Kaunokirjallisen työn esitys
Tunsin itseni kamalan yksinäiseksi kulkiessani pimeällä tiellä. Autot ajoivat ohitseni, tuoden kylmän ilmavirtauksen mukanaan, aivan kuin minulla ei olisi jo tarpeeksi kylmä. Vaikka olikin lämmin kevätilta, minua palelsi sisältä, aivan kuin olisin ollut sisältä jäätä.
Onko kukaan sinun läheisesi, tai ystäväsi, kuollut? Jos on, sitten tiedät tunteeni, jos ei, et voi edes kuvitella sitä tuskaa. Minun paras ystäväni, Gabriel, teki itsemurhan. Hän hyppäsi sillalta alas. Eräs vanha pariskunta näki hänen hyppäävän. Ruumista ei ole löydetty, virta on varmasti vienyt sen mukanaan.
Tiedän, että jos katson taakseni, en pysty jatkamaan matkaani, hajoaisin vain pirstaleiksi. Tiedän etten enää koskaan palaa orpokotiin. Se on ollut kotini yksitoista vuotta.
Äitini kuoli syöpään, kun olin 4-vuotias, ja isäni jätti äitini kuullessaan että hän on raskaana. En siis ole koskaan tavannut isääni, vaikka toivoin joka päivä orpokodissa, että hän tulisi ja hakisi minut. En tarkoita sitä, etten viihtynyt orpokodissa, minä vain halusin oikean perheen. Olen menettänyt jo perheeni, miksi minun piti menettää myös ainut ystävänikin?
Saavuin sillalle, mistä Gabriel oli hypännyt alas. Kävelin kaiteelle, nojauduin siihen ja katsoin alas. Näin joen virtaavan vuolaana. Yritin miettiä, miten Gabriel oli päättynyt itsemurhaan.
Yhtäkkiä tunsin käden laskeutuvan hellästi olkapäälleni. Pelästyin niin, etten pystynyt liikkumaan. En halunnut katsoa taakseni. Sitten kuulin pehmeän, tutun äänen kuiskaavan korvaani:
”Tiedän, mitä sinä mietit, enkä tiedä vastausta itsekkään”
Tunsin kyyneleen valuvan poskellani kuullessani kuiskauksen. Tunsin, kuinka käden ote lipsui olkapäältäni, kun käännyin, ja näin, mitä hädin tuskin uskalsin edes toivoa:
”Gabriel…”
Siinä hän oli, seisoi edessäni. Hänen ruskeat, normaalisti siistit hiuksensa olivat sotkussa. Hänen harmaat silmänsä katsoivat vihreisiin silmiini. Tunsin viehätysvoimaa.
Pelosta ja hämmästyksestä huolimatta kiirehdin halaamaan häntä. Itkin hänen olkapäätään vasten, ja hän silitti mustia hiuksiani. Minun olisi tehnyt mieli kysyä miten hän seisoi siinä, ja miksi hän oli hypännyt sillalta alas? Olisiko vanha pariskunta erehtynyt henkilöstä? Entä jos se ei ollutkaan Gabriel?
”Tulin hyvästelemään.” sanoi Gabriel pitkät hiljaisuuden jälkeen.
Irrotin otteeni hänestä, ja katsoin häntä silmiin.
”Hyvästelemään..?”
”Minun täytyy lähteä.”
”Miksi?”
”Koska olen vaaraksi ihmisille, joita rakastan.”
”Vaaraksi? Gabriel, en ymmärrä…”
Gabriel katsoi minua hetken ja käänsi sitten selkänsä minuun päin.
”Uskotko vampyyreihin?” hän kysyi.
Hämmästyin hänen kysymystään.
”En.” vastasin. ”Uskotko sinä?”
Gabriel ei vastannut. Hän kääntyi jälleen minuun päin.
”Uskotko jos sanon, että yksi seisoo juuri edessäsi?”
Pelästyin, kun katsoin Gabrielin kaulaa ja näin kaksi tuoretta haavaa.
”Tiedän että pelkäät.” hän kuiskasi minulle.
”Mutta eihän…”
”…vampyyrejä ole olemassa. Kyllä heitä on. Paljonkin. Michelle, minä olen vaaraksi ihmisille.”
Juuri silloin ajoi sillan yli auto. Huomasin että Gabriel oli kadonnut näköpiiristäni.
”Pystyn liikkumaan nopeammin, kuin silmäsi näkevät.” Gabriel kuiskasi minulle selkäni takaa.
En tiedä miksi en pelästynyt.
”Tulin vain sanomaan sinulle hyvästit.” hän kuiskasi taas.
Suljin silmäni.
”Ota minut mukaasi” kuiskasin.
Kun avasin silmäni, hän seisoi edessäni.
”En voi ottaa sinua mukaan ihmisenä.” hän sanoi.
