Kaunokirjallisen työn esitys
Nainen purjehti usein sisään. Hän oli ihminen, joka saattoi purjehtia, vaikkei ollut enempää kuin metri viisikymmentäviisi pitkä. Hänellä oli pitkät liehuvat tulipunahiukset ja päässä musta (hilpeinä päivinä vaaleanvioletti tai -vihreä) baskeri, joka kuumaan kesäaikaan vaihtui romanttisen leveälieriseen kangashattuun. Silmät olivat ainutlaatuiset. Joskus ne olivat pikimustat, pistävät kuin vanhalla korpilla, joskus taas kellertävän vihreät ja toivat mieleen kissan. Toisinaan ne muistuttivat kesätaivaan sinertävää keveyttä, toisinaan syksyistä syvää sineä. Joskus, jos katsoja oli onnekas, ne saattoivat toistaa baskerin hentoa violettia.
Nainen ei puhunut ranskaa. Hän ei ollut koskaan viitsinyt kiinnittää mokomaan kieleen huomiota vaikka Pariisissa asuikin. Hän asioi espanjalaisten, saksalaisten, tanskalaisten ja joskus hätätilanteessa jopa turkkilaisten maahanmuuttajien liikkeissä ja puhui heille aina heidän omaa kieltään. Hän kuulosti niin syntyperäiseltä miltä milloinkin, että kerran eräs napolilainen rouva melkein toivotti hänet tervetulleeksi sukuun, sillä tämä piti häntä naapurikylästä maailmalle lähteneen pikkuserkun vaimona. Turkki oli naisen kielitaidon heikko kohta, mutta senkin hän aikoi opetella, kunhan vain tulisi tilaisuus.
Ranskalaiselle äidilleen nainen kirjoitti kirjeitä. Ranskaksi, sillä sen kirjoittamista vastaan hänellä ei ollut mitään. Nainen ei uskonut kohtaloon, sillä vaikka hän oli syntyisin ranskankielisestä perheestä, jossa äiti oli ranskalainen ja jonka koti sattuman oikusta sijaitsi joka suhteeltaan Ranskan rajojen sisäpuolella, hän ei juuri puhunut ranskaa. Muut kielet olivat hänestä jotensakin kiinnostavampia.
Nainen ei purjehtinut ihan aina. Joskus hän vain siirtyi olemasta kadulla olemaan kauppaan ja hoiti kulloisenkin asiansa samalla huomaamattoman kohteliaalla tavalla. Aina silloin hän tunki polttavan tukkansa turbaanille mustaan kankaaseen. Aina silloin hänen silmänsä matkivat kissaa, olivat vihreät tai kellertävät ja ohimenevä vilkaisu saattoi luulla pupilleja pystyiksi. Aina silloin hän toimi nopeasti ja hävisi kauppiaan muistista yhtä vaivattomasti. Oli kuin hän näyttelisi koko elämänsä, välillä esiintyisi mahtavana diivana tai primadonnana, joka halusi paljon ja sai kaiken haluamansa, välillä taas teeskentelisi yhtä niistä harmaaseen vivahtavista henkilöistä, joita maailma silloin tällöin tuntuu olevan pullollaan mutta joita juuri kukaan ei vaikuta huomaavan.
-
Kompastuminen tuli yllätyksenä. Nainen oli ollut matkalla pankkiin lunastamaan sekkiä, eikä hän yleensä kompastellut. Nyt kuitenkin eräs huolellisen kohtelias nuori britti oli onnettomuudekseen työntänyt jalkansa hänen kulkureitilleen. Britti pahoitteli taidokkaasti: oh good lord, hän ei todellakaan, oh my, aivan odottamaton onnettomuus. Nainen hymyili takaisin, sanoi, ettei varmaankaan ollut katsonut eteensä ja pankkikin taisi mennä hetki sitten kiinni, olisiko kuppi kahvia mitään? tai teetä, kello viidestäkään ei ollut kovasti aikaa? Britti oli tahdikkaan vaivautunut, eihän hän mitenkään voinut, sehän olisi neidin ajan haaskausta, kuinka nyt, vallan seuraan tunkeutumista, hän keräsi naisen lentoon lähteneet paperit ja kahvila valittiin käden käänteessä. Kahvihetki oli kuin elokuvasta. Kahvila oli pieni ja täynnä ruusukuoseja, ja he molemmat joivat kaakaota. Naisella oli yllään pitkä hame ja musta pusero, päässään ikuinen baskerinsa, jalassa korolliset saapikkaat. Mies oli pukeutunut kuluneeseen samettipikkutakkiin, tukka oli pörrössä, kyynärpäät hiutumassa puhki. He olivat kuin tehdyt pöytäänsä, keskustelivat toisiaan kohden nojautuen eivätkä vilkuilleet sivuille. Rautakankikaan ei olisi saanut heidän katseitaan kääntymään. Kuka tahansa elokuvaohjaaja olisi saanut elämää suuremman inspiraation heidät nähdessään.
Keskustelu kulki jossain aika kaukana, He totesivat, ettei elämä oikeastaan ollut sen arvoista. He paransivat maailman niin kuin vain kaksi asiaansa uskovaa nuorta ihmistä voi. Jos heitä olisi jäänyt katsomaan vähän tarkemmin, olisi voinut ehkä huomata ne pienet turkoosit ja auringonkeltaiset valonsäteet, joita kieppui heidän ympärillään. Tiskin takana häärivä keski-ikäinen pariisilaisrouva huomasi, mutta luuli niitä tahroiksi uusissa silmälaseissaan. Hän meni illalla tyytyväisenä kotiin ja antoi suukon miehelleen, ja mies suukotti takaisin.
Purjehtiminen lakkasi pikku hiljaa. Nainen totesi, ettei siihen ollut tarvetta. Hän alkoi ajatella suuria ajatuksia. Hänestä tuntui, että kaikki muut olivat vain unta, että vain hän oli oikeasti olemassa. Hän alkoi epäillä maailman pysyvyyttä ja kaikkea sitä, mitä viisaat miehet kuten Descartes tai Platon ovat sanoneet. Hän päätti, ettei lue muuta kuin Jane Austenia ja filosofisia teoksia. Hänen kohtelias brittinsä lähti vuoden työmatkalle Amerikan Yhdysvaltoihin. Naisen tuli hiukan ikävä.
-
Leiskuvan punainen tukka jäi kampaamon lattialle. Nainen oli tullut siihen tulokseen, että musta baskeri riitti. Polkkatukka sen alla oli ihan hyvä. Nainen odotti brittinsä paluuta kuin kuuta nousevaa, tai niin hän sanoi itselleen. Ystävilleen, niille muutamille, hän ei ollut edes kertonut koko ihmisen olemassaolosta. Ei hänen kannattanut, ei hän olisi tuntenut oloaan turvalliseksi enää koskaan. Ei hän harrastanut enää näyttäviä sisääntulojakaan. Ne olisivat menneet ehkä hukkaan, sillä ystävät puhuivat aivan eri asioista, eivät heitä kiinnostaneet kasvien kuivatus tai onnettomat kohtalot joissa edes loppu ei ole onnellinen. Heidän kanssaan nainen vietti päivän jos toisenkin kiertäen Pariisin loppumattomissa pikku liikkeissä, heidän kanssaan hän puhui kaikesta pienestä ja pinnallisesta jonka voi kasvattaa kuinka suunnattomiin mittasuhteisiin tahansa. Sellaisia varaventtiileitä itse kukin tarvitsee. Että voi olla ajattelematta mitään tärkeää.
Kerran nainen päätti purjehtia jälleen sisään, ihan vain vaihteen vuoksi. Paikka sattui olemaan lentokenttä, joten tämä nimenomainen purjehtiminen meni tavallaan hukkaan, sillä lentokentäthän ovat tunnetusti suhteellisen kookkaita, eikä nainen vetänyt koossa vertoja edes tälle lentokentälle. Hän osui lentokentälle siksi, että hänen eräs ystävänsä oli palaamassa muutaman viikon lomalta Marokosta, ja häntä oli pyydetty tulemaan vastaan. Nainen ei ollut koskaan käynyt tuossa Afrikan osassa, mutta hän oli lukenut muutaman kirja. Niissä ei ollut kerrottu Marokosta, mutta eräs marokkolainen kulkukoira oli esiintynyt yhdessä tai kahdessa niistä.
Naisen päättäessä purjehtimistaan häneen törmäsi joku, joka oli päätä ja hartioita pidempi. Oh dear, silly me, mikä huolimaton yhteentörmäys. Naisen kassi ei levittänyt sisältöään ympäriinsä mutta hän kylläkin pohdiskeli hetken ohimoaan. Siihen taisi olla muotoutumassa mustelma, koska törmääjän kyynärpään liikerata oli päättynyt juuri sen pintaan. Tämän jälkeen nainen meni britin kanssa kaakaolle. He eivät olleet nähneet toisiaan pitkään aikaan, sillä vuosi kestää melko kauan.
Kahdentoista kuukauden tapahtumien puiminen kesti sekin aikansa, sillä kaksi yhteistä ystävätärtä olivat kumpikin tahoillaan saaneet lapsen, eivätkä kuulumiset olleet lähelläkään loppuaan, kun naisen lomalta palaava ystävätär melko tuohtuneena seisahtui heidän pöytänsä viereen. Hän oli odottanut sovitussa paikassa puolitoista tuntia, varautunut siihen että on ruuhka ja että vastaanottaja suvaitsee ehkä poiketa ostoksille tai jonnekin muuhun tärkeään poikkeamispaikkaan, mutta ei, sen sijaan sitä istutaan ja puhutaan, eikä edes politiikkaa, jätetään rakas, väsynyt, matkasta nuutunut ystävä odottamaan, mitä hänestä, kyllä hän voi vielä hetken istua ja ihmetellä, ei siitä tautia saa.
Britti oli ystävättärelle niin kohtelias että mannerjäätikkökin olisi sulaen antautunut moisen vastarinnan edessä. Mies hymyili anteeksipyytävästi ja kehotti liittymään seuraan. Ystävätär ei silti kyennyt: no mutta, eihän tässä nyt ehdi istua, täytyy rientää jo, kotona on oma mies laskemassa minuutteja ruoanlaittajan saapumiseen, ei sitä voinut päästää kentälle, kyllä nyt täytyy mennä, mitä naapuritkin ajattelevat, mutta pääsenpä taksilla kotiin, kerrankin. Ystävätär liiteli pois, hänet oli lepytetty. Pieni perhonen matkusti hänen hatullaan.
Lentokentän kahvio jäi taakse. Tunkkainen taksi pyöräytti polkkatukkaisen naisen ja vuoden jäljiltä intoa ja kaikkea mahdollista pursuavan britin erään puiston kulmalle illan tummuvina tunteina. He istuivat penkille sireenin alle ja käänsivät maailman pyörimään jälleen eri suuntaan.
-
Kun he aikanaan katsoivat elämäänsä taaksepäin, he totesivat, että yhteiselämä oli jotain mikä heiltä sujui. Heillä oli samanlainen suhtautuminen arjen ongelmiin, pesukone saatiin toimimaan tietyllä määrällä kohteliaisuutta ja ellei se jonain päivänä riittänyt, sitä höystettiin sopivassa suhteessa puolivillaisilla uhkauksilla. Oven mentyä takalukkoon ei haettu talon- tai remonttimiestä vaan juteltiin mukavia ja oltiin kuin ei oltaisikaan. He olivat varsin tyytyväisiä, jopa onnellisia muulloin kuin riitelypäivinä. Sellaisia päiviä, joina suorista tuli mutkia ja yhdestä monta, esiintyi aina silloin tällöin, mutta vanhemmiten näistä päivistäkin tuli lähinnä kuriositeetteja. Ainakin sille, joka kärsivällisenä (tai ei) korjasi toisen tornadojälkiä.
He kasvattivat elämänsä ehtoovuosina neljä lasta. Nämä neljä osoittautuivat yhtä lailla ajatuksen kauneutta kaipaaviksi kuin vanhempansakin, mutta ihmekös tuo. Tämä kaikki oli kuitenkin varsin lupaavaa maailman terveenä pysymisen kannalta, ja jos se ehtisikin sairastua, olisi parantajia valmiiksi paikalla useampi.
Työn tiedot
Kaikki paitsi purjehdus on turhaa
eniale
» Kategoria: Kirjallisuus » Novellit» Työn pituus: 1196 sanaa» Työ lisätty: 02.09 - 2007» Kommentoitu: 6 kerta(a)» Lisätty suosikkeihin: 3 kerta(a)
Tietoa työstä:
Oikeastaan ensimmäinen novelli, jonka olen saanut kunnialla loppuun. Aika pitkä, mutta toivottavasti joku selviää loppuun saakka ja kertoo, mitä miettii.
Kirjoitettu alun perin kaksi vuotta sitten lukion luovan kirjoittamisen kurssille laajemmaksi kaunokirjalliseksi työksi. Otin sen uudelleen esiin pari päivää sitten ja poistelin turhia ja fiksailin muutenkin.
(10.10. pieniä korjauksia)
Kommentit
ejr
16:14 // 02.09 - 2007
Pidän oikein kovasti. Kerronta on hurmaavan etäistä; ei selittele liikoja, mutta kertoo kuitenkin kaiken oleellisen. Muutamat sanavalinnat poikkeavat yleisestä tyylistä (Kuten tuo "Nainen ei purjehtinut ihan aina". "Ihan aina" kuulostaa vähän haparoivalta, ja sen tilalle voisi ehkä miettiä jotakin muuta ilmausta.), mutta kokonaisuus on kuitenkin äärimmäisen eheä ja toimiva.
Hatunnosto ja suosikointi.
Johanna
11:14 // 04.09 - 2007
Todella viehättävä ja onnistunut tarina.
Kerronta on mukavan sujuvaa, objektiivista ja todella niin kuvailevaa, että tarina on helppo kuvitella mielessään. Tunnelma on juuri sellainen kuin voisi Pariisissa kuvitellakin olevan, ja naisen henkilökuva sopii sinne oikein hyvin. Naisessa pidän erityisesti siitä, että hänen henkilökuvansa ei ole niin ennalta-arvattava kuin voisi olettaa. Alussa hänestä annettu kuvaus antaa ymmärtää, että hän on hieman kevytkenkäinen, maailman nainen, jota ei todellakaan voisi kuvitella rauhalliseen vakiintuneeseen suhteeseen brittimiehen kanssa. Kun hän leikkauttaa tukkansa eikä enää harrastanut näyttäviä sisääntuloja, tulee se yllätyksenä. Hän on sittenkin perheenperustaja. :)
Parasta tässä tarinassa ovat pienet, sinänsä merkityksettömät yksityiskohdat, joita ilman tämä teksti ei olisi niin hyvä kuin se nyt on. Jostakin syystä eniten pidin kohdasta, jossa mainittiin kahvilan tiskin takana oleva nainen, hänen uudet silmälasinsa ja kotona odottava aviomies. Tämä kohta juuri on tarinan juonen kannalta täysin merkityksetön, mutta kuitenkin se tekee tarinasta tunnelmallisemman.
Pidin tästä kovasti. :)
cillana
22:26 // 04.10 - 2007
Löysin tämän tarinan Johanna huutolaatikon kautta (joku päivä pitäisi tehdä lista mitä kautta näitä oikeasti löytyy, sillä useimmiten se on paljon sattumanvaraisempaa) ja olen iloinen että löysin. Pidin todella paljon, rakastan naisen silmien kuvausta (ja baskeria). Tykkäsin kohasta, missä nainen muuttuu, varsinkin tuota filosofia-juttua. Sitä kuinka nainen löytää itsestään syvällisen, ajattelevan puolen.
Huvittavaa miten se kirjaimellisesti aina "törmää" brittiläiseensä :). Pidän siitä. Hienoa, ettei hahmolle ole annettu nimiä, tekee tarinasta samaan aikaan etäisemmän ja tunnelmallisemman. Vähän kuin tarina olisi vain kahdesta kenestä-vain (aika hölmö lause, toivottavasti ymmärrät). Että he ovat vain pieni osa koko maailmaa, ja tämä novelli on pieni ikkuna näiden ihmisten pieneen elämään. Että he voisivat olla ketä tahansa muitakin.
Selitinköhän tuota nyt ihan fiksusti. Hämmentävää miten sanat loppuvat silloin, kun niitä kaivattaisiin. Mutta pidän todella paljon.
Indipuss
17:30 // 10.10 - 2007
Myin sieluni tälle jo ensimmäisen kappaleen jälkeen.
Mielestäni tekstin eri osia erottamaan olisi riittänyt vain se, että mätkii entteriä useamman kerran. ~*~ -merkki sai aikaan selkäpiitä karmivan mielikuvan teini-chatistä.
"tai teetä, kello viidestäkään ei ollut kovasti aikaa?" Iso alkukirjain puuttuu, vinevine.
Oho. Olin aluksi aivan varma, että britti oli myös nainen. En tiedä mistä mielikuva syntyi. Vasta kun luin kompastumis-kappaleen loppuun, niin selveni.
Kolmannen osan ensimmäisessä kappaleessa kummallinen rivinvaihto.
"Pieni perhonen matkusti hänen hatullaan." Älyttömän herttainen mielikuva.
Yleensä suhtaudun tämänkaltaisiin lopetuksiin kriittisesti, mutta tässä tapauksessa loppu mielestäni sopi oikein hyvin tähän. Tästä jäi mukavan lämmin ja sisäisesti pörröinen olo. Viehättävä on juuri oikea sana kuvaamaan tätä.
En voi sille mitään, mutta mieleeni tulivat etäisesti Amélie-elokuva ja Anna Cavaldan novellit. Ja tätä voit pitää isona kohteliaisuutena.
Sisyfos
17:12 // 06.11 - 2007
Hyvää kerrontaa ja mukavan soljuvaa tekstiä! Luki mielellään loppuun asti.
Muutamat lauseet tosin pistivät silmään. "He eivät olleet nähneet toisiaan pitkään aikaan, sillä vuosi kestää melko kauan." Esim. tämä tuntui jotenkin ontuvan leikkisältä.
Lopetus jätti hieman kahden vaiheille pitääkö vai eikö pitää.
Joka tapauksessa pidin. Vaikka ensin päivittelin jaksanko lukea loppuun, niin kepeästihän se sujui. :)
Ketturuukku
09:59 // 15.01 - 2008
Tätäpä tämäkin.Pidin todella paljon, etenkin kakkos- ja kolmoskappaleista ja lopetuksesta. Ihania nuo yksityiskohdat, enten niistä ihastuin tuohon lopun pesukoneeseen.
Kiitos tästä!
Lähetä kommentti
Sinun pitää kirjautua sisään lähettääksesi kommentteja!