio käynnistyi etkä sinä ollut vielä tullut –”
”Shh!” suhahti muuan insinööri, ja kaikki hiljenivät kuuntelemaan radiota samalla kun hissi aloitti kipuamisensa ylimpään kerrokseen.
”Kaupunkiin on julistettu hätätila”, ilmoitti radioääni, ja ääni tärisi aavistuksen verran. ”Toistan: hätätila. Kaikkia pyydetään toistaiseksi pysymään sisätiloissa. Kaikkein pahin on nyt tapahtunut: velhojen kupoli on sortunut. Muurit ovat murtuneet.”
Hississä syntyi pelästyneiden henkäysten ja ”Ei!” –huudahdusten kuoro, ja sitten hiljaisuus laskeutui taas. Hissin kello kilahti hiljaa radioäänen jatkaessa selostustaan. Ovet avautuivat, ja he astuivat käytävään, jonka kokolattiamatolla koko henkilökunta muutamia mattimyöhäisiä lukuunottamatta nyt seisoi, ellei sitten ollut yhä jossakin toisista hisseitä matkalla ylöspäin.
”Velhojen lausunnon mukaan muurien tuhon syynä on puhtaan magian loppuminen”, kertoi radioääni, ja se vapisi nyt paljon voimakkaammin.
Apulaisjohtajan toimiston ovi aukeni, ja Gerald ja Mona astuivat käytävään muiden joukkoon. Kaikki olivat kalpeita ja peloissaan, ja he kuuntelivat radioäänen vannottavan kaikkia pitämään radioita auki ja pysymään sisällä. Lisätietoja saataisiin heti kun niitä oli saatavilla. Sitten radio vaikeni.
Työn tiedot
Muurit murtuvat
Morgan
» Kategoria: Kirjallisuus » Pidemmät proosatekstit» Työn pituus: 1894 sanaa» Työ lisätty: 13.08 - 2007» Kommentoitu: 1 kerta(a)» Lisätty suosikkeihin: 0 kerta(a)
Tietoa työstä:
Tämä on raakaversio ja alku tarinastani "Muurit murtuvat". Olen pahoillani, jos siitä löytyy kirjoitusvirheitä tai epähuomiossa jääneitä tavuviivoja.
Kommentit
Johanna
09:35 // 24.08 - 2007
Kiinnostava ja lupaava tarinan alku.
Kuvaus on tässä onnistunutta, tarkkaa ja laveaa, mutta ei puuduttavaa. Etenkin Oesha Leen aamu oli niin hyvin kuvattu, että sen suorastaan näki silmissään, ihan kuin olisi katsonut elokuvaa. Samoin heräävän kaupungin kuvaus oli mukavan rauhallinen ja nätti. Tässä on tavoitettu hyvin "se alkoi kuin mikä tahansa aamu" -tunnelma.
Henkilöistä saa hyvän kuvan, he eivät ole jääneet liian paperisiksi. Jostakin syystä itseäni alkoi eniten kiinnostaa Gerald Flynnin ja hänen veljensä suhde, vaikka veli mainittiinkin vain ohimennen, eikä hänellä välttämättä ole sen kummempaa merkitystä tarinan kannalta. Se kuitenkin toi moniulotteisuutta Geraldin hahmoon, hän ei enää vaikutakaan pelkästään omahyväiseltä tärkeän firman tärkeältä apulaisjohtajalta, vaan kiinnostavalta hahmolta.
Kuvaus säilyy hyvänä loppuun asti, mutta sen tyyli muuttuu sen jälkeen, kun taivas alkaa "pudota". Enää se ei olekaan nättiä ja rauhallista kauniin aamun kuvausta, vaan paniikki ja sekasorto tulee hyvin esiin. Ainoa asia, mitä lopussa muuttaisin, on se, kun radioääni kertoo muurien sortuvan koska velhoilta loppui magia. Se tieto tulee vähän liian varhaisessa vaiheessa, mielenkiinto tarinaa kohtaan kasvaisi entisestään, jos muurien murtumisen syytä pantattaisiin pidemmälle. Epätietoisuus olisi tehokkaampaa sekä tarinan henkilöiden että lukijan kannalta. Mutta pikkuasia sinänsä, eikä se tarinaa pilaa.
Tätä olisi mukava lukea pidemmällekin. :)
Lähetä kommentti
Sinun pitää kirjautua sisään lähettääksesi kommentteja!