”Ota minut sitten mukaan sellaisena kun sinä olet.” vastasin kuiskaten.
Gabriel järkyttyi, näin sen hänen silmistään.
”Miksi sinä haluat kokea niin paljon… Tuskaa… Minun takiani?” hän kysyi.
En jäänyt miettimään vastausta vaan kiirehdin hänen eteensä ja asetin käteni hänen poskilleen, ja katsoin suoraan hänen silmiinsä.
”Koska minä rakastan sinua.”
En halunnut hänen vastaavan mitään. Halusin mennä hänen mukaansa. En halunnut olla yksin.
”Minäkin rakastan sinua. Olen aina rakastanut. En vain tiennyt sitä… Ennen kuin nyt.” hän kuiskasi, ja otti käteni käteensä.
”Jos rakastat minua, otat minut mukaasi.”
”Ei!” hän sanoi, ”En halua satuttaa sinua.”
”Satutat minua vielä enemmän jos jätät minut nyt.” kuiskasin, ja tunsin silmieni kirvelevän kyynelistä.
Me katsoimme toisiamme. Näin hämmästyksen ja pelon hänen silmistään, mutta lopulta hän kuiskasi:
”Sulje silmäsi.”
Tein niin kuin hän pyysi, ja suljin silmäni, jolloin kyyneleet valuivat poskiani pitkin. Tunsin, kun Gabriel hengitti kaulaani.
”Älä pelkää. Se on pian ohi.”
Olisin halunnut sanoa, etten pelkää, vaan että rakastan häntä. En ehtinyt sanoa mitään, kun jo tunsin hänen kylmät huulensa kaulallani.
Työn tiedot
Ikuinen rakkaus
Meim
» Kategoria: Kirjallisuus » Novellit» Työn pituus: 592 sanaa» Työ lisätty: 17.08 - 2007» Kommentoitu: 10 kerta(a)» Lisätty suosikkeihin: 2 kerta(a)
Tietoa työstä:
Tehty koulutyön pohjalta. Risut ja ruusut, kiitos :)
Kommentit
Siir474
22:38 // 17.08 - 2007
Oih ihana.. En osaa sanoo mitään, paitti että ehkä yks parhaimmista tälläsistä tarinoista mitä oon lukenut. Tosi ihana!
Aamuhetki
22:55 // 17.08 - 2007
Hieno tarina, vaikka onkin vähän klisee ja nopeatempoinen. Olisit voinut hiukan enemmän rakentaa tunnelmaa ja kertoa enemmän yksityiskohtia. Ei ole mikään kiire :) Mutta tämä oli ihanan herkkä!
Aredhel
23:04 // 17.08 - 2007
Vähän klisee ja nopeatempoinen, kuten Aamuhetki sanoikin. Silti idea oli kaunis ja pidin tekstistä itsestään paljon.
Pappatunturi
22:05 // 16.10 - 2007
Tää on tosi hyvä :o varsinkin loppua kohden... Itse olen surkea kirjoittaja, vaikka tykkään kirjoittamisesta ja tälläisiä on kiva lukea.
Tunteikas ja herkkä mininovelli, niin kuin muut sanoivatkin jo (:
kiitti suosikista + kommentista ^^
mosh
19:17 // 27.10 - 2007
todella kaunis tarina, jotenkin vain kolahti.
aihekin mitä mahtavin. :>
Aamuhetkeä voisin kompata siinä mielessä, että oli tosiaan ehkä vähän liian nopeatempoinen.
mutta loppua kohti parani koko ajan.
jatka samaa linjaa! :)
tytt
20:41 // 30.12 - 2007
--ja olen samaa mieltä muutaman muun kanssa, vähän turhan nopea, tätä olisi voinut parantaa tarkemmalla kuvailulla. Kuitenkin, herkkä, kaunis, vähintäänki ihana.
tykkään kovasti :)
AdelinePhoto
15:06 // 11.01 - 2008
kyllä tykkäsin. Jäi oikeen miettimään oliko tää Gabriella kiltti vai paha. Hassu tunne. Ehkä olisin halunnut tän olevan pidempi tai jtn, jotenkin alkua olisi voinut pidentää, niin etei heti olisi päässyt asiaan, olisi saanut enemmän fiilistä tarinasta ennenkun gabriella ilmestyi, sillä senhän vähän arvasikin. Mutta dialogi toimi hyvin, ja se ol yleensä vaikea saada sujuvaksi.
Kaikenkaikkiaan kaunis ja hyvin kirjoitettu!
kaipuusi
23:37 // 01.03 - 2008
Ehkä vähän turhan lyhyt ja nopeetempoinen, niinkuin moni muukin on jo sanonut. Tykkäsin silti, joten suosikkeihin.
Lähetä kommentti
Sinun pitää kirjautua sisään lähettääksesi kommentteja